Kouluvalmentajallani Jonna ratsastaa Champin aina reilun kuukauden välein, vaihdellen tosin sopivista aikatauluista ja muista menoista. Hän päivittää hevosen avuille ja voi miten kiva onkaan ratsastaa reaktiivisemmalla ja herkemmällä hevosella seuraavina päivinä! Jälleen viime viikolla Champ joutui kunnolla töihin ammattilaisen avustamana ja sen innoittamana halusin hieman postailla teillekin.
Isoin ongelma omassa ratsastuksessani on ehdottomasti oma hitauteni. Olen suoraan sanottuna surkean hidas reagoimaan tarpeeksi nopeasti hevosen yrityksiin löysäillä ja tämä näkyy kaikessa perusratsastuksessa. Hevonen ei reagoi tarpeeksi pohkeesta eteen (heh, välillä ei ollenkaan..) ja toisaalta se on suustaan kuin pitkä lima, joka venyy ja vanuu vaikka miten vetäisi. Liioittelin juuri hieman, mutta ymmärtänette tarkoituksen!
Mulla on pitkät jalat ja annan Champin nojata niitä vasten varsin tehokkaasti, eli kannan sitä sen puolesta esimerkiksi kaarteissa. Se painaa välillä kädelle ja jää näin ollen tyhjäksi selästään leijailemaan jättäen takajalat kilometrin päähän.. Virhelistaa voisi jatkaa vielä vaikka miten paljon, mutta jokainen varmasti osasi päätellä tästä sen tarkoitukseni - korjattavaa on siis paljon.
 |
| Nämä kuvat ovat maanantain estevalmennuksesta, josta tulee postausta loppuviikosta! |
Jonna ratsastaa aina ihan perusjuttuja Champin kanssa ja haluaa saada sen oikeasti reagoimaan heti. Jokainen kerta olen saanut kuulla, että se näyttää todella paljon paremmalta maahan kuin mitä se on selkään: osaan siis peittää (eli toisin sanottuna kannatella) hevosta varsin tehokkaasti aina ratsastaessani. Silloin, kun Jonna meni Champilla ensimmäisen kerran, totesi hän myös, että ruuna on yksi vaikeimmista hevosista, joilla hän on mennyt. Tämä oli toki liioittelua myös, mutta ruuna on oikeasti haastava saada liikkumaan rehellisesti oikein: se tekee juuri sen mitä pyydetään, eikä yhtään enempää; se luistaa heti samalla sekunnin murto-osalla sinne, mistä vahingossa et ole tarkkana; se on perusluonteeltaan erittäin mukavuudenhaluinen ja kun se on toimestani vielä ratsastettu sellaiseksi, voitte kuvitella, millainen yhtälöstä muodostuu.
Viimeisimmän ratsastuksen jälkeen Jonna pyysi mua kapuamaan selkään ja neuvoi muutaman asian heti samalta seisomalta. Olin taas kuin hangonkeksinä kyydissä, sillä hevonen toimi pelkän yläpohkeen ajatuksen kautta eteen ja tuli tuntumalle kevyenä, ilman vetämistä mihinkään suuntaan. Mietin kyydissä ollessani, miten joku voi saada vajaassa tunnissa näin ison muutoksen aikaiseksi ja toisaalta sitä, miten paljon aikaiseksi voisi saada vaikka viikossa, jos sitä ratsastettaisiin aina "täysin oikein".
Ajatukseni jatkoi kulkemistaan. Olin toki jälleen todella masentunut, kun sain todeta olevani niin paljon huonompi ratsastaja kuin mitä tuollainen hevonen täydellisimmässä tilanteessa tarvitsisi. Toisaalta aloin miettimään asiaa myös toiselta kantilta: saan olla äärettömän kiitollinen siitä, että mulla on ympärilläni niin kokeneita ammattilaisia, jotka haluavat auttaa mua ja hevostani kehittymään ratsukkona ja ovat oikeasti kiinnostuneet muustakin kuin tienaamisesta - he haluavat tukea kehitystäni. Voin olla onnellinen siitä, että mulla on mahdollisuus toimia kokeneiden ihmisten kanssa ja oppia heiltä koko ajan uutta.
Sitähän tämä laji kokonaisuudessaan on, uuden oppimista. Joku saattaa nyt miettiä pienessä mielessään, että "kiva kun pilaat hienon hevosesi, miks sulle piti tommonen edes hankkia". Vastaus on mielestäni hyvin yksiselitteinen: kyllä, pilaan varmasti Champin ja pilaan varmasti monta seuraavaakin hevostani opetellessani ratsastamaan oikein. Pilaaminen ei toki ole sitä, että hevosesta tulisi käyttökelvoton, mutta jos mietitään Champin koulutustasoa esteillä (kv 140cm) ja verrataan sitä nykyiseen kanssani, ei ainakaan voida puhua kehityksestä. Mutta mielestäni tällainen pilaaminen ei ole huono asia. Hevonen on ostettu käyttööni juuri siksi, että oppisin enemmän ja saisin harrastaa ihanan ystävän seurassa.
Tällaisia ajatuksia tällä kertaa, toivottavasti ette kyllästyneet lukiessanne tätä! Jokainen meistä opettelee koko ajan paremmaksi, myös ne maailman parhaimmat ratsastajat. Kukaan ei voi olla täydellinen ja edellytys menestykselle on aina nöyryys sekä se, että myöntää omat virheensä.
Millaisia ajatuksia tämä herätti teissä? Oletteko edes jossakin samaa mieltä kanssani? :)
