#523: Lippuarvonta Tampereen hevosmessuille

Tampereen hevosmessut lähestyvät ja te lukijat olettekin kyselleet tasaisin väliajoin koko alkuvuoden ajan siitä, olenko tänä vuonna tulossa paikalle entisten vuosien tapaan. Vastaus on yksinkertainen: kyllä olen, molempina päivinä ja ihan koko ajaksi!

 

Ensikosketukseni Tampereen hevosmessuihin on lähtöisin vuodelta 2012, jolloin olin paikalla entisen ylläpitohevoseni Kaprin kanssa Nina Fagerströmin klinikalla demoratsukkona. Kapri oli tuota tapahtumaa ennen käynyt ulkopuolisilla talleilla vain muutamia kertoja ja odotimme melko jännittyneinä, mitä nuori ja kokematon tamma mahtaisi tuumata vähän isommista puitteista, ihmisvilinästä ja ympärillä olevasta yleisöstä. Hienostihan kaikki loppujen lopuksi meni, vaikka tipuinkin kerran päin kentän rauta-aitaa hevosen yrittäessä piehtaroida. Yleisö sai ainakin hyvät naurut :D

 

Tuona vuonna en kerennyt kiertää itse tapahtumassa muutamaa hetkeä pidempään, sillä hevonen odotti trailerissa ja se piti saada ihmisten aikaan takaisin kotiin. Seuraavat kaksi vuotta olin kuitenkin messuilla työskentelemässä Team Eurohorsesin kautta: vuonna 2013 toisena päivänä ja viime vuonna sitten ensimmäistä kertaa molempina.

 

Vuonna 2013 hevosmessuilta

Messuilla työskentely on aivan erilaista kuin varsinaisissa kisatapahtumissa, esimerkiksi Ypäjällä tai Horse Show'ssa. Normaalisti kisaviikonloppuina päivät alkavat viimeistään seitsemältä (oman hevosen ollessa mukana jo reippaasti ennen kuutta) ja päättyvät puolen yön aikoihin. Päivät menevät kokonaisuudessaan luokkien läpiviemisen kanssa, välissä ei siis ole mitään sen kummempia taukoja. Messuilla sen sijaan luokkia on yleensä yksi tai kaksi päivässä, joten varsinaisia kisoihin liittyviä toimenkuvia ei ole juuri ollenkaan.

 

Edellisenä vuonna messuarki koostuikin seuraavanlaisesti: autoin muita toimihenkilöitä radanrakennuksessa luokkien välillä ja itse luokkien ajan toimin portilla sisäänheittäjänä eli vastasin siitä, että oikea ratsukko oli oikeaan aikaan radalla. Silloin kun luokkia ei ollut käynnissä, kiertelin messualueella, kuvailin aina muistaessani, juttelin tuttujen kanssa, autoin Team Eurohorsesin ständillä ja tapasin teitä lukijoita bloggaajatapaamisessa.

 

c. Tampereen hevosmessut

Koska vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon, olen myös tänä vuonna menossa Eurohorsesin avuksi Tampereelle. Meillä on aina niin huikean mukava porukka, ettei siitä halua jättäytyä pois! Itse messujen sisällön seuraamisesta en osaa vielä tarkemmin sanoa, sillä en ole aivan varma siitä, milloin olen "vapaalla" ja milloin autan TeHon jutuissa. Mutta sekin selvinnee viimeistään paikan päällä lauantaina :)

 

Tampereen hevosmessuihin on enää vajaa kaksi viikkoa aikaa ja siksi järjestän yhdessä Blogitallin ja Tampereen hevosmessujen kanssa arvonnan, jossa palkintona on kaksi (2) kappaletta kahden hengen lippupaketteja. Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen, millaisen postauksen haluaisit nähdä blogissani messuista ja oletko ollut aiemmin messuilla/aiotko mennä messuille tänä vuonna. Arvontaan voi osallistua 3.4. klo 24:00 asti. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostitse, joten jätä kommentin mukana toimiva osoite ja nimesi! Voittajien nimet julkaistaan Blogitallin ja Aadan hevoselämää -blogin Facebooksivuilla, joten jos et halua nimeäsi julkiseksi mahdollisen voiton yhteydessä, kerrothan siitä etukäteen.

Lue lisää

#522: Terveisiä Keski-Euroopasta..!?

Ahkerimmat sosiaalisen median käyttäjät pääsivät kurkistamaan tämän postauksen aiheeseen jo hyvä tovi sitten, kun lisäsin kuvia viime viikon sunnuntain estehyppelyistä blogin Facebook-sivuille sekä Instagramiin. Täytyy kyllä sanoa, että kerrankin olen oikeasti innoissani maneesissa otetuista kuvista - näistä tuli nimittäin aika mageita!

 

Miltähän kuulostaisi, jos täällä Suomessa keskellä ei-mitään pystyisi treenaamaan puitteissa, jotka vastaavat Keski-Euroopan kisakeskuksien tasoa? Rantahiekkaakin vaaleammalla kuitupohjalla varustetussa maneesissa komeilisi toinen toistaankin hienompia ja värikkäämpiä esteitä, normaalien maneesin reunojen sijaan laidat olisi valmistettu kauniista, vaaleasta kaarevasta puusta ja peltisten seinien sijaan lattiasta kattoon ylettyvät ikkunat avaisivat näkymän valtavalle ulkokentälle. Aika hulppea ajatus, pakko myöntää. Kaikista hulluinta tässä on se, että päästäkseni tuollaiseen paikkaan ratsastamaan riittää, että pakkaan Champin traileriin ja ajan puolen tunnin verran Hyvinkään Riders Inniin.

Osan postauksen kuvista on kuvannut Salla, osan Asta Peräkylä! Kiitos heille :)

 

Nostan isosti hattua paikan omistajille, jotka ovat nähneet valtavasti vaivaa ja todennäköisesti käyttäneet myös hyvän summan rahaa tuon kaiken pystyttämiseen. Sosiaalinen media kuhisi alkuvuodesta tämän aiheen ympärillä ja nyt tallin avauduttua piti meidän lähteä heti testaamaan uusi maneesi. Kannatti lähteä! Kyllähän siellä hyppäsi, oikeinkin mallikkaasti. Itse ihastuin maneesiin välittömästi, vaikka olen nähnyt maailmalla jos jonkinlaista toinen toistaan hienompaa viritystä. Pakko myöntää, että tämä veti vertoja jopa Stephexin maneesille.

 

Alun perin olin lähdössä yksin, mutta sain houkuteltua kaverini mukaan ja vielä edellisenä iltana eräs tallikaverini päätti myös liittyä joukkoon hevosensa kanssa. Niinpä sunnuntaiaamuna Riders Innin pihalla seisoi kolme motivoitunutta ratsukkoa (millä muulla adjektiivilla voi nimittää ihmistä, joka herää vapaaehtoisesti sunnuntaina ennen seitsemää. Aivan.) valmiina kohtaamaan jotain uutta. Meillä ei ollut valmentajaa mukana matkassa, sillä vaikka Piude onkin meidän jokaisen estevalmentaja, ei hän päässyt paikalle omien kiireidensä vuoksi. Joku oli kysynyt, miten hän uskalsi päästää meidät kaikki hyppäämään itsekseen vieraaseen paikkaan. Piude oli todennut, että jos hän ei uskaltaisi, olisi hän tehnyt työnsä huonosti.

 

 

Sitten itse ratsastukseen! Riders Innin maneesissa on aina rata valmiina, se vaihdetaan käsittääkseni kerran viikossa. Tarkoituksenamme oli hypätä tätä rataa, joten aloitin ratsastuksen aivan kuten normaalistikin hyppytunneilla: ravasin ensin hölkkäämällä ja laukkasin sitten kevyessä istunnassa maneesia ympäri siihen tahtiin, kun hevonen halusi edetä. Varsinainen sileätyöskentely tapahtui sitten ravissa ja laukassa ympyröiden, taivutusten, väistöjen ja temponvaihteluiden avulla. Champ tuntui aika hyvältä heti alusta asti, se ei juuri kyttäillyt mitään uudessa paikassa, mutta oli ehkä vähän tahmea alkuun.

 

Verryttelyhyppyjä tein ristikolle ja pystylle. Champ ei oikein imenyt esteille, mutten ottanut asiasta sen kummemmin stressiä. Tuo pieni eteenpäinpyrkimättömyys näkyy siinä, että hypyt eivät ole kovinkaan teräviä. Kun aloin hyppäämään rataa, löytyi hevosellekin moottori omasta takaa ja pääsin kiinni siihen tunteeseen, jonka saimme edellisenä viikonloppuna Niclaksen valmennuksessa. Toki olimme hypänneet tässä välissä myös kotona valmennuksessa - sekin oli mennyt oikein kivasti.

 

 

Äitini kuvasi todella hyvin kaikki hypyt ja paljon sileätyöskentelyä videoille sen lisäksi, että paikalla oli kaksi kameramiestä, joten tällä kertaa materiaalia on runsaasti. Videoilta näkyy hyvin se, mitä tein esteillä ja mikä meni pieleen. Pienillä korkeuksilla radalla ei ollut mitään ihmeellistä ongelmaa. Annoin hevosen laukata aika vapaasti ja istuin kevyesti satulassa ollen paljon jopa ihan kevyessä istunnassa. Yritin olla paineistamatta hevosta yhtään ja mielestäni onnistuin siinä paikoitellen kiitettävästi. Esteiden ollessa reilun metrin korkeudella tulin radan, joka oli melko onnistunut. Halusin kuitenkin nostaa korkeutta vielä reippaasti ja tulla lyhemmän radan isompana.

 

Isommalla radalla esteet olivat noin 110-120cm korkeudella, vaikea arvioida näin jälkikäteen. Ensimmäisellä kerralla jäin ratsastamaan ensimmäiselle okserille kaarteesta taaksepäin, mikä koitui kohtaloksi. Champ kyllä pelasti tilanteen hienosti ponnistamalla esteen yli puhtaasti, vaikka se joutui kyllä jumppaamaan itsensä todella pienestä askeleesta. Loppurata oli ok, ei erityisen hyvä, mutta sain vähän paremmin tahdista kiinni. Viimeiselle sarjalle en saanut hevosta koskaan suoraksi ja se lähti hirveän hätäisesti a-osan hyppyyn eikä pääsyt b-osalle tarpeeksi nopeasti ylös, minkä vuoksi siitä tuli etupuomi mukaan.

 

 

Linkki videoon. (alkuverryttely sileällä)

 

 

Linkki videoon. (verryttelyhypyt ja pienet radat)

 

 

Linkki videoon. (viimeinen rata)

 

Eikun uusi yritys! Toisella kertaa sain sellaisen flow'n, ettei ole vähään aikaan ollut. Kaikki oli niin helppoa! Ensimmäiselle okserille vähän kaukaa, mutta ei mitään ongelmaa. Todella sujuva ja hyvä väli pystylle, kaarteesta hienosti ratsastus pysty-okseri -linjalle, jossa neljä sujuvaa laukkaa ei tuottanut mitään ongelmia. Sarjalle meinasin tehdä edelleen saman virheen kuin edellisellä kerralla, mutta puomi ei tullut mukaan. B-osan tasaokseri ei oikein tuonut hevosen hyppyä tarpeeksi nopeasti ylös edestä, joten pyysin nostamaan takapuomia vielä lopuksi 10cm verran tullakseni pelkän sarjan uudelleen. Ja sittenhän hevonen hyppäsi paremmin. Edelleenkään se ei joutunut tekemään töitä, mutta nuo esteet ovat sille niin matalia, että ei sen tarvitsekaan.

 

Hyppäämisestä jäi todella kiva fiilis ja menemme varmasti paikan päälle uudestaan niin pian kuin vain mahdollista. Pääsiäisenä samalla tallilla järjestetään kisat, joissa luokkia on 90cm alkaen aina 140cm GP-luokkaan asti. Olisin halunnut osallistua, mutta kun hevosella ei saa vielä kilpailla, on haaveet näistä karkeloista haudattava toistaiseksi. No, onneksi kisoja tulee myös kesällä :)

 

Miltä paikka näytti teidän mielestänne?

Oletteko jo käyneet Riders Innissa tai aiotteko käydä?

Lue lisää

#521: Kuvapostaus - tuulen viemää

Alkuviikosta puunasin sekä hevosen että itseni kuvauskuntoon, sillä halusin ottaa vähän keväisempiä kuvia sekä hevosesta itsestään, että meistä yhdessä. Yhteiskuvia kun ei ole kunnolla otettu pitkään aikaan!

 

Näin jälkikäteen ajateltuna päivävalinta oli sekä loistava, että huonohko. Seuraavana päivänä pakkasta oli mittarissa melkein kymmenen astetta ja maata koristi jälleen lumikerros, joskin ihan muutamista kohdista - takatalvi ei siis yllättänyt sen pahemmin. Itse kuvauspäivänä sään piti ennusteiden mukaan olla lämmin ja aurinkoinen: no, aurinko paistoi aina räntä- ja vesikuurojen välillä samalla, kun tuuli vinkui joka nurkassa saaden hevoset sähköjäniksiksi. Yritä siinä sitten poseerata iloisena.. :D

 

Erikoisten olosuhteiden vuoksi onnistuneiden kuvien lisäksi koneen muistissa on kymmenkunta epämääräisempää otosta, jotka haluan julkaista tänne teidän naureskeltaviksi lähiaikoina. Niitä kannattaakin odotella, sillä Champilla (ja mulla) on välillä melkoisen typeriä ilmeitä!

 

Mikä kuvista on suosikkisi?

Mitä mieltä olet blogin uudesta ulkoasusta?

 

 

Lue lisää

#520: Niclas Aromaan valmennus osa 2

Nyt on tullut postauksia oikein urakalla putkeen, joten käykäähän vilkaisemassa aiemmat postaukset, mikäli ne ovat jääneet välistä! Maanantaina kerroin hieman meidän reilun viikon takaisesta kaksipäiväisestä Niclas Aromaan valmennuksesta lauantain osalta, joten nyt on vuorossa sunnuntain pohdiskelua vähän erilaisemman valmennuspostauksen merkeissä.

 

Kirjoitan yleensä valmennuspostaukset heti valmennusten jälkeen, sillä saan niistä itse eniten irti tuolloin. Kirjoittaessa tulee käsiteltyä hyvin koko valmennuksen sisältö: prosessoin omaa tekemistäni miettiessäni onnistumisia ja epäonnistumisia, katsoessani kuvia ja videoita ja kuunnellessani valmentajan kommentteja uudelleen. Jos en bloggaisi, en varmasti näkisi niin paljon vaivaa valmennusten jälkeiseen analysointiin. Bloggaamisesta on siis jonkinasteinen hyöty tässä kohden, jos ei sorru ylianalysointiin.

 

Bloggaajana toivon myös, että te lukijat hyötyisitte mahdollisimman paljon postauksista. En ole taitava ratsastaja (kaukana siitä!), mutta musta on todella ihanaa, jos joku saa vinkkejä omaan tekemiseensä niistä harjoituksista, joita olemme valmennuksissa tehneet. Videot ja kuvat tukevat tätä: näette, miten asioita ei kannata tehdä ja miten ne pitäisi tehdä, jos onnistumisia tulee. Valmentaudun paljon, yleensä 1-4 kertaa viikossa, joten siksi blogini on kovin valmennuspostauspainotteinen. Ymmärrän hyvin, ettei kaikkia kiinnosta valmennuksista lukeminen ja siksi yritän tehdä väliin kaikkea muutakin mieleistä luettavaa. Mutta ennen kaikkea blogini on itseni näköinen - se kertoo mun hevoselämästä :)

 

Videolla kuuluukin oikein hyvin Niclaksen kommentteja, joten tällä kertaa kokoan alle vain muutamia pääkohtia, jotka jäivät itselläni päällimmäisenä mieleen.

 

 

MILLAISIA HARJOITUKSIA TEIMME

• Aloitimme tunnin verryttelyhypyillä pystylle ja okserille. Pitkät lähestymiset ja esteet diagonaaleilla, helppoa ja mukavaa alkuun.
• Ennen varsinaista radanratsastusta kävimme ajan kanssa läpi eri osia radasta.
• Rata oli aika pitkä, siihen sisältyi viisitoista hyppyä. Teitä oli hyvin monenlaisia: kaarevia linjoja, suhteutettuja teitä, sarjalta yksittäiselle pystylle ja toisin päin. Tekemistä siis riitti!
• Lopuksi tulimme rataa isompana, noin 120cm korkeudella, mutta lyhempänä versiona.

 

MITÄ NICLAS HALUSI MINUN TEKEVÄN

• Alkuverryttelystä asti jatkoimme samaa teemaa kuin lauantaina: rentoutta, rauhallisuutta ja pehmeyttä. Vaikuttamisen pitäisi lähteä istunnasta ja käden olla hiljaa.
• En saanut jäädä ollenkaan hevosen suuhun kiinni ennen tai jälkeen esteiden. Yleensä Niclas suosii pidempää ohjaa, jotta hevonen pääsee vähän pidemmälle kaulalle ja rentoutuu, mutta Champin tilanteessa päädyttiin pitämään ohja lyhyenä: tällöin sain pidettyä oman käteni tasaisempana, enkä lähtenyt tekemään kädelläni niin isoja ohjasotteita.
• Meidän yhdeksi ongelmaksi koitui sunnuntaina jälleen vesimatto, kun Champ pelkäsi siihen heijastuvaa auringonvaloa. Annoimme sille pari kertaa mahdollisuuden tulla uudelleen nätisti, mutta koska hevonen selkeästi vain pelleili, muistutin sitä kerran raipalla.
• Kaarteissa mun piti huolehtia siitä, että sujuin tarpeeksi reippaasti eteen. Mulle on vaan niin tyypillistä jäädä vetämään taaksepäin ja odottamaan sitä yhtä askelta lisää.

 

MITEN ONNISTUIN TOTEUTUKSESSA

• Vaihdoin sunnuntaille kuolaimeksi tavallisen sileäratsastuskuolaimeni eli paksun kolmipalan. Totesimme, että D-rengasnivelmuovikuolain (vitsit mikä sana :D) saa aikaan pelkän jatkuvan vetämisreaktion: hevonen puree kuolaimeen kiinni, enkä uskalla hellittää esteiden jälkeen missään vaiheessa.
• Kuolaimen vaihdon ansiosta pystyin antamaan Champille kunnolla tilaa hypyn jälkeen jopa työntämällä käden konkreettisesti kunnolla pois tuntumalta ilman, että se edes yritti lähteä kovempaa. Niclas sanoi, että hevonen oikein huokaisi yhdessä vaiheessa ja rupesi todella kuuntelemaan paremmin.
• Vesimatto-ongelma ratkesi pienen "tappelun" jälkeen, kun käytin kerran raippaa lähestyessäni mattoa. Sen jälkeen Champ hyppäsi muutaman kerran vähän varovaisemmin, mutta sitten hypyt olivat jo suhteellisen rohkeita. Lopputunnista Champ ei välittänyt, vaikka tulin vedelle vähän lähelle tai kauas - se meni sen aivan kuten muutkin esteet.
• Kerran tuo taaksepäin vetäminen kostautui isommalla radalla ja toin hevosen okserin jälkeiseltä tiukemmalta kaarteelta ihan puolikkaaseen askeleeseen pystylle, jonka Champ selvitti hienosti tasajalkahypyllä. Tämän jälkeen tajusin onneksi ratsastaa kaarteista ulos kunnollisessa laukassa, eikä samaa ongelmaa enää ollut.

 

MIKÄ JÄI POSITIIVISIMPANA ASIANA MIELEEN

• Ehdottomasti se, että viimeisillä radoilla mulla oli alla ihan eri hevonen kuin vielä kuukausi sitten! Se hyppäsi pyöreitä hyppyjä ja suoritti todella mielellään, vaikka saatoin itse tehdä tyhmiä ratkaisuja.
• Valmennuksen jälkeen olin todella tyytyväinen, vaikka kaikki ei mennyt alusta asti täydellisesti. Virheistä kuitenkin opitaan ja niitä saakin tulla :)

 

Linkki videoon.

 

Onko tämän tyyppiset valmennuspostaukset mukavampia lukea?

Lue lisää