#1037: Joulun ja Uuden Vuoden juhlaa

Kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi, oli tämän vuoden joulu hieman aiemmista eroava. Perinteisen lapsuudenkodissa vietetyn perhejoulun sijaan suuntasin kulkuni kohti Juankoskea, jossa pääsimme viettämään yhteistä aikaa perheen ja suvun kesken mökillämme. Uusia kokemuksia, jotka jäävät varmasti mieleen pitkälle tulevaisuuteen!

Joulun tunnelma ei mielestäni ole riippuvainen siitä, missä tuon ajankohdan vuosittain viettää. Tunnelmaan vaikuttaa kaikista eniten juuri se, kenen kanssa pyhät vie läpi. Mulle tuo on aina ollut perhe - oli paikkana sitten Ylläs tai Juankoski, pääkaupunkiseutu tai vaikka Thaimaa, kuten viime vuonna. Toki jouluun liittyy monia perinteitä, joita pystyy toteuttamaan parhaiten siellä, missä perinteet ovat alun pitäen päässeet muodostumaan. Näistä yksi on esimerkiksi joulun aattoratsastus, jossa olemme perinteisesti pukeneet hevoset ja ratsastajat jouluisesti ja pitäneet hauskaa maneesissa tai kentällä olosuhteiden mukaan joulumusiikin tahdissa. Paikalla on ollut paitsi tallin oma väki ratsastajineen, myös useiden hevosenomistajien lähipiiriä tapahtumaa seuraamassa. Ja jokaisella tallilla tallin omistajaväki on lisäksi tarjonnut joulupuuroa tai muuta pientä jouluista purtavaa osallistujille. Ihana tapa aloittaa aatto - tästä perinteestä en missään nimessä halua luopua tulevaisuudessakaan, vaikka kahtena vuonna olenkin ollut estynyt pääsemästä osallistumaan.

Joulun pyhät olivatkin tänä vuonna paitsi erilaiset, myös aiempaa vauhdikkaammat suvun kokoontuessa yhteen pienten lasten kera. Vaikka sukulaisten kanssa on toki ihanaa viettää aikaa ja pienet lapset tuovat usein joulun tunnelman ihan jo sillä aidolla innollaan esimerkiksi joulupukin odotusta kohtaan, on pakko myöntää, että tapaninpäivänä yksin kotiin ajellessani olo oli ensimmäistä kertaa oikeasti rauhallinen. Jouluun sisältyy aina vähän sellainen suorittaminen, kun kaiken pitää olla ihan viimeisen päälle laitettua joulupöydästä siihen, mihin aikaan mitäkin tapahtuu. Viime vuosi oli kyllä iso poikkeus, sillä veneillessämme Krabin turkoosien aaltojen keskellä ehti aikakäsitys kadota hyvin kauas taakse. Mutta onhan se niin, että kaikesta suorittamisesta huolimatta joulu on silti ihanaa aikaa ihan jokaisella tavalla.

Vaan eihän se elämä jouluun lopu! Välipäivät kuluivat normaalisti töissä, joskin ajankohdan huomasi hyvin työntekijöiden määrästä: suurin osa käyttää lomiaan tai istuu kotona etäpäivällä välttääkseen turhaa ajamista toimistolle. Itse päädyin saapumaan Pasilaan ihan oman työpöydän ääreen, sillä työpaikkaravintolamme tarjonta houkutteli sen verran suuresti. Työpäivien jälkeen olikin hyvä lähteä kohti tallia ja salitreenejä. Maco sai viettää joululomani aikana vähän kevyemmän jakson, kun Ida ja Jesse vastasivat ruunan liikutuksesta juoksutuksen ja kävelytyksen muodossa. Iso kiitos siis heille avusta! Pääsin hyvillä mielin jatkamaan treenejä torstaina selästä käsin, ja allani oli melko innokas, muttei missään nimessä liian villi nelijalkainen. Kumpikin ratsukon osapuolista oli innokkaana valmiina töihin!

Linkki videoon (Jouluaaton MyDay)

Ja toivotaan todella, että työnteon makuun päästään kunnolla heti ensi vuoden alkupuolelta asti. Suunnitelmanani on nyt, että pystyisin aloittamaan hyppäämisen tammikuun loppupuolella. Parin viikon päästä alan vähitellen palaamaan siihen ihan normaaliin ratsastukseen, sillä vielä tällä hetkellä työskentelen pääosin laukassa ja käynnissä jättäen ravailut ihan puhtaasti loppuravien varaan. Maco on kyllä tuntunut ravatessa todella letkeältä ja tahdikkaalta, joten mieli on sen suhteen positiivinen. Toki lopullinen tuomio hoitojen vaikutuksesta ja muusta saadaan vasta sitten, kun ruuna pääsee oikeasti töihin ja on hetken aikaa tehnyt hommia kunnolla. Uskon kuitenkin, että kaikella on tarkoituksensa - oli lopputulos ihan mikä tahansa. Tulevaa on turha murehtia, joten suuntaan vuoteen 2019 hymy huulilla ja odotukset korkealla. Josko tästä tulisi meidän vuosi!

Loppuun haluan vielä kiittää ihan jokaista siellä ruudun toisella puolella kuluneesta vuodesta. Vuosi 2018 oli todellakin onnistunut, vaikkei kaikki suunnitelmani toteutuneet odotetusti. Olen äärimmäisen kiitollinen kaikista niistä mahdollisuuksista, joita elämä on tuonut eteeni: blogiin, työelämään, hevosharrastukseen, perheeseen ja ihmissuhteisiin liittyen. Kiitos, että olet ollut mukana tekemässä tästä vuodesta unohtumattoman.

Ihanaa Uutta Vuotta just sulle - nauti ja rakasta ♥

Lue lisää

#1036: Maailman paras joululahja - tapasin Champin!

Ihanaa jouluaattoa ja uuden viikon alkua! Tämän vuoden joululoma alkoi poikkeuksellisesti jo lauantaina varsinaisella jättilahjalla omalta osaltani, sillä pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni entiseen hevoseeni Champiin liittyen. Tuo rautias läsipäinen ruuna on varmasti jokaiselle blogini pitkäaikaiselle lukijalle tuttu nelijalkainen, joka ei sen enempää esittelyjä kaipaa. Myin ruunan vuoden 2017 alkupuoliskolla Saksaan, josta se saapui Suomeen muutamaa kuukautta myöhemmin ilahduttamaan ratsastuksenohjaajaopiskelijoita Hingunniemeen. Tänä jouluna oli aika tavata vanhaa ystävää pitkän tauon jälkeen.

Olin suunnitellut tätä reissua Kiuruvedelle jo pidemmän aikaa. Kun Champ muutti nykyiseen kotiinsa, sain heti seuraavien päivien aikana viestiä paikan yhdeltä opettajalta, joka on tuttuni esteratsastusmaailmasta jo pidemmältä ajalta. Hän kertoi uudesta opetushevosesta, joka oli saapunut valloittamaan paikallisten sydämiä. Olin erityisen ilahtunut saadessani viestiä ruunan kuulumisista, mutta erityisen onnelliseksi mut teki se fakta, että tiesin ruunan päässeen hyvään kotiin, jossa se saisi viettää ammattilaisten hoidossa loppuelämänsä varsin hevosystävällisesti. Hingunniemessä hevoset pääsevät nimittäin kesäisin laumassa puolentoista kuukauden kesälomalle laitumille ja niistä huolehtii opiston opiskelijat ammattilaisten valvonnassa. Champilla on oma "päähoitaja", ja sen lisäksi sillä on oma ratsastaja, joka vastaa ruunan liikutuksesta pääosin kokonaan yhden lukuvuoden ajan. Se saa olla ulkona aamusta iltaan ja on lähestulkoon vapaalla kuivaheinällä, jonka lisäksi se saa valtavasti rakkautta koulun opiskelijoilta. 

Maailman paras rautias! Oli niin ihanaa päästä näkemään Pämppistä <3

En yhtään ihmettele, että ruuna on onnistunut valloittamaan niin monen opiskelijan sydämen. Se on luonteeltaan varsinainen persoona, jollaista ei tule heti vastaan. Sainkin kuulla, että Champin luonne ja persoonallisuus on huomattu sen nykyisessä kodissa nopeasti. Se rakastaa huomiota ja kehuja! Samalla se on todellinen opetusmestari, joka ei anna mitään ilmaiseksi, mutta palkitsee kyllä ratsastajaa hyvästä ratsastuksesta. Sen ravissa on kuulemma hankalaa istua, mitä en itse enää muista, mutta siitä on toisaalta kovin pitkä aika, kun olen viimeksi sillä kunnolla kouluratsastusta harrastanut. Ja ehdinhän mä toisaalta ratsastaa ruunalla neljä vuotta - ei siis ihme, että se ehti tulla tutuksi. Kaiken kaikkiaan ruuna oli pysynyt olemukseltaan aivan samanlaisena kuin aiemmin. Rapsuttelin sitä, ja se siirtyi aina kiinni muhun lopettaessani kerjätäkseen lisää rapsutuksia. Ihan kuten ennenkin. 

Kun tein päätöksen Champin lähettämisestä Saksaan, oli se ehdottomasti yksi elämäni vaikeimpia päätöksiä. Kyseessä oli ensimmäinen oma hevoseni, jota rakastin ja rakastan edelleen koko sydämestäni. Itkin koko matkan ajaessani kisoista kotiin, kun soitin vanhemmilleni, valmentajalleni ja Saksaan kertoakseni päätöksestä tuolloin vuoden 2016 loppupuolella. Tammikuu 2017 oli vielä kamalampi, sillä silloin talutin rautiaan ruunan hevosrekkaan, joka suuntasi kohti Niclas Aromaan tallia Saksassa. Kävin moikkaamassa Champia kolmen viikon jälkeen ja tuolla videolla näkyy erittäin hyvin, miten liikuttunut olin sen jälleennäkemisestä. Toukokuussa näin ruunan vielä kertaalleen ennen tätä pitkää taukoa, mutta silloin tunneside oli jo ehtinyt siirtyä järkiajattelun taakse, eikä olo ollut enää surullinen. Tiesin tehneeni oikean päätöksen hevosen myymisestä.

Linkki videoon (Champin tapaaminen)

Vaikka Champin myyminen on ollut iso päätös, on se silti ollut samalla ainoa oikea ratkaisu niin sen kuin omankin harrastukseni kannalta ajateltuna. Champ voi nykyisessä kodissaan mainiosti, ja se antaa valtavasti opetushevosena uusille ratsastajilleen. Siitä näkee, että se voi hyvin, vaikkei sen elämäntehtävä olekaan kilpailla ja suorittaa. Se saa tehdä juttuja omalla mukavuusalueellaan monipuolisesti niin koulu- kuin esteratsastuksen, maastoilun ja vaikkapa maastoesteiden parissa. Ja siitä pidetään ihan älyttömän paljon! Se, jos joku tekee mut valtavan onnelliseksi. 

Kuvasin Champin tapaamisesta videon, jonka editoin eilen kokoon. Videota koostaessani hymyilin taukoamatta. Olin lauantaina niin onnellinen saadessani tavata vanhan ystäväni, ja mielestäni tuo välittyy videossa aidosti myös ruudun toiselle puolelle. Onnellisuus on puhdasta kunnioitusta ja rakkautta tuota hevosta kohtaan, eikä enää ollenkaan kaipuuta vanhoihin aikoihin. En esimerkiksi edes meinannut itkeä lauantaina kertaakaan, vaan hymyilin seurustellessani Champin kanssa karsinassa ja hoitopaikalla. Olen aidosti kiitollinen yhteisistä vuosistamme, mutten kaipaa takaisin Champin omistajaksi. Maco on mulle hevosena ehdottomasti sopivampi, enkä voisi olla onnellisempi hevosenomistaja sen kanssa. Champ on kuitenkin mulle aina se ensimmäinen oma hevonen, jolla tulee olemaan tällä saralla tärkein paikka sydämessäni.

Loppuun muutamat kuvat Champista vuosien varrelta!

Kerroin Champin ja mun historiaa vierailun aikana. Ensimmäisistä ja ainoista koulukisoista, jotka päättyivät voittoon. Monista epäonnistumisista esteradoilla ja hylätyistä suorituksista, kun emme päässeet edes lähtölinjan yli. Ihanista maastoreissuista ja hassuista tavoista, joita meille oli kertynyt. Päivästä, kun Champ oppi juomaan kielellä lipittäen vettä lasista. Erityisen liikuttavaa oli kuulla, kun Hingunniemen puolelta mulle paikkoja näyttänyt henkilö totesi meitä seuratessaan, että Champin persoona on selvästi päässyt herämään eloon sen ollessa mun hevosena. Totesin, että me molemmat ollaan sen verran hönttejä, että sovittiin siltä osin hyvin toistemme kaveriksi. Kyllähän sen näki jo siinä, millaisia lempinimiä ruuna sai mulla ollessaan. Ja olen niin otettu siitä, että viimeisin lempinimi Pämppis on edelleen sen virallinen lempinimi, joka lukee sen nykyisessäkin karsinataulussa. Ai että!

Kaiken kaikkiaan haluan todella kiittää Hingunniemen porukkaa siitä, että he ottivat mut vastaan iloisesti näinkin lähellä joulun pyhiä. Sain kuulla entisen hevoseni kuulumisia, viettää aikaa sen kanssa ja tutustua vähän paremmin sen nykyiseen kotiin. Lupasin, ettei tämä ole varmasti viimeinen kerta, kun käyn herraa moikkaamassa. Champin nykyinen elämäntilanne tekee mut valtavan onnelliseksi, ihan aidosti. Lisäksi arvostan paljon sitä, että sen kuulumisia kerrotaan mulle edelleen aktiivisesti. Suurin toiveeni on, että sinä päivänä, kun Champ siirtyy laukkailemaan vihreämmille laitumille, saisin ruunan tuhkat itselleni siltä osin, mitä ruhosta ei käytetä opetustarkoitukseen. Haluaisin teettää näistä ja Macon tuhkista itselleni Sveitsissä timantin. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, ansaitsee kaksi noin suurta persoonaa loistaa timanttina unohtumattomien elämiensä muistoksi - ja kiitokseksi siitä, mitä ne ovat mulle ja monelle muulle antaneet.

Rauhallista, sydämellistä ja ihanaa Joulua just sulle ♥

Lue lisää

#1035: Uusi tiiminjäsen

Jouluun on enää muutama hassu päivä, mitä on todellakin vaikea uskoa. Jostain kumman syystä tämä syksy on mennyt hujauksessa, eikä sitä varsinaista odottavaa tunnetta ole ehtinyt syntyä matkan varrella kaikista joululauluista, piparien leipomisesta ja muista jouluvalmisteluista huolimatta. Pakko kai se on myöntää, että tällaisen jouluihmisenkin osalta aikuisuus on vienyt pienen palan lapsenomaista innostusta mennessään. Varmasti ihan tervettä kasvua!

Tämä vuosi tulee olemaan jälleen hieman edellisistä jouluista poikkeava. Viime vuonna vietin joulun perheeni kanssa Krabilla Thaimaassa, emmekä siis olleet kotona joulukuusen ja lahjojen vieressä syömässä jouluruokaa sen perinteisen joulukirkon ja joulusaunan jälkeen. Tänä vuonna palataan hieman takaisin juurille, sillä suuntaan lauantaina kohti Kuopiota ja mökkejämme, jossa vietämme perheen kesken joulun isommalla poppoolla. Paikalla on oman perheeni lisäksi myös enoni perhe lapsineen ja lapsenlapsineen. Vilinää ja vilskettä tulee varmasti riittämään, eikä ole syytä unohtaa myöskään rekiajelua, jonne naapuritallin omistaja on luvannut allekirjoittaneen viedä joulun pyhinä. Nähtäväksi jää, innostummeko karauttamaan nelijalkaisten kanssa ihan selästäkin käsin lumisiin maisemiin hankilaukkaamaan tai kiertämään pidemmän kylänraittilenkin vanhojen aikojen muistoksi. Niin tai näin, odotan tulevia päiviä innolla. Säyneinen on ihana pieni maalaiskylä, joka ei jätä koskaan kylmäksi. Viisi päivää maalla tekee varmasti hyvää mielelle. 

Lauantaina tulee lisäksi tapahtumaan jotain sellaista, jota olen odottanut tässä lähes kahden vuoden ajan. Moni saattaakin arvata, mitä tuleman pitää, mutta en paljasta tätä sen kummemmin etukäteen. Luvassa on kuitenkin varmasti video- ja kuvamateriaalia, sillä tätä jos jotakin on toivottu ja odotettu myös kaikkien blogiani pidempään seuranneiden ihmisten toimesta! En todellakaan meinaa pysyä housuissani, sillä olen itsekin toki halunnut päästä toteuttamaan tätä suunnitelmaa jo pidemmän aikaa. Ja lupaan tulla kertomaan tänne blogin puolelle mahdollisimman pian, mitä tuleman piti! Sillä välin innokkaimmat voivat kurkkia paljastuksia lauantaina muista sosiaalisen median kanavistani Instagramia ja Facebookia myöten.

Maco edustaa :P

Kyllä - Hyvinkäällä on ihan oikeasti talvi. Niin ihanaa!

Matkani aikana Maco saa viettää vähän kevyempää jaksoa. En varmastikaan ole vielä täällä blogissa kertonut, mutta tiimiimme on liittynyt uusi jäsen Ida, joka siis toimii Macon hoitajana ja mun apukätenä tallilla. Ida on älyttömän reipas ja sydämellinen nuori, joka käy hoitamassa Macoa noin pari kertaa viikossa. Kävimmepä yhdessä maanantaina maastossakin siten, että Maco toimi Idan ratsuna ja minä puolestani otin matkaan mukaan Kallen. Homma sujui oikein mallikkaasti, eikä illan pimeys haitannut Hyvinkäällä olevan lumiparatiisin takia ollenkaan. Tästä innostuneena sovimmekin seuraavan maastoilupäivän heti keskiviikolle. On ihanaa, että löysin porukkaamme mukaan Idan, jonka käsiin voin luottaa Macon hoitamisen niinä päivinä, kun en itse pääse paikalle - ja toisinaan myös muuten. Maco jos joku rakastaa huomiota, joten sitä ei haittaa, vaikka se pääsisi kahdesti päivässä kävelylle ja harjattavaksi. Parempi vaan, kun tekemistä riittää!

Idan hoitamisen ja kävelytyksen lisäksi Maco pääsee todennäköisesti myös juoksutukseen, vaikka ravaamista pitäisi sen varsinaisessa merkityksessä välttää vielä tammikuun ajan työskentelyaskellajina. Olemme päässeet nyt menemään laukkaa jo ihan normaalisti ja työskentelemään siinä tavallisia asioita aina siirtymisistä väistöihin, avoihin ja esimerkiksi vastalaukkaan. Pidän ravaamisen kuitenkin aina ihan minimissä eli usein vain loppuraveissa. Samalla kävelen todella runsaasti: vähintään sen 20 minuuttia alkuun ja laukkapätkien välissä viitisen minuuttia kerrallaan. Tällä tavalla yhdelle ratsastukselle tulee helposti mittaa jo ihan ajallisestikin. Ei siis pääse itse yhtään sen nopeammin tallilta pois ;)

Maanantain maastoreissu. Macolla on ihan varmuuden vuoksi jarru matkassa. Kalle pysyy käsissä, vaikka se onkin välillä enemmän innoissaan ;)

Perinteinen piparin leivonta äidin, tädin ja serkun kanssa.

Meidän Espanjan kisareissu peruuntui siis tämän Macon hoidon myötä kokonaan, mikä muutti samalla myös reissuun lähtevien tallikavereideni suunnitelmia. He pohtivat nyt, lähtevätkö he matkaan ollenkaan vai vain yhden tourin ajaksi. En siis lopulta päätynyt lähtemään reissuun edes turistina tai toisten hevosilla kisaten, vaan totesin, että loma toisaalla ilman hevosia kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Puntaroin pitkään, lähtisinkö ystävieni mukaan Miamiin pariksi viikoksi vaiko Thaimaahan yksin, mutta Miamin lämpötila ei miellyttänyt rantaloman kaipuutani. Siksipä ostin itselleni matkan Thaimaan Hua Hiniin 18 päiväksi 4,5 tähden hotelliin. Esimieheni lupasi, että saan lähteä lomalle maaliskuussa, joten ostin suorat lennot heti 1. maaliskuuta klo 00:40 lähtevään koneeseen. Sanotaan näin, että en ole koskaan tainnut olla näin innoissani jostakin tulevasta reissusta. Yksin matkustaminen piristää, mutta myös haastaa. Aion tehdä reissussa paljon kaikkea, joten jos sulla on kokemusta Hua Hinissa matkustamisesta, otan mielelläni vinkkejä vastaan! Ihan jo vaikka siitä, miten pääsen Bangkokin lentokentältä perille hotellille. 

Mutta se näistä lomapuheista! Ennen aurinkomatkailua on syytä hiljentyä joulun viettoon ja toivotella kaikille silkkiturville ihanaa joulun aikaa. En kuitenkaan vietä täältä sosiaalisesta mediasta minkään sortin joululomaa, vaan yritän päivittää teille kuulumisia jo aattona uusien seikkailujen kera. Muistakaa te kuitenkin ottaa rennosti lomillanne, mikäli sellainen on kohdalle osunut koulun ja töiden parista!

Ihanaa joulun odotusta ♥

Lue lisää

#1034: Parasta harrastuksessa on hyvä tallihenki

Talli on aina ollut mulle paikka, jossa olen voinut rauhoittua koulu- tai opiskelupäivän ja myöhemmässä vaiheessa työpäivän jälkeen. Paikka, jonne on saattanut joskus ärsyttää lähteä pitkän matkan, pimeyden tai huonon sään takia, mutta jossa aina tulee hyvälle mielelle ja unohtaa ne kuuluisat murheensa. Koskaan ei ole ollut päivää, jolloin tallireissu olisi päättynyt ikävissä tunnelmissa siitäkin huolimatta, että monesti varsinkin näin hevosenomistajana pääsee kokemaan myös niitä ikäviä hetkiä esimerkiksi hevosen sairastumisen vuoksi. Voisi sanoa, että talliympäristö on ainakin mulle paikka rentoutumiselle. Sen oman ja itselle tärkeimmän nelijalkaisen silkkiturvan läsnäolo ja helliminen vääntää suupielet hymyyn väkisinkin. Macon uteliaita silmiä katsellessani mietin vain, miten onnellisessa asemassa olen saadessani pitää noin ihmeellistä olentoa osana elämääni. Sitä tunnetta ei pysty pukemaan sanoiksi. Uskon, että jokainen hevosenomistaja tai tärkeän hevosen elämässään omannut taho pystyy samaistumaan tähän tunteeseen.

Hevosten läsnäolo ja niiden kanssa puuhastelu rentouttavine piirteineen ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka tekee hevosharrastuksesta mielekästä. Olen varsinkin teinivuosista lähtien ollut kovinkin sosiaalinen ihminen, joka on aina rakentanut talliympäristössä itselleen uusia tuttavuuksia niin vanhempien kuin nuorempienkin hevosharrastajien kanssa. Voin valehtelematta todeta, että juuri hevosharrastus on kasvattanut verkostojani todella laajoiksi ja muodostanut laajan tuttava-, kaveri- kuin ystäväpiirin niin Suomen kuin ulkomaidenkin osalta. Juuri hevosharrastuksen kautta olen tutustunut kaikista parhaimpiin ystäviini ihan koko elämäni aikana. Heti ensimmäisenä esimerkkinä tulee mieleen paras ystäväni Milla, jonka kanssa juttelin alkujaan siksi, että kävelimme kisoissa rataa ja pohdimme yhdessä, hyppäisiköhän edelliset hevosemme vesiesteen - ne molemmat kun olivat tunnettuja kyttäämisestään. Siitä se kaveruus sitten lähti, ja nykyään Milla on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni. 

Ja tuota listaa voisi jatkaa ihan loputtomiin! Hevoset ovat tuoneet elämääni ihan valtavan määrän aivan uskomattoman ihania ihmisiä. Se jos jokin on rikastuttanut elämääni ja tarjonnut eteen kaikenlaista sisältöä. Hevosharrastus on siitäkin syystä eräänlainen henkireikä, sillä se on suuri osa sosiaalisuuttani. Talli on paikka sosiaalisten suhteiden syntymiselle. Siitä johtuen tallihenki on mielestäni erittäin suuressa roolissa hevosharrastuksen mielekkyyden kannalta. Huonossa tallihengessä on ikävä harrastaa.

Jälleen ihanan Elli Heimosen kuvia marraskuulta. Kiitos! :)

Olen monesti pohtinut sitä, miksi niin monet sosiaalisista suhteistani on rakentunut nimenomaan tallimaailman ympärille. Okei, faktahan on ehdottomasti se, että siellä on tullut vietettyä lähestulkoon kaikki vapaa-aika aina siitä alakouluikäisestä alkaen. Pelkkä ajankäyttö ei kuitenkaan mielestäni kerro kaikkea, sillä moni yhtä lailla pitkään tallilla oleskellut ei välttämättä ole hankkinut itselleen yhtä paljon ystäviä talliolosuhteista. Väitänkin, että suurin ja merkittävin tekijä on ollut se, että olen aina ollut tallilla yksin - en äidin, isän tai esimerkiksi siskon kanssa. Se on ero, jonka huomaan moniin muihin tallikavereihini vuosien varrelta.

Ihan totta! Kaikilla edellisillä talleillani lähestulkoon 60 prosentilla hevosenomistajista yhtä hevosta kohden on ollut jonkinlainen parivaljakko, joka on ollut tallilla yhdessä käytännössä päivittäin tai ainakin useana päivänä viikossa. Yleisin parivaljakko lienee äiti ja tytär (tyttären tai äidin iästä riippumatta), mutta yhtä lailla olen nähnyt pariskuntia, kavereita ja siskoksia. Jopa valmentajan läsnäoloa paikalla päivästä toiseen. Monella hevosenomistajalla tai ratsastajalla on aina joku sureva omainen tai tukihenkilö paikalla seurana, apukätenä tai muuten vain nautiskelemassa talli-ilmasta. Ja niinhän sen pitääkin olla - mikään ei ole mahtavampaa kuin harrastaa yhdessä!

Omalla kohdallani näin ei kuitenkaan ole koskaan ollut. Toki olen tuonut mukanani tallille milloin kavereita ja milloin perheenjäseniä, mutta nämä kerrat ovat rajoittuneet pariin kertaan vuodessa. Huomasin ilmiön jo aikoinani Champin kanssa, kun asuimme Provincia-tallilla. Samaan aikaan kanssamme tallilla asui monia yhdessä hevosharrastustaan suorittavaa parivaljakkoa, mutta yksi erottui yli muiden juuri omaan harrastukseeni: erään kenttähevosen omistavat äiti ja tytär. Kenttähevosen omistajaäidistä tuli mulle talliäiti tai tallimummo, joiksi häntä leikkisästi nimitin. Sitä edellisellä tallilla tuota virkaa toimitti entinen ratsastuksenopettajani, joka katsoi perääni tilanteesta riippumatta. Nämä ihmiset ikään kuin korvasivat sitä oman äidin, siskon tai kaverin puuttumista harrastuksesta auttaen ja tukien milloin missäkin hevosiin tai elämään liittyen. 

Näin vanhempana tuollaista samanlaista talliäiti-suhdetta ei enää syntynyt muutettuamme Hongisojalle ja sen jälkeen Stable Novaan. Vaikka näen yhä edelleen samanlaista parivaljakko-harrastamista, en ole koskaan osannut kaivata esimerkiksi omaa äitiäni tallille mukaani. Ja sen toisen ihmisen puuttuminen jokapäiväisestä harrastamisesta on pakottanut väkisinkin tutustumaan uusiin ihmisiin juuri niiden sosiaalisten kohtaamisten aikaansaamiseksi. Ja juuri näitä reittejä pitkin olen vuosien saatossa päätynyt tilanteeseen, jossa olen yhtäkkiä huomannut muodostaneeni huomaamattani hyviä ystävyys- ja kaverisuhteita tallikavereideni kanssa - ja tallirajojen yli ihan ympäri Suomen. Sama pätee toki myös työpaikalla, jossa tutustun mielelläni uusiin ihmisiin ja ystävystyn nopeasti ihmisten kanssa. Ehkä se on siis tietynlainen luonteenpiirrekin.

Mutta kuvitelkaa, miten ikävää tallilla olisi olla, jos siellä olisi huono ilmapiiri. Hevosihmiset ovat tunnetusti katkeraa porukkaa, jotka puhuvat valtavasti pahaa toisistaan selän takana. Niin sitä ainakin väitetään. Ei ole tavatonta, että tallilla syrjitään toisia milloin toisten ratsastajien ja milloin tallinpitäjien toimesta. Onnekseni en ole koskaan joutunut olemaan tallilla, jossa olisi huono tallihenki! Miettikääpä tilannetta ihan jo talodellisestakin näkökulmasta. Mitä järkeä on laittaa järjettömiä summia harrastukseen, joka tuo lopulta pahaa mieltä ikävien ihmisten toimesta? Niin, eipä kai mitään. 

Hyvästä tallihengestä on helppo puhua korulauseita. Pitää olla ystävällinen muille ja ottaa muut huomioon. Ei saa kiusata tai syrjiä ketään. Muiden tekemisistä pitää olla avoimen kiinnostunut. Mutta entäs ne tilanteet, joissa tallihenki on jo lähtökohtaisesti huono syystä tai toisesta? Kiusatun tai syrjityn ei ole helppoa mennä sanomaan ääneen muille, ettei oma fiilis tallilla ole enää hyvä. Varsinkaan sille, joka on ottanut kiusaajan roolin tiedostaen tai tiedostamattaan. Ja vaikka kiusaajana olisi esimerkiksi ratsastuskoulun toinen oppilas tai yksityistallin toinen hevosenomistaja, ei tallinpitäjä harvemmin jaksa tai pysty paneutumaan tilanteen selvittämiseen. 

Nuorten keskuudessa syrjimistä, ilkkumista ja kevyttä kiusaamista tapahtuu varmasti paljonkin. Muistan ihan omasta nuoruudestani, miten arvostelimme toisinaan muita tuntiratsastajia ja miten ihan yhtä lailla mullekin tultiin sanomaan, että onpas mulla rumat vaatteet tallilla. Ihan ehdottomasti mieleenpainuvin kommentti tuli kuitenkin kaverini äidin suusta: "sä olit ennen tämän ryhmän paras ratsastaja, mutta kasvoit kesällä niin paljon pituutta, että sun raajat on ihan eri mittasuhteissa. Se on vaikuttanut sun ratsastukseen, kun et sä enää hallitse itseäsi." Ei sitä varmasti tarkoitettu ilkeänä kommenttina, mutta voitte kuvitella, miltä se seitsemäsluokkalaisen korvaan kuullosti. En silti koskaan kokenut joutuneeni varsinaisesti kiusatuksi tai syrjityksi, sillä tuollaista nälvimistä esiintyi ihan jatkuvasti, eikä sillä lopulta tarkoitettu pahaa. Se on ehkä osa nuorten tyttöjen kasvamista ja kilpailuhenkisyyttä.

En silti väitä, että minkäänlainen nälviminen tai kiusaaminen olisi oikein - oli kyseessä sitten nuori tai vanhempi ihminen. Voin ilokseni todeta, että nykyisen tallimme tallihenki on jotain sellaista, mihin en ole törmännyt koskaan aiemmin, vaikka aiemmissakaan ei ole valittamisen sijaa ollut. Kaikki hevosenomistajat puhaltavat yhteen hilleen, tallinomistajista puhumattakaan. Työntekijät ovat älyttömän mukavia, ja sama pätee yhtä lailla myös naapuritallien omistajiin. Tallille menemistä odottaa ihan jo sen takia, että siellä tietää pääsevänsä oikeasti nauramaan ja juttelemaan ihanien ihmisten kanssa hevosista tai elämästä ylipäänsä. Jään helposti ratsastuksen jälkeen norkoilemaan tallille jopa tunniksi ihan vain jutellakseni tallikavereideni kanssa. Käymme toisinaan lounaalla tai syömässä illalla naapuritallin omistajien, tallimme omistajien tai tallikavereideni kanssa. Istumme iltaa porukalla milloin missäkin. Ja toden totta - nautimme toisten hevosihmisten seurasta!

Ole siis kiitollinen, jos sun tallilla on hyvä tallihenki. Ja muista näyttää muille, että arvostat sitä! Ihan yhtä lailla kannustan kaikkia myös miettimään, mitä jokainen meistä voi tehdä paremman tallihengen luomiseksi. Jokainen tallilla kävijä haluaa kuitenkin lähtökohtaisesti viettää tallilla aikaansa positiivisessa hengessä ja nauttia harrastuksestaan ilman, että joutuu samalla pelätä tulevansa syrjityksi. Voimme parantaa toisten päivää yksinkertaisilla ja pienillä teoilla: ihan vaikka kysymällä, mitä toiselle tai toisen hevoselle kuuluu tai auttamalla jossakin pienessä askareessa. Nämä teot eivät vaadi tekijältään paljon, mutta voivat tuoda toiselle hymyn huulille. Jos ei muuta, niin hymyile kaikille vastaantulijoille! Hymy tarttuu ja piristää päivää. Myös sitä synkintä. ♥

Millainen tallihenki teidän tallilla on? :)

Lue lisää

#1033: Jäätä, pimeyttä ja sadetta

Olin sopinut sunnuntaiaamulle maastolenkin. Etukäteen odotukset olivat tietysti korkealla. Mikäs olisi sen kivempaa kuin aloittaa sunnuntai rauhallisella maastolenkillä aamuauringon säteissä, maan kimmeltäessä pakkasyön jäljiltä valkoisen huurun peittämänä. Hyvä seura, innokkaat hevoset ja pirteä mieli. Aikalailla jokaisen hevosihmisen unelma!

Monesti on kuitenkin tullut todettua, ettei odotukset aina vastaa sitä lopputulemaa. Vaikka sunnuntaiaamun maasto kuulosti etukäteen erinomaiselta ajatukselta, ei oikeastaan mikään ollut puolellamme nautinnollista aamun aloitusta ajatellen. Herätyskello soi kuudelta, ja olin siihen mennessä ehtinyt nukkumaan katkonaisesti viitisen tuntia edellisen päivän Tallinnan reissun venymisen vuoksi. Autolla tallille ajaessani kauhistelin, miten liukas tallitie olikaan - maastoreitit olisivat varmasti yhtä peilijäätä. Positiivisena ajatuksena ehdin pohtimaan, ettei ulkona onneksi satanut. Kahdeksan jälkeen hevosen selkään noustessani tajusin, että ulkona ei tulisi olemaan valoisaa vielä pitkään aikaan. Kun pääsin naapuritallin pihalle odottamaan maastoseuraani, alkoi taivaalta tippumaan isoja pisaroita varsin vauhdikkaaseen tahtiin. Ei mennyt kuin Strömssössä. 

Iloinen maastoilusää!

Sen jälkeen olikin hyvä lämmitellä hetki :)

Niinpä lähdimme varsin mielenkiintoiselle maastoreissulle, jota siivitti pelko hevosten liukastumisesta hokituksesta huolimatta, naamaa piiskaava sade ja se kaiken alleen peittävä pimeys. Nauratti, koska tilanne oli niin korni. Kaverini totesi, ettei voi uskoa suostuneensa lähtemään maastoilemaan mun kanssa tähän aikaan ja tähän säähän. Uhosi, että valitsee ensi kerralla itse, milloin maastoillaan. Suostuin mielihyvin - en todellakaan muistanut, että aurinko nousee tähän aikaan vuodesta vasta yhdeksän jälkeen. Saati katsonut sääkarttoja niin tarkkasilmäisesti.

Siinä ulkona pimeässä, jäässä ja sateessa tarpoessamme mietin, miten hienoa hevosenomistajuus voikaan toisinaan olla. Jokainen vähänkin täysjärkisempi olisi ollut samaan aikaan lämpimien peittojen välissä vasta heräilemässä uuteen aamuun vailla kiirettä ja pelkoa siitä, että joku elämässä tärkeä asia saattaisi katkaista jalkansa liukastuessaan. Niinhän tämä maailma on valintoja täynnä! Ja heti, kun valo alkoi saavuttaa synkempääkin synkempää Hyvinkään metsikköä, ehdotin maneesiin siirtymistä. Oli pakko luovuttaa, koska hommasta ei olisi tullut mitään. Jumiinhan hevoset menevät, jos ne joutuvat tepastelemaan peilijäällä ja varomaan askeliaan. Kaukana siitä rentouttavasta aamumaastosta, jota olin niin fiiliksissä ollut toteuttamassa.

"Ootko tosissasi, että me ollaan menossa ulos?"

Tyytyväisenä kopissa lenkin jälkeen!

Mutta ei mitään huonoa, ettei jotain hyvääkin! Maneesissa meno muuttui yhtäkkiä maastoilusta kevytmieliseksi esteiden ylittämiseksi. Koska Maco on edelleen kevyemmällä ratsastuksella, laskeuduin muutaman laukkapätkän jälkeen kävelyttämään sitä maasta käsin. Heitin samalla kaverilleni haasteen ylittää muutama este, jotta näkisin, miten hänen hevosensa hyppää. Muutaman ristikon jälkeen hän hyppäsi lopulta ihan jo esteen kokoista pystyä ehkä noin 120cm korkeudella. Sellainen maastoaamu siis! Eikä tarvittu sen kummempia hyppyvermeitä, kannuksista puhumattakaan. Mentiin vain ja tehtiin. Loppujen lopuksi hevosetkin olivat varmasti tyytyväisempiä päästessään sateesta sisälle halliin maaperälle, joka ei muistuttanut luistinrataa.

Tällaiset pienet asiat ovat niitä, jotka tuovat hymyn huulille päivästä toiseen. Ja se on syy, miksi hevosharrastukseen haluaa käyttää niin paljon aikaa, rahaa ja resurssejaan ylipäänsäkin. Vaikka aamulla ärsyttäisi herätä väsyneenä tallille ennen päivän muita menoja, syntyy juuri näistä tilanteista muistoja, jotka piristävät arkea ja kulkevat mukana vuodesta toiseen. Hevosharrastus on valtava voimavara, joka antaa paljon ihan jokaiselle elämän osa-alueelle. Siksi me hevosharrastajat saadaan olla iloisia siitä, että olemme jossain määrin etuoikeutettuja päästessämme nauttimaan tästä lajista! Niinäkin hetkinä, kun kaikki tuntuu menevän huonosti, hevoset eivät ole kunnossa ja kisoissa menee päin prinkkalaa. Niinäkin hetkinä pitää muistaa, miksi me tätä kaikkea tehdään. Kokemuksien takia. Rakkaudesta lajiin. Ja hevosiin!

Onko sulla huonoja muistoja hevosten parista, 

jotka ovat kuitenkin lopulta kääntyneet hyviksi?

Lue lisää

#1032: Opiskelijan ja hevosenomistajan talouspohdintaa

Sain jokin aika sitten pyynnön, josko olisin voinut pohtia blogissani tarkemmin talouteen liittyviä asioita juuri Helsingissä asuvan, hevosia harrastavan opiskelijan näkökulmasta. Vastaavia ideoita ja toiveita on esitetty viimeisen vuoden aikana kovin runsaasti, joten päätin vihdoin pohtia aihetta hieman tarkemmin siitäkin huolimatta, etten halua käsitellä suoranaisesti omaan rahatilanteeseeni liittyviä asioita julkisesti - se kun ei mielestäni kenellekään kuin minulle itselleni kuulu. Mutta taloudesta ja rahasta yleisellä tasolla sen sijaan pitäisi puhua mielestäni nykyistä paljon avoimemmin! Etenkin nuorten, jotka voivat vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa niin monella tavoin. 

Heti alkuun haluan sanoa muutaman disclaimerin. Vaikka olen edelleen opiskelijana yliopistolla, en ole viimeiseen pariin vuoteen mieltänyt itseäni varsinaiseksi opiskelijaksi siitäkään huolimatta, että opintopisteitä on kertynyt puolen vuoden sisällä reilut kuusikymmentä kappaletta. Koska olen ollut täysipainoisesti työelämässä jo pidemmän aikaa ja tehnyt viimeisiä maisteriopintoja siinä sivussa, valitsen aina esimerkiksi statusta kysyttäessä "työntekijän" sen normaalin "opiskelijan" sijaan. Koska olen työelämässä vakituisessa työsuhteessa oman alani töissä, tienaan ihan hyvin ollakseni vasta 24-vuotias. En siis lukeudu siihen pienituloisten joukkoon, johon opiskelijat keskimääräisesti yleensä sijoittuvat. Mutta tästäkin huolimatta takana on niitä hetkiä, kun opintoja suoritettiin hieman isommalla panostuksella ja töitä tehtiin vähemmän - ja etenkin pienemmällä palkalla. Tältä ajalta on kokemusta siis myös erilaisten opinto- ja asumistukien nostamisesta.

Uusien kuvien puutteessa otetaan takaisinheitto vuoteen 2016!

Kun ostimme ensimmäisen hevoseni, olin vasta täyttänyt 18 vuotta ja elin lukiossa abivuottani eli kirjoitusten parasta aikaa. Asuin vanhempieni luona, mutta he painottivat heti alusta alkaen, että mikäli oma hevonen hankittaisiin, olisi sitä vastaan alettava käymään töissä opiskelujen ohella. Vanhempani ovat aina olleet älyttömän reiluja, mutta vaatineet silti omaa panostusta taloudellisesti hevosharrastukseen. He ovat auttaneet rahallisesti esimerkiksi eläinlääkärilaskujen kanssa - olihan esimerkiksi Champ kokonaan heidän nimissään - mutta en ole koskaan saanut harrastaa ilman, että olen tienannut harrastustani varten itse suurimman osan kuluista. Jo varhaisteininä tienasin ratsastustunteja taluttamalla alkeiskurssilaisia vuoden ympäri, avustamalla leireillä ja vetämällä hevoskerhoa nuoremmille. Kun täytin 15, aloin tekemään ratsastuskoululla viikonloppuisin tallivuoroja. Abivuonna 18 vuotta täytettyäni tein noin kolmesti viikossa kahdeksan tai kymmenenkin tunnin työvuoroja toisella ratsastuskoululla, joskus useamminkin.

Olin siis sitoutunut jo lapsesta asti siihen, että mikäli ratsastusta haluaisi harrastaa, olisi töitä sen eteen tehtävä. Champin ostettuamme koin, etten jaksanut tehdä täyspitkiä tallipäiviä ja ratsastaa sekä hoitaa omaa hevosta sen päälle niin hyvin kuin olisin halunnut. En nimittäin koskaan kokenut, että hevoset ja ratsastaminen olisivat ala, jolle haluaisin työllistyä vanhempana. Siispä hain töitä kaupasta, jossa olinkin töissä aina vuoden 2016 alkuun saakka. Tuona aikana tein töitä milloin normaalin täyspäiväisen sopimuksen mukaan, milloin vähemmän keskittyessäni enemmän opintoihin. Viihdyin kaupassa, sillä siellä oli paitsi mahtava työporukka ja osan aikaa poikaystävä, myös työ, joka ei vaatinut kovinkaan paljon ajattelua kassalla tai osastolla toimiessani. En missään nimessä halua vähätellä kaupanalan työtä, mutta fakta ainakin omalla kohdallani on se, ettei tuo työ haastanut osaamistani. Opiskeluiden oheen se oli erinomainen tapa tienata pientä taskurahaa ja rahoittaa hevosen kuluja.

Kaupan alalla palkka ei päätä huimaa, sillä tuntipalkat pyörivät yleensä siinä 11 euron tuntumassa, kun katsotaan palkkoja pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Kaupan alan työehtosopimuksen mukaan myyjän palkka on ensimmäisenä vuonna kokoaikaisella työntekijällä reilun 1700 euron verran. Siihen päälle toki lisät ja ylimääräiset vuorot, mutta näidenkään kanssa ei päästä vielä kovin suuriin tuloihin. Opiskelijana en tehnyt kuin osan vuodesta kokoaikaisella sopimuksella, joten tunteja kertyi viikossa suurimman osan vuodesta joskus kymmenen, joskus 30. Tulot olivat siis pienet, mikä ei varsinaisesti haitannut kotona asuessani. Sain hyvin maksettua hevosen vuokran ja käytettyä rahaa omaan elämiseen, sillä asuin vanhempieni luona ja nostin opintotukea sekä opintolainaa.

Omaan talouteen panostaminen ja siitä kiinnostuminen alkoi näkymään enemmän vasta 21-vuotiaana, kun muutin Helsinkiin pois vanhempieni huomista. Asuin todella halvassa opiskelija-asunnossa, joten asumiseen ei mennyt rahaa kovinkaan suuresti. Jouduin kuitenkin opettelemaan uuden tavan kuluttaa ihan tavallisessa arjessa. Jos halusin pärjätä itsenäisesti, en voinut lähteä ravintolareissuille  tai leffaan kavereideni kanssa ilman mitään harkintaa. Siinä, missä shoppailin aiemmin vaatteita ja esimerkiksi kosmetiikkaa innokkaasti, jouduin nyt pohtimaan sitä, oliko kukin vaatekappale oikeasti tarpeellinen. En kuitenkaan ollut tilanteessa yksin, sillä sain paljon neuvoja omilta vanhemmiltani, jotka yhä edelleen auttoivat taloudellisesti esimerkiksi auton vakuutusten ja omien vakuutusteni kanssa, jos tilanne niin vaati. Auto ei esimerkiksi tuolloin ollut nimissäni, vaikka se oli käytännössä vain mun käytettävissä.

Paljon on tultu noista vuosista eteenpäin! Enää en voi nostaa opintotukea tai asumistukea, sillä tienaan enemmän kuin mitä näitä tukia nostaakseen saisi tienata. Maksan itse kaikki vakuutukset niin autoni kuin kodin ja oman itseni sekä irtaimistoni osalta. Tallipaikat, valmennukset ja nykyään myös eläinlääkärin kulut veloittuvat ihan omasta pussista, kuten myös bensat, ruoat, lääkärikäynnit, vaate- ja sisustushankinnat, sähkölaskut ja ylimääräiset lomamatkat. Käytännössä siis kaikki eläminen, mitä nyt mieleen tupsahtaa. Ja niinhän sen kuuluukin mennä, vaikka mielestäni on silti hienoa, että vanhemmat ovat valmiita tukemaan jälkikasvuaan ihan yleiselläkin tasolla. Äitini totesi joskus hyvin, että hän voi tarvittaessa tukea hevosharrastustani ensimmäiseen maisterintutkintoon saakka. Yhtä lailla tiedän kuitenkin perheitä, joissa vanhemmat ovat lopettaneet kaiken taloudellisen (ja joskus myös henkisen) tukemisen heti, kun lapsi on saavuttanut täysi-ikäisyyden. Jokainen perhe tekee valintansa itse, ja tämä aihe olisi ihan oman postauksensa arvoinen.

Tiedostan hyvin, että matka järkeväksi rahankäyttäjäksi ja taloudellisesti suunnitelmalliseksi ihmiseksi on vielä täysin kesken - matka on pitkä ja kestää varmasti koko elämän ajan. Siitäkin huolimatta halusin listata tähän alle muutamia talouteen liittyviä seikkoja, jotka nousevat mieleen hyvinä vinkkeinä nuorille, opiskelijoille ja hevosharrastajille. Tämä alku olkoon pieni alustus sille, mistä tilanteesta olen aikanaan lähtenyt ja missä ollaan nykyään. 

1. OLE VALMIS TEKEMÄÄN UHRAUKSIA
   
   Hevosenomistajana tai opiskelijana (ja varsinaan näiden kahden yhdistelmänä) ei voi saada kaikkea, mitä vastaan tulee ja mieli tekisi. Tämä on varmasti itsestäänselvä asia jokaiselle, mutta monen on silti vaikea sisäistää sitä, jos tilanne ei ole vielä osunut kohdalle. Jos harkitset esimerkiksi hevosen ostamista tai olet vasta siirtymässä opintoihin, on syytä tiedostaa, että joudut jatkossa luopumaan monista asioista, joita olisi kiva tehdä kavereiden tai perheen kanssa.
   
   Monet näistä asioista liittyvät rahankäyttöön (esimerkiksi matkat, ravintolaruokailut ja niin edelleen), mutta suurelta osin kyseessä on myös aika. Töiden jälkeen on pakko opiskella tai toisin päin, jotta on rahaa harrastaa. Ole siis valmis tekemään töitä myös silloin, kun se tuntuu ikävältä vuoden pimeinä aikoina.
   
   
2. ALOITA SÄÄSTÄMINEN NYT, ÄLÄ HUOMENNA
   
   Säästäminen on satsaus tulevaisuuteesi. Jokainen voi säästää, vaikka tulot olisivat pieniä. Jos laitat joka kuukausi muutaman kympin säästötilillesi, on sinulla varaa käydä kampaajalla tai hankkia jokin yllättävä ostos sitten, kun sen aika koittaa.
   
   
   Jos sun on hankala miettiä, mistä voisit säästää, kannattaa omia kulutustottumuksia pilkkoa konkreettisiin osiin. Pystytkö jättämään yhden ravintolareissun kuukaudessa pois? Jos tupakoit tai käytät alkoholia, onko sitä mahdollista vähentää? Pienillä teoilla on lopulta suuri merkitys.
   
   
3. ALOITA SIJOITTAMINEN - VAIKKA PIENELLÄ SUMMALLA
   
   Vielä säästämistäkin parempi tapa kerryttää varallisuutta tulevaisuutta ajatellen on aloittaa sijoittaminen. Alkuun pääsee pienillä summilla helposti ihan vaikka itsepalvelukanavia pitkin, tai jos kokemusta hommasta ei ole alkuunsakaan, tarjoavat useimmat pankit sijoitustapaamisen veloituksetta tai pientä korvausta vastaan. Jos sijoittaminen ei ole tuttua, kannattaa se aloittaa jostain matalariskisestä kohteesta, kuten rahastoista.
   
   
   Tilisäästäminen ei nykyisellä korkotasolla ole kannattavaa, sillä varat eivät kasva korkoa juuri ollenkaan. Sijoittaminen on toki pitkäjänteinen projekti, jossa paras tuottosuhde nähdään usein vasta vuosikausien päästä. Mutta kyllä, sijoittaminen kannattaa aloittaa heti nuorena niillä pienilläkin summilla.
   
   
4. KÄYTÄ OPINTOLAINA JA OPINTORAHA JÄRKEVÄSTI
   Opintolaina ja opintoraha ovat tarkoitettu rahoittamaan opiskelijan elämää. Käytännössä kaikki tuntemani opiskelijat ovat nostaneet opintorahan ja yleisen asumistuen, mikäli se heille tulojen perusteella myönnetään. Yleensä opintoraha meneekin konkreettisesti ruokaan tai esimerkiksi liikunta-aktiviteetteihin, mutta mikäli tienaat myös ihan tavallisen työn osalta, on opintoraha toisinaan ylimääräistä tuloa, jonka voi käyttää esimerkiksi hevosharrastukseen tai muuhun elämään. Fiksuimmat laittavat opintorahansa sijoituksiin tai säästöön.
   
   
   Sama pätee opintolainaan, joka on tarkoitettu opintojen rahoitukseen. Valtio maksaa opintolainan 2 500 euron yli menevästä osasta 40 % takaisin opintolainahyvityksenä, mikäli opiskelija valmistuu tutkinnon määräajassa (omalla kohdallani tämä on kuusi vuotta). Opintolaina on todella matalakorkoinen laina, joten se on ihan oikeasti järkevä nostaa käyttöön - tai vielä järkevämpää laittaa sijoituksiin sellaisenaan poikimaan tuottoa opintojen ajaksi. 
   
   
   Yhtä lailla tiedän monia, jotka ovat rahoittaneet esimerkiksi hevosharrastustaan tai ostaneet oman hevosen juuri opintolainalla. Moni on tätä vastaan vedoten argumenttiin siitä, että opintolaina tulisi käyttää vain pakollisiin opiskeluun liittyviin menoihin, mutta toisaalta missään ei ole määritelty, mihin opintolainaa saa käyttää. Niillä, jotka eivät käy töissä, kuluu opintolaina usein elämiseen. Töissäkäyvillä lainaa voi käyttää sen sijaan ylimääräisiin hankintoihin tai vaikka juuri hevoskuluihin.
   
   
5. SUUNNITTELE MENOSI
   Jos olet suunnitelmallinen ihminen ja rakastat laatia esimerkiksi tehtävälistoja arjestasi, ei talouden suunnitteleminen ole varmasti haaste eikä mikään. Vaikka numerot ja laskut ahdistaisivat, kannattaa ihan jokaisen listata vaikkapa kuukausitasolla ylös tulos ja pakolliset menot. Kun saat silmiesi eteen mustaa valkoisella, voit samalla hahmottaa paremmin sitä, mihin kaikkeen sinulla on varaa kunkin kuukauden aikana.
   
   Tein esimerkiksi juuri eilen loppuvuoden ja tammikuun listauksen, johon kirjasin ylös tuloni ja kaikki pakolliset menot sähkölaskuineen, vuokrineen, hevosen kengityksineen ja muine kuluineen. Siitä pystyin päättelemään, miten paljon mulla olisi varaa laittaa rahaa joululahjoihin tänä vuonna. Onnekseni olen jo hankkinut suurimman osan ostettavista lahjoista, sillä yllätys yllätys - summa ei ollut suuri.
   
   
6. PIDÄ VEROPROSENTTISI HIEMAN TARVITTAVAA KORKEAMPANA
   Moni suomalainen maksaa hieman tarvittavaa enemmän veroja jokaisesta palkastaan, ja tämä palkitaan vuoden lopussa veronpalautuksina. Veroprosenttiin kannattaa oikeasti kiinnittää huomiota ja se onkin hyvä tarkastaa useamman kerran vuodessa, jotta säästyy mahdollisilta mätkyiltä. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin maksella mätkyjä jopa kahden vuoden takaisista palkoista - vuoden 2017 tammikuun alusta asti kertyneitä verotuksia tasoitellaan nimittäin juuri näin vuoden 2018-2019 vaihteessa. Hevosihmisen ja opiskelijan kukkarossa mätkyt ovat iso miinus varsinkin silloin, jos niihin ei ole osannut varautua.
   
   Jos maksat veroja niin sanotusti liikaa vuoden aikana, saat seuraavan vuoden loppupuolella palautuksia näistä liiaksi maksetuista veroista. Moni tekee näin ihan tietoisesti saadakseen joulun alle lisärahoitusta esimerkiksi jouluhankintoihin. Kyse ei siis ole välttämättä huonosta verosuunnittelusta, vaan nimenomaan tietoisesta valinnasta saada "ylimääräistä" tuloa loppuvuoteen. Tänä vuonna veronpalautukset maksetaan juuri tänään 11. joulukuuta. Edelliseen vuoteen verraten veronpalautukset ovat Suomessa jättimäiset - lähes 13 prosenttia isommat! Yhteissumma palautuksilla on lähes 3 miljardia euroa, ja yli miljoona suomalaista saa yli tuhannen euron palautukset. Ensi vuodelle malli tulee muuttumaan, kun palautuksia aletaan maksamaan useammassa erässä jo elokuusta alkaen.
   
   
7. SYÖ TÖISSÄ TAI KOULUSSA KUNNON ATERIA
   Moni opiskeleva ystäväni tai työelämässä oleva hevosharrastaja on oivaltanut hyvän tavan säästää rahaa. Jos työnantaja tarjoaa halvan lounaan esimerkiksi verotusarvolla tai koulussa on mahdollista syödä halpa lounas, kannattaa silloin oikeasti syödä se maha täyteen ja näin ollen vähentää kotona syömisen määrää.
   
   Useissa opiskelupaikoissa opiskelijahintainen lounas maksaa noin 2,60 euroa, mikä ei ole ollenkaan paha hinta normaalista lounaasta. Töissä vastaavasti lounaan verotusarvo vähennetään suoraan palkasta (työnantajilla, jotka tarjoavat lounasmahdollisuuden), jolloin se ei suoranaisesti näy kulutuksessa. Kannattaakin panostaa siihen kunnon lounaaseen ja syödä vaikka vähän normaalia enemmän, jolloin illalla riittää hyvin kevyt iltapala esimerkiksi puuron, kananmunien, kevyen salaatin tai muun vastaavan merkeissä.
   
   
8. SUUNNITTELE SYÖMISESI JA KAUPPAREISSUSI
   Koska syön töissä kunnon lounaan ja jatkan aamupuuron nauttimista vielä loppuiltapäivästä, en välttämättä syö päivän aikana mitään muuta ruokaa. Jos ruokaa kuitenkin tekee vielä illalla mieli, löytyy jääkaapista ja pakkasesta usein kananmunia tai esimerkiksi nyhtokauraa, jauhelihaa tai kanaa.
   
   Multa löytyy kotoa aina puurohiutaleita, hedelmiä, riisikakkuja, pähkinöitä, pilttejä ja esimerkiksi välipalapatukoita. Kuten sanottu, syön kotona todella harvoin, joten usein tällaiset saattavat olla kaapissa puolikin vuotta ennen niiden tuhoutumista. Pakkasesta löytyy aina esimerkiksi hirvenlihaa, jota saan isältäni hänen metsästysharrastuksen kautta. Juon kotona vain vettä, koska mehut ja maito ovat ihan turhia rahareikiä ja kalori- ja sokerilähteitä.
   
   Suosittelen jokaista kotona paljon ruokailevaa valmistamaan ateriat useaksi päiväksi etukäteen ja esimerkiksi pakastamaan ne sopivissa annospurkeissa aina kutakin päivää varten. Tällä saa hyvin paitsi säästettyä rahaa (nälkäisenä yleensä tekee enemmän ruokaa kuin olisi tarve ja popsii kaikkea muuta turhaa), myös aikaa. Sama pätee kaupassa käyntiin: suunnittele etukäteen lista, mitä kaikkea tarvitset ja pysy siinä. Monesti nälkäisenä kauppaan mennessään sortuu helposti ottamaan hyllystä sitä hyvää leipää ja herkkuja, vaikka niitä ei oikeasti tarvitsisi elämiseen.
   
   
9. ASU JÄRKEVÄSTI
   Helsingissä asuminen on kallista, mutta sitä saa halvemmaksi monella tavalla. Itse asuin aikanaan opiskelijasunnossa useamman vuoden ajan, mikä oli hyvä ratkaisu siinä vaiheessa elämää. Soluasumisessa on toki omat hyvät ja huonot puolensa, eikä se sovi asumismuotona ihan jokaiselle ihmiselle.
   
   Soluasuminen ei ollut mun mielestä paras tapa asua, joten päätimme vuosi sitten muuttaa pitkäaikaisen kaverini kanssa isoon kaksioon. Kyseinen asunto on pohjaratkaisultaan sellainen, että se sopii meille paremmin kuin nenä päähän. Asunto on sijainniltaan ideaali ja kahteen pekkaan kustannettuna vuokra ei ole liian suuri. Jos joutuisin asumaan yksin, ei mulla olisi varaa asua kaksiossa - enkä kyllä tiedä, olisiko yksiössäkään. Täällä päin kun yksiöidenkin hinnat ovat helposti lähemmäs 1000 euroa. Suosittelen siis pohtimaan, josko lähipiiristäsi löytyisi joku kaveri, jonka kanssa voisitte harkita yhteisasumista!
   
   
10. SÄÄSTÄ OMAA ASUNTOA VARTEN
    Moni suomalainen hankkii jossain vaiheessa elämäänsä oman asunnon. Keskimääräisesti suomalaiset omistavat elämänsä aikana monia asuntoja, ja usein vasta kolmas tai neljäs asunto on velaton - seuraava ja vähän isompi rahoitetaan usein edellisestä asunnosta saaduilla tuloilla. Asunnon ostaminen on iso sitoumus, mutta se on monelta kannalta ajateltuna järkevää. Miksi maksaa vuokraa muille, kun samalla summalla voisi lyhentää omaa asuntolainaansa?
    
    Oman asunnon hankinta vaatii toki vakaan elämäntilanteen, työpaikan ja sopivat säästöt. Tätä helpottaakseen nuorten kannattaakin aloittaa ASP-tilille säästäminen ensiasunnon ostoa varten. ASP-säästämisen voi aloittaa 15-39-vuotiaana, ja sen talletuksiin on omat ohjeistuksensa. Tämä kannattaa aloittaa vaikka sillä 50 euron kuukausisummalla jo nuoresta asti, sillä ASP-laina on valtion takaama laina, eikä asunnon ostoon tarvita näin ollen muita takaajia (olettaen, että ASP-tilin säästöt riittävät kattamaan ASP-lainan). ASP-tilille tulee säästää vähintään 10 prosenttia hankittavan asunnon hinnasta. Pankit myös maksavat ASP-tilille verotonta korkoa 1 % verran vuodessa, ja pankeista riippuen monet tarjoavat 2-4 % lisäkorkoa ASP-lainan noston yhteydessä.
    
    Jos oman asunnon hankinta on koskaan tavoitteena, kannattaa ASP-säästäminen oikeasti aloittaa heti, koska tällä tavalla voi säästää pitkän pennin asuntoa hankkiessaan. Mä aloitin ASP-säästämisen jo alaikäisenä, ja tästä syystä voin mahdollisesti hankkia oman ensiasunnon jo ensi vuoden puolella Helsingistä. Tämä ei olisi mitenkään mahdollista ilman pitkäjänteistä säästämistä.
    
    
11. KILPAILUTA SOPIMUKSESI
    Jokainen on varmasti joskus saanut puhelun pyhelinmyyjältä, joka kertoo tarjoavansa parempaa puhelinliittymää, sähkösopimusta tai jotakin muuta. Ja ihan totta, jokaisen kannattaisi kilpailuttaa paitsi pankkinsa, myös vakuutukset, puhelinliittymänsä ja sähkösopimuksensa tasaisin väliajoin. Kilpailuttamalla saat selville, mikä olisi juuri sinulle paras ja halvin vaihtoehto kustakin palvelusta.
    
    Moni maksaa tietämättään tai laiskuuttaan ihan liikaa vakuutus- tai vaikkapa puhelinmaksuja, kun saatavilla olisi paljon kustannustehokkaampiakin ratkaisuja. Ota siis joku päivä operaatioksi käydä läpi nämä seikat!
    
    
12. SUOSI KIRPPUTOREJA
    Hevostavaroita myydään pilvin pimein esimerkiksi Facebookissa erilaisilla kirppistileillä. Koska hevostavarat ovat kulutustuotteita ja niitä on pakko aika ajoin uusia, on fiksua yrittää etsiä sopivia tuotteita ensin esimerkiksi juuri Facebookista tai muilta käytettyjen tavaroiden myyntisivustoilta. Usein nuo tuotteet ovat ihan yhtä hyväkuntoisia kuin uudetkin, mutta eivät enää syystä tai toisesta kelpaa omistajalleen.
    
    Sama pätee yhtä lailla myös muihin kuin hevostavaroihin. Ja omiin tavaroihisi ja varusteisiisi! Jos huomaat, ettet ole käyttänyt jotakin tavaraa tai vaatetta vaikkapa pariin kuukauteen, mieti tarkkaan, voisitko luopua siitä ja mahdollisesti hankkia sillä rahalla jotakin sellaista, mikä olisi tarpeellista juuri sillä hetkellä.
    
    
13. ÄLÄ OLE LIIAN TIUKKA ITSELLESI
    Joskus saa ja pitääkin höllätä. Jos haluat mennä leffaan, vaikka se raha olisikin oikeasti fiksumpaa laittaa säästöön, niin mene ihmeessä. Elämää ei pitäisi elää sillä ajatuksella, että "säästän vain tulevaa, parempaa elämää varten". Elämästä pitäisi pystyä nauttimaan ihan joka päivä, joka hetki. Silloinkin, kun rahat tuntuvat olevan tiukalla.
    
    Älä siis suotta ole liian ankara, vaan muista myös hemmotella itseäsi säännöllisesti. Kyseessä ei tarvitse olla rahan tuhlaamista vaativa viikonloppu kylpylähotellissa, vaan esimerkiksi hetki suosikkijäätelön ja lempparisarjan parissa. Pienillä teoilla tekee paljon hyvää omalle hyvinvoinnilleen. Muista, että sä olet tärkeä ♥

Tässäpä sitä listaa olikin kerrakseen! En millään saanut listattua ylös kaikkea sitä, mitä mieleen olisi tullut, mutta toivottavasti tästä oli hyötyä jollekin teistä. Ja hei - jos sulla on jotakin säästövinkkejä tai talouteen liittyviä ideoita, niin kuulisin niistä todella mielelläni lisää kommenttien puolella!

Ihanaa viikkoa :)

Lue lisää

#1031: Pieni punainen ferrari

Hyvää itsenäisyyspäivää! Blogin kirjoittaminen on tuonut mukanaan mielettömän määrän uusia kokemuksia näiden kuluneiden seitsemän vuoden aikana. En voi listata kaikkea, koska luettelosta tulisi ihan järjettömän pitkä. Mukana on paitsi uusia ja erittäin hyviä ystävyys- ja kaverisuhteita, myös erilaisiin klinikoihin ja tapahtumiin osallistumista laajoja kontakteja unohtamatta. En varmasti olisi kokenut kaikkea tätä, jos en olisi päättänyt purkaa sanallista arkkuani lukioikäisenä nettiin. Pitää siis kiittää tuota nuorta Aadaa, joka ei todella osannut silloin ajatella, mitä kaikkea oman hevoselämän taltiointi voisi tuoda mukanaan.

Ehkä positiivisin bloggaamisen aikaansaama asia omaa hevosharrastusta ajatellen on kuitenkin ollut niin monenlaisten hevosten selkään pääseminen. Näitä on ollu paljon, aina satunnaisista tai yksittäisistä kerroista pidempiaikaisiin ratsastuspätkiin. Jokainen ratsastuskerta uuden hevosen kanssa on opettanut jotakin lisää. Ratsastuksessa kehittyäkseen on nimittäin kulutettava niitä istumalihaksia siellä satulan päällä - pelkkä mielikuvaharjoittelu tai tukiliikunta ei valitettavasti riitä loputtomiin. Ja kun ratsukseen saa vaihdellen niin sen oman, tutun ja turvallisen kuin vieraankin hevosen, on lopputulos entistä kehittävämpi. Oman kanssa tulee helposti liikuttua siellä mukavuusalueella, ainakin sen jälkeen, kun hevonen alkaa olla niin sanotusti omaan käteen sopiva. Uusien hevosten selässä pitääkin sitten haastaa omaa ajattelu- ja toimintamalliaan, kun ne aiemmin hyväksi todetut avut ja vaihtoehdot eivät yhtäkkiä toimikaan odotetusti.

Saima ja Maco! Kaikki upeat kuvat c. Vilma Töyräs, isoakin isompi kiitos ♥

Näin kävi jälleen parisen viikkoa takaperin, kun päätimme toteuttaa entisen tallikaverini Saiman kanssa hevostenvaihtopäivän hänen Instagram-profiilinsa joulukalenteria varten. Homman nimi oli seuraava: Saima saapui Stable Novaan ratsastamaan Macolla ja minä puolestani purjehdin visiitille entiselle tallillemme Hongisojan kilpatalliin. Emme sen kummemmin ohjeistaneet toisiamme uusien ratsujen kanssa, vaan heitimme toisemme uusien hevostuttavuuksien kyytiin ikään kuin kylmiltään. Toki olimme kumpikin nähneet toistemme hevosia niin kotona valmennuksissa, itsenäisissä treeneissä kuin ihan kisatilanteissakin, kävimmehän me kerran Saiman kanssa yhtä matkaa Ypäjälläkin kolmen päivän kisareissulla hevosten kera. Mutta kyllä se vaan lopulta on eri asia kavuta sinne toisen hevosen kyytiin itse ja todeta, että omistaja saa homman näyttämään niin hirmuisen paljon helpommalta, kun hevonen on tuttu entuudestaan!

Lyhyesti toteaisin, että selvisimme Saiman kanssa kummatkin hevosten vaihdosta paitsi hengissä, myös ihan kohtuullisella suorituksella. Voin myöntää ihan suoraan sen, että mulle hevostenvaihto oli varmasti paljon helpompi niin ratsastuksellisesti kuin henkisestikin, olenhan ratsastanut tässä viimeisten vuosien aikana muillakin hevosilla kuin sillä omallani. Saima sen sijaan on istunut pitkälti vain oman Bellansa kyydissä eli vaihtelevia hevosia ei ole viime aikoina kertynyt ainakaan liiaksi asti. Toisaalta tilannetta tasoitti hieman se, että Macon selässä on vieraillut milloin kukakin niin valmentajistani kavereihini, kun taas Bellan kyydissä on istunut tässä kahden-kolmen vuoden aikana vain Saima ja kertaalleen hänen siskonsa ja kouluvalmentajansa. Maco oli siis melko turvallinen valinta hevoskokeiluun, kun taas Bellasta emme osanneet sanoa etukäteen, miten se reagoisi uuteen ja hyvin erityyliseen ratsastajaan. Tamma kun on.

Saima kuvaili Macolla ratsastusta hyvin todetessaan, että jos hänen pitäisi valita hevosettomuuden ja Macon välillä, olisi hän meiluumin hevoseton. Selässä oli kuulemma olo kuin tilanteessa, jossa yrittäisi pelata Playstationia ohjaimella, jonka nappulat tekisivät ihan toista, mitä normaalisti on tottunut tekemään. Lohdutukseksi voin sanoa, ettei homma näyttänyt maasta katsottuna ollenkaan niin kamalalta kuin mitä se mahdollisesti on selkään tuntunut. Maco on Bellaa huomattavasti isompi ja varmasti sata kertaa hitaampi, joten Saimalle tuo ison hevosen kyytiin nouseminen on varmasti ollut iso shokki. Saima kuvailikin Macoa valtamerialukseksi, haha :D Se on kyllä halutessaan melkoinen suomenhevonen. Ei millään pahalla suomenhevosia kohtaan.

Ymmärsin Saiman näkemykset erittäin hyvin sen jälkeen, kun olin kiivennyt Bellan kyytiin ja ehtinyt ratsastamaan sillä muutaman kierroksen käyntiä ja ravia. Siinä, missä Maco kävelee alkukäynnit mieluumin jopa hieman hitaasti ja isoja askelia ottaen, ei Bella meinannut malttaa kävellä edes pitkin ohjin. Se halusi ravata ja säpsyillä hieman milloin mitäkin maneesin ääntä mahdollisesti edellisen päivän vapaastaan johtuen. Kun keräsin ohjat käteen ja aloin ravailemaan, meni tamma pikaravia katsellen meikäläistä yläkautta silmiin. Jos yritin ottaa tuntumaa suuhun, alkoi Bellaa samantien ahdistamaan. Selässä piti olla höyhenenkevyt. Tajusin nopeasti, että yrittäessäni ratsastaa pohkeesta tasaiselle tuntumalle, hermostuisi hevonen niin paljon, ettei hommasta tulisi yhtikäs mitään. Kerran kävellessämme poikkihalkaisijaa ja yrittäessäni hillitä hevosen menohaluja pomppasi Bella ihan kunnolla kahdelle jalalle siten, että löin leukani sen kaulaan, jonka jälkeen menimmekin hetken koikkaloikkaa. Kysyin, tekeekö tamma sitä yleensä, mutta viimeksi kuulemma nelivuotiaana. Se ei siis selvästi tajunnut tätä uutta ratsastajaa.

Minä ja Bella - ja Saiman kypärä, joka ei kyllä imarrellut meikäläistä ollenkaan :D

Ravi oli mulle ehdottomasti haastavin askellaji Bellan kanssa, mutta laukassa löysimme yhteisen sävelen! Siinä tamma jopa antoi ratsastaakin itseään sen jälkeen, kun se noston yhteydessä oli saanut ensin koikkelehtia takaosallaan suuntaan jos toiseenkin. Pohdimme Saiman kanssa sitä, miksi hänen mielestään laukka on vaikeampi askellaji Bellan kanssa kuin ravi - ja niin oli hänellä myös Macon kanssa. Mulla tilanne on taasen ihan toisinpäin, sillä koen, että saan laukassa hevoset poikkeuksetta paremmin apujeni väliin ja tasapainoon. Niin tai näin, rentoutui Bellakin laukassa paremmin ja oli pätkittäin oikeinkin mukavan tuntuinen peli, vaikka oma ratsastus olikin aivan hukassa tämän varsin paljon Macosta eroavan pienen punaisen ferrasin kanssa. Laukassa suurin ero oli siinä, että Macon laukka on valtavan isoa ja hidasta, kun taas Bellalla pientä ja nopeaa. Se ikään kuin laukkaa lyhyenä, mutta herkästi pylly pystyssä, kun taas Maco menee matalana ja pitkänä. Noin hyvin vahvasti kärjistäen kummankin ääripään osalta.

Pääsinpä jopa ylittämään muutaman pienen esteen Bellan kanssa! Esteitä lähestyessä ymmärsin hyvin, miksi kyseessä on estehevonen ja miksi se on hypännyt tällä kaudella pienestä koostaan ja nuoresta iästään huolimatta 120cm luokkia. Esteitä oli helppo lähestyä, tamma imi kohti estettä itse ja osasi myös katsoa ponnistuspaikan hyvin. Hyppy tuntui ilmavalta ja sellaiselta, ettei esteen korkeuden kanssa olisi ongelmaa: enemmänkin ratsastettavuudella esteiden välissä. Ja hyppyjen jälkeen ravaillessani oli allani paljon rennompi ja tyytyväisempi hevonen, joka pärski ja venytti kaulaansakin eteen-alas kilpapikajuoksun sijasta. Suurin syy tähän oli varmasti oma rentoutumiseni, jolloin pieni punainen pystyi itsekin hengittämään.

Iso hatunnosto Saimalle, kun hän saa Bellan näyttämään niin helpolta ja mutkattomalta maahan asti! Toki sivusta on tullut huomattua tamman temperamentti ja tulisuus, mutta en silti olisi osannut arvata, miten erilainen hevonen on suhteessa esimerkiksi Macoon. Tuli mieleen vuoden 2017 kisa- ja estetreenihevoseni Hämpsi, joka osasi sekin olla melkoinen ruutitynnyri halutessaan. Jotenkin meillä kuitenkin synkkasi Hämpsin kanssa, ja se onkin yksi kaikkien aikojen kivoimmista hevosista, joiden kanssa olen päässyt tekemään hommia kunnolla. Siitäkin huolimatta, että olen aina pitänyt itseäni enemmän ruuna- kuin tammaihmisenä. Hämpsi ei kuitenkaan ollut pieni punainen ;) 

Tykkäätkö sä enemmän tammoista vai ruunista? 

Mikä on suosikkihevostyyppisi?

Lue lisää