sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

059: Terveisiä Itä-Suomesta!

En ole pystynyt postaamaan vähään aikaan, sillä täällä mummolassa mulla on ollut mukana vain iPad, enkä sillä ole viitsinyt tehdä postauksia (esimerkiksi edellinen postaus on sitä tasoa :D). Nyt kuitenkin sain tänne nettitikun ja pääsin kertomaan teille kuulumisia!

Kuvakisaan on tullut kivasti osallistujia, ja virallinen viimeinen osallistumispäivä oli viime keskiviikko. En ole kuitenkaan pystynyt netin puutteen takia katsomaan kuvia vielä läpi, joten jos joku haluaa vielä osallistua kuvakilpailuun voi siihen osallistua vielä ensi viikon keskiviikkoon asti - eli kisaan tulee viikko lisäaikaa. Sen jälkeen julkiasen tänne jokaisen sarjan viisi parasta otosta, josta käynnistyy sitten teidän äänestysvuoronne ja lopulta sitten päätetään niistä se paras, joka saa parhaimman palkinnon :)

Täällä maalla on mennyt todella mukavasti ja leppoisasti! Päivät ovat tosin olleet välillä pitkiä, sillä jos menen aamunavettaan kuudeksi ja pääsen tallihommista illalla vasta yhdentoista jälkeen, tulee tehtyä hommia kellon ympäri. Mutta onneksi välissä on taukoja ja leppoisaa ratsastelua, joten aika menee nopeasti ja kivaa on!
Kapri nautti ensimmäisenä päivänä tarhassa auringonpaisteessa ja ihmetteli poneja
ja aaseja kauheasti. Aina kun aasit huutaa, Kaprin on pakko katsoa että mitä tapahtuu :D
Valtteri-suokki on Kaprin uusi laidunkaveri, ensimmäisenä päivänä kun pääsivät
laitumelle, meno oli aika villiä. Eivät toisiaan potkineet, vaikka kuvassa näyttää.
Ovat tosi rakastuneita toisiinsa ja hörisevät toisilleen koko ajan :)
Kaprin karsina on tallin perällä, edessä on jotain meidän tavaroita vähän epäsiististi..

 Janita oli täällä mukana lauantaista perjantaihin. Tehtiin viikon aikana kaikkea hauskaa, esimerkiksi yritettiin ratsastaa aasilla: siitä on pakko laittaa teille videota, sillä hommasta ei tullut mitään :D Linda-aasi ei suostunut liikkumaan kuin silloin kun halusi, vaikka yritettiin kaikin tavoin saada sitä liikkeelle. Meitä oli paikalla neljä: yksi istui selässä ja yritti pohkeilla potkia eteenpäin ja raipoilla (huom. molemmissa käsissä) myös auttoi, yksi työnsi takapuolesta kaikin voimin, yksi veti ohjista (eli kuskilla ei ollut edes ohjia kädessä) ja yksi houkutteli ruuan avulla Lindaa liikkumaan eteenpäin. No, saatiin me yksi pitkä sivu ravia aikaiseksi...

Kapri on saanut myös kokeilla kankia ensimmäistä kertaa elämässään, kun Outi Ropponen tuli tänne pitämään kouluvalmennuksia. Aluksi tamma oli todella arka kuolaimelle ja ratsastinkin pääosin koko tunnin pelkästään nivelellä, kankiohja ihan löysänä. Koska Kapri jännitti niin paljon kankikuolainta, se yritti juosta ratsastajan alta pois ja sen takia tehtiin tunnilla paljon kokoavia liikkeitä ja yritettiin saada hevosta paremmin alle. Aloitetiin pohkeenväistöllä keskihalkaisijalta uralle, toisella pitkällä sivulla piti mennä seinäväistöä ja tehdä siinä siirtyminen raviin. Työskenneltiin myös paljon ympyrällä ravissa kokoaminen - keskiravi tyyppistä harjoitusta, jossa tuli muutamia hienoja pätkiä ravia. Lisäksi työskenneltiin laukassa niin, että ympyrällä piti tehdä aluksi vasta-asetusta ja koota ravia, josta löysätä sisäohjaa (mutta ylläpitää ulko-ohja) ja nostaa sisäpohkeella laukka. Yksi tärkeä ohje oli, että täytyy muistaa löysätä laukassa sisäohjaa eikä jäädä siihen liikaa kiinni. Kotitehtäviksi saatiin puomitehtäviä, joilla pystyy kokoamaan hevosta sekä sulkutaivutuksen opettelemista. Sitä ei ollakaan vielä Kaprin kanssa harjoiteltu, mutta eiköhän kohta voisi aloittaa!

Yritettiin ratsastaa.. Kypärä väärässä päässä, mutta toisaalta saattoi sitä
työntäjäkin tarvita :D Hitaasti mutta varmasti mentiin..

Kapri ja minä sekä Janita ja Valtteri. Huomatkaa blingbling-otsapannat ja
korvahuput molemmilla hevosilla, jopa suomiputella ;)
Kapri laitumella nauttimassa kesälomasta :)

Linda on VALTAVA aasi. Ennen ratsastusta puunattiin se kuntoon, mm.
leikattiin irtokarvat ja siistittiin, rasvattiin kaviot ja laitettiin showshinea täyteen!
 Maastoilemassa ollaan myös käyty jonkin verran. Täytyy ladata youtubeen teidän nähtäviksi joitain videoita, jos saisin vaikka huomenna aikaiseksi. Kapri ei ole ainakaan mulla ollessaan käynyt ikinä missää maastoilemassa, joten se oli todella innoissaan päästessään tarpomaan luontoon. Täällä on vielä se ihana puoli, että maastot ovat vielä niin vaihtelevia: välillä on metsäpolkuja, välillä pitkiä hiekkateitä, välillä ylämäkiä tai alamäkiä, välillä peltoa silmän kantamattomiin. Niitä reittejä pitkin ollaan köpötelty menemään yli tunnin mittaisia lenkkejä ja laukattu ihan täysiä nauttien lämpimistä säistä!

Säistä puheenollen, ne ovat olleet todella hyviä: viime päivät yli 20 astetta lämmintä, tosin välillä tuullut kylmästi ja sadellut vähän. Kuitenkin pääosin todella hyvät säät ja ensi viikoksikin olisi vissiin samanlaista luvassa, poikkeuksena keskiviikko jolloin luvattu 30mm sadetta!! Eli todella on tulossa vettä..
Säät ovat olleet otolliset maalaamiseen, ja ollaankin valmistauduttu ensi viikonlopun kisoihin maalaamalla kaikki vanhat puomit uudelleen (sini-puna-valkoisia, valko-musta-keltaisia, valko-musta-vihreä-keltainen) sekä rakennettu uusia puomeja ja maalattu niitä (vaaleanpunaisia, joissa punaisia sydämiä, musta-vihreitä, valkoisia, joissa on punaisia, keltaisia, sinisiä ja vihreitä roiskeita sekä vaaleansinisiä, joissa on sinisiä raitoja).. Tämän lisäksi ollaan maalattu vanhoja estetolppia sekä rakennettu uusia. Tehty esteiden alle laatikoita ja maalattu niitä esteiden väriin sopiviksi. Luvassa on myös autonrenkaiden muokkaamista ja maalaamista esteiden väreihin sopiviksi, esteiden suuntalippujen maalaamista ja valmistamista sekä kentän aidan maalaaminen ja korjaaminen. Mitäs vielä.. Paljon on puuhaa, ja paljon ollaan jo saatu aikaiseksi. Huomenna saadaan varmaankin kaikki loput puomit valmiiksi, joten laitan sitten kaikista hienoja kuvia teille :)

Tässä nämä uudet puomit, jotka tehtiin siis vanhojen puomien päälle. Hollanti-este :)

Tässä on vielä vanhoja puomeja kuvassa, mutta nyt siis maalattu uudelleen.

Hirmu pieneltä näyttää tämäkin okseri, vaikka oli metrinen.. :D
Kapri kangilla lauantaina. En ole saanut muita kuvia vielä,
joten en voi niitä tänne laittaa.
Loppuun vielä kuva tallirakennuksesta ja sen edessä olevista tarhoista.

6 kommenttia

  1. Aivan järjettömän sympaattinen tuo aasi <3
    Ja valtava, mikä sen säkäkorkeus on? Olen nähnyt jonkin verran aaseja mutta tuohon verrattuna ne kaikki on ollut ihan pikkuisia..:)

    VastaaPoista
  2. Kenen tää talli on (: on kyllä hieno ja Kapri on niin suloinen . ja tuo aasi :DD:D:DD

    VastaaPoista
  3. ompas Jokela muuttunut :) Tosi hienot noi uudet aitaukset.

    VastaaPoista
  4. Hei voinko laittaa sinulle uudet kuvat siihen kisaan? Kun laitoin ne viime tiistaina koska luulin että oli viimeinen lähetyspäivä.
    Kuvat jouduin valitsemaan facesta tai bloggerista koska oma kone ei ollut mukana minulla helsingsissä?

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat