Mä olen ollut enemmän ja vähemmän hevoseton nyt reilun kolmen kuukauden ajan. Aika on mennyt todella nopeasti niin hyvässä kuin pahassa: oman hevosen tuomaa vastuuta on kaivannut, mutta toisaalta se vapaus, mikä hevosettomuudessa on, on tehnyt tähän kohden oikeasti hyvää. Ja mikä parasta, näiden kuukausien aikana olen ottanut ison harppauksen eteenpäin ratsastajana saadessani ratsastaa useilla erilaisilla hevosilla paljon aiempaa enemmän. Olen joutunut kyseenalaistamaan omia toimintatapojani hevosten selässä, mikä on kasvattanut ja kehittänyt mun ratsastustaitoja ihan uusille leveleille.
En tiedä, onko ero sinne ruudun toiselle puolelle kovin hyvin havaittavissa. Ehkä suurin muutos entiseen onkin se itsevarmuus, joka mulle on alkanut rakentumaan. Luotan paremmin omiin päätöksiini erilaisten hevosten kanssa, mikä heijastuu automaattisesti varmuutena omassa tekemisessä. Tästä sain palautetta pari viikkoa sitten kaverini äidiltä, joka on kouluttautunut ratsastusksenopettajaksi. Sellaisen asian kuuleminen on tietysti ihan mahtavaa, sillä kaikki positiivinen palaute on aina tervetullutta. Toki myös se kriittinen palaute on otettava avosylin vastaan, sillä sitä kautta me kehitymme. Esimerkiksi nyt pohtiessani uuden hevosen hankintaa on mun kohdattava se tosiasia, etten voi hankkia liian nuorta ja kokematonta hevosta itselleni, sillä omat taitoni eivät kohtaa sellaisen hevosen tarpeita. Juttelin tästä monenkin ihmisen kanssa vastikään ja olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että vaikka olen sileällä suhteellisen taitava ratsastaja, ei mulla tällä hetkellä ole tarvittavaa rata- ja kisarutiinia, jota vaadittaisiin esimerkiksi nelivuotiaiden hevosten kanssa. Ja toisaalta nelivuotiaalla en pääse tekemään ja hankkimaan sitä rutiinia, jota tarvitsen. Se huono puoli Champin lähdössä olikin - viikottaiset isompien ratojen hyppäämiset ovat tässä kohden jääneet.
Ja vaikka tunnen olevani paljon paremmin sinut erilaisten hevosten kanssa, olen silti edelleen hyvinkiin riippuvainen valmentajieni avusta. Mä olen aina ollut ratsastaja, joka ratsastaa paremmin valvovan silmän alla. Keskityn ja ennen kaikkea uskallan ratsastaa, kun tiedän, että tehtävät ovat tasolleni sopivia ja esimerkiksi esteillä välit on rakennettu varmasti oikein. Tässäkin suhteessa uusien hevosten ratsastaminen kehittänyt mua valtavasti. Esimerkiksi viime viikolla hyppäsin eräällä viisivuotiaalla, joka on laukkansa puolesta melko raaka ja siten hieman hankala lyhentää tarpeeksi esteillä. Hyppykerran lopussa tein hevosen kanssa hieman tätä lyhentämisharjoitusta laittamalla okseria ennen kolmen askeleen päähän maapuomin. Väli oli ihan normaali, mutta aluksi hevonen ei meinannut mahtua väliin ideaalilla tavalla. Toinen paikalla olleista henkilöistä kysyi, haluaisinko pidentää väliä. Ennen olisin varmasti antanut myöntävän vastauksen, mutta nyt kieltäydyin ja perustelin kantani siten, etten halua opettaa hevosta laukkaamaan pitkänä ja hyppäämään laakoja hyppyjä. Päätös kannatti, sillä hevonen alkoi lyhentämään runkoaan myös ihan itse ja hyppäsikin lopulta pyöreämmin.
Omiin päätöksiin luottamisesta huolimatta ratsastan edelleen paljon paremmin valmentajien ollessa läsnä. Senpä takia käyn edelleen joka viikko sekä koulu- että estevalmennuksessa ja välillä useammassa estevalmennuksessa eri hevosten kanssa. Kouluvalmennuksissa olen käynyt tallinomistajamme hevosen Acsun kanssa, mikä on vienyt mua taas ihan eri tavalla eteenpäin sileänratsastuksessa. On ollut ilo päästä ratsastamaan osaavalla hevosella, joka ei kuitenkaan ole missään nimessä helppo. Omalla tavallaan Acsu on toki helppo ratsastaa: se liikkuu niska nyökyssä omalla moottorillaan vaikka maailman tappiin asti ja tekee kaikki temput, mitä siltä ikinä keksii pyytää. Ihan oikeasti, tuo hevonen oppi piaffin yhden ratsastuskerran aikana ja tekee väistöt vaikka peruuttaen. Sillä on kuitenkin omat haasteensa, mistä kerron enemmän alempana.
Toki esimerkiksi Champiin verraten Acsu on hyvinkin miellyttävä ratsastaa. Vaikka Champ oli viimeiset puolisen vuotta ihan superkiva mun käteen, oli se silti melko pieni hevonen ratsastaa. Acsu on kokonsakin puolesta jo ihan iso hevonen, mutta sen lisäksi se on ratsastettavuudeltaan myös paljon isompi. En oikein tiedä, miten sitä voisi kuvailla sanoilla, mutta lyhyesti sanottuna ruuna on paljon isompi hevonen ratsastaa. Se ei missään nimessä tarkoita, että sillä joutuisi käyttämään isompia apuja. Tai että se olisi jotenkin raskaampi. Jos joku tietää tunteeni ja osaa selittää sen auki, kerro ihmeessä kommenteissa!
Meidän kouluvalmennukset ovat kulkeneet pitkälti hyvin saman kaavan mukaan tämän hevosen kohdalla. Se, mitä olemme halunneet saada aikaiseksi valmennuskerrasta toiseen, on hevosen koko kropan käyttö ja se, ettei se tarvitsisi niin paljon tukea ratsastajalta. Mä olen sen verran pitkä ratsastaja, että osaan helposti peittää hevosen virheitä tukemalla sitä jalkojeni avulla. Pidemmän päälle tämä ei tietenkään ole toivottavaa, sillä esimerkiksi esteradalla kaikki ongelmat tulevat varmasti esiin siinä kohden, kun hevosen pitäisi oikeasti olla omilla jaloillaan ja suorittaa tehtäviä nopeasti halutulla tavalla. Muistatte varmaan, kun kerroin jo kauan sitten videon merkeissä, mitä olimme tehneet Acsun kanssa meidän ensimmäisessä yhteisessä kouluvalmennuksessa. Tuolloin suurin ongelma oli saada hevonen laukkaamaan kunnolla takajaloillaan rungon alle niin, etteivät takajalat olisi suorina ja ikään kuin pomppisi laukan tahtiin. Ongelmia tuottivat siirtymiset alaspäin, sillä askellajin vaihdon sijaan Acsu lähinnä lyhensi lyhentämistään laukkaa aina piruettilaukkaan asti.
Näistä ongelmista ollaan tultu paljon eteenpäin. Viime viikolla aloitimme valmennustuntimme alkuverryttelyn jälkeen tuttuun tapaan avotaivutuksilla pitkällä sivulla. Tarkoituksena oli tehdä pitkällä sivulla aluksi avotaivutusta, josta siirryin noin yhden kolmasosan jälkeen sulkutaivutukseen, josta sitten taas kaksi kolmasosan jälkeen takaisin avotaivutukseen ennen pitkän sivun loppumista. Tuollainen jumppa on ihan älyttömän hyvä paitsi estehevoselle, myös esteratsastajan aivotyölle. Ison hevosen kanssa pitkä sivu menee melko nopeasti ohi, joten apujen pitää olla nopeita ja täsmällisiä. Jokainen askel on ratsastettava ajatuksella. Mä olen hiffannut viimeisen kuukauden aikana ihan eri tavalla avo- ja sulkutaivutuksen ratsastusta, kun olen joutunut niitä jynssäämään viikosta toiseen Acsun kanssa.
Suurin haaste Acsun kohdalla avo- tai sulkutaivutuksessa on se, että hevonen ei lyhennä itseään liikaa ja että se ottaisi sisätakajalan tarpeeksi hyvin runkonsa alle. Taivutuksien avulla parannetaan paitsi hevosen kropan ja niskan liikkuvuutta, myös saadaan hevonen paremmin oman takaosansa päälle ja siten kokonaisemmaksi. Alkutunnista Acsu saattaa helposti kulkea vähän kahdessa osassa, ikään kuin etuosa ja takaosa erillisinä pareina, mutta avo- ja sulkutaivutuksien jälkeen paketti on yleensä jo paljon paremmin kasassa. Liian pitkät pätkät yhtä liikettä jättää helposti hieman passiiviset avut päälle, minkä vuoksi tuollainen avon ja sulun vaihteleminen pitkällä sivulla on ainakin mun tyyppiselle hieman hitaalle ratsastajalle ihan loistava tehtävä.
Mun valmentaja on osannut selittää ihan valtavan hyvin sen, miten nuo liikkeet kannattaa ratsastaa oikein. Joskus ratsastuskoulussa avoa mentiin siten, että hevosen takaosa työnnettiin sivulle sisäpohkeella. Eihän se silloin ollut avoa, mutta kun muuta ei osattu, meni se siinä missä muutkin. Oikeastihan avotaivutuksessa hevosen takaosa pysyy uralla ja etuosa siirtyy hieman uran sisäpuolelle siten, että hevonen liikkuu kolmella uralla niskan ollessa asettunut sisäänpäin. Kaikista eniten hyötyä esimerkiksi Acsun tyyppiselle hevoselle on avotaivutuksesta, jossa asetus ei ole iso, eikä poikitus suuri. Useimmiten jo pelkkä ajatus avotaivutuksesta saa hevosen paremmin apujen väliin ja esimerkiksi suoremmaksi. Mä ratsastan avotaivutuksen siten, että esimerkiksi oikeassa kierroksessa mun vasen pohje on hieman taaempana ja vahtii, ettei hevosen takaosa karkaa ulos. Oikea pohje on edempänä ja huolehtii hevosen rungon taipumisesta. Vasen käsi on alhaalla, oikea hieman ylempänä, muttei missään nimessä vedä taakse. Käden tehtävänä on huolehtia asetuksesta ja se tapahtuu nimenomaan käsien korkeutta vaihtelemalla. Kun siirryn avotaivutuksesta sulkutaivutukseen, vaihdan lähinnä käsieni korkeutta siten, että mun vasen käsi tulee ylemmäs ja oikea siirtyy alas. Oikeastaan kyseessä on silloin vastataivutus, sillä se on ikään kuin sulkua väärässä kierroksessa. Toki tämä on hyvin pelkistetty kertomus apujen käytöstä, sillä toki suurin osa liikkeen ratsastusta lähtee mun istunnasta ja esimerkiksi siitä, missä asennossa ja miten paljon painoa mun istuinluilla on.
Samaa olemme tehneet myös laukassa. Mielestäni paras harjoitus on ollut siten, että esimerkiksi samaisessa oikeassa kierroksessa olen ratsastanut vastalaukkaa eli vasenta laukkaa ja tehnyt pitkän sivun alussa ensin vastalaukassa avotaivutusta, josta siirtynyt sitten sulkutaivutukseen ja siitä takaisin avotaivutukseen vastalaukassa. Acsulle haastavinta ovat olleet puhtaiden vaihtojen opettaminen, sillä ruuna on oppinut vaihtamaan laukan ravin kautta hyvin omaperäisellä tavalla, mutta esimerkiksi tuon harjoituksen avulla se on hiffannut vaihdot ihan uudella tavalla ja tarjoaakin niitä nykyään lähes koko ajan. Laadukkaan ja sujuvan vaihdon saa usein aikaiseksi siten, että tuon viimeisen vastalaukka-avotaivutuksen jälkeen hevonen suoristetaan ennen kulmaa ja vaihdetaan laukka suunnan mukaiseksi. Koska hevonen on hyvin avuilla ja istunta-avut vaihtavat paikkaa avotaivutuksen loputtua, tulee vaihto ikään kuin vahingossa matkalla.
Yksi hyvä tapa siirtymisten korjaamiseen on ollut tuon sulkutaivutuksen tekeminen. Otetaan taas suunnaksi oikea, nyt kun siihen on tässä postauksessa useammin jo viitattu. Laukasta raviin siirtymisissä Acsu siis mieluumin lyhentää laukkaansa ja runkoaan ihan miltei paikallaan laukkaamiseen asti, eikä millään meinaisi siirtyä raviin. Lyheneminen on sille niin helppoa ja vaivatonta, että se tarjoaa sitä miellään vaikka koko ajan. Tässä olemme tehneet siten, että laukatessani oikeaa laukkaa ympyrällä olen ajatellut vasenta avotaivutusta eli siirtänyt hevosen takaosaa hieman ulos ympyrän kaarelta ja korostanut vasemman ohjan (eli tässä tapauksessa sisäohjan, kun ollaan vasemmassa sulussa) merkitystä, jonka jälkeen olen suoristanut takaosan takaisin ympyrän kaarelle säilyttäen kuitenkin kaulan suoruuden ja samalla siirtänyt hevosen raviin omalla istunnalla ja vahvemmalla ulko-ohjalla. Sisäohjalla on siirtymisissä lopulta melko pieni rooli, sillä jos Acsua yrittää siirtää raviin sisäohjasta vetämällä, lyhentää se itseään entisestään.
On ollut oikeasti mielenkiintoista päästä tekemään vähän erilaisia juttuja kouluvalmennuksissa, sillä näidenkin liikkeiden ideana on parantaa hevosen ratsastettavuutta ja liikkuvuutta, ei suinkaan tehdä temppuja vain temppujen tekemisen ilosta. Onni on ihan valtavan taitava valmentaja, joka osaa selittää pienimmätkin merkitykset ja keksii tapoja, joilla hevosen ratsastettavuutta voi parantaa huimasti. Toki meidän yhteistyö toimii mutkattomasti myös senkin takia, että mä olen ollut Jonnan oppilaana ikuisuudet ja tiedostan, mitä hän milläkin pyynnöllään haluaa saada aikaiseksi. Ja koska olen istunut hevosten selässä vuosikaudet, osaan myös soveltaa annettuja ohjeita eri tavalla kuin esimerkiksi ihminen, jolla ei ole takanaan monia ratsastusvuosia.
Tästä hyvänä esimerkkinä on tilanne, jossa yksi hevosenomistaja ja ratsastuksenopettaja pyysi mua ajattelemaan omalla istunnallani enemmän tilaa hevosen lavoille harjoitusravissa. Hän ei nähnyt eroa istunnassani, enkä itsekään tiedä, mitä konkreettisesti muutin. Eron huomasi hevosessa kuitenkin todella selvästi, sillä se alkoi ravaamaan lapojensa läpi paljon irtonaisemmin ja enemmän ylöspäin. Se muutos, mikä lantiossani oli tapahtunut, oli ehkä puolen sentin asennon korjaaminen. Ehkä ajattelin lonkkaluitani pyörimään enemmän ovaalin muotoisesti edestä taakse, ken tietää. Tässä kohden ratsastusuraa onkin hauskaa se, että osaan tehdä todella spesifejäkin muutoksia, mutten välttämättä tiedä, miten asian tein. Se onkin tämän lajimme hienous!
Jumppaatteko te hevosianne avo- ja sulkutaivutuksien avulla? :)
