Jep, tiedetään - kaksi viikkoa ilman ainoatakaan blogipostausta. Mistä ihmeestä on kyse? Onko Macolle sattunut jotakin vai onko kiinnostus kirjoittamiseen lopahtanut? Voin onnellisesti todeta, ettei kyse ole mistään sellaisesta, vaan lähinnä yllättävästä kiireestä, joka kulminoitui lopulta siihen, etten halunnut ottaa mitään stressiä kirjoittamisesta. Mieluumin vietin aikaa ystävien, perheen ja hevosten kanssa rauhassa kuin kiirehdin koneen ääreen ja yritin sepustaa jotakin puoliksi hutaistua ja ilman ajatusta tuotettua päivitystä. Mutta sellaista se välillä on, eikä siitä tarvitse sen enempää välittää. Täällä taas ja toivottavasti vähän paremmalla ajalla!
Tähän väliin haluan nostaa esiin muut sosiaalisen median kanavani, joihin tuotan paljon blogia aktiivisemmin sisältöä. Sain useamman kyselyn siitä, onko Macolle tai mulle sattunut jotain, kun postauksia ei ole blogiin kuulunut. Suosittelen siis ottamaan muut kanavat haltuun, jos Macon arki kiinnostaa aktiivisemmin - blogiin kun kaikki tulee väkisinkin vähän viiveellä. Instagramissa käyttäjäni löytyy nimellä @aadalatti ja Facebookissa blogin sivu on yllättäen Aadan hevoselämää. YouTubeenkin videoita tulee eri tahtiin kuin blogiin, joten siellä katsottavaa on blogin nimen mukaisella kanavalla talliarjesta ja muusta elämästä.
Elämässä on kuitenkin ehtinyt tapahtua aika paljon viimeisten parin kuukauden aikana, enkä ole ehkä onnistunut valottamaan asioita täällä kovinkaan kattavasti. Ajattelinkin siksi, että tämä postaus olisi hyvä omistaa puhtaasti pienelle kertaukselle eri elämäni osa-alueista, jotta kaikki halukkaat ovat ehkä hieman paremmin kartalla siitä, mitä Macolle ja mulle kuuluu. Voimme sen jälkeen palata normaaliin päivärytmiin, jota tulee värittämään paitsi videot, myös valmennuspostaukset ja muu talliarki. Kuulostaako hyvältä? Toivottavasti, sillä nyt mennään!
MACO - PALUU TREENIIN
Viimeisimmät postaukset ovat olleet hieman mollivoittoisia, sillä Macon tilanne on ollut epävarma elokuun alusta tähän päivään asti. Kolme kuukautta on tuntunut todella pitkältä ajalta, sillä tänä aikana emme ole päässeet treenaamaan normaalisti saati ottamaan ainoatakaan hyppyä. Kerroin jo aiemmin julkaisemallani videolla hieman siitä, mitä Macolle on syksyn viidellä klinikkakäynnillä tehty, mutta voisin varmaankin avata tätä myös blogissa tarkemmin loppuvuodesta, jos ja toivottavasti kun kaikki alkaa pikkuhiljaa kääntymään parempaan suuntaan.
Lyhyesti sanottuna Maco oireili oikean etujalan kaviota liikkumalla epämääräisesti alkusyksystä ja loppukesästä. Se ei ole koskaan ollut mikään priima, esimerkiksi sen etujalkojen liike on melovaa ihan rakenteellisista syistä johtuen. Jo viime vuoden syksyllä kävimme klinikalla kahdesti tarkistuttamassa ruunan liikettä, ja molemmilla kerroilla Macon kengitystä muutettiin hieman. Ongelma on siis kavion asennossa: ne pitää saada tiettyyn asentoon ja tietynlaiseen kenkään, jotta ruuna voi liikkua elastisesti. Huonolla kengityksellä ja ratsastuksella hevosen etujaloista ikään kuin puuttuu joustot. Se kyllä suoritti ihan hyvin koko kesän läpi, mutta varsinkin Hangossa tuon huomasi jo selvästi, ja siksi veimmekin hevosen klinikalle tsekattavaksi elokuun alussa.
Kävimme siis klinikalla elokuussa kahdesti, syyskuussa kahdesti (kavion ruhjeen vuoksi, ei siis tähän varsinaiseen ongelmaan liittyen) ja lokakuussa kerran. Elokuussa tilanne oli se, että ontumatutkimuksessa ruuna oli selvästi ontuva taivutuksissa. Kavion puudutuksella ontuminen väheni selvästi. Ensimmäisellä kerralla jalkaa piikitettiin tulehduksen varalta, ja seuraavalla kerralla hevosen etujalkoihin laitettiin tildren. Lokakuussa kävimme vielä kertaalleen samalla agendalla klinikalla, koska mielestäni Maco ei ollut niin hyvä kuin haluaisin, vaikka se liikkui mielellään ja oli täynnä energiaa. Tuolloin hevonen liikkui taivuttamisen jälkeen enää epämääräisesti, ja sekin poistui lähes kokonaan kovalla juostessa. Kavion puudutus poisti ongelman. Laitoimme hevoseen osphoksen, ja vaikutusajaksi annettiin samat 4-6 viikkoa kuin tildrenin kanssa. Ohjeeksi annettiin liikuttaa hevosta normaalisti sileällä - hypyt saisi vielä jäädä pois.
Näiden kolmen kuukauden aikana hevonen tuli kyllä tutkittua paremmin kuin hyvin, koska se paitsi kuvattiin suunnasta jos toisesta, ultrattiin sen etujalkaa ihan varmuuden vuoksi ja kengitystäkin katsoi Suomen parhaimmat kengittäjät yhdessä eläinlääkäreiden kanssa. Välillä oli pohjallista molemmissa etujaloissa siten, että niissä oli kiilat. Oli erikoiskenkää ja vähän tavallisempaa. Nyt Macolla on pohjallinen vain oikeassa etujalassa, ja kengitys näyttää ainakin toistaiseksi toimivan oikein hyvin. Sormet ja varpaat ristiin, että kaikki pysyy siltä osin hyvänä! Erikoista tilanteesta tekee sen, että Maco on kavioidensa suhteen herkkä. Se ei oikein kestä pohjallisia, mutta kavion asennon takia niitä olisi hyvä pitää.
Näin vajaa neljä viikkoa viimeisintä klinikkareissua myöhemmin Maco on vähitellen "elämänsä kunnossa", jos sen uskaltaa sanoa. Se on todella pirteä ja positiivinen, mikä on ihana huomata. Vaikka ruuna ei missään vaiheessa ole ollut kuikkuinen, näin jälkikäteen ajateltuna se on voinut olla kipeä ja siksi "sulkeutuneempi", sillä se on nykyään niin puuhakas ja sosiaalinen, että nauraa saa joka ikinen päivä. Ihana nähdä, miten elämäniloinen siitä on tullut! Ja tuhma, sillä nyt, kun olen mennyt puomeja, lähtee ruuna ihan lapasesta aina niitä kohden lähestyttäessä. Se on niin innoissaan! Juuri sunnuntaina puomipäivänä sain nauraa vedet silmissä, kun Maco lähti korvat pystyssä kiitämään puomille, ja sen jälkeen loikki köyryloikkaa maneesia ympäri siirtyen käyntiin niin tyytyväisenä itseensä. Ei se ole kovin hyvin avuilla kyllä, mutta eihän tuolle voi olla vihainen. Se on niin symppis, etten kestä!
Kouluvalmennuksissa Maco on alkanut liikkumaan paremmin eli kantamaan itseään kropan läpi. Tämä on tärkeää, jotta saamme pidettyä hevosen kunnossa: se ei saa liikkua etupainoisena, jotta se ei kuormita etusiaan. Toisaalta sitä ei saa koota liikaa, jotta se ei kipeydy muualta kropastaan. Vaikeaa, mutta pakko opetella ratsastamaan paremmin. Kouluratsastuksen lisäksi me olemme maastoilleet todella paljon, sekä menneet silloin tällöin ilman satulaa tai harrastaneet ohjasajamista. Monipuolista treeniä siis. Samalla kävelytyskone on jäänyt kokonaan pois, sillä en halua rasittaa kavioita kiertävällä liikkeellä. Kävelytyskoneessa Maco on vain niinä päivinä, kun en itse pääse tallille, ja silloinkin puoli tuntia kerrallaan aiemman tunnin sijaan.
Jos kaikki menee hyvin, palaamme siis pian normaaliin treeniin ja hyppäämään. Tällä viikolla olisi tarkoitus tehdä kunnolla töitä kavalettien ja pienten esteiden parissa, ja jos hevonen tuntuu senkin jälkeen hyvältä, voin alkaa vähitellen ajattelemaan esteiden lisäämistä treeniin. Osphos alkaa vaikuttamaan vasta nyt tästä viikosta seuraavan kahden viikon aikana, joten sitten nähdääm, muuttuuko hevosen liikkuminen entisestään. Parhaassa tapauksessa olemme marraskuun lopulla takaisin normaalissa arjessa, pahimmassa menemme joulukuussa magneettikuviin tai keksimme jotain muuta. Ei kuitenkaan ajatella sitä vaihtoehtoa vielä nyt. Tärkeintä on, että Maco vaikuttaa olevan entistäkin ehompi!
TYÖELÄMÄ - KIIREISTÄ, MUTTA IHANAA
Avauduin jokin aika sitten Instagramin puolella siitä, miten voin aidosti sanoa rakastavani työtäni - ja miten tärkeää se todellisuudessa on. Olen ihminen, joka antaa sataprosenttia itsestään niille asioille, joita pidän tärkeänä. Työ ei ole vain yksi asia elämässäni, vaan mulle työnantajani on osa mun identiteettiä. Se kertoo varmasti paljon siitä, miten paljon nautin työstäni, ja toisaalta miten paljon aikaani olen valmis sille antamaan.
Nyt lokakuussa työni on ollut melko kiireistä, ja esimerkiksi viime viikolla tein 10-13 tunnin työpäiviä esimiehille suunnatun tapahtuman ja muiden projektien vuoksi. Se on yksi syy, miksen ole ehtinyt panostaa blogiin - noiden työpäivien jälkeen kun on pakko ehtiä tallille ja urheilemaan muutenkin, joten vuorokaudesta loppuu väkisinkin tunnit kesken. Pitkät työpäivät eivät kuitenkaan haittaa, sillä pystyn toisina päivinä olemaan sitten lyhyemmän työvuoron. Joustava työaika on paras asia, mitä elämässä varmasti on olemassa! Ja toisaalta kivaa työtä tekee mielellään. Mua inspiroi valtavasti se, että teen töitä päivittäin itseäni miljoona kertaa taitavampien ihmisten kanssa, joten opin joka hetki lisää liiketoiminnoista, viestinnällisistä asioista, yrityskulttuurista, organisaation toiminnasta ja niin edelleen. Työ ei ole aina helppoa, mutta itsensä haastaminen on yksi tärkeimmistä asioista, mikä pitää työn kiinnostavana.
Tälläkin viikolla työ vie yllättävän paljon aikaa, sillä lähden loppuviikosta työmatkalle pariksi päiväksi Kööpenhaminaan. Sieltä palataankin sitten suoraan tallimme kisoihin, joissa olen luvannut olla apuna lauantaista sunnuntaihin!
OPINNOT - MAISTERIKSI TÄNÄ SYKSYNÄ?
Loppukesästä ajattelin, että viimeisten kurssien suorittaminen kokopäivätyön ja vastuullisempien hommien ohella tulisi olemaan melko mahdoton yhtälö. Opintoja oli syksyn alkaessa jäljellä enää noin 40 opintopistettä, ja laadin suunnitelman sen toteuttamiselle: pääosa opintopisteitä tulisi suorittaa syksyn aikana, ja keväälle jättäisin pari sellaista kurssia, jotka voisin suorittaa Espanjasta käsin etäopintoina.
Näin maisterivaiheessa en ole käynyt yliopistolla kuin ehkä kymmenen kertaa, jos maisteriseminaareja ei lasketa mukaan tilastoihin. Tänä vuonna vierailijamääräni yliopistolla on tasan sen verran, mitä olen tenteissä käynyt. Suoritan siis viimeiset kurssit tenttimällä, sillä en pääse mitenkään osallistumaan luentokursseille päivätyön vuoksi. Se on sopinut mulle oikeastaan ihan hyvin, koska en kuitenkaan opiskele tentteihin kuin korkeintaan edellisenä iltana tutustumalla tentin aiheeseen. Ihan oikeasti, tentit on tullut suoritettua sillä mentaliteetilla, että olen ollut tietoinen niiden teosten nimestä, joita tenteissä on luettavana ollut sekä itse tentin aiheesta. Ja mitäs sitä lukemaan sen enempää, kun heikoin arvosana tähän mennessä suoritetuista on ollut nelonen arvosteluasteikon ollessa 1-5.
Nyt tilanne on se, että mulla on jäljellä enää kaksi tenttiä valtio-opista sekä yksi pidempi esseekurssi viestinnän etiikasta. Nämä olisi tarkoitus suorittaa pois alta joulukuun alkuun mennessä. Sen jälkeen mulla on kasassa kaikki opinnot, joita Valtiotieteiden maisterin papereihin vaaditaan. Voisin siis hyvin ottaa VTM:n paperit ulos jo ennen joulua, mutta toisaalta opinto-oikeus on maksettu ensi vuoden kesään asti ja opiskella saisin opintolainahyvityksenkin saadakseni aina vuoteen 2021 saakka. Ehkä siis pidän itseni vielä kirjoilla ainakin kevään ja luen vaikka jotain ylimääräistä, kuten sosiaalipsykologiaa. Se on kiinnostanut mua viime vuodesta saakka. Espanjassa kun on aikaa.
Ajattelin yleisestä pyynnöstä johtuen tehdä videon ja postauksen yliopisto-opiskeluista näin piakkoin valmistuvan valtiotieteilijän näkökulmasta. Kiinnostaisiko tällainen? Mitä haluaisit kuulla?
URHEILU JA RUOKA - MONIPUOLISEMMIN KUIN AIEMMIN
Ratsastus on laji, joka tarvitsee rinnalleen sitä tukevia urheilumuotoja. Kukaan ei tule hyväksi ratsastajaksi pelkästään ratsastamalla, koska fysiikkaa on pakko kehittää myös muuten. Nyt syksyn aikana Macon sairaslomalla päädyin kuin vahingossa urheilemaan paljon aiempaa enemmän. Ja vaikka hevonen on palannut normaaliin treeniin esteitä lukuunottamatta, ja mulla on ollut ilo päästä ratsastamaan muita hevosia aktiivisesti ja hyppäämäänkin muilla hevosilla, on muut urheilulajit jääneet osaksi arkea aiempaa laajemmin.
Kesällä juoksin paljon ulkona. Näin ilmojen viilennyttyä siirryin salille ryhmäliikuntojen pariin, joista suosikikseni valikoitui spinning ja sen eri muodot. Kävin parhaimmillaan viisi kertaa viikossa spinningissä, mutta nyt olen keksinyt mukaan paljon muutakin: juoksen ulkona ja matolla, teen porrastreeniä ja käyn uimassa matkaa uimahallilla. Uiminen on ihan mun uusi suosikki! Suuri muutos kesään on myös se, että kävelen paljon töihin junan sijaan. Siinä tulee hyvä vajaan kolmen kilometrin reippailu ennen ja jälkeen työpäivän.
Pyrin siihen, että liikun vähintään kerran päivässä hikeen asti. Jos en ratsasta, käyn uimassa tai salilla. Toisinaan herään ennen töitä salille tai juoksemaan ulos, ja töiden jälkeen käyn tallilla ratsastamassa yhden tai pari hevosta. Joskus käyn tallin jälkeen uimassa ja nukun aamuisin pidempään. Monesti huomaan päivällä, että ehtisin töistä esimerkiksi spinningiin, ja lähden sieltä suoraan tallille. Sali kun on kätevästi matkan varrella!
Toki mulla on myös leppoisampiakin päiviä, mutta koskaan en jää paikalleni. Hyötyliikunta on parasta, enkä esimerkiksi käytä hissiä koskaan kävellessäni vaikkapa kuudenteen kerrokseen. Samalla on tullut opeteltua syömään terveellisemmin ja monipuolisemmin. Aamu alkaa puurolla, päivällä syön ruokaisan salaatin ja iltapäivällä syön aamun puurosta loput. Tallilla mukana on usein joku hedelmä, ja viimeinen ruoka on syötävä ennen kahdeksaa, mieluiten jo aiemmin. Vettä juon varmaan neljästä viiteen litraa päivittäin. Olen jättänyt arkiruoasta pois turhia hiilareita, kuten leivät ja pastat/perunan, ja syönyt IBS:ää "sairastavien" ohjeistuksen mukaisesti. Olo on parempi kuin koskaan, eikä maha oireile! Toki mullakin on niitä päiviä, kun vedän pitsaa kaksin käsin ja ahdan kaverin luona leipää (koska ihan totta, se on parasta, mitä maailmassa on), mutta sekään ei kipeytä mahaa nyt, kun perusruoka on kunnossa. Ja tosiaan, viime viikolla tuli vuosi täyteen herkkulakkoa! Hyvä, nyt homma jatkuu ainakin ensi kesään asti.
PERHE JA YSTÄVÄT - YHTÄ TÄRKEITÄ KUIN ENNENKIN
Sosiaalisena ihmisenä perhesuhteet ja ystävät sekä kaverit ovat tärkeässä roolissa elämääni. Kaikilla ei ole hyviä suhteita omiin vanhempiinsa, mutta mulla on onneksi rakastava perhe, jonka kanssa voin jakaa huoleni ja iloni koska tahansa. Äidin ja mun suhde on syventynyt entisestään näin vanhetessani, ja olemme pikemminkin todella hyvät ystävät kuin perinteinen äiti ja tytär. Voin kertoa hänelle elämästäni mitä tahansa, ja käymme usein pitkiä, tunninkin mittaisia puhelinkeskusteluja syvällisemmistäkin aiheista. Ja toisinaan äitiä on kiva ilahduttaa, esimerkiksi viemällä kukkia ja suklaata! Yhtä lailla tämä pätee muihinkin perheenjäseniini.
Ystävät ovat ihan samassa kastissa, ja he tuovat jatkuvasti iloa arkeen ihan vain olemalla he. En varmasti ole paras mahdollinen ystävä kaikkien kiireideni vuoksi, mutta yritän muistaa kertoa ystävilleni, miten paljon he merkitsevät. Arjen keskellä on myös ihana pysähtyä hetkeksi ja vain olla ystävien kanssa. Esimerkiksi juuri lauantaina vietin parhaan ystäväni Millan luona yön, ja me vain makasimme sängyllä katsellen dokumenttielokuvia ja jutellen niitä näitä. Ihan parasta! Samalla viikolla kävimme yhdessä syömässä työpäivän jälkeen ja päivitimme kuulumiset ajan tasalle herkkuruoan ääressä. Ystäville yrittää löytää aina jonkun ajan, vaikka sitten blogijuttuja vähentämällä.
Tästä tulikin vahingossa ihan älyttömän pitkä sepustus, joten ei mennä sen syvällisemmin muihin aiheisiin! Toivottavasti jaksoit lukea postauksen loppuun asti, vaikka aihe ei hevosiin enää alun jälkeen liittynytkään. Mä siirryn nyt unten maille, jotta aamull ajaksaa jälleen herätä pirteänä uuteen työpäivään. Ajattelin yrittää olla töissä jo ennen seitsemää, jotta voisin hyvillä mielin poistua toimistolta jo kolmen jälkeen tallille. Valoisaan aikaan ja ennen ruuhkaa - se tarkoittaa ehdottomasti maastoreissua! Vai uskaltaako joku olla eri mieltä? ;)
Ihanaa alkanutta viikkoa - palataan pian! ❤