#754: Haastattelun aika!

Jotkut teistä blogin lukijoista ovat jo saattaneet huomata, että julkaisin jonkin aikaa sitten blogin YouTube-kanavalla videon, josta olen puhunut keväämmällä. Kyseessä on haastatteluvideo, jonka toteutin yhteistyössä Helsinki Horse Show'n kanssa. Reilu viikko sitten suuntasin kulkuni kohti Etelä-Vantaan ratsastuskoulua ja kävin haastattelemassa Ida Palmosia, joka osallistuu tänä vuonna Helsinki Horse Show'n Amateur Touriin. Oli oikeasti todella mielenkiintoista päästä juttelemaan Idan kanssa tästä aiheesta, sillä mulla palasi paljon muistoja mieleen omasta ratsastusharrastuksestani vuosien takaa. 

Videossa kuulette oikeastaan kaiken tarpeellisen, mutta niille, jotka ei videota syystä tai toisesta pysty katsomaan, kertaan sisältöä tähän lyhyesti. Ida on siis 13-vuotias nuori ratsastaja, joka on kilpaillut myös viime vuonna Helsingin jäähallissa. Erityisen kiinnostavan Idan tilanteesta tekee se, että hän sai ensimmäisen oman hevosensa Perlan vasta puolisen vuotta sitten - ja sekin on edelleen puoliksi ratsastuskoulun omistuksessa. Toinen ja kokonaan oma ratsu Calle tuli osaksi tytön arkea myöhemmin tämän vuoden puolella. Näiden hevosien omistajuutta ennen Ida on kilpaillut ratsastuskoulun hevosilla ja tekee sitä satunnaisesti edelleen. Nuori ratsastajalupaus on noussut nopeasti pienemmistä luokista aina junioriluokkiin asti, sillä tällä kaudella on takana startteja jo 110-120cm tasolta. Kunnioitettava saavutus!

Idan kanssa oli ilo jutella, sillä vaikka hänellä oli kisapäivä, oli juttelu rentoa ja tunnelma avoin. Mä voin sanoa suoraan sydämestäni, että ihailen juuri tällaisia ratsastajia, jotka haluavat nuoresta iästään huolimatta panostaa lajiinsa unohtamatta kuitenkaan sitä, että hevoset ovat ystäviämme. Mulle päällimmäisinä asioina yhteisestä juttuhetkestämme jäivät mieleen kunnianhimoisuus, mutta samalla valtava nöyryys lajiamme kohtaan. Niillä eväillä pääsee varmasti pitkälle - sitä todella toivon!

Ida hakee tänä vuonna kahdella hevosella Horse Show'n Amateur tourille ja onkin jo saanut Perlan kanssa suoran paikan finaaliin kauden alussa järjestetyistä bonusluokista. Amateur tour tullaan ratsastamaan tuttuun tapaan torstaina ja perjantaina. Uutena lisänä mukana on ammattilaisten antamat kommentit ratsastajien suorituksista, mikä tuo oman lisämausteensa ratojen seuraamiseen. Itse ainakin aion tapittaa katsomossa tai sisääntuloportin reunalla kuuntelemassa, millaista palautetta ratsastajat saavat ammattilaisilta. 

Mutta pidemmittä puheitta, antaa videon kertoa loput! Kertokaa ihmeessä, mitä piditte ja haluatteko nähdä vastaavia videoita myös myöhemmin syksyä kohden. Uskallan luvata, että Idan ja hänen hevosiensa kuulumisia pääsemme varmasti seuraamaan lähempänä itse tapahtumaa :)

Linkki videeon. 

Lue lisää

#753: L O M A

Juhannus tuli ja meni. Olimme kaveriporukalla viettämässä aikaa Raumanmeren juhannusfestivaaleilla, joten otin todellisen irtioton arjesta - en käynyt tallilla, avannut blogia tai pähkäillyt opiskelujuttujen parissa periaatteessa neljään päivään. Oikeastaan en tainnut edes ajatella tämänkään blogin olemassaoloa, sillä ulkoasuremontin vuoksi blogi on ollut kiinni ilmeisesti kolme päivää. Tästä en mene sanomaan varmaksi, mutta esimerkiksi tuo edellinen postaus on varmasti monella sen takia lukematta. Kannattaa tsekata, jos söpöt varsakuvat kiinnostavat ;) Mobiiliversiota muokataan lähipäivinä vielä uuteen uskoon, mutta muuten tämä uusi ja kesäisempi ulkoasu alkaa olemaan valmis.

Meidän festivaalireissu oli ohitse jo ennen kuin asiaa kerkesi edes kunnolla sisäistämään. Neljän päivän aikana unta ei kerinnyt kertyä kuin vajaat viitisentoista tuntia, sillä itse telttamajoituksessa nukuimme ensimmäisenä yönä reilun tunnin ja seuraavana reilut kolme. Sunnuntaina kotimatkalle lähti väsynyttä porukkaa, mutta sehän ei menoa haitannut. Takana oli kivoja festaripäiviä ja tunnelma keikoilla oli ihan huikea! Ensi viikolla jatketaan samoissa merkeissä Ruisrockissa, joskin tällä kertaa majoitumme ihan neljän seinän sisällä kaverini luona.

Maanantaina eli eilen koitti kauan odotettu päivä, kun lähdimme Champin kanssa mummolaani Itä-Suomeen. Tällä hetkellä istun meidän mummolan olohuoneessa ja kirjoitan tätä postausta teille kännykästä jaetun netin voimalla. Pitänee toivoa, ettei yhteys katkea tai rajat tule vastaan ihan lähipäivinä! Musta on oikeasti todella uskomatonta, että me ollaan täällä Champin kanssa lomailemassa. En uskonut koko hommaa todeksi, ennen kuin näin hevosen seisomassa väliaikaiskarsinassaan eilen illalla heinien äärellä. Tästä on haaveiltu niin pitkään!

Tässä postauksessa vain puhelinkuvia, joten laatu sen mukainen! 

Tällä hetkellä tunnelmaa latistaa hieman oma flunssani sekä ulkona oleva sadesää. Eilen aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta tänne saapuessamme, mikä oli oikein ihana lisä pitkän matkan jälkeen. Halusin purkaa kaikki hevoseni tavarat paikoilleen heti saavuttuamme päämäärään, joten pääsin itse nukkumaan lopulta vasta kolmen aikaan yöllä. Aamulla herätys oli seitsemältä aamutalliin, enkä ollut nukkunut yön aikana juuri ollenkaan, sillä välillä palelin ja välillä hikoilin kuin pieni sika - liekö flunssa nostanut kuumeen yön aikana. Aamutallista selvittyäni kömmin takaisin nukkumaan ja nukuin aina puoli yhteen asti, jonka jälkeen kävin ruokkimassa hevoset uudelleen ja söin vihdoin jotain ruokaa.

Ja tässä sitä nyt ollaan, tekemässä koulujuttuja. Mulla on jäljellä vielä kaksi esseetä, joissa on palautus tällä viikolla. Yritän saada nämä alta pois ennen torstaita, sillä silloin on luvattu aurinkoista säätä - se tarkoittaa sitä, että aion olla koko päivän ulkona nauttimassa mökkielämästä. Mun päivät pyörivät täällä melko pitkälti hevosten ruokinnan tahtiin, sillä vastaan kokonaan itse Champin hoidosta ja samalla sen hevoskaverin jutuista. Aamulla ruokin hevoset seitsemältä, vien ne ulos tarhaan, siivoan karsinat ja laitan kaikki kamppeet paikoilleen. Päivällä noin yhden aikaan hevoset saavat jälleen heinää ja samalla siivoan tarhat. Nyt on sateen takia sen verran liukasta, etten ole uskaltanut laittaa Champia metsätarhaan, mutta loppuviikosta se saattaa päästä sinne puuhastelemaan kantojen ja kivien keskelle. Senpä vuoksi kävin keräämässä ruohoa kottikärryllisen verran päiväheinien oheen - pitäähän hevosenkin päästä nauttimaan lomastaan :)

Tehtiin vetoauton vaihto Kuopiossa, sillä mun isän piti lähteä ajamaan omalla autollaan takaisin Helsingin suuntaan, että hän pääsee joskus nukkumaan. Champ on onneksi tosi helppo kuljettaa ja lastata, joten tällaisen vaihdon uskaltaa tehdä. Ja mä saan nykyään ajaa itsekin traileriyhdistelmää, kun sain viime viikolla kortin. Jes!

Uudessa väliaikaiskodissa. Champ sai mennä hetkeksi tarhaan saavuttuamme, kun laitoin karsinan valmiiksi. Tässä tuttavuutta Champin kanssa tekee suomenhevosneiti Taika. Kaksikosta tuli heti pariskunta, sillä en ole kuullut koskaan Champin hirnuvan muiden kuin tämän hevosen perään!

Kamalan vino kuva, mutta siellä se ruuna töröttää :)

Meinasin saada sydänkohtauksen, kun yöllä yhden aikaan näin tämän "käärmeen" meidän
laiturilla. Nopeasti selvisi, että kyseessä on leikkikäärme, mutta voitte kuvitella, että mun
piti varmistaa asia heittelemällä sitä pikkukivillä aluksi jonkun aikaa :D

Yön näkymät <3

Seuraavat ruoat hevoset saavat kuuden pintaan, jonka jälkeen lähdemme ensimmäiselle maastoreissulle. Toivottavasti sade on lakannut siihen mennessä! Viimeinen ruokinta tapahtuu kymmenen aikoihin, jonka jälkeen pistän tallin kiinni ja lähden itse nukkumaan. On oikeasti ihan kivaa päästä tekemään kaikki hommat itse, sillä nyt voin seurata itse kaikkea sitä, mitä hevoseni tekee päivän aikana: miten se on syönyt, juonut ja käyttäytyy muuten. Champ on sellainen hevonen, joka ei oikein malta syödä uudessa paikassa kunnolla, minkä lisäksi sillä menee maha lähes aina aluksi sekaisin. Nyt olenkin kerännyt sille vihreää, jota se tykkää syödä muita heiniä paremmin ja syöttänyt sen lisäksi maitohappobakteeria tukemaan vatsan toimintaa. Muutenkin omatoiminen hevosen hoitaminen jättää monia mahdollisuuksia, sillä tänäänkin otin hevoset päiväheinille sisälle sateen ollessa sen verran voimakas. Saas nähdä, kävisinkö kohta viemässä nelijalkaiset takaisin ulos.

Vaikka tällä hetkellä olo on melko voimaton ja pää on täynnä räkää, odotan silti tulevalta ajaltamme valtavasti. Uskon, että kun saan jonkinlaisen rutiinin hevosten hoitamiseen ja itseni terveemmäksi, jää mulle ihan oikeasti aikaa myös rentoutua ja nauttia luonnon rauhasta. Kunhan säät tästä paranevat aion ottaa superpaljon kuvia ja tehdä mahdollisesti myös jonkinlaisen videopostauksen teille päiväni kulusta. Tällä viikolla pitäisi ilmestyä useampia postauksia, sillä mulla on julkaisematonta materiaalia ties miten pitkien aikojen takaa. Mutta nyt palaan takaisin koulukirjojen pariin: tämä oli tällainen nopea kuulumispostaus, jatketaan seuraavaksi taas normaalien postausten merkeissä!

Miten teidän juhannuksenne sujui?

Lue lisää

#752: Keskikesän juhlaa

Juhannus. Tarvitseeko muuta lisätä? Suomalaiset viettävät keskikesän juhlaa, jolloin valoa riittää yöhön saakka ja ulkona oleskellaan säästä huolimatta. Satoi tai paistoi - juhannuksena nautitaan.

Mä olen itse tämän postauksen julkaisuajankohtana retkeilemässä Raumanmeren juhannusfestivaaleilla Raumalla, mutta kirjoitin postauksen valmiiksi torstaina ollessani vielä kaverini Sarinan luona Turussa. Päivä oli melkoisen tapahtumarikas ja pääsin näin ollen ikuistamaan monia hetkiä kameralle. Ajattelin jakaa muutaman otoksen kanssanne ja toivottaa samalla itse kullekin oikein antoisaa juhannusta. Paluu arkeen häämöttää vasta ensi viikon puolella, joskin itselleni tuo arki muodostuu loman jatkoksi: suuntaamme Champin kanssa kohti Kuopiota ja hieman sen ohi. Voi että, en malta odottaa! Mutta sitä ennen fiilistellään yhdessä nämä yöttömät yöt ja varastoidaan kaikki se energia talteen, joka auttaa meitä jaksamaan pimeät ajat!

Oikein ihanaa ja lämmintä juhannusta kaikille :)

Lue lisää

#751: Kehtaa kävellä kaduillakin

Osa blogin pitkäaikaisista lukijoista muistanee sen, kun kokeilin viime vuoden loppupuolella Champille meksikolaisia suitsia. Kokeilu alkoi varsin lupaavasti, sillä ensimmäisten päivien aikana hevonen oli todella miellyttävä ratsastaa. Se oli kevyt, mutta otti silti hyvin tuntumaa ilman, että se valui etupainoiseksi. Ajattelin tietysti heti, että vitsi - tässähän meille uusi varuste. 

No ei ollut. Viikon kokeilun jälkeen laitoin totuttuun tapaan suitset Champin päähän ja menin maneesiin. Paikalla oli useampi ratsukko, jotka pääsivät todistamaan oikeaa murhenäytelmää. Ruuna oli ihan kamala edestä: todella epätasainen ja se pelasi normaalia paljon enemmän kielellään. Puolisen tuntia yritin taistella tämän ongelman kanssa, kunnes heitin hanskat tiskiin ja kävin hakemassa tallista jo monen vuoden ajan ihan hyväksi osoittautuneet micklemit. Ongelma ratkesi, mutta mua jäi harmittamaan epäonnistunut testaus. Olihan meille suositeltu meksikolaisia, sillä micklemeillä Champ jää helposti nyppimään tuntuman alle ja toisaalta tulee esteillä melko avonaiseksi edestä. 

No nyt on kuvia! Ja monta, mutta oli niin vaikeaa valita parhaita ;)

Taukojumppaa - punnerruksia hevosen selässä!

Ajattelin, että sijoittaisin joskus kunnolla rahaa ja ostaisin oikein kunnon meksikolaiset. Sellaiset, joissa olisi muotoiltu niskaosa, pehmeämmät turvan päälle tulevat nahkaosat ja hyvä istuvuus. Nuo meillä kokeilussa olleet suitset kun olivat yhdistelmä kaikkia vanhoja remmejä, jotka löysin laatikoideni pohjalta. Niskan takaa meni yksi ohut, eikä millään tavalla pehmustettu läpyskä. Eipä se tainnut kovin mukavalta hevosestakaan tuntua! Selailin usein nettikauppoja ja olin jo muutamaan otteeseen tilaamassa anatomisesti muotoiltuja suitsia ulkomaalaisilta valmistajilta, mutta lopulta hillitsin itseni. Micklemit saivat kelvata tehtävässään, olihan hevonen niiden kanssa ihan hyvä.

Joskus lopputalvesta sain Veljekset Wahlstenilta kyselyä, olisinko kiinnostunut suunnittelemaan suitset omaan käyttööni. No tietysti olin! Pääsin näkemään heidän uuden suitsimallinsa, jossa oli anatomisesti muotoiltu niskaosa - ja siitä se ajatus sitten lähti. Käytin junamatkani koululle mennessä siihen, että selasin netistä erilaisia suitsivalmistajia ja hain inspiraatiota. Mulla oli paljon ideoita, mutta ei oikeastaan minkäänlaista taitoa pukea näitä sanoiksi. Onneksi kaiken sen sekamelskaselostukseni osasivat tulkita Wahlstenin taitavat työntekijät, jotka loihtivat Champille ihan älyttömän hienot anatomisesti muotoillut meksikolaiset. 

Namia tänne ja sassiin!

Muokkausmahdollisuuksia oli vaikka muille jakaa: laitetaanko suitsiin jonkinlaisia reteitä koristamaan nahkaosia, onko soljet ruostumatonta terästä vai läpimessinkiä. Mustaa, ruskeaa vai konjakin väristä nahkaa? Millainen otsapanta - timanteilla vai ilman, millaisilla timanteilla? Mistä ohjista pidät? Millainen muotoilu turpahihnan osaan ja kuinka iso karvapehmuste laitetaan - vai laitetaanko ollenkaan? Siinä tuli olo kuin pikkulapsella karkkikaupassa. Mä tahdon kaikkea!

Halusin suitsiin anatomisesti muotoillun niskaosan, sillä se on leveä ja pehmustettu ja vähentää näin ollen niskaan kohdistuvaa painetta jakaen sen suuremmalle alueelle. Olen tykästynyt jo aiemmin eri valmistajan suitsissa esiintyviin leveisiin niskahihnoihin, joissa leukahihnan kiinnitys lähtee normaalia ylempää. Tuolloin leukahihna ei vahingossakaan aiheuta painetta hevoselle, vaikka eihän sen normaalisti sitä kuuluisi muutenkaan tehdä. Itse turpahihnan ristikkäin menevät nahkaosat halusin pehmustetuiksi ja normaalia hieman leveämmiksi, jotta paksu niskahihna ei korostuisi liikaa. Toiveena oli toki, että turpahihna olisi säädettävissä, joten meksikolaisissa tuttu risteämispala (tälle en keksinyt mitään parempaa nimeä, heh) tehtiin hieman tavallisista poiketen. Näin ollen nahkaosat pääsivät liikkumaan sen läpi ja turpahihnaa pystyi säätämään.

Ohjiksi valitsin mulle mahdollisimman tutun vaihtoehdon. Micklemeissä olen käyttänyt aina Dyonin kumiohjia, sillä rakastan kumiohjia ihan yli kaiken. W-Profilella on valikoimassaan Light Grip -ohjat, joissa yhdistyy sekä kangas- että kumimateriaali. Yllätyin todella positiivisesti siitä, että ohjat pysyvät oikeasti kädessä, eivätkä valu pitkäksi (jos ne nyrkit muistaa pitää kiinni). Nämä siis ehdottomasti jatkoon! Ohjilla on hintaa 76 euroa. Otsapantaan kaipasin toki sitä blingblingiä ja näin ollen Champin otsaa koristaa nyt kovin miehekäs Glamour-otsapanta Horse Comfortilta. Kirkkaiden timanttien kanssa kehtaa kulkea julkisillakin paikoilla ;) Tuolla otsapannalla on hintaa 45 euroa ja voi että, miten paljon se on saanut ihasteluja tallillamme. Champia taitaa ihan nolottaa, kun se joutuu kestämään kaikki omistajansa hömpötykset!

W-Profilen suitset ja muut tuotteethan valmistetaan Suomessa käsityönä, joten nyt tosiaan suositaan suomalaista. Tuotesarja onkin saanut ainoana hevosvarustesarjana avainlipputunnuksen, joka kuvastaa kotimaista käsityötä ja laatua. Meillä on kertynyt käyttöön hyvä määrä saman valmistajan tuotteita, sillä Champin jalustinhihnat, suitset, ohjat, panssarivyö ja rintaremmi ovat kaikki W-Profilea. Ratsastuksessa käytettävien hevosen nahkavarusteiden osalta taitaa puuttua enää itse satula, mutta niitähän tuo merkki ei ainakaan vielä valmista. Voin siis ihan oikeasti kertoa kokemuksesta, millaisia tuotteita nämä ovat ja miten ne käyttöä kestävät. Jynssäänhän mä niitä jokaisen ratsastuskerran jälkeen pesusieni viuhuten.. 

Nämä suitset ovat olleet kokonaisuudessaan käytössä nyt hyvän tovin ja voin todeta, että olen pitänyt saamastani tuntumasta. Champ ei nypi näiden kanssa samalla tavalla kuolaimen alle äkkinäisemmillä liikkeillä, vaan uskaltaa tukeutua kädelle tasaisemmin. Toisaalta se on todella paljon kevyempi kädelle kuin micklemeillä, mikä on vähän kaksipiippuinen tilanne: periaatteessa tahdon, että mulla on vähän enemmän tuntumaa kädellä, mutta toisaalta hevonen ei saisi painaa kädelle. En tiedä, johtuneeko asia suitsista vai muista tähtien asennoista, mutta ainakin jokaisella ratsastuskerralla näiden suitsien kanssa Champ on kantanut itseään vähän paremmin, eikä ole maannut niin etupainoisena. Se on myös liikkunut alku- ja loppuraveissa oikeasti venyttäen kaulaansa vähän eteen, eikä niin paljon kohti maata. 

Suurimman eron olen huomannut esteillä. Micklemeillä Champ on vähän tahmea edestä ja se liikkuu hyvin avoimessa muodossa esteitä kohden. Se on hyvä silloin, kun säädän itse kädellä liikaa - avut eivät tule niin selkeästi läpi hevoselle. Näillä W-Profilen anatomisesti muotoilluilla suitsilla tuntuma on paljon irtonaisempi (jo ihan siksi, että kuolainten kiinnitys suitsiin on niin erilainen) ja Champ liikkuu helposti pyöreänä kohti esteitä. Oli hauska kuulla valmentajan kommentti viime estevalmennuksessa siitä, miten Champ lähestyy niin pyöreänä esteitä, kun normaalisti olen kuunnellut sitä, kuinka sen pitäisi rentoutua ennen esteitä niskastaan. Tuon eron suitsissa huomaa siis selkeästi varsinkin esteillä. 

Todistettavasti suitset toimivat myös muussa kuin vakavamielisessä harrastamisessa :P

Luulen, että Champ tarvitsee jossain välissä edelleen sen pienen hetken vaihtelun, jossa suitsia vaihdetaan tilanteen mukaan parin kuukauden välein niin, että välissä on esimerkiksi parin päivän jakso vanhoilla suitsilla. En halua, että hevonen menee tyhjäksi edestä ja tuon vaihtelemisen olen huomannut ainakin joissain tilanteissa ratkaisevan asioita kummasti. Tässä hetkessä mulla ei ole kuin positiivista sanottavaa uusista suitsistamme, toivottavasti sama vire jatkuu tulevaisuudessakin! Tarkkaa hintaa en osaa näille sanoa, mutta yllä on kerrottu kahden erikseen tilattavan osan hinnat ja normaalit anatomisesti muotoillut W-Profilen suitset maksavat 279 euroa. Uskoisin, että nämä pyörivät suunnilleen samassa hintaluokassa.

Onko teillä anatomisesti muotoiltuja suitsia hevosillanne?

Entä löytyykö käytöstä W-Profilen tuotteita?

Lue lisää

#750: Tuhat ja yksi valmentajaa

Systeemi ja siihen kuuluminen on kilparatsastuksen ydin. Se on ydin oikeastaan kaikessa ratsastamisessa silloin, kun hommassa halutaan edistyä. Silloin, kun asetetaan tavoitteita ja halutaan saavuttaa niitä. Mä olen joutunut pohtimaan tätä asiaa aivan uudelta näkökulmalta viimeisten kuukausien aikana. Tilanne on ollut mulle oikeasti välillä todella hankala henkisellä puolella, vaikkei sen todellakaan pitäisi sellaiseksi muodostua. Ajattelin siksi jakaa omia mietteitäni aiheen parista teille - jos joku haluaa jakaa omia kokemuksiaan, on se enemmän kuin tervetullutta!

Moni nimivalmentaja on peräänkuuluttanut toimivan systeemin tärkeyttä tavoitteellisten ratsastajien kohdilla paitsi erilaisten foorumien aikana, myös ympäri sosiaalista mediaa. Mitä systeemillä oikeastaan tarkoitetaan? Systeemi sisältää sen kaiken, mitä tekemällä ja jota noudattamalla pystyt saavuttamaan omat päämääräsi. Kokonaisuuteen voidaan ratsastuksessa laskea paitsi hevonen ja ratsastaja eli ratsukko, myös toimiva tukijoukko, valmennus ja esimerkiksi hevosen eläinlääkäri sekä kengittäjä. Mitä tavoitteellisempaa harrastaminen on, sitä tarkemmin jokainen osa systeemiä vaikuttaa kokonaisuuteen: mukaan saattaa tulla esimerkiksi ratsastajan henkisen puolen valmennus tai lihashuolto.

Varsinkin nuorilla ja kokemattomammilla ratsastajilla selkeän systeemin löytyminen ja siinä pysyminen on edellytys onnistumisille. Valitettavan usein näkee tilanteita, joissa ratsastaja käy esimerkiksi valmennuksissa vähän siellä sun täällä, eivätkä valmennukset muodosta mitään selkeää kokonaisuutta. On hienoa kertoa, että on päässyt hyppäämään tai vääntämään koulua yhden jos toisen valmentajan tunneilla, mutta harvoin mietitään, edesauttaako monien valmentajien tunneilla juokseminen tavoitteisiin pääsemistä. En tosiaan sano, etteikö monien valmentajien silmien alla ratsastaminen olisi hyväksi - olenhan itsekin käynyt ihan kertaluontoisestikin eri valmentajien opeissa. Mutta ollakseen toimiva, tulee systeemissä olla joku järki.

Toimiva valmennus on osa systeemiä.

Valmentajan tehtävänä on auttaa ratsukkoa saavuttamaan tavoitteensa.

Maailmassa on tuskin yhtään ratsastajaa, joka olisi pysynyt samassa systeemissä koko harrastuksensa ajan. Joskus joku osa systeemiä ei tunnu hyvältä ja silloin on syytä pohtia, mitä sen muuttamiseksi tulisi tehdä. Mulla on ollut suhteellisen vakaa systeemi aina viime vuoden loppupuolelle asti, jonka jälkeen aloin kyseenalaistamaan sen toimivuutta. Pohdin juurikin valmentajien osuutta omassa systeemissäni ja sitä tämä postaus tulee tästä eteenpäin käsittelemään.

Alkuvuonna aloin käymään enemmän Piia Pantsun valmennuksissa ratsastuskeskus Ainossa. Pidän valtavasti hänen tavastaan opettaa, mutta samalla koin Niclas Aromaan valmennukset hyödyllisiksi meille. Nikke ei kuitenkaan päässyt maisemiin pitkään aikaan ja jollen ihan väärin muista, kului kahden edellisen valmennuksen välissä miltei puoli vuotta aikaa. Tuona aikana kävin Pantsun valmennuksissa muualla ja kotona valmennuksia piti pitkäaikainen opettajani Piude. Epäonnistuneen ulkokauden avauksen jälkeen luovutin hyppäämisvastuun täysin ammattiratsastajalle ja siirryin itse sivuun hevoseni ohjaksista sillä saralla. 

Tuon kuukauden aikana mietin ja pohdin sitä, millä systeemillä haluaisin jatkaa tulevaisuudessa. Viime viikolla keräsin vihdoin rohkeuteni ja soitin kotivalmentajalleni kertoakseni mietteistäni. Rehellisyyden nimissä voin todeta, että olin ihan paniikissa. Asia oli vellonut sisälläni niin pitkään ja olin lykännyt sitä koko ajan kauemmas, että puhelun alkupuolella itkin kuin pikkulapsi. Siis ihan oikeasti, mä en edes liioittele: hengittäminenkin oli vaikeaa. Näin jälkikäteen ajateltuna vaikutin varmasti maailman lapsellisimmalta ihmiseltä, mutta tuosta tunnepurkauksesta näki ainakin sen, miten isosta asiasta juuri mulle tuossa oli kyse. Puhelun jälkeen tärisin vieläkin jännityksestä, mutta samalla olin todella helpottunut. Ensimmäistä kertaa pariin päivään nukuin myös levolliset yöunet.

Nämä neljä kuvaa eivät nyt varsinaisesti liity millään tavalla postauksen aiheeseen, mutta selatessani löysin näitä ja olihan nämä nyt taas pakko jakaa :D Voi Pämppis ja hänen takajalkatekniikkansa..

Juttelimme pitkäaikaisen valmentajani kanssa pitkät pätkät siitä, missä tilanteessa olen hevoseni kanssa nyt ja miten tästä tulisi jatkaa eteenpäin. Olin rehellinen omista ajatuksistani koskien valmennussuhdettamme. Olimme yhtä mieltä siitä, että mun pitäisi löytää joku toimiva systeemi, johon kiinnityn ja jonka eteen tulen näkemään vaivaa. Se, että olen käynyt nyt keväällä vähän siellä sun täällä valmennuksissa, on ehkä sekoittanut omaa ratsastustani ja sitä kautta vaikuttanut toki suoraan myös hevoseen.

En halua asettaa ketään valmentajaa toista paremmaksi, mutta koska mun kohdalla toimiva systeemi sisältää yhden kotivalmentajan ja yhden niin sanotun vierailevan valmentajan, on mun tehtävä ratkaisu siitä, haluanko käydä Pantsun vai Aromaan valmennuksissa. Vaikka kaikki valmentajat pyrkivät samaan lopputulokseen eli hevosen ja ratsastan yhteistyöhön, on jokaisella valmentajalla loppupeleissä aina ne omat eroavaisuutensa. Kysyin mielipiteitä ja mietin, mikä olisi tässä tilanteessa paras vaihtoehto. Jollain tavalla kallistuin lopulta Niclaksen puoleen, sillä koen, että tässä kyseisessä hetkessä hänen tapansa toimia saattaa olla meille ratsukkona se parempi. Syksyn tullessa tilanne voi toki muuttua, mutta koska jostain on lähdettävä liikkeelle, lähden rakentamaan systeemiäni tältä pohjalta.

Jotta hommaan löytyy joku punainen lanka, on kotivalmentajan oltava mahdollisimman samoilla linjoilla vierailevan valmentajan kanssa. Puhuimme asiasta jo Niclaksen valmennuksen yhteydessä. Paras tilanne olisi, jos kotivalmentaja ja hän pystyisivät kommunikoimaan keskenään jakaen mietteitä ratsukon tilanteesta. Kotona tai kisoissa kuvattuja videoita voi lähettää netin välityksellä Saksaan, jotta Niclas näkee, miten ratsukko on suorittanut ja tarvittaessa antaa vinkkejä eteenpäin. Sopivaa systeemiä tuskin löytää hetkessä, vaan sen eteen on nähtävä vaivaa.

Sarjassamme lisää kuvituskuvia, jotka sivuavat aihetta vain siksi, että kuvissa on hevosia tai kilpailutilanne :D

Arvostan saamiani oppeja pitkäaikaiselta estekotivalmentajaltani ihan äärettömän paljon, sillä hän on ollut matkassani mukana aina ratsastuskouluoppilaasta asti. Hänen sanojaan lainaten, tuskin kukaan kuitenkaan pysyy saman valmentajan siipien alla koko elämäänsä. Tällä hetkellä musta tuntuu, että on aika kokeilla jotain uutta. Tämän asian ääneen sanominen oli mulle se kaikista kovin pala, mutta onneksi ammattilaiset suhtautuvat asioihin järjellä (tällaisen itkupillinkin parkuessa luurin toisessa päässä). Meillä on takana oikeasti miltei kymmenen vuoden yhteistyö, minkä aikana olen kasvanut nykyiseen tilanteeseeni paitsi hevosten parissa, myös ihmisenä. Ja kaikista helpottavinta oli kuulla, että takaisin pääsee aina. Vaikka asioissa siirtyisi eteenpäin, ei ovia takana tarvitse sulkea lopullisesti.

Tuleva loppukesä ja syksy ovat meille ratsukkona jonkinlaista muutoksen aikaa, mikäli näin voi sanoa. Niclas pyrkii käymään kotitallillamme valmentamassa kerran kuukaudessa, jonka lisäksi käyn pitkäaikaisen kouluvalmentajani tunneilla kahdesta neljään kertaa kuukaudessa, ihan aikataulujen mukaan. Tähän lisänä mun pitää löytää kotivalmentaja esteille, joka auttaa meitä ratsukkona. Asia ei ole suinkaan täysin auki, mutta tulevan lomamme aikana on hyvä kypsytellä tehtyjä päätöksiä ja jatkaa sitten entistä ehompana kohti loppukesän koitoksia. Uskon, että tämä Itä-Suomessa vietettävä maastoiluloma tulee tekemään todella hyvää paitsi hevoselle, myös itselleni. Heinäkuussa on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä, pitäen vanhat opit mielessä ja ollen samalla avoin kaikelle sille, mitä maailma voi meille tarjota.

Millaiseen systeemiin sinä kuulut?

Oletko vaihtanut valmentajaa ja jos, miksi?

Lue lisää