#890: Valtamerilaiva ilman kapteenia

Täällä taas, pienen blogihiljaisuuden jälkeen! Mitään lomaa en ole pitänyt, vaan lähinnä juossut paikasta toiseen pää kolmantena jalkana, minkä vuoksi koneella istuminen on jäänyt ainoastaan työpaikan puolelle. Mulla olisi ihan valtavasti kerrottavaa, enkä oikein osaa päättää, mistä lähtisin liikkeelle. Päivät ovat kuluneet paitsi töissä ja tallilla, myös nauttien hetkittäin tästä ihanasta kesäsäästä, joka vihdoin saapui Suomeenkin viikonlopun ajaksi. Niin kuin instagramin puolella kerroin, on kesä hetkiä, lämpöä ja unelmia. Joskus pitää vain osata pysähtyä ja nauttia arjesta.

Kahteen viikkoon en ole postannut mitään reaaliaikaista, joten uskonette varmasti, että kaikkea on ehtinyt tapahtua. Me olimme Macon kanssa Niclas Aromaan valmennuksessa ja ihan kotivalmentajienkin tunneilla niin este- kuin koulupuolellakin. Hyppäsin kahdesti Hämpsillä, ensimmäisiä kertoja sitten kesäkuun kisojen. Jonkin verran olen ratsastanut Acsulla, mikä on ollut todella mukavaa - niin kivalla hevosella on aina hyödyllistä mennä! Mun 2,5-vuotias kummipoika on saanut ensimmäisen oman kypäränsä, joten projekti uudesta maajoukkueratsastajasta etenee kovaa vauhtia. Kävimme Macon kanssa myös meidän ensimmäisissä estekisoissa, joista kotiintuomisina oli kaksi puhdasta rataa ja kolmas sija. Ollaan me myös ihan maastoiltu umpimetsissä, laukattu peltoja ja hiekkateitä pitkin eri hevosten kanssa ja puuhattu elämässä muutakin täysin hevosiin liittymätöntä. Muistettu, että lepo on välttämätöntä oman jaksamisen kannalta ja huomattu, miten suuri tuki läheisissä on. Luettu uutta kirjaa auringon laskiessa ikkunasta näkyvien kerrostalojen taakse ja naurettu vatsat kipeiksi vanhojen ja uusien tuttavuuksien seurassa. Eletty elämää täysillä, kai sen niinkin voisi muotoilla!

Kaikki postauksen kuvat c. Vilma Töyräs, kiitos! :)

Mutta jotta postauksessa olisi jokin pää ja häntä, kerron teille tällä kertaa hieman mun ja Macon kaksi viikkoa sitten olleesta Niclas Aromaan estevalmennuksesta. Lähdin kyseiselle reissulle enemmän kuin innoissani, kuten saatoitte edellisistä postauksista huomata. Olimme reissussa yhdessä ystäväni kanssa, päämääränämme Huittinen. Ei siis suinkaan Tampere, kuten olin aiemmin kirjoittanut, mutta näin helsinkiläisen näkökulmasta suunta on suunnilleen sama ;) Valmennus alkoi illalla kahdeksan aikoihin, joten ilta venyi todella myöhäiseksi. Ei kovin houkuttelevaa, kun tuota seuraavan aamun työpäivää mietti. Äitini kyseli jo edellisenä päivänä, onko tuossa yhtään mitään järkeä: ajaa nyt yhtä valmennusta varten kahden tunnin matka suuntaansa arki-iltana, kun elämässä on muutenkin tekemistä. Eipä tätä harrastusta järjellä mitata, vai voiko joku olla toista mieltä..

Itse valmennus meni juuri kuten olin odottanutkin, sillä sain valtavasti vinkkejä tulevaan! Tein paljon virheitä ja mun omassa ratsastuksessa on paljon korjattavaa tuon hevosen (ja miksei muidenkin) kohdalla, mutta tämä nyt oli etukäteen tiedossa, eikä siksi tuntunut mitenkään masentavalta. Ja ilokseni voin todeta, että näistäkin hetkistä ollaan tultu iso harppaus eteenpäin, kun vertaa menoa viikonlopun kisojen ratoihin. Olen saanut muiden avulla Maroccoa kahdessa viikossa paljon paremmin pakettiin, eikä se ole enää yhtä lailla pitkä valtamerialus vailla kapteenia. Enkä toki väitä, että työ olisi nyt tehty - tästähän se vasta alkaa! Mutta se, että jotain muutosta on tapahtunut, on tietysti aina pelkästään positiivinen asia.

Nämä on näitä, kun jätin sujuvasti yhden askeleen pois :D

Aloitimme valmennuksen tulemalla pitkällä sivulla kaarteesta ulos puomi - pysty - puomi -jumppaa, jonka jälkeen hevonen piti siirtää käyntiin. Teimme tälle monia toistoja toistojen perään, jotta saimme haluamamme asiat kuntoon: hevosen vähän skarpimmaksi avuille, nopeammaksi kauttaaltaan ja toisaalta hyppäämään suoraan. Maco on tällä hetkellä vähän turhankin rauhallinen, vaikka toki tuo pitkä matka Suomeen on varmasti veroittanut siitä vähän virtaa kaikkine muutoksineen niin ruokinnassa, bakteerikannassa kuin ihan liikunnassakin. Varmuuden vuoksi otan siitä laajan verenkuvan ensi viikolla, aivan kuten otin Champistakin puolen vuoden välein. Tällä tavalla voidaan varmistaa esimerkiksi sairauksien yhteydessä se, mikä on ollut kyseisellekin hevoselle normaalitila eri arvoissa. 

Varsinaisen alkuverryttelyhyppelyn jälkeen lähdimme tulemaan samaiselta pystyltä okserille suoraa linjaa, johon piti ottaa kuusi laukka-askelta. Itsehän varsin pätevästi otin kyseiseen väliin kerta toisensa jälkeen viisi laukka-askelta, mikä oli ihan liian vähän okserin ollessa huiman 80cm korkeudessa. Nikke taisi jo repiä hiuksia päästään, kun tein saman virheen kerta toisensa jälkeen. En vain yksinkertaisesti saanut hevosta tarpeeksi kasaan esteiden välissä, mikä näkyi ihan samalla tavalla myöhemmin lähestyessämme esimerkiksi kahden askeleen pysty-okseri -sarjaa. Niinpä meidät laitettiin tekemään jokaisen esteen jälkeen reilu ratsastus eteen, josta taasen kunnolla kiinni, eteen, kiinni ja niin edelleen. Laukkaan pitää saada todella paljon enemmän nyansseja, eikä se onnistu seisomalla jalustimilla ja toivomalla parasta. Aluksi Maco protestoi esimerkiksi raippaa potkaisemalla sivulle, mikä ei tietenkään ollut sallittua. Kuten Niclas sanoi, ei hevosen kimppuun pidä käydä noissa tilanteissa, vaan sille pitää kertoa, ettei tuo ole okei. Eipä ole tuon jälkeen vastaavaa enää tehnyt, liekkö hieman paremmin pohkeen edessä.

Yksittäisen linjan jälkeen teimme radanpätkiä ja loppuun kahdeksan esteen rataa. Tehtävät itsessään eivät olleet mitään maailman vaikeimpia, mutta juuri sellaisia, missä itse onnistun normaalisti epäonnistumaan: kaarteesta ulos yksittäisiä pystyjä, sarja ja muuta, missä pitäisi osata säilyttää se rytmi kaarteen läpi kohti estettä. Koska videolla on kovin kattava selostus, en tällä kertaa kerro sen enempää juuri näistä asioista tekstin muodossa. Näette varmasti itse kaikista selkeimmät erot siinä, miten oma ratsastukseni muokkautui valmennustunnin aikana vähän itsevarmemmaksi, kun sain pientä tatsia siiten, kuinka tuota hevosta kannattaa ratsastaa. 

Nikke kysyi heti valmennuksen alkuun, miten paljon olen ehtinyt tekemään Macon kanssa. Totesin tähän, että olemme menneet yhden estevalmennuksen ja hypänneet kertaalleen itsekseen muutamia pieniä hyppyjä. Siihen nähden valmennus meni mielestäni ihan kivasti, joskin omat ohjani venyivät lopputuntia kohden niin pitkiksi, että niihin olisi voinut ripustaa pyykkejä kuivumaan. Tämän päivän kisoissa yritin pitää ohjat kilometrin verran lyhyempinä, missä onnistuin käsittääkseni ainakin videoiden perusteella hieman paremmin. Toinen omaan silmääni erityisen suuresti pistävä asia on tuo ihana liioiteltu myötäys omalla ylävartalollani esteiden päällä, mikä on palautunut jostain syvältä takaisin käytäntöön. Missä, oi missä, on se kadotettu vatsalihasten tuki, jolla saisin pidettyä yläkroppani pystyssä myös hypyissä? Tässäpä siis työstettävää loppukesäksi!

Makkaran ilme! Niin suloinen <3

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo)

Juttelimme lopuksi Niken kanssa hieman kuolainvalinnoista, yleisesti treenitavoista juuri tämän hevosen kohdalla sekä ylipäänsä kisakalenterista. Lupa kisoihin lähtemiseen annettiin, sillä joskushan ne kilpailut on aloitettava Maroccon ja mun kohdalla. Tästä riemastuneena ilmoittauduin Riders Innin kisoihin luokkiin 90cm ja 100cm, jotka oli tarkoitus olla mukavaa ja helppoa tekemistä uuden hevoskaverin kanssa. Ilokseni kaikki meni niinkin hyvin, että ensi viikolla hyppäämme Stall Solbackan kisoissa 100cm ja 110cm. Mutta nämä ovat taas toisen postauksen juttuja, palataan niihin myöhemmin viikolla.

Ihanaa alkavaa viikkoa sulle! :)