#872: Huippuhevosia hoitamassa

Muistaako joku vielä kaksi vuotta taaksepäin, kun hyvä ystäväni Sarina kirjoitti blogiini kaksi postausta hevosenhoitajan hommista? Tuolloin Sarina oli hoitamassa Mediterranean Equestrian Tour Oliva Novassa erään Saksalaisen naisen hevosia yhden tourin ajan, jonka jälkeen hän suuntasi töihin samalle henkilölle Saksaan. Vuosien saatossa tiet ovat vieneet eri paikkoihin, mutta kuluneen lopputalven aikana Sarinan matka kävi jälleen kohti Espanjaa ja MET:ia, tällä kertaa eri ratsastajan kanssa. 

Koska kaksi edellistä postausta kansainvälisen tason hevosenhoitajan kirjoittamana olivat todella suosittuja teidän lukijoiden keskuudessa, päätin pyytää Sarinaa kirjoittamaan tältäkin vuodelta postauksen tavallisesta kisapäivästä Espanjan tourilta näin hevosenhoitajan eli groomin näkökulmasta. Sarina oli Espanjassa lähes kahden kuukauden ajan, jonka jälkeen hän tuli pikaisesti käymään kotona Suomessa ja lähti sitten työskentelemään ulkomaille hevosenhoitajaksi samalle ihmiselle, jonka kanssa hän oli Espanjassakin. Mä olen itse vähän kateellinen, sillä Sarina pääsee kiertämään groomin roolissa koko kesän ajan vaikka mitä hienoja viiden tähden kilpailuja aina Global Champions Tourin osakilpailuista lähtien. Ja samalla niin ylpeä ystävästäni! Onneksi pääsen elämään mukana kisojen tunnelmassa puhelimen välityksellä. Tekin voitte halutessanne seurata Sarinan elämää ammattilaisgroomina esimerkiksi instagramissa (@sarinarantala). Tähän postaukseen voi jättää kysymyksiä, joihin Sarina vastaa. Nyt on hyvä mahdollisuus kysyä hevosenhoitajalta, joka hoitaa isoissa kisoissa!

Tässä yksi MET Oliva Novan kentistä.

Sarinan ratsastaja menossa radalle. Huomatkaa palmut, huh!

Sarinan letitystaito on  uskomaton. Oikeasti, hän letitti aina Suomessa ollessaan Champin kisoissakin :D

Tämän verran tavaraa lähti mukaan reissulle Espanjaan 14 hevosen kanssa.

TORSTAI 30.3. 

"Herätyskelloni soi 05.45, mutta tuttuun tapaani torkutan kuuteen saakka. Miksiköhän kaikki pitää tehdä itselle vaikeaksi..? Kiireellä naama kuntoon ja vähän aamupalaa ennen talliin menoa. Olimme edellisenä iltana sopineet aloittavamme puoli kahdeksan sijaan puoli seitsemältä, sillä tiedossa on kiireinen päivä kaikkien 14 hevosen kisatessa omat luokkansa. Meillä on mukana viisi 7-vuotiasta, jotka hyppäävät ikäkausiluokkaa, sekä sen päälle yhdeksän hevosta 125cm-tasolta Grand Prix -luokkiin asti.

Aamu tallissa alkaa normaalisti hevosten ruokinnalla ja karsinoiden siivouksella. Meitä on yhteensä kaksi hevosenhoitajaa, kaksi ratsastajaa ja yksi "yleismies", joka auttaa kaikessa pienessä tekemisessä. Olemme jakaneet hommia keskenämme siten, että jokainen tekee joka aamu samoja asioita ja kaikille on selkeää, mitä tapahtuu. Minä, toinen hoitaja ja toinen ratsastajista siivoamme karsinat ja kaksi muuta vaihtavat vedet, sekä lisäävät puruja jo siivottuihin karsinoihin. Toki päivät ovat erilaisia ja joku aamu jollakulla saattaa olla aikainen luokka, jolloin tehtävät siirtyvät, mutta tällä pohjasuunnitelmalla rullaamme päivästä toiseen. Tallihommien valmistuttua kävelytämme niitä hevosia, joilla on omat luokkansa vasta myöhemmin päivällä.

Sarina letityspuuhisa.

Taululle kirjoitetaan joka aamu, mitä mikäkin hevonen on tekemässä päivän aikana.

Tallialuetta.

Tänään torstaina ensimmäinen luokka alkaa kello yhdeksän. Meillä on luokassa kaksi hevosta, lähtönumeroilla 13 ja 42. Minun ratsastajani on ensimmäisenä vuorossa, ja toinen hoitaja hoitaa toisen ratsatsajan hevosen. Ratsastajat aloittavat verryttelyn normaalisti noin 20 ratsukkoa ennen, mikä tarkoittaa noin 40 minuuttia verryttelyaikaa, kun jokaiselle ratsastajalle lasketaan aikaa suoritukseen noin kaksi minuuttia. Riippuu vähän kilpailun arvostelusta, paljonko aikaa oikeasti menee, mutta kaksi minuuttia per ratsukko on aika turvallinen arvio. Koska ensimmäinen hevonen on jo numerolla 13, täytyy verryttely aloittaa hieman ennen luokan alkua. Ratsastaja haluaa kiivetä kyytiin 08.45, jolloin aloitan hevosen varustamisen vähän kahdeksan jälkeen. Jos letittäisin hevosen, aloittaisin puolisen tuntia aiemmin, mutta tällä kertaa en letitä, sillä kyseinen yksilö on haastava letittää enkä halua pilata molempien aamua tappelulla, kun se ei ole tarpeellista.. Heh! Olen 08.40 valmiina verryttelyn reunalla odottamassa ratsastajaa radankävelystä, jonka jälkeen ratsastaja kiipeää selkään. Verryttelyssä hän verryttelee sileällä ensin parikymmentä minuuttia ja aloitamme hyppäämisen kymmenen ratsukkoa ennen suoritusta. Tälle hevoselle laitetaan myös takajalansuojat vasta ennen viimeisiä verryttelyhyppyjä. 

Radan ja loppuverryttelyn jälkeen talutan hevosen takaisin talliin ja vien sen suihkun kautta kengittäjälle, sillä toinen etukengistä irtosi suorituksen aikana. Kengittäjällä ei kuitenkaan ole juuri nyt aikaa laittaa kenkää takaisin paikoilleen, joten vien hevosen ja irtokengän takaisin talliin. 

Olivassa pääsee ratsastamaan mereen ja paikalla on välillä ihan ammattivalokuvaaja sitä varten!

Seuraavat luokat menevät hieman päällekkäin, sillä Longinesin rankingluokka 145cm-tasolla paremmille hevosille alkaa 11.15 ja luokka nuorille hevosille kello 12.00. Minun ratsastajani on rankingluokassa numero 82, sekä nuorilla hevosilla numerot 8 ja 39. Nuorten hevosten luokka on nurmella, joka tuottaa myös omalta osaltaan hieman lisää vaivaa. Toinen ratsastaja on rankingluokassa numerolla 8, ja nuorilla numerot 5 ja 35. Lisäksi meillä on tänään kaksi ekstraratsastajaa, joista toinen on rankingluokassa numero 31 ja toinen nuorissa numerolla 12. Kuulostaa sekavalta, ja sitä tämä pari tuntia olisikin ollut, ellei minun ratsastajani olisi radankävelyssä todennut nuorten finaaliluokan olevan liian suuri ja jättänyt hyppäämättä. Olin jo ehtinyt aloittaa ensimmäisen hevosen varustamisen, joten puran letit ja laitan hevosen takaisin karsinaan. Nyt minulla onkin aikaa auttaa rankingluokkaa hyppäävää ratsastajaa oman hevosensa kanssa. Onni onnettomuudessa, sillä tässä kohtaa tajusin, että jos minun ratsastajani olisi nyt verryttelemässä nuorta hevostaan, ei meillä olisi satulaa tälle hevoselle.  

Vietyäni hevosen verryttelyyn alan hiljalleen valmistella omaa rankingluokan hevostani. Koska nuoret hevoset jäivät välistä pois omalta ratsastajaltani, minulla on hyvin aikaa letittää. Juuri kun saan letit valmiiksi, edellinen hevonen saapuu takaisin talliin, joten laitan omani hetkeksi takaisin karsinaan ja hoidan toisen pois. Tämän jälkeen jatkan oman hevoseni varustamista ja lähden hieman suunniteltua aiemmin verryttelyn reunalle odottelemaan. Ratsastaja kyytiin, verryttely alle ja radalle. 

Rekkaparkki. Hoitajat nukkuvat useimmiten rekkojen livingeissä.

Tämän jälkeen on vuorossa viimeiset hevoset, 140cm-luokka nurmella. Minun ratsastajani on numerolla 62 ja toinen 61. Tässä välissä toinen ratsastaja on ahkeroinut kaksi hevosta enemmän kuin minun ratsastajani, kun molemmat ekstraratsastajien hevoset sattuivat olemaan minun ratsastajani hevosia. Luokka on jo alkanut siinä vaiheessa kun aloitan hevosen varustamisen. Matkaa nurmiareenalle on tallista kymmenisen minuuttia, joten päätän tällä kertaa olla letittämättä. Kyseisellä hevosella tukkaa riittää ja normaalin vajaan puolen tunnin sijaan tähän operaatioon menee 45 minuuttia eli tällä kertaa ei kertakaikkiaan ole aikaa, vaikka normaalisti teen aikaa letittämiselle vaikka mikä olisi. Lisäksi tänään viimeisille hevosille tulee hokit, joiden laittamiseen menee myös oma aikansa. 

Tapaan ratsastajan jälleen nurmiareenan reunalla. Hän on vaihteeksi myöhässä omasta suunnitelmastaan, joten minulla on loistava rako pieneen valokuvailuun. Verryttelyssä on meidän tiimin osalta ruuhkaa, kun sinne löytävät tiensä meidän hoitajien lisäksi myös ratsastajien isä sekä valmentaja. Normaalitilanteessa kun olen siellä yksin ratsastajani apuna. Radalta tulee odotettu nollatulos ja ajan puolestakin tulos riittää sijoitukseen. Jes, kiva loppu vähän stressaavalle päivälle. 

Viimeisten hevosten jälkeen teemme porukalla tallihommat loppuun, minä ja toinen hoitaja hoidamme hommamme hevosenhoitajina ja pidämme huolen ensin hevosista, jonka jälkeen putsaamme varusteet pois. Vien myös kenkänsä irroittaneen hevosen uudelleen kengittäjälle, jolla on tällä kertaa aikaa lyödä kenkä takaisin kiinni. Ratsastajien äiti on lupautunut kävelyttämään kaksi aamuluokassa hypännyttä hevosta. Tällä aikaa toinen ratsastajista käy karsinat läpi ja siivoaa kakat pois ja kaksi viimeistä vaihtaa vedet. Kaikki hypänneet hevoset saavat myös yöksi pintelit jalkoihinsa: kahdelle minun hevosistani laitetaan lisäksi kylmäsavea ja muille arnikaa pinteleiden alle. 

Tässä kohtaa alkaa nälkä ja väsymys painaa jo sen verran, että olen aidosti pettynyt, kun suunnitelma tallialueen ravintolassa syömisestä vaihtuu oikeaan ravintolaan viiden kilometrin päässä. Kuka on oikeasti pahoillaan ravintolassa syömisestä? No hevosenhoitaja, joka on syönyt viimeksi aamupalaa kuuden aikaan aamulla ja haluaa ruokaa nythetisamantien. Lisäksi tiesin, että ravintolareissuun uppoaa puolet enemmän aikaa kuin pikasyömiseen tallialueella, ja olin luvannut lähteä ystäväni kanssa ulos, sillä oli hänen viimeinen iltansa Olivassa ennen perjantain kotimatkaa. Oikeastaan halusin tässä kohtaa vain mennä nukkumaan. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, tunnetusti hyvä ruoka parantaa pahemmankin pettymyksen ja sain tarvittavat lisäenergiat muutamaan drinkkiin kaverini kanssa. 

Toivottavasti tämä avasi vähän hevosenhoitajan elämää, joka ei toki aina ole näin hektistä. Kysymyksiä saa taas laittaa kommentteihin, yritän vastailla parhaani mukaan! 

Sarina"

Lue lisää

#871: Ystävän muistolle

Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja vähäluminen, mutta kyllä allekirjoittaneelta meinaa itku päästä tässä ulos katsellessani. Eilen me saimme nauttia ihanan aurinkoisesta ja lämpimästä säästä auringon valaistessa vielä puoli kymmenen aikaan automatkaani. Ei sitä iloa kauaa kestänyt, sillä nyt ulkona on monen sentin lumikerros ja lisää tulee koko ajan taivaan täydeltä. Kuka näitä säitä määrittelee? Tämän vapun piti olla ennätyslämmin, mutta ilmeisesti nuo ennusteet menivät pahasti pieleen.

Vapun kunniaksi nyt on vuorossa vähän erilaista postausta, sillä saan arpoa teille ihanan hopeakorun korusuunnittelija ja kultaseppä Henna Kallionkielen valmistamana. Henna otti minuun yhteyttä jo aikaisemmin talvella yhteistyökysymysten merkeissä, joten mistään hetken mielijohteesta ei ole kysymys. Itse asiassa yhteistyön taustalla on hauska tarina, jonka aion nyt jakaa teille. 

Henna oli minuun yhteydessä kysyäkseen, haluaisinko saada Champin jouhista valmistetun jouhikorun muistoksi itselleni tulevaisuutta varten. Olin tuolloin menossa Saksaan katsomaan Champia, joten ajattelin ottavani matkalla mukaan jouhinipun, josta koru tehtäisiin. Kaikki neljä päivää Saksassa vierähtivät kuitenkin nopeasti, eikä jouhien talteen ottaminen tullut mieleen kuin vasta viimeisenä päivänä. Aamun kiireellisen aikataulun myötä pohdin suihkussa ollessani, juoksenko nopeasti talliin etsimään saksia ja leikkaamaan pientä häntätuppoa hevoseni hännästä vai jätänkö asian suosiolla toiseen kertaan ja olen hitusen aiemmin ajoissa muita matkakumppaneitani ajatellen. Päädyin jälkimmäiseen, monestakin syystä. Yksi niistä oli se, että tiesin hevosen, jonka jouhista valmistettu koru saisi varmasti arvostusta kantajaltaan.

Hyvän ystäväni hevonen jouduttiin lopettamaan samoihin aikoihin Saksan matkani kanssa. Tuo hevonen oli tärkeä paitsi ystävälleni, myös hänen äidilleen. Kun operaatio Champin jouhien saamiseksi meni puihin, ehdotin Hennalle, haluaisiko hän tehdä ystäväni äidille jouhikorun lopetetun ruunan häntäjouhista. Henna ihastui ajatukseen heti, joten aloimme suunnittelemaan ystäväni kanssa yllätystä jouhikorusta. Suurimmat haasteet oli tietysti korun suunnitteluun liittyen, sillä halusimme pitää asian yllätyksenä korun saajalle, emmekä tästä syystä osanneet sanoa esimerkiksi tarkkaa ympärysmittaa korulle. Ystäväni halusi jouhikorun rannekorun muodossa ja mahdolisimman yksinkertaisena, jonka myötä lähetin ohjeistusta Hennalle. Ei mennyt aikaakaan, kun sain postitse paketin, jonka mukana oli paitsi jouhikoru, myös arvontapalkinto blogin lukijoille.

Kun avasin jouhikorun paketin, ihastuin korun yksinkertaisuuteen välittömästi. Mä olen nähnyt monenlaisia jouhikoruja: sellaisia, missä on valtavasti yhtä jos toista härpäkettä, mutta myös niitä yksinkertaisia malleja. Ammattitaidolla tehtyjä ja harrastelijoiden näpertämiä. Kaikilla on varmasti tunnearvoa, mutta juuri tämänkaltaista jouhikorua voi mielestäni kantaa ylpeästi esimerkiksi ihan arjessa tai juhlassakin. Se ei huuda katsojalleen "hei katsokaa, minä olen hevosihminen", vaan on on yksi osa asukokonaisuutta. Samalla se on henkilökohtainen kantajalleen ja pitää sisällään tarinan siitä hevosesta, jonka jouhista koru on tehty. Monella tapaa puhutteleva ja kaunis ele nelijalkaiselle ystävälle, joka nyt jo laukkailee vihreämmillä niityillä.

Oli ihana päästä ilahduttamaan toista ihmistä tällä tavoin. Henna toteutti mielestäni hienosti sen, mitä pyysin jouhikorulta ja tarjosi monia erilaisia vaihtoehtoja siitä, millaista korusta olisi voitu tehdä. Nyt pääsen ilahduttamaan jotakin teistä lukijoista järjestämällä arvonnan, jonka palkintona on kultaseppä ja korusuunnittelija Henna Kallionkielen suunnittelema hopeinen hevosenkenkä -kaulakoru. Korun arvo on 89 euroa. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen oman nimensä ja sähköpostiosoitteensa. Kiva lisä olisi, jos kertoisit, oletko sinä koskaan teettänyt itsellesi tai jollekin läheisellesi jouhikorua jonkun tutun hevosen jouhista. Näitä tarinoita on aina hauska kuulla, sillä monesti ne ovat todella liikuttavia! Osallistumisaikaa arvonnalle on keskiviikkoon 3.5. asti. Hennan koruihin ja elämään voit tutustua halutessasi tarkemmin esimerkiksi Korusuunnittelu Henna K:n Facebook-sivuilta tai Hennan blogista Bohenna. 

Onnea kaikille arvontaan ♥

Lue lisää

#870: Ratsastamassa ilman apuvoimia

Moniko teistä on ollut viisaudenhampaiden leikkauksessa? Itse koin tänään elämäni ensimmäisen leikkausoperaation ja voi että, miten tuskainen iltapäivä ja alkuilta mulla onkaan ollut. Puudutus ei ole lakannut kuluneesta ajasta huolimatta, joten en edelleenkään tunne kunnolla kasvojani. Nälkä olisi, mutta pelkkä mehun juominen tai puhuminen aiheuttaa kamalaa kipua. Kun suusta on poistettu useampi hammas, ei tämä taida kovin mukavaa ihan hetkeen olla. Lääkäri vielä totesi, että mulla paraneminen saattaa olla pitkäkestoisempaa, kun mulle tulee muutenkin todella herkästi esimerkiksi mustelmia. Näin ollen suuhun voi muodostua jotain mustelmien tapaisia kipeitä kohtia, jotka paranevat vain ajan kanssa. Tikkejä sain pelkästään yhden alahampaan kohtaan viisi, koska verenvuoto oli sen verran runsasta.

Nyt istun koneen ääressä kylmäpussi pintelillä päähän sidottuna, koska kyllästyin pitämään pussia paikallaan ja särkylääkkeen vaikutuksen lakkaamisen jälkeen kylmä on oikeastaan ainoa asia, joka auttaa. Heti leikkauksen jälkeen pesin kyllä pari autoa sisältä ja ulkoa, koska tiesin, että suurin kipuilu alkaa vasta myöhemmin. Huomenna aion mennä jo ratsastamaan, vaikka ohjeissa olikin lepoa neljän päivän ajalle. Ehkä on hyvä ottaa kevyemmin, mutta jotain liikuntaa on pakko saada, ettei pää hajoa tähän pisteeseen!

Kulunut viikko sujui hevosrintamalla oikein mukavasti. Jotta postaus ei menisi pelkäksi valitteluksi hammasongelmista (hei, nyt kun omaa hevosta ja sen hampaita ei tarvitse murehtia, niin saahan sitä omiaan). Sain ratsastaa taas ehkä keskivertoa enemmän, kun kapusin joka päivä vähintään yhden ja useimmiten jopa kolmen hevosen selkään. Siinä itsekseen mentäessä mieleeni juolahti aihe postaukselle, jota on taidettu joskus aiemminkin multa toivoa. Kun ratsastuskertoja kertyy viikottain yli kymmenen, ei jokaiselle kerralle tietenkään ole mahdollista saada valmentajaa paikalle. Estevalmennuksissa pyrin käymään viikoittain, aivan kuten kouluvalmennuksissakin. Harmillisesti aikataulut eivät välttämättä aina kohtaa valmentajien mahdollisuuksien kanssa, joten silloin on pakko tyytyä menemään itsenäisesti. Ja näin monen ratsastuskerran kanssa noita itsenäisiä kertoja kertyy valtavasti!

Mulle suurin ongelma vielä viime kesänä oli ehdottomasti oikeanlaisen motivaation löytäminen ihan siihen itsenäiseen ratsastamiseen. Sama jatkui varmasti vielä talvella, tosin hieman eri tavalla. Silloin motivaatiota kyllä oli, mutta kun käytössä oli se yksi hevonen, piti liikunta pitää mahdollisimman monipuolisena. Champin kanssa me maastoiltiin vähintään kerran viikossa, hypättiin kerran valmennuksessa, käytiin kertaalleen kouluvalmennuksessa ja kertaalleen sillä oli kävelypäivä. Loput kolme kertaa jakautui sopivasti maastoilun, juoksutuksen, ohjasajon tai juuri sen itsenäisen sileä- tai puomityöskentelyn välille. Nyt muita hevosia itsenäisesti ratsastaessani en juuri mene muuten kuin kunnolla, ellei hevosella oli syystä tai toisesta tarkoitus pitää vähän kevyempää päivää. Mulle onkin ollut oma juttunsa paitsi löytää se motivaatio jokaiselle ratsastuskerralle, myös keksiä tekemistä, jotten jäisi toistamaan kerta kerran perään niitä samoja asioita jokaisen hevosen kanssa.

Moni varmasti pyörii ihan samojen pohdintojen äärellä. Jos lähdetään miettimään mun ihan tavallista ratsastuskertaa ja avaamaan sitä paloihin, voin huomata nopeasti, että suurin osa mun ratsastuksista koostuu pitkälti samoista jutuista ja rakentuu siten saman kaavan mukaisesti. Joskus olisi kiva tehdä jotain ihan erilaista ja rikkoa niitä omia totuttuja tapoja, joten jos sulla on joku erilainen tapa tehdä hommia hevosten kanssa, kuulisin siitä mielelläni alla kommenteissa! Multa on kuitenkin kysytty paljon tätä, miten mä yleisesti ratsastan, kun menen itsenäisesti, joten tässä tulee.

Aina alkuun pyrin kävelemään tarpeeksi pitkät alkukäynnit. Kävelen alkukäynnit aina selästä käsin, koska mielestäni hevoset kävelevät reippaammin siten kuin taluttamalla maasta. Toisinaan ja varsinkin kesäisin saatan kiertää alkukäyntien aikana talliamme ympäröivän peltolenkin, sillä kentälle on paljon mukavampi mennä pienen maastokävelyn jälkeen. Alkukäynneissähän olisi hyvä kiinnittää huomiota omaan olemiseensa, mutta usein mun kävelyt koostuvat kavereiden kanssa juttelemisesta. Hyvin usein ennen varsinaista ratsastuksen aloittamista teen kuitenkin pientä jumppaa hevosen selässä esimerkiksi katsomalla olan yli kohti hevosen häntää. Mulla kipeytyy herkästi alaselkä, joten tuo liike tuo vähän liikkuvuutta kroppaan ennen urheilusuoritusta.

Alkukäyntien jälkeen kerään ohjat käteen, mutten ota hevosta kovin lyhyeksi. Joidenkin hevosten kanssa saatan kävellä ohjat kädessä muutaman kierroksen ja tehdä vaikkapa väistöjä käynnissä, mutta suurimmaksi osaksi siirrän hevoset nopeasti raviin. Ravissa keventelen ympäri ratsastusareenaa tehden isoja kaarevia uria, kuten pääty-ympyröitä, loivia kiemurauria ja suunnanmuutoksia. Hevoset saavat ravata tässä vaiheessa vielä vähän pidempinä ja matalampina, en missään nimessä lähde pyytämään niiltä vielä esimerkiksi kokoamista. En kuitenkaan halua, että hevonen roikkuu ohjilla, joten pyrin pitämään hevosen mahdollisimman irtonaisena kädelle. Tarkistan, että hevonen asettuu  ja taipuu oikealle ja vasemmalle, vastaa pohkeeseen ja reagoi muutenkin apuihin. Tämä on se vaihe, joka pitkälti määrittää sen, mitä tulen ratsastuksen aikana tekemään. Jos ratsu tuntuu alkuraveissa vinolta vaikkapa vasemmalle, lähden työstämään sitä suuremmin jonkin sopivan liikkeen avulla myöhemmin.

Alkuravien jälkeen nostan laukan, jossa olen usein kevyessä istunnassa muutaman kierroksen kumpaanki suuntaan. Annan hevosten laukata vähän isommin ja rennommin - ei missään nimessä kovaa, mutta juuri pidemmällä kaulalla ja tarvittaessa antaen venyttää kunnolla alas. Sunnanvaihdosten ja muutaman laukkakierroksen jälkeen istun alas satulaan, mutta jatkan edelleen rennolla fiiliksellä kaarevia teitä ja ympyröitä. Teen ihan samoja asioita kuin ravissakin, ideana vain kuulostella hevosta ja verrytellä sitä rauhassa itse varsinaista ratsastusosiota ajatellen. Kun hevonen tuntuu rennommassa laukassa hyvältä tai työstämiskelpoiselta, lyhennän ohjia ja pyrin ratsastamaan sitä jo vähän paremmin ylämäkeen. Saatan tehdä vastalaukkaa ja esimerkiksi avotaivutusta jo tässä vaiheessa, vaikka hevosen ei tietenkään tarvitse olla koottuna. Kun mulla on hyvä fiilis selkään, siirrän hevosen käyntiin ja kävelen sen kanssa pitkin ohjin ennen varsinaisen työskentelyn aloittamista.

On täysin hevoskohtaista, aloitanko työskentelemään ravissa vai laukassa välikäyntien jälkeen. Monien hevosten kohdalla työskentely alkaa laukasta, koska jollain tapaa se on itselleni mieluisampi vaihtoehto. Champin kanssa se taisi muodostua tavaksi, joten se on jollain tapaa pinttynyt mun selkärankaan, eikä sitä sieltä saa kovin helposti pois! Olipa askellaji kumpi tahansa, aloitan tekemään hevosen osaamisen ja päivän teeman mukaan erilaisia tehtäviä: avotaivutuksia, sulkutaivutuksia, väistöjä, siirtymisiä, voltteja ja näitä erilaisilla teillä. Ennen mun ongelma oli jaksaa keskittyä yhteen asiaan tarpeeksi kauan, mutta nykyään maltan paremmin tehdä yhden ratsastuksen aikana muutamaa asiaa, enkä hypätä heti seuraavaan ja jättää jotain niin sanotusti puolitiehen. Suurin ongelma vaikeuksien sattuessa eteen onkin oivaltaa, mikä korjaus toimisi juuri siinä hetkessä ja sillä hevosella. Nykyään osaan soveltaa ja pohtia, mutta muutama vuosi sitten olisin varmasti hakannut päätä seinään ja voivotellut ratsastuksen vaikeutta.

Työskentelyn lomassa saatan pitää kävelytauon, jos hevonen sitä tuntuu tarvitsevan. En myöskään halua työskennellä pitkäkestoisesti esimerkiksi pelkkää kokoamista, vaan vaihtelen tehtävää ja välillä annan hevosen mennä vähän pidempänäkin, jonka jälkeen sitä pystyy taas työstämään eri tavalla. Jos mulla tulee eteen ongelma, jota en yksinkertaisesti osaa ratkaista, pyrin tekemään hetken jotain helpompaa ja pohtimaan, mistä ongelma johtuu ja millä tavoin voisin sen korjata toisin. Jos hevoselle on esimerkiksi todella vaikeaa mennä vastalaukkaa ja se haluaisi vaihtaa koko ajan myötälaukkaan kaarteissa, saatan helpottaa tehtävää ja siirtää hevosen raviin ennen kaarteita, kunnes saan sen paremmin tasapainoon ja laukkaamaan myös ne kaarteet vastalaukassa. Toisinaan pitää muuttaa hevosen asentoa, mutta myös sitä omaansa. Sehän se itsenäisesti ratsastaessa onkin hauskaa, kun sen hevosen lisäksi pitää osata vahtia myös omaa kroppaansa ja istuntaansa. Mä olen elävä esimerkki siitä, miten kesän ratsastus Hollannissa teki musta varsinaisen etukumarakönöttäjän. Nykyään ei onneksi ole pelkoa siitä, kun olen saanut todella paljon voimaa keskivartaloon verraten aiempaan. Ja sitä itsekuria siihen, ettei hevosen selässä kuulu laiskotella - ainakaan koko aikaa!

Ennen loppukäyntejä ravaan vielä pidemmillä ohjilla ja annan hevosten venyttää alemmas ja pidemmälle kaulalle. En halua tässäkään vaiheessa, että hevoset menevät hitaiksi ja kovin etupainoisiksi, vaan pidän ne mieluumin vaikka vähän lyhyempänä, jos riskit siihen on olemassa. Loppukäynnit kävelen välillä selästä ja välillä maasta, joskus kentällä tai maneesissa ja toisinaan esimerkiksi alkukäyntien tapaan pellonreunaa pitkin. 

Vaikka ratsastan paljon tällä hetkellä, en halua mennä joka kerta nuttura tiukalla. Välillä käyn alkuverryttelemässä pellolla, toisinaan lisään mukaan puomeja ja kavaletteja ja joskus saatan vaikka vain maastoilla jonkun hevosen kanssa, jos sellainen tilanne on mahdollinen. Huomaan aina omassa tekemisessäni sen ilon, kun olen päässyt tekemään jotain vähän normaalista poikkeavaa, kuten esimerkiksi laukkamaan reippaasti maastossa. Mä tarvitsen itsellenikin sitä vaihtelua, mikä näkyi myös Champin viikko-ohjelmassa. Hevosia ja ratsastajia on toki erilaisia, mutten voisi koskaan kuvitella hinkkaavani yhden hevosen kanssa kuutena päivänä viikossa sileäntreeniä neljän seinän tai aidan sisällä. Siinä hommassa hajoaisi pää ainakin multa, ellei hevoseltakin!

Millaisia teidän tavalliset ratsastuskerrat itsenäisesti ovat? :)

Lue lisää

#869: Paluu maanpinnalle

Paluu maanpinnalle tapahtui tänään hyvin nopeasti, joskaan ei onneksi kovin korkealta. Enkä nyt tarkoita henkistä pudotusta, vaan konkreettista tippumista viisivuotiaan ratsuni selästä kentän pohjan koostumusta tutkimaan. Pakko sanoa, että tämä mun tippumissaldo taitaa tänä vuonna ylittää kyllä kaikki omat ennätykseni! Onpahan jotain, mitä muistella tulevaisuudessa ;)

En ole koskaan aiemmin tippunut noin nopeasti hevosen selästä. Okei, joskus lapsena saatoimme puntata toisiamme ihan tahallaan ilman satulaa -leikkitunneilla hevosten selän yli, jolloin tuloksena oli päätyminen toiselle puolelle ratsua. Tänään ei kuitenkaan punttailtu liian voimakkaasti, vaan yritin ihan tavallisesti nousta hevosen kyytiin jakkaralta ennen hyppäämisen aloittamista. Istahdin selkään kuten aina ennenkin ja ennen kuin ehdin ottaa ensimmäistä askelta, lähti hevonen hyppimään valtavia pukkiloikkia lähes paikallaan. Se ehti edetä kymmenisen metriä, kunnes multa petti viimeinenkin tasapaino ja mätkähdin maahan yrittäen parhaani mukaan olla joutumatta pomppivan nuorukaisen jalkoihin. Eihän siinä muuta kui ylös ja muutaman liinassa vietetyn kierroksen jälkeen takaisin hommiin. Toisella kertaa ratsu oli onneksi taas kiltti, joskin vähän varautunut alkuun. 

Onni onnettomuudessa en kokenut mitään ulkoisia vammoja, mitä nyt päähän särkee näin neljän tunnin jälkeenkin ja pieni pahoivointi vaivasi vielä toista hevostakin ratsastaessa. Koko yläselkä ja niskan seutu on kamalan kipeä, joten huomenna saattaa olla melkoista tuskaa istua päätteen edessä töissä kahdeksan tuntia. Hieroja olisi kova sana, mutta kai se mobilat ja burana ajaa hädässä saman asian. Onneksi liikunta auttaa kaikkiin jumeihin ja huomenna edessä onkin estevalmennus. Pääsen hyppäämään kentällä ensimmäisen valmennuksen tälle vuodelle ja ensimmäisen valmennuksen ulkona Vilhon kanssa, mitä odotan todella innoissani!

En voi väittää, ettenkö olisi miettinyt muutamaan otteeseen sitä, onko mun järkevää riskeerata omaa terveyttäni menemällä ehdoin tahdoin hevosella, jonka historiaan kuuluu tuo ratsastajan pudottaminen juuri pukittelemalla. Mä olen vielä sen verran reikäpäinen, etten oikeastaan osaa pelätä mahdollisia vahinkoja. Tänään sanoin ääneen, että niin pitkään, kun mitään ei satu, en näe syytä, miksen voisi jatkaa. Toiset sanoivat, ettei tuollaista saisi sanoa koskaan ääneen - sen jälkeen sattuu varmasti. Koputin puuta ja koputan edelleen, koska pitää tosissaan toivoa, etten joudu koskaan kokemaan mitään vakavempia onnettomuuksia hevosten parissa. Toisaalta äitini totesi, ettei mun olisi ihan järjellä ajateltuna oikeasti järkevää riskeerata omaa terveyttäni nyt, kun uusi hevonenkin on toivottavasti pian kotona. Ikävähän sitä on katsella uutta hevosta ratsastuskyvyttömänä tallissa seisomassa. Toisaalta ne pienetkin päänsäryt ja pahoinvoinnit tuollaisten vähän rajumpien tippumisten jälkeen kertovat pienistä vammoista, joita aivot ovat ottaneet osakseen. Eivätkä ne ole hyvästä, vaikkei mitään sen vakavampaa kävisi.

Vähän kaksipiippuinen juttu siis. Toisaalta on kivaa treenata kaikenlaisten hevosten kanssa ja saada sitä omaa kokemusta kartoitettua. Toisaalta oma terveys ja tulevaisuuden ajattelu on sekin fiksua. Nuoret hevoset ovat aina nuoria, eikä mikään hevonen voi olla pomminvarma. On tietysti muistettava se, että pakoeläimet ovat välillä arvaamattomia, vaikka niitä olisi koulutettu kuinka hyvin tahansa. Kuulisinkin mielelläni teiltä, oletteko joskus joutuneet miettimään ratkaisua vastaavassa tilateessa. Jatkoitteko riskeistä huolimatta vai annoitteko olla hyvällä omallatunnolla?

Tämän viikon ohjelma muuttui viikonlopun osalta radikaalisti, kun jouduin jättäytymään pois molemmista kisastarteistani. Tarkoituksena oli hypätä lauantaina tällä kyseisellä nuorella sen ensimmäiset kilpailut ihan pikkukisoissa, mutta tällä hetkellä se ei ole paras ratkaisu, joten katsotaan sitä hommaa myöhemmin uudelleen. Lauantai muuttui siis vapaapäiväksi, kuten myös sunnuntai, jolloin mun piti osallistua Hämpsillä estekisoihin ratsastuskeskus Ainossa. Sitä odotin innolla, sillä Hämpsi on nyt mennyt viime aikoina ihan älyttömän kivasti sileällä ja esteillä. Koin löytäneeni siihen ihan uudenlaista tuntumaa, mikä näkyy myös tasaisuutena esteillä. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että tamma on vaihtamassa omistajaa, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Esitin sen pääsiäisen aikana kahdelle ostajaehdokkaalle, joista toinen vie hevosen ostotarkastukseen ja näin ollen kilpailut on peruttu viikonlopulta. Olen toki äärimmäisen onnellinen mahdollisista kaupoista ja toivon, että hevonen löysi nyt uuden omistajan. Toisaalta olisi ollut kiva päästä kilpailemaan, mutta tuleehan noita kisoja myöhemminkin eri hevosten kanssa. Mahtavaa, että tällaisessa taloustilanteessa hevoskauppa kulkee!

Viikonloppuna aion siis opiskella ja ratsastaa oikein kunnolla, enkä varmasti malta pysyä poissa kisoista vaikka sitten ystäviä kannustamasta. Kamerakin lähtenee mukaan, onhan kyseessä kuitenkin ulkokauden avaus! Säät ovat kyllä luvanneet sadetta, mutta josko se onni kääntyisi tuon asian suhteen. Vaikka onhan se kiva kisata ulkona isossa tilassa, siitä sateestakin huolimatta. Varsinkin, jos saa itse olla katetussa katsomossa ja tiirailla suorituksia poissa tuulesta ja tuiskusta ;) Mutta sen näkee sitten! Nyt mä painun nukkumaan ja toivon todella, että tämä päänsärky loppuu, eikä niskanseutu olisi huomenna kivikovana. Peukut pystyyn!

Lue lisää