Blogikirpputorit olivat aikoinaan kovakin juttu, mutta syystä tai toisesta ne loppuivat yksitellen olemasta. Tai ainakaan itselleni ei ole tullut vastaan moisia hetkeen, mutta ei anneta sen haitata! Kuten jo aiemmin lupailin, olisi nyt aika tyhjentää hieman omia varastojani hevostarvikkeista ja laittaa myyntiin jotakin sellaista, mitä en ole pitkään aikaan käyttänyt tai tulen tuskin jatkossa tarvitsemaan.
Blogikirpputorin idea on kovin yksinkertainen. Olen laittanut jokaisesta myytävästä tuotteesta kuvan ja pienen infotekstin esiin, joiden perusteella kiinnostuneet voivat sitten tarjota tuotteista sähköpostiin. Kaikki esillä olevat tavarat ovat pestyjä ja puhdistettuja, nahkatuotteet esimerkiksi rasvasin juuri tässä viime viikolla. Kaikkia tavaroita on toki käytetty, mutta toisia huomattavasti vähemmän kuin toisia. Mihinkään hintoihin ei ole lisätty postituskuluja, joten ne ostajan olisi maksettava erikseen tai vaihtoehtoisesti haettava tavara sovitun mukaisesti Helsingistä tai Klaukkalasta. Mihinkään hintakilpailuun en viitsi lähteä eli se, joka maksaa tuotteesta ensimmäisenä pyydetyn hinnan, saa tavaran itselleen. Simple as that!
Kaikista tavaroista voi siis laittaa kyselyä sähköpostiosoitteeseen aadalatti@gmail.com. Älä suotta ihmettele, jos vastaus ei tule heti perään, sillä vastailen viesteihin ehtimiseni mukaan. Saatan jatkossa lisätä blogin puolelle myyntiin myös omia ratsatusvaatteitani tai muia ratsastustarvikkeita, mutta ainakaan tällä hetkellä mukana ei ole kuin hevosille suunnattuja juttuja.
GLEN GORDONIN YLEISHUOPA - MYYTY -
Vaalean värinen (miltei valkoinen) Glen Gordonin yleismallinen satulahuopa sinisellä ja valkoisella kanttinauhalla. Huovasta leikattu irti satulan vastinhihnoihin kiinnitettävät tarranauhat, mutta muuten täysin ehjässä kunnossa. Satulahuopaa on säilytetty taitettuna, minkä vuoksi sen keskellä on kuvassakin näkyvä painaumajälki, mikä suoristuu kyllä nopeasti. Huopa on koossa full. Hinta 20e + postimaksu.
PUNAINEN YLEISHUOPA - MYYTY -
Punainen yleismallinen satulahuopa sinisellä ja valkoisella reunuksella. Huopa on menettänyt hieman kirkkautta väristään, mutta muuten täysin ehjässä kunnossa. Satulahuopaa on säilytetty taitettuna, minkä vuoksi sen keskellä on kuvassakin näkyvä painaumajälki, mikä suoristuu kyllä nopeasti. Tämä ollut käytössä meillä vain jouluratsastuksessa. Huopa on koossa full. Hinta 10e + postimaksu.
GOLD MEDAL YLEISHUOPA - MYYTY -
Sininen yleismallinen Gold Medalin satulahuopa sinisellä ja valkoisella kanttinauhalla sekä strassikoristenauhalla. Huopa täysin ehjässä kunnossa, strasseja ei irronnut ainoatakaan. Satulahuopaa on säilytetty taitettuna, minkä vuoksi sen keskellä on kuvassakin näkyvä painaumajälki, mikä suoristuu kyllä nopeasti. Huopa on koossa full. Hinta 15e + postimaksu.
JH COLLECTION YLEISHUOPA - MYYTY -
Ruskea JH Collectionin yleismallinen satulahuopa sinisellä, ruskealla ja valkoisella kanttinauhalla sekä valkosinisellä reunuksella. Huovan vastinhihnoihin kiinnitettävästä tarranauhasta irronnut heiman toisen pään tarra (näkyy kuvassa), mutta muuten täysin ehjässä kunnossa. Satulahuopaa on säilytetty taitettuna, minkä vuoksi sen keskellä on kuvassakin näkyvä painaumajälki, mikä suoristuu kyllä nopeasti. Huopa on koossa full. Hinta 15e + postimaksu.
SHOWMASTERIN YLEISHUOPA
Ruskea Showmasterin yleismallinen satulahuopa valkoisella kanttinauhalla. Huovan vastinhihnoihin kiinnitettävästä tarranauhasta irronnut heiman toisen pään tarran kulma (näkyy kuvassa), mutta muuten täysin ehjässä kunnossa. Satulahuopaa on säilytetty taitettuna, minkä vuoksi sen keskellä on kuvassakin näkyvä painaumajälki, mikä suoristuu kyllä nopeasti. Huopa on koossa full. Hinta 15e + postimaksu.
GOLD MEDAL YLEISHUOPA - MYYTY -
Ruskea yleismallinen Gold Medalin satulahuopa ruskealla, vaaleanpunaisella ja valkoisella kanttinauhalla sekä vaaleanpunaisella reunuksella ja logolla. Huopa täysin ehjässä kunnossa. Satulahuopaa on säilytetty taitettuna, minkä vuoksi sen keskellä on kuvassakin näkyvä painaumajälki, mikä suoristuu kyllä nopeasti. Huopa on koossa full. Hinta 15e + postimaksu.
ESKADRONIN YLEISHUOPA - MYYTY -
Beige yleismallinen Eskadronin satulahuopa vaaleansinisellä ja valkoisella kanttinauhalla sekä ruskealla reunuksella. Huopa täysin ehjässä kunnossa. Satulahuopaa on säilytetty taitettuna, minkä vuoksi sen keskellä on kuvassakin näkyvä painaumajälki, mikä suoristuu kyllä nopeasti. Huopa on koossa full. Hinta 20e + postimaksu.
LAMI-CELLIN ROYAL KORVAHUPPU - MYYTY -
Sininen verkkokankainen Lamicellin korvahuppu valkoisella kanttinauhalla ja logolla. Korvaosat tavallista kangasta. Korvahuppu täysin ehjässä kunnossa. Ei käytetty juuri laisinkaan, joten käytännössä uutta vastaavassa kunnossa. Korvahuppu on koossa full. Hinta 15e + postimaksu.
STRASSIKORISTEINEN KORVAHUPPU
Ruskea punottu korvahuppu strassikoristenauhalla. Korvaosat tavallista kangasta. Korvahuppu täysin ehjässä kunnossa, strasseja ei ole irronnut yhtään. Strassien kiinnitysommel keltaista lankaa, mutta strassit itsessään tavallisia kirkkaita "timantteja". Korvahuppu on koossa full. Hinta 15e + postimaksu.
GOLD MEDALIN KORVAHUPPU
Ruskea punottu Gold Medalin korvahuppu valkoisella kantilla, logolla ja ruskeavalkoruudullisella reunuksella. Korvaosat tavallista kangasta. Täysin ehjässä kunnossa, mutta takana olevat suitsiin kiinnitettävät tarrat hieman kuluneet. Korvahuppu on koossa full. Hinta 15e + postimaksu.
GOLD MEDALIN OTSAPANTA
Musta nahkainen hyvin pelkistetty Gold Medalin otsapanta. Keskiosa on pyöristetty ja ohut, kovin klassinen otsapanta siis. Suitsien vasemmalle puolelle tulevassa osassa kultainen Gold Medalin logo. Täysin ehjä, ompeleet kunnossa. Käytännössä käyttämätön. Otsapanta on koossa full. Hinta 10e + postimaksu.
JH COLLECTIONIN OTSAPANTA
Musta nahkainen JH Collectionin otsapanta sinisillä timanteilla. Suitsien vasemmalle puolelle tulevassa osassa hopeinen JH Collectionin logo. Otsapannasta tippunut käytössä kahdeksan strassia, kuten kuvasta näkyy. Muuten ehjä, ompeleet kunnossa. Otsapanta on koossa full. Hinta 5e + postimaksu. Tai jos joku tämän multa hakee pois, saa vaikka ilmaiseksi, kun nuo strassit tosiaan lähteneet irti.
BUCAKSEN RIIMU
Ruskea Bucksen riimu, jossa kultaiset lukot ja metalliosat. Riimun turpaosassa ja niskassa "pehmuste", joka tekee siitä mukavamman hevosen päähän. Vasemmalla puolella posken kohdalla Bucaksen logo, kuten kuvassa näkyy. Täysin ehjä, mutta käytetty. Riimu on koossa full. Hinta 10e + postimaksu.
RAIDALLINEN RIIMU
Musta-vaaleanpunainen riimu, jossa hopeinen lukko ja metalliosat. Täysin ehjä, ei käytetty kertaakaan eli uutta vastaava. Riimu on koossa full. Hinta 7e + postimaksu.
MEKSIKOLAINEN TURPAHIHNA - MYYTY -
Mustaa nahkaa oleva meksikolainen turpahihna turpaosan karvapehmusteella sekä hopeisilla metalliosilla. Hevosen turvan päälle tulevissa nahkaosissa kuvassa näkyvää koristekuviointia. Täysin ehjä, mutta käytetty. Turpahihna on koossa full. Hinta 10e + postimaksu.
KOLMIPALAKUOLAIMET
Hopeiset, melko paksut kolmipalakuolaimet liikkuvalla rengasosalla. Täysin ehjät, mutta käytetyt. Ei kulumia tai osumia. Kuolainten pituus on 14,5 senttimetriä. Hinta 10e + postimaksu.
NISKAHIHNA - MYYTY -
Mustaa nahkaa oleva niskahihna hopeisella metalliosalla. Täysin pelkistetty malli eli ei muotoilua tai pehmusteita niskassa. Käyttämätön eli täysin uutta vastaavassa kunnossa. Niskahihna on koossa full. Hinta 5e + postimaksu.
RAMBO MICKLEM COMPETITION-SUITSET - MYYTY -
Mustat Rambo Micklem Competition -suitset kaikkine osineen. Kuvailtu esimerkiksi seuraavasti: "erittäin hevosystävällisesti muotoillut suitset. Suitsien muotoilussa on huomioitu hevosen pään alueen herkät kohdat sekä niska, joten suitset eivät aiheuta näille alueille painetta. Niskaosa on pehmeä. FEI hyväksytyt. Suitsien käyttö on luvallista kilpailuissa." (
Lähde) Mukana tulee siis itse suitset, mutta myös niiden omat kumiohjat sekä vaihtolenkit kuolainten kiinnitystä varten (kahdet eri mittaiset, toiset käyttämättömät). Suitset ovat olleet käytössä pari vuotta, mutta pidetty erittäin huolella. Ovat kuitenkin kuluneet, esimerkiksi turpahihnan kiinnitysosa menettänyt väriään, kuten kuvassa näkyy. Champin toimesta myös vasemmalla puolella oleva posken kiinnitys katkennut siten, että ainoastaan ylin reikä on käytettävänä. Mahdollista kuitenkin tehdä sen yläpuolelle lisäreikä. Suitset on koossa full (standard horse). Ovh noin 170e, hinta 50e + postimaksu.
CAVALLON SPORT BOOT REGULAR -BOOTSIT
Mustat Cavallon Sport Boot Regular -bootsit. Kuvailtu esimerkiksi näin: "Cavallo Sport bootsit nahkaa, paksu ja kestävä TPU-pohja. Toimivat kaikilla alustoilla ja takaavat hyvän pidon. Lieventävät kipua ja kavioiden arkuutta. Voidaan käyttää irronneen kengän asemesta. Voit ratsastaa kengitystä odotellessa. Paino vain noin 340 g/bootsi. Kavion muotoiset. Helppo tarrakiinnitys, pysyvät varmasti kaviossa. Takana päkiäisen kohdalla oleva vahvike parantaa kestävyyttä." (
Lähde) Mukana kaikki, mitä paketissa tullut: kaksi kappaletta bootseja, kaviokoukku, ohjeet ja itse paketti. Lisäksi mukaan Cavallon Wrap -"sukat", joita voidaan käyttää bootsien sisällä suojaamaan hevosen jalkaa (ovh 13,90e). Bootseja käytetty silloin, kun Champilla oli huonot kaviot ja kengät koko ajan irti. Ei kuitenkaan käytetty ratsastaessa, lähinnä tarhatessa. Täysin ehjät, mutta kuitenkin käytetyt. Ovh noin 170e, hinta 90e + postimaksu.
Ostakaas multa pois kaikki, niin saan tilaa kaappeihin! ;)