#643: Takasuojat pois!

Toivottavasti jaksatte vielä lukea näitä pitkiä postauksia, sillä nyt on luvassa valmennuspostaus Niclas Aromaan estevalmennuksesta maanantailta. Edellisessä postauksessa kerroinkin, kuinka Nikke ratsasti Champilla sunnuntai-iltana ja seuraavana päivänä oli mun vuoro kiivetä hevosen selkään. Valmennus pidettiin meidän kotitallillamme heti aamupäivästä, eikä aikainen herätys tuntunut kovin mukavalta kolmen enemmän ja vähemmän valvotun yön jälkeen. Kyllähän siitäkin sitten selvittiin, vaikka aluksi tuntui, ettei maanantai lopu koskaan.

Olin tallimme omistajan kanssa samassa ryhmässä aamun toisella tunnilla, joten saimme verrytellä hevosia itsenäisesti edellisen ryhmän vielä työskennellessä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hyppäsin itse meksikolaisella turparemmillä Champin kanssa. Edellisenä päivänä Nikke oli toki hypännyt hevosen samalla suitsituksella ja todennut, että ne tuntuivat sopivan ruunalle micklemeitä paremmin. Näin jälkikäteen analysoidessa on pakko sanoa, että suurin ero näiden kaksien suitsien välillä Champin kohdalla on nimenomaan sileätyöskentelyssä. Se toki roikottaa kieltään enemmän, mutta on silti tasaisempi edestä - se uskaltaa jopa vähän nojata kuolaimeen ja pitää kaulaa paremmin auki. Hypätessä en huomannut yhden kerran jälkeen konkreettista eroa, mutta sen suhteen meillä ei ollutkaan korjattavaa ongelmaa.

Vaikka tämä kuva ei ole teknisesti kovin onnistunut, on Champin ilme julkaisemisen arvoinen <3

Aamulla ei naurattanut :D Siis ihan oikeasti, miten olikin kauhea herätä maanantaina.

Itsenäisen alkuverryttelyn jälkeen aloitimme työskentelemään puomien avulla Niken valvovan silmän alla. Tulimme kahdeksikkouralla kahta ravipuomia, ihan vain hakeaksemme rytmiä ja saadaksemme tuntumaa hevosiin. Kun Nikke oli tyytyväinen suorituksiimme, aloitimme hyppyverryttelyn ensin pystyllä ja sitten toisella okserilla. Ensimmäiset kaksi hyppyä yritin tulla mahdollisimman rennosti ja estekorkeuteen nähden sopivalla laukalla, mutta Nikke halusi mun ratsastavan alusta asti enemmän kohti ratatempoa. Näin siksi, että saisin Champin heti alkuun kuuntelemaan apujani ratatempoa vastaavassa laukassa. Jos aloitan pienessä laukassa ja saan hevosen siinä avuille, on mun tehtävä se sama työ lähes identtisenä radalle siirryttäessä. Silloin olen taas ongelmissa ja jään ratsastamaan liikaa paikoilleen, mikä hankaloittaa rytmin löytämistä ja sitä kautta ponnistuspaikkoihin pääsemistä. 

Kun ratsastin vähän isommassa tempossa pystylle, tuli tekemisestä kaiken puolin sujuvampaa. Tällä esteellä verryttelyhypyissä ei ollut oikeastaan muuta korjattavaa, sillä pääsin jokaisella kerralla näitä kahta ensimmäistä hyppyä lukuunottamatta hyvään ponnistuspaikkaan ja osasin jopa olla tarpeeksi vakaa oman ylävartaloni kanssa. Okserille siirryttäessä ongelmia sen sijaan oli senkin edestä, sillä koko valmennuksen ajan mun oli todella vaikeaa löytää esteelle etäisyyttä. Siis ihan tavalliselle okserille diagonaalilinjalla! Jäin pitämään Champia kaarteesta liikaa niin, että ratsastin lopulta vähän puolikkaaseen askeleeseen okserin alle tai vaihtoehtoisesti puskin sen kaksi viimeistä askelta hirvittävää kyytiä eteen. Kiltti ratsuni selvitti nämä ongelmat kerta toisensa jälkeen: se varmaan ajatteli, että pitäähän tuota kyydissä poukkoilevaa kaksijalkaista yrittää auttaa parhaansa mukaan..

Meistä on yksi estekuva! Pyysin Sallaa (kiitos tuhannesti kuvauksesta!) ottamaan videoita, sillä niistä saan itse paremman käsityksen. Kuvat ovat sitten aina se mukava lisä :)

Ennen ratatreeniä tulimme kaikkia radan osia sellaisenaan sekä muutamaa vähän muutettuna. Ensimmäinen tehtävä oli trippeliltä pystylle. Olin nähnyt edellisessä ryhmässä kaksi ratsukkoa, joista toinen tuli tehtävää kahdeksalla ja toinen seitsemällä laukka-askeleella, riippuen hevosen laukan koosta ja siitä, haluttiinko se saada malttamaan vai sujumaan paremmin. Meidänkin ryhmässä tehtiin vastaava ratkaisu: mun piti tulla väliä seitsemällä, kun taas toinen ratsukko teki muistaakseni kahdeksan laukka-askelta. Syitä omaan seitsemään laukkaan oli kahdenlaisia. Ensinnäkin, Champilla on todella iso ja eteenpäinvievä laukka eli se pääsee luonnostaan tuollaiset välit sujuvina. Toisekseen, tällöin jouduin omalta mukavuusalueeltani ulos ja ratsastamaan hevosta vähän sallivammin, jolloin mun piti taas olla ennen pystyä tarpeeksi rauhassa ja ajoissa valmiina, jotta hevonen pääsi nousemaan etuosallaan riittävästi ylös - hypystä ei siis saanut tulla laaka, vaikka laukka sai olla pidempää. 

Tuon linjan ratsastaminen seitsemällä laukka-askeleella tuottikin kaikki aiemmin mainitsemani ongelmat okserille, joka oli radan kolmas este. Koska ensimmäinen linja oli sujuttu, jouduin ottamaan Champia vähän paremmin takajaloille. Se kostautui siinä, että jäin lopulta ratsastamaan liikaa taakse, kuten ylempänä selitin. Tällaiset tehtävät ovat kuitenkin todella tarpeellisia, sillä ilman omien taitorajojen koputtelemista ei kehitystä voi tapahtua. Tulin muutaman kerran ensimmäisen linjan kahdeksalla ja vaikka se oli mulle loppupeleissä ehkä helpompaa, teki se hevosen osan työläämmäksi. 

Valmennuksen jälkeen pystyi jo vähän hymyilemäänkin ;)

Videolta näette kaikki tehtävät, joten en avaa niitä kaikkia tähän. Noiden ensimmäisen kolmen esteen lisäksi vaikeita kohtia olivat ehdottomasti pienestä kaarteesta ulos ratsastettava pysty, jolle meinasin ottaa jokainen kerta yhden askeleen liikaa. Olen aiemminkin valittanut täällä blogissa, miten nuo ovat mulle lähtökohtaisesti todella haastavia. Ja jokainen kerta Niclas rakentaa niitä valmennuksissaan.. Ehkä ne joskus rupeavat sujumaan munkin osalta! Ehkä mun pitäisi myös muuttaa omaa suhtautumista tuollaisiin tehtäviin, sillä jos olen jo alkujaan sitä mieltä, etten tule onnistumaan, ei onnistumisprosentti voi olla kovin hyvä.

Kaikki muut epätasaisuudet ja ongelmatilanteet hypyissä ja esteiden välissä johtuivat pitkälti siitä, että meno oli kaiken kaikkiaan liian hektistä. Champ oli todella menossa, eikä mulla itselläni ollut taas pitkään aikaan takana kunnon ratatreeniä, mikä näkyi ylimääräisenä säheltämisenä. Mulle tuotti oikeasti vaikeuksia pysyä joissain hypyissä kyydissä, sillä Champ reagoi todella voimakkaasti takaosallaan ylös, jos toin sen aavistuksenkaan liian lähelle esteitä. Valmennuksen loppupuolella Nikke pyysi mua pysäyttämään hevosen ja otti meiltä takasuojat kokonaan pois. Hän totesi, että jos Champ ei hivuta, ei sillä kannata ainakaan tällä hetkellä käyttää takajaloissa suojia ollenkaan. Se hyppää niiden kanssa todella paljon ylös, sillä toiset hevoset reagoivat takasuojiin toisia enemmän. 

Champ katsoo, että onpas siinä nätti tyttöhevonen! Ihan on oikean värinen ja kaikkea!

Tosiaan, tässä siis Champin kanssa Milla ja hänen Elma-hevosensa, joka on täällä blogissa esiintynyt aiemminkin.

Kun suojat otettiin pois takajaloista, tuli hommasta heti paljon tasaisempaa. Koska hevonen ei potkinut esteiden päällä taakse ja hyppäsi muutenkin maltillisemmin, pysyin itse paremmin tasapainossa ja rytmin säilyttäminen oli helpompaa. Nikke sanoi, että koska mä en halua esittää kisoissa muille "vau"-efektiä, voin huoletta jättää suojat hetkeksi pois - Champ hyppää ihan tarpeeksi ilman niitäkin. Jos joskun tuntuu siltä, että suojat ovat tarpeelliset, palaan käyttämään mun normaaleja kotisuojia eli tarralla kiinnitettäviä jännesuojia. Nythän mulla oli käytössä sellaiset kuminauhakiinnityksellä olevat Vereduksen malliset takasuojat, joita en käytä kuin kisoissa ja paremmissa valmennuksissa. Nikke totesikin seuraavaa: "jos tolle hevoselle laitettaisiin kuppisuojat (tekniikkasuojat toiselta nimeltään), se varmaan laskeutuisi hypyistä alas pää edellä." Ei tarvinne kokeilla :P

Viimeisellä radalla kaikki muu oli hyvää, mutta pitkällä sivulla olevalle pystylle kadotin rytmin jo lyhyellä sivulla, eikä rytmiä löytynyt muutamaan esteeseen. Viimeisellä sarjalla Champ teki jalkavirheen ja otti puomin: hyppy oli vähän laaka viimeisten askeleiden pituudesta johtuen, mutta Niken sanojen mukaan ruunan ei olisi tarvinnut tehdä tuota virhettä siitä huolimatta. Tulin lopuksi vielä uudelleen radan loppuosan, joka meni ihan nappiin. Kommentiksi saimme vain "super, nyt se näyttää ihan erilaiselta". Jotain kehitystä siis pikkuhiljaa - jes! Esteet olivat viimeisellä radalla jo ihan esteen kokoisia, 110-120cm korkeudella.

Linkki videoon.

Seuraavan kerran Niclas tulee Suomeen joulukuun ensimmäisellä viikolla eli aivan pian. Mä lähden muutaman päivän päästä Brysseliin, mutta kaverini saa liikuttaa Champia sen välin. Näin ollen mulla pitäisi olla ihan hyvin kuulolla oleva hevonen seuraavissa valmennuksissa. Mä olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen näihin valmennuksiin, sillä olen saanut kuluneen vuoden aikana ihan valtavasti oppia ja työkaluja esteille. Ei siis liene tarvetta sanoa, että odotan ensi viikon valmennusta innoissani. Siihen asti pidetään hevosen mieli virkeänä ja palaudutaan tästä kolmen päivän valmennusrupeamasta!

Onko teillä kotivalmentajien lisäksi valmentajia,

joiden luona käytte säännöllisesti treenaamassa?

Lue lisää

#642: Niclaksen ja Champin hyppytreeni

Sunnuntaina koitti odotettu päivä, kun Niclas Aromaa saapui tallillemme valmentamaan ratsukoita kahden päivän ajaksi. Valmennukset pidettiin sunnuntai-iltana ja maanantaiaamuna, mikä oli kaiken kaikkiaan ihan loistava ratkaisu. Edellinen ilta venyi pitkäksi Riders' Galan parissa, mikä näkyi sunnuntaina pohjattomana väsymyksenä.. Onneksi olimme sopineet, että Niclas ratsastaisi Champilla ensimmäisenä päivänä ja osallistuisin valmennukseen itse maanantaina.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Nikke kiipesi Champin kyytiin. Edellisestä kerrasta kerkesi vierähtämään aikaa noin kaksi kuukautta ja enemmän tuosta ratsastuksesta voitte lukea täältä. Silloin Nikke ratsasti Champilla todella pitkään ensin sileällä ja teki ison työn myös esteiden parissa, hakien hevoseen rentoutta ja varmuutta. Olin oikeasti todella hämmästynyt siitä, miten eri tavalla ruuna hyppäsi viimeisellä radalla: se käytti koko kroppaansa ja suoritti niin tyytyväisenä, että sen katsomisesta pystyi vain nauttimaan. 

Tuon läpiratsastuksen ja sitä seuranneen valmennuksen jälkeen sain paljon vinkkejä tulevia treenejä varten. Hevonen piti saada paremmin avuille, mikä oli toki tiedossa entuudestaan. Sen takajalkoja piti saada aktiivisemmaksi. Suitset laitettiin vaihtoon. Hevonen käytettiin vuosihuollossa. Mutta suurin muutos täytyi tehdä omaan ratsastukseeni: mun oli pakko alkaa luottaa hevoseeni. Siihen, että se kyllä pystyy hyppäämään esteestä kuin esteestä yli, jos osaan olla rento ja antaa sen suorittaa rauhassa. Pohdin tuon valmennusviikonlopun jälkeen täällä blogissa sitä, miten meidän kuluneen kauden kisaongelmat ovat todennäköisesti johtuneet juurikin omasta yliyrittämisestäni ja siitä, että kävin tiedostamattani hevosen kimppuun tehden asiat sille todella epämukaviksi.

Otin ihan muutaman kuvan alkuverryttelystä, mutta hypyistä otetut kuvat ovat screenshotteja ruudulta.

Kun olin tajunnut tuon asian Niken ratsastuksen jälkeen, alkoi meidän yhteistyössä näkyä suuria muutoksia. Molemmat kisat, jotka olen käynyt tässä kahden kuukauden aikana hyppäämässä, ovat sujuneet paremmin kuin hyvin hevosen osalta. Se on taas ollut mun kanssa, koska mä en ole lähtenyt tappelemaan sitä vastaan. Champin hyppyihin on tullut valtavasti lisää ilmaa, sillä se uskaltaa käyttää koko kroppaansa paremmin hypyissä - sillä ei ole kiire laskeutumisen kanssa. Toki ero ammattilaisen ja mun ratsastuksen välillä on edelleen valovuoden mittaa, mutta parempaan päin ollaan menossa ja se on helpottava tieto!

Sunnuntaina oli siis vuorossa varsinainen reality check, jossa sain tuomion parin kuukauden aikana tehdystä työstä. Aloitus lupasi hyvää: kun Nikke lähti Champin kanssa liikkeelle, teki Champ ihan ihmeellisiä vinkupotkukoikkaloikkia muutaman metrin verran. Naurettiin kaikki ja Nikke kysyi, milloin hevosella on viimeksi ratsastettu. Noh, edellisenä päivänä se juoksi kouluvalmennuksessa varsin pätevänä.. Ruuna taisi vain olla kovin innoissaan kuskistaan :D

Videolla näette oikeastaan kaiken, mitä ratsastuksen aikana tehtiin. Kaikki päivän valmennusryhmät olivat tehneet samoja tehtäviä, joten Champ pääsi jatkamaan samalla linjalla. Aluksi Nikke teki sekä ravissa että laukassa molempiin suuntiin pitkään töitä ympyrällä niin, että hän ratsasti kahden puomin yli. Vilma oli paikalla jälleen kuvaamassa, joten pystyin itse keskittymään katsomiseen ja oppimiseen. Tähän postaukseen ei kyllä tule ihan hirveästi konkreettisia älynväläyksiä, sillä kuten Milla sanoi: "oot kyllä aikamoinen, jos tästä päivästä saat tehtyä yhtään postausta." Sen verran väsynyttä porukkaa oli liikenteessä.

Mua vaan jaksaa naurattaa tämä Champin pettämätön takajalkatekniikka :D Nämä kaksi ylempää kuvaa ovat esteiltä, joissa Champ potkaisi tarkoituksella taakse ja rupesi villiksi..

Ja nämä kaksi alinta ovatkin sitten niiltä esteiltä, joille tehtiin parhaat hypyt koko ratsastuksen ajalta. Kun Champ hyppäsi koko kroppansa läpi, nousi takapää ihan itsestään ylös..

Niken mukaan Champ tuntui sileällä kaiken kaikkiaan paremmalta kuin edellisellä kerralla. Se oli myös hänen mielestään aktiivisempi takaosastaan, aivan kuten Antonio edellisenä päivänä totesi. Hevonen kääntyi paremmin pohkeesta ja laukassa se pystyi kokoamaan vähän paremmin kantaen itseään. Jotain positiivista siis! Tällä kertaa Nikellä ei ollut raippaa kädessä, mikä on aika iso ero edelliseen kertaan nähden. Silloinhan kaikki hypytkin otetiin pitkän kouluraipan kanssa, koska hevonen haluttiin sileällä paljon aktiivisemmaksi takajaloistaan. Tuolla kerralla Champ hikosi todella paljon, se oikein vaahtosi. Nyt sää oli toki kylmempi, mutta kokonaisuudessaan hevonen oli alusta asti yhteistyökykyisempi ja siksi varmasti miellyttävämpi ratsastaa. Nikke totesikin, että kahden kierroksen jälkeen ratsastuksesta pystyi jopa nauttimaan. Champ pärski useaan otteeseen tyytyväisenä ja oli muutenkin rennon oloinen.

Hypyt aloitettiin innarilinjalla, johon tultiin ympyrältä puomien jälkeen. Innareissa välit olivat kolmisen metriä ja esteet vuorotellen kavalettia sekä pystyä. Vähitellen Nikke jatkoi muille esteille ja suoritti tehtäviä ensin pienissä osissa, hakien tasaisuutta hevoseen. Champ oli aika menossa ja videolla näkeekin, miten se hyppää aika paljon ylös, muttei käytä kroppaansa hyppyjen läpi niin hyvin kuin se voisi. Kerta kerralta ruuna kuitenkin rauhottui ja Niclas pääsi ratsastamaan sitä esteitä kohden.

Linkki videoon (viimeinen rata).

Linkki videoon (kaikki videot).

Videolla on aluksi pätkiä tallista, ratsastaminen alkaa kohdasta 3:23.
Hyppääminen alkaa kohdasta 11:15.

Viimeinen rata oli todella hyvä, siinä näki taas sen syyn, miksi ammattilaiset osaavat hommansa. Kaksi viimeistä hyppyä eli sarjan b-osan ja viimeisen okserin Champ hyppäsi todella rennosti koko selkänsä läpi, minkä varmasti jokainen katsoja huomaa. Hyppykaari on pyöreämpi ja koko hyppy kestää paljon pidempään. Näette varmaan myös sen, miten paljon Nikke antoi Champille tilaa ennen esteitä olemalla itse ylävartalolla menossa ja sallien kädellä ohjia jopa löysäksi asti. Hän sanoikin, että ratsasti ruunaa tällä kertaa paljon luottavaisemmin, antaen sille enemmän tilaa ennen esteitä ja jättäen sitä vähän kauemmaksi niistä. Tämä voi toki olla yksi syy, miksi Champ veteli välillä ninjapotkuja esteiden päällä vinkuen ja viskellen päätään: se käytti saamansa tilan hyödyksi, kun kyydissä ei ollut kaltaiseni amatööri vetämässä naruista. Se kyllä tekee samaa myös silloin, jos epäonnistun lähestymisessä ja jätän sen puolikkaaseen askeleeseen.. No, tällä kerralla kysä ei ollut siitä ;)

Paljon positiivista jatkoa ajatellen! Edistymistä on jollain saralla tapahtunut, mikä on tietysti ihanaa kuulla. Seuraavalla kerralla Nikke ei ratsasta Champilla ollenkaan itse, vaan menen pelkästään valmennustunnille. Ensi vuoden puolella on varmasti paikallaan pieni katsastuskäynti, jolloin testataan, miten hyvin asetukset ovat pysyneet ratsastukseni jäljiltä. Seuraavassa postauksessa saattekin kuulla, miten meidän maanantain estevalmennus Niclaksen pitämänä sujui!

Lue lisää

#641: Jalat irti hevosesta

Muuttaessamme Champin kanssa nykyiselle tallillemme pääsimme heti ensitöiksemme portugalilaisen kouluratsastaja Antonio Do Valen valmennukseen. Hän kilpailee kouluratsastuksessa aina Grand Prix -luokissa asti, ratsuttaa nuoria hevosia ja varsinkin oreja sekä valmentaa ahkerasti kaiken tasoisia ratsukoita. Viime viikon lauantaina Antonio saapui jälleen tallillemme, eikä tästä mahdollisuudesta sopinut kieltäytyä - edellinen valmennus oli sen verran hyvä.

Koska mulla oli samana päivänä paljon ohjelmaa ja työni alkoivat päivällä, sovimme valmennuksen aloitusajaksi 7.30. Jep, lauantaiaamuna herätyskelloni soikin viiden jälkeen ja mietin, ettei yksikään täysjärkinen ihminen suostuisi tekemään vastaavaa viikonloppuisin. Pakkohan tämän lajin parissa on vähän hullu olla, mutta mä en sentään ollut se kaikista hulluin yksilö. Vilma tuli nimittäin paikan päälle kuvaamaan ratsastustani täysin vapaaehtoisesti ja joutui näin ollen heräämään ennen kukonlaulua. Älyttömän isot kiitokset tälle nuorelle tytölle, ei voi muuta sanoa!

Edellinen Antonion valmennus oli elokuun lopussa (linkki), joten aikaa oli kulunut vasta vajaat kolme kuukautta. Esteratsastuksen parissa olen tottunut siihen, että kotivalmennuksien ohella käyn säännöllisesti treenaamassa muiden valmentajien kanssa, mutta kouluratsastuksen osalta tämä on mulle vieraampi käsite. Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi, että käyn Niclas Aromaan estevalmennuksissa aina, kun hän pääsee tallillemme ja tarvittaessa myös muilla talleilla, mikäli väli venyy muuten liian pitkäksi sen osalta. Kotona mulla on esteillä kotivalmentaja, aivan kuten sileäpuolellakin. Tämän syksyn ajan, vakituisen kouluvalmentajani ollessa äitiyslomalla, olen käynyt Mooneyn tunneilla, joista olen kyllä pitänyt valtavan paljon.

Tästä näkee, että Champ liikkui aluksi vähän pitkänä ja matalana.

Tässä se on paremmin omilla jaloillaan, mutta vähän jännittynyt niskastaan ja siksi kieli on ulkona. Noilla suitsilla se roikottaa kieltään paljon enemmän, mutta se on tasaisempi kädelle ja tukeutuu ohjaan hyvin.

Niin tai näin, tulevaisuus saa näyttää sen, miten ahkerasti tulen jatkossa käymään ulkopuolisten valmentajien koulutunneilla. Haluan toki panostaa ensisijaisesti estevalmennuksiin, mutta olen saanut Antoniolta todella hyviä vinkkejä ratsastukseeni ja siksi ajatus ahkerammasta sileänvalmennuksesta houkuttelee. Varsinkin tämä lauantain valmennus antoi todella paljon ja olin ihan fiiliksissä tulossa kertomaan teille ymmärtämiäni asioita! Harmi vain, etten kerennyt kirjata kaikkea ylös heti ja näin jälkikäteen asioiden muotoileminen sanoiksi voi olla haastavampaa.

Aloitimme valmennuksen sillä, että Antonio pyysi mua taas ravaamaan maneesia ympäri vähän molempiin suuntiin suoralla uralla ja ympyröillä. Heti alusta asti hän huomautti siitä, että Champin ravi on paljon parempaa: se on aktiivisempi takajaloistaan, eikä juokse niin suorajalkaisena. Aloitimme tekemään siirtymisiä normaalista ravista kohti kootumpaa ravia. Sain heti muutamia ohjeita:

• Mun täytyi hidastaa normaalia ravia ja ajatella enemmän ylös- kuin eteenpäin. Ei leijumaan paikalleen, vaan niin, että hevosella on enemmän aikaa tehdä yksi askel. Hevosta ei ole tarkoitus ajaa eteen niin kovaa, ettei siltä pysty pyytämään isompaa ravia. Jos siitä otetaan heti "kaikki irti", ei se kykene suorittamaan asioita toivotulla tavalla.
• Kokoaminen ei lähde harjoitteluvaiheessa siitä, että hevosen liikettä halutaan lyhentää. Sen täytyy lähteä ajatuksesta, että isompi ravi tehdään hevoselle "hankalammaksi". Lähdimme tekemään tätä niin, että hain Champia matalampaan muotoon, jolloin se automaattisesti "kokosi" itseään. 
• Kokoaminen ei siis saa koskaan lähteä kädestä, vaan aina istunnasta. Kun tällainen harjoituskokoaminen on hevoselle helppoa, voidaan sitä rakentaa kohti varsinaista kokoamista - kuitenkin ilman, että hevonen jännittyy.

Sitten alkoi löytymään se moodi, jossa tuon hevosen pitäisi liikkua!

Teimme tämän parissa hyvän tovin töitä molempiin suuntiin. Varsinkin toisessa suunnassa Champ oli todella hyvän tuntuinen ja tarjosi juuri sitä, mitä siltä haettiin. Eroja suuntien välillä on hieman, muttei kovin radikaalisti. Nämä selittyvät paitsi omalla vinoudellani, myös sillä, että Champille vasen kierros on paljon vahvempi suunta. Nykyään puolierot ovat kaventuneet merkittävästi, jos verrataan vaikka puolikin vuotta taaksepäin. Toisina päivinä aiemmin vaikeampi kierros saattaakin tuntua paljon helpommalta kuin se suunta, joka on normaalisti ollut mutkattomampi. 

Ravityöskentelyn jälkeen siirryimme tekemään töitä laukassa. Aloitimme samalla ajatuksella, mutta muutimme tehtävää nopeasti toisenlaiseksi. Antonio nimittäin halusi korjata oman jalkani käyttöä ja voi että, miten suuren ahaa-elämyksen sainkaan! Champ oli mulle tullessaan todella hidas jalalle ja mä itse olen edelleenkin maailman hitain reagoimaan avuilla mihinkään. Tämä johti siihen, että olen vuosien saatossa kantanut hevosta jalallani ja tukenut sitä jatkuvasti. Olen kuullut tästä asiasta varmasti kaikilta valmentajiltani, mutta Antonio osasi pukea tämän todella hyvin sanoiksi:

• Ajattele, että sun rintakehän ympäriltä puristettaisiin koko ajan. Silloin et kykene hengittämään kunnolla ja kaikki tekeminen on haastavaa. Hevosella on ihan sama tilanne, jos puristat sitä koko ajan jaloillasi: sen kyljet eivät pääse liikkumaan hengityksen kanssa vapaasti, jolloin sen olo on epämukava, eikä se halua mennä eteen.
• Jalan kuuluu olla hevosen lähellä, mutta sitä kuuluu käyttää vain silloin, kun se on tarpeellista. Hevonen liikkuu eteen muillakin apuvälineillä: istunnalla, ääniavuilla ja raipalla. Kaikki on suhteellista: kun käytät toista apua vähemmän, tulee sun samalla lisätä jotakin toista. Esimerkiksi jalan käytön vähentyessä tulee istunnan muuttua aktiivisemmaksi. 
• Hyvä tapa saada jalat konkreettisesti irti on oppia tuntemaan omat istuinluunsa. Se onnistuu vain silloin, kun jalat ovat oikeasti irti ja sivuilla. Tässä asennossa ei tietenkään voi ratsastaa, mutta se auttaa hahmottamaan sen, milloin jalat oikeasti ovat irti kyljistä.

Laukasta ei ollut juuri tämän parempia kuvia, sillä mun kuvauskalusto ei riitä kuvaamaan hallissa silloin, kun ulkona on pilkkopimeää..

Aluksi saattaa olla, että pääset kaksi askelta eteen ilman jalan tukea. Vähitellen hevonen alkaa huomaamaan, että se pääsee liikkumaan eteen - siitä tulee sille miellyttävä tila. Esimerkiksi Champissa ero oli huima. Kun se tajusi, ettei sitä puristeta, se laukkasi ilman jalan tukea monta kierrosta putkeen. Mun ei tarvinnut käyttää jalkaa ollenkaan, ainoastaan tukea liikettä istunnallani. Kun pyysin sitä siirtymään raviin, se ei rojahtanut siihen heti, vaan teki siirtymiset kerta kerralta paremmin. 

Antonio antoi hyviä vinkkejä sille, miten hevosen eteenpäinpyrkimystä voi treenata mahdollisimman pienellä jalan käyttämisellä:

• Pitkälle sivulle tultaessa jalkaa tulee käyttää kerran niin, että hevonen lähtee reippaasti isompaan laukkaan. Kun hevonen reagoi isoon laukkaan, tulee sitä heti kiittää.
• Hevosten kanssa on muistettava, että ne ovat pakoeläimiä. Kun hevosta pyydetään ensimmäisen kerran eteen, se reagoi apuun siksi, että se kokee "pakenevansa" jotain - ei siksi, että se haluaisi mennä eteen. Tätä valjastetaan vähitellen kohti haluamista, joka on se tila, jossa hevonen etenee ilman, että sitä tarvitsee tukea jatkuvasti.
• Ei haittaa, jos hevonen on vähän villi ja esimerkiksi viskoo päätään tai pomppii innostuneena. Antonion mukaan hevosen kuuluu olla hevonen, sitä ei voi unohtaa. 
• Laukannostoissa avun tulee tapahtua pienellä ulkojalan liikkeellä ja heti, kun hevonen on nostanut laukan, tulee avun hellittää. Jos hevonen ei etene heti eteen laukassa, ei sen kimppuun saa käydä, vaan sille tulee antaa aikaa.

Tuo viimeisin kohta oli se, joka kosketti itseäni eniten. Mä olen aina ollut sellainen, että jos Champ ei ole mennyt laukannostosta salamana eteen, olen käskenyt sitä laukkaamaan todella paljon enemmän. Näin se on jäänyt vähän tyhjäksi nostoissa ja alkanut välillä protestoimaan nostojen jälkeen vetämällä päänsä ylös muutaman askeleen ajaksi. Kun noudatin Antonion ohjeita, ei mitään ongelmaa ollut. Aluksi Champ oli tietysti todella ihmeissään siitä, kun sitä ei käsketty heti eteen, mutta kun se tajusi jutun juonen, alkoi se etenemään heti itse. 

Linkki videoon.

(Video on kooste meidän talliaamusta. Mukana on myös ratsastusta, 

mutta pääosin materiaali on muuta puuhastelua eli ns. videopostaus.)

Todella yksinkertaisia asioita, mutta silti näitä sisäistää näin kamalan hitaasti! Antonio sanoikin, että hän ratsasti aiemmin todella vahvalla jalalla. Silloin hän oli suurinpiirtein kuolemassa yhden Grand Prix -radan jälkeen, mutta nykyään hän voi ratsastaa neljä sen tasoista rataa putkeen väsymättä yhtään, sillä hänen ei tarvitse kantaa hevosia ratojen läpi. 

Lopputunnin teimmekin siirtymisiä käynnistä ja ravista laukkaan sekä laukasta raviin. Harjoittelimme myös muutamia vaihtoja samalla idealla eli niin, etten tukenut hevosta yhtään jalalla. Antonio sanoi, että Champ ei todellakaan ole pohkeen takana oleva hevonen tai millään tavalla laiska, sen näkee jo ihan siitä, että ottaessani ohjia käteen tarjoaa ruuna aina ensiksi ravia. Etenemisestä pitää vain tehdä sille miellyttävämpää! Oli ihana kuulla, että Antonion mukaan omassa ratsastuksessani ei ole juuri korjattavaa ja tiedän, kuinka pitää ratsastaa. Nyt mun tulisi vain oppia ratsastamaan tätä hevosta oikein, jotta saisin siitä enemmän irti ja jotta se tulisi hypätessäkin vielä paremmaksi.

Lue lisää

#640: Taukojumppaa ja muita sirkustemppuja

Helsingin ratsupoliisi julkaisi kuun alussa videon Facebookissa, jossa ratsupoliisi suorittaa suomenhevosen selässä pientä taukojumppaa. Jumppa sisältää punnerruksia sekä jonkinlaisen sivupotkun (ammattilaiset voivat kertoa tälle nimen). Videota on jaettu Facebookissa yli kaksituhatta kertaa! Pakkohan sitä oli kokeilla Champinkin kanssa.

Champ on kaikkinensa todella lungi tyyppi. Se oli ollut Suomessa muutaman päivän, kun jo ensimmäisen kerran pomppasin sen kyytiin ja painelin menemään ilman satulaa. Viikon kuluttua saapumispäivästä lähdin maastoon suhteellisen vilkasta autotietä pitkin ja samoilin lopulta metsässä umpihangessa - ilman satulaa tietysti. Silloin vasta täysi-ikäisyyden saavuttaneena ei juuri järki päätä pakottanut. Näin jälkikäteen on oltava äärettömän onnellinen siitä, ettei mitään sattunut ja että kohdalleni osui noin älyttömän kiltti ja mutkaton hevoskaveri!

Menneinä vuosina ruunan kanssa on tullut tehtyä yhtä jos toista enemmän ja vähemmän viisasta. Ei tarvitse varmaankaan mainita, että pelloilla on laukattu kesät ja talvet ilman satulaa. On maastoiltu asfalttiteitä pitkin kotiovelle asti ja vierailtu yleisellä uimarannalla. Pomppasimpas kerran rautiaan ystäväni selkään täysin ilman mitään varusteita! Tai no, oli meillä riimu päässä ja naru kädessä, mutta niin me viiletimme menemään ympäriinsä hetken verran. 

Koskaan mulla ei ole ollut sellaista tunnetta, että olisin pelännyt Champin kanssa tai sen selässä. Se on saattanut ampaista kiitolaukkaan kesken peltorallittelun, mutta olen aina tiennyt, että saan sen loppujen lopuksi hidastamaan vauhtia ennen pakollista hätäjarrutusta. Jos olen pelleillyt ilman satulaa ja hevonen on tuntunut liian virtaisalta, olen aina laskeutunut alas ennen kuin minkäänlaista ongelmatilannetta on edes kerennyt syntymään. Näin vanhemmaksi tullessani ja tietyn itsesuojeluvaiston herätessä olen myös pyrkinyt jättämään sellaiset tilanteet pois, joissa tiedostan jo etukäteen riskin sille, että jotain odottamatonta voisi tapahtua. 

Tätäkin on tullut kokeiltua eli porkkanaa kepin päässä. Hyvin toimi!

Linkki videoon.

Pakko liittää tämä screenshot tuosta Helsingin ratsupoliisin julkaiseman videon kommentista.
Tämä on mielestäni äärettömän hyvä vastaus. Ihanko oikeasti humoristiseen julkaisuun joku tulee
aukomaan päätään yllämainituista asioista tai esimerkiksi siitä, että selkään noustessa tulisi pitää
harjasta kiinni? No, tyylinsä kullakin :D

Välillä saa ja pitää kuitenkin olla hauskaa! Pienen painostuksen alaisena päätin ottaa punnerrushaasteen vastaan ja kokeilla, mitä mieltä Champ olisi moisesta huvista. Se oli aluksi vähän epäileväinen, mutta seisoi kuitenkin koko ajan nätisti paikallaan. On se vaan fiksu! Ohessa näette myös videon, jonka Maria otti puhelimellaan saman ratsastuksen aikana. Halusin näyttää hänelle, miten kiltti Champ on - se ei tosiaan välitä, vaikka selässä heiluisi miten paljon raippa kädessä. Loistava alkeisratsu siis.. Todennäköisesti ruuna jaksaisi hölköttää possujunassa viikon verran, jonka jälkeen sille tulisi tylsää ja se haluaisi keksiä aktiviteettia omaksi ilokseen :P 

Voiko teidän hevosten kanssa tehdä jotain vastaavaa?

Lue lisää

#639: "Kaksi askelta ja takaisin käyntiin"

Siitä ei ole kauan aikaa, kun voivottelin blogissani ääneen sitä, miten oman hevosen myötä muilla hevosilla ratsastaminen on jäänyt täysin taka-alalle. Ennen ratsastin parhaimmillaan kymmenellä erilaisella hevosella viikossa, mutta Champin oston myötä muilla hevosilla ratsastamisen voi laskea yhden käden sormin koko vuoden ajalta. Hurja muutos, mutta täysin ymmärrettävä. Ei ole aikaa, ei ole rahaa, ei ole välttämättä sitä suurinta motivaatiota. Vai onko? No kyllä on - tai ei rahaa, eikä kyllä aina aikaakaan, mutta ainakin motivaatiota!

Uudelle tallillemme muuttamisen myötä olen saanut ihan valtavan motivaatioruiskeen. Ei motivaatio ratsastusta kohtaan ole koskaan ollut alhainen, mutta hyvät treenausmahdollisuudet, loistava talliporukka ja entistä parempi hevonen ovat tehneet tehtävänsä. Asiat eivät voisi paljon paremmin olla, sillä yliopisto-opiskelun alkamisen jälkeen mulla on ollut mahdollisuus käydä myös päivisin ratsastamassa. Enää ei tarvitse raahautua tallille ennen aamukuutta tai vastaavasti vasta iltayhdeksältä, sillä vapaamuotoisen opiskelun ansiosta pystyn skippaamaan luennot ja viettämään iloisen tallipäivän rakkaan nelijalkaisen seurassa. Eikä tarhausajatkaan enää rajoita menoa! Ennenhän Champ tarhasi kuusi tuntia päivässä, jolloin halusin tietysti ratsastaa tarhausajan ulkopuolella, jotta hevonen saisi ulkoilla mahdollisimman paljon. Nyt, kun ruuna möllöttää ulkona aamusta iltaan, voin huoletta saapua tallille myös päiväsaikaan ja liikuttaa ratsuni niin, että se pääsee vielä treenin jälkeen takaisin ulos.

Tässäpä aiheeseen liittyen kuvia muiden hevosella ratsastamisesta. Sain taas ratsastaa Coco-herralla tällä viikolla, kiitos siitä!

Siis mitä, sanoinko jotain luentojen ohittamisesta? Olen lukenut aiempina vuosina pääaineopintoni valmiiksi, joten nyt opiskelen yliopistolla sivuainettani johtamista ja valtio-oppia sekä kaikille valtiotieteellisen opiskelijoille pakollisia yhteisiä kursseja yhteiskuntateorioista yhteiskuntatilastotieteeseen.. Kaikista parastahan tässä on se, ettei mulla ole ollut juuri ollenkaan läsnäolopakollisia kursseja tämän vuoden puolella. Se tarkoittaa sitä, että vaikka kalenterini näyttäisi luentoja aina aamukahdeksasta iltaseitsemään, istun todellisuudessa kotona ja katson Netflixistä Suits'ia. Tai opiskelen, niin kuin normaalit ihmiset tekevät. Eli katson Netflixiä.

Pakko siis sanoa, että opiskelu on elämäni parasta aikaa! Niinhän sen pitäisikin olla, heh ;) Toki välillä tulee viikkoja, jolloin kaikki kaatuu päälle (esimerkiksi parin viikon päästä mulla on neljä isoa tenttiä kolmena peräkkäisenä päivänä.. kiva), mutta suurimmaksi osaksi on sanottava, ettei mulla ole koskaan ollut näin helppoa. Mulla on välillä suorastaan aikaa istua sohvalla ja vaan olla, mikä on enemmän kuin erikoista edellisiin vuosiin verrattuna. Nyt kun sanon tämän ääneen, katsotaan vain, että ensi jaksossa tulen hukkumaan työhön. We'll see! Kaikista ihaninta tässä on se, että meillä on loistava opiskelijaporukka - vaikken heitä juuri koskaan näe - ja Helsingissä on ihanaa opiskella. Onnetar jopa suosi mua arvonnassa ja pääsen lähtemään parinkymmenen muun opiskelijan kanssa Belgiaan Brysseliin tutustumaan Euroopan parlamenttiin ensi kuun vaihteessa kolmeksi päiväksi. 

No, se siitä opiskelusta. Tuon kaiken oli tarkoitus pohjustaa sitä faktaa, että mulla on tosiaan enemmän aikaa elämässäni myös kaikelle ylimääräiselle, kuten muiden hevosten ratsastamiselle. Alkuviikosta tein terävän huomion: lähestulkoon muutostamme asti olen saanut ratsastaa noin kerran tai pari viikossa muillakin hevosilla kuin omallani. Aikamoinen muuton vanhaan tahtiin verrattuna! Näistä kerroista saan kiittää ihania tallikavereitani, jotka ovat pyytäneet mua liikuttamaan ratsujaan ollessaan itse estyneitä tai sitten käskeneet mut hevostensa selkään oman ratsastuksensa päätteeksi. Monilla näistä kerroista on tullut huomattua, miten ruosteessa ne omat taidot loppujen lopuksi ovatkaan. 

Kerran istahdin erään kouluratsun kyytiin. Se on osaava ruuna, jolta löytyy liikettä, kunhan moottorin saa käynnistymään. Kun olin henkisesti valmis liikkumaan pysähdyksestä ensimmäiset askeleet eteen, ei hevosessa tapahtunut pyynnöistäni huolimatta mitään reaktiota. Voimakkaamman pohjeavun jälkeen sain ratsuni käyntiin, jolloin huomasin seuraavan ongelman: mulla oli edessäni kilometrin verran kaulaa, joka ei liikkunut suuntaan eikä toiseen. Siinä me mentiin, kierros toisen perään kuin suoraan alkeiskurssin ensimmäisiltä tunneilta. 

Ajattelin, että kokeillaan sitten vähän laukkaa. Siinä ruuna kuulemma olisi oikein kiva, ravi saattaisi olla vähän haastavampaa. No, nostettiin laukka. Tai yritettiin, koska eihän se nostaminen niin yksinkertaista ollut. Muutaman kerran jälkeen päästiin laukkaan, mutta tipahdettiin muutaman metrin jälkeen raville. Vihdoin ja viimein sain kaasupolkimen pohjaan, jolloin pääsimme etenemään haluttuun suuntaan suunnilleen haluamaani tahtia. Kaulakin lyheni kilometrin mittaisesta ehkä puoleen ja se liikkui välillä hieman sivusuuntiinkin, mikäli hevosta halusi asettaa. Muutaman askeleen ajan ajattelin, että "täähän on tosi kiva!".

Päätinpä ottaa ravia, vaikka siitä etukäteen vähän varoiteltiinkin. Pomps, pomps. Kaksi askelta ja takaisin käyntiin. Juu, ei taideta ravata tällä kertaa ollenkaan. Mulla ei olisi riittänyt istunta keventämistä, saati harjoitusravia ajatellen. Vain kymmenen minuuttia aikaisemmin olin nähnyt saman hevosen omistajansa kanssa liitelemässä ympäri maneesia liitokavion lailla, mutta nyt se esiintyi kanssani vähemmän viehättävästi. Tai siis ei kanssani, vaan huonosta ratsastuksestani johtuen. Siinä tuli kyllä pudottua kovaa ja korkealta suoraan maanpinnalle, ehkä vähän jopa sen alle ;)

Eihän se nyt ihan niin kamalaa ollut, miltä sain sen kuullostamaan. Mutta siltä se tuntui! Uusien hevosten selässä on aluksi melkoisen hukassa, jos asetukset ovat yhtään erilaiset kuin sillä tutulla ja kovin turvallisella hevosella. Onneksi olen nyt päässyt ratsastamaan useammin, mikä on heijastunut positiivisesti myös Champin ratsastamiseen. Jos olen joutunut jonkin ongelman eteen vieraan hevosen selässä, olen saattanut saada siitä vinkkejä siihen, miten toimisin Champin kanssa vastaavanlaisessa tilanteessa. Esimerkiki erästä ruunaa ratsastaessani yritin saada sen taipumaan paremmin vasemmasta kyljestään ja antamaan niskastaan hieman periksi vasemmalle käyttäen apuna sulkutaivutusmaista liikettä ympyrällä. Kun ratsastin seuraavana päivänä oman hevoseni, huomasin siinä vinoutta aiempaa herkemmin ja pystyin korjaamaan sitä ihan eri tavalla. 

Uusilla hevosilla ratsastaminen on oikea win-win -tilanne. Pääset käyttämään taitojasi uusilla tavoin ja poistumaan mukavuusalueeltasi, sillä joudut mahdollisesti haastamaan jo opitut asiasi ja kokeilemaan jotain uutta. Toisaalta saat uusia vinkkejä myös oman hevosesi ratsastamiseen. Ja tärkeintä on muistaa, että jokainen hevosen selässä vietetty hetki on plussaa ratsastustaidon kehittämistä ajatellen. Kaikilta hevosilta voi oppia ja kun sen asenteen pitää yllä, saa tästä lajista paljon enemmän irti!

Lue lisää

#638: Suitsirumbaa

Muistaako joku sen ajan, kun pohdin edellisen kerran suitsiratkaisuja Champin kohdalla? Tämä tapahtui helmikuussa 2014 eli lähes kaksi vuotta sitten, jolloin sain kokeilla ensimmäisen kerran micklemeitä hevoseni päähän. Tykästyin suitsiin kovasti, mutta vasta pari kuukautta kyseisen kokeilukerran jälkeen sain otettua itseäni niskasta kiinni ja ostettua kyseiset suitset päivittäiseen käyttöömme. 

Micklemit ovat olleet ainoat ratsastuskäytössä toimineet suitsemme toukokuusta 2014 lähtien. Samalla, kun vaihdoin Champin päähän nuo suitset, vaihtuivat kuolaimet sentin pidempiin ja samalla huomattavasti paksumpiin kolmipaloihin. Hevonen tuntui oikein hyvältä, enkä ihmetellyt asiaa sen enempää: olivathan suitset saaneet tuohon aikaan valtavasti suitsutusta yhdeltä jos toiselta kokeilijalta. Kaiken lisäksi ne on suunniteltu mukailemaan hevosen anatomiaa niin, etteivät ne paina pään hermoja samalla tavoin kuin jotkut toiset suitset saattavat painaa. Hevosella on päässään mukavat vermeet ja ratsastaja pääsee esittelemään uusinta muotia - sehän on suoranainen win win ;)

Ei mennyt kauaa, kun päätimme estevalmentajani kehotuksesta vaihtaa Champin estekuolaimeksi paksun D-rengasnivelkuolaimen, jossa oli muovipäällyste ja jonka vielä erikseen vuorasin jonkinlaisella lateksilla. Tuon kuolaimen hankkiminen tuli aiheelliseksi vuoden 2014 Hangon kisojen jälkeen, kun Champ reagoi todella vahvasti kaikkiin pienimpiinkin pidätteisiini. Ajattelimme tietysti, että kuolaimen pitäisi olla vakaa ja sellainen, johon hevonen voisi huoletta tukeutua. Niinpä kyseinen kuolain tuntui hyvältä vaihtoehdolta, varsinkin kun sitä meille suositeltiin erään ammattilaisen toimesta. 

Alkuverryttelyssä hevonen sai olla alemmassa muodossa.

Uudella kuolaimella Champ oli esteillä ihan hyvä, mutten pystynyt ratsastamaan sitä sileällä ennen hyppäämisen aloittamista juuri ollenkaan. Kuolain teki Champin edestä todella "kuolleeksi", eikä se reagoinut oikeastaan mihinkään kädellä tekemiini asioihin. Sitähän me haettiin eli tässä suhteessa kuolain toimi paremmin kuin hyvin. Jouduinkin verryttelemään kisoissa aluksi normaalilla kuolaimellani ja vaihtamaan hyppäämistä ennen uuden kuolaimen. Se oli todella stressaavaa, eikä tulos loppujen lopuksi tainnut olla kovinkaan hyvä. 

Puolisen vuotta uuden estekuolaimen käyttöönotosta menimme Niclas Aromaan valmennukseen. Hän totesi valmennuksen lopuksi, että mun kannattaisi kokeilla Champille jotain toista kuolainta, sillä vaikka hevonen oli alkanut toimimaan tuolla kuolaimella ihan kivasti jo sileällä, en silti saanut siihen minkäänlaista otetta, joka tietysti haittasi itse hyppäämistä. Seuraavana päivänä tulimme paikalle vanhalla kuolaimellani, jota olin käyttänyt koko tämän ajan sileällä. Nikke oli tyytyväisempi hevoseen näin, jolloin päätin jättää saman kuolaimen niin koulu- kuin esteratsastukseen. Kotivalmentajani kummasteli ratkaisuani aluksi, mutta asia jätettiin pian pois päiväjärjestyksestä.

Näin jälkikäteen aloin pohtimaan syitä sille, miksi Champ toimi tuona talvena jo varsin hyvin pelkällä paksulla kolmipalalla, eikä ollut enää niin kamalan varovainen suustaan. Syitä voi toki olla monia, mutta yhtenä ratkaisuna saattoi olla se, että olin oppinut tuon väliaikaisen kuolaimen kanssa olemaan rauhallisempi kädestäni. Tai sitten hevonen oli "turtunut" kuolaimen takia niin, ettei se enää välittänyt ylimääräisistä heilumisistani. Jälkimmäinen tuskin on aiheellinen vaihtoehto, sillä käytin tuota kuolainta maksimissaan kerran viikossa, mutta sanonpahan sen tässä ääneen, kun joku sitä varmasti mielessään pyörittelee. 

Kyllä mentiin etupainoisena, mutta ainakin hevonen oli tasainen!

Lähes vuoden kuluttua tuosta kävin jälleen Niclaksen valmennuksessa, jolloin Nikke ratsasti hevosen ensin itse. Hän suositteli, että kokeilisin Champilla jotain toista turparemmiä eli täysin toisia suitsia, sillä micklemit ovat suitsikokonaisuus, ei irrrotettava turpahihna. Vaihtoehdoiksi sain Silver Crownin X-nose suitset tai jokaiselle meille tutut meksikolaiset. Ihastuin noihin Silver Crownin suitsiin, mutta koska ne ovat hinnaltaan melkoisen tyyriit ja koska en löytänyt keneltäkään niitä kokeiltavaksi, päätin sovittaa Champille meksikolaisia ja testata, kuinka meidän kävisikään.

Ensimmäisen kerran sain meksikolaiset lainaan tallinomistajaltamme. Suitsien merkki oli Dyon, joten niissä oli todella hyvä muotoilu ja ne istuivat Champin päähän hyvin huolimatta siitä, että ne olivat aavistuksen verran liian isot. Lähdin ratsastukseen sillä asenteella, että "katsellaan mitä tästä tulee". Ajattelin, että ruuna voisi olla todella huono tai vaihtoehtoisesti yllättävän hyvä. Ja niinhän siinä kävi, että mulla oli allani hevonen, joka oli paljon tasaisempi edestä. Champ uskalsi tukeutua ohjaan ja lopetti pään nyppimisen ryntäitä kohti, vaikka se roikottikin kieltä aluksi normaalia enemmän. Sitä se tosin tekee ihan vaikka kuolaimet suussa paikallaan seistessä, juoksuttaessa tai jopa välillä karsinassa hengaillessaan ilman suitsia. 

Tämän postauksen kuvat ovat toiselta kerralta, jolloin mulla oli meksikolaiset Champin päässä. Kerta oli tämän viikon tiistaina, jolloin ratsastin ruunalla pikaisesti ennen kuin luovutin sen toiselle kuskille ja siirryin seuraavan hevosen selkään. Olin kuin puulla päähän lyöty - Champ oli todella tasainen ja paljon tyytyväisempi suustaan! Toki se aukoi välillä suutaan ja roikotti kieltään enemmän kuin micklemeillä (jotka sulkevat suun melkoisen tehokkaasti, vaikka olisivatkin löysällä), mutta kaiken kaikkiaan se oli paljon miellyttävämpi ratsastaa. Nyt jatkan näillä suitsilla loppuviikon aina Antonion ja Niken valmennuksiin saakka ja katson, miten hevonen toimii siellä. Jos kaikki menee hyvin, on mulla seuraavana hankintalistalla kunnolliset meksikolaiset. Vaikka sain tämän turpahihnan omakseni ja yhdistin sen vanhoihin suitsiini, haluan silti vähän muotoillumman niskaosan ja sopivamman kokoisen turpahihnan. Näistä kuvista näkee, että tuon turpahihnan ylemmät remmit ovat vähän liian pitkiä Champin päähän.

Hieno laukannosta :D kamalaa..

Champ ja Champin "pikkuveli" Coco :D

Syy, miksi Nicklas suositteli vaihtamaan suitsia, oli yksinkertainen. Vaikka micklemit on tehty hevosen anatomiaa ajatellen, oli Champ liian herkkä suustaan niiden kanssa. Se ilmeni siten, ettei se uskaltanut tukeutua käteen kunnolla, vaan nyppi päätään kohti ryntäitä jääden todella helposti tyhjäksi edestä. Samalla tavoin se saattoi nostaa päänsä ihan taivaisiin ja protestoida siten, varsinkin siirryttäessä askellajista isompaan. Muutaman metrin jälkeen pää laski heti alas, eikä sitä tapahtunut aina, mutta meksikolaisten kanssa tätä ei ole tapahtunut kertaakaan. Jännä nähdä, miten jatkossa tulee käymään!

Onko teillä kokemusta suitsirumbasta? Mikä on osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi?

Lue lisää