torstai 31. maaliskuuta 2016

#714: No johan on loimet!

Kevät kolkuttelee tosiaan jo ovella, sillä täällä eteläisessä Suomessa lumi on sulanut aikalailla jo kokonaan pois maasta. Elättelen toiveita, että pääsisin korkaamaan ulkokauden mahdollisesti jo perjantaina - kenttä lupailee sen verran hyvää. Vaikkei ulkokentällä ole ihan vielä päässyt rallittelemaan, olemme kuitenkin onnistuneet napsimaan muutamia melko keväisiä kuvia Champista ja sen uusista kevätvaatteista. Pitäähän jokaiseen vuodenaikaan olla omat kuteet ;)

Lupailin aiemmissa postauksissa parempaa analyysia hankinnoista, joita tein blogipäivänä Veljekset Wahlstenilta. Kaiken kaikkiaan mukaani lähti tuolloin kaksi loimea, riimunnaru, uudet grippipaikalliset kisahousut (jotka tosin ovat vielä matkalla) sekä erikoisöljyä Champille mahaa tukemaan. Tänään pääsette tutustumaan noihin kahteen loimeen, sillä ne päätyivät kuvattaviksi minkäs muunkaan kuin uljaan rautiaan ruunani päällä. Tuntui muuten hassulta heittää hevosen niskaan toppaloimi lintujen lauleskellessa lähipuissa, sillä ulkona oli reippaasti yli kymmenen astetta lämmintä. Ensimmäiset hevoset tarhasivat tallillamme jo ilman loimea. Niin se kesä lähestyy!






Sain Wahlstenin vierailusta kertovaan postaukseen kysymyksen, mitä merkkiä kuvissa olleet satulahuovat edustivat. Kyseessähän oli Horse Comfort Premium -sarjan tuotteita, jotka ovat kiinnittäneet oman huomioni varsin positiivisella tavalla. Muistanette varmaan takin, jota esittelin blogissani kuun alussa: sekin kuului tähän samaiseen tuoteperheeseen. Horse Comfort lienee merkkinä monelle tuttu, sillä se on Veljekset Wahlstenin oma tuotesarja, jota on nyt lähdetty kehittämään eteenpäin omalla Premium -sarjalla. Siinä tarkkaan valittuja tuotteita on lähdetty viemään ihan uudelle tasolle - tuotteet sopivatkin ratsastajille, jotka arvostavat laadukkaita ja kauniita tuotteita, mutta eivät kuitenkaan halua maksaa tuotteista ylihintaa. 

Tällä hetkellä tuoteperheeseen kuuluvat itseltänikin löytyvä parkatakki, varustekassi, vapaa-ajallekin sopivat kassit, muutamia erilaisia satulahuopia, ihanan näköinen ja tuntuinen pikeepaita sekä tässä postauksessa esittelyssä oleva loimi. Sain hiplailla näitä kaikkia tuotteita myymälässä ja sovitin pikeepaitaa ostoaikeissa, mutta rahatilanteeni takia se jäi toistaiseksi hyllyyn. Pikeepaidat ovat kuitenkin omasta mielestä kesän must-to-wear -ratsastusvaruste, sillä mikään ei näytä yhtä tyylikkäältä ratsastajan yllä. Liekö tämä sitten vain oma käsitykseni, mutta sen vuoksi mulla on vaatekaappi pullollaan pikeepaitoja!






Mutta sitten itse loimiin! Kun kiertelimme Wahlstenin myymälässä, näytti Anne meille tämän kyseisen loimen osana uutuussarjaa. Suurin osa paikalla olleista bloggaajista taisi ihastua loimeen ensisilmäyksellä, sillä sen perään oli melkoisen monta haikailijaa. Wahlsten antoi loimen mulle kuukauden sponsorituotteena, joten Champ saa arvolleen sopivan takin ;) Kyseinen loimi on tehty eräänlaiseksi edustusloimeksi, sillä se on materiaaliltaan kevyttä softshellia ja sen kyljissä on jalustimille omat aukot. Näin ollen loimen voi pukea päälle esimerkiksi kisareissuilla kävelyiden tai vaikka alkulämmittelyiden ajaksi. Toisaalta loimen voi pukea vaikka traileriin, sillä ratsastusta varten irrotetut ristivyöt saa näppärästi takaisin kiinni.

Loimen yksityiskohdat tekevät siitä juuri sopivan mun makuun. Edessä on melko iso logo, mikä saattaa jakaa ihmisten mielipiteitä. Itse joudun tunnustamaan, että onhan se ihan hirveän hieno: pieni materialismionnellisuus nostaa päätään sisälläni. Loimen etuosan kiinnitys tapahtuu normaalilla klipsillä edestä, tuo tarraosa laitetaan siihen päälle kiinni. Toinen yksityiskohta on punottu valkoinen häntälenkki, joka taitaa olla ihan pakollinen juttu jokaisessa vakavasti otettavassa edustusloimessa, enkkuvilttiä lukuunottamatta.

Jos jotain miinuspuolia pitää keksiä, sanoisin ongelmaksi muodostuvan etuosan kiinnityksen. Ei todellakaan tarran vuoksi, vaan siksi, ettei siinä ole säätövaraa. Joillekin hevosille tämä on tietysti huonompi homma, mikäli hevosella on kovin iso etuosa. Toisaalta tällaiset edustusloimet eivät yleensä ole päällä pitkiä aikoja putkeen, mikä selittää hyvin tuollaisen kiinnityksen käytön. Softshell-kankaan ansiosta tuo sininen väri on muuten jotenkin todella kiiltävä ja syvä, mikä on tällaisen kaltaiseni tummansinisen ystävän unelmatilanne. Tällä hetkellä loimea kannattaa kysellä hevostarvikkeiden erikoisliikkeistä, saatavilla on koot 145cm ja 155cm hintaan 159 euroa.





Kukas se sieltä kurkistaa? <3
Toinen loimiostos oli täysin oma hankintani, Rain Busterin ulkoloimi 150 gramman vanuvuorella. Ennen tämän loimen hankintaa Champilla oli fleecevuorellinen sadeloimi sekä todella paksu, yli 300 grammainen ulkotoppis - välistä selkeästi puuttui jotakin. Pitkään harkitsin loimen ostamista, mutta nyt sen vihdoin sain aikaiseksi. Rain Busterin loimi on täysin vedenpitävä ja siinä on hengittävä 600 denierin ripstop-kangas. Koska hevoset viettävät useita tunteja päivästä ulkona loimet päällää, on istuvuutta parannettu lapalaskoksilla ja kiinnitys taattu paitsi mahalenkeillä, myös joustavien takajalkalenkkien avulla. Loimesta löytyy myös häntäläppä, edestä kiinnitys tapahtuu säädettävien pikalukkojen ja kaulakappaleen tarrakiinnityksien avulla.

Mulle on ehdottoman tärkeää, että ulkoloimissa kaulakappale on kiinteänä. Irrotettavat kaulakappaleet ovat usein tuskaisia laittaa paikalleen, eivätkä ne välttämättä pidä täysin vettä, tuulta tai kylmää saati istu hevoselle kunnolla. Ostan siis mieluumin loimen sekä kaulakappaleella, että ilman, jotta voin tarvittaessa vaihdella niitä sään mukaan. Tässä Rain Busterin loimessa kaulakappale on siis kiinteänä! Loimea saa tässä yhdessä värissä koissa 135-165cm hintaan 99,90 euroa.

Mitä piditte kuvista?
Kumpi loimi miellytti enemmän silmäänne?

Lue lisää

tiistai 29. maaliskuuta 2016

#713: Sohva Champion estekisoissa

Miten musta tuntuu, että nykyään joka toinen postaus täällä blogissa liittyy enemmän tai vähemmän kilpailemiseen? En tiedä teistä, mutta ainakin itselleni on jäänyt sellainen fiilis. Ei pidä kuitenkaan valittaa, sillä sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa - olemme tosiaan päässeet aloittamaan kisakauden paremmin kuin koskaan aiemmin. Tai ainakin runsaammalla osallistumisprosentilla!

Vaikka kisa- ja treenipostauksia on ihana tehdä, alkaa saman kaavan toistaminen kuluttaa välillä lukijan lisäksi myös itse kirjoittajaa. Helposti sitä jämähtää samaan tapaan ja alkaa väkisinkin toistamaan itseään. Monelta kisapaikalle saavuttiin, miten radankävely sujui ja kuinka pitkän verryttelyn teit. Oliko radalla vaikeuksia, miten itse suoritus sujui ja lopulta monien mielestä se tärkein: miten tuloslistalla sijoituttiin. No, ei välttämättä sijoituttu. Ei aina. Kerrasta toiseen sama laulu, vaikka olisihan kisoista paljon muutakin kerrottavaa. Esimerkiksi se, miten hyvää pullaa buffetista sai tai kuinka söpön suklaamunan sijoittuneet ansaitsivat kansliasta pääsiäisen kunniaksi. Pinkillä kuorella päällystetty makeinen päätyi lopulta kisojen tuomarin suuhun, ei kuulemma ollut päivän ensimmäinen laatuaan.

Niinpä aion tänään haastaa itseni ja pohtia kisapäivää ihan erilaiselta näkökulmalta! Ohessa on toki videot suorituksista ääniraidalla varustettuna, joten siitä näkee pitkälti sen, miten meillä meni ja kuinka itse suoritukseni koin. Voi olla, että jo seuraava treenipostaus rakentuu hyvin pitkälti vanhan kaavan mukaan - ken tietää - mutta ainakin tällä hetkellä edellispäivien pyhät ovat sekoittaneet omaa päänuppiani sen verran, että pohdimme kisoja hieman poikeavalta kannalta. 

Sohva Champion. Ruusuke, jonka jokainen Champ-niminen hevonen tarvitsee. Eikö?
Tuo ruusuke ei muuten liity mitenkään kisaamiseen, Riders Inniin tai edes tähän postaukseen. Kuitenkin pakko sellainen hankkia, kun niin kamalan suloinen oli. Nyt se koristaa mun laatikon pohjaa, mutta on sen muutaman euron arvoista :D
Meidän kisakautemme on siis lähtenyt oikeasti kunnolla käyntiin. En tarkoita välttämättä sijoituksia, enkä ainakaan luokkakorkeuksia, mutta hitsi vie: me ollaan kisattu maaliskuun loppuun mennessä yhteensä neljät kolmostason kilpailut, kerätty viisi ruusuketta, ansaittu jopa rahaa (!?) ja valmentauduttu säännöllisesti vieraissa paikoissa. Okei, joillekin tämä ei varmasti kuulosta kovin suurelta saavutukselta, mutta ihan vain kurkistuksena voimme verrata samaa viime kauteen. Tuolloin ensimmäinen startti tehtiin toukokuussa ykköstason kisoissa ja ensimmäinen ruusuke taidettiin kiinnittää hevosen suitsiin heinäkuussa. Ei liene ihme, että olen tästä kaikesta enemmän kuin innoissani. Mitä kaikkea tämä vuosi voikaan tuoda! Siis olettaen, että kaikki menee hyvin, opettelen paremmaksi ratsastajaksi ja hevonen pysyy terveenä. Suomalaista pessimismiä parhaimmillaan. 

Okei, saa kai sitä vähän tuulettaa. Jos ei muulle, niin ainakin oman kisajännityksen lieventymiselle. Jollain tavalla jopa katoamiselle? Viime kausi koostui siitä, että otin jo kisoja edeltävänä iltana luontaistuotekaupoista saatavia rauhoittavia, jotta kykenin nukkumaan yöni edes jotenkin kiitettävästi. Rauhoittavista huolimatta olin jollain tapaa halvaantunut hevosen selässä, sillä en kyennyt tekemään järkeviä päätöksiä nopeasti kisatilanteessa. Ja kun rauhoittavien vaikutus loppui, tuli mulle yleensä hirveä pääkipu sekä huonovointisuus. Toki samalla muukin kisoihin liittyvä jännitys ja adrenaliini loppui, mikä saattoi olla osaltaan vaikuttava tekijä. 

Siellä me mennään! Kuvanlaatu on huippuluokkaa, suoraan kivikautisen videokameran ruudulta napattuna.

Vaikka hevonen on ihan hassussa asennossa, kiinnitin huomiota omaan istuntaani. Jotenkin tasapainoisen näköinen, vaikka taitaakin olla vain sekunnin sadasosa ;)
Tällä kaudella en ole joutunut kertaakaan turvautumaan noihin rauhoittaviin. Koko viime kauden vakuuttelin kaikille, etten erityisemmin pidä kilpailemisesta. Että en edes tiedä, miksi kisaan tai miksi mulla on kilpahevonen. No en tietenkään pitänyt, kun jännitin niin kamalasti! Tällä kaudella olen kaivanut jostain esiin sisäisen taistelijani, joka on ollut piilossa pitkään. Olen kisoissa taas "oma itseni" eli pystyn toimimaan paremmin, jännitän vasta juuri ennen starttivuoroa radalla kävellessäni ja nautin siitä, mitä olen tekemässä. Haluan sijoittua, tehdä hyvät radat ja todistaa itselleni, että osaan homman, jota olen tekemässä. Itselleni, en muille. Sen tajuaminen oli ehkä kaiken alku ja juuri.

Syy, miksi jännitin kisoja niin kamalasti, johtui paitsi pitkästä kisatauosta hevosen mahaongelmien vuoksi, myös paineista todistaa taitojani muille. Kun mulle on hankittu osaava hevonen, tuli mulle tietysti tarve pärjätä sen kanssa tilanteessa kuin tilanteessa. Kun ongelmat alkoivat ennen mahahaavan diagnosointia, petyin kamalasti omaan tekemiseeni ja rupesin pelkäämään epäonnistumisia. Kisoista tuli silkkaa suorittamista entisen hauskanpidon sijaan, sillä pelkäsin jo etukäteen hylättyä suoritusta. Ihan kuin jotakuta oikeasti kiinnostaisi, millaisen tuloksen saan jostain 110cm luokasta.. Kun vihdoin ymmärsin harrastavani tätä lajia omasta tahdostani ja itseäni varten, loppui suurin panikoiminen siihen.

Kylläpäs hypättiin aiheen ohi! Riders Innissa en siis panikoinut, vaan söin pullaa ja lähestulkoon myöhästyin tämän rennon elämänasenteeni takia molemmista verryttelyistä. Näissäkään tilanteissa en panikoitunut, tiuskinut pitkäpinnaiselle isälleni tai käynyt kenenkään kanssakisaajan kimppuun. Saapuessani verryttelyyn ilman hevosta taisinkin tokaista, että kai se sieltä joskus tulee. Kunhan ennen starttia. Verryttelyssä mulla ei ollut ainoatakaan apukättä, joten pyytelin ystävällisesti muita paikallaolijoita nostamaan tai laskemaan esteitä haluamalleni korkeuksille. Pahoittelin tietysti aiheuttamaani vaivaa, johon yksi ihana nainen totesikin humoristisesti: "sulla on tässä nyt kolme puominnostajaa, hyvin me ehditään tää verkka tekemään. Letittää ei kyllä keritä enää ennen suoritusta". Iso kiitos avusta, kyllä me hevosihmiset osataan puhaltaa myös yhteen hiileen!


Tällainen ruusuke lähti sitten oikeasti matkaan sunnuntain kisoista. 


Metrin luokasta saatu kolmas sija lämmitti mieltä, mutta enemmän iloitsin seuraavan luokan suorituksen paremmasta sujuvuudesta. Ensimmäisessä luokassa ratsastin parille esteelle huonoon paikkaan, kun taas 110cm-luokassa tein vain yhden konkreettisen virheen. Se tietysti kostautui puomilla, jolloin tavoitteeni koko luokan voittamisesta haihtui savuna ilmaan. Ei se mitään, olin selvinnyt neljän tunnin yöunien jälkeen suhteellisen kunniakkaasti maaliin molemmista luokista ja hevoseni oli innokkaampi kuin koskaan aiemmin. Aurinkoinen sää sai kaikki ihmiset hyvälle fiilikselle, onnittelinpa ihan halaamalla 110cm-luokan voittanutta ratsastajaa ja vaihtelin tuntemattomien ihmisten kanssa kuulumisia. Kaikki tämä siitäkin huolimatta, etten ollut jaksanut edes tukkaa kammata aamulla, meikkauksesta puhumattakaan. 

Tiivistetysti voinee todeta, että elämä on ihanaa. Ihana hevonen, ihana sää, ajoittain jopa tasolleni sopivaa ihanaa ratsastusta. Hulppeat puitteet, positiivinen asenne ja kivoja hevosihmisiä - oho, niitäkin on olemassa! Ehkä tämä kaikki yltiöpositiivisuus johtuu edellisyön kahdeksan tunnin yöunista, ken tietää. Ei pidä ottaa tavaksi, ettei vain elämä rupea näyttämään liian ruusuiselta ;)

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!
Lue lisää

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

#712: Takaisin lähtöruutuun

Hevosen perusratsastus on kaiken a ja o. Estehevosilla sileäntreenin perusideana on mielestäni ylläpitää hevosen terveyttä, parantaa sen ratsastettavuutta esteiden välissä ja hioa ratsukon yhteistyötä - monien muiden syiden lisäksi. Se, että valmennuksessa tehdään esimerkiksi pohkeenväistöä tai avotaivutusta, ei liity lähtökohtaisesti liikkeen täydellisen suorittamisen tavoitteluun, toisin kuin vaikkapa kouluhevosilla joissain tapauksissa saattaa olla. Estehevosella nämä liikkeet tähtäävät yllä mainittuihin seikkoihin: liikkeitä ei siis tehdä siksi, että ne halutaan opetella suorittamaan radalla täydellisesti. 

Monille ratsastajille tällainen ajattelu tuntuu olevan vieraampaa. Sain joskus paljon kyselyitä kouluvalmennusten jälkeen siitä, mitä kaikkea olimmekaan tehneet. Vastauksena taidettiin odottaa kaikkea vaihtojen, lisättyjen ravien tai muiden varsinaisten kouluratsastuksellisten liikkeiden väliltä. Todellisuudessa teimme siirtymisiä, temponvaihteluita, voltteja ja kaikkea ihan perustavimmasta perustavinta työskentelyä. Ja niin teemme yhä edelleen. Esimerkiksi vaihtoja emme tee siksi, että haluaisimme hioa niitä radalle täydellisiksi, vaan jotta voisimme varmistaa hevosen olevan suorana, apujeni välissä ja osaavani itse ajoittaa apuni oikeanaikaisesti sekä -vahvuisesti. Kaikella on aina jokin syy, asioita ei tehdä koskaan vain temppujen vuoksi.

Tämän vuoden puolella olen ollut suhteessa vähemmän kouluvalmennuksissa, mikä on heijastunut kaikkeen ratsastukseeni. On kamalaa huomata, miten oma tekeminen on laskenut kuin lehmän häntä. Ehkä hieman liioitellusti sanottu, mutta faktat faktoina - ne asiat, joihin mun pitäisi oikeasti kiinnittää huomiota, ovat ikään kuin unohtuneet takavasemmalle. Viikko sitten sunnuntaina Jonna kävi pitkästä aikaa jälleen palauttamassa mua ruotuun sileänratsastuksen osalta, mikä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Äitini kuvasi tunnista videon, johon lisäsin päälle ääniraidan. Kaikki kunnia sille, joka jaksaa katsoa miltei 26 minuuttia maneesissa pyörimistä!

Tätä samaa fiilistä haetaan nyt, mikä meillä oli vielä syksyllä.

Hyppääminen on auttanut pitämään Champin takaosan vähemmän jumissa - ilman sitä se olisi varmasti aika jäykkä tällä hetkellä!
Sunnuntain valmennus sai mut pohtimaan monia asioita, mutta vielä enemmän aivot raksuttivat perjantain jälkeen. Tuolloin Jonna kiipesi Champin selkään vuoden tauon jälkeen tsekatakseen, miten hyvin olin saanut pidettyä ruunan avuilla. Vuosi sitten Jonna pääsi jo toteamaan, että olimme menneet paljon eteenpäin: hevonen sai jopa kehuja ratsastettavuudestaan! Tällä kertaa asia ei todellakaan ollut näin, sillä vanhojen ongelmien poistuttua tai pienennyttyä oli tilalle tullut kasapäin uusia. Sellaisia, jotka eivät välttämättä näy ulos kovinkaan selkeästi, mutta jotka vaikeuttavat kaikkea tekemistä ihan älyttömän paljon.

Mulle on sanottu aina, että osaan "feikata" Champin paljon paremman näköiseksi ulospäin kuin miltä se tuntuu selkään. Mulla on pitkät jalat ja kädet, joissa on tarvittaessa aika paljon voimaa, joten pystyn kantamaan hevosta raajoillani ilman, että se kantaa itse itsensä. Tämähän ei todellakaan ole missään määrin toivottava tila, mutta koska olen apujeni kanssa tunnetusti maailman hitain ihminen, ei tuollaiset asiat ole mulle helpoimmasta päästä. Omalle jalalleni Champ on tuntunut ihan suhteellisen herkältä ja nopealta, mutta Jonna suorastaan kauhisteli ruunan hitautta. Paljon hän saikin tehdä töitä, jotta hevonen alkoi kulkemaan omilla jaloillaan.

Olen varmasti monesti kertonut, miten tyhjä Champ on yleensä ollut edestä. Nyt tämän vuoden puolella siitä on vähitellen tullut enemmän ja enemmän vahva, jopa ajoittain painava kädelle. Se on keksinyt, että ratsastajan kädessä voi roikkua: lapojensa päällä, selkä alhaalla ja takajalat taaksepäin potkien. Tähän osasyynä on varmasti ollut se, että kun ruunalle on tullut voimaa koko kroppaansa lisää kesän jälkeen mahahaavan parantuessa, on siitä löytynyt ihan eri vaihde liikkeen joustavuudelle ja elastisuudelle. Näin olen jäänyt pyytämään koko ajan isompaa ja isompaa ravia unohtaen samalla sen, että tällä tavoin menetän otteen kokonaiseen hevoseen.



Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa mun hevonen on kolmessa osassa. Sillä on etupää, selkä ja takaosa, mutta ne eivät yhdisty oikein missään vaiheessa yhdeksi kokonaisuudeksi. Koska olen lasketellut menemään hirveää vauhtia ja jättänyt pienemmän työskentelyravin, jumppaavat liikkeet ja muut vastaavat seikat vähemmälle, on Champ jäykistynyt takaosastaan ja lanneselästään todella paljon. Ennen esimerkiksi väistöt ovat olleet meille helppoja, mutta nyt niiden ratsastaminen tuntuu lähinnä rakettitieteeltä. Takajalat eivät halua astua ristiin, koska koko hevonen on niin katkonainen. On onni, että hyppään - muuten mulla olisi varmasti todella juminen hevonen.

Tällaisia asioita pitää vain välillä tajuta. Toki olisi paljon helpompaa, jos ihan oikeasti osaisin ajatella myös itse ennen ammattilaisen saarnaa, mutta sitähän varten meillä on valmentajat. Tulevan kevään teema tulee siis olemaan kaikella tavalla back to basics.. Jumppaa takaosalle, vähemmän vauhtia ja huolellisempaa ratsastusta. Siinä taitaa olla avain siihen, että tähän hommaan alkaa tulla jotain järkeä.

Tällä kertaa en käsitellyt postauksessa sen enempää videon valmennuksen sisältöä, sillä sen näette tai kuulette halutessanne tuosta yllä olevasta ruudusta tai linkistä. Itsesääliin vaipumisen sijaan otan itseäni nyt niskasta kunnolla kiinni ja rupean ratsastamaan paremmin. Tai ainakin yritän, kovasti! Jotain positiivista tähän väsyneeseen viikonloppuun kuitenkin mahtuu, sillä tänään saimme Riders Innissa valkoisen ruusukkeen. Champ oli todella hyvä ratsastaa, sillä se oli sopivasti Jonnan asetuksilla ;) Tästä kuitenkin lisää myöhemmin!
Iloista pääsiäistä kaikille :)
Lue lisää

perjantai 25. maaliskuuta 2016

#711: Kokonaisvaltainen hoitopäivä

Champia hemmoteltiin keskiviikkona, kun se pääsi nauttimaan todellisesta hoitopäivästä. Nauttiminen taitaa tosin tässä tilanteessa olla varsin liukuva käsite, sillä raspaus ja erinäisten piikkien tökkiminen ihon alle ei ehkä ainakaan siinä samaisessa hetkessä ollut hevoseni mielestä se kaikista mukavin vaihtoehto. Mutta hei, kuka haluaisi kieltäytyä päiväkänneistä ja sen jälkeisestä fysioterapiahoidosta! Tuskin kukaan :P

Olen tainnut mainita moneen otteeseen, että Champ raspataan aina puolen vuoden välein. Hevosella oli Hollannista tullessaan niin paljon sanottavaa suussaan, että totesimme eläinlääkärin kanssa tämän olevan paras vaihtoehto kaikkien kannalta - kun suuta hoidetaan säännöllisesti rautaisen ammattilaisen toimesta, on hevosella mukavampi olla. Noin vuoden välein suusta joutuu ottamaan enemmän pois ja tämä aika sijoittuu yleensä syksyyn. Kesällä hevoset laiduntavat enemmän, jolloin niiden hampaat kuluvat eri tavoin kuin talvikaudella. Nyt oli vuorossa siis tällainen väliajan tarkistus, jossa Juti korjasi Champilta muutamia epätasaisuuksia. Ruunasta huomaa aina, kun puolen vuoden hoitoväli alkaa mennä umpeen. Siitä tulee helposti todella vahva edestä, eikä se välttämättä anna periksi jommasta kummasta suupielestä, vaikka onkin normaalisti jopa tyhjä kädelle.

Tällä kertaa suussa ei ollut mitään katastrofaalista, varsinkaan viime syksyyn verrattuna. Viimeksi jouduimme ottamaan suusta enemmän, jolloin Champ meni pitkäksi aikaa todella "vaisuksi": se ei oikein halunnut syödä, sillä sen suuhun tuli operaation yhteydessä muutamia haavoja. Onneksi suun haavat paranevat nopeasti ja näin ollen sekin ongelma selätettiin. Nyt mitään tallaista ei ollut, eikä raspaus kestänyt ajallisestikaan kovin pitkään. Suurimmat ongelmat taisivat olla taaimmaisiin hampaisiin muodostuneet hyppyrit, yhden alahampaan leveämpi koko muihin nähden sekä pieni aaltopurentaisuus. Toistaiseksi hampaat ovat taas pelikunnossa, joten seuraavaksi jäämme odottamaan raspausta tulevalle syksylle.

Champ tunnisti, että vanhalla kotitallilla ollaan ;) Päällään sillä on uusi Horse Comfort
Premium-sarjan loimi, josta lupasin tehdä enemmän postausta tulevaisuudessa!
Mun on pakko laittaa tämä kuva, kun niin fiksuna edustettiin :D
Nuo lasit eivät ole mun, mutta pakko oli kokeilla, miltä ne näyttää..
Päiväkännit yllätti.
Hammashuolto ei ollut keskiviikon ainoa operaatio, sillä Champ pääsi ensimmäistä kertaa koskaan fysioterapeutin hoitoon. Aiemmin sillä on käynyt säännöllisesti - melkein kuukauden välein - hieroja, mutta muutettuamme uudelle tallille jäi tämä syystä tai toisesta kokonaan pois. Itse koin, että hierojasta oli varmasti apua Champin lihaksistolle. Se sai tarvittaessa myös laseria, mikä oli hyvä tukihoitomuoto perinteisen hieronnan rinnalle. Nyt sain kuitenkin vinkkiä ihmisestä, joka käy hoitamassa tallillamme ainakin yhtä hevosta säännöllisesti ja innostuin kokeilemaan vastaavaa hoitoa myös Champille. Kyseinen fysioterapeutti hoitaa niin hevosia, koiria kuin ihmisiäkin ja työskentelee päivätöikseen myös klinikalla vastaavissa tehtävissä. 

Koska Champilla oli ollut aiemmin päivällä raspaus ja mulla itselläni aamusta lääkäriaika, en ollut ehtinyt liikuttaa ruunaa muuten kuin kävelemällä pihalla raspausvuoroamme odotellessa. Fysioterapeutti sanoi, ettei tämä ollut ollenkaan huono asia: nyt hän näkisi hevosen niin sanotusti kylmiltään, kaikkine mahdollisine jumeineen. Ennen varsinaista hoitoa fysioterapeutti pyysikin mua näyttämään Champin liikkeet suoralla ja liinassa kaikissa askellajeissa, jotta hänelle muodostuisi kuva hevosesta ennen hoidon aloittamista. Hän halusi myös kuulla mahdollisimman kattavasti hevosen historiaa, nykytilannetta ja kaikkea suunnitelmista siihen, mikä meille oli ratsastaessa hankalaa tai helppoa. Kovin kattavaa ja tarkkaa, mikä on aina ilo näin omistajan näkökulmasta.

Yritin ottaa Champin suusta kuvaa, mutta tässä se näyttää hampaattomalta mummolta :D
Rauhoituksen jälkeen ei poseeraus innostanut..
.. ja kotimatkaksi hevonen oli ottanut oikean turva-asennon :D
Sillä on myös melkoisen murhaava katse, etten sanoisi!
Sain tänään sähköpostiini koosteen keskiviikon tapahtumista, joten aion kertoa raportista myös tänne teille. Itse en varmasti osaisi avata asioita yhtä hyvin, vaikka seurasin koko hoidon ajan tapahtumia vierestä ja kyselin asioista, jotka eivät auenneet mulle heti ensimmäisellä katselulla. Fysioterapeutti oli kirjoittanut Champista esimerkiksi seuraavaa: "symmetrisessä lihaskunnossa oleva hevonen, joka liikkuu irtonaisesti liinassa. Vasemmassa kierroksessa asettuessa ulospäin kiertää yläniskaa. Oikea takajalka saisi tulla rennommin rungon alle. Edestä, takaa ja sivulta katsottuna ei selviä eroja lihaksistossa. Oikea puoli lantiosta hieman korkeammalla, suorahkot takajalat". 

Champ esitteli liinassa juostessaan kaikkea löntystelystä pukkilaukkaan, mutta ainakin se oli iloinen päästessään liikkeelle aiemman raspausoperaation jälkeen. Kun fysioterapeutti oli tyytyväinen näkemäänsä liikkeessä, palasimme takaisin talliin ja aloitimme varsinaisen hoidon. Aluksi Champ käytiin kokonaisuudessaan läpi kaulasta takajalkoihin, tunnustellen hieman sitä, mitä sille kannattaisi lähteä tekemään. Sain koko ajan informaatiota siitä, mitä milloinkin tehtiin - se oli todella mielenkiintoista, sillä muuten olisin ollut totaalisen ulapalla kaikesta. Toki fysioterapia ei ole mulle entuudestaan täysin tuntematon hoitomuoto hevosilla, sillä olen ollut aiemminkin paikalla tällaisissa hoitotoimenpiteissä. Omalle hevoselleni tätä ei kuitenkaan ole aiemmin tehty, minkä vuoksi homma oli kaksin verroin kiinnostavampaa.

Kun yleiskatselmus oli valmis, lähti fysioterapeutti tekemään hieman spesifimpää työtä keskittyen tiettyihin ongelma-alueisiin. Kaularangassa Champilla oli jäykempi kohta heti korvien takana sekä hieman pidemmällä kaulassa. Rangassa rintarangan loppuosasta alken kohti lanneselkää löytyi myös jäykkyyttä, mikä on kuulemma todella yleistä ratsuhevosilla. Selän lihaksisto oli hieman jännittynyt molemmin puolin: vasemmalla jäykkyyttä oli enemmän lanneselässä, oikealla taasen lannerangan ja rintarangan liitosalueella. Näytin fysioterapeutille videoita Champin hyppäämisestä, joista fysioterapeutti kiinnitti huomiota Champin tapaan potkaista oikeaa takajalkaa korkeammalle hypyissä tai ylipäänsä nostaa sitä hieman vasenta korkeammalle. Kerroin myös hevosen tavasta pukitella enemmän sivulle kuin ylös (silloin siis, jos se esimerkiksi irtojuoksutuksessa pukittaa). Tämä kaikki viittaa noihin selän jäykkyyksiin, sillä yleensä esimerkiksi lanneselästään jäykkä hevonen ei halua pukittaa suoraan ylös ja taakse, koska se joutuisi silloin notkistamaan selkäänsä.

Mutta illalla tallissa oli taas reipas ruunanrupsukka :)
Tässä jumpataan oikeaa etujalkaa.
Neuloja hevonen täynnä!
Nivelten liikeradat olivat normaalit, mutta oikea etujalka saisi liikkua olkanivelestä rennommin auki ulkorotaatioon - tässä oli selkeä ero vasempaan etujalkaan verrattuna. Champ ei olisi halunnut renouttaa oikeaa etustaan suoraksi sivulle, mutta lopulta sekin onnistui paremmin. Oikeassa takajalassa reisilihaksisto sekä lähentäjät olivat vasempaa kireämmät. Fysioterapeutti teki esimerkiksi nivelten mobilisointia sekä laittoi lopuksi akupunktioneulat rentouttamaan selkää, oikean etujalan lavan seutua sekä oikean takajalan takareittä sekä polven aluetta. Akupunktio on mulle täysin vieran hoitomuoto, mutta fysioterapeutti kertoi siitä todella kattavasti sekä puolesta että vastaan olevaa tietoa. Champ rentoutui sen aikana todella paljon alkaen haukottelemaan toistuvasti! Kun neulat otettiin pois, oli esimerkiksi kaulan alueen neulat vääntyneet ihan mutkalle, vaikka ne vedettiin suoralla otteella irti. Näin käy silloin, kun lihaksisto on kireä.

Kotiin saimme treeniohjeiksi monipuolista puomijumppaa korotetuilla puomeilla niin, että toinen pää on maassa. Tavoite on tässä aktivoida painonsiirtoa sille puolelle, jossa puomi on maassa. Kaarevalla uralla tehtävään tulee vielä lisänä kylkien aktivointi, joten puomit kannattaa sijoittaa esimerkiksi ison ympyrän kaarelle. Lisäksi sain ohjeet yläniskan mobilisointiin sekä rangan jumppaamiseen, joita voin tehdä Champille itse useita kertoja viikossa.

Seuraavan kerran sovimme, että fysioterapiakäynti kannattaisi ottaa noin kuukauden päähän. Tällöin näämme, miten hevonen on reagoinut hoitoon ja voimme sitten suunnitella jatkoa sen mukaan pidemmällä välillä. Oli ihanaa, että fysioterapeutti oli kiinnostunut jatkostamme ja halusi ehdottomasti kuulla, miten meillä lähtee sujumaan tämän hoidon jälkeisinä päivinä. Varsinaista syytähän tälle hoidolle ei ollut, mutta mun mielestä puolen vuoden tauko kaikesta hieronnasta ja muusta ei mun ratsastustaidoilla ole kauhean hyväksi, sillä en pysty omalla tekemiselläni ylläpitämään hevosen lihaksistoa tasapainossa. Kaikkinensa fysioterapiasta jäi positiivinen ja odottava fiilis, sillä sain itsekin valtavasti uutta tietoa!

Onko teidän eläimillenne käytetty fysioterapiaa tai akupunktiota?
Lue lisää

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

#710: Odotus palkittiin, vihdoin!

Olen harrastanut bloggaamista vuodesta 2011 lähtien eli vuosia alkaa olemaan takana jo kiitettävä määrä. Monesti olen pohtinut aloittamiseni syitä ja sitä, miten tähän nykytilanteeseen ollaan lopulta päädytty. Jonkinlainen bloggaamisen virallistuminen taisi tapahtua vuoden 2012 loppupuolella, kun teimme Veljekset Wahlstenin kanssa yhteistyösopimuksen blogini ja heidän yrityksensä välille. Vaikka muutamat lukijat saattoivat karttaa ajatusta blogin jonkinasteisesta kaupallistumisesta, tunsin itse saavuttaneeni jotain konkreettista bloggaamisen saralla. 

Veljekset Wahlstenin ja blogini yhteistyön aloittamisesta on kulunut nyt reilu kolme vuotta aikaa. Tänä aikana mulla on ollut useana kertana aikeinani suunnata kulkuni Lahteen, jossa sijaitsee Wahlstenin kotipaikka - myymälä, varastot ja tehdaspuoli. Oli syynä milloin työkiireet, hevoseen käytettävä aika tai jokin muu arjen tapahtuma, ei vierailua ole koskaan onnistuttu järjestämään fiksusti. Viime viikon lauantaina tilanne korjaantui vihdoin, sillä sain pyynnön saapua Siirin järjestämään bloggaajapäivään Wahlstenille Lahteen. Tälläkin kertaa työpäivä painoi päälle iltapäivästä, mutta järjestelin aikataulujani siten, että onnistuin viettämään bloggaajakolleekoideni sekä Wahlstenin mukavan porukan kanssa aikaa vajaan neljän tunnin verran. 




En osaa sanoa teidän kaikkien puolesta, mutta uskoisin suurimman osan ainakin kuulleen Wahlstenin yrityksen nimeltä. Kuten monesti tämän blogin puolella kerrottu, on yritys perustettu vuonna 1918. Näin ollen pääsemme pian juhlistamaan satavuotista taivalta, jonka aikana niin suomalaiset kuin monien muidenkin kansalaisuuksien edustajat ovat saaneet käyttöönsä laadukkaita ravi- ja ratsuvarusteita monien tuotemerkkien parista. Kunnioitettava ikä hevosiin painottuneelle yritykselle! 

Vaikka Veljekset Wahlsten on tuonut markkinoille omia tuotemerkkejään muiden muassa W-Profile -sarjan sekä Horse Comfortin tiimoilta, niittänyt mainetta varsinkin ravipuolen ammattilaisten keskuudessa ympäri Eurooppaa ja hankkinut vakaan asiakaskunnan lajimme harrastajien parista, ei monikaan taida tietää yrityksen todellista suuruutta. Myymälässä meidän seuranamme ollut markkinointipäällikkö Anne kertoi yrityksen liikevaihdon olleen viime vuonna noin kuusi miljoonaa euroa! Suuri osa liikevaihdosta koostuu viennistä ulkomaille. Tavallisten hevosmaiden lisäksi joukosta löytyi mulle varsin yllättäviä nimiä; maita, joissa raviurheilu on yleisempää. Eikä Wahlstenin tuotanto koostu pelkästä ravipuolesta, mukana on paljon mitä erilaisempia ratsutarvikkeita aina anatomisesti muotoilluista suitsista kimallesatulahuopiin. Kuten täältä blogistakin on voinut vuosien mittaan havainnoida, löytyy tuotteita valtavasti myös esteratsastajalle ;)




Päivämme myymälässä alkoi pienellä tutustumiskierroksella tuotannon ja varaston puolelle. Yhteistyömme tiimoilta olen toki osannut olettaa Wahlstenin olevan suhteellisen suuri konkreettiselta pinta-alaltaan, mutta varsinkin varastotilojen valtava koko yllätti mut täysin. Säilytystilaa oli hylly toisensa perään: laatikoita erikseen erilaisille loimille, raipoille, kengille, nahkavarusteille.. Lista on loputon! Olipa paikalle saapunut juuri uusi kuora suloisia keppihevosia, jotka olivat kuulemma viime joulun suurin hitti. Enkä ihmettele yhtään, itsekin aikoinaan keppihevosia harrastaneena. 

Pienen kiertelyn ja luennoinnin jälkeen Wahlstenin toisen liikkeen eli Vermossa toimivan myymälän omistaja Petra luennoi meille pienesti ruokintaan liittyvistä asioista. Oli ilo kuulla ruokintavinkkejä ammattilaiselta, jolla on vankka kokemus paitsi ravipuolen hevosista, myös ihan jalostushevosista ratsupuolelta. Olimme tulostaneet paperille rakennekuvat hevosistamme pienen ruokintaselostuksen kera ja halutessamme saimme keskustella ruokinnan sopivuudesta Petran kanssa. Champin kohdalla kaikki oli suurinpiirtein hyvin: ainoaksi konkreettiseksi vinkiksi sain vaihtaa normaalin suolan pansuolaan ja syöttää tavallisen rypsiöljyn sijaan sekoitusta, jossa mukana oli kylmäpuristettua pellavansiemenöljyä sekä kalsiumia. Jälkimmäinen öljymuutos tukisi nimenomaan Champin vatsan toimintaa. Tästä kiinnostuneena hankin tuotteen meille samalta istumalta!




Kiitos mukana olleille bloggaajille! Kuvassa minä, Aino, Salla, Susanna, Anni, Siiri, Emmi, Alexandra, Eveliina, Anu, Daniela, Henrietta ja Emilia.
Yleisen jutustelun, myymälään tutustumisen ja tietysti ostosten tekemisten lisäksi pääsimme myös herkuttelemaan salaateilla ja jälkiruoalla, joista varsinkin tuo herkkupuoli oli mieleeni. Kuka sitä nyt makeasta osaisi kieltäytyä.. Omalla kohdallani päivä loppui lyhyeen, muut bloggaajat jatkoivat yhteiseloa illallisen merkeissä. Meille jokaiselle jaettiin etukäteen aiheet kirjoituksia varten, mutta koska oma aiheeni käsittelee ostoksiani, kirjoitan siitä enemmän saatuani jotain kivoja edustuskuvia Champista uusien hankintojen kanssa. Kaiken kaikkiaan mukaani lähti pitkä ja vähän fiinimpi riimunnaru, uudet (konkreettisesti, kun liikkeessäkään niitä ei vielä ollut) grippipaikalliset kisahousut, ulkotoppaloimi, edustusloimi kisoihin sekä tuota edellä mainittua öljysekoitetta. Mutta näistä kuulette lisää myöhemmässä vaiheessa :)

Oletteko koskaan vierailleet Wahlstenin myymälässä?
Lue lisää

maanantai 21. maaliskuuta 2016

#709: Ääniraidallinen valmennusvideo: apuja karkuun!

Monien lukijoiden toiveisiin on nyt vastattu - pääsette nauttimaan ääniraidallisesta estevalmennusvideosta. Näitä ääniraidallisia videoita on ollut todella hauska tehdä, sillä jälkikäteen katsottuna saan näistä itsekin paljon enemmän irti kuin tavallisista kirjoituspostauksista. Kivaa on huomata myös se, että näillä on ollut positiivinen vastaanotto teidän lukijoiden ja esimerkiksi YouTube-seuraajieni keskuudessa. 

Kirjoittamisen into ei tietenkään ole kadonnut matkan varrella, ja yhä edelleen paras kokonaisuus syntyy mielestäni kiinnostavan tekstin, laadukkaiden kuvien ja täsmentävien videoiden yhdistelmällä. Aina tähän ei valitettavasti päästä: milloin kuvat ovat maneesilaatuisia, kiire haittaa kirjoitusintoa tai ratsastusta ei saada tallennettua millekään laitteelle kuvaajan puuttuessa. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä jokaisen postauksen ei tarvitse hipoa sitä täydellistä suoritusta. Välillä vähän vähempikin riittää, eikö? Tämä postaus on nimittäin sekoitus vähän panostetumpaa videota, vanhoja (mutta ennen julkaisemattomia kuvia) sekä sekavaa tekstiä. Pääsin juuri töistä, alan nyt ompelemaan haalarimerkkejä haalariini sormet verillä ja kiiruhdan viideksi Helsinkiin sitsejä varten. Säälittävillä neljän tunnin yöunilla aivot eivät välttämättä tuota sitä kaikista lennokkainta tekstiä, jonka takia siirrän sen suosiolla tuleviin päiviin. Tämänkin postauksen piti olla julkaisussa eilen, mutta koska olen juossut pää kolmantena jalkana koko viikonlopun, ei ajatus lopulta päässyt toteutuksen tasolle.

Kuvia Ypäjältä! c. Hanna Heinonen
Tämä ja alempi c. Vaasan urheilukuvaus

Lyhyestä virsi kaunis! Viime viikon torstaina meillä oli siis estevalmennus, jossa tarkoitus oli hypätä rataa. Yritykseksi se tosiaankin jäi, sillä koko homma oli yksi katastrofi.. Ensimmäisestä hypystä lähtien mulla oli täysin hukassa kaikki perushomma: rytmi, paikat, oma estesilmä. Vedin, työnsin, halvaannuin tekemättä mitään ja tein ihan liikaa. Kun pääsin jokin postaus sitten kehumaan Champin ihanaa ratsastettavuutta, oli koko viime viikko kaikkea muuta. Se heijastui esteillekin, sillä mulla ei ollut minkäänlaista kontrollia hevoseen. Champ oli todella menossa, jopa niin, että kymmenen metriä ennen estettä mulla ei ollut minkäänlaista ideaa siitä, miten me lopulta esteelle päädyttäisiin. Pelottavaa, mutta samalla silmiä avaavaa.

Lopulta jätimme homman kesken ja työskentelimme loppuajan sileällä yrittäen saada hevosta paremmin mun alle. Jäin pohtimaan koko menneen viikon epäonnistumisia ratsastuksen saralla ja tajusin, miten väärin olin kuluneiden viikkojen ajan hevostani ratsastanut. Champ vaatii todella paljon takajalkojen aktivointia, sillä muuten se ei kanna itseään, tulee jäykäksi kyljistään ja on hankala ratsastaa. En ollut päässyt viiteen viikkoon kouluvalmennukseen, jonka takia olin vähitellen unohtanut perusratsastuksen idean ja jäänyt ajamaan hevosta koko ajan isompaan ja isompaan raviin, laukkaan tai vaikka käyntiin. Sunnuntain kouluvalmennuksessa Jonna laittoi mut ruotuun, käski hidastamaan tahtia kolminkertaisesti ja teetti meillä tehtäviä, joiden takia menimme esimerkiksi tölttiä - niin vaikeaa kaikki oli, kun Champ oli päässyt jäykäksi takaa ja kovaksi edestä. Kouluvalmennuksen loppupuolella palaset loksahtivat paikoilleen ja mulla oli jälleen oma, ihana hevoseni. Tästä tunnista on paljon videoita ja ajattelin tehdä siitäkin ääniraidallisen version. Vai kiinnostaisiko?



Pitemmittä puheitta, eikun videon pariin! Mä siirryn nyt tuskailemaan haalarimerkkien kanssa, toivottavasti onnistun tavoitteessani. Mulla on tulossa valtavasti postauksia lähiaikoina, mikäli löydän jostain aikaa niiden kirjoittamiselle. On tämä yhtä kiirettä, mutta ehkä loppukeväästä helpottaa :D

Onko teillä koskaan valmennuksia, joissa kaikki menee pieleen?
Lue lisää

perjantai 18. maaliskuuta 2016

#708: Veikeän Wallun ratsastuksista

Muiden hevosilla ratsastamisen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Olen toistuvia kertoja maininnut sekä täällä blogissa, että ihan kasvotusten ihmisille siitä, miten iloinen olen saadessani ratsastaa erilaisilla hevosilla edes silloin tällöin. Oman hevosen omistaminen on ihanaa, mutta erilaisten hevosten ratsastaminen on ratsastajan kehitystä ajatellen rikkaus. 

Ratsastuskouluaikoinani ratsastin useita erilaisia hevosia viikottain, välillä jopa kymmenen eri hevosta tai ponia päivässä. Tällöin jouduin muokkaamaan omaa ratsastustani hevosille sopivaksi, sillä kaikki ne eivät tietenkään toimineet samalla tavalla: jokainen hevonen oli yksilönsä, eikä oma totuttu ratsastustapani välttämättä soveltunut jokaiselle. Jokin hevonen oli laiska, toinen taas viipotti menemään kenttää ympäri sellaista vauhtia, että heikompia hirvitti. Oli vinoa ja suoraa hevosta, isoa ja pientä. Kipittäjää ja suuriliikkeistä. Kaikkea näiden väliltä ja valtavasti muita! Joskus sitä mietti, että onko näillä hevosilla muuta yhteistä kuin sama laji. 






Erilaiset hevoset opettavat paitsi ratsastustaitoa, myös kärsivällisyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja. Nämä kaksi piirrettä ovat mielestäni varsin tärkeitä ratsastajalla, joka haluaa kehittää itseään mahdollisimman monipuolisesti pitkällä tähtäimellä. Vaikka ratsastuskouluratsasajasta saattaisi tuntua siltä, että koko maailma olisi häntä vastaan, koska omaa hevosta ei ole mahdollista hankkia, kannattaa kuitenkin ottaa kaikki hyöty irti tuntiratsastaja-ajoista. Sitä ei koskaan tiedä, mihin elämä vie, ja joskus niistä eri hevosilla ratsastamisista voi todellakin olla hyötyä. Arvostakaa siis ihan jokaisella hevosella ratsastamista, se on aina kotiinpäin!

Mulla on tällä hetkellä niinkin hyvä tilanne, että saan ratsastaa Champin lisäksi viikottain Wallulla, joka asuu kotitallillamme. Näin ollen kerkeän hyvin ratsastamaan saman päivän aikana kaksi hevosta tai vaihtoehtoisesti pitämään Champin vapaapäivän silloin, kun olen sopinut toisen hevosen liikutuksen samalle päivälle. Mulle on tarjottu mahdollisuuksia käydä ratsastamassa hevosia myös oman tallimme ulkopuolella, mutta valitettavasti tällä hetkellä en uskalla luvata aikani riittävän sellaiseen - koulut ja työt on pakko hoitaa kunnialla, omaa hevosta unohtamatta.

Wallu näyttää, miten ravipuomit voidaan ylittää myös laukassa, jos kuski ei osaa ratsastaa tarpeeksi hyvin :D
Tässä jatkettiin samalla linjalla kuin edellisessä.. Huomatkaa tuo etujalka keskimmäisessä kuvassa!


Osattiin me onneksi mennä puomeja myös ihan normaalistikin.
Sain alkuvuodesta kommentin blogiini, jossa eräs anonyymi oli kovin huolissaan Champin liikutuksista ja hoitamisesta. Hän oli saanut käsityksen, että koska ratsastan välillä muitakin hevosia omani lisäksi, kärsisi Champin hyvinvointi tästä jollain tapaa. Haluan painottaa, että tällaista asiaa on turha edes miettiä: oma hevonen on aina se numero yksi, tapahtui mitä tahansa! Esimerkiksi viime viikolla ollessani vielä puolikuntoinen en tietenkään sopinut muiden hevosten liikutuksia itselleni, jotta pystyin ratsastamaan Champilla tarvittavan määrän. On hassua, miten joku vaivaa mieltään kuvittelemalla, etten osaisi suunnitella omaa aikatauluani niin, että muilla hevosilla ratsastaminen häiritsisi oman hevosen kanssa tapahtuvaa toimintaa. 

Wallu on kyllä veikeä tapaus. Miltei parikymppiseksi seniorihevoseksi se on oikea ruutitynnyri, jolla riittää virtaa vaikka kaikille tallin muillekin hevosille! Sillä on vakituinen vuokraajatyttö, joka ratsastaa ruunaa itsenäisesti tai valmennuksissa, minkä lisäksi ratsastelen sillä yhdestä kolmeen kertaa viikottain riippuen omasta ja hevosen viikko-ohjelmasta. En tarkalleen muista, koska sovimme hevosen omistajan kanssa meidän liikutuskuvion aloittamisesta, mutta vuodenvaihteesta eteenpäin olen tainnut hevosen selässä keikkua enemmän ja vähemmän. Syksyllä Wallulla oli vielä hieman epäsäännöllisempi liikutus, joten pakko sanoa, että nyt liikunnan määrän ollessa vakiintuneempi siitä alkaa huomaamaan eron vetreyden ja suoruuden osalta. Vanhemmille hevosille liikunta on aina hyväksi, jotta ne pysyvät elastisempina ja sitä kautta terveinä.





Aloin pohtimaan tänään sitä, miten Wallulla ratsastaminen on vaikuttanut omaan ratsastukseeni Champin kanssa. Champille on aina ollut helpompaa kulkea vasempaan kierrokseen, mutta tämän vuoden puolella tilanne on kääntynyt päinvaistoin - vasemmasta kierroksesta on tullut hankalampi (lisää tulevassa postauksessa). Wallun kanssa vasen kierros on taasen ollut aina se haastavampi oikean ollessa huomattavasti helpompi. En osaa sanoa, onko näillä jotain konkreettista yhteyttä, mutta luulen oppineeni ratsastamaan oikeaan kierrokseen paremmin Wallulla ratsastuksen ansiosta ja ehkä siirtäneeni Wallulla olevia ongelmia myös Champin selkään. Vaikeita juttuja mietittäväksi! Niin tai näin, molemmat hevoset ovat tällä hetkellä vaikeampia saada rehellisesti läpi vasemmasta suupielestään, asettumaan rennon niskan läpi. 

Tässä alkaneen vuoden aikana olen saanut itse paljon paremmin otetta uudesta hevostuttavuudestani, sillä vielä alkuvuodesta ratsastus oli kovin hakemista, vaikkei se ehkä ulospäin siltä näyttänyt. Wallu on monella tapaa niin erilainen Champiin verrattuna: reaktiivinen, nopea, säpsy ja hyvin energinen. Se osaa valtavasti asioita, sillä se on kilpaillut vaativia koululuokkia ja hypännyt kansallisia luokkia esteratsastuksen puolella. Sellaista asiaa ei ole vielä tullut vastaan, mitä tuo hevonen ei olisi pyytäessä tehnyt! Kun vielä löytäisi ne oikeat säädöt, olisi meno varmasti kelvollisen näköistä. Siihen pyritään, toki itsenäisesti ratsastaessa tie on aina pidempi kuin valmentajan valvovan silmän alla. 





Happy me: kaksi hevosta ratsastettu tältä päivältä! 
Tässä postauksessa on aika paljon kuvia, sillä hevosen omistaja kuvasi meitä torstaina maneesissa ja sain valtavasti kivoja otoksia koneelleni! Enpä muista, koska viimeksi maneesikuvissa olisi ollut paikoitellen näin paljon valoa. Kevät tulee, aurinko paistaa ja linnut laulavat maneesissakin :) 

Miten usein te ratsastatte eri hevosilla?
Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat