tiistai 25. syyskuuta 2018

#1011: Mitä Macolle kuuluu?

Viittasin edellisessä postauksessa lyhyesti siihen, miten olemme päässeet Macon kanssa jälleen treenaamisen makuun. On ehkä liioiteltua puhua suoranaisesta paluusta vanhaan hyvään vireeseen, sillä tällä hetkellä Maco on kaiken kaikkiaan aivan älyttömän huonosti läpiratsastettu. Emme vielä hyppää 130cm ratoja valmennuksissa (saati kisoissa) tai väännä koulua hampaat irvessä, mutta arkirutiineihin siirtyminen on toden teolla aloitettu niin este- kuin kouluratsastuksenkin parissa valmentajien silmien alla. Tällä hetkellä en voisi olla onnellisempi, koska tulevaisuus näyttää valoisalta niin syksyn kisasuunnitelmien kuin myöhempienkin ajatusten suhteen!

Nyt kai pitäisi koputtaa sitä surullisen kuuluisaa puuta. Iloita ei saisi koskaan, mutta pienistä asioista on pakko olla iloinen - eihän tästä muuten tulisi mitään. Tärkein asia koko tässä lepojakson jälkeisessä elämässä on ehdottomasti oivallukseni siitä, että mun on nyt pakko opetella ratsastamaan Macoa entistä paremmin ajatuksella ylämäestä ja avoimemmasta muodosta. Tämä on toki aina ollut tavoitteena, mutta jostain syystä homma konkretisoitui mulle, kun Niclas Aromaa sanoi asiasta kahdella lauseella ja käski samalla laittamaan hevoselle pehmeämmän kuolaimen suuhun ohuen kolmipalan sijaan. Siitähän se riemu repesi, sillä mulla ei ole hirveästi kokemusta kuolaimista, enkä sen vuoksi osaa oikein lähteä testaamaan sopivia vaihtoehtoja.




Juteltuani valmentajani ja parin ystävän kanssa lainasin Stall Solbackan kuolainvuokraamosta neljä kuolainta, joista käytössä on nyt ollut yksi: suora kumikuolain kielentilalla ja kiinteillä "tuteilla". Kuten varmasti jokainen tietää, on Maco luonnostaan melko pitkä, etupainoinen ja jatkuvasti lapojensa päällä. Se seisoo vapaanakin ollessaan herkästi hyvin ryhdittömänä, eikä siis anna täten helpotusta ratsastajalleen, joka on itsekin helposti pulassa etupainoisten ja pitkien hevosten kanssa. Olemme Macon kanssa siis melkoinen yhdistelmä, sillä hitaana ratsastajana mun on hankala saada ratsu kunnolla pohkeen eteen ja herkäksi kädelle, jotta se voisi edes ajatella liikkuvansa takaa eteen. Siksi olen suosinut sillä kolmipalaa, ja esteillä siihen on lisätty vielä keskiosaan kuparirolleri ja viikset. Tämä on tuntunut toimivan hyvin, joskin ruuna on herkästi ollut haluttuakin lyhyempi edestä ja painuu näin herkästi kuolaimen taakse. Niinhän sitä sanotaan, että kuolaimen pitäisi aina olla suhteessa ratsastajan jalkaan ja istuntaan. Mitä enemmän "rautaa" suussa, sitä enemmän jalkaa. En esimerkiksi voisi ikinä laittaa hevoselleni suuhun vaikkapa pelhamia, jolla se on hypännyt viisivuotiaana Saksassa, koska mulla ei riitä istunta ja jalat siihen kuolaimeen. Toista se on ammattilaisella, joka on vielä kaiken lisäksi mies.

Tässä viikon kestäneen kuolainpohdikselun jälkeen olen päässyt kokeilemaan neljästä kuolaimesta vain yhtä, mutta se osoittautui heti ensiyrittämällä sellaiseksi, joka tuntuu Macolle miellyttävämmältä kuin aiempi kuolain. Se on aina ollut aika levoton kielensä kanssa, eikä pelkästään kuolaimen ollessa suussa, vaan ihan tylsistyessäänkin esimerkiksi kuntoonlaittopaikalla seistessä. Kielensä Maco on tunkenut suustaan ulos ratsastaessa etenkin muotoillun kolmipalan kanssa, mutta myös yhtä lailla estekuolaimella ratsastaessani. Nyt testasin sille siis Beriksen suoraa kumikuolainta kielentilalla, jossa on tutit. Aiemmin olen testannut Macolla tutillista niveltä, enkä huomannut mitään eroa kolmipalaan. Jostain syystä tuo kielentilallinen suora kumikuolain teki hevosesta välittömästi tyytyväisemmän, eikä se ole heittänyt kieltä ulos suustaan kertaakaan sillä ratsastaessani.





Ainoa miinuspuoli kuolaimessa on sen hitaus. Syy on toki ratsastajan, mutta tarvitsisin hieman enemmän kuolainta varsinkin esteille, koska muuten olen auttamatta pulassa hevosen päästessä vahvaksi, pitkäksi ja matalaksi. Ensimmäinen kouluvalmennus tuon kuolaimen kanssa (joka toimi samalla ensimmäisenä ratsastuskertana) oli melkoinen kokemus, koska Maco tuntui olevan ajoittain ihan puuta suustaan. Se oli kyllä tasainen, mutta ei todellakaan miellyttävä. Tunnin jälkeen mulla oli paitsi kädet rakoilla, myös tunto hävinnyt neljästä sormestani. Tunto ei ole edelleenkään palautunut takaisin nimettömien päihin, mutta se kuulemma johtuu vain siitä, että hartiani ovat menneet niin pahasti jumiin. Kyllä tämä harrastus on aivan mahtavaa! :D

Seuraavat ratsastuskerrat eivät olleet enää yhtä tuskaisia, ja keskiviikon estevalmennus kavalettien kanssa sujui kohtuullisesti uuden kuolaimen kanssa. Vaikka olinkin avoimesti sitä mieltä, ettei omaa ratsastusta kannattanut kehua kovinkaan suureen ääneen, totesi valmentajamme positiivisesti: "Mutta hei, oli tämä silti parempaa tekemistä kuin silloin, kun kävin vajaa vuosi sitten ensimmäisen kerran teitä katsomassa." Siihen onkin hyvä tiivistää aikalailla kaikki tunnelma. Sovimme, että hankin samasta kuolaimesta version, jossa olisi hieman enemmän vipua apuna tavallisen pyöreän kuolainrenkaan sijaan. Tuo tavallinen kuolainrengas saa kelvata sileälle, siinä mun on vain yksinkertaisesti pakko opetella ratsastamaan paremmin hevonen avuille sen kuolaimen kanssa.

Jotta elämä ei olisi liian tylsää, sain sunnuntaina kokea pienimuotoisen sydämenpysähdyksen, kun talliltamme soitettiin Macon olevan kolmijalkainen. Siinä ehdin jo hetken ajan nähdä silmissäni kaiken suunnitellun peruuntumisen: ei kisoja syksyllä, ei matkaa Espanjaan. No, onneksi tallilla oltiin hoidettu hevonen eläinlääkärin ohjeistuksen mukaan ensiluokkaisen hyvin, ja pääsimme vielä sunnuntaina klinikalle päivystykseen kuvaamaan jalkaa muiden tutkimusten ohella. Diagnoosi oli helpottava: kaviopaise, joskaan se ei kuvissa näkynyt. Haudetta ja tänään uudelleen klinikalle ja samalla Jaskan kengitettäväksi, vaikka hän oli kengityksen yhdessä meidän kengittäjän, eläinlääkärin ja Vermon klinikkakengittäjän kanssa suunnitellutkin. Tuleepahan nyt laitettua kaikki osaaminen Macon kengitykseen - jos ei sillä kulje, niin ei sitten millään!

Nämä kuvat ovat elokuulta. En muista julkaisseeni näitä tänne aiemmin, toivottavasti näin! C. Sofia Kerstinen


Huomenna menen hakemaan inspiraatiota ratsastukseen Ratsastuskeskus Ainoon, kun yksi kaikkien aikojen suurimmista idoleistani, Rolf-Göran Bengtsson, saapuu Suomeen pitämään esteratsastusklinikkaa. Näitä tapahtumia ei todellakaan näe Suomessa liian usein, joten olimme tietysti kaveriporukalla menossa jo heti siitä hetkestä asti, kun tämä julkaistiin aiemmin tänä vuonna. Eniten odotan ehdottomasti Roffen oman ratsastuksen näkemistä, mutta toki yhtä lailla mua kiinnostavat kaikki ne ratsukot, jotka lähtevät suorittamaan annettuja tehtäviä yleisön silmien alle. Mukana on onneksi kavereitani ja muutenkin tuttuja nimiä, joten mielenkiintoista nähdä, miten tekeminen muuttuu Roffen ohjeistuksen myötä.

Entuudestaan tiedän, että juuri tällaisten tapahtumien jälkeen into treenata on yleensä ihan huipussaan. Voin siis jo etukäteen kuvitella, miten innoissaan olen viikonloppuna virittelemässä treenejä pystyyn, jahka Maco saa luvan normaaliin liikuntaan kaviopaisejuttujen jälkeen. Vielä päälle Aino Mastersin kansainväliset kisat, joita aion seurata paikan päällä viikonloppuna. Siinä onkin hyvä paketti kasassa, ja matka kohti HIHSiä voikin vähitellen alkaa :)

Onko sulla ollut viime aikoina kuolainkokeiluja?
Lue lisää

torstai 20. syyskuuta 2018

#1010: Satumaisia kuvia + arvonta

Nyt jos koskaan olisi oiva tilaisuus julkaista ihan asiapainotteista materiaalia, sillä viimeisen viikon sisällä olen ollut kahdessa estevalmennuksessa, yhdessä kouluvalmennuksessa, ratsastellut itsenäisesti ja puuhastellut muutenkin yhtä jos toista. Parasta tässä on se, että olen saanut tästä kaikesta enemmän ja vähemmän materiaalia. Luvassa on siis kaikkea hauskaa!

Valitettavasti omien aikataulujeni puitteissa en pääse vielä avaamaan treenikauden paluuta sen kummemmin, vaan jaan tähän väliin kuvia parin viikon takaisesta kuvauskurssista, joka järjestettiin Sipoossa. Nämä kuvat ovat mielestäni aivan älyttömän hienoja, enkä voi kuin ihailla ihmisten taitoa luoda kuviinsa lämminhenkistä tunnelmaa silloinkin, kun mallit eivät ehkä ole helpompia kuvattavia (lue: hevonen ei seiso paikallaan kuin sekunnin ja ihminen yrittää esittää, ettei tuo hevosen piirre ota pähään). 

Sen kummempia selityksiä nämä kuvat eivät tarvinne. Kuvaajina toimivat Matilda Saarinen, Teija Ahola, Sari Tuomaala, Minttu Koponen, Pirjo Virta, Eedit Paukkunen ja Mia Rautiainen. Kovasti kiitoksia ihan jokaiselle teistä, jos satutte tätä postausta lukemaan! Ja samalla infoan, että tänään kannattaa tsekata allekirjoittaneen Instagram (@aadalatti), sillä siellä käynnistyy syntymäpäiväni kunniaksi Helsinki Horse Show'n lippupaketin arvonta yhteistyössä HIHSin kanssa. Lippuja jaossa tällä kertaa perjantain päänäytökseen, arvoltaan 139 euroa. Kannattaa osallistua, jos kansainväliset esteluokat kiinnostavat ihan paikan päältä katsottuna!

Aurinkoa sun päivään ♥


















Lue lisää

maanantai 17. syyskuuta 2018

#1009: Kolmen hevosen arkipäivä

Syksyn tunnelma toi mukanaan innostuksen videokuvaamista kohtaan. Valokuvaus on ollut mulle tärkeä harrastus läpi nuoruusvuosien aina aikuisiälle asti, mutta videoiden kanssa taiteilu on jäänyt auttamatta taka-alalle rajautuen lähes pelkästään blogia varten tuotettavaan materiaaliin. Viime aikoina olen kuitenkin tuntenut olevani entistä enemmän kotonani videokameran edessä, eikä itse editointivaihe tunnu enää niin työläältä. Samalla on ollut mielenkiintoista seurata videoiden suosion räjähdysmäistä kasvua. Liikkuvaa kuvaa seurataan nykymaailmassa paljon still-kuvia suuremmalla intensiteetillä. 

Tästä inspiroituneena ostin itselleni uuden Canonin kameran, joka löytyy monelta suomalaiselta ja ulkomaalaiseltakin ammattivloggaajalta. Kriteerit oli helppo rajata kolmeen: kevyt, äänetön ja kääntyvällä näytöllä varustettu. Kaikkea sellaista siis, jota tuo oma järjestelmäkamerani ei ole. Kamera saapui talouteeni viime viikolla, ja pääsin heti testaamaan sen ominaisuuksia kahden videon muodossa, joista toinen oli arkipäivästäni kertova MyDay-video. Ominaisuuksista olen tähän mennessä oppinut kaksi asiaa eli sen, miten kameran saa päälle sekä sen, miten videokuvaus alkaa. Siinäpä oikeastaan kaikki, mitä tuolta kameralta tulen tarvitsemaan! Tosin se saa nyt hetken verran toimia myös still-kuvien korvaajana, sillä varsinainen valokuvauskamerani koki karun kohtalon päätyessään epäonnisesti lattialle yläilmoista, eikä se näin ollen ole enää toimintakelpoinen. Uskon ja toivon, että joku asiaan perehtynyt ammattilainen osaisi elvyttää rakkaani takaisin elävien kirjoihin. Otan myös erittäin mielelläni vastaan vinkkejä sellaisista pääkaupunkiseudun liikkeistä, jotka osaisivat korjata Canonin ykkössarjan runkoja ja L-sarjan objektiiveja nopealla aikataululla..

Mutta se kamerahöpötyksistä! Viime viikolla kamera kulki tosiaan mukanani yhden arkipäivän, ja kuvasin mukaan päiväni kulkua aamun herätyksestä päivätöihin ja illan hevosjuttujen pariin. Sekaan höpöttelin milloin mitäkin hevosiin liittyen ja liittymättä, joten kokonaisuudesta tuli lopulta vajaan 20 minuutin mittainen maraton. Yllätyin itsekin, miten pitkä videosta tulikaan, mutta toivon tietysti, etten pitkästytä ketään kuoliaaksi sen aikana. Tavoitetta kerrakseen!

Jos videot kiinnostavat, voit siis hypätä mukaan ja kurkistaa siihen, missä ravintolassa päädyin tällä kertaa syömään lounaspitsani. Koska kyllä, viime viikolla söin pitsaa neljänä tai viitenä päivänä peräkkäin. Terveellistä suorastaan, ei kyllä voi muuta sanoa. Onneksi hevosia tuli ratsastettua senkin edestä, joten ihan katastrofiin ei kuitenkaan päädytty. Sen lupaan silti, että tällä viikolla syön korkeintaan yhden pitsan. Täyskieltäytyjäksi en uskalla ruveta. 

Ei mutta, nyt lopetan tämän turhan jauhamisen ja annan teille rauhan joko katsoa videota tai toteuttaa elämässä jotakin mielekkäämpää! Tällä viikolla on muuten luvassa uusi lippuarvonta Horse Show'hun merkkipäivän kunniaksi, joten kannattaa pysyä kuulolla. Luvassa on lippupaketti perjantain näytökseen, jossa kisataan jo ensimmäiset kansainväliset luokat :)

Ihanaa alkanutta viikkoa just sulle ♥

Nämä kaksi ihanaa kuvaa c. Vilma Töyräs

Lue lisää

lauantai 15. syyskuuta 2018

#1008: Erilaiset rutiinit hevosen hoitamisessa

Kuulutko niihin ratsastajiin, jotka poistuvat ratsastuksen jälkeen salamana tallilta tehden hevoselle vain ne pakolliset hoitotoimenpiteet eli käytännössä satulan ja suitsien riisumisen? Se tyyppi, jolta jää toisinaan varusteet putsaamatta ja hevosen hikiläiskät pesemättä - eikä se jalkojen kylmääminenkään ole aina ykkösprioriteetti? Vai oletko kenties extratarkka kaikista ratsastuksen jälkeisistä hoitotoimista kuluttaen tallilla toista tuntia aikaa vielä senkin jälkeen, kun hevosta on taputettu kiitokseksi onnistuneesta treenistä? Kuluuko sulta monta pulloa linimenttiä kuukaudessa hevosen lihashuoltoon?

Ratsastajia ja hevosten kanssa puuhailevia ihmisiä on laidasta laitaan, kuten edellisen postauksen loimitusesimerkki osoitti. Loimittaminen ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka jakaa ihmisiä eri kasteihin. Yhtä lailla meillä jokaisella on omat tapamme hoitaa hevonen kuntoon ja valmiiksi ennen ja jälkeen liikunnan, eikä tuo tapa välttämättä aina nojaa siihen, mikä on kullekin hevoselle sopivin. Usein kyseessä on ihan opittu kaava omalle toiminnalleen, jota tulee samalla soveltaneeksi kaikkiin hevosiin. Ihan samalla tavalla olen minäkin toiminut, tosin yrittäen parhaani mukaan kuulostella sitä, mikä olisi mahdollisesti Macon kohdalla parhaiten toimiva yhdistelmä. Tätä kun on kyselty multa aina ihan älyttömän paljon, ajattelin vihdoin kirjoittaa siitä tänne blogiinkin. Champin kanssa esittelinkin omat rutiinimme, mutta noista ajoista on muuttunut paljon: hevonen, talli ja omat oppini.

Postaus sisältää tuotteita, jotka on saatu sponsoriltamme Veljekset Wahlstenilta.

Kaikki postauksen kuvat c. Vilma Töyräs
 

Otetaan käsittelyyn ihan tavallinen arkipäivä, jolloin suoritamme esimerkiksi valmennuksen kotonamme. Aloitan hevosen hoitamisen aina valitsemalla, haluanko pitää hevosta solariumissa vai käyttää sille Bemeriä tai Wahlstenin W-Healing magneettiloimea. Jos olen liikkeellä kiireellä, skippaan loimen ja Bemerin siirtyen suoraan solariumiin, mutta jos mulla on hyvin aikaa, pidän hevosella päällä karsinassa Bemeriä tai magneettiloimea. Samalla Maco saa syödä heinää ja pääsen itse laittamaan sen ruoat valmiiksi, jotta ne on helppo antaa heti ratsastuksen jälkeen. Olin aikoinani todella skeptinen näiden magneettiloimien ja Bemerin suhteen, mutta vuosien aikana käsitykseni on kyllä muuttunut valtavasti. Meidän tallilla todella moni omistaa omia vastaavia tuotteita, ja niitä näkee käytössä päivittäin. Suurin muutos omaan ajatteluuni tuli kuitenkin siitä, miten erilaiselta Maco tuntuu liikkeessä sen jälkeen, kun se on seissyt karsinassaan esimerkiksi magneettiloimi selässään. Siksi se on meillä käytössä myös esimerkiksi trailerimatkoilla paikasta toiseen kuljettaessa.

Käytössämme on siis Veljekset Wahlstenilta saatu W-Healing-sarjaan kuuluva magneettiloimi, jossa yhdistyy paitsi keraamisen materiaalin lämmönsiirto takaisin hevoseen itseensä, myös magneetit, jotka kiihdyttävät hevosen verenkiertoa ja tehostavat näin loimen vaikutusta. Kuljetuksissa käytössämme on saman sarjan suojat etujaloissa, ja takajaloissa pelkällä W-Healing-materiaalilla varustetut suojat. Arkikäytössä en kuitenkaan käytä suojia, vaikka monet niitä tallipinteleiden tilalla pitävätkin. Vielä toistaiseksi meillä ei onneksi ole ollut tarvetta kääriä hevosen jalkoja yön ajaksi! Tässä kohden on syytä koputtaa puuta..

Kun Maco on seissyt karsinassaan loimi tai Bemer selässään tarpeeksi kauan ja olen samalla puuhastellut muuta, siirryn seuraavaksi itse hevosen hoito-osioon. Ennen harjaamisen aloittamista putsaan Macon kaviot karsinassa, sillä tallillamme on tapana putsata kaviot aina ennen karsinasta poistumista. Otan hevosen hoidettavaksi poikkeuksetta hoitopaikallemme, sillä tykkään hoitaa hevosen mieluumin siinä kuin karsinassa. Jos olen pitänyt Macolla loimea ennen harjaamista, en välttämättä käytä solariumia, mutta usein harjaan ruunan solariumin alla. Samalla saa itsekin lämmiteltyä, eikä takkia todellakaan tarvitse! Harjaus koostuu aina kumisuan, kovemman harjan ja pehmeän harjan yhdistelmästä. Kaikki harjani, joita käytän hevoseen, on luonnonharjaksia. Ne puhdistavat pölyn ja lian mielestäni paremmin kuin muovista valmistetut harjakset. 




Jos ratsastan päivän aikana kaksi hevosta, jätän Macon seisomaan solariumiin ja varustan sillä välin toisen hevosen kuntoon. Kun hevonen on täysin valmis suitsia lukuunottamatta, vien Macon kävelytyskoneeseen suojitettuna ja siirryn ratsastamaan toista hevosta. Suojat laitan kävelytyskoneeseen siksi, että siellä nousee väkisinkin maasta pölyä jalkoihin, ja silloin joutuisin harjaamaan jalat uudelleen ennen suojien laittoa. Jos en ratsasta muita hevosia, saatan pitää Macoa hetken kävelytyskoneessa, mutta yleisemmin varustan ruunan kuitenkin kuntoon heti ja menen itse kävelemään selästä alkukäyntejä. Olen kuitenkin huomannut, että Maco on taas asteen verran vetreämpi, jos se kävelee kävelytyskoneessa toisen hevosen ratsastuksen ajan. Tämä toki vaatii sen, ettei toisen hevosen ratsastus voi olla pitkä - ruuna kun on kävellyt jo iltapäivällä tunnin tarhaamisen jälkeen koneessa.

Ratsastuksen jälkeen hevonen on yleensä hikinen tai nihkeä. Siirrän sen suoraan kuntoonlaittopaikalle, joka toimii samalla pesupaikkana. Otan Macolta varusteet pois ja jätän ne kuntoonlaittopaikan viereen, jonka jälkeen huuhtelen ruunan vedellä kaulasta, satulan alta, korvien takaa, takajalkojen välistä ja mahan alta vedellä. Sienellä puhdistan suitsien jäljet päästä. Kuivaan ylimääräisen veden hikiviilalla, jonka jälkeen siirrän Macon solariumiin seisomaan hetkeksi. Tässä kohden laitan sille kylmäyssuojat, jos treeni sitä vaatii. Usein kylmään kaikki jalat ja kintereet, mutta toisinaan vain pelkät etujalat. Kylmäyssuojina meillä on W-Profilen suojat, jotka on saatu jo viitisen vuotta sitten Veljeksten Wahlstenilta. Tänä kesänä sain lisäksi käyttööni kintereille tarkoitetut kylmäyssuojat, jotka pysyvät paikoillaan yllättävän hyvin muotoilunsa ansiosta. Macolla kun on sen verran iso kinner, ettei siihen mene ihan kaikki kylmäystä varten tarkoitetut suojat. Vaikka kinnerongelmia meillä ei onneksi ole, on silti hyvä huoltaa myös tätä osaa hevosesta ennaltaehkäisevästi. Kastelen hevosen jalat aina ennen kylmäyssuojien käyttöä, jotta vaikutus tehostuu.




Hevosen ollessa solariumissa putsaan yleensä kaikki varusteeni. Kun hevonen on kuivunut niin, ettei se ole enää märkä, vien sen karsinaansa jatkamaan heinien syömistä. Samalla annan sille sen puuron, jossa on 10 litraa vettä, mukana mashia ja lisäravinteet. Karsinassa Maco saa vielä hengailla kylmäyssuojat jalassaan, ellei solariumissa ole kulunut jo tarpeeksi aikaa ja näin ollen suojat voi ottaa pois ennen karsinaan menoa. Vielä viimeisenä hommana ennen pusuja laitan Macolle arnikaa sen ristiselkään ja lapoihin, sillä ne ovat paikat, jotka menevät ruunalla herkimmin jumiin. Sen jälkeen onkin jäljellä enää herkut ja hyvien öiden toivottaminen, jos ajankohdaksi on valikoitunut ilta.

Tällainen on meidän rutiinimme normaalin treenipäivän aikana. Näin auki kirjoitettuna tuo kokonaisuus kuulostaa melko työläältä, mutta todellisuudessa homma menee sutjakasti rutiinilla ilman, että siihen kiinnittää sen kummemmin huomiota. Toki on päiviä, jolloin en käytä solariumia, kävelytyskonetta, magneettiloimea, bemeriä tai kylmäsuojia ollenkaan, mutta nuo päivät sijoittuvat yleensä sellaisiin hetkiin, kun köpöttelemme maastossa tai kentällä ilman varusteita pitäen käytännössä vapaapäiviä. Niitäkin tarvitaan, ihan henkisen hyvinvoinnin vuoksi! Mutta tavallisen ratsastuksen yhteydessä kyllä solarium, loimet ja toisinaan kylmäsuojatkin ovat käytössä, juoksutuksesta ja valmennuksista puhumattakaan. 

Miten sun hevosenhoitorutiinit muodostuvat? 

Teetkö kaiken ihan eri tavoin kuin mitä yllä kuvailin? :)
Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat