#1012: Estevalmennukseen eri hevosella

Kyllähän siitä ennätti melkein puolitoista vuotta kulua - nimittäin valmennuksesta jonkun muun kuin oman hevosen kanssa. Pidempään blogiani lukeneet muistanevat varmaankin ajan, jolloin Champ lähti Saksaan. Pääsin tuolloin ratsastamaan niin este- kuin kouluvalmennuksissa eri hevosilla, joista tähän voisin nostaa esiin Acsun, Vilhon ja Hämpsin. Silloin kuvio tuntui todella loogiselta, sillä valmennuksia oli hyvä päästä jatkamaan oman hevosen puuttumisesta huolimatta. Itsenäinen ratsastaminen on aina hyväksi, mutta valmentajan tärkeyttä ei voi silti koskaan vähätellä.

Uskallan väittää, että suurin osa ratsastajista ratsastaa vielä asteen verran paremmin valmentajan ollessa läsnä kuin itsekseen töitä tehdessään. Tähän syynä voi olla yksinkertaisesti parempi keskittyminen siihen ratsastushetkeen - valmentajan itsessään ei välttämättä tarvitse sanoa mitään ohjeita. Hassua, eikö! Allekirjoitan tämän ainakin omalta osaltani täysin, sillä suoritan aina paljon paremmin silloin, kun valmentaja on paikalla vahtimassa perääni. Siksi suosin valmennuksia ja pyrinkin käymään niissä niin este- kuin koulupuolella vähintään kerran viikossa.

Valmentajaan nojautuminen ei toki ole pelkästään positiivinen asia, sillä silloin oppii herkästi "avuttomaksi". Jos valmentaja on aina paikalla ratkaisemassa oppilaansa virheitä ja neuvomassa sopivia tehtäviä kuhunkin tilanteeseen, ei ratsastaja joudu ajattelemaan itse aktiivisesti. Siksi pidän myös sellaisista valmentajista, jotka aktiivisesti haastavat ratsastajien ajattelua. Haastamisen ei tarvitse olla valintojen kyseenalaistamista, vaan jo pelkkä vuorovaikutus ratsastajan kanssa on hyvä alku: "miltä se hevonen nyt tuntuu?"

En valitettavasti saanut sopivia kuvia aiheeseen, joten tässä kuvituskuva viime talvelta. Alla video! c. Vilma Töyräs

Itsenäinen ratsastus paitsi pakottaa ratsastajaa ajattelemaan enemmän ja miettimään ratsastuksensa kulkua pidemmälle kuin juuri meneillään olevaan hetkeen, tuo se mukanaan myös virheitä, jotka korjaamatta muodostuvat tavoiksi. Toisaalta yksikin valmennus taitavan valmentajan silmän alla voi tuoda ihan uudenlaista ajattelua omaan ratsastukseen, vaikkei tunti itsessään pitäisi sisällään mitään maailmaa mullistavaa. Siksipä päätin hakea Pennon viime viikolla Macon kotitallille Stable Novaan valmennusta varten - halusin, että estevalmentajani Sanna näkisi pikkuhevosen tositoimissa ja kertoisi mahdollisesti vinkkejä siitä, miten mun kannattaa ruunan kanssa edetä itsenäisissä treeneissä.

On pakko myöntää, että odotin Pennon valmennusta paljon enemmän kuin Macon samana päivänä ollutta valmennusta. Aika jännää, eikö! Syynä oli ehdottomasti se, etten ollut aiemmin käynyt Pennon kanssa valmennuksissa, eikä ruuna ollut vieraillut Novassa kertaakaan tuota ennen. Meillä oli siis odotukset melkolailla neutraaleina, sillä emme tienneet, josko Penno esimerkiksi jännittyisi maneesissa niin paljon, ettei se uskaltaisi edetä. Tai jos erikoisemmat esteet olisivat pelottaneet ruunaa jotenkin erityisen paljon. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan poni hyppäsi kaikki esteet erittäin iloisesti ja yritteliäästi siitäkin huolimatta, että se sai eteensä ensimmäistä kertaa ainakin nykyisellä omistajalla ollessaan esteradan useamman erikoisesteen, suhteutettujen linjojen ja sarjan kera. Se todella ylitti mun ja varmasti monen muunkin odotukset!

Penno on kyllä mainio tapaus, jonka kanssa on ilo tehdä töitä. Valmentajani tykästyi ruunaan, sillä vaikkei se ole koskaan mikään isojen ratojen estetykki, on sillä hyvä asenne työntekoon ja kokoonsa nähden kivan hevosmainen laukka. Ja se on kyllä niin tasainen sileällä mentäessä, etten heti keksi toista vastaavaa. Tänään taas jatkamme estetreenejä Pennon kanssa sen kotitallilla, ja katsotaan sitten, miten lokakuu alkaa estehyppyjen osalta. Viime viikon ratatreenin jälkeen vuorossa on tänään todennäköisesti hieman jumppaa. Vaihtelua arkeen, ja parasta sellaista. Sen enempää valmennuksesta selittämättä päästän teidät halukkaat katsomaan tarkemmin alla olevalta ääniraidalliselta videolta Pennon ja mun urakointia viime viikon valmennuksesta. :)

Ihanaa viikonloppua ♥

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo)

Lue lisää

#1011: Mitä Macolle kuuluu?

Viittasin edellisessä postauksessa lyhyesti siihen, miten olemme päässeet Macon kanssa jälleen treenaamisen makuun. On ehkä liioiteltua puhua suoranaisesta paluusta vanhaan hyvään vireeseen, sillä tällä hetkellä Maco on kaiken kaikkiaan aivan älyttömän huonosti läpiratsastettu. Emme vielä hyppää 130cm ratoja valmennuksissa (saati kisoissa) tai väännä koulua hampaat irvessä, mutta arkirutiineihin siirtyminen on toden teolla aloitettu niin este- kuin kouluratsastuksenkin parissa valmentajien silmien alla. Tällä hetkellä en voisi olla onnellisempi, koska tulevaisuus näyttää valoisalta niin syksyn kisasuunnitelmien kuin myöhempienkin ajatusten suhteen!

Nyt kai pitäisi koputtaa sitä surullisen kuuluisaa puuta. Iloita ei saisi koskaan, mutta pienistä asioista on pakko olla iloinen - eihän tästä muuten tulisi mitään. Tärkein asia koko tässä lepojakson jälkeisessä elämässä on ehdottomasti oivallukseni siitä, että mun on nyt pakko opetella ratsastamaan Macoa entistä paremmin ajatuksella ylämäestä ja avoimemmasta muodosta. Tämä on toki aina ollut tavoitteena, mutta jostain syystä homma konkretisoitui mulle, kun Niclas Aromaa sanoi asiasta kahdella lauseella ja käski samalla laittamaan hevoselle pehmeämmän kuolaimen suuhun ohuen kolmipalan sijaan. Siitähän se riemu repesi, sillä mulla ei ole hirveästi kokemusta kuolaimista, enkä sen vuoksi osaa oikein lähteä testaamaan sopivia vaihtoehtoja.

Juteltuani valmentajani ja parin ystävän kanssa lainasin Stall Solbackan kuolainvuokraamosta neljä kuolainta, joista käytössä on nyt ollut yksi: suora kumikuolain kielentilalla ja kiinteillä "tuteilla". Kuten varmasti jokainen tietää, on Maco luonnostaan melko pitkä, etupainoinen ja jatkuvasti lapojensa päällä. Se seisoo vapaanakin ollessaan herkästi hyvin ryhdittömänä, eikä siis anna täten helpotusta ratsastajalleen, joka on itsekin helposti pulassa etupainoisten ja pitkien hevosten kanssa. Olemme Macon kanssa siis melkoinen yhdistelmä, sillä hitaana ratsastajana mun on hankala saada ratsu kunnolla pohkeen eteen ja herkäksi kädelle, jotta se voisi edes ajatella liikkuvansa takaa eteen. Siksi olen suosinut sillä kolmipalaa, ja esteillä siihen on lisätty vielä keskiosaan kuparirolleri ja viikset. Tämä on tuntunut toimivan hyvin, joskin ruuna on herkästi ollut haluttuakin lyhyempi edestä ja painuu näin herkästi kuolaimen taakse. Niinhän sitä sanotaan, että kuolaimen pitäisi aina olla suhteessa ratsastajan jalkaan ja istuntaan. Mitä enemmän "rautaa" suussa, sitä enemmän jalkaa. En esimerkiksi voisi ikinä laittaa hevoselleni suuhun vaikkapa pelhamia, jolla se on hypännyt viisivuotiaana Saksassa, koska mulla ei riitä istunta ja jalat siihen kuolaimeen. Toista se on ammattilaisella, joka on vielä kaiken lisäksi mies.

Tässä viikon kestäneen kuolainpohdikselun jälkeen olen päässyt kokeilemaan neljästä kuolaimesta vain yhtä, mutta se osoittautui heti ensiyrittämällä sellaiseksi, joka tuntuu Macolle miellyttävämmältä kuin aiempi kuolain. Se on aina ollut aika levoton kielensä kanssa, eikä pelkästään kuolaimen ollessa suussa, vaan ihan tylsistyessäänkin esimerkiksi kuntoonlaittopaikalla seistessä. Kielensä Maco on tunkenut suustaan ulos ratsastaessa etenkin muotoillun kolmipalan kanssa, mutta myös yhtä lailla estekuolaimella ratsastaessani. Nyt testasin sille siis Beriksen suoraa kumikuolainta kielentilalla, jossa on tutit. Aiemmin olen testannut Macolla tutillista niveltä, enkä huomannut mitään eroa kolmipalaan. Jostain syystä tuo kielentilallinen suora kumikuolain teki hevosesta välittömästi tyytyväisemmän, eikä se ole heittänyt kieltä ulos suustaan kertaakaan sillä ratsastaessani.

Ainoa miinuspuoli kuolaimessa on sen hitaus. Syy on toki ratsastajan, mutta tarvitsisin hieman enemmän kuolainta varsinkin esteille, koska muuten olen auttamatta pulassa hevosen päästessä vahvaksi, pitkäksi ja matalaksi. Ensimmäinen kouluvalmennus tuon kuolaimen kanssa (joka toimi samalla ensimmäisenä ratsastuskertana) oli melkoinen kokemus, koska Maco tuntui olevan ajoittain ihan puuta suustaan. Se oli kyllä tasainen, mutta ei todellakaan miellyttävä. Tunnin jälkeen mulla oli paitsi kädet rakoilla, myös tunto hävinnyt neljästä sormestani. Tunto ei ole edelleenkään palautunut takaisin nimettömien päihin, mutta se kuulemma johtuu vain siitä, että hartiani ovat menneet niin pahasti jumiin. Kyllä tämä harrastus on aivan mahtavaa! :D

Seuraavat ratsastuskerrat eivät olleet enää yhtä tuskaisia, ja keskiviikon estevalmennus kavalettien kanssa sujui kohtuullisesti uuden kuolaimen kanssa. Vaikka olinkin avoimesti sitä mieltä, ettei omaa ratsastusta kannattanut kehua kovinkaan suureen ääneen, totesi valmentajamme positiivisesti: "Mutta hei, oli tämä silti parempaa tekemistä kuin silloin, kun kävin vajaa vuosi sitten ensimmäisen kerran teitä katsomassa." Siihen onkin hyvä tiivistää aikalailla kaikki tunnelma. Sovimme, että hankin samasta kuolaimesta version, jossa olisi hieman enemmän vipua apuna tavallisen pyöreän kuolainrenkaan sijaan. Tuo tavallinen kuolainrengas saa kelvata sileälle, siinä mun on vain yksinkertaisesti pakko opetella ratsastamaan paremmin hevonen avuille sen kuolaimen kanssa.

Jotta elämä ei olisi liian tylsää, sain sunnuntaina kokea pienimuotoisen sydämenpysähdyksen, kun talliltamme soitettiin Macon olevan kolmijalkainen. Siinä ehdin jo hetken ajan nähdä silmissäni kaiken suunnitellun peruuntumisen: ei kisoja syksyllä, ei matkaa Espanjaan. No, onneksi tallilla oltiin hoidettu hevonen eläinlääkärin ohjeistuksen mukaan ensiluokkaisen hyvin, ja pääsimme vielä sunnuntaina klinikalle päivystykseen kuvaamaan jalkaa muiden tutkimusten ohella. Diagnoosi oli helpottava: kaviopaise, joskaan se ei kuvissa näkynyt. Haudetta ja tänään uudelleen klinikalle ja samalla Jaskan kengitettäväksi, vaikka hän oli kengityksen yhdessä meidän kengittäjän, eläinlääkärin ja Vermon klinikkakengittäjän kanssa suunnitellutkin. Tuleepahan nyt laitettua kaikki osaaminen Macon kengitykseen - jos ei sillä kulje, niin ei sitten millään!

Nämä kuvat ovat elokuulta. En muista julkaisseeni näitä tänne aiemmin, toivottavasti näin! C. Sofia Kerstinen

Huomenna menen hakemaan inspiraatiota ratsastukseen Ratsastuskeskus Ainoon, kun yksi kaikkien aikojen suurimmista idoleistani, Rolf-Göran Bengtsson, saapuu Suomeen pitämään esteratsastusklinikkaa. Näitä tapahtumia ei todellakaan näe Suomessa liian usein, joten olimme tietysti kaveriporukalla menossa jo heti siitä hetkestä asti, kun tämä julkaistiin aiemmin tänä vuonna. Eniten odotan ehdottomasti Roffen oman ratsastuksen näkemistä, mutta toki yhtä lailla mua kiinnostavat kaikki ne ratsukot, jotka lähtevät suorittamaan annettuja tehtäviä yleisön silmien alle. Mukana on onneksi kavereitani ja muutenkin tuttuja nimiä, joten mielenkiintoista nähdä, miten tekeminen muuttuu Roffen ohjeistuksen myötä.

Entuudestaan tiedän, että juuri tällaisten tapahtumien jälkeen into treenata on yleensä ihan huipussaan. Voin siis jo etukäteen kuvitella, miten innoissaan olen viikonloppuna virittelemässä treenejä pystyyn, jahka Maco saa luvan normaaliin liikuntaan kaviopaisejuttujen jälkeen. Vielä päälle Aino Mastersin kansainväliset kisat, joita aion seurata paikan päällä viikonloppuna. Siinä onkin hyvä paketti kasassa, ja matka kohti HIHSiä voikin vähitellen alkaa :)

Onko sulla ollut viime aikoina kuolainkokeiluja?

Lue lisää

#1010: Satumaisia kuvia + arvonta

Nyt jos koskaan olisi oiva tilaisuus julkaista ihan asiapainotteista materiaalia, sillä viimeisen viikon sisällä olen ollut kahdessa estevalmennuksessa, yhdessä kouluvalmennuksessa, ratsastellut itsenäisesti ja puuhastellut muutenkin yhtä jos toista. Parasta tässä on se, että olen saanut tästä kaikesta enemmän ja vähemmän materiaalia. Luvassa on siis kaikkea hauskaa!

Valitettavasti omien aikataulujeni puitteissa en pääse vielä avaamaan treenikauden paluuta sen kummemmin, vaan jaan tähän väliin kuvia parin viikon takaisesta kuvauskurssista, joka järjestettiin Sipoossa. Nämä kuvat ovat mielestäni aivan älyttömän hienoja, enkä voi kuin ihailla ihmisten taitoa luoda kuviinsa lämminhenkistä tunnelmaa silloinkin, kun mallit eivät ehkä ole helpompia kuvattavia (lue: hevonen ei seiso paikallaan kuin sekunnin ja ihminen yrittää esittää, ettei tuo hevosen piirre ota pähään). 

Sen kummempia selityksiä nämä kuvat eivät tarvinne. Kuvaajina toimivat Matilda Saarinen, Teija Ahola, Sari Tuomaala, Minttu Koponen, Pirjo Virta, Eedit Paukkunen ja Mia Rautiainen. Kovasti kiitoksia ihan jokaiselle teistä, jos satutte tätä postausta lukemaan! Ja samalla infoan, että tänään kannattaa tsekata allekirjoittaneen Instagram (@aadalatti), sillä siellä käynnistyy syntymäpäiväni kunniaksi Helsinki Horse Show'n lippupaketin arvonta yhteistyössä HIHSin kanssa. Lippuja jaossa tällä kertaa perjantain päänäytökseen, arvoltaan 139 euroa. Kannattaa osallistua, jos kansainväliset esteluokat kiinnostavat ihan paikan päältä katsottuna!

Aurinkoa sun päivään ♥

Lue lisää

#1009: Kolmen hevosen arkipäivä

Syksyn tunnelma toi mukanaan innostuksen videokuvaamista kohtaan. Valokuvaus on ollut mulle tärkeä harrastus läpi nuoruusvuosien aina aikuisiälle asti, mutta videoiden kanssa taiteilu on jäänyt auttamatta taka-alalle rajautuen lähes pelkästään blogia varten tuotettavaan materiaaliin. Viime aikoina olen kuitenkin tuntenut olevani entistä enemmän kotonani videokameran edessä, eikä itse editointivaihe tunnu enää niin työläältä. Samalla on ollut mielenkiintoista seurata videoiden suosion räjähdysmäistä kasvua. Liikkuvaa kuvaa seurataan nykymaailmassa paljon still-kuvia suuremmalla intensiteetillä. 

Tästä inspiroituneena ostin itselleni uuden Canonin kameran, joka löytyy monelta suomalaiselta ja ulkomaalaiseltakin ammattivloggaajalta. Kriteerit oli helppo rajata kolmeen: kevyt, äänetön ja kääntyvällä näytöllä varustettu. Kaikkea sellaista siis, jota tuo oma järjestelmäkamerani ei ole. Kamera saapui talouteeni viime viikolla, ja pääsin heti testaamaan sen ominaisuuksia kahden videon muodossa, joista toinen oli arkipäivästäni kertova MyDay-video. Ominaisuuksista olen tähän mennessä oppinut kaksi asiaa eli sen, miten kameran saa päälle sekä sen, miten videokuvaus alkaa. Siinäpä oikeastaan kaikki, mitä tuolta kameralta tulen tarvitsemaan! Tosin se saa nyt hetken verran toimia myös still-kuvien korvaajana, sillä varsinainen valokuvauskamerani koki karun kohtalon päätyessään epäonnisesti lattialle yläilmoista, eikä se näin ollen ole enää toimintakelpoinen. Uskon ja toivon, että joku asiaan perehtynyt ammattilainen osaisi elvyttää rakkaani takaisin elävien kirjoihin. Otan myös erittäin mielelläni vastaan vinkkejä sellaisista pääkaupunkiseudun liikkeistä, jotka osaisivat korjata Canonin ykkössarjan runkoja ja L-sarjan objektiiveja nopealla aikataululla..

Mutta se kamerahöpötyksistä! Viime viikolla kamera kulki tosiaan mukanani yhden arkipäivän, ja kuvasin mukaan päiväni kulkua aamun herätyksestä päivätöihin ja illan hevosjuttujen pariin. Sekaan höpöttelin milloin mitäkin hevosiin liittyen ja liittymättä, joten kokonaisuudesta tuli lopulta vajaan 20 minuutin mittainen maraton. Yllätyin itsekin, miten pitkä videosta tulikaan, mutta toivon tietysti, etten pitkästytä ketään kuoliaaksi sen aikana. Tavoitetta kerrakseen!

Jos videot kiinnostavat, voit siis hypätä mukaan ja kurkistaa siihen, missä ravintolassa päädyin tällä kertaa syömään lounaspitsani. Koska kyllä, viime viikolla söin pitsaa neljänä tai viitenä päivänä peräkkäin. Terveellistä suorastaan, ei kyllä voi muuta sanoa. Onneksi hevosia tuli ratsastettua senkin edestä, joten ihan katastrofiin ei kuitenkaan päädytty. Sen lupaan silti, että tällä viikolla syön korkeintaan yhden pitsan. Täyskieltäytyjäksi en uskalla ruveta. 

Ei mutta, nyt lopetan tämän turhan jauhamisen ja annan teille rauhan joko katsoa videota tai toteuttaa elämässä jotakin mielekkäämpää! Tällä viikolla on muuten luvassa uusi lippuarvonta Horse Show'hun merkkipäivän kunniaksi, joten kannattaa pysyä kuulolla. Luvassa on lippupaketti perjantain näytökseen, jossa kisataan jo ensimmäiset kansainväliset luokat :)

Ihanaa alkanutta viikkoa just sulle ♥

Nämä kaksi ihanaa kuvaa c. Vilma Töyräs

Linkki videoon (MyDay)

Lue lisää

#1008: Erilaiset rutiinit hevosen hoitamisessa

Kuulutko niihin ratsastajiin, jotka poistuvat ratsastuksen jälkeen salamana tallilta tehden hevoselle vain ne pakolliset hoitotoimenpiteet eli käytännössä satulan ja suitsien riisumisen? Se tyyppi, jolta jää toisinaan varusteet putsaamatta ja hevosen hikiläiskät pesemättä - eikä se jalkojen kylmääminenkään ole aina ykkösprioriteetti? Vai oletko kenties extratarkka kaikista ratsastuksen jälkeisistä hoitotoimista kuluttaen tallilla toista tuntia aikaa vielä senkin jälkeen, kun hevosta on taputettu kiitokseksi onnistuneesta treenistä? Kuluuko sulta monta pulloa linimenttiä kuukaudessa hevosen lihashuoltoon?

Ratsastajia ja hevosten kanssa puuhailevia ihmisiä on laidasta laitaan, kuten edellisen postauksen loimitusesimerkki osoitti. Loimittaminen ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka jakaa ihmisiä eri kasteihin. Yhtä lailla meillä jokaisella on omat tapamme hoitaa hevonen kuntoon ja valmiiksi ennen ja jälkeen liikunnan, eikä tuo tapa välttämättä aina nojaa siihen, mikä on kullekin hevoselle sopivin. Usein kyseessä on ihan opittu kaava omalle toiminnalleen, jota tulee samalla soveltaneeksi kaikkiin hevosiin. Ihan samalla tavalla olen minäkin toiminut, tosin yrittäen parhaani mukaan kuulostella sitä, mikä olisi mahdollisesti Macon kohdalla parhaiten toimiva yhdistelmä. Tätä kun on kyselty multa aina ihan älyttömän paljon, ajattelin vihdoin kirjoittaa siitä tänne blogiinkin. Champin kanssa esittelinkin omat rutiinimme, mutta noista ajoista on muuttunut paljon: hevonen, talli ja omat oppini.

Postaus sisältää tuotteita, jotka on saatu sponsoriltamme Veljekset Wahlstenilta.

Kaikki postauksen kuvat c. Vilma Töyräs

 

Otetaan käsittelyyn ihan tavallinen arkipäivä, jolloin suoritamme esimerkiksi valmennuksen kotonamme. Aloitan hevosen hoitamisen aina valitsemalla, haluanko pitää hevosta solariumissa vai käyttää sille Bemeriä tai Wahlstenin W-Healing magneettiloimea. Jos olen liikkeellä kiireellä, skippaan loimen ja Bemerin siirtyen suoraan solariumiin, mutta jos mulla on hyvin aikaa, pidän hevosella päällä karsinassa Bemeriä tai magneettiloimea. Samalla Maco saa syödä heinää ja pääsen itse laittamaan sen ruoat valmiiksi, jotta ne on helppo antaa heti ratsastuksen jälkeen. Olin aikoinani todella skeptinen näiden magneettiloimien ja Bemerin suhteen, mutta vuosien aikana käsitykseni on kyllä muuttunut valtavasti. Meidän tallilla todella moni omistaa omia vastaavia tuotteita, ja niitä näkee käytössä päivittäin. Suurin muutos omaan ajatteluuni tuli kuitenkin siitä, miten erilaiselta Maco tuntuu liikkeessä sen jälkeen, kun se on seissyt karsinassaan esimerkiksi magneettiloimi selässään. Siksi se on meillä käytössä myös esimerkiksi trailerimatkoilla paikasta toiseen kuljettaessa.

Käytössämme on siis Veljekset Wahlstenilta saatu W-Healing-sarjaan kuuluva magneettiloimi, jossa yhdistyy paitsi keraamisen materiaalin lämmönsiirto takaisin hevoseen itseensä, myös magneetit, jotka kiihdyttävät hevosen verenkiertoa ja tehostavat näin loimen vaikutusta. Kuljetuksissa käytössämme on saman sarjan suojat etujaloissa, ja takajaloissa pelkällä W-Healing-materiaalilla varustetut suojat. Arkikäytössä en kuitenkaan käytä suojia, vaikka monet niitä tallipinteleiden tilalla pitävätkin. Vielä toistaiseksi meillä ei onneksi ole ollut tarvetta kääriä hevosen jalkoja yön ajaksi! Tässä kohden on syytä koputtaa puuta..

Kun Maco on seissyt karsinassaan loimi tai Bemer selässään tarpeeksi kauan ja olen samalla puuhastellut muuta, siirryn seuraavaksi itse hevosen hoito-osioon. Ennen harjaamisen aloittamista putsaan Macon kaviot karsinassa, sillä tallillamme on tapana putsata kaviot aina ennen karsinasta poistumista. Otan hevosen hoidettavaksi poikkeuksetta hoitopaikallemme, sillä tykkään hoitaa hevosen mieluumin siinä kuin karsinassa. Jos olen pitänyt Macolla loimea ennen harjaamista, en välttämättä käytä solariumia, mutta usein harjaan ruunan solariumin alla. Samalla saa itsekin lämmiteltyä, eikä takkia todellakaan tarvitse! Harjaus koostuu aina kumisuan, kovemman harjan ja pehmeän harjan yhdistelmästä. Kaikki harjani, joita käytän hevoseen, on luonnonharjaksia. Ne puhdistavat pölyn ja lian mielestäni paremmin kuin muovista valmistetut harjakset. 

Jos ratsastan päivän aikana kaksi hevosta, jätän Macon seisomaan solariumiin ja varustan sillä välin toisen hevosen kuntoon. Kun hevonen on täysin valmis suitsia lukuunottamatta, vien Macon kävelytyskoneeseen suojitettuna ja siirryn ratsastamaan toista hevosta. Suojat laitan kävelytyskoneeseen siksi, että siellä nousee väkisinkin maasta pölyä jalkoihin, ja silloin joutuisin harjaamaan jalat uudelleen ennen suojien laittoa. Jos en ratsasta muita hevosia, saatan pitää Macoa hetken kävelytyskoneessa, mutta yleisemmin varustan ruunan kuitenkin kuntoon heti ja menen itse kävelemään selästä alkukäyntejä. Olen kuitenkin huomannut, että Maco on taas asteen verran vetreämpi, jos se kävelee kävelytyskoneessa toisen hevosen ratsastuksen ajan. Tämä toki vaatii sen, ettei toisen hevosen ratsastus voi olla pitkä - ruuna kun on kävellyt jo iltapäivällä tunnin tarhaamisen jälkeen koneessa.

Ratsastuksen jälkeen hevonen on yleensä hikinen tai nihkeä. Siirrän sen suoraan kuntoonlaittopaikalle, joka toimii samalla pesupaikkana. Otan Macolta varusteet pois ja jätän ne kuntoonlaittopaikan viereen, jonka jälkeen huuhtelen ruunan vedellä kaulasta, satulan alta, korvien takaa, takajalkojen välistä ja mahan alta vedellä. Sienellä puhdistan suitsien jäljet päästä. Kuivaan ylimääräisen veden hikiviilalla, jonka jälkeen siirrän Macon solariumiin seisomaan hetkeksi. Tässä kohden laitan sille kylmäyssuojat, jos treeni sitä vaatii. Usein kylmään kaikki jalat ja kintereet, mutta toisinaan vain pelkät etujalat. Kylmäyssuojina meillä on W-Profilen suojat, jotka on saatu jo viitisen vuotta sitten Veljeksten Wahlstenilta. Tänä kesänä sain lisäksi käyttööni kintereille tarkoitetut kylmäyssuojat, jotka pysyvät paikoillaan yllättävän hyvin muotoilunsa ansiosta. Macolla kun on sen verran iso kinner, ettei siihen mene ihan kaikki kylmäystä varten tarkoitetut suojat. Vaikka kinnerongelmia meillä ei onneksi ole, on silti hyvä huoltaa myös tätä osaa hevosesta ennaltaehkäisevästi. Kastelen hevosen jalat aina ennen kylmäyssuojien käyttöä, jotta vaikutus tehostuu.

Hevosen ollessa solariumissa putsaan yleensä kaikki varusteeni. Kun hevonen on kuivunut niin, ettei se ole enää märkä, vien sen karsinaansa jatkamaan heinien syömistä. Samalla annan sille sen puuron, jossa on 10 litraa vettä, mukana mashia ja lisäravinteet. Karsinassa Maco saa vielä hengailla kylmäyssuojat jalassaan, ellei solariumissa ole kulunut jo tarpeeksi aikaa ja näin ollen suojat voi ottaa pois ennen karsinaan menoa. Vielä viimeisenä hommana ennen pusuja laitan Macolle arnikaa sen ristiselkään ja lapoihin, sillä ne ovat paikat, jotka menevät ruunalla herkimmin jumiin. Sen jälkeen onkin jäljellä enää herkut ja hyvien öiden toivottaminen, jos ajankohdaksi on valikoitunut ilta.

Tällainen on meidän rutiinimme normaalin treenipäivän aikana. Näin auki kirjoitettuna tuo kokonaisuus kuulostaa melko työläältä, mutta todellisuudessa homma menee sutjakasti rutiinilla ilman, että siihen kiinnittää sen kummemmin huomiota. Toki on päiviä, jolloin en käytä solariumia, kävelytyskonetta, magneettiloimea, bemeriä tai kylmäsuojia ollenkaan, mutta nuo päivät sijoittuvat yleensä sellaisiin hetkiin, kun köpöttelemme maastossa tai kentällä ilman varusteita pitäen käytännössä vapaapäiviä. Niitäkin tarvitaan, ihan henkisen hyvinvoinnin vuoksi! Mutta tavallisen ratsastuksen yhteydessä kyllä solarium, loimet ja toisinaan kylmäsuojatkin ovat käytössä, juoksutuksesta ja valmennuksista puhumattakaan. 

Miten sun hevosenhoitorutiinit muodostuvat? 

Teetkö kaiken ihan eri tavoin kuin mitä yllä kuvailin? :)

Lue lisää

#1007: Kuka saa loimittaa ja koska?

Kesä tuntui jatkuvan tänä vuonna kamalan pitkään, sillä aiemmista vuosista poiketen pääsimme nauttimaan lämpimistä säistä aina toukokuun alusta syyskuun alkuun saakka. En tiedä teistä, mutta ainakin mulle syyskuu on aina ollut se virallinen syksyn aloitus. Oli hämmentävää kävellä vielä viime viikolla kaupungilla t-paidassa lämpötilojen ollessa lähellä 25 astetta. Vielä enemmän hämmennystä toi kuitenkin loimitustilanne. Yleensä syyskuussa on saanut alkaa kaivamaan kaapista ties miten lämmintä loimea ulos ja sisälle, mutta nyt tältä on kyllä toden totta vältytty. Sisäloimituskausi ei ole vielä alkanut meidän kohdallamme ajankohdasta poiketen.

Tiedän, että monet teistä ovat jo kirjoittamassa kommenttia alas siitä, miten turhaa loimittaminen on näin lämpimillä säillä. Loimittaminen jos joku jakaa mielipiteitä laidasta laitaan, eikä mikään muu liene yhtä hedelmällinen alue erimielisyyksille. Aina on joku, jonka hevonen pärjää Siperiassakin ilman loimea ollen silti hikinen ja toisaalta joku, jonka hevonen ei voi olla edes +30 asteessa ilman loimea kuolematta hypotermiaan. Sitten on ihan tavallisia hevosia, ja niiden erilaisia tarpeita. Ja niiden omistajat. Ne, jotka eivät loimita ihan periaatteen vuoksi ja ne, jotka loimittavat hysteerisinä. Tavalliset ihmiset, jotka loimittavat hevosten tarpeiden mukaan. Vai loimittavatko? Tekipä mitä tahansa, teki silti jotain väärin. Jonkun mielestä. Mutta niin se vaan on, ja toisaalta hyvä niin! Saadaanpahan mekin suomalaiset avattua suutamme joskus. Jos ei toinen toisillemme, niin ainakin anonyymisti netissä. 

Nämä kauniit kuvat on ottanut Sari Tuomaala viime viikon sunnuntaina. Iso kiitos <3

Macolla ei siis vielä ole ollut sisäloimea päällään tallissa. Helppoa tuo loimeton elämä ei kuitenkaan ole ollut. Tai no, en varmasti voi puhua loimettomasta elämästä, sillä Macolla on kyllä päällään ulkoloimi tarhassa ollessaan. Aamujen lämpötilat ovat olleet siinä kymmenen asteen tietämillä, joten vuoreton ja kaulakappaleeton loimi on ollut oikein sopiva vaihtoehto ulos. Tallillamme on niinkin hyvä palvelu, että loimet riisutaan hevosilta pois siinä tapauksessa myös kesken tarhauksen, jos lämpötila alkaa nousemaan liialti. Samalla tavalla hevosten lämpötilaa käydään testailemassa myös talvisin, ja loimitusta muutetaan tilanteen mukaan myös kesken päivän. Isoin plussa tulee ehdottomasti kuitenkin siitä, että hevosten talliloimet otetaan aamuisin pois ulkoloimen alta, jos niin omistaja tahtoo. Voimme siis halutessamme loimittaa hevoset sisälle kevyellä sisäloimella ilman pelkoa siitä, että loimi jää ulkotakin alle paahtamaan nelijalkaista karvakorvaa. Tällaista palvelua ei ole ollut aiemmilla talleillamme, joten pitää kyllä nostaa hattua!

Miksi ihmeessä elämä vähillä loimilla ei sitten ole helppoa? Syynä on joukkopaine. Mä olen aina lukeutunut aiemmilla talleilla niihin ihmisiin, jotka mieluumin loimittavat liikaa kuin liian vähän. Kaikessa loimittamisessa on toki hyvät ja huonot puolensa, mutta siinä, missä paksukarvaiset suomenhevoset ovat oleskelleet ulkona tyytyväisinä ilman rihman kiertämää, on Maco tai aiemmin Champ saattanut nauttia talven pakkaskeleistä useamman toppaloimen vuoraamana. En ole kuitenkaan kokenut olevani himoloimittaja, joka vetää homman ihan överiksi. Siltikin Keski-Euroopassa vietetyt kesät ovat tuoneet oman vaikutuksensa käsitykseeni hevosten loimituksesta - siellä kun loimitettiin hevoset kesäöidenkin läpi huolimatta lämpöasteista. 

Nykyisellä tallillamme en olekaan enää se, joka loimittaa hevostansa kaikista ahkerimmin. Joukossa on monia mun kanssa samaan kategoriaan lukeutuvia hevosenomistajia, mutta monilla on ollut loimi päällä tallissa jo kuukauden verran. Ei tietenkään mitään kovin paksua loimea, sillä puuvillainen loimi ajaa asiansa erittäin hyvin viileässä kivitallissa. Kyllä mäkin olen miettinyt loimen pukemista useampana päivänä, ja jo kertaalleen sen yhdeksi yöksi elokuun puolella Macolla päälle puinkin. Ikkunaa kun olisi kiva pitää auki yön läpi, ja silloin loimi olisi hyvä vaihtoehto tallissakin. Toisaalta tuntuu tyhmältä laittaa sisäloimea päälle, kun ulkona on yli 15 astetta lämmintä. Samalla sitä katsoo viereisen karsinan hevosta, joka mutustaa tyytyväisenä heiniään siisti loimi päällään ja tallipintelit jalassaan. Väkisinkin tulee mieleen, että "Pitäisikö munkin?".

Fiksuinta on elää sen mukaan, mitä oma hevonen tarvitsee. Macoa ei kannata loimittaa vielä näillä säillä sisälle, sillä se pärjää oikein hyvin ilmankin loimea. Asia olisi erikseen, jos pitäisin yöllä sen ikkunaa auki silloin, kun ulkona olisi syysmyrsky. Aamulla se menee ulos kuoriloimessa, jossa ei ole kaulakappaletta, mutta kyllä sitä pikkuhiljaa pitää alkaa pohtimaan kaulakappaleellisen tai satagrammaisen loimen vaihtamista. Ei toki vielä, mutta sitten, kun lämpötila alkaa laskemaan alle kymmeneen ja vettä tulee vaakatasossa tuulenpuuskien saattelemana. Syksyn tuntien se voi olla ihan koska tahansa, mutta toivottavasti ei aivan näillä näppäimillä.

Jos loimittaminen alkaa ahdistamaan, kannattaa ehdottomasti kääntyä samanhenkisten ihmisten puoleen. Sellaisten, jotka myötäilevät päätöksiäsi: "Joo, kyllä meillä on jo sen paksuinen loimi ulkona" tai "Ei, en mäkään todellakaan laita hevoselleni vielä loimea ulos." Jos haluat haastaa omaa ajatteluasi, kysy mielipidettä sellaiselta henkilöltä, joka toimii ihan toisin kuin olet tottunut. Vastuu on kuitenkin kysyjällä itsellään, sillä loimikeskustelut voivat olla myös draumatisoivia. Onhan kyse kuitenkin elämääkin suuremmasta ilmiöstä, joka herättää muiden isojen urheilulajien tapaan suuria tunteita. Suuntaan ja toiseen.

Joko sun hevosella on loimi päällä? Sulaudutko muiden tallilaistesi 

tapaan loimittaa hevostasi, vai poikkeatko valtavirrasta? :)

Lue lisää

#1006: Uusi hyppykaveri Penno

Syyskuun käynnistyessä heräsin todellisuuteen. Maco jäi elokuun alkupuolella hetkeksi kevyemmälle käytölle sen klinikkareissujen vuoksi, enkä ollut ihan varma, koska pääsisin treenaamaan normaalisti. Kirjoittelinkin tänne blogiin ajatuksiani siitä, ettei treenaamattomuus lopulta kaataisi maailmaani, vaan tarjoaisi mahdollisuuksia muihin asioihin elämässä. Kyllähän se silti harmitti, ettei omaa lempihommaansa päässyt tekemään - hyppääminen kun on loppujen lopuksi sitä, mistä nautin koko sydämestäni.

Elättelin toivoa, että pystyisimme jatkamaan Macon estetreenejä jo näin syyskuun ensimmäisellä viikolla, mutta päätin kuitenkin antaa ruunalle vielä aikaa ennen raskaampien treenien pariin siirtymistä. Sen sijaan meillä on nyt tehtävänä päästä tekemään paljon sileätyöskentelyä siten, että ratsastan hevosta entistä enemmän ajatuksella ylämäkeen ja pois lapojensa päältä. Suuhun pehmeämpää kuolainta ja ajatusta eteen. Juttelin tästä Niclas Aromaan kanssa, kun hän oli valmentamassa meidän tallillamme torstaina, ja kotivalmentajani tuki ajatusta pitäen sitä järkevänä. Katsotaan myöhemmin uudelleen, missä tilanteessa ollaan vakavamman treenaamisen suhteen.

Macon kuulumisten kertominen ei kuitenkaan ollut tämän postauksen varsinainen idea, vaan haluan kertoa hieman enemmän uudesta hevostuttavuudestani. Kyseessä on serkkuni reilu vuosi sitten hankittu Penno-ruuna, joka on toiminut edellisessä elämässään matkaratsuna. Mun on pitänyt mennä moikkaamaan serkkuani ja hänen äitiään jo pitkään, ja kokeilla samalla Pennoa, mutta yllättäen aikataulukiireiden ja muun elämän vuoksi juttu on jäänyt aina vain pidemmälle. Pari viikkoa sitten pääsimme kuitenkin vihdoin yhteisymmärrykseen sopivasta ajasta, ja näin ollen hurautin autollani toiselle hyvinkääläiselle tallille tutustuakseni uuteen nelijalkaiseen.

Pahoittelut puhelimen videolaadusta!

Penno on varsin hauska tapaus. Se on pieni hevonen, säkäkorkeudeltaan 156cm korkea ruuna. En muista kuollaksenikaan sen rotua, mutta siinä on kuulemma ainakin täysiveristä ja eestinhevosta - tai sitten olen aivan väärässä! Täysiverisyys näkyy Pennossa vahvasti sen ajoittaisena reaktiivisuutena, sillä nelijalkainen saattaa kuulemma jännittää herkästi uusia ratsastajia tai ilmaista mielipiteensä esimerkiksi liian kovasta kädestä. Sillä on lisäksi varsin jännä historia, sillä vielä noin vuosi sitten ruuna on toiminut matkaratsuna edellisellä omistajallaan. Sen varsinainen kouluratsun ura onkin alkanut vasta nykyisten omistajiensa kanssa, jos olen ymmärtänyt oikein.

Hyppykokemusta tällä tummalla pikkuhevosella on varsin vähänlaisesti. Ennen ensimmäistä yhteistä hyppykertaamme oli Pennolla hypätty edellisen kerran noin parisen kuukautta aiemmin, ja sitä ennen hyppääminen oli ollut säännöllisen epäsäännöllistä satunnaisesti tapahtuvana hauskanpitona. Ei siis todellakaan mitään verenmaku suussa -treenaamista, vaikka yhdet pikkukisat Penno olikin käynyt hyppäämässä 70cm tasolla lainakuskin kanssa. Serkkuni perheineen haluaisi kuitenkin, että Penno pääsisi hyppäämään säännöllisesti, sillä se on aina innoissaan hyppytreeneissä. Ja toisaalta hyppääminen tekee aina hyvää lihaksistolle ja mielelle. Serkkuni ei ole itse hypännyt ihan kamalasti, vaan keskittyy itse enemmän kouluratsastukseen, joten hän pyysi siksi mua paikalle kokeilemaan hyppyhommia Pennon kanssa. Nyt ajatuksena on, että hyppään Pennolla säännöllisesti ja käyn sillä mahdollisesti valmennuksissa, jotta ruuna saa varmuutta ja pääsee sen jälkeen jatkamaan esteuraansa kouluratsastuksen ohella omistajiensa kanssa. 

Koska en tuntenut Pennoa entuudestaan ollenkaan, lähdimme ensimmäisellä kerralla liikkeelle varsin perusjutuista. Rakensimme maneesiin muutaman esteen: pääty-ympyrälle yhden kavaletin, diagonaalille yhden ristikon ja toiselle pitkälle sivulle suoran ristikko - okseri -linjan pitkällä välillä. Halusin vain kokeilla, miltä Penno tuntuisi ja miten se suhtautuisi uuteen kuskiinsa. Helppoa ja kivaa, sillä kokemattoman hevosen kanssa homma kannattaa pitää mukavana.

Alkuverryttelyn jälkeen lähdimme liikkeelle ympyrällä, jossa lähestyin kavalettia laukassa. Ensimmäinen hyppy oli melkoisen lennokas, ja vauhti pysyi kautta linjan ennemminkin reippaana kuin liian hitaana. En kuitenkaan halunnut alkaa jarruttelemaan ruunaa liiaksi, sillä sen vauhti oli pitkälti seurausta pidemmästä hyppytauosta. Pennolla oli vaan tosi hauskaa! Oman lisämausteensa hommaan teki toki sekin, ettei ruuna jaksa koota laukkaansa ihan tavattoman paljon. Näin ollen se menee herkästi vähän pitkänä, vaikka laukka onkin sen ehdottomasti laadukkain askellaji. Selässä tuntuu kuin istuisi isonkin hevosen selässä. Ei se toki ihan yhtä isolaukkaista ole kuin Macon kanssa mentäessä, mutta kuitenkin! 

Ensimmäisellä hyppykerralla pääsimme tekemään ihan kivasti kaikkea perusjuttua, ja Pennokin rauhoittui hyvin loppua kohden. Avustin ruunaa hieman laittamalla esteiden eteen maapuomit siten, että ruuna joutui miettimään askeleensa esteelle tultaessa. Huomasin, että Penno varoi herkästi ratsastajan kättä heti esteen jälkeen, joten annoin sille liioitellusti tilaa vielä pari askelta laskeutumisesta, ja varoin ottamasta tuntuman liian kovaksi. Tällöin ruuna ei nostanut päätään heti laskeutumisen jälkeisellä askeleella, ja pian se tajusi, ettei käsi ota tukea suusta. Näin ollen kättä ei pitänyt enää tarjota niin liioitellusti, vaan tuntuma pystyi säilymään tasaisena hypyn läpi.

Toisella hyppykerralla viime viikon torstaina meno oli jo kertaheitolla erittäin paljon tasaisempaa. Sanoin jo alun kavalettityöskentelyn jälkeen, että allani on kuin eri hevonen. Se meni tasaisesti ja antoi ratsastaa kaarteen läpi joko vähän isommassa tai pienemmässä askeleessa säilyttäen rytmin aivan tasaisena aina ponnistukseen asti. Se ei vetänyt esteelle samalla tavalla kuin aiemmalla kerralla, joskin oli toki linjalla edelleen vähän vino. Eipä korjauksia voi oikein odottaa kertaheitolla tapahtuvaksi.

Linkki videoon (hyppyjä Pennolla - videossa ei ole ääntä poikkeuksellisesti)

Päätin rakentaa Pennolle toiselle kertaa tehtävän, joka vaati siltä hieman ajattelua. Koska ruuna oli edellisellä kerralla ollut kovin hätäinen, sijoitimme diagonaalille viisi pystyä in-and-out -välein. Aloituskorkeus oli matala, jotta ruuna saisi mahdollisuuden asetella jalkansa esteiden väleihin. Ensimmäisellä kerralla tunsin selkään asti, miten Penno hämmentyi ensimmäisen esteen päällä, kun se huomasi joutuvansa ponnistamaan saman tien uuteen hyppyyn. Pieni tuki jalalla auttoi kuitenkin ruunan helposti yli kaikista viidestä pystystä. Tein linjalle muutamia toistoja, jotta ruuna tottuisi tehtävään ja tekisi homman hieman maltillisemmin. Tässä oli syytä säilyttää oma vakaa ylävartalo ja samalla käyttää ääniapuja hidastamassa hevosta. Suusta kun ruunalla ei pahemmin kannattanut hidastella.

Ja voi että, miten näppärästi Penno suoritti innaritehtävän! Kerran se pudotti viimeisen puomin ollessaan vähän hätäinen, kun en itse muistanut pitää ylävartaloa tasaisena. Pääsimme jopa korottamaan puomeja hieman, ja tuo jos joku oli ruunalle hyvää jumppaa. Kun jumppaosio oli valmis, pääsimme lopuksi hyppäämään suoraa linjaa pystyltä okserille siten, että kummankin esteen edessä oli apupuomit. Aluksi sijoitin maapuomin myös okserin jälkeen, sillä halusin, että Penno joutuisi miettimään myös esteen jälkeen omaa vauhtia ja suuntaansa. Se nimittäin helposti kanttaa sisälle ja kiihdyttelee menemään.

Viimeinen hyppy toi ihan uskomattoman kiva fiiliksen selkään, sillä Penno oli koko linjan ajan tasainen ja melko suora! Noin metrin okseri oli pikkuhevoselle jo ihan esteen kokoinen, ottaen huomioon sen vähäisen hyppytaustan. Tähän oli parempi kuin hyvä lopettaa. Seuraavaksi hyppäämme jälleen torstaina, ja ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä meidän kotitallille Stable Novaan hyppytreeneihin valmentajani silmien alle. Tiedä sitä, vaikka Penno pääsisi kilpailemaan pikkukisat meidän tallilla tässä syksyn aikana. Jos omistajansa malttavat lainata kouluratsuaan hetkeksi pikkuhyppelöihin ;)

On kyllä ihan super kivaa päästä taas pitkästä aikaa menemään ”tavoitteellisemmin” myös muilla kuin Macolla ja Kallella. Kallen kanssa treenailen vain kotona sileällä, maastossa ja puomien/kavalettien kanssa, joten hyppyjutut jäävät muuten Macon varaan. Tässä taas yksi syy olla kiitollinen kaikista niistä mahdollisuuksista, joita hevosharrastus tarjoaa! Ja ehkäpä näemme pian Pennon omistajansa kanssa kisaradoilla myös esteiden puolella.

Oletko sä ratsastanut viime aikoina muilla kuin vakkarihevosillasi?

Lue lisää