Oho, aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo maanantaina, mutta en saanut sitä valmiiksi silloin. Koska koulun osalta ei ole enää kiireitä, on elämä periaatteessa paljon löysempää ja kaiken tekee kiireettömämmin - yllätys yllätys, jälleen on kiire. Onko kenellekään käynyt samoin? Pitää varmaankin ottaa itseä niskasta kiinni ja pakottaa heräämään aikaisin myös niinä aamuina, jolloin koulu alkaa vasta yhdeltä..
Maanantaina siis palasin Tahkoviikonlopun jälkeen normaaliin rytmiin ja koulu alkoikin kokeiden palautuksella. Taas saatiin kasaan muutama kurssi lisää kohti ylioppilaslakkia. Illalla kävin kokeilemassa kaverini ponia Equstomissa, sillä liikutan sen heidän ollessa matkoilla ensi maanantaina. Tiistaina eli siis eilen oli jälleen Uotilan tunti. Menin yhdellä Sussu-nimisellä ponilla, joka oli tosi kiva tapaus! Musta on tullut nyt ihan poniratsastaja, vitsailinkin, että olen lyhentynyt 20cm henkisesti.
Tänään kävin alkuiltapäivästä ratsastelemassa itsenäisesti Konstalla ja nyt kirjoittelen tätä postausta. Vielä olisi tehtävänä yksi englannin essee aiheesta "an individual can't really do much to preserve the environment", mutta jostain syystä juuri nyt tämä blogi kiinnostaa enemmän :D Konsta oli muuten todella paljon eteenpäinpyrkivämpi kuin aikaisempika kertoina! Mahtaa olla viilenevillä säillä vaikutusta asiaan. Tein alkuveryttelyssä paljon vastalaukkoja ja avoja sekä ratsastin paljon eteen. Itse työskentelyvaiheen ratsastin korkeammassa muodossa: paljon siirtymisiä (ravi-laukka, käynti-laukka) ja pyrin saamaan Konstan mahdollisimman reaktiiviseksi. Tein myös muutamia sarjavaihtoja ja vastalaukkoja tässäkin vaiheessa. Lopuksi keventelin hepan eteen-alas ja se oli yhä oikein eteenpäinpyrkivä.
|
Tahkolta: Hellu lauantaina ennen klippaamista. Kuvassa Tuula myöskin. |
|
.. ja klippaamisen jälkeen! Hellu antoi klipata kaikki korvia myötein ilman mitään sanomista, fiksu tamma. Se myös
rakasti touhua yli kaiken ja halusi koko ajan rapsuttaa jotakuta ja olla ihan tapiirina, vaikka olisi kintereen kohdalta
klipannut.. Aika symppis! Kännykkäkuva. |
|
Normenille tein kylkeen tällaisen... ilmestyksen :D Ajeltiin kyllä sitten pois ja nopeasti. Kännykkäkuva. |
Miten te lukijat pukeudutte tallille nyt näillä säillä? Musta tuntuu, etten millään tarkene, vaikka päällä on fleece, untuvaliivi ja toppatakki. Mietiskelin, että kai se on pakko hankkia kokountuvatakki talveksi, sillä pukeudun jo nyt kuin kolmenkymmenen asteen pakkasilla - ja silti koko ajan on kylmä! Ratsastaessa tosin pärjäisi vaikka t-paidalla, kun kunnon treenistä olisi kyse..
Mutta sitten itse Tahko-reissuun. Lähdin paikan päälle siis torstaina iltajunalla ja perjantaina aloitettiin hommat aamutallilla. Aamutallin jälkeen (johon siis kuului karsinoiden siivousta, ruokintaa, hevosten vientiä pihalle jne.) aloitin klippaamaan hevosia. Viisi hevosta kerkesin klippaamaan perjantain aikana, osan korvista kavioihin ja osan niin, ettei jalkoja ja päätä klipattu ollenkaan. Klippaaminen on aivan törkeän hauskaa, mutta kun kahdeksan tuntia seisoo paikoillaan, alkaa väkisinkin tuntumaan reisissä. Illalla olin siis aivan poikki ja koska touhu venyi kahdeksaan asti, päätimme, ettei olisi enää järkevää lähteä ratsastamaan.
|
Instagramiin laitettu kuva Helppuraisesta ja musta. |
|
Tää oli tällänen, älkää edes kysykö :D Kännykkäkuva. |
|
Hellulla ajeltu pää ja toinen puoli, mutta toinen on vielä täynnä "hienoja" tekstejä.. Kännykkäkuva. |
|
Hellusta tuli vissiin otettua muutama kuva. Riina sai innokkaana kokeilla jalkojen klippaamista :) Kännykkäkuva. |
|
Kuinka paljon voi lähteä karvaa pikkuponista? PALJON! Valessa piti rauhoittaa klippaamisen ajaksi, mutta tuossa
vaiheessa se olisi jo päättäväisenä halunnut lähteä omaan karsinaan syömään heiniä ja Sanna joutui nojaamaan
vastaan, ettei se olisi liikkunut eteenpäin :D |
Lauantaina talliin piti tulla vasta kahdeksaksi, sillä aamuruokinta ei ollut laitettu meidän vastuullemme. Mun lisäksi tallin yläkerrassa nukkui siis Sanna, Ella ja Riina. Rakensimme heti aamusta esteradan maneesiin, sillä tarkoitus oli hypätä pientä tehtävää. Aamu menikin ensin tallihommissa ja sitten ratsastaessa, jossain välissä kerkesin kuvaamaan myös muutaman kuvan muista ratsukoista. Vedin myös yhden tunnin mittaisen islanninhevossafarin Tahkon lähimaastoissa, oli todella rentouttavaa päästä maastoilemaan ja istumaan hevosen kyydissä "ilman mitään tavoitteita"!
|
Hellulla miniesteitä lauantaina. Aika laadukas kuva muuten.. |
|
Heluna-Hellu vähän isommilla tehtävillä. Hellu on iso tamma, varmaankin vähän yli 170cm! |
|
Sanna ja Riina rakentaa ristikkotehtävää |
Hyppäsin lauantaina Livonialla ja Hellulla, molemmilla samanlaista tehtävää: ristikko-kahdeksikkoa, joissa kannattimet tolppien päissä eli ristikot noin metrisiä ja pitkällä sivulla kaksi okseria kuuden askeleen välillä). Livonijalla olen mennyt monesti aikaisemminkin, mutta Hellu oli mulle aivan uusi tuttavuus. Ratsastin myös Reliifillä, joka on nuori ja vielä kokematon hevosenalku. Illalla klippasin vielä kaksi muuta hevosta, joten koko viikonlopun klippaussaldoksi tuli siis seitsemän. Meillä oli todella hauskaa klipatessa, sillä opastin muita tyttöjä homman salaisuuksiin ja teimme kuvioita hevosten kylkiin (jotka kuitenkin ajelimme lopulta aina pois lukuunottamatta kahta sydäntä).
Sunnuntai oli kotiinpaluupäivä, mutta tekemistä riitti silti. Aamutuimaan heti kymmeneltä lähdin vetämään kahden tunnin mittaisen islanninhevossafarin Tahkon laskettelurinteille vievälle reitille. Vaikka sää olikin hieman ikävä (satoi silloin tällöin ja oli melko harmaata), oli maisemat aivan upeita ja reitti todella kiva. Mukana oli suhteellisen kokenutta porukkaa, joten pääsimme tölttäämään paljon. Itsehän ei islanninhevosten askellajeista juurikaan mitään muuta kuin niiden nimet tiedä, mutta onneksi nämä osasivat itse hoitaa homman ja suurin osa tölttäsi automaattisesti. Tunsin kuitenkin selvästi aina, jos ratsuni siirtyi töltistä raville esimerkiksi loivissa ylämäissä. Kun yksi safarilaisista kysyi, miten issikan saa tölttäämään, myönsin ihan suoraan ettei mulla ollut mitään tietoa asiasta :D
|
Livonija sunnuntaina. Tamma on sen verran iso itse, että este näyttää pieneltä 80cm, vaikka onkin noin 100-110cm korkea.. |
|
Livonija |
|
Livonija ja kuski könöttää.. Vissiin oon siirtämässä ohjia yhteen käteen kun kädet on tuolla tavalla? :D |
|
Livonija, huomatkaa klipattuna! ;) |
Safarin jälkeen kiiruhdettiin vaihtamaan kuivia vaatteita päälle ja sen jälkeen vuorossa oli kolmen hevosen hyppääminen, samat siis kuin viimeksikin. Tehtiin sunnuntaina ihan samaa tehtävää, tosin Reliifin kanssa vain ristikkotyöskentelyä. Hellulla sain kokea melkoisia pukkeja muutaamaan otteeseen, mutta kertaakaan en ohjannut esteestä ohi! Kerrankin tulimme okseri-okseri-linjalle niin, että ensimmäinen okseri oli noin 110cm ja jouduin käyttämään hieman kannusta ennen hyppyä. Kaksi askelta okserin jälkeen Hellu teki kauhean loikan (ensin etujalat ilmaan ja siitä iiso pukki), jolloin olin oikeastaan täysin irti hevosesta ja seuraavaan okseriin kaksi laukka-askelta matkaa. Mielessä ei edes käynyt ohjata esteestä ohi, vaan seuraavalle okserille vain! Tuloksenahan oli se, että muut olivat luulleet mun tulevan pää edellä selästä alas (jo pukin aikana), mutta yli päästiin ja samalla tavalla tultiin toisen kerran. Kolmannella kerralla Hellu ei enää pukitellut esteiden välissä ja linja sujuikin mallikkaasti. Muut kauhistelivat vieressä, että kuka vaan ei kyllä olisi kyydissä pysynyt. Päivi totesi siihen, että jos ei tuollaista kestä, kannattaa vaihtaa kouluratsastatukseen..
Jos joku innokas lukija on halukas tekemään blogille uutta syksyistä banneria, otan mielelläni kaikki vastaan! Olisi kiva saada vähän syksyisempi ulkoasu ja kohta jo talvinen versio. Eli kaikki innokkaat: kaikkia blogin kuvia saa käyttää ja tarvittaessa annan niitä vielä lisää tai isompina versioina. Toivottavasti joku jaksaisi väsätä uutta banneria! :)