#886: Ääniraidallinen valmennusvideo

Ihanaa juhannusta jokaiselle teistä! Mä olen itse tällä hetkellä Säyneisessä, joka kuuluu nykyään Kuopion kaupunkiin. Paikka saattaa olla jollekin teistä tuttu viime kesältä, kun olimme täällä Champin kanssa viettämässä kesälomaa pidemmäm kaavan mukaan. Tällä kertaa visiitti on pikaisempi ja palaan Helsinkiin jo tänään, mutta oli silti kiva päästä käymään luonnon helmassa. Mikäs tässä lauantaiaamuna istuskellessa järven rannalla pirteänä aamupuuroa syöden. Viime vuonna juhannus oli hieman erilainen Raumanmeren juhannusfestivaaleilla, mutta mukavaa vaihtelua tämäkin. 

Maco on saanut olla nyt lomalla, sillä se raspattiin torstaina. Suusta ei onneksi löytynyt mitään kovin dramaattista verraten erimerkiksi Champin suuhun siltä ajalta, kun se on Suomeen vuonna 2013 tullut. Macon suussa oli hieman aaltopurentaa, mitä lähdetään korjaamaan kerta kerralta puolen vuoden raspausvälillä. Joitakin piikkejä löytyi, mutta ero oikean ja vasemman puolen hampaiden kanssa oli huomattava. Ruunan suu - tai oikeastaan pää - on kauttaaltaan vino, joten ylä- ja alahampaat eivät kohtaa samassa linjassa. Tästä johtuen oikean puolen ulkoreunaan pääsee muodostumaan piikkejä. Vasemmalla puolella sen sijaan oli juuri kuolaimen viereisessä hampaassa todella suuri piikki, joka ei ollut päässyt kulumaan normaalisti. Kaikki saatiin kuitenkin kuntoon tältä erää ja odotan innolla, näkyykö tämä jollain tavalla esimerkiksi ratsastaessa. Mitään niin radikaalia ei jouduttu tekemään, etteikö kuolaimia olisi saanut suuhun jo seuraavana päivänä laittaa, mutta halusin nyt samalla antaa Macolle kolmen päivän huilin rankempien viikkojen jälkeen. Ensi viikolla sitten taas kunnolla töihin!

Mä olen saanut nyt ihan valtavasti ihania kuvia paitsi Macosta, myös Vilhosta ja Acsusta. On kuvia hyppäämisestä, sileäntreenistä ja ihan vaan olemisesta elämässä. Ja kaiken huipuksi sain myös pitkän pätkän videota kouluvalmennuksesta järjestelmäkameralla kuvattuna, joten nyt on hyvälaatuista ääniraidallista valmennusvideota yli 20 minuutin verran. Se onkin ollut esillä youtubessa muutaman päivän, mutta laitan sen vielä tähän samaan teitä ilahduttamaan. Sanoinkin, että se joka tuon videon jaksaa katsoa alusta loppuun, on kyllä ansainnut jotain palkintoa. Yllättäen mulle oli kovin helppoa kertoilla juttuja koko videon keston ajan ja lopussa meinasi jopa aika loppua kesken. Hah, pitänee alkaa tekemään jatkossa vielä pidempiä videoita ;)

Kaikki postauksen kuvat c. Vilma Töyräs, iso kiitos <3

Tuo kouluvalmennusvideo kuvattiin toiselta yhteiseltä valmennuskerraltamme. Takana oli siis jo yksi kouluvalmennus, jossa lähinnä tutustuimme toisiimme valmentajan tsekkatessa, millainen tämä uusi nelijalkainen onkaan. Ensimmäisen valmennuksen jälkeen sain suuren vinkin siihen, ettei mun tulisi ratsastaa Macoa niin valtavasti eteen, vaan ottaa se ensin hitaaksi ja tasapainoon, josta liikettä pystyy alkaa kasvattamaan isommaksi vähitellen. Ihan kuin tätäkään en olisi kuullut Champin ja Acsun kanssa useaan otteeseen.. Jotenkin päähän oli vain pinttynyt se fiilis, että nuoren hevosen kanssa tulee edetä kunnolla eteen. Toki niiden pitää antaa liikkua ja varsinkin esteillä olen saanut tästä ihan erilaisen flow'n, mutta kerron siitä enemmän estevalmennuksesta kertovan postauksen yhteydessä.

Toinen kouluvalmennuskerta ratsastettiin maneesissa, sillä Suomalaiseen kesäsäähän tyypillisesti ulkona tuuli ja satoi vaakatasossa - tai ainakin uhka oli todellinen. Meillä oli tunnilla mukana toinenkin ratsukko, mikä oli oikeastaan vain positiivinen lisä. Macolla kun on vielä sen verran huono kunto, ettei se jaksa tehdä töitä kunnolla kokonaista valmennustuntia putkeen. Siksipä kävelimme usein ja teimme varsinaisia töitä yhteensä vain noin puolen tunnin verran. Nuoremmiltakin hevosilta pitää osata vaatia, mutta niitä ei mielestäni kannata ajaa ihan loppuun joka kerralla, koska se jos joku on loistava tapa pilata hevosen motivaatiota töiden tekemiseen. Ja mikään ei ole niin kamalaa kuin epämotivoitunut hevonen.

Siirtymiset olivat aiheena ensimmäisellä valmennuskerralla, joten toisella kerralla lähdimme jatkamaan tästä ajatuksesta suoruuden, taipumisen ja reaktiivisuuden kautta. Alkuverryttelyssä valmentajani totesi, että nyt olisi aika herätellä ruunan takajalat kesälomilta ja alkaa kunnolla töihin. Se on vähän hidas takaa ja vähän muutenkin kauttaaltaan, iso hevonen kun on. Vihoviimeinen asia on siis oma hitauteni, joka laitetaan päivittäin koetukselle. Emme missään nimessä halua tästä hevosesta sellaista löysää pullataikinaa, joka ei reagoi mihinkään. Se oli tilanne, jossa olin Champin kanssa noin vuoden yhteiselon jälkeen ja jota lähdimme korjaamaan kolmen vuoden taipaleen ajan päätyen lopulta tilanteeseen, jossa koin Champin olevan sileällä varsin mukava pätkittäin. Maco on valmiiksi niin tasainen, suora ja niin sanotusti "mutkaton", että sitä jää helposti vain kantamaan eteenpäin, jolloin omasta kädestä tulee hevosen viides jalka ja koko homma on yksi farssi.

Heti alkuverryttelyjen jälkeen lähdimme ratsastamaan avotaivutuksia pitkillä sivuilla siten, että pitkän sivun alkuun tehtiin pienehkö voltti. Itse avotaivutuksen ei kuulunut olla kovin jyrkkää, vaan hevosen tuli liikkua kolmella uralla taipuen omasta rungostaan. Valmentajani ei halunnut kaulan taipuvan juuri ollenkaan, vaan taivutuksen tuli lähteä vasta kaulan keskiosan jälkeen. Näin itse avotaivutuksesta saa paljon paremmin hyödyn irti, sillä hevonen voi heittää kaulansa helposti mutkalle taipumatta itse ollenkaan rungostaan. 

En ollut koskaan ratsastanut Macolla juuri muuta kuin ympyröitä ja suoria uria, joten vähän skeptisesti lähdin liikkeelle avotaivutuksia ajatellen. Älkääkä ymmärtäkö väärin: eihän mikään ratsastusliike ole temppu, vaan oikean ratsastuksen tulos. Kyllä mä silti alitajuntaisesti mietin, että tämä hevonen ei välttämättä ymmärrä liikkumista pyydetyssä muotissa, jos sitä ei siltä ole koskaan aiemmin pyydetty. Vielä, mitä Maco esitti oikeinkin kivaa avotaivutusta liikkuen tasaisesti tahdissa ja taipuen juuri sen verran kuin pyysin. Champin kanssa ongelmana oli, että kun sille tuli vaikeaa, se sekosi aina tahdissa ja rupesi esittämään milloin laukkaa, tölttiä tai jotain omaa sekoitustaan. Tämä tapahtui usein varsinkin avotaivutuksissa. Maco sen sijaan jolkotteli kuin vanha tekijä! Toki tämä oli sellaista vauvajumppaa, mutta kuitenkin lähtökohtaisesti olin kovin iloinen sen mutkattomuudesta.

Raviosuuden jälkeen lähdettiinkin laukkaamaan. Laukassa teimme töitä ympyrällä ratsastaen vuorotellen kunnolla eteen ja sitten taas ottaen hevoset takaisin. Mitään piruettilaukkaa ei pitänyt esittää, mutta tällä temponvaihtelulla pyrittiin hakemaan hevosia enemmän ylämäkeen ja ajattelemaan myös itse eteen. Eteenratsastuksessa hevosen piti olla pyöreänä, eikä se saanut nojata ratsastajan käteen. Se tarkoitti, että käsi sai olla elävä. Ei niin, että nyrkki liikkuu, vaan siten, että omien käsien pikkusormet liikkuvat aktiivisesti saaden hevosen suupieleen pienen liikkeen. Se ei näy ulospäin, mutta estää sen, ettei hevonen nojaa ratsastajan käteen. Hitaampaan tempoon ratsastaessa sen sijaan piti korostaa ennen kaikkea oman keskivartalon tukea ja pohkeita, jotka säilyttivät hevosen ajatuksen etenemisestä myös hidastaessa. Hidastus ei siis saanut olla niin, että hevonen kaatuu omien lapojensa yli, vaan niin, että se ikään kuin istuu oman takaosansa päälle. Tai ainakin ajatuksena näin. Toteutus on varmasti haastavampaa!

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo)

Maco toimi koko tunnin ajan todella kivasti, mitä nyt aluksi roikotti kieltä melko rajustikin vasemmalta puolelta. Uskoisin, että se lopettaa tuon raspauksen jälkeen, mutta se voi myös olla jäänyt tapa jonkun asian protestoinnista. Olen kokeillut sille nyt erilaisia kuolaimia ja turpahihnoja, mutta ainakaan vielä näistä mikään ei ole osoittautunut toista toimivammaksi. Pidetään siis peukkuja, että maanantaina hevosen kieli olisi suussa ;) Laukassa ruuna vähän väsähti, joten emme työskennelleet sen jälkeen enää ollenkaan. Loppuraveissa valmentaja totesikin, että varo, ettei ruuna kompastu omaan päähänsä - niin alhaalla se sitä piti. Mutta kehuja saatiin, edellisestä valmennuksesta olin löytänyt valtavasti nappuloita lisää ja allani oli kuulemma kuin eri hevonen. Jos se ei hyppää, niin siitä kuulemma tehdään kouluhevonen. Haha!

Loppuun kerron vielä vinkin, joka mun on pitänyt jakaa teille pitkän aikaa. Mulla on nyt jostain syystä tullut tässä kevään mittaan tapa pitää kyynärpäitä liian irti omista kyljistäni ratsastaessa. Mä olen pohtinut syitä tälle, mutta en ole keksinyt mitään kovin loogista selitystä. Nyt sellainen on löytynyt ja korjauksia tehty, mikä on helpottanut omaa ratsastustani valtavasti. Mun ranteethan kääntyvät herkästi lappeeleen, jolloin niistä tulee automaattisesti jännittyneet. Mä otan helposti pidätteen juuri ranneosalla, mikä tekee niistä liikkumattomat. Miettikääpä: kun mulla on ranteet lappeellaan ja kyynärpäät irti kyljistä, on kyynärpäät rentoina ranteet jäykkinä. Käännetään tilanne toisinpäin: ranteet suoriksi, kyynärpäät lähelle kylkiä. Tuki kyynärvarsiin ja pidätteet muodostumaan sieltä, ranteet rennoiksi (vaikka toki edelleen pystyssä). Voitte testata tätä ihan itse ilman hevostakin. Kummassa uskotte, että ohjastuntuma on tasaisempi? No nimenomaan tuossa jälkimmäisessä. Tämän ahaa-elämyksen kun sain, helpottui oma ratsastus taas paljon. Onni on hyvä valmentaja!

Aurinkoista juhannuspäivää ♡

Lue lisää

#885: Hyvin menee, mutta menköön

Johan on aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta! Melkein kaksi viikkoa, ohhoh. Paljon on ehtinyt tässä välissä tapahtua ja siitä syystä en ole ehtinyt viettää koneella aikaa ollenkaan. Turha varmaan selitellä, mutta aamusta alkuiltaan olen ollut arkisin töissä ja siitä ajanut suoriltaan tallille. Kotona olen ollut vasta kymmenen aikaan illalla, eikä blogi ole siksi saanut aikaa. Mutta nyt on onneksi juhannusvapaat ja ehkä hieman enemmän vapaa-aikaa! Vielä mitä, mä lähden huomenna Itä-Suomeen mökkeilemään ja ensi viikolla on deadline kahdella opiskelukurssilla.. Tai en nyt tuota juhannusaikaa ehkä mökkeilyksikään kutsuisi, sillä meillä on tuolla Itä-Suomessa omakotitalon rakennusprojekti ja siksi mä sinne menen auttelemaan.

Teitä varmasti kiinnostaa kuulla Maroccon kuulumisia. En aio pyydellä anteeksi postauksien väliinjäämistä, sillä mä olen oikeasti halunnut myös nukkua edes niitä kuuden tunnin yöunia ja viettää aikaa tallilla nyt, kun hevonen on vielä "uusi". Muualle someen olen jakanut meidän kuulumisia videoiden ja kuvien muodossa, mikä on ilmeisesti ollut kiva lisä monelle lukijalle tai videoiden katsojalle. Mä olen saanut ihan tajuttoman paljon ihania viestejä, lähemmäs tuhat. Eräs ihana viesti jäi mieleeni tältä päivältä, kun yksi seuraajani kommentoi seuraavasti: "oot myös onnellisemman oloinen kuin hetkeen videoillasi". Niinhän se taitaa olla, on se oma ja varsin mukavan oloinen hevonen ihan valtava onni omaan elämään. 

Maco saapui Suomeen melkolailla tasan kaksi viikkoa sitten. Ensimmäisen viikon kuulumisia te saittekin kuulla edellisessä postauksessa, mutta sen jälkeen olemme ehtineet alkaa jo vähän enemmän hommiin. Tuo ensimmäinen viikko kului pitkälti rennosti puuhastellen ja tutustuen uuteen nelijalkaiseen, sillä pitkä matka on hevoselle aina oma rasitteensa. Maco oli kuljetuksen jäljiltä hieman väsyneen oloinen, muttei missään nimessä kuitenkaan kipeä tai varsinaisesti vaisu. Enemmänkin sellainen voimaton, olihan siltä esimerkiksi vedetty väkirehuruokinta kokonaan pois. Tällä hetkellä ruuna on kuitenkin jo palannut normaaliin menoon, eikä sen kanssa ole ollut hetkeäkään ongelmia. Se syö hyvin ja kaikkea, mitä eteen laittaa, on edelleen ihan älyttömän kiva ja helppo käsitellä, eikä aiheuta yleisesti pahennusta kenessäkään tallilla olijassa. Acsun kanssa niistä on tullut ihan loistava parivaljakko, sillä pikkuserkukset jakavat tarhassa saman heinäkasan, kävelevät peräkanaa, rapsuttelevat toisiaan ja leikkivät, minkä ehtivät. Ihana nähdä, että ne ystävystyivät samantien.

Tuttuun tapaan mä olen ehtinyt testaamaan Macon kanssa jo ihan kaiken mahdollisen - tai siltä ainakin tuntuu! Me ollaan menty yhtenä päivänä kavaletteja ja puomeja, mikä meni oikein kivasti. Ruuna innostui esteiden ylittämisestä ja sai aivan uuden vaihteen käyntiin, mistä mulle tuli ihan valtava flashback Champin toimintaan. Sehän on ihan samanlainen! Varsinaisia esteitäkin hyppäsin toissapäivänä, eikä niissä ollut varsinaisia ongelmia. Macolla on vaan ihan valtavan iso laukka, joten sen kanssa mun on opittava etenemään ihan eri tavalla. Pelkkään kenttätyöskentelyyn homma ei ole jäänyt, sillä mä olen myös maastoillut, mennyt ilman satulaa ja isänikin on jo kiivennyt uuden hevoseni kyytiin. Siis voitteko kuvitella, tuo otus on maailman kiltein! Maastossa mä pystyin ravailemaan pitkin ohjin toisen hevosen perässä, kävelemään ajoittain vilkasta maantietä pitkin ja ihan vain rentoutumaan, koska se ei välittänyt mistään turhasta, vaan käveli korvat tötteröllä kauheaa vauhtia tomerana poikana eteenpäin. Matkalla me pysähdyttiin erään talon eteen, kun lapset halusivat tulla silittelemään hevosia. Siinä Maco ja Kalle patsastelivat nätisti, kun lapset silittelivät niitä ja me juttelimme vanhempien kanssa. Menin myös ilman satulaa maastossa ja isäni ratsasti ilman talutusta, vaikka oli istunut hevosen selässä vain kerran aiemmin. Yksi sana: uskomatonta!

Ei pitäisi maalailla piruja seinille, mutta eiköhän tässä pessimistin ajattelutavalla tule kohta joku takapakki suuntaan tai toiseen. Toistaiseksi kaikki on mennyt niin kovin vaivattoman oloisesti. Huomenna meillä on ensimmäinen estevalmennus, jonka jälkeen hevonen raspataan. Suussa on todennäköisesti enemmänkin sanomista, sillä heinien kastelemisen lisäksi Maco myös roikottaa kieltään ajoittain suusta aina samalle puolelle. Se tosin pelaa sillä kuulemma iltaisin karsinassaankin ihan omaksi huvikseen, joten tiedä sitten, onko se sillä vain tapana. Toivottavasti ei tai muuten tuli hankittua toinen kielivammainen hevonen :D Näistä ei pitäisi ikinä puhua, sillä juuri tänään valmentajani oli löytänyt yhden hevosen tallista aamulla kieli irronneena.. 

Marocolla kävi muuten tunnistaja viime viikon torstaina, minkä lisäksi se myös rekisteröitiin Suomeen. Hevosen virallinen väri sen passissa tuleekin olemaan mustankimo, jonka lisäyksenä passiin on merkitty teksti "jouhet mustat / valkoiset / harmaat". Haha, ei ole tunnistajakaan osannut päättää, mitä väriä tuon hevosen jouhet lopulta ovat. Niissä on oikeasti kaikkea mahdollista, kuten myös hevosen pohjavärissä. Sen iho on kyllä tumma eli pohjaväri on musta, mutta seasta löytyy myös aika paljon ruskeaan taittavaa sävyä. Todella mielenkiintoista nähdä, minkä värinen tuosta pojasta tulee vanhempana. Vähän kyllä toivoisin, että ainakin harja jäisi tummaksi, koska se on omaan silmääni melko magean näköinen.

Olen löytänyt itsestäni ihan uuden vaihteen hevosen puunaamisen suhteen, sillä tuota vaaleaa hevosta (oli se sitten mustankimo tai valkoinen) on hankalaa pitää kokonaan putipuhtaana. Vielä en ole hevosta klipannut, mutta eiköhän senkin aika tule joskus juhannuksen jälkeen. Klippaaminen sai jäädä tässä ensimmäisten viikkojen aikana ihan siksi, että halusin antaa ruunalle aikaa tottua Suomen ötököihin, enkä loimittaa sitä samantien ötökkäloimen alle. Se raukka oli tosin ehtinyt jo hangata itselleen veriset haavat kaulaan, koska ne pikkuötökät olivat kiusanneet sitä lämpiminä päivinä tarhassa. Champin jäljiltä mulla oli onneksi kunnolliset tarvikkeet noidenkin puremien hoitoon, joten ne paranivat muutamassa päivässä.

Maco on ihan mahdoton sottapytty Champiin verrattuna tai siltä musta ainakin tuntuu. Champ saattoi tarhassa ollessaan laukkailla tai riehua muiden hevosten mukana, mutta Maco on ottanut ulkoilusta kaiken huvin irti. Se oikeasti piehtaroi vesilammikoissa Acsun kanssa samaa tahtia ja on päätään myöten kurassa vesisadepäivinä. Viimeksi tänään mä käytin ensimmäiset parikymmentä minuuttia tallilla siihen, että pesin sen jalat vesikarsinassa ja hankasin päästä savea irti. Meidän tallilla on kaiken lisäksi oikeasti kuivat hiekkatarhat, joten en todella tiedä, missä tarhan ainoassa vesilammikossa se on onnistunut kierimään päivästä toiseen. Ainakin pojilla on ulkoillessaan hauskaa, ne kun puuhastelevat yhdessä vaikka mitä! Mä puolestani olen saanut käyttää ahkerasti kumisukaa, pölyharjaa ja kimojen hevosten omistajien pelastusta eli pikashampoota. Ja välillä olen vain niellyt tappioni jättäen ruunan kunnollisen harjauksen jälkeen karsinaan muutaman karvaan jämähtäneen likaläntin kera. Ei niitä hevosia viitsi joka päivä eri tökötteihin upottaa.

Mä olen tällä hetkellä yön porukoillani, sillä he ovat jo menneet talonrakennushommiin ja mulla sattui olemaan huomenna vapaapäivä. Kesän ainoa viikko, jolloin en ole töissä kaikkina arkipäivinä.. Tämä pikku loma tuli hankittua festareita ajatellen, mutta hevosen oston jälkeen nuo juhannussuunnitelmat vaihtuivat ajanvietteeksi, jossa säästetään rahaa. Ulos kun katsoo, on tuo varmaan ihan hyvä idea: ikävää olisi telttailla neljää päivää kaatosateessa, oli mitkä festarit tahansa. Mä yritän julkaista teille tulevina päivinä useampia videoita Youtubessa ja ainakin kaksi postausta vielä tämän viikon aikana blogiin, sillä mulla on todella paljon kuvia ja videoita koneella kahden kuukauden ajalta odottamassa julkaisemista. Tällä hetkellä videonteko-ohjelmassa latautuu yli 30 minuuttia kestävä ääniraidallinen valmennusvideo, joten niiden ystävät pääsevät pian nauttimaan!

Oikein mukavaa juhannusviikkoa! :)

Lue lisää

#884: Marocco kotiutui Suomeen!

Toisinaan ihminen voi olla kovin onnellinen. Vaikka mun elämässä ei ole ollut mitään oikeaa vikaa ikinä, en kyllä ole puoleen vuoteen ollut yhtä onnellinen kuin nyt olen. Se fiilis, minkä oman hevosen omistaminen voi tuoda, on kyllä vaikeaa pukea sanoiksi. Sitä kuvaa ehkä parhaiten lause, jonka tallityöntekijämme sanoi taluttaessani uutta hevostani ensimmäistä kertaa talliin suoraan hevosautosta: "tuon onnellisemmalta tuskin voi ihminen näyttää."

Niin, kuten eräs lukija viime postaukseen kommentoi, tästä lähtee täysin uusi luku elämässäni. Takana on se ensimmäinen oma hevonen ja sen kanssa tehdyt virheet sekä onnistumiset. Champin kanssa kasvoin ihmisenä teinistä aikuisuuteen tai ainakin kovaa vauhtia sitä kohden. Vaikka tuolla ruunalla tulee aina olemaan paikka mun sydämessä, huomaa tämän uuden hevosen myötä sen, miten oikea ratkaisu hevosen myyminen ja uuden hankkiminen lopulta oli. Mä olen saanut ihan erilaista motivaatiota ratsastusta kohtaan ja se palo kilpailemiseen on entistä suurempi. Sydäntä lämmittää myös tieto siitä, että Champilla on kaikki hyvin. Kaikella on tapana järjestyä, niinhän se sanonta menee.

Moni on varmasti kaipaillut postausta Maroccon saapumisesta, sillä mä olen saanut satoja viestejä kuluneen viikon aikana liittyen tallivideopostauksien tekoon, uuteen hevoseen tai ylipäänsä materiaalin julkaisemiseen. Teitä kiinnostaa, enkä yhtään ylläty asiasta. On ollut ihanaa huomata, miten hyvin ihmiset osaavat elää mukana sitä fiilistä, mikä mulla itselläni on ollut: moni teistä esimerkiksi kertoi jännittäneensä tiistaina puolestani Maroccon saapumista. Saatatte kuitenkin uskoa myös sen, että mulla on ollut jonkin verran tekemistä töiden jälkeen tallilla puuhaillessani, minkä vuoksi postauksien tekeminen venyi viikonloppuun. Vaikka olisin ehtinyt tekemään postaukset nopeuttamalla tallireissuja, halusin ehdottomasti viettää aikaa tallilla juuri sen verran kuin hyvältä tuntui. Ja tuntuihan se, siksi siellä monena päivänä olin pitkälti yli yhdeksän. Uusi hevonen on uusi vain hetken, joten en halunnut pilata niitä fiiliksiä roikkumalla koneella tai filmaamalla jatkuvasti kaikkea tekemistäni tallilla. 

Nyt täällä kuitenkin ollaan, innoissaan kaikesta uudesta! Niin paljon olisi kerrottavaa, etten tiedä, mistä lähtisin liikkeelle. Tiistaina Marocco siis saapui Suomeen aamupäivästä, joten olin heti aamulla putsaamassa sen karsinan seiniä ja kirjoittelemassa karsinatauluun tietoja. Kun rekka ajoi pihaan, kiirehdin kuskia vastaan ja otin hevosen ulos autosta. Maco tuli rekasta ulos todella varovaisena, mutta heti maanpinnalle astuttuaan oli kuin kotonaan. Se oli niin kovin tomera, utelias, mutta kuitenkin kiltti ja sosiaalinen. Jotenkin siitä näkee, että se on vasta seitsemänvuotias, mutta se on koulutettu niin hyvin, että sitä on oikeasti ilo käsitellä. Se ei kysele eikä kyseenalaista, vaan tekee juuri niin kuin ihminen pyytää. Tässä viiden päivän aikana se ei ole pelännyt mitään, ainoastaan pörissyt joskus jollekin. Uskomatonta!

Tiistai kului melko kiireisissä tunnelmissa, sillä aamupäivän tallireissun jälkeen mun piti lähteä töihin ja pääsin uudelleen tallille vasta kymmenen aikaan illalla. Pitkän matkan vuoksi Maco oli vähän kuivuneen oloinen, joten juotin sitä paljon ja kävelytin sitä aamupäivällä sekä illalla. Hevonen sai toki myös kunnollisen harjauksen, paljon rapsutuksia ja perinteisen kuumeen mittauksen ihan varmuuden vuoksi useampaan otteeseen. Pitkät matkat voivat aiheuttaa hevosille kuljetuskuumetta, joten asian kanssa kannattaa olla oikeasti varovainen. Onnekseni Maco juo ja syö hyvin, nyt lauantaina siitä ei enää näkisi päällepäin takana olevaa 30 tunnin matkaa. Toki ruuna on edelleen hieman väsynyt matkan jäljiltä sekä Etelä-Suomessa olevien kuumien päivien takia, joten olen antanut sille kunnolla aikaa palautua matkastaan.

Keskiviikkona saavuin tallille suoraan töistä ja vietin siellä aikaa reilun neljän tunnin verran. Harjailin hevosta, järjestelin tavaroita ja sovitin sille esimerkiksi suitset päähän. Tällä hetkellä käytän sillä Champin vanhoja meksikolaisia, jotka suunnittelin Wahlstenin valikoimaan, mutta jo ensi viikolla saan käyttööni perinteisen englantilaisen turpahihnan samoihin suitsiin. Se toiminee ruunalla paremmin, vaikka meksikolaisessa itsessään ei toki mitään vikaa ole. Maco sai olla jo tiistaina tarhassa toista tuntia ja keskiviikkona se oli ulkona lähes koko päivän, aamuseitsemästä neljään. Saksassa ruuna ei tarhannut oletettavasti kovinkaan pitkään, joten lämpimän päivän seurauksena se oli aivan loppu ja otinkin sen sisälle lepäämään heti tallille saavuttuani. Todella lungi tapaus tuo nelijalkainen kyllä on, sillä koko sinä aikana, kun se on tarhassaan ollut, ei se ole riehunut kuin ensimmäisen päivän yhden loikan verran. Turhaan pyysin laittamaan suojia ja bootseja ensimmäisenä päivänä, sillä eihän se niitä tarvinnut.

Koska hevosella oli takana pitkä matka, en halunnut kiivetä selkään vielä sitä seuranneena päivänä. Sen sijaan kävelimme Macon kanssa pitkät pätkät tallialueella, pellon reunoilla ja meidän "laukkarataa" ympäri. Se on niin ihana kävelyttää, sillä Champista poiketen se oikeasti etenee, eikä esimerkiksi yritä pysähdellä syömään ruohoa välillä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, ei se pelkää mitään. Meidän tallilta jokainen on kehunut tuon hevosen käytöstä vuorotellen: se on niin mutkaton, vaikka ei missään nimessä pystyynkuollut tai persoonaton. Se seuraa ympäristöään kiinnostuneena, mutta ei tee meteliä oikein mistään. Ainoastaan silloin, kun se seisoo kuntoonlaittopaikalla ilman siihen kiinnitettyä huomiota ihmisiä lähellään, saattaa se kuopia huomiota saadakseen. Silloin, kun sen jättää siihen yksin, odottaa se kiltisti sen kummemmin liikkumatta.

Kävelyn lisäksi juoksutin ruunaa meidän juoksutusympyrässä. Macolla oli virtaa, jota se purki hyppelemällä hieman loikkia laukassa ja kiihdyttelemällä spurtteja. Kertaakaan se ei kuitenkaan lähtenyt käsistä, joten annoin sen purkaa energiansa suosiolla pois. Nopeasti ruuna rauhoittuikin ja ravasi tyytyväisenä ravia venyttäen päätään eteen-alas. Juoksutuksen jälkeen talliin päin kävellessämme huomasin kuitenkin, että kaiken kiihdytysajon keskellä hevoselta oli irronnut toisesta etujalasta kenkä. Kaverini kävi noukkimassa irtokengän talteen samalla, kun laitoin kengittäjällemme viestiä. Onni on huippu kengittäjä, joka tulikin paikalle torstaina paitsi lyömään irtokengän, myös kengittämään koko hevosen ympäri ajan kanssa. Sain todistusaineistoksi kuvia lopputuloksesta, johon en tietysti voinut olla enempää kuin tyytyväinen. Itse en tietenkään päässyt paikalle töiden takia, mutta Maco oli kuulemma ollut oikein nätisti ja lopuksi nukkunut Niklaksen selkää vasten, kun hän oli viimeistellyt ruunan etukaviot siisteiksi.

Torstaina meillä oli vuorossa satulansovitus, johon olin valmistautunut henkisesti jo pitkään. Opiskelijalla kun ei ole varaa laittaa useita tuhansia uuteen penkkiin, joten sellainen investointi tuntuu aina pahalta. Täydelliseksi yllätyksekseni mun oma satula istui Macon selkään kuin valettu, jopa paremmin kuin Champille. Kyllä me tallilla naurettiin, sillä moni meidän tallilaisista on etsinyt sopivaa satulaa vuosikaudet. Mä kuitenkin voin mennä tällä penkillä oikein hyvin, se on täysin tasapainossa ja jättää tarpeeksi tilaa hevoselle edestä ja selkärangasta. Investoin kuitenkin uuden Matttesin lampaankarvaromaanin verran edellisen omani ollessa vaalea. Nyt meillä on oikein passeli harmaan värinen, uutuuttaan hohtava karvaromaani! Ja jos joku ihmettelee, miksi laitan sopivan satulan alle karvaromaanin, johtuu se ihan mun satulasta. Se kun on paneelitopattu, eikä sitä voi siksi missään nimessä käyttää ilman jotain suojaa ihan hevosen selän takia.

Satulansovituksen jälkeen kiipesin ensimmäisen kerran Suomessa ollessani Macon selkään, jolloin satulansovittaja tsekkasi satulan myös liikkeessä. Menin ihan rennosti, lähinnä kevennellen ja tehden ympyröitä, kaarevia uria ja ajatellen reippaasti eteen. Maco oli niin paljon kivempi kuin muistinkaan! Ai että, se oli suora, todella hyvä edestä ja ajatteli itse eteen. Mä niin rakastun tuohon hevoseen päivä päivältä entistä enemmän! Se on lisäksi niin kauhean fiksu, sillä se oli ensimmäistä kertaa meidän maneesissa ja pystyin huoletta kävelemään pitkin ohjin toisen hevosen vieressä loppukäyntejä jutellen niitä näitä, sen enempää keskittymättä itse hevoseen. Sama myös maastossa sen kanssa alku- tai loppukäyntejä kävellessäni. Uskomatonta!

MyDay tiistailta - Maco saapui Suomeen (linkki videoon)

Perjantai meni saman kaavan mukaan, sillä ratsastin kevyesti. Kuvasimme kaverini kanssa tallivideopostauksen, sillä sitä olen teille pitkään luvannut. Lauantaina annoin Macolle kävelypäivän, mutta tallilla vierähti aikaa silti viitisen tuntia pestessäni ruunan oikein huolella ja kuvatessani meidän ruunalauman laitumelle laskua. Pääsin myös eroon pinttyneestä ajatuksestani yksintarhauksen ainoasta vaihtoehdosta, joten Maco sai uuden tarhakaverin teille lukijoillekin tutusta Acsusta. Pojat ovat pikkuserkuksia, sillä molempien suvusta löytyy Acorado, Macolla sen ollessa emänisänä. Hyvin tulivat heti juttuun, eikä mitään välienselvittelyä nähty. Niinpä nuo saavat tästä eteenpäin tarhata yhdessä puoli päivää, jonka jälkeen Acsu menee loppupäiväksi ruunaporukkaan laitumelle. Maco vasta totuttelee virheään täällä Suomessa, joten myöhemmin pojat pääsevät yhdessä aamun tarhajakson jälkeen laitumelle loppupäiväksi. Tällä hetkellä Maco saa siis tarhata loppupäivän yksin, mikä ei sekään ruuna näytä haittaavan: viereisistä tarhoista nimittäin löytyy seuraa!

Tällä hetkellä mulla ei ole enempää kerrottavaa. Tai siis oikeastaan kerrottavaa on niin valtavasti, etten tiedä edes enää, mitä sanoa! Huomenna julkaisen YouTubeen perjantain tallipäivän videopostauksen ja myöhemmin luvassa on paljon kuvia paitsi ratsastuksista, myös juoksutuksesta ja laitumelle laskemisesta. Mulla on kertomatta juttuja myös menneistä valmennuksista, joissa olen saanut oikeita ahaa-elämyksiä liittyen esimerkiksi käsien käyttöön. Kunpa olisi vähän enemmän aikaa kirjoittaa ja tehdä juttuja tänne sosiaaliseen mediaan! Koen kuitenkin tällä hetkellä tärkeämmäksi viettää aikaa ihan sen oikean hevosen kanssa, mutta eiköhän me tännekin saada materiaalia esiin ;)

Ihanaa ja lämmintä viikonloppua just sulle ♥

Lue lisää

#883: Huomenna se tulee!

Uusi viikko on taas pyörähtänyt käyntiin, mutta tällä kertaa hieman erilaisella twistillä. Viime viikolla sain varmistuksen siitä, että Marocco saapuu Suomeen tällä viikolla, joten tämä maanantai on mennyt valmistautuessa henkisesti huomiseen koitokseen. Niin, huomenna tiistaina tuo kimo ystäväni saapuu Suomeen ja asettuu taloksi tutulle kotitallilleni, jossa mulla on ollut tallipaikka varattuna siitä päivästä saakka, kun talutin Champin hevosrekkaan kohti Saksaa tammikuun yhdeksäs päivä. 

Huomenna suuntaan kulkuni tallille heti aamusta, sillä menen hyvissä ajoin odottelemaan uuden hevosystäväni saapumista. Olen suunnitellut puunaavani karsinan oikein edustuskuntoon ja käväiseväni porukoideni luona katsomassa, mitä kaikkia loimia olen säilönyt sinne talvea ajatellen. Marocco on perillä tallilla noin kymmenen tienoilla aamupäivällä, jonka jälkeen hengailen tallilla hetken ja kaasuttelen kiireen vilkkaa töihin. Sain vaihdettua vuoroni niin, että aloitan työt vasta iltapäivällä, mutta se tarkoittaa toki myös myöhempää lopetusajankohtaa. Sehän ei menoa haittaa, sillä joskus illalla puoli kymmenen aikoihin olen sitten takaisin tallilla, tällä kertaa tsekkaamassa hevosen vointia uudelleen. Tiistaina Marocco pääsee tarhaamaan ja kävelemään pitkän matkan jäljiltä, keskiviikkona varmastikin juoksutan sen töiden jälkeen.

Onnekseni tiistaille ja keskiviikolle on luvattu lämmintä ja aurinkoista säätä, sillä Champ ehti tuhota hienosti kaikki järkevät kesäloimeni. En viitsinyt ostaa uusia loimia etukäteen, sillä en osaa yhtään sanoa, minkä kokoiset loimet tälle uudelle nelijalkaiselle istuvatkaan. Mulla löytyy kyllä lähemmäs 20 erilaista loimea, mutta niiden funktio tätä tilannetta ajatellen on melko yhdentekevä: on paksua ja ohutta talvitoppista ulos ja talliin kaulakappaleella ja ilman.. On edustusloimea kisoihin ja ties mitä fleeceloimia. Mutta niin, sellaista kesäsateeseen olevaa vuoretonta sadeloimea ei oikeastaan ole. Mietin tuossa, että Champ ehti tuhota yhteensä varmaan kymmenisen loimea, jonka lisäksi lähetin sen mukana Saksaan kolme. 

Voitte kuvitella, että sunnuntai menikin pitkälti järjestellessä tavaroita tiistaita ajatellen. Tammikuussa tein inventaariota reippaalla kädellä heti samana päivänä, kun Champ lähti matkaan. Muistan sen päivän kuin eilisen. Champin lähdön jälkeen menin istumaan taukotupaan ja itkin silmät päästäni sen puolitoista tuntia, ennen kuin kaverini Katja saapui paikalle auttamaan mua tavaroiden kanssa. Siinä me sitten yhdessä itkettiin vielä hetken aikaa, lopulta koko homma rupesi enemmänkin naurattamaan ja lähdimme hommiin. Olihan se haikeaa pakata jokainen Champiin liittyvä tavara muuttolaatikoihin tai jätesäkkeihin, mutta toisaalta se oli järkevä teko siinä vaiheessa. Koska olin heittänyt pois varmaan kolmasosan kaikista lääkintäjutuistani ja rehuistani, ei jäljelle jäänyt enää mitään vanhaa. Sunnuntaina pääsinkin aloittamaan ihan puhtaalta pöydältä ja valitsemaan kaikille tavaroilleni uudet paikat kaapeistani.

Aloitin tuon tavaroiden purkuoperaation vierailemalla hevostarvikeliikkeessä, jossa seison hyllyjen välissä pitkän tovin tietämättä, mitä pitäisi ostaa. Viiteen kuukauteen en ollut hankkinut mitään hevoselle tulevaa, joten suurta tuskaa aiheutti ihan pelkkä sopivan riimun valitseminen. Lopulta en kelpuuttanut yhtäkään nailonriimua, vaan valitsin tummanruskean nahkariimun. Narun, jotain ruokaa ja erilaisia harjoja. Tajusin, että ennen hevosen näkemistä on vaikea lähteä ostamaan mitään puuttuvaa. Enkä mä loppujen lopuksi tarvitse mitään varsinaista uutta, lähinnähän sitä nuo loimet, suitset ja satula tulisi hankkia.

Sunnuntain operaatio venähti lopulta luvattoman pitkäksi. Tykkään tehdä asiat huolella, joten putsasin kamojani ja pesin esimerkiksi kaapit sisältä ennen tavaroiden järjestelemistä. Kirjoittelin purkkeihin ja rehulaareihin uuden hevosen nimen ja pohdin tavaroiden järjestystä vielä kertaalleen. Vasta kahdeksan maissa istuin ensimmäisen ratsastettavan selkään, joten voitte kuvitella, että ilta venyi pitkälle alkuyöhön. Se ei tietysti haitannut, hevosetkin olivat todella kivoja ratsastaa.

Viime viikolla tapahtui kaikkea muutakin kuin tätä uuden hevosen tulon fiilistelyä. Oikeastaan olen tajunnut koko asian vasta ihan tässä tänään, sillä noiden tavaroiden paikalleen laittaminen toi muhun sellaista innostusta tulevasta. Tähän asti olen lähinnä ihmetellyt sitä, miksi kaikki muut tuntuvat olevan niin paljon innostuneempia uudesta hevosestani kuin minä itse. No, elämä on pitänyt kiireisenä, sillä valmennuksissa on käyty niin este- kuin kouluratsastuksenkin parissa ja ehdinpä hyppäämään kisat torstaina lähitallilla. Eikä missä tahansa puitteissa, sillä Stall Solbackassa järjestettiin avajaiskilpailut - tuo paikkahan on muutunut ihan tyystin toiseksi. Muistan, kun aloitin ratsastuksen siellä noin 13 vuotta sitten. Siitä on tultu paljon eteenpäin ja tästä kuuluu pitkälti uusia omistajia kiittäminen. Järjestelyt olivat paremmat kuin monissa kansallisissa kisoissa: radat rakensi yksi Suomen parhaista ratamestareista, kuuluttajan toimi esimerkiksi Finnderbyä tulevana viikonloppuna kuuluttava mies, estekalusto oli FEI:n hyväksymä moderni ja täysin uusi, pohja oli sama kuin Rion olympialaisissa sekä verryttelyssä, että radalla.. Ja paikalla oli vielä kuvaamassa livelähetys, joka kuvaa esimerkiksi kaikki GP-sarjan osakilpailut.

Hämpsi oli ollut koko päivän laitumella ja siitä kyllä huomasi, että laidunelämä on tehnyt tehtävänsä. Tammaa sai todella jopa ratsastaa, minkä valmentajani totesi olevan välillä ihan positiivinen asia. Ensimmäisestä luokastamme nappasimme toisen sijan puhtaalla suorituksella, mikä oli tietysti kiva asia. Pääsin ratsastamaan ihan mukavan toisen vaiheen eli kääntämään ja toisaalta laukkaamaan myös eteen. Toisessa luokassamme oli pientä härdelliä ennen radalle menoa ja jouduin muuttamaan lähtöpaikkaani siten, että verryttelyn ja radan välissä oli turhan paljon pelkkää seisoskelua. Mulle tarjottiin mahdollisuutta ottaa vielä yksi verryttelyhyppy, mutta kieltäydyin. En tiedä, olisiko se ollut fiksua vai ei, mutta alkuradasta Hämpsi oli vähän huonommin pohkeen edessä ja tuloksena tästä kaksi puomia. Ne oli ihan turhia puomeja, toisessa tamma ei vaan nostanut koipiaan ja toinen tuli sarjan b-osalta, minne tuli vähän laaka hyppy muuten hyvästä paikasta. No, sattuuhan näitä.

Löysin yhden tutun kuvaajan sivuilta otoksia meistä kisoista, mutta harmikseni en niitä ehtinyt vielä käydä sen kummemmin läpi ja siksi niitä ei tähän postaukseen mukaan tule. Myöhempiin sitten! Sen sijaan tässä postauksessa olevat kuvat ovat viime viikon valmennuksesta Vilhon kanssa, kun olimme hyppäämässä esteitä tuttuun tapaan. Jotta postaus ei venyisi ihan kamalan pitkäksi, tiivistän kaiken olellisen yhteen lauseeseen: kääntäminen voi olla joskus tuskaisen hankalaa. Ei sillä, ettenkö olisi yrittänyt kääntää, mutta käänsin milloin liian aikaisin ja milloin liian myöhään esteelle, joka oli keskihalkaisijalla. Lopulta valmentaja meni seisomaan merkkipaaluksi kaarteeseen ja homma rupesi toimimaan samantien. Niin, toki se ulkolapa olisi hyvä saada suoraksi hevoseltakin, mutta ei sitä vinoudesta voi kaikkea hevosen niskoille laittaa. Tästä ehkä lisää myöhemmin!

Nyt menen nukkumaan, tärkeä päivä huomenna. Kuvaan kymmenistä pyynnöistä johtuen huomisesta MyDayn, joten pääsette seuraamaan uuden hevosen saapumista loppuviikosta myös videoiden parista. Siihen asti kannattaa seurata mun muita sosiaalisen median kanavia (snapchat ja instagram), sillä siellä on varmasti yhtä jos toista materiaalia tulevien päivien aikana uudesta hevosesta.

Lue lisää