perjantai 30. marraskuuta 2018

#1029: Joulua kohden

Vaikea uskoa, että marraskuu on ihan kohta ohi. Se tarkoittaa vain yhtä asiaa: tätä vuotta on jäljellä enää kuukauden verran. Nyt voi jo luvallisesti laittaa joululaulut soimaan ja syventyä fiilistelemään vuoden parasta aikaa. Olen ehkä vähän turhan paljon kaiken jouluun liittyvän tilpehöörin perään, mutta mikään ei saa niin hyvälle tuulelle kuin kaupungilla kierteleminen joulukoristeiden ja jouluun liittyvien juttujen keskellä. Vai tiedättekö te mitään niin mahtavaa kuin kornit jouluneuleet isoine poronkuvineen ja lahjapaketteineen? Kuka niitä käyttää tosissaan? Tuskin kukaan, mutta siksi sellaisen voisi hyvin hommata päällensä töihin jouluviikolle. Ja korviin joulupallot. Muiden kanssaihmisten hämmentäminen on ihan parasta! Itseään ei kannata ottaa liian tosissaan.

Todellisuudessa en varmaankaan hanki mitään jouluun liittyvää kotiini saati täytä vaatekaappiani jouluaiheisilla asusteilla, sillä vietän joulun poikkeuksellisesti Itä-Suomessa sukulaisteni kanssa. Tämä tarjoaa mahdollisuuden vierailla entisen hevoseni Champin luona Hingunniemessä, joten jos suunnitelmat osuvat kohdilleen, saattaa vuoden loppuun tulla tällainen kiva lisä! Muutoin reissu Säyneisiin ei varmasti ole kovinkaan pitkä, sillä pääsen varmasti nauttimaan työnteosta myös jouluviikolla ennen uuteen vuoteen siirtymistä. Macon kanssa tulemme varmasti nauttimaan lomapäivistä täysin rinnoin maastoillen valoisaan aikaan. Olisipa jouluna lunta ihan kunnolla!


Linkki videoon (MyDay Tanskasta)

Vaikka joulun aika on ihanaa, olen silti ihan onnellinen siitä faktasta, että sinne on aikaa vielä vajaan kuukauden verran. Tänä vuonna blogissani ei tulla näkemään joulukalenteria, mutta innokkaimmat voivat seurata Instagramin puolelta vähän erikoisempia postauksia, jotka korvaavat joulukalenterin täältä. Yritän kuitenkin pyhittää myös blogille aikaa marraskuuta enemmän loppuvuodesta nyt, kun opiskelukiireet hellittivät ja töissäkään ei todennäköisesti mene aikaa ihan kellon ympäri. Tämä aikakausi on tosin siltä osin kiireistä, että jokaiselle viikonlopun päivälle tuntuu olevan ohjelmaa erilaisten pikkujoulujen merkeissä. Viime viikolla juhlittiin tallin pikkujouluja ja oltiin töissä eräässä tapahtumassa, tulevana viikonloppuna meillä on työpaikan pikkujoulut ja Riders' Gala Ainossa. Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna suuntaan matkani Viroon, ja sitä seuraavana juhlitaankin taas pikkujouluja toisen työporukan ja ratsastusseuran kanssa. Johan tämä elämä menee pelkäksi juhlinnaksi! 

Ennen joulukuuhun siirtymistä on ehkä syytä palata vielä kertaalleen marraskuuhun. Mitä kaikkea tähän vuoden toisiksi viimeiseen kuukauteen lopulta mahtuikaan? Koska tekstipostauksia on tullut nyt useampi putkeen, ajattelin koota tähän postaukseen kaikki marraskuussa julkaistut, mutta vielä täältä blogista uupuvat videot yhteen pötköön. Videoiden ystäviä hemmotellaan siis nyt useamman videon kera! Jotkut teistä ovat kyllä varmasti nähneet näitä videoita jo etukäteen muissa sosiaalisen median kanavissa, mutta ei anneta sen haitata. 


Linkki videeon (arkipäivän MyDay)


Linkki videoon (faktoja, joita et tiennyt -video)

Nappaa siis jotain herkkuja kainaloosi ja ota mukava asento - luvassa on monen minuutin edestä katseltavaa! Tai jos videot eivät nappaa, voit skipata postauksen videot huoletta. Seuraavassa postauksessa onkin juttua estretreeneistä Pennon kanssa. Ja mikä parasta, pääsin testaamaan tällä viikolla uutta hevoskaveria ihan valmennuksenkin merkeissä! Paljastetaan sen verran, että ratsu oli kyllä tuttu entuudestaan - ei tosin estevalmennuksessa ;)

Ihanaa viimeistä marraskuun päivää - nauttikaa viikonlopusta ♥
Lue lisää

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

#1028: 2kk sairaslomaa ja uusi työ - ihan tavallinen tiistai

Eilen oli varsin tapahtumarikas päivä ottaen huomioon, että kyseessä oli ihan tavallinen arkitiistai. Työpäivä, jonka lisäksi olin sopinut päivälle valmennuksen - ensimmäisen sellaisen, jossa ottaisimme oikeasti hyppyjä pitkästä aikaa. Edellisestä varsinaisesta hyppykerrasta kun oli kulunut miltein neljä kuukautta, kun starttasimme elokuun ensimmäisellä viikolla Ainossa 125cm luokan ennen vuosihuolloksi tarkoitettua klinikkareissua. Voitte siis kuvitella, että olin enemmän kuin innoissani päivän ohjelmasta. Kaikki näytti hyvältä ja hyvinhän se menikin! Ainoa seikka oli, että päivän päätyttyä olin viettänyt tallilla sen hetkisen sijaan aikaa kellon ympäri, köyhtynyt tuhat euroa ja saanut Macolle kahden kuukauden hyppykiellon. Ja allekirjoittanut työsopimuksen unelmieni työpaikkaan vakituiselle työsopimukselle oman alan töideni pariin viestinnän hommiin. Hetkinen, mitenkäs tässä näin pääsi käymään?

Lähdetään liikkeelle niistä kivemmista uutisista, nimittäin uudesta työpaikasta ja onnistuneesta estehyppelystä. Macon epävarman tilanteen vuoksi päädyin hakemaan sopivalta vaikuttavaa työpaikkaa oman alani töiden parista sillä taka-ajatuksella, ettei ruuna olisi valmis kilpailemaan ensi kaudella kahdeksaa viikkoa monena päivänä viikossa Espanjan kansainvälisillä kilpakentillä. Ajattelin, että jos onni osuisi kohdalle ja työpaikka varmistuisi, olisin sitten mahdollisesti lyhyemmän pätkän Espanjassa joko Macon kanssa tai ilman sitä. Näin vaan kävi, että viime viikon perjantaina mulle tarjottiin työpaikkaa vakituisena työntekijänä hommiin, joissa pääsen kehittymään itse ihan valtavasti eteenpäin ammatillisesti. Tällaisena uraorientoituneena ihmisenä en olisi voinut olla iloisempi mahdollisuudesta, joten tartuin siihen tietysti viipymättä. En ehkä vieläkään ole ihan sisäistänyt sitä faktaa, että teen jatkossa oman alani töitä alan ammattilaisten parissa vakkarisopimuksella näin nuorena. Huippua, joskin hämmentävää. Tällä alalla on niin paljon päteviä ihmisiä tekemässä ja hakemassa töitä, ettei tilaisuutta olisi yksinkertaisesti voinut olla ohittamatta.

Nyt olenkin sitten siinä niin sanotussa uraputkessa, jos näin voin vitsillä heittää! Tämähän tarkoittaa konkreettisesti muutosta vain Espanjan reissuun. Sain neuvoteltua itselleni kaksi viikkoa palkatonta vapaata, jonka lisäksi mulla on tietysti normaalit palkalliset lomat. Seuraavaksi onkin pohdittava, haluanko lähteä Macon kanssa kilpailemaan Espanjaan siten, että se matkustaa sinne tallikaverieni kyydillä ja palaa takaisin samalla reissulla, mutta olen matkalla itse vain kisaviikkojen ajan lentämällä. Tämä kuulostaa omaan korvaani vielä vähän kaukaiselta ajatukselta, vaikka kyseisessä kilpailussakin toimivan eläinlääkärin mukaan siinä ei olisi mitään ongelmaa. Toinen vaihtoehto olisi lentää paikalle kilpailemaan muiden hevosilla. Kolmas ja viimeinen vaihtoehto ei liity hevosiin mitenkään: suunnittelimme jo Millan kanssa lähtevämme kahdeksi viikoksi reissuun jonnekin lämpimään. Ehkä Thaimaahan tai vaikka Balille. Kunnon irtiotto hevoshommista ei olisi pahitteeksi, haha! Näiden suhteen pitäisi tehdä päätöksiä pian, mutta rehellisesti sanottuna tuo viimeisin vaihtoehto kiehtoo kyllä kaikista eniten juuri tällä hetkellä. 

Jatketaan vielä näillä kuvilla, kun jäljellä on! Eli kaikki postauksen kuvat c. Elli Heimonen, kiitos :)


Mutta se työasioista! Lähdimme nimittäin Macon kanssa kohti estehyppyjä tiistain kunniaksi nyt, kun ruuna on liikkunut hyvin jo pidemmän aikaa. Olemme panostaneet menneinä kuukausina puhtaasti sileän valmennuksiin, joka on tuottanut tulosta. Kuten jo aiemmissa postauksissani kerroin, on työtä vielä ihan valtavasti edessä, mutta vähitellen ruunaa on alettu saamaan enemmän tasapainoon ja takaosalleen. Se ei kuitenkaan missään nimessä ole vielä yhtä hyvin avuilla kuin vielä kesän lopulla, jolloin se oli pidemmän työn tuloksena jo yllättävänkin kiva ratsastaa. 

Teimme valvovan silmän alla töitä aluksi ihan sileällä, jossa pyrimme saamaan Macon pohkeen eteen ja ajattelemaan itse enemmän ylämäkeen. Tästä siirryimme vähitellen esteiden pariin, ja tulimme välikävelyiden kanssa useampia erilaisia ratakokonaisuuksia ensin ihan pienillä korkeuksilla. Tärkeintä oli, että Maco oli takaosansa päällä, ei juossut esteille ja pysyi kaarteista suorana. Helpommin sanottu kuin tehty, kun ruuna oli todellakin menossa eteenpäin ja imemässä itse esteille. Se oli niin innoissaan päästessään hyppäämisen makuun! Muutamat hypyt tuntuivat selkäänkin asti todella hyviltä, joskin yleinen fiilis oli vähän kiireinen kaiken innokkuuden vuoksi. Lopussa esteet olivat kaikki yli metrisiä, osa varmaan lähempänä 120cm korkeutta. Oli kiva päästä hyppäämään ihan esteiden kokoisia tehtäviä ja huomata, ettei korkeus tuntunut tauonkaan jälkeen miltään. Tutulla hevosella tekeminen on varmaa, joskaan ei aina helppoa!

Ennen hyppäämistä kuulin, että tallillemme olisi tulossa juuri tänään eläinlääkäri Dr. Pepe Simo, joka on viisinkertainen olympiaeläinlääkäri ja yksi kaikkien aikojen parhaista urheiluhevoslääkäreistä Euroopassa. Hänellä on klinikka Oliva Novassa eli paikassa, jonne tallilaisemme starttaavat talvella. Pepe on käynyt hoitamassa hevosia Suomessa tallikaverieni tuomana nyt useamman kerran, sillä he tykästyivät eläinlääkärin taitoihin edellisellä Espanjan reissullaan. Pohdin hetken, olisiko mun järkevää näyttää Macoa eläinlääkärille nyt, kun se on hoidettu useampaan kertaan juuri kavioita ajatellen tämän syksyn aikana. Juttelin valmentajani kanssa ja hänen mielestään hevosta kannattaisi näyttää huippuammattilaiselle, sillä hän osaisi katsoa hevosta kokonaisvaltaisemmin kuin pelkkään etuosaan keskittyen. Hänen mukaansa Macon takajaloissa, mahdollisesti takapolvissa on rasittuneisuutta, joka on näkynyt hevosen liikkumisessa ja työskentelyssä jo siitä asti, kun se on tullut Suomeen.




Ja näinhän sitä tehtiin. Pepe katsoi Macon röntgenkuvia vuosien varsilta ja tutki ruunan ihan fyysisestikin. Hän totesi sen, mikä meillä olikin jo tiedossa: ruuna on ollut kipeä jo pitkään ennen kuin sen itselleni Saksasta ostin, suurimmaksi osaksi juuri takaosastaan. Se on sitten puolestaan heijastunut etujalkoihin, ja tätä oiretta on hoidettu Suomessa syksyllä piikittämällä, osphoksella ja tildrenillä. Ja sitä ennen jo vuosi sitten muuttamalla kengitystä klinikkaeläinlääkärin ja Suomen parhaiden kengittäjien ohjeistuksella useampaan kertaan.

Maco on siitä suurisydäminen hevonen, että se tekee töitä silloin, kun siltä niin pyydetään. Se hyppää, vaikka paikka olisi huono. Se kokoaa, vaikka se olisi sille todella hankalaa. Osittain tämä johtuu myös sen kovasta luonteesta. Moni herkempi ruuna ja varsinkin tamma heittää hanskat tiskiin ihan samantien, jos yksikin karva on vinossa - toiset sitten purevat hammasta yhteen ja menevät, koska rakastavat liikkua ja hypätä. Teki se miten ikävää tahansa. Maco lukeutuu näihin hevosiin, koska se on aina tehnyt työnsä mielellään, vaikka se on ollut Pepen mukaan kipeä kropastaan jo vuosikaudet. Siis siten, että ongelma on lähtenyt aikanaan todennäköisesti takaosasta, ja lopulta hevonen on alkanut säästelemään milloin mitäkin osaa kropastaan aiheuttaen kokonaisvaltaisen "jumin" koko hevoseen. Tätä samaa on sanonut myös meidän hierojamme, joka on nyt hoitanut Macoa noin neljän kuukauden ajan säännöllisesti. 

Joku varmasti myhäilee nyt oikeasti kovin voitonriemuisena. "Hah, tiesinhän, että se on ollut kipeä jo koeratsastuksesta alkaen." Valitettavavasti voin todeta, että jälkiviisastelu ei auta tässäkään tapauksessa. Olemme valmentajieni, kengittäjien, hierojien, kiropraktikoiden, kavereideni ja eläinlääkäreiden kanssa tienneet koko ajan, että Macolla on häikkää jossakin, mutta tähän mennessä hoidot ovat kohdistuneet puhtaasti etujalkoihin ja nimenomaan kavion asentojen muuttamiseen. Ihan siitä hetkestä alkaen, kun se tuli Suomeen. Joku toinen olisi varmasti osannut sanoa, että lähtökohtainen syy on muualla, mutta mielestäni on turha jossitella. Pakkohan sitä on tässä kohden uskoa johonkin - ja tässä tapauksessa useisiin ammattilaisiin. 




Oli kuitenkin erittäin hyvä, että päätin näyttää Macon Pepelle, sillä palaset loksahtelevat nyt omassakin päässäni yhteen vaivattomasti. Jo koeratsastuksessa Maco otti pieneen askeleeseen tullessaan takajaloilla pienen askeleen ennen ponnistusta, jota me kaikki olemme pitäneet voimattomuutena. Varmasti sitäkin, mutta suurin syy on varmasti ollut se, että takajalkojen ottaminen oikeasti alle on ollut hankalaa juuri kipujen vuoksi. Yhtä lailla etupainoisuus on voinut johtua siitä, että ruuna yrittää siirtää painoa takaosaltaan eteen. Kuten hierojamme on sanonut, se on kääntänyt lantionsa väärään asentoon ja tämä varmasti siksi, että se on yrittänyt taas helpottaa liikkumistaan: ja se on osaltaan rasittanut etujalkoja. Monen asian summa, jota en osannut itse ajatella tätä ennen. Eivätkä osannut monet eläinlääkärit Suomessakaan, saati muut ammattilaiset. Enkä silti halua syyttää ketään, vaan olen todella iloinen, että päätin ottaa vielä tämänkin eläinlääkärin näkemyksen asiaan!

Mitä Macolle sitten tehtiin? Suurin ongelma oli tosiaan takajaloissa, kuten Pepe sanoikin. Ruunan oikea kinner piikitettiin, ja kintereestä tuli ulos nestettä ihan älyttömän paljon. En ole koskaan nähnyt vastaavaa, ja Pepe sanoikin, että hevonen on ollut kipeä jo vuosia ennen kuin sen itselleni ostin. Hoitoon pääsivät myös takapolvet. Hevoselle piikitettiin otsonia eli kaasua lantioon, selkään ja oikean puolen kaulalihakseen. Toimenpide oli hurjan näköinen, sillä en ole koskaan nähnyt niin pitkää neulaa! Ja ennen kuin joku ihmettelee tätä määrää voin todeta, että jokaiselle seitsemästä hoidettavasta hevosesta tehtiin käytännössä samat toimenpiteet, mutta vähän eri kohdille. Osalla piikitettiin takapolvia ja kintereitä eri suunnista, osalla etujalkoja tai takajalkoja alanivelistä, osalla kaulaa molemmilta puolilta ja lähes kaikilla selkä koko matkalta. Niilläkin, joissa ei ollut mitään vikaa ja jotka olivat kulkeneet viime aikoina "kuin starat". Ikään kuin tukevana hoitona siis.

Macon kohdalla ei kuitenkaan ollut kyse tukevasta hoidosta, vaan siitä, että se on kauttaaltaan niin sanotusti kroonisessa kiputilassa, joka toivottavasti nyt lähtee helpottamaan näiden hoitojen jälkeen. Seuraavat kymmenen päivää ruuna on käsikävelytyksessä ja tarhaa vain rajatusti. Pepe suositteli tarhauksen jättämistä kokonaan pois, jos ruuna riehuisi, mutta mielestäni on turha seisottaa hevosta sisällä, jos se osaa seistä ulkona nätisti. Kymmenen päivän jälkeen lähetän Pepelle videon Macon liikkumisesta, ja jos se on ok, pääsen ratsastamaan sitä selästä käsin. Jos ei, pitää meidän käydä klinikalla kuvaamassa takajalkoja uudemman kerran.



Kymmenen päivän jälkeen päästään siis hyvällä tuurilla takaisin satulaan. Tuolloin onkin edessä kahden kuukauden flatwork-jakso, jolloin en saa hypätä tai mennä kouluratsastusta. Jokainen ratsastus on aloitettava 20 minuutin kävelyllä, ja hevosta on ratsastettava pääosin käynnissä ja laukassa. Laukkaa siten, että laukataan kierros, kävellään yksi, vaihdetaan suuntaa ja sama toistuu. Näin siis aluksi, kunnes vähitellen ratsastusta voi muuttaa normaalimmaksi. Ravia pitää välttää ja harjoitusravi on kielletty. Maastoilla saa niin paljon kuin haluaa ja siellä ravia saa mennä sen mukaan, miten hevonen haluaa. Luonnollisin askellaji hevoselle on laukka, joten jos hevonen haluaa siellä laukata, niin sitten kuulemma laukataan. Voi olla, että meillä on varsin vauhdikkaat maastoreissut edessä!

Maco ei saisi olla kävelytyskoneessa, ellei tilanne niin väkisin vaadi - ja silloinkin vain puoli tuntia. Käsikävelytystä pitäisi tehdä kahdesti päivässä, mutta kuten arvata saattaa, on se töiden vuoksi mahdotonta toteuttaa. Venyttelyä ja hierontaa teen hevoselle ohjeistuksen mukaisesti jatkossa kerran tai kaksi päivässä. Hoidettuja alueita tulisi kylmätä ahkerasti kylmäsuojilla. Kengitys vaihdetaan ranskalaisiin alumiinikenkiin, joissa on rolleriominaisuus. Kiropraktikon tulisi käydä aiempaa useammin. Satulakin katsottiin, ja se on yllätyksellisesti hyvä: vain romaani pitää vaihtaa sopivampaan. Tämän muutoksen tein jo osittain, kun hierojamme kehotti mua vaihtamaan memoryfoamin toiseen, ja palasin takaisin Mattekseen. Se on parempi, ja kun nyt poistan siitä palat edestä, on lopputulos varmasti hyvä. Ilo huomata, että tajuan itse edes jostain jotakin, sillä olin pähkinyt satulan sopivuutta jo viime viikolla ennen hierojan kommenttia. Ilman padia tuota mun satulaa ei valitettavasti voi käyttää, sillä se on paneelitopattu.




Siinähän sitä listaa jo olikin! Pepen mukaan Maco on kisakunnossa Espanjan kolmostourille, jos se on kymmenen päivän päästä hyvä liinassa. Se on siis tärkein merkkipaalu, jonka jälkeen ruuna tulisi hoitaa vajaan puolen vuoden päästä uudelleen. Jos se vastaa hoitoihin hyvin, tulee siitä oikein hyvä urheiluhevonen. Huonoimmassa tapauksessa se ei vastaa hoitoihin, jolloin se on syytä päästää laukkailemaan ilman kipuja toisaalle. Päätin jo ennen hoitoja, että jos Maco ei vastaa näihin hoitoihin, hoidatan sen vielä kertaalleen ensi keväänä, joka ratkaisee sitten sen kohtalon. Kysyin Pepeltä ihan suoraan, mitä mieltä hän on hevosen tervehtymisestä ja hänen mukaansa on kaikki mahdollisuudet siihen, että ruuna tulee kuntoon ensi kaudelle parempana kuin koskaan. Se on nyt ollut niin monta vuotta "jumissa" koko kropastaan, että tilan helpottaminen tuo todennäköisesti suuren muutoksen ratsastettavuuteen ja liikeratoihin. Saas nähdä, miten käy!

Kaksi kuukautta tullaan siis menemään perustyöskentelyä. Hierotaan, venytellään, kävellään ja kylmätään. Kuten Pepe sanoi, tärkeintä on huolehtia hevosesta ja sen hyvinvoinnista. Onneksi meillä on koko talvikausi aikaa - ei kiire kisoihin tai mihinkään muuallekaan. Totesin, että juuri näinä hetkinä hevosen omistamisessa ei tunnu olevan pienintäkään järkeä. Toisaalta, eipä tätä tehdä järjellä, vaan tunteella. Iloisin mielin ja hymyssä suin siis kohti ensi vuotta! Kävi miten kävi, mä olen saanut elämääni maailman mahtavimman nelijalkaisen, joka on tuonut valtavasti iloa jokaiseen päivään. Ja hei, pääsinpähän seuraamaan eilen seitsemän hevosen hoitamista huippuammattilaisen toimesta ja vielä avustaa toimenpiteissä. Ei lopulta yhtään hullumpi tiistai :)

Ihanaa viikkoa teille jokaiselle ♥
Lue lisää

lauantai 24. marraskuuta 2018

#1027: Asia, josta en nauti

Elämästä pitää nauttia täysillä. "Ota kaikki irti arjestasi" ja "tee sitä, mitä rakastat". Niinhän meille sanotaan joka päivä ja joka suunnasta. Tämä on todellakin tilanne, johon tulee pyrkiä empimättä. On kuitenkin valitettava fakta, että toisinaan ihmiset joutuvat tekemään asioita, jotka eivät ole niitä kaikista mieluisimpia - tai joista ei nauti alkuunsakaan. Joskus sinulle rakkaat asiat pitävät sisällään alueita, jotka mieluusti skippaisit ja jättäisit tekemättä. Niin, myös hevosurheilu pitää sisällään näitä asioita.

Joku ei tykkää varusteiden putsaamisesta. Toisen mielestä pitkät loppukävelyt ovat turhauttavia. Moni asia ei varmasti kuulu suosikkeihin, vaikka niitä on tehtävä ihan hevosen ja ratsastajan hyvinvoinnin ja asioiden sujuvuuden takaamiseksi. Mutta mikä on se asia, josta en itse hevosurheilussa niin kauheasti nauti? Asia, jota kuitenkin teen yllättävän usein vuoden ympäri? Klippaus. Hevosen karvojen ajeleminen, jotta se pysyisi siistin näköisenä ja treeniä ajatellen helpommin kuivateltavana. Siinä se tuli sanottua: en tykkää klippaamisesta.

Mutta mikä on saanut mielipiteeni tähän suuntaan? Miksi klippaaminen ei ole suosikkipuuhaani, vaikka olen sitä tehnyt ratsastuskouluajoista alkaen? Syitä on monia, ja yksi ehdoton on se, miten paljon hommaan kuluu aikaa. Toisaalta kaikki ne pikkukarvat, joita vaatteisiin ja ihoon tarttuu urakan aikana, ovat ehkä ärsyttävintä maailmassa. Klippausvaatteet on pakko pitää ihan omana kokonaisuutenaan, sillä monesta pesukerrasta huolimatta karvat eivät yksinkertaisesti irtoa vaatekappaleista mihinkään, ja kutittavat jälkikäteen ihoa kuin kiusatakseen. Ja viimeisenä klippaamisesta aiheutunut sotku ja kaikkien tarvikkeiden putsaus operaation jälkeen on ihan vihoviimeistä touhua. Sanonpahan vaan, että ikuinen kesä olisi tästä syystä loistava vaihtoehto Suomeenkin. Eipähän hevoset kasvattaisi niin pitkää karvapeitettä!

Postauksen kuvista kiitos Elli Heimonen!

Listasin helposti monia miinuskohtia klippaamiseen liittyen. Miksi ihmeessä sitten teen koko hommaa, jos ensimmäinen reaktio on negatiivinen? Syy tähän on sekin yksinkertainen: lopputulos voittaa negatiiviset tuntemukset, joita operaation aikana herää. On oikeastaan ihan terapeuttista hiljentyä kuuntelemaan klipperin ääntä ja viettää hevosen kanssa kiireetöntä aikaa sen vajaan parin tunnin verran, joka koko hevosen klippaamiseen päästä kavioihin lopulta kuluu. Onni on myös erittäin helposti klipattava hevonen, joka ei sano pahaa edes siitä, kun sen otsaa ajellaan kaljuksi. Oikeastaan ruuna nojaa päätään mahaani, kun yritän taituroida sen silmien ympärystä siistiksi. Ja kyllähän se lopputulos on vaan niin paljon siistimpi kuin karvaisempi hevonen. Ainoa toiveeni olisi, ettei operaatiota tarvitsisi vain tehdä niin kamalan usein.

Eikai sitä tarvitsisikaan. Maco ei kasvata karvaansa sen nopeammin tai sen tuuheammaksi kuin keskivertohevonen, mutta olen saanut aikoinani kasvatuksen Keski-Euroopan työreissuilta siihen, että treenissä olevan hevosen tulisi olla siisti päivästä toiseen. Oman hevosen kohdalla pidempi karva näyttääkin siis silmiini epäsiistiltä. Tilanne on hassu, sillä en koe vastaavaa tunnetta katsoessani muiden hevosia. Saman ilmiön olen huomannut kyllä muillakin tallikavereillani: heidän mielestään heidän hevosensa ovat todella karvaisia, kun taas itse katselen niitä lähinnä miettien, miten hyvältä ne nyt näyttävät. Ehkä kyse onkin oravanpyörästä ja siitä, että klippauksesta on tullut tapa toimia. Valmentajani esimerkiksi kertoi, että hän klippasi hevosensa aikoinaan myös sen ollessa sairaslomalla. Toisaalta toinen valmentajani ei klipannut hevostaan edes talvella, koska se ei kasvattanut mammuttikarvaa.





Klippaan Macon talvikaudella yleensä noin kuukauden välein, joskus vähän useammin. Lyhimmillään väli kahden klippauksen välillä on ollut parisen viikkoa, pisimmillään varmaan kolme kuukautta. Klippaaminen ajoittuu pääsääntöisesti kisojen tai muiden merkittävämpien tapahtumien yhteyteen, joissa haluan hevosen näyttävän siistiltä. En valehtele sanoessani, että olen monesti mennyt valmennukseen pyydellen anteeksi sitä, miten karvainen Macon on ollut. Tai anteeksi pyyteleminen on ehkä vähän turhan isosti sanottu, mutta kuitenkin - jotenkin on ollut pakko tuoda esiin se, että "eihän tämä normaalisti näytä tältä, mutta kun nyt ei vaan ehtinyt tekemään asialle mitään". Ja ihan totta, ei kukaan olisi osannut kiinnittää asiaan muutoin edes huomiota. 

Eli kyllä, katson kriittisesti omaa tapaani toimia tässäkin tilanteessa. Fiksumpi säästäisi aikaansa ja hermojaan klippaamalla harvemmin, sillä eihän sitä tarvitsisi niin useasti tehdä. Toisaalta en ainakaan toistaiseksi koe, että mun tarvitsisi vaihtaa tätä toimintatapaani muuhun. Se, miltä oma ratsu näyttää heti klippaamisen jälkeen, on yksinkertaisesti niin paljon sitä karvaista nelijalkaista parempi vaihtoehto. Mutta kuten aina, ei pidä koskaan vannoa toteuttavansa jotakin aatetta loppuelämäänsä. Tiedä sitä, josko joskus lopetan klippaamisen kokonaan. Ehkä. Todennäköisesti en. ;)

Klippaatko sinä hevosia? Miksi tai miksi et?
Lue lisää

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

#1026: Ratsasta paremmin!

Vaikka olemme päässeet Macon kanssa hiljakseen jo pienten esteiden pariin, on koko syksy tullut keskityttyä aiempaa huomattavasti enemmän sileän työskentelyyn. Kouluvalmennukset ovat toki aina kuuluneet merkittävästi meidän arkirutiineihin, sillä hyvä perusratsastus on jokaisen esteratsukon onnen avain. Joku on joskus väittänyt, että esteratsastuksesta 95 prosenttia on sileän ratsastusta: sitä, että hevonen vastaa apuihin oikealla tavalla - ja ennen kaikkea sitä, että ratsastaja osaa pyytää hevoselta oikeita asioita oikeaan aikaan.

Vaikka hyppäämisen poisjäänti on toki harmittanut allekirjoittanutta, jonka sydän sykkii esteratsastukselle, ei kunnon sileätreenijakso ole missään nimessä tehnyt huonoa. Jollain kierolla tavalla olen aina tuntenut saavani enemmän kiksejä onnistuneista kouluvalmennuksista ja nyt, kun estevalmennukset ovat olleet jäissä, on kouluvalmennuksiin asennoitunut alusta asti ihan eri tavalla. Viikon ainoa valmennus on ollut se asia, mitä on odottanut kuin kuuta nousevaa. Sitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta ehkä joku ymmärtää. Kun joku asia jää elämästä pois, tulee toiseen panostettua myös henkisesti ihan eri tavalla. Se näkyy nopeasti siinä, miten hevosen ratsastaa myös valmennuksien ulkopuolella. 

Macon tilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä hyppäämistäkin ajatellen, mutta kuten olen monesti sanonut, ei siitä voi tietää varmaksi, tuleeko se kestämään aktiivista treeniä esteratsastuksen puolella koskaan. Eläinlääkärin mukaan kaikki on mahdollista. Voi olla, että me päästään palaamaan normaaliin estetreeniin aivan näillä näppäimillä, eikä hevosta tarvitsisi hoitaa enää koskaan uudelleen, jos kengitys pysyy tilanteeseen nähden sopivana ja Macoa ratsastetaan oikein sileällä. Toinen vaihtoehto on, että ruuna voi vaatia tietyin väliajoin ylläpitohoitoa eli esimerkiksi osphosta tai tildreniä vaikkapa vuoden tai puolen vuoden välein. Sitä kun ei voi tietää etukäteen. Huonoin vaihtoehto on toki se, ettei ruuna vastaisi hoitoihin, jolloin sen paikka olisi vihreämmillä laitumilla. Siellä se pääsisi tekemään sitä, mitä se rakastaa ihan yli kaiken eli hyppimään esteitä sydämensä kyllyydestä.

Alkutunnista meno oli tällaista pari viikkoa sitten. Alamäkeen, lapojen päällä ja etupainoisena. Kaikki postauksen kuvat c. Elli Heimonen, kiitos!



Mutta ei maalata piruja seinille! Jotta Macolla olisi monia vuosia edessään, on sopivan kengityksen ja tarvittavien hoitotoimenpiteiden lisäksi panostettava kunnolliseen perusratsastukseen. Okei, tämä kuulostaa nyt siltä, että hevosella kuin hevosella voisi muuten humputella menemään miten mieli tekee. Jokaista hevosta pitäisi toki ratsastaa ajatuksella ja oikein, mutta silloin, kun ratsu on helposti hyvin etupainoinen ja muutenkin lapojensa päällä, eikä liiku aidosti koko kroppansa läpi, rasittuvat etujalat ja sitä myöten muu kroppa turhan reippaasti. Parantamalla omaa ratsastustani voin parhaimmassa tapauksessa tuoda Macolle pari käyttövuotta lisää. Samalla kehitys esteiden parissa on varmasti nopeampaa, ja mahdollisuudet esimerkiksi niihin 130cm luokkiin ovat hyvin paljon realistisemmat. Jos taas ratsastaisin sillä etupainoisena vailla ajatusta, ei kehitystä tapahtuisi varmasti esteilläkään, ja huonoimmassa tapauksessa ruunan kilometrit tulisivat täyteen nopeasti. Hyvä ratsastus on siis jollain tavalla palvelus myös hevosta kohtaan. Näin haluan ainakin uskoa. 

Mitä kaikkea ratsastuksessa pitää sitten juuri Macon kohdalla ottaa huomioon? Tässä marraskuun aikana olemme päässeet kouluvalmennuksissa ihan erilaiseen vireeseen, joka on näkynyt myös Macon olemuksessa ja liikkumisessa. Heti pidemmän sairasloman jälkeen treeniin palatessamme mulla oli olo kuin olisin istunut kantavan tamman selässä, joka ei yksinkertaisesti kykene liikkumaan elastisesti kroppansa läpi. Hiljakseen tilanne parani siten, että Maco aloitti jo kerta kerralta vähän paremmin. Viime kouluvalmennus päättyi toteamukseen siitä, että hevonen oli jo alusta asti paljon ilmavampi, tasapainoisempi ja suorempi. Korostan kuitenkin, että paljon on tehtävää, jotta voisin millään tavalla edes puhua ruunan olevan hyvin avuilla. 





Kouluvalmennuksissa kiinnitämme tällä hetkellä hyvin paljon huomiota suoruuteen, sillä jos Maco jää roikkumaan esimerkiksi oikean lapansa päälle sen ollessa sisäjalkana, näkyy se heti sen tasapainossa. Helpoin tapa saada sisälapa hallintaan on toki suoristaa hevonen ulko-ohjalle ja jopa asettaa sitä ulos esimerkiksi kaarteissa, mutta toisaalta ratsu on saatava asettumaan ja taipumaan samalla tavalla myös sisälle. Olen huomannut, että mun on pakko huolehtia omasta oikeasta kyljestäni ja sen suoruudesta, sillä kylki valahtaa helposti kasaan, mikä edesauttaa hevosen vinoutta. Ei ole helppoa yrittää tehdä näitä huomioita itse samalla, kun keskittyy siihen, miten hevonen liikkuu alla. Taas kertaalleen olen kiitollinen istuntapainotteisesta ratsastuskoulutaustasta, sillä ilman sitä en varmasti edes kykenisi analysoimaan kroppani toimintaa hevosen selässä.

Maco on käynyt nyt paljon hierottavana, noin 3-5 viikon välein. Se oli aluksi todella kipeä koko kropastaan, varmasti juuri kaviosta heijastuneen varomisen takia. On hurjaa, miten hyvä hieroja onnistuu helposti kertomaan asioita, joita en ole hänelle etukäteen sanonut. Hän huomasi heti, että Macon vatsalihakset olivat kauttaaltaan ihan jumissa, mikä johtuu siitä, että kokosimme sitä kesällä reippaasti enemmän pakettiin. Kun vatsalihakset ovat jumissa, kääntää hevonen herkästi lantionsa väärään asentoon. Se taas vaikeuttaa takajalkojen oikeaoppista käyttämistä, koska jalkoja on vaikea tuoda vatsan alle. Se taas heijastuu siihen, että hevonen on etupainoinen. Oravanpyörä! Ohjeena on siis, että Macoa pitää ratsastaa aavistuksen vähemmän kootusti. Tai no, sitä on kyllä pakko ottaa ylös, mutta ajatuksella enemmän eteen. Koottava on joskus, koska muuten ruunasta tulee kilometrin mittainen.


Ja lopussa meno oli tällaista! Iso ero, eikö?

Mutta sen kokoamisen sijaan olemme keskittyneet ratsastamaan ruunaa entistä enemmän avoimessa muodossa siten, että hevosen otsa olisi menosuuntaan ja niska ylhäällä. Kaula ei saisi tulla liian lyhyeksi. Eteen-alaskin ratsastaessa hevonen ei saisi tulla etupainoiseksi. Sään kohtaa pitäisi ajatella jatkuvasti ylös ja eteen, jotta lavoilla on tilaa liikkua. Tällaiset pienet muutokset vaikuttavat ihan valtavasti siihen, miten Maco pystyy liikkumaan ja kantamaan itsensä. Ja kaikki nuo muutokset lähtevät automaattisesti omasta istunnasta ja apujen käytöstä. En ole tähänkään päivään mennessä keksinyt, mikä asia kropassani muuttuu silloin, kun keskityn ratsastamaan hevosen sään ylös. Se on joku asia lantion alueella, mikä heijastuu välittömästi hevosen liikkeeseen. Sama pätee siirtymisiin. Viime valmennuksessa tajusin, mitä alaspäin siirtymisissä oikeasti haetaan, kun ajattelin siirtymisen läpi hevosta koko ajan ylämäkeen. Voitte arvata, miten eri näköinen lopputulos oli, kun hevonen kantoi itsensä paremmin esimerkiksi laukasta käyntiin siirryttäessä. Sitä tunnetta on vaikea pukea sanoiksi.

Tällaisia fiiliksiä tähän väliin! Perjantaina meillä on mahdollisesti kouluvalmennus jo ennen kahdeksaa heti aamusta, enkä malttaisi odottaa. Viikonloppuna saatan ottaa muutamia hyppyjä, sillä maanantaina ylitimme Macon kanssa ensimmäisen vähän jo estettä muistuttavan okserin ehkä noin 90cm korkeudella. Olimme molemmat kuin naantalin auringot sen jälkeen! Pian on palattava estevalmentajan silmän alle, jotta siihenkin hommaan saa alusta asti järkeä. Onni on hyvä valmennus ja systeemi. Mutta siitä lisää myöhemmin!

Ihanaa ja aurinkoista keskiviikkoa sulle :) 
Lue lisää

torstai 15. marraskuuta 2018

#1025: Voiko Macolla enää hypätä + muita videoita

Syksyn alkumetreillä päätin sijoittaa uuteen kameraan, jolla videointi olisi mielekkäämpää. Hassua huomata, miten nopeasti tuohon hommaan lopulta hurahti - nyt nimittäin tuntuu siltä, että videoiden tekeminen olisi jopa kirjoittamisprosessia nopeampaa! Todellisuushan ei ole ihan yhtä mustavalkoinen, sillä videoiden kuvaamisen lisäksi aikaa menee yllättävän paljon myös niiden editointiin. Tallijuttuja on kuitenkin kiva ikuistaa kameralle ihan liikkuvana kuvana, sillä se antaa jotenkin lähestyttävämmän kuvan touhuilusta hevosten parissa. Vaikka sitä omaa lässyttämistään Macolle on välillä ärsyttävää kuunnella jälkikäteen..

Videoita on siis tullut kuvattua viime aikoina paljon aiempaa enemmän. Juuri tänään juttelimme töissä siitä, miten harva suomalainen tykkää esiintyä videoilla. Olo on usein kiusaantunut, eikä esiintymisestä meinaa tulla mitään. Kuulin tämän keskustelun ja käännyin ympäri: "Mä uskallan kyllä olla tästä eri mieltä!" Vastaus oli varsin yksimielinen. "No sä oletkin salaa tuollainen some-ihminen", totesi toinen naiskollegani. "Tai ei kyllä edes kovin salaa", lisäsi vieressä seissyt mieskollega. Naureskelin ja jäin pohtimaan asiaa hetkeksi itsekseni. Vielä pari vuotta sitten videoilla esiintyminen olisi ollut mun mielestä juurikin sitä kiusallista ja epämukavaa. Tein videoita jo silloin blogiin, mutta ne keskittyivät kuvaamaan enemmänkin tallia ja valmennuksia. Nyt videoilla esiintyminen on luonnollisen tuntuista, eikä mua haittaa kuvata omaa pärstääni isonkaan ihmisjoukon keskellä. Kai sitä on tullut jotenkin sinuiksi itsensä kanssa. Tältä sitä näyttää, eikä sille muuta mahda. Ei, vaikka rakas veljeni hauskasti totesikin, että "jos haluat kehittyä urallasi, sun täytyisi alkaa meikkaamaan töihin". Enpä taida, heh! Vaikea uskoa, että olin vielä teini-ikäisenä todella epävarma itsestäni ja enemminkin ujo kuin avoimen sosiaalinen. Niin sitä ihminen kehittyy henkisesti.

Henkistä kehitystä ei kuitenkaan käsitellä näillä videoilla, jotka nyt julkaisen tänne teidän katseltaviksenne. Luvassa on tiivis katsaus kolmeen MyDayhyn ja yhteen HIHS-fiilistelyvideoon, joten katseltavaa riittää ihan reippaasti jokaisen halukkaan iltaan tai mihin kellonaikaan satutte tätä postausta lueskelemaan. Siirrytään siis pidemmittä puheitta kohti videoiden mukaansatempaisevaa maailmaa!

1. VOIKO MACOLLA ENÄÄ HYPÄTÄ?


Linkki videoon (klinikkareissun MyDay)


Horse Show'n viikolla oli jo aiemmin informoimani mukainen klinikkareissu, jolta kuvasin tavallisen MyDayn kaikkine fiiliksineen. Video on ehkä vähän pitkähkö, sillä kerron sen aikana kattavammin omia mietteitäni ja fiiliksiäni Macon tilanteeseen liittyen tuoreeltaan heti klinikkareissun jälkeen. Noista hetkistä oma fiilis on tullut todella paljon ylöspäin, eikä olo ole enää ollenkaan noin toivoton - olemmehan päässeet jo hyvään vauhtiin treenien kanssa. 

Positiivisella mielellä siis eteenpäin! Video on kuitenkin ihan kiva katsoa, jos Macon tilanne kiinnostaa tarkemmin.

2. PUOMEJA, AAMURATSASTUSTA JA JUHLIA



Ihan tavallinen lauantai, jota sävytti ratsastukset, kansalliset kilpailut kotitallilla sekä illan juhlallisuudet. Tätä päivää varten otin kameran mukaan matkaani ja ikuistin teille hieman materiaalia päivän kulusta. Mukana on kahden hevosen ratsastuksia, mutta itse ratsastusvideomateriaalia on lopulta vain minimaalisen vähän. 

Tämän videon voi katsoa vaikka ilman ajatusta heittäen aivot narikkaan!

3. ESTEVALMENNUS, TYÖPÄIVÄ JA MACO LIIKEESSÄ



Vaikka Maco ei ole vielä hyppykäytössä, olen silti päässyt jatkamaan treenejä Pennon kanssa. Penno onkin alkanut väläyttelemään oikein kivojakin hyppyjä, ja se keksi takajalkansa tämän valmennuksen aikana ihan eri tavalla aiempaan verraten. Tällä viikolla jatkamme hyppyjä kotona itsenäisesti viikon tauon jälkeen. Odotan innolla!

Videolla nähdään myös Maco liikenteessä. Kiva saada siitäkin videomateriaalia :)

4. PARAS MUISTOSI HORSE SHOW'STA?


Linkki videoon (HIHS-extra)

Mikä on Anna-Julia Kontion, Emma Kanervan, Miisa Pulkkasen, Håckan Wahlmanin tai vaikkapa Tiina Tuunasen paras muisto Helsinki Horse Show'sta? Entä millä fiiliksellä he olivat HIHSissä liikenteessä? Koostin lyhyen videon eri ratsastajien, kilpailijoiden, toimihenkilöiden, katsojien ja muiden omaisten tunnelmista Horse Show'n kulisseista. Onko mukana tuttuja kasvoja?

Mikä videoista on suosikkisi? :)
Lue lisää

maanantai 12. marraskuuta 2018

#1024: Täällä taas - mitä elämään kuuluu?

Jep, tiedetään - kaksi viikkoa ilman ainoatakaan blogipostausta. Mistä ihmeestä on kyse? Onko Macolle sattunut jotakin vai onko kiinnostus kirjoittamiseen lopahtanut? Voin onnellisesti todeta, ettei kyse ole mistään sellaisesta, vaan lähinnä yllättävästä kiireestä, joka kulminoitui lopulta siihen, etten halunnut ottaa mitään stressiä kirjoittamisesta. Mieluumin vietin aikaa ystävien, perheen ja hevosten kanssa rauhassa kuin kiirehdin koneen ääreen ja yritin sepustaa jotakin puoliksi hutaistua ja ilman ajatusta tuotettua päivitystä. Mutta sellaista se välillä on, eikä siitä tarvitse sen enempää välittää. Täällä taas ja toivottavasti vähän paremmalla ajalla!

Tähän väliin haluan nostaa esiin muut sosiaalisen median kanavani, joihin tuotan paljon blogia aktiivisemmin sisältöä. Sain useamman kyselyn siitä, onko Macolle tai mulle sattunut jotain, kun postauksia ei ole blogiin kuulunut. Suosittelen siis ottamaan muut kanavat haltuun, jos Macon arki kiinnostaa aktiivisemmin - blogiin kun kaikki tulee väkisinkin vähän viiveellä. Instagramissa käyttäjäni löytyy nimellä @aadalatti ja Facebookissa blogin sivu on yllättäen Aadan hevoselämää. YouTubeenkin videoita tulee eri tahtiin kuin blogiin, joten siellä katsottavaa on blogin nimen mukaisella kanavalla talliarjesta ja muusta elämästä.

Elämässä on kuitenkin ehtinyt tapahtua aika paljon viimeisten parin kuukauden aikana, enkä ole ehkä onnistunut valottamaan asioita täällä kovinkaan kattavasti. Ajattelinkin siksi, että tämä postaus olisi hyvä omistaa puhtaasti pienelle kertaukselle eri elämäni osa-alueista, jotta kaikki halukkaat ovat ehkä hieman paremmin kartalla siitä, mitä Macolle ja mulle kuuluu. Voimme sen jälkeen palata normaaliin päivärytmiin, jota tulee värittämään paitsi videot, myös valmennuspostaukset ja muu talliarki. Kuulostaako hyvältä? Toivottavasti, sillä nyt mennään!

MACO - PALUU TREENIIN

Viimeisimmät postaukset ovat olleet hieman mollivoittoisia, sillä Macon tilanne on ollut epävarma elokuun alusta tähän päivään asti. Kolme kuukautta on tuntunut todella pitkältä ajalta, sillä tänä aikana emme ole päässeet treenaamaan normaalisti saati ottamaan ainoatakaan hyppyä. Kerroin jo aiemmin julkaisemallani videolla hieman siitä, mitä Macolle on syksyn viidellä klinikkakäynnillä tehty, mutta voisin varmaankin avata tätä myös blogissa tarkemmin loppuvuodesta, jos ja toivottavasti kun kaikki alkaa pikkuhiljaa kääntymään parempaan suuntaan.

Lyhyesti sanottuna Maco oireili oikean etujalan kaviota liikkumalla epämääräisesti alkusyksystä ja loppukesästä. Se ei ole koskaan ollut mikään priima, esimerkiksi sen etujalkojen liike on melovaa ihan rakenteellisista syistä johtuen. Jo viime vuoden syksyllä kävimme klinikalla kahdesti tarkistuttamassa ruunan liikettä, ja molemmilla kerroilla Macon kengitystä muutettiin hieman. Ongelma on siis kavion asennossa: ne pitää saada tiettyyn asentoon ja tietynlaiseen kenkään, jotta ruuna voi liikkua elastisesti. Huonolla kengityksellä ja ratsastuksella hevosen etujaloista ikään kuin puuttuu joustot. Se kyllä suoritti ihan hyvin koko kesän läpi, mutta varsinkin Hangossa tuon huomasi jo selvästi, ja siksi veimmekin hevosen klinikalle tsekattavaksi elokuun alussa. 




Kävimme siis klinikalla elokuussa kahdesti, syyskuussa kahdesti (kavion ruhjeen vuoksi, ei siis tähän varsinaiseen ongelmaan liittyen) ja lokakuussa kerran. Elokuussa tilanne oli se, että ontumatutkimuksessa ruuna oli selvästi ontuva taivutuksissa. Kavion puudutuksella ontuminen väheni selvästi. Ensimmäisellä kerralla jalkaa piikitettiin tulehduksen varalta, ja seuraavalla kerralla hevosen etujalkoihin laitettiin tildren. Lokakuussa kävimme vielä kertaalleen samalla agendalla klinikalla, koska mielestäni Maco ei ollut niin hyvä kuin haluaisin, vaikka se liikkui mielellään ja oli täynnä energiaa. Tuolloin hevonen liikkui taivuttamisen jälkeen enää epämääräisesti, ja sekin poistui lähes kokonaan kovalla juostessa. Kavion puudutus poisti ongelman. Laitoimme hevoseen osphoksen, ja vaikutusajaksi annettiin samat 4-6 viikkoa kuin tildrenin kanssa. Ohjeeksi annettiin liikuttaa hevosta normaalisti sileällä - hypyt saisi vielä jäädä pois.

Näiden kolmen kuukauden aikana hevonen tuli kyllä tutkittua paremmin kuin hyvin, koska se paitsi kuvattiin suunnasta jos toisesta, ultrattiin sen etujalkaa ihan varmuuden vuoksi ja kengitystäkin katsoi Suomen parhaimmat kengittäjät yhdessä eläinlääkäreiden kanssa. Välillä oli pohjallista molemmissa etujaloissa siten, että niissä oli kiilat. Oli erikoiskenkää ja vähän tavallisempaa. Nyt Macolla on pohjallinen vain oikeassa etujalassa, ja kengitys näyttää ainakin toistaiseksi toimivan oikein hyvin. Sormet ja varpaat ristiin, että kaikki pysyy siltä osin hyvänä! Erikoista tilanteesta tekee sen, että Maco on kavioidensa suhteen herkkä. Se ei oikein kestä pohjallisia, mutta kavion asennon takia niitä olisi hyvä pitää.

Näin vajaa neljä viikkoa viimeisintä klinikkareissua myöhemmin Maco on vähitellen "elämänsä kunnossa", jos sen uskaltaa sanoa. Se on todella pirteä ja positiivinen, mikä on ihana huomata. Vaikka ruuna ei missään vaiheessa ole ollut kuikkuinen, näin jälkikäteen ajateltuna se on voinut olla kipeä ja siksi "sulkeutuneempi", sillä se on nykyään niin puuhakas ja sosiaalinen, että nauraa saa joka ikinen päivä. Ihana nähdä, miten elämäniloinen siitä on tullut! Ja tuhma, sillä nyt, kun olen mennyt puomeja, lähtee ruuna ihan lapasesta aina niitä kohden lähestyttäessä. Se on niin innoissaan! Juuri sunnuntaina puomipäivänä sain nauraa vedet silmissä, kun Maco lähti korvat pystyssä kiitämään puomille, ja sen jälkeen loikki köyryloikkaa maneesia ympäri siirtyen käyntiin niin tyytyväisenä itseensä. Ei se ole kovin hyvin avuilla kyllä, mutta eihän tuolle voi olla vihainen. Se on niin symppis, etten kestä!

Kouluvalmennuksissa Maco on alkanut liikkumaan paremmin eli kantamaan itseään kropan läpi. Tämä on tärkeää, jotta saamme pidettyä hevosen kunnossa: se ei saa liikkua etupainoisena, jotta se ei kuormita etusiaan. Toisaalta sitä ei saa koota liikaa, jotta se ei kipeydy muualta kropastaan. Vaikeaa, mutta pakko opetella ratsastamaan paremmin. Kouluratsastuksen lisäksi me olemme maastoilleet todella paljon, sekä menneet silloin tällöin ilman satulaa tai harrastaneet ohjasajamista. Monipuolista treeniä siis. Samalla kävelytyskone on jäänyt kokonaan pois, sillä en halua rasittaa kavioita kiertävällä liikkeellä. Kävelytyskoneessa Maco on vain niinä päivinä, kun en itse pääse tallille, ja silloinkin puoli tuntia kerrallaan aiemman tunnin sijaan.




Jos kaikki menee hyvin, palaamme siis pian normaaliin treeniin ja hyppäämään. Tällä viikolla olisi tarkoitus tehdä kunnolla töitä kavalettien ja pienten esteiden parissa, ja jos hevonen tuntuu senkin jälkeen hyvältä, voin alkaa vähitellen ajattelemaan esteiden lisäämistä treeniin. Osphos alkaa vaikuttamaan vasta nyt tästä viikosta seuraavan kahden viikon aikana, joten sitten nähdääm, muuttuuko hevosen liikkuminen entisestään. Parhaassa tapauksessa olemme marraskuun lopulla takaisin normaalissa arjessa, pahimmassa menemme joulukuussa magneettikuviin tai keksimme jotain muuta. Ei kuitenkaan ajatella sitä vaihtoehtoa vielä nyt. Tärkeintä on, että Maco vaikuttaa olevan entistäkin ehompi!

TYÖELÄMÄ - KIIREISTÄ, MUTTA IHANAA

Avauduin jokin aika sitten Instagramin puolella siitä, miten voin aidosti sanoa rakastavani työtäni - ja miten tärkeää se todellisuudessa on. Olen ihminen, joka antaa sataprosenttia itsestään niille asioille, joita pidän tärkeänä. Työ ei ole vain yksi asia elämässäni, vaan mulle työnantajani on osa mun identiteettiä. Se kertoo varmasti paljon siitä, miten paljon nautin työstäni, ja toisaalta miten paljon aikaani olen valmis sille antamaan.

Nyt lokakuussa työni on ollut melko kiireistä, ja esimerkiksi viime viikolla tein 10-13 tunnin työpäiviä esimiehille suunnatun tapahtuman ja muiden projektien vuoksi. Se on yksi syy, miksen ole ehtinyt panostaa blogiin - noiden työpäivien jälkeen kun on pakko ehtiä tallille ja urheilemaan muutenkin, joten vuorokaudesta loppuu väkisinkin tunnit kesken. Pitkät työpäivät eivät kuitenkaan haittaa, sillä pystyn toisina päivinä olemaan sitten lyhyemmän työvuoron. Joustava työaika on paras asia, mitä elämässä varmasti on olemassa! Ja toisaalta kivaa työtä tekee mielellään. Mua inspiroi valtavasti se, että teen töitä päivittäin itseäni miljoona kertaa taitavampien ihmisten kanssa, joten opin joka hetki lisää liiketoiminnoista, viestinnällisistä asioista, yrityskulttuurista, organisaation toiminnasta ja niin edelleen. Työ ei ole aina helppoa, mutta itsensä haastaminen on yksi tärkeimmistä asioista, mikä pitää työn kiinnostavana. 

Tälläkin viikolla työ vie yllättävän paljon aikaa, sillä lähden loppuviikosta työmatkalle pariksi päiväksi Kööpenhaminaan. Sieltä palataankin sitten suoraan tallimme kisoihin, joissa olen luvannut olla apuna lauantaista sunnuntaihin!





OPINNOT - MAISTERIKSI TÄNÄ SYKSYNÄ?

Loppukesästä ajattelin, että viimeisten kurssien suorittaminen kokopäivätyön ja vastuullisempien hommien ohella tulisi olemaan melko mahdoton yhtälö. Opintoja oli syksyn alkaessa jäljellä enää noin 40 opintopistettä, ja laadin suunnitelman sen toteuttamiselle: pääosa opintopisteitä tulisi suorittaa syksyn aikana, ja keväälle jättäisin pari sellaista kurssia, jotka voisin suorittaa Espanjasta käsin etäopintoina. 

Näin maisterivaiheessa en ole käynyt yliopistolla kuin ehkä kymmenen kertaa, jos maisteriseminaareja ei lasketa mukaan tilastoihin. Tänä vuonna vierailijamääräni yliopistolla on tasan sen verran, mitä olen tenteissä käynyt. Suoritan siis viimeiset kurssit tenttimällä, sillä en pääse mitenkään osallistumaan luentokursseille päivätyön vuoksi. Se on sopinut mulle oikeastaan ihan hyvin, koska en kuitenkaan opiskele tentteihin kuin korkeintaan edellisenä iltana tutustumalla tentin aiheeseen. Ihan oikeasti, tentit on tullut suoritettua sillä mentaliteetilla, että olen ollut tietoinen niiden teosten nimestä, joita tenteissä on luettavana ollut sekä itse tentin aiheesta. Ja mitäs sitä lukemaan sen enempää, kun heikoin arvosana tähän mennessä suoritetuista on ollut nelonen arvosteluasteikon ollessa 1-5. 

Nyt tilanne on se, että mulla on jäljellä enää kaksi tenttiä valtio-opista sekä yksi pidempi esseekurssi viestinnän etiikasta. Nämä olisi tarkoitus suorittaa pois alta joulukuun alkuun mennessä. Sen jälkeen mulla on kasassa kaikki opinnot, joita Valtiotieteiden maisterin papereihin vaaditaan. Voisin siis hyvin ottaa VTM:n paperit ulos jo ennen joulua, mutta toisaalta opinto-oikeus on maksettu ensi vuoden kesään asti ja opiskella saisin opintolainahyvityksenkin saadakseni aina vuoteen 2021 saakka. Ehkä siis pidän itseni vielä kirjoilla ainakin kevään ja luen vaikka jotain ylimääräistä, kuten sosiaalipsykologiaa. Se on kiinnostanut mua viime vuodesta saakka. Espanjassa kun on aikaa.

Ajattelin yleisestä pyynnöstä johtuen tehdä videon ja postauksen yliopisto-opiskeluista näin piakkoin valmistuvan valtiotieteilijän näkökulmasta. Kiinnostaisiko tällainen? Mitä haluaisit kuulla?





URHEILU JA RUOKA - MONIPUOLISEMMIN KUIN AIEMMIN

Ratsastus on laji, joka tarvitsee rinnalleen sitä tukevia urheilumuotoja. Kukaan ei tule hyväksi ratsastajaksi pelkästään ratsastamalla, koska fysiikkaa on pakko kehittää myös muuten. Nyt syksyn aikana Macon sairaslomalla päädyin kuin vahingossa urheilemaan paljon aiempaa enemmän. Ja vaikka hevonen on palannut normaaliin treeniin esteitä lukuunottamatta, ja mulla on ollut ilo päästä ratsastamaan muita hevosia aktiivisesti ja hyppäämäänkin muilla hevosilla, on muut urheilulajit jääneet osaksi arkea aiempaa laajemmin.

Kesällä juoksin paljon ulkona. Näin ilmojen viilennyttyä siirryin salille ryhmäliikuntojen pariin, joista suosikikseni valikoitui spinning ja sen eri muodot. Kävin parhaimmillaan viisi kertaa viikossa spinningissä, mutta nyt olen keksinyt mukaan paljon muutakin: juoksen ulkona ja matolla, teen porrastreeniä ja käyn uimassa matkaa uimahallilla. Uiminen on ihan mun uusi suosikki! Suuri muutos kesään on myös se, että kävelen paljon töihin junan sijaan. Siinä tulee hyvä vajaan kolmen kilometrin reippailu ennen ja jälkeen työpäivän. 

Pyrin siihen, että liikun vähintään kerran päivässä hikeen asti. Jos en ratsasta, käyn uimassa tai salilla. Toisinaan herään ennen töitä salille tai juoksemaan ulos, ja töiden jälkeen käyn tallilla ratsastamassa yhden tai pari hevosta. Joskus käyn tallin jälkeen uimassa ja nukun aamuisin pidempään. Monesti huomaan päivällä, että ehtisin töistä esimerkiksi spinningiin, ja lähden sieltä suoraan tallille. Sali kun on kätevästi matkan varrella!

Toki mulla on myös leppoisampiakin päiviä, mutta koskaan en jää paikalleni. Hyötyliikunta on parasta, enkä esimerkiksi käytä hissiä koskaan kävellessäni vaikkapa kuudenteen kerrokseen. Samalla on tullut opeteltua syömään terveellisemmin ja monipuolisemmin. Aamu alkaa puurolla, päivällä syön ruokaisan salaatin ja iltapäivällä syön aamun puurosta loput. Tallilla mukana on usein joku hedelmä, ja viimeinen ruoka on syötävä ennen kahdeksaa, mieluiten jo aiemmin. Vettä juon varmaan neljästä viiteen litraa päivittäin. Olen jättänyt arkiruoasta pois turhia hiilareita, kuten leivät ja pastat/perunan, ja syönyt IBS:ää "sairastavien" ohjeistuksen mukaisesti. Olo on parempi kuin koskaan, eikä maha oireile! Toki mullakin on niitä päiviä, kun vedän pitsaa kaksin käsin ja ahdan kaverin luona leipää (koska ihan totta, se on parasta, mitä maailmassa on), mutta sekään ei kipeytä mahaa nyt, kun perusruoka on kunnossa. Ja tosiaan, viime viikolla tuli vuosi täyteen herkkulakkoa! Hyvä, nyt homma jatkuu ainakin ensi kesään asti.






PERHE JA YSTÄVÄT - YHTÄ TÄRKEITÄ KUIN ENNENKIN

Sosiaalisena ihmisenä perhesuhteet ja ystävät sekä kaverit ovat tärkeässä roolissa elämääni. Kaikilla ei ole hyviä suhteita omiin vanhempiinsa, mutta mulla on onneksi rakastava perhe, jonka kanssa voin jakaa huoleni ja iloni koska tahansa. Äidin ja mun suhde on syventynyt entisestään näin vanhetessani, ja olemme pikemminkin todella hyvät ystävät kuin perinteinen äiti ja tytär. Voin kertoa hänelle elämästäni mitä tahansa, ja käymme usein pitkiä, tunninkin mittaisia puhelinkeskusteluja syvällisemmistäkin aiheista. Ja toisinaan äitiä on kiva ilahduttaa, esimerkiksi viemällä kukkia ja suklaata! Yhtä lailla tämä pätee muihinkin perheenjäseniini.

Ystävät ovat ihan samassa kastissa, ja he tuovat jatkuvasti iloa arkeen ihan vain olemalla he. En varmasti ole paras mahdollinen ystävä kaikkien kiireideni vuoksi, mutta yritän muistaa kertoa ystävilleni, miten paljon he merkitsevät. Arjen keskellä on myös ihana pysähtyä hetkeksi ja vain olla ystävien kanssa. Esimerkiksi juuri lauantaina vietin parhaan ystäväni Millan luona yön, ja me vain makasimme sängyllä katsellen dokumenttielokuvia ja jutellen niitä näitä. Ihan parasta! Samalla viikolla kävimme yhdessä syömässä työpäivän jälkeen ja päivitimme kuulumiset ajan tasalle herkkuruoan ääressä. Ystäville yrittää löytää aina jonkun ajan, vaikka sitten blogijuttuja vähentämällä.

Tästä tulikin vahingossa ihan älyttömän pitkä sepustus, joten ei mennä sen syvällisemmin muihin aiheisiin! Toivottavasti jaksoit lukea postauksen loppuun asti, vaikka aihe ei hevosiin enää alun jälkeen liittynytkään. Mä siirryn nyt unten maille, jotta aamull ajaksaa jälleen herätä pirteänä uuteen työpäivään. Ajattelin yrittää olla töissä jo ennen seitsemää, jotta voisin hyvillä mielin poistua toimistolta jo kolmen jälkeen tallille. Valoisaan aikaan ja ennen ruuhkaa - se tarkoittaa ehdottomasti maastoreissua! Vai uskaltaako joku olla eri mieltä? ;)

Ihanaa alkanutta viikkoa - palataan pian! 
Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat