tiistai 17. huhtikuuta 2018

#970: Stressaako opinnot?

Kevät on maailman ihaninta aikaa. Uskallan väittää, ettei kukaan voi häiriintyä lintujen lisääntyvästä viserryksestä, auringonsäteiden lämmöstä, kirkkaista aamuista ja vähitellen vihertyvästä luonnosta. Luonto herää eloon, ja se jos joku tuo ainakin allekirjoittaneeseen lisäenergiaa. Aikaiset aamuherätykset tuntuvat yllättäen jopa vaivattomilta, sillä ulkoilma kutsuu luokseen. En toki myönnä, että asiaan voi vaikuttaa myös verhojen puuttuminen, mikä herättää mut joka aamu viimeistään seitsemältä. 

Kaikista kevään ihanista puolista huolimatta juuri kevät on monelle tälläkin hetkellä se kaikista stressaavin ja ikävin aika vuodesta. Miksi ihmeessä? No, juuri opiskelujen takia. Ala- ja yläkouluissa nyt taitaa olla ne viimeiset hetket vaikuttaa todistuksen numeroihin, lukiossa pinnistellään viimeistä jaksoa ennen kesälomaa, korkeakouluihin hakevat painivat pääsykoekirjojen parissa ja korkeakouluissa jo olevat tuskailevat lopputöidensä kanssa. Vaikka opiskelu on ihanaa, aiheuttaa se silti usein stressiä, ahdistusta ja tuskaa tulevaisuudesta. "Mitä, jos en koskaan pääse opiskelemaan? Mitä, jos en saa lopputyötäni valmiiksi? Mitä, jos hommat venyy taas yhdellä vuodella eteenpäin?"

Koko elämän mittakaavassa yksi uusi välivuosi tai pitkäksi venynyt valmistuminen ei oikeasti taida merkitä yhtään mitään. Jokainen meistä tietää, että valmistumisen jälkeen töitä ehtii tehdä keskimäärin noin 40 vuotta. Mikä kiire meillä on? Miksi opiskelusta on pakko ottaa niin kauhea stressi? Tähän on varmasti monta syytä, joista yhteiskunnan asettamat ulkoiset paineet eivät liene pienimmässä roolissa. Väitän silti, että usein painostus tulee juuri ystävien ja muiden samanikäisten suunnalta: kun näet muiden edistyvän opinnoissaan, pääsevän kouluun tai tekevän jotain muuta sellaista, jonka arvotat myös omiksi päämääriksisi, tunnet helposti riittämättömyyttä. Vertaat itseäsi muihin ja huomaat vain ne asiat, jotka toinen on tehnyt mielestäsi onnistuneesti. Samalla on helppo unohtaa ne asiat, jotka omassa elämässä on hyvin. Toisaalta tyytymättömyys omaan suorittamiseen kertoo yleensä myös tyytymättömyydestä omaan positioon elämässä yleisesti: jos petyt joutuessasi pitämään välivuoden, olisit varmasti halunnut opiskelemaan sen sijaan, että viettäisit vuoden töissä. 



Opiskeluiden aiheuttama stressi ja tuskailu voi juontaa juurensa myös tavoitteellisuuteen. Toiset haluavat todistuksiinsa parhaimmat numerot, joten se lisää painetta suoriutua parhaalla mahdollisella tavalla myös keväällä. Omalla kohdallani opiskelustressi on juuri tavoitehakuisuuden perua. Mulla on tällä hetkellä kaksi viikkoa aikaa kirjoittaa gradu valmiiksi, ja haluan päästä tähän tavoitteeseen. Aikaraja on ehdoton, jos haluan palauttaa gradun tänä keväänä. Ja tietysti haluan - sen takia valmistuin juuri viime viikolla VTK:ksi eli valtiotieteiden kandidaatiksi. Yhtä hyvin voisin palauttaa graduni vasta syksyllä, jolloin saisin kesällä aikaa tehdä työtä valmiiksi kaikessa rauhassa. Eikä se vaikuttaisi lopulliseen valmistumispäivääni, työn arviointiin tai elämääni muutenkaan. Silti pitäisin itseäni epäonnistujana. En olisi päässyt tavoitteeseeni. 

Huomasin miettiväni yhtenä päivänä kaikkia niitä asioita, joita aion tehdä heti, kun olen sulkenut koneen graduni palauttamisen jälkeen. Vaikka päivämäärä on vasta toukokuun alkupuolella, aion ehdottomasti lopettaa opinnot tältä vuodelta siihen. Vaikka en koe opiskelleeni ahkerasti, tulen silti saamaan yli 70 opintopistettä tältä lukuvuodelta, joka on normaalia suositusta isompi määrä. Saisin helposti suoritettua vielä muutaman kurssin toukokuussa, mutta nyt aion kerrankin antaa itselleni luvan hengähtää ilman sitä ajatusta takaraivossa, että mun pitäisi opiskella, vaikken sitä tee. Se tunne on nimittäin maailman parhain, kun opiskelut ovat ohi. Viimeksi tällainen fiilis on ollut kesäkuussa 2013, kun valmistuin ylioppilaaksi ja olin jo suorittanut pääsykokeen yliopistoon. Silloin mulla oli kolme kuukautta pelkkää lomailua opinnoista, toki koko ajan töitä tehden. Sen jälkeen meninkin opiskelemaan ensin avoimeen yliopistoon ja sitten ihan tavalliseen yliopistoon siten, että olen opiskellut myös kesäisin joitakin kursseja. Tämä on ensimmäinen kesä, kun aion pitää lomaa opinnoista toukokuusta elokuun loppuun. Huh!

Katsotaan vaan, onnistunko tavoitteessani. En kuitenkaan voi edes kuvitella sitä tunnetta, ettei mun tarvitse töiden jälkeen miettiä, lähdenkö tallille vai istunko gradun ääreen. Tai teenkö viikonloppuna opintoja kavereiden näkemisen sijaan. Jokainen nyt pääsykokeisiin lukeva, korkeakoulussa opiskeleva tai ihan vaikka peruskoulutasolla oleva henkilö tietää sen tunteen, että vaikkei oikeasti lukisi, on mukana aina silti ajatus siitä, että nyt pitäisi lukea. Ja se jos joku on kaikista kamalinta. En edes enää muista, miltä toisenlainen tunne tuntuisi. 



Siispä tein listan siitä, mitä kaikkea aion tehdä heti sen jälkeen, kun olen palauttanut graduni. Huomasin, että tämä lista motivoi mua entistä parempaan suorittamiseen opintojen suhteen. Siispä suosittelen seuraavaa: jos lukeminen tuntuu haastavalta, tee itsellesi lista kaikista niistä kivoista asioista, mitä voit tehdä heti sen jälkeen, kun luku-urakka on ohi tältä keväältä. Kiinnitä lista opiskelupaikkasi lähettyville, esimerkiksi seinälle, josta näet sen aina opiskellessasi. Ja jos sinulla on konkreettinen tavoite, esimerkiksi kouluun pääsy tai lopputyön tekeminen, kirjoita se isoimmaksi kohdaksi paperin alkuun. Tässäpä mun lista! Kamalaa ajatella, että suurinta osaa listan asioista en ole tehnyt yli puoleen vuoteen.

ASIAT, JOTKA TEEN GRADUNI VALMISTUMISEN JÄLKEEN
  • Menen töiden jälkeen tallille ilman, että mulla on kiire kotiin. En katso kelloa ja nautin ajastani hevosten parissa.
  • Katson tallilta kotiin palattuani Netflixiä ilman tunnetta siitä, että pitäisi olla lukemassa.
  • Menen töiden jälkeen kaupungille nauttimaan kesästä. Käyn kävelemässä merenrannalla, istun pitkiä iltoja kavereiden kanssa terassilla, makaan ottamassa aurinkoa maauimaloissa ja juoksen lenkkejä Haagan ympäristössä. Ihan normaaleina arki-iltoina.
  • Vietän kokonaisen päivän tallilla viikonloppuna putsaten kaikki mahdolliset kaappini, varusteeni ja pussukkani. 
  • Pesen trailerini ja Macon karsinan.
  • Siivoan vanhempieni asunnot ja pesen heidän ikkunat. Ja pesen myös oman kämpän ikkunat! Outo toive ehkä, mutta odotan tätä innolla - kertoo ehkä siitä, että opinnot saisivat olla jo tältä vuodelta takana :D
  • Käyn katsomassa teatteriesityksiä kansallisteatterissa ja stand upia eri paikoissa pitkin Helsinkiä. Esimerkiksi improvisaatioryhmä Kolina on ihan mun suuri suosikki!
  • Aloitan salilla käymisen kolmesti viikossa, minkä lisäksi aion juosta lenkkejä myös ulkona. Aion olla paremmassa kunnossa kuin koskaan.
  • Otan kirpputoripöydän ja hankkiudun eroon kaikista omista ja vanhempieni tavaroista, jotka pitäisi saada hävitettyä pois nurkista. 
  • Vietän viikonloppupäivän vain makaamalla kotona, rannalla tai maauimalassa katsellen lempisarjaa, lukien kirjaa tai kuunnellen podcasteja. Tietysti sen tallikäynnin lisäksi.
  • Lähden koko viikonlopun kisareissulle ilman tietokonetta.
  • Vietän koko päivän kaverieni kanssa tehden juuri niitä kivoja juttuja, joita emme ole ehtineet tekemään opintojen takia keväällä tai talvella.
  • Käyn katsomassa monta kertaa mun uutta kummivauvaa eli Millan uutta, pian syntyvää varsaa. Ja tietysti niitä ihan oikeita ihmiskummilapsiakin myös!
  • Käyn mummolassani tutustumassa uuteen, hiljattain valmistuneeseen omakotitaloomme ja käyn samalla moikkaamassa sukulaisia.
  • Kirjoitan blogia aktiivisemmin kuin nyt olen pystynyt.
  • Osallistun johonkin juoksutapahtumaan.
  • Seuraan enemmän muiden valmennuksia. Yritän löytää jonkun hevosen Macon rinnalle, jonka kanssa pääsen ratsastamaan sileällä tai esteillä aktiivisesti viikottain lisätäkseni omaa treenimäärääni.
  • Teen ruokaa kotona työpäivän jälkeen sen sijaan, että syön puuroa, kananmunia tai mysliä.
  • En kiirehdi paikasta a paikkaan b ainaisella kiirellä. Vähennän puhelimen käyttöä liikkuessani kaupungilla, ja keskityn nauttimaan ympäristöstäni.
  • En ajattele kertaakaan, että nyt pitäisi opiskella.

Ai että, miten odotankaan toukokuuta! Samalla tietysti ahdistaa, jos en saakaan opintoja sille mallille, mitä tarkoitus olisi. Yritetään kuitenkin parhaamme. Miltä teidän lista näyttäisi?

Tsemppiä just sulle urakkaan - kohta se on ohi! :)

Lue lisää

lauantai 14. huhtikuuta 2018

#969: Tampereen hevosmessut

Varma kevään merkki jokavuotiseen tapaan on Tampereen hevosmessut, joilla kävimme tänäkin vuonna perinteisesti kahden päivän visiitillä. Kuten useampana vuonna aiemmin, olin tälläkin kertaa työntekijänä estekisoissa auttamassa Team Eurohorsesia radanrakennuksessa ja itse kilpailujen läpiviemisessä. Vaikka tapahtumasta on jo kulunut noin viikko, ajattelin kuitenkin ottaa pienen katsauksen messujen sisältöön ja pohtia samalla hieman omaa ostokäyttäytymistäni, mikä herätti monissa nuoremmissa seuraajissani hämmennystä.

Meidän reissu messuille alkoi lauantaiaamuna varsin aikaisin, kun autoni starttasi Haagasta kohti Tamperetta jo ennen yhdeksää. Olin luvannut osallistua Horse Show'n järjestämään Meet&Greet-tilaisuuteen yhdeltätoista, joten paikalla oli hyvä olla hetki ennen tapahtuman alkamista. Pääsimme paikalle varttia ennen, joten siirryimme melkein heti Kultahippuja-blogin Danielan kanssa HIHSin ständille, jossa meitä bloggaajia odottelikin jo suuri joukko nuorempia seuraajia. Tapaamisessa oli Danielan ja mun lisäksi myös Tuhmaponi-tiimi, ja oli kiva tutustua ihan kasvokkain uuteen bloggaajakollegaan. Oli oikein mukavaa tavata kaikkia seuraajia, ja erityisen otettu olin kaikista huomionosoituksista, joita olitte tehneet. Uskomatonta, miten taitavia piirroksia, keppihevosia ja muita juttuja ihmiset osaavat kuvien perusteella tehdä! Toinen Meet&Greet pidettiin samalla poppoolla sunnuntaina ihan yhtäläisen kaavan mukaan.


Kuvia viime vuoden messuilta, koska tänä vuonna kuvasin vain videota.
Estekisoissa mulla oli kaksi roolia. Ensimmäisenä vastasin tietyn radan osan rakentamisesta siten, että organisoin ratahenkilökuntaa rakentamaan esteet oikeilla puomeilla, johteilla ja muilla yksityiskohdilla. Toisekseen seisoin luokkien ajan portilla ja pidin huolen siitä, että oikea ratsukko oli oikeaan aikaan radalla, tiesi areenan verryttelyesteen hyppymahdollisuudesta, ja että jokainen palkintojenjakoon menevä hevonen oli oikeaan aikaan menossa areenalle. Aika meni näiden parissa varsin sukkelaan, enkä edes huomannut viettäväni parin tunnin ajanjaksoa ohjaillessani hevosia paikasta toiseen. Nuorien ratsastajien parissa on ihan mahdottoman kivaa tehdä hommia!

Kaiken kaikkiaan ehdin kiertää kojuja todella vähän, sillä ainoa myyntipiste, johon menin sisälle, oli lisäravinnemyyjä Chia de Gracia, josta ostin ainoat tuliaiseni kotiin. Kiersin kyllä molemmat hallit, mutta en ehtinyt edes sisäistää, mitä kaikkea myytävää kauppiailla oli. Tämä johtui ehkä siitä, että ostohousuni olivat jääneet kauas kotiin. Moni ihmetteli sitä, miksen ostanut mitään itselleni tai Macolle. "Miten oikein pystyit olla ostamatta mitään?", kuului monen nuoremman seuraajan suusta. Kerronpa tähän yhteisen vastauksen kaikille: kun ei ole ylimääräistä rahaa, ei voi ostella ylimääräisiä juttuja. Nyt, kun olen päättänyt lähteä Espanjaan kilpailemaan, en voi käyttää rahaa yhtään mihinkään ylimääräiseen. Tähän on vain asennoiduttava, ja jos nyt ei ihmeitä tapahdu, on tuleva kesä ja syksy varmasti melkoista kituuttelua rahankäytön suhteen. Se raha kun ei kasva puussa, vaikka kuinka haluaisi.

Katselin kuvia, joita musta oli otettu messuilla lauantaina ja sunnuntaina. Kuvista huomaa hyvin sen, miten väsynyt olin lauantaina viiden tunnin yöunien ja pitkään huonosti nukutun ajanjakson jälkeen. Sunnuntaina olin nukkunut pitkästä aikaa kahdeksan tuntia, mikä näkyi omassa olossani ja ihan kasvoissakin positiivisella tavalla. Pitäisi muistaa nukkua tarpeeksi, jotta jaksaa tehdä kaiken arjessa! Kaikkinensa messuviikonloppu oli oikein onnistunut, ja meillä oli kivaa kavereiden ja tuttujen kanssa jutellessa. Viikonloppu vierähti ohi nopeammin kuin aiemmin, enkä oikein edes ehtinyt päästä messufiilikseen kunnolla sisälle. Nämä messut pitäisi olla suosiolla kolmipäiväiset, niin aika ei loppuisi ihan kesken!

Olitko sä messuilla? Mikä oli suosikkiohjelmasi? :) 


Linkki videoon (videopostaus)
Lue lisää

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

#968: Paukkuliivi - mikä ja miksi?

Niinhän tässä kävi, että näin teinivuosien jälkeen turvallisuusajattelu on saavuttanut myös allekirjoittaneen pään. Moni teistä on kysellyt muissa sosiaalisen median kanavissa milloin mitäkin kautta siitä, että olenko tosiaan alkanut käyttää turvaliiviä ratsastaessani. Nämä näköhavainnot ovat olleet ihan totisia tosia, sillä kyllä - ostin jokin aika sitten HorsePilotin paukkuliivin, ja nykyään pyrin pitämään sitä päällä jokaisella ratsastuskerralla, varsinkin hyppäämistä korostaen. Korostan jo alkuun, että tämä postaus ei ole yhteistyö kenenkään tahon kanssa, vaan kerron puhtaasti omasta kokemuksestani paukkuliivin käytön suhteen.

Turvaliivin käyttö ei ole mulle uusi asia. Aikoinaan ratsastuskouluoppilaana meillä oli Equstomissa sääntö, jonka mukaan jokaisella estetunnilla oli pakollista käyttää turvaliiviä. Hankimme mulle silloin nykyaikaisen palaturvaliivin, joka oli silloisella suunnittelulla varsin mukava päällä edelliseen yksipalaiseen turvaliiviin verrattuna. Joskun ihan junnuna mulla oli nimittäin myös sellainen, mutta nopeastihan tuollaisen liivin käyttö jäi unholaan joustamattomuuden vuoksi. Palaliivikään ei tuntunut enää teinivuosina kovinkaan luonnolliselta, koska se oli paitsi ikävä päällä, myös tietysti teinin ajattelumallilla nolo. Ja ruma. Siispä sen käyttö jäi heti, kun pakollisuus estetuntien osalta loppui. 

Ilman turvaliiviä ratsastaminen on mulle luonnollista, enkä missään nimessä halua arvostella ketään, joka ei niitä omakseen koe. Mun turvallisuusvarusteiden käyttö on kasvanut näin vanhemmalle iälle tultaessa, sillä esimerkiksi vielä viitisen vuotta sitten ratsastin huoletta ilman kypärää, hanskoja ja tennarit jalassa laukkaradalla oreilla, jotka saattoivat olla arvaamattomia. Yksi muistikuva mulla on juuri Belgian työjaksolta, kun ratsastin yhdellä rautiaalla orilla laukkaradalla tammalaitumen ohi. Vaikka mulla oli gramaanit, alkoi ori riehumaan normaalia enemmän. Kun ratsastusvarusteena oli pelkät ratsastushousut, tuli kyllä mieleen, että täältä selästä ei kyllä nyt kannata tippua. Meidän työnantaja toivoi silloin, että meillä kaikilla olisi ratsastuskengät jalassa. Kypärän käyttöä ei vaadittu, eikä sitä oikeastaan käyttänyt kuin yksi hevosenhoitajista.

Kaikissa postauksen kuvissa mulla on päällä uusi paukkuliivini. Kuvat otettu Ypäjällä mun kameralla, eri kuvaajien toimesta.




Sittemmin kypärä on pysynyt päässä paremmin, enkä nykyään ratsasta ilman kypärää käytännössä koskaan. Joskus loppuvuodesta istuin hevosen selässä kuvia varten ilman kypärää, ja siitäkin tuli haloo omassa mittakaavassaan. Ymmärrän oikein hyvin, että kypärä on halpa henkivakuutus, mutta se ei onneksi ole tämän postauksen pääpointti. Turvallisuusvarusteista yleisesti saisi varmasti tehtyä postauksen jos toisenkin sellaisenaan. Kypärän lisäksi mulla on nykyään poikkeuksetta kädessä ratsastushanskat, mitkä eivät aiemmin kuuluneet varustukseeni edes talvisin. Ja ne ratsastuskengätkin ovat jalassa suurimman osan ratsastuskertoja, vaikka maastoillessa ja toisinaan hölkätessä menen kyllä edelleen kumisaappailla. 

Mikä ihme sitten sai mut ostamaan paukkuliivin? Olin nähnyt vastaavia liivejä jo kauan sitten kavereillani ja tutuilla kilparatsastajilla. Ajattelin, että tuollainen olisi varmasti hyvä, mutta pohdin samalla sitä, tulisinko oikeasti käyttämään liiviä pidemmän päälle tarpeeksi aktiivisesti saadakseni siitä täyden hyödyn. Kun aloimme talvella hyppäämään isompia esteitä, totesi äitini, että mun tulisi ostaa paukkuliivi itselleni. Kerran julkaisin Instagramissa kuvan, jonka kuvatekstinä oli laulun sanat "rohkeus ei oo sitä ettei pelota, vaan et uskaltaa hyppää, vaikkei tiedä selviikö elossa". Äitini ilmeisesti huomasi kuvan, koska hän laittoi alle tunnin sisällä mulle viestiä siitä, olenko jo ostanut paukkuliivin itselleni. Niinpä kävelin Putiikki Ainoon, ja pitkän harkinnan jälkeen liivi tuli hankittua.

Testasin paukkuliiviä ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten Tampereen messuilla, kun sellainen poksautettiin päälleni testimielessä. Tiesin siis entuudestaan toimintaperiaatteen sekä sen, millaisia paukkuliivejä Suomen markkinoilla tällä hetkellä on. Pohdinkin pitkään kahden mallin väliltä, joita kumpaakin suositeltiin mulle eri tahoilta. Toinen on HorsePilotin malli, joka mullakin on nykyään, ja toinen Heliten malli, joka on parilla kaverillani. Heliten paukkuliivi on käsittääkseni noin 150 euroa halvempi, mutta HorsePilotin malli on mielestäni ehkä aavistuksen verran tyylikkäämpi. Toki nämä ovat täysin mielipidekysymyksiä, eikä mulla olisi ollut mitään syytä, miksen olisi voinut Heliteä ostaa. Tällä kertaa päädyin HorsePilotiin siksi, että mulla oli Putiikki Ainoon lahjakortti, jolle ei ollut muuta käyttöä.





Suurin epäröintini paukkuliivin hankintaa kohtaan liittyi puhtaasti ulkonäköön. Myönnän avoimesti, että olen varmaan tosi pinnallinen, kun edes ajattelen tällaisia asioita. Paukkuliivi tuo mun mielestä itselleni kuviin heti kymmenen lisäkiloa, vaikka olen muuten laihtunut, ja tiedostan kyllä olevani hoikka. Epäröinkin siis, tulenko käyttämään paukkuliiviä siksi, etten haluaisi näyttää paksulta kuvissa. Ja kyllähän tuo liivi peittää esimerkiksi monet ratsastusvarusteet, kuten vyöt, paidat ja housujen yläosan yksityiskohdat. Turvallisuutta mietittäessä tällaisilla asioilla ei aikuisten oikeasti ole mitään väliä, mutta kyllä mä mietin, että tuleeko liiviä käytettyä noiden seikkojen vuoksi. Lopulta päädyin kuitenkin siihen, että pakkohan se on miettiä asioita järjellä. Harmillistahan se olisi pitää kivoja varusteita päällä vammautuneena. Vaikka onneksi mulle ei ole sattunut mitään vakavaa ratsastuksen parissa yhtä katkennutta solisluuta lukuunottamatta. 

Nyt käytän paukkuliiviä päälläni kaikissa valmennuksissa ja muutenkin ratsastaessani, jos ulkona ei ole superkylmä sää. Paukkuliivinhän tulee aina olla päällimmäisenä, koska poksahtaessaan se rikkoisi päällysvaatteet. Liivin ideana on, että ratsastajan tippuessa satulaan kiinnitetty remmi irtoaa liivistä voimakkaalla nykäisyllä, jolloin liivi täyttyy sekunnin sadasosissa kauttaaltaan ilmalla suojaamaan tärkeitä kohtia ratsastajan keskivartalossa aina niskaa myöten. Liivi pitää muistaa kiinnittää selkään mennessä ja irrottaa alas tullessa. Odottelen sitä hetkeä, kun unohdan irrottaa liivin ennen laskeutumistani, ja liivi poksahtaa päälleni ihan turhaan. Kuulemma tuollaisessa hitaassa venymisessä liivi ei kuitenkaan poksahda, joten se taitaa olla turha pelko. 

Positiivisia puolia miettiessäni on pakko sanoa, että paukkuliivi on yllättävän huomaamaton päällä. Se ei vaikuta ratsastukseen mitenkään, paitsi hiostavuutensa vuoksi. Liivi ei ole kovinkaan hengittävä, ja olenkin vitsaillut, että kesän loppuun mennessä mulla on kunnon vatsalihakset tuon kanssa hikoillessani. Liivi on helppo kiinnittää pelkän magneettiklipsin avulla, eikä siihen tarvitse kahta kättä. Se on myös helppo pestä, sillä päällysosan saa irti sisäosasta. Näin ollen paukkuosan voisi kiinnittää myös HorsePilotin kisatakkiin tai bomberiin. Sama ominaisuus lienee myös muissa malleissa. Kun liivi on poksahtanut, tulee patruuna vaihtaa. Uusi patruuna maksaa noin 20 euroa. Itse paukkuliivin hinta on 625 euroa.






Negatiivisina puolina sanon ehdottomasti tuon hengittämättömyyden, koska viime valmennuksessa meinasin oikeasti kuolla kuumuuteen. Innolla odottelen siis kesää! Okei, mulla oli liivin alla softshell-takki, mitä ei todella olisi tarvittu. Lisäksi olen kuullut, että liivi paukahtaa toisinaan väärissä tilanteissa. Tuttuni oli ratsastanut pari viikonloppua sitten kilpaa, ja hevosen kieltäessä hän oli lentänyt kaulalle. Ei siis tippunut, mutta kuitenkin siirtynyt pisteestään reilusti eteenpäin. Liivi oli poksahtanut, eikä hän ollut voinut jatkaa rataansa, koska liivin poksahtamisen jälkeen ratsastus on mahdotonta liivin koon takia. Näinkin voi siis käydä.

Olen nyt koeajanut paukkuliiviä kolmisen viikkoa, enkä näe mitään syytä, miksen käyttäisi sitä jatkossa käytännössä aina. Joudun siis myöntämään itselleni, että turvallisuusajatuksen suhteen taidan olla aikuistunut siihen pisteeseen, missä ulkonäkö ei enää mene turvallisuuden edelle. Ja hyvä niin! Nyt äitinikin voi olla rauhallisin mielin ratsastukseni suhteen ;)

Onko teillä kokemuksia paukkuliiveistä tai muista turvaliiveistä?
Lue lisää

maanantai 9. huhtikuuta 2018

#967: Yritys hyvä kymmenen

Ihanaa huhtikuista viikkoa kaikille teille! Näin uuden viikon kunniaksi ajattelin julkaista blogin puolelle jälleen videomateriaalia, tosin tällä kertaa jonkun muun kuin ääniraidallisen valmennusvideon merkeissä. Ääniraidallisten videoiden ystäville pieni paljastus - niitäkin on tulossa tällä viikolla, mutta tarkempaa päivää en vielä osaa sanoa. Sitä ennen videolta löytyy materiaalia juuri samaiselta valmennuspäivältä tallivideopostauksen tapaan. 

Jotta videossa olisi joku suola, olen jättänyt mukaan muutamat ratsastuspätkät ihan valmentajan ohjeiden kera. Ei kannata kuitenkaan odottaa liikoja, sillä ihan hirveästi en materiaalia tähän jättänyt, jotta varsinaiseen valmennuspostaukseen olisi edelleen uutta katsottavaa. Nuo tältä videolta löytyvät pätkät kuitenkin kuvastavat varmasti tarpeeksi hyvin sitä kokonaisuutta, jolla mä selässä killuin. Videollakin taidan sanoa, että "voihan sitä esteitä näköjään hypätä myös takaperin".. Ja toisinaan rakas Maco lähti esteiden jälkeen ihan lapasesta. En kyllä ole pitkään aikaan nauranut estevalmennuksessa noin paljon, mikä nyt loppujen lopuksi ei liene se toivottava asia :D Mutta hei, välillä näitäkin kertoja.

Videoita on tulossa muutenkin paljon, sillä kuvasimme Tampereen hevosmessuilla videot, jonka lisäksi valmennuksia on tuttuun tapaan viikottain. Mulla on muistilevyllä kasapäittäin kuvia eri valmennus- ja ratsastuskerroilta, mutta en vaan yksinkertaisesti ehdi käsittelemään niitä, saati kirjoittamaan saateteksejä postauksiin. Tämä meneillään oleva kuukausi tulee todennäköisesti olemaan melko hiljainen blogin puolella, koska mulla on kuukausi aikaa saada gradu kasaan, mutta sen jälkeen jatketaankin kesää kohden täydellä teholla. Pahoittelen siis jo etukäteen mahdollista somehiljaisuutta. Mutta hei - kandin paperit on nyt sisässä ja parin viikon päästä olen virallista tutkintotodistusta myöten VTK eli valtiotieteiden kandidaatti! Ylävitonen tähän käteen. Ensi vuonna maisteriksi sitten!

Toivottavasti tällainen lyhyempi video miellyttää, vaikka kuvaus loppui melko kesken tilanpuutteen vuoksi. Se kertoo siitä, että luvassa on melkoisen pitkä ääniraidallinen video. Sitä odotellessa toivottelen teille ihanan keväistä viikkoa :)


Linkki videoon (tallivideopostaus)
Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat