#611: Tee vähemmän, tunne enemmän

Edellisessä postauksessa kerroin siitä, kun Niclas Aromaa ratsasti ja hyppäsi Champilla lauantaina. Nikkehän asuu Saksassa ja saapui Suomeen viikonlopuksi valmentamaan, hän on ammattiesteratsastaja ja valmentaja. Mikäli ette ole lukeneet edellistä postausta, kannattaa käydä ainakin vilkaisemassa, sillä tämä teksti pohjautuu pitkälti sen sisällölle ja ilman sitä on tämän postauksen sanomasta vaikeaa saada kiinni. 

Sunnuntaina oli vuorossa oma ratsastukseni, kun pääsin erään toisen ratsastajan kanssa valmennustunnille. Meidän vuoromme oli iltapäivällä, mutta kaikkinensa vietin tallilla kahdeksan tuntia seuraten muiden valmennuksia ja jututtamalla kavereita. Se niistä kouluhommista! Kyllä tallilla vaan viihtyy, kun paikalla on hyvää seuraa, maukasta syötävää ja hevosia ;) Pakko tähän väliin sanoa, että söin maailman isoimman korvapuustin sunnuntaina. Milla koitti selkeästi lahjoa meitä muita, kun hän toi meille syötäväksi pullia, jotka olivat varmaan kolmen ihmiskäden kokoisia. Koko päivänä ei tarvinnutkaan sitten syödä muuta..

Nikke antoi mulle hirveästi ajateltavaa ratsastuksensa osalta, joista suurimman osan tajusin vasta istuttuani ensin tunnin verran hevosen selässä sunnuntaina. Heti alusta asti Champ oli erilainen ratsastaa: se oli omilla jaloillaan, herkkä pohkeelle ja tasapainoisemman tuntuinen. Se ei ollut niin levoton edestä ja tasoittui aina heti, kun maltoin itse olla tasainen käteni kanssa. Vaikeaa, mutta ehdottomasti opettelemisen arvoista.. Teimme ensin alkuverryttelyä ravissa ja laukassa suhteellisen itsenäisesti Niken neuvojen saattelemana. Pyrin ratsastamaan hevosta ensin rentona vähän matalammalla kaulalla, nostaen sitä jonkin ajan kuluttua hieman ylemmäs. Nikke ei halunnut kuitenkaan, että olisin lyhentänyt hevosta ollenkaan tai nostanut sitä yhtään ylemmäs, vaan sen piti antaa olla rentona alempana, jossa se pystyi työskentelemään jännittymättä. 

Varsinaisen hyppäämisen alkaessa tunsin suurimman eron, mikä tuossa hevosessa on tapahtui ammattilaisen hyppäämisen jäljiltä. Se oli oikeasti ihan älyttömästi menossa hakien esteelle ja kiihdytellen esteiden jälkeen. Osaavan ratsastajan kanssa tämä kaikki energia ja hyppyhalu olisi osattu koordinoida esteelle, mutta mulla ongelmaksi muodostui liika paineistaminen. Kävin alusta asti jälleen liikaa hevoseen kiinni, pitäen kättä vähän liian passiivisena ja tukien jalalla turhan paljon. Missään nimessä ohjia ei tietenkään saa heittää pois tai jalkaa jättää konkreettisesti irti, mutta nyt mulla olisi ollut lupa matkustaa tekemisen sijaan.

Champin ilmeet ennen esteitä <3

Kun maltoin päästää kättä pois ja vain odottaa, ei Champ vinkunut ja pomppinut esteiden jälkeen. En oikein vain uskaltanut rentoutua kunnolla, sillä mulla oli koko ajan sellainen fiilis, että ruuna lähtee paahtamaan hirveää kyytiä esteitä kohden - niin menossa se oli! Tällaista hevosta on kuitenkin todella paljon miellyttävämpi ratsastaa kuin sellaista, jota pitää tukea ja kannustaa hyppäämistä varten. Eihän Champ ole koskaan ollut potkittava esteillä, mutta nyt se oli kaikella tapaa sata kertaa enemmän menossa.

Tuolla pitkällä videolla kuulette todella hyvin Niken kommentteja jokaisen hypyn jälkeen, joten en kirjoita niitä auki tähän niin tarkasti ja pitkästi. Pääpointit olivat kuitenkin, että mun piti rentoutua, jättää käsi pois, tukea vähemmän jalalla ja paineistaa vähemmän. Esteiden jälkeen mun piti istua satulaan ja tukea ulko-ohjalla, ei ottaa pidätteitä niin vahvasti. Näin hevonen pääsi rentoutumaan esteiden välissä ja se pystyi tekemään hyppyjä, jotka olivat pyöreämpiä ja rauhallisempia. Kuten Nikke sanoikin, jos rupean tekemään liikaa ja paineistamaan hevosta huomaamattani tai osaamattomuuttani, muuttuu Champin ilme heti. Siitä tulee hätäinen, sen silmät ovat kuin hedelmäpelit ja se rupeaa sähläämään. Hypyistä tulee kiireisiä ja se hyppää selättömämmin. Siitä tulee myös paljon epävarmempi.

Tämä oli ensimmäinen hyppy tälle esteelle. Kuvasta ei näe kunnolla, mutta videolta kylläkin: mä irtosin ihan kokonaan satulasta hypyn toisella puoliskolla :D Heh..

Jos saan olla yhteen asiaan tyytyväinen omassa ratsastuksessa, se on katse esteillä. Vaikka itse sanonkin, niin mulle ei tarvitse koskaan sanoa, että katso minne olet menossa. Esteillä siis - sileällä se harja on välillä kiinnostava ;)

Tämä näkyi loistavasti tullessamme ensimmäisen kerran kolmen laukka-askeleen linjan pystyltä vesimattopystylle. Jo ensimmäiselle pystylle tultava kaarre oli mun mielestä ennakkoon vaikea ratsastaa, sillä sille piti sujua tiukan kaarteen jälkeen sisään yhdellä laukka-askeleella - pahin mahdollinen tie mun ratsastusta ajatellen. Tunnetusti kun en osaa sujua kaarteista ulos.. No, ensimmäisellä kerralla rupesin ratsastamaan hevosta jo monta kymmentä metriä ennen estettä ihan eri tavalla, lyhentäen ohjia ja nostamalla kättä ylös. Hevosesta tuli epävarma, mutta se hyppäsi ensimmäisen esteen kiltisti. Se kuitenkin koki tilanteen niin epämiellyttävä, että se meni seuraavasta esteestä ohi. Pysäytin hevosen, kävelin esteen ohi ja tulin saman uudelleen, samalla tavalla. En siis muuttanut mitään, vaan paineistin edelleen liikaa. Tällöin Champ sanoi jo ensimmäiselle, ettei ole menossa - ja sen näki jo kaukaa. Kolmannella kerralla tajusin vihdoin lakata ratsastamasta niin aggressiivisesti ja uskalsin antaa hevoselle enemmän tilaa. Silloin Champ teki homman ilman ongelmia, joskin toin sen sen verran vinossa, että se otti puomin mukaan. 

Näin suurta ahaa-elämystä en ole hetkeen saanut. Tottakai mulle on jankattu koko meidän yhteisen taipaleen ajan, että älä paineista hevosta. Älä vedä kädellä, älä ratsastaja jalalla. Odota. Mutta nyt jotenkin hiffasin sen ihan eri tavalla, kun kerrankin uskalsin hellittää ja antaa hevosen hoitaa tehtävän itse. Champkin tuntui henkäisevän kerran syvään ja toteavan, että malttoihan tuo kuski kerrankin antaa hänen hoitaa tehtävät niin kuin ne kuuluu hoitaa. Ja kun tämän tajusin, oli lopputunti kerta kerralta helpompaa. Jokaisen hypyn jälkeen uskalsin vähitellen rentoutua enemmän ja sallia hevosen hypätä ja edetä. Viimeisen radan aikana pystyin jopa konkreettisesti siirtämään kättä kaarteessa kymmenen senttiä eteen ilman, että Champ edes yritti lähteä eteen: se vain jatkoi laukkaa tasaisesti kohti estettä. Uskomatonta!

Viimeinen tehtävä (eli pätkä koko rataa) oli ehdottomasti parhain. Siinä mä olin itse kaikista rauhallisin, en säätänyt turhaan ja maltoin antaa hevoselle tilaa. Eihän meno ollut lähellekään yhtä seesteistä kuin Niken ja Champin viimeinen rata edellisenä päivänä, mutta kuten videolta kuuluu, sanoi Nikkekin yhden hypyn kohdalla, että "nyt se alkaa uskaltaa hypätä kunnolla". Mun ei siis pitäisi tehdä hevosen puolesta niin kamalasti, sillä se vie varmuuden meiltä molemmilta. Tässä tapauksessa less is more. 

Liitin tuon edelliseen postaukseeni lisäämän viimeisen radan videon myös tähän postaukseen, jotta voitte verrata, miten erilaiselta meno näyttää Niken ratsastamana. Tottakai kyseessä on rautainen ammattilainen, mutta silti tuo ero on melko masentavaa. Niken kanssa Champ on niin rento, rauhallinen, tasapainossa ja hyppää koko kropan läpi. Mun kanssa se on vähän hätäinen, säpäkämpi ja tekee kiireisiä hyppyjä. Mutta nyt kun oikeasti tajusin tämän ongelman, ei tästä ole suunta kuin ylöspäin! Kuukauden päästä edessä on sama setti, kun Niclas saapuu uudelleen Suomeen. Siihen asti treenataan kotona ja kokeillaan säilyttää sama fiilis satulaan.

Linkki videoon (oma ratsastukseni).

Linkki videoon (Niclas hyppää Champilla).

Mä luulen, että ne ongelmat kisoissa ovat johtuneet juuri tästä paineistamisesta. Verryttelyssä osaan ottaa asiat melko rennosti, jolloin Champ uskaltaa hypätä vielä suhteellisen normaalisti. Kun menen radalle, rupean heti ratsastamaan hevosta aggressiivisesti. Otan ohjat lyhyemmiksi ja käyn hevosen "kimppuun" olealla siinä enemmän kiinni jalalla ja kädellä. Kun saan lähtömerkin, on hevonen juuri tuossa Niken kuvailemassa tilassa eli sen silmät pyörivät päässä ja se on jo valmiiksi lähtökohtaisesti sitä mieltä, että tämä homma ei ole yhtään kivaa - siihen ei luoteta. Se kokee tilanteen epämiellyttävänä, joten se ei halua tehdä yhtään yhteistyötä. Tästä on tullut oravanpyörä, sillä aina, kun meillä on mennyt huonosti, olen sitten seuraavissa kisoissa koittanut ottaa vielä tiukemman otteen. Ehkä mun pitäisi siis yrittää vain hellittää ja antaa hevosen tehdä itse? Voihan olla, että tuon jo opitun käytöksen kitkeminen on pitkä prosessi, joka ei yhdellä rentoutumisella selviä, mutta ainakin mulla on nyt joku idea tulevaisuutta ajatellen. Se voi olla ihan väärä, mutta toisaalta mielestäni kokeilemisen arvoinen.

Kaikista tämän postauksen kuvista (ja suurimmasta osasta edellisenkin postauksen kuvia) voin kiittää Erikaa ja videoista puolestaan Millaa ja isääni. Isompaakin iso kiitos teille kaikille, jotka jaksoitte tallentaa tätä kaikkea videolle! Ja iso kiitos myös Erikalle valmennusten jäjestämisestä sekä tietysti Niclakselle valmentamisesta. Tällä tarmolla päästään pitkälle!

Lue lisää

#610: Ammattilaisen ratsastama

Huh, miten paljon motivaatiota ja energiaa omaan ratsastukseen voi saada yhdeltä viikonlopulta! Olen tainnut hehkuttaa tätä jo monen viikon verran täällä bloginkin puolella, mutta menneenä viikonloppuna pääsin siis pitkästä aikaa Niclas Aromaan valmennuksiin miehen saapuessa valmentamaan kahden päivän ajaksi kotitallillemme. Kiitos ihanalle Erikalle näiden valmennusten järjestämisestä! En malttaisi odottaa seuraavan kuun lopulle uutta kertaa varten..

Mulla on ihan hirveästi ajatuksia mielessä ja samalla väsymys painoi silmiä kiinni tätä tekstiä aloittaessani, joten jaan tekstin suosiolla kahteen osaan ja kerron tässä postauksessa vain lauantaista. Suunnitelman mukaisesti Nikke kapusi hevoseni selkään tuona päivänä ja hyppäsi sillä hieman. Halusin jo viime keväänä, että Nikke olisi ratsastanut Champilla valmennusten yhteydessä, mutta valitettavasti emme tuolloin enää päässeet mukaan ja kesällä valmennuksia ei täällä järjestetty. Onneksi nyt kaikki järjestyi ja ilmeisesti näitä on myös jatkossa melko tasaisesti.

Syitä läpiratsastukselle oli monia: ensinnäkin, Champin selässä ei ole käynyt kukaan ammattilainen muistaakseni lopputalven jälkeen. Se oli siis todellisessa läpiratsastuksen tarpeessa, sillä mä en ole tarpeeksi taitava ratsastaakseni tuollaista hevosta rehellisesti koko kropan läpi. Toisekseen, Nikke osasi antaa mulle enemmän vinkkejä niin ratsastuksellisesti kuin esimerkiksi varusteisiin liittyen, kun hän oli ensin kokeillut hevosen selästä käsin. Halusin myös antaa Champille mahdollisuuden hypätä ammattilaisen kanssa, sillä mun kanssa se joutuu jatkuvasti korjaamaan virheitäni ja sitä kautta sen itseluottamus voi kärsiä. Loistava plussa oli tietysti myös se, että pääsen näkemään maasta käsin hevoseni liikkumista ja hyppäämistä eli havainnoida ja oppia uutta siitäkin näkökulmasta. 

Ennen Niken ratsastusta kävelin Champin kanssa hyvän tovin ja liikutin sitä hieman ravissa sekä laukassa. Kun edellinen ratsukko lopetti, vaihdettiin kuskien paikkaa ja minä pääsin vuorostani maahan seuraamaan ammattilaisen ratsastusta. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoista ja opettavaista! Julkaisen tämän postauksen yhteydessä joitakin kuvia (vaikka asetukset olivatkin pimeään halliin vähän vääränlaiset) sekä videopätkiä sieltä täältä ratsastuksen ajalta. Tuo video on pituudeltaan noin 20 minuuttia, joten sen lataaminen kestää aika pitkään ja vaikka aloitin sen jo eilen, ei valmista vielä ole tullut. Pitkä video on siis luvassa myöhemmin tänään! EDIT: Video lisätty.

Estekuvista suurin osa on valitettavasti epätarkkoja, kun en kerinnyt selittämään kuvaajalle, miten mun kameralla kannattaa kuvata :)

Nikke aloitti Champin kanssa ravissa hakien hevosta aktiivisemmaksi takaa. Hän vaati, että hevonen työskentelisi takajaloillaan paremmin ja sitä kautta tasoittuisi edestä. Champin ongelmahan on se, että se on takaa kovin suorajalkainen ja sitä pitäisi osata ratsastaa paljon tehokkaammin takaa eteen kuitenkaan käymättä yhtään sen kimppuun. Samalla se on todella pehmeä edestä eli käden kanssa pitäisi osata olla rauhallinen, hevosen liikkeitä myötäilevä ja ennen kaikkea tasainen. Vaikka ruuna osaakin olla vähän jätkä, on se kuitenkin Niken mukaan joissain asioissa (kuten suunsa kanssa) hyvin herkkä ja siksi se ahdistuu, jos sen kimppuun käydään.

Mulle tämä on todellinen ongelma. Jotta saisin hevosta aktiiviseksi takaa, lähden ratsastamaan siihen hirveästi painetta ja näin ollen samalla pitämään edestä kädellä. Tässä yhtälössä takajalat eivät aktivoidu rehellisesti, hevonen painuu kuolaimen taakse painetta karkuun ja siitä tulee äärimmilleen virittynyt vieteri, joka ei uskalla hengittää ja joka juoksee ratsastajan apuja karkuun hirveää kyytiä. Vaikka tätä ei tietenkään haluta, ei takajalkojen hitautta silti saa sallia: mun pitäisi vain opetella ratsastamaan se oikeasti läpi. Jos jätän hevosen takaa hitaaksi ja annan sen kulkea etupainoisesti kilometrin mittaisena, ei lopputulos ole yhtään sen parempi.

Nikke käytti ravin työstämiseen reilusti aikaa, varmasti yli puoli tuntia. Champ joutui oikeasti töihin, sillä hevosen piti antaa periksi ja tehdä töitä kunnolla. Esimerkiksi se, että ratsastaja taivuttaa hevosta sisään tai ulos, ei saisi aiheuttaa hevosessa minkäänlaista jännitysreaktiota, vaan hevosen tulisi edelleen olla pehmeä edestä ja tukeutua ratsastajan käteen tasaisesti jatkaen samassa tahdissa. Sama pätee siihen, kun hevosta ratsastetaan eteen tai sitä lyhennetään. Kaikessa lähtökohtana tulee olla hevosen tasaisuus ja rentous. Champ ei aluksi hyväksynyt takajalkojen aktivoimista, vaan tarjosi kaikkea töltistä laukkaan (se muuten tölttää puhtaasti - askellajikisat, täältä tullaan!). Lopulta ruuna antoi periksi ja näytti ainakin omaan silmääni todella kivalta, sillä se liikkui koko kroppansa läpi tyytyväisenä korvat tötteröllä.

Laukassa ongelmia ei tainnut olla niin paljon, sillä Nikke ei käyttänyt siihen niin paljon aikaa. Toki suurin työ tehtiin jo ravissa ja koska hevonen oli jo antanut periksi, ei sitä tarvinnut työstää enää niin paljon. Vaikka askellaji vaihtui, vaati Nikke Champilta edelleen samat asiat. Työskenteleminen laukassa on muutenkin kokonaisuutena ruunalle helpompaa kuin ravissa. Maneesiin oli laitettu yksi vesimattoeste, jota Champ yritti tuijotella jo sileän ratsastuksen aikana, mutta Nikke käytti siihen aikaa ja ratsasti kärsivällisesti sen vierestä niin pitkään, että ruuna uskalsi hengittää ja rentoutua.

Lopuksi pari yhteiskuvaa Champista ja Erikan neljävuotiaasta Aaposta!

Tässä kohden mulla kävi jo ensimmäinen ahaa-elämys. Kun Champ on jännittynyt jostain, käyn yleensä heti sen "kimppuun" ja vaadin sitä esimerkiksi sisäpohkeella ja ulko-ohjalla menemään lähemmän "pelottavaa" asiaa. Näissä tilanteissa hevonen tietysti vain jännittyy lisää. Paineistamisen sijaan mun pitäisi vain jatkaa ratsastamista ja antaa hevosen hengittää itse, jolloin se ei koe todennäköisesti asioita niin uhkaavina. Nämä ovat niin itsestäänselviä asioita, mutta niiden näkeminen konkreettisena auttaa sisäistämisessä kummasti ;)

Hyppäämisen Nikke aloitti pienellä ristikolla. Hän tuli sitä suoralla linjalla ja siirsi hevosen käyntiin hypyn jälkeen ennen samalla linjalla olevaa okseria. Muutaman hypyn jälkeen ratsukko jatkoi okserille ja tätä toistettiin muutaman kerran nostaen esteitä välillä korkeammaksi. Sitten siirryimme vesimatolle, jossa Nikke otti tarkoituksella ennen estettä siirtymisen käyntiin kävellen sitten esteen luokse. Hän toisti tämän muutamaan otteeseen hypäten ensin muut esteet, siirtäen ennen vesimattoa käyntiin, käyden esteen edessä voltin verran ja tuli sitten sen uudelleen. Tämän jälkeen esteellä ei ollut mitään ongelmaa. Ruuna selkeästi odotti, että ratsastaja olisi tehnyt kuten mulla on tapana eli paineistaa hevosta estettä kohden ja tehdä siitä sille entistä epämiellyttävämpi. Kun näin ei ollut, uskalsi hevonenkin hengittää ja hypätä sen ilman mitään ongelmaa. Kirjoitan tästä lisää seuraavassa postauksessa, sillä siellä ongelma tuli esiin mun ratsastamana kertaalleen. Mutta ai että, millainen ahaa-elämys tähänkin asiaan liittyi!

Lopuksi Nikke hyppäsi pientä rataa: pysty-okseri -linja, josta vesimattopystylle diagonaalilla. Siitä kaarevan uran kautta okserille, josta diagonaalilla jälleen yksittäinen pysty ja toisella diagonaalilla pysty-okseri -sarjalle. Tästä matka jatkui vielä viimeisen linjan, joka oli kaareva tie vesimattopystyltä punaiselle okserille. Esteet olivat lopussa noin 110-120cm korkeudella.

Se ero, mikä tuossa yhden ratsastuskerran aikana tapahtui, oli uskomaton. Kun katsotte tuota viimeistä rataa, voitte nähdä ihan toisenlaisen hevosen. Champ hyppää paljon pyöreämmin: sillä on aikaa ponnistaa, hypätä ja laskeutua hypystä eli se ei kiirehdi sieltä alas. Ennen esteitä se on rauhassa, mutta menossa esteelle. Se on tasapainossa, etenee, tekee asiat kuin itsestään. Se on kauttaaltaan rennompi aina ylälinjasta asti, jos vertaatte videoihin, joissa mä ratsastan - myös esteiden edessä. Videon lopussa kuulettekin kommentit Nikeltä. Kun kysyin, nostammeko esteitä vielä, Nikke totesi, ettei se ole tässä tilanteessa tarpeellista: "Se teki ne nyt niin hyvin, että mä luulen, ettei se aja sitä asiaa tässä tilanteessa. Se menee ne isot sitten kun tarvii. Se teki kaiken ilman, että mun piti periaatteessa tehdä mitään. Se on se varmuus, mikä sen pitää saada, ja sitten se kyllä pystyy hyppäämään." Nikke myös totesi, että satula oli hänelle huono, eikä hän kokenut pystyvänsä hyppäämään sillä isompaa ilman, että siitä saattaisi olla myös hevoselle enemmän "haittaa".

Linkki videoon (pelkkä viimeinen rata + Niken kommentit).

Linkki videoon (kaikki videot).

Varmasti ärsyttävää kun totean, että selitän seuraavassa postauksessa tarkemmin, mitä kaikkea oivalsin oman ratsastukseni jälkeen. Tiivistettynä kuitenkin lopputulos: mun pitää uskaltaa antaa Champille paljon enemmän tilaa, pitää käsi pehmeänä ja sallia sen laukata esteitä kohden ja niiden jälkeen. Silloin se ei tappele tuntumaa vasten ja sillä on paljon enemmän aikaa hypätä. Nikke totesikin, että jos jään tekemään liikaa, ei Champ hyppää niin hyviä hyppyjä kuin mitä se hyppää silloin, kun se saa tilaa ja sen tekemiseen luotetaan. Tämänhän voi nähdä jo pelkästään kisoissa. Kun jännitän itse ja otan hevosen pakettiin lähtömerkin saatuani, heittää Champ jo siinä vaiheessa pyyhkeen kehään ja ahdistuu tilanteesta. Kaiken sen sijaan mun pitäisi yksinkertaisesti hengähtää, päästää käsi eteen ja antaa hevosen hoitaa tilanteet. Samoja asioita, mitä mulle on aina sanottu, mutta nyt ne taas tajuaa eri tavalla. Mutta tästä lisää seuraavassa postauksessa!

Mä olen oikeasti niin iloinen ja voisin tuijottaa tuota viimeistä ratavideota monta tuntia putkeen. Näen videolla tyytyväisen hevosen, joka rakastaa sitä hommaa, mitä se on tekemässä. Jos Champ osaisi puhua, se olisi varmasti sanonut: "Vihdoin täällä selässä on joku, joka tajuaa sen, mitä me ollaan tekemässä!". 

Lue lisää

#609: Huono omatunto

Kerroin edellisessä postauksessa, miten kivasti meidän tiistainen kouluvalmennus oli mennyt. Oma kotivalmentajani on tällä hetkellä estynyt tulemasta paikalle, joten kysyin reippaana eräältä toiselta tallillamme käyvältä kouluvalmentajalta tuntimahdollisuutta ja näin ollen sain asian järjestettyä tälle viikolle. Onneksi sainkin - kyllä se sileäratsastus tekee hyvää, varsinkin valvovan silmän alla!

Valmentajana toimi Mooney, joka oli mulle entuudestaan opettajana vieras, mutta josta olin kuullut paljon hyvää muilta. Koska hän ei tuntenut minua tai hevosta, aloitin kertomalla hieman taustaamme ratsukkona: millainen hevonen on kyseessä, mitä ongelmia meillä on sileänratsastuksessa näinä vuosina ollut ja missä ollaan tällä hetkellä. Ensimmäinen tunti on aina valmentajallekin lähinnä sellaista ratsukkoon tutustumista, sillä harva kykenee tarttumaan samantien kaikkeen siihen, mikä on juuri tietylle ratsukolle oleellisinta.

Mooney teetti meillä tosi yksinkertaisia juttuja, mutta juuri sellaisia asioita, mitä kaipasin - aivan kuten kotivalmentajanikin teettää. Kävimme kaikki askellajit läpi yksitellen, hakien aktiivisuutta ilman turhaa eteenpäin ratsastaimista. Kaiken kaikkiaan Mooney halusi, etten ratsastaisi Champia niin kauhean voimakkaasti eteen, vaan antaisin sille aikaa astua jokaisen askeleen hakien ajatusta nimenomaan enemmän takaa eteen ja "ylös". Käynnissä tämä tarkoitti sitä, että askeleiden piti olla lyhemmät: hevosella olisi aikaa asuta jokainen askel, jolloin nelitahtisuus säilyy passitahtisuuden sijaan. Kun käynti oli tarpeeksi laadukasta ja tarkasti ratsastettua, oli siirtymiset raviin ja hyvän ravin löytäminen luonnollisesti paljon mutkattomampaa.

No nyt on kuvia! Nämä ovat paljolti samanlaisia, mutta on tekstiäkin melkoisesti. Teitä on varoitettu! ;)

Näissä alkuverryttelykuvissa Champ näyttää niin etupainoiselta ja pitkältä kuin vain hevonen voi näyttää..

Sitten ruettiin hommiin! Tässä loistava esimerkki tuosta taaksepäin potkimisesta. Takajalat viipottavat montakymmentä senttimetriä hevosen takana.

Ja tässä taasen esimerkki siitä, miten Champ käpristyy helposti kuolaimen alle ja lyhentää kaulaansa. Ei näin!

Ravissa meno oli aluksi samanlaista, eli Champ lähinnä potki takasillaan taakse ja kauhoi etujaloilla hirveää kyytiä. Tästä Antonio sanoikin meille silloin, kun vierailimme hänen valmennuksessaan. Mooney pyysi mua ratsastamaan ravia vähän hitaammaksi, mutta aktivoimaan sisäpohkeella  ja tarvittaessa raipan kanssa takajalkoja. Teimme ravissa töitä sekä ympyröillä, että suorilla urilla. Kulmissa mun piti ratsastaa niin, että hevonen asettui rehellisesti molemmat suunnat, eikä kaadu sisälle tai heitä takaosaa ulos. Vasemmassa kierroksessa Champ oli vähän epätasaisempi, mutta asettui paremmin ja oli suorempi. Oikea kierros, eli meidän vaikeampi kierros, oli hankalampi asetuksen suhteen, mutta muuten hevonen oli miellyttävämpi. Mun piti myös varoa, etten pitänyt sisäpohjetta liian takana, jolloin työnsin hevosen takaosaa ulos kulmissa ja samalla päästin ulkolavan karkaamaan, mikä johti hevosen sisälle kaatumiseen. Mooney pyysi mua ratsastamaan jokaiseen kulmaan voltin, jotta saisin Champin oikeasti asettumaan ja työskentelemään sisätakajalalla kunnolla. Muutamien toistojen jälkeen sain juonen päästä kiinni - jes!

Teimme ravissa hieman pituushalkaisijatyöskentelyä, mikä tuotti aluksi hieman ongelmia. Champ on nyt ehdollistanut sen, että "laukkapiruetin" esittämisestä saa herkun kiitoksena - vaikka olemme harjoitelleet sitä vasta kahdesti. Nyt kun käänsin sen todella samantyyppisesti parin metrin käännöksellä kohti keskihalkaisijaa, tarjosi ruuna tietysti heti laukkaa ja lähti kääntymään takaosansa ympäri. Kun en päästänyt sitä tekemään tätä, oli hevosparka ihan kysymysmerkkinä. Parin yrityksen jälkeen potkaisin hevosen kunnolla eteen tilanteesta ja sen jälkeen se ei enää edes yrittänyt tarjota laukkaa. Champilla on aina ollut se, että kun tilanne alkaa olemaan ravissa sille liian hankalaa, tarjoaa se aina laukkaa - se on sille helpompaa. Laukassa se jaksaa istua takajalkojensa päällä lyhyitä pätkiä vaikka paikallaan, mutta ravissa takaosan aktiivinen käyttö on ajoittain työn ja tuskan takana. 

Punkee punkee ;) Nostamalla sisäkättä ylös saan hevosen asettumaan paremmin sisälle. Tässä virheenä tosin se, että työnnän käden samalla vasemmalle, jolloin menetän ulkolapaan tuntuman.

Champin ilme: "Ai tätäkö sä halusit?"

Pyysin hevosta ottamaan takajalkaa paremmin alle ja tässä tulos :D

Tässä esimerkki siitä, kun käänsin keskihalkaisijalle. Champ tarjosi "piruettilaukkaa" ja kääntymistä.

.. ja oli selkeästi ihmeissään, kun sitä ei tehtykään. Olihan aiemmin samasta saanut namin! Tässä raukalla on jalatkin ihan sekaisin, se ei tiedä minne sen pitäisi mennä :D

Ravityöskentelyn jälkeen siirryimme laukkaan, jossa teimme ensin siirtymisiä askellajien välillä ja sitten laukan sisällä. Siirtymiset ravista laukkaan ja toisinpäin sujuivat oikein kivasti, kunhan muistin pitää itseni rentona ja ratsastaa jokaisen askeleen tarkasti. Myös laukan sisällä tehdyt siirtymiset onnistuivat ihan hyvin. Mooney halusi, että Champ avaisi kaulaansa vähän paremmin auki, eikä käpertyisi niin paljon ylös ja taakse. Kun kaula oli rennompi, työskenteli selkä paremmin ja suu pysyi rauhallisempana. Haimme laukkaan vaihteluita niin, että se oli välillä melko "koottua" ja välillä reippaampaa. Kootummassa laukassa hevonen ei saanut jäädä hitaaksi, vaan sen piti tehdä lyhyempää askelta edeten kuitenkin koko ajan. Mulle myös painotettiin sitä, etten saanut ratsastaa lyhemmästä laukasta eteen niin kovin aggressiivisesti, vaan siirtymän piti olla portaattomampi, jolloin hevosella oli aikaa saada paketti sellaisenaan mukaan. Kuten sanottu, tasapainossa oleva hevonen pystyy etenemään - tasapainoton ei.

Kaikkinensa Mooney painotti sitä, että Champin piti olla rennompi kaulastaan ja mun pitää käsi matalampana. Käden pitää olla aktiivinen sormien osalta, eikä isoja ohjasotteita saa tehdä: jos Champ häslää suunsa kanssa, pitää mun vain olla tasaisena ja antaa sen häslätä se oma hetkensä, kunnes se rauhoittuu. Tässä onkin helposti oravanpyörä, sillä jos Champ leikkii suullaan ja lähden siihen mukaan, pahentaa se helposti vain tilannetta. Mooney korjasi myös mun nyrkkien asentoa (ikuisuusprojekti, heh..) ja kehotti useaan otteeseen hengittämään. Se nimittäin unohtuu herkästi ;) Varsinkin silloin, kun Champ alkaa liikkumaan paremmin selän läpi ja istuminen muuttuu hankalaksi, menee kaikki huomio kyydissä pysymiseen.

Sitten se tajusi, että nyt ravataa suoraan eteen! Tai siis - kuski tajusi kertoa hevoselle niin..

Musta oli aivan fantastisen ihanaa käydä jälleen koulutunnilla, sillä sain hevoseen ihan eri tavalla otetta valmentajan silmän alla. Itsenäinen ratsastelu on kivaa, mutta pidemmän päälle se ei kehitä ratsukkoa kovinkaan järjestelmällisesti - ainakaan tällä tasolla, jolla mä olen. On ehkä hassua, mutta mun mielestä kouluvalmennukset ovat jollain tapaa jopa antoisampia kuin estevalmennukset! Ehkä mä olen edelleen sisäisesti enemmän kouluratsastaja, vaikka rakastankin hyppäämistä koko sydämestäni. 

Keskiviikkona mun oli tarkoitus ratsastaa Champ lyhyesti ja tehdä kevyt treeni ennen torstain vapaapäivää. Toisin kävi, sillä ratsastustuokio venyi puolitoistatuntiseksi. Aluksi Champ oli ihan okei, muttei mitenkään erikoinen verrattuna normaaliin. Mulla ei ollut kannuksia jalassa ja jouduin kerran potkaisemaan sitä eteen laukassa, jolloin se pomppasi joka jalallaan ilmaan melkoisella loikalla. En ollut varautunut tähän yhtään ja selästäni kuului naksahdus, jonka jälkeen viiltävä kipu nousi aina alaselästä kaulaan asti. No, ratsastus jatkui normaalina senkin jälkeen.

Voitteko kuvitella, millaiseen ongelmaan törmäsin tuon kerran aikana: en saanut hevostani siirtymään laukasta raviin. En sitten millään. Hommahan siis meni niin, että ratsastin aluksi ravissa ja laukassa pidemmällä kaulalla, jonka jälkeen työskentelin ravissa hieman siirtymisiä käynnistä raviin sekä toisinpäin nostaen hevosen normaaliin työskentelymuotoomme. Champ tuntui kaikella tapaa ihan siedettävältä, ehkä vähän väsyneeltä edellispäivän koulutreenistä johtuen. Kun aloin laukkaamaan, oli hevonen oikeinkin mukava: se teki hyviä pätkiä ja oli tasainen. Totuttuun tapaan olin siirtämässä hevosta harjoitusraviin, jotta voisin kävellä välikäynnit. Tein siirtymisen, mutta hevonen vain hidasti laukkaansa. Yritin äänellä, ei tulosta. Istunnalla, ei tulosta. Pidättämällä enemmän, ei tulosta. Ratsastamalla kunnolla eteen ja siirtymällä siitä, ei tulosta. Potkaisemalla, riuhtaisemalla, kääntämällä kolikon kokoisen voltin, keventämällä, taivuttamalla, pyytämällä, anelemalla, tekemättä mitään - ei tulosta. Champ laukkasi niin lyhyttä laukkaa kuin pystyi, nätisti niska pyöreänä ja korvat tötteröllä. Olin ihan hämmentynyt ja ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin mulla ei ollut mitään tietoa siitä, miten toimisin.

Jos siirsin hevosen laukasta käyntiin ja siirsin sen siitä raviin, ravasi Champ tomerasti oikein hyvin. Nostin laukan ja kokeilin uudestaan raviin siirtymistä, samalla tuloksella kuin aiemmin. Tämä ongelma oli siis vain vasemmassa kierroksessa, sillä oikeassa siirtymiset onnistuivat normaalisti. Lopulta keksin päästää hevosen pidemmälle kaulalle ja tehdä siirtymisiä siinä, jolloin asiassa ei ollut mitään ongelmaa. Kun otin ohjat takaisin lyhemmäksi, alkoi sama alusta. 

Olin niin turhautunut, sillä en osannut ratkaista tilannetta mitenkään ja suutuin hevoselle. Champhan yritti vain tarjota opittua temppua eli laukan lyhentämistä ennen piruetin käännöstä, koska se tiesi, että se palkitaan siitä. Se oli ihan hämmentynyt, kun se ei saanutkaan esittää asioita showmiehen elkein. Oikeassa kierroksessa se ei tarjonnut tätä, koska se on sille niin paljon hankalampaa. Mutta voitte kuvitella, miten kysymysmerkkinä olin itse. Pystyin ratsastamaan sitä sekä ravissa, että laukassa eteen tai kiinni niin paljon kuin halusin ja hevonen teki kaiken pyytämättä, mutta jos yritin siirtyä laukasta raviin toisessa kierroksessa, oli tuloksena vain nätisti paketissa laukkaava ratsu. 

Kiitos hienolle ponille!

Lopussa alkoi löytymään taas ne kadotetut takajalat ;)

Koskaan aiemmin tällaista ei ollut tullut eteen ja laitoinkin heti kavereilleni viestiä siitä, miten turhautunut olin. Sain onneksi vastakaikua, sillä yksi kaverini oli kokenut saman ongelman hevosensa kanssa. Hevosen selästä päästyäni olin kuitenkin todella pettynyt itseeni, sillä olin purkanut oman osaamattomuuteni hevoseen. Eihän se sen vika ollut, etten osannut antaa sille tarpeeksi selkeitä apuja! Kuten sanonta kuuluu - kun taito loppuu, väkivalta alkaa. Harva sitä uskaltaa myöntää, mutta itse voin sanoa ihan suoraan, että tässä tilanteessa menin omasta mielestäni liian pitkälle ja olin epäreilu hevosta kohtaan.

Onneksi Champ oli koko ajan kovin positiivisella mielellä ja loppukäynneissä paijasin sitä luvattoman paljon. Eihän se osannut yhdistää asiaa enää siinä vaiheessa mihinkään, mutta jotenkin tunsin palavaa tarvetta yrittää korvata aiemmin tapahtunut taputuksin ja herkuin. Champ on sen verran lungi tyyppi, että se varmasti vain kuvitteli olevansa äärettömän taitava tavalliseen tapaansa. Rakastettu se ainakin on, se on ihan varmaa :) Ensi kerralla paremmalla otteella, niin ehkä me saadaan siirtymiset myös vasempaan kierrokseen kuntoon!

Ja mitä tuohon selkään tulee - siis siihen, joka naksahti Champin loikatessa ylös - ei olo ole kovinkaan kummoinen. Selkä on kivikova häntäluusta niskaan asti, varsinkin oikealta puolelta. Hengittäminen tuntuu lapaluiden välissä ja joka puolelta kiristää. Jokin siellä todennäköisesti revähti, sillä vaikka olen ottanut troppia naamariin, venytellyt ja hieronut selkään kaksiteholinimenttiä sekä kylmägeeliä vuorotellen, ei kipu hellitä yhtään. Seuraavia päiviä innolla odotellessa.. Mutta kuten äitini totesi: heti rankaistiin, kun viatonta eläintä potkaisit!

Lue lisää