torstai 28. kesäkuuta 2012

064: Ypäjän Pohjoismaiden Mestaruuskilpailut

Nyt on takana Ypäjän Pohjoismaiden ja Baltian Mestaruuskisojen ensimmäinen kisapäivä. Vuorossa oli este- ja kouluratsastusta, joissa kilpailtiin tervetuliaisluokkien ja kansainvälisten luokkien parissa. Tähän postaukseen laitan kuvia kisapaikalta ja kerron vähän, mitä siellä tänään tapahtui :) Kertokaa ihmeessä milloin olette itse tänne tulossa!

Herätys oli aamulla suunnilleen puoli seitsemän maissa. Aamupalan jälkeen suunnattiin yhden stewardin kanssa vahtimaan Sujuvaa eli verryttelyaluetta derbykentästä (katsomosta päin katsottuna) oikealla. Kilpailujen alettua suuntasin sitten hakemaan uutta kulkukorttia, jolla pääsin kulkemaan kilpailualueella: alueelle ja ruokailuun (nämä kaksi kuuluvat toimihenkilöille), tallialueelle (tämä siksi kun autan stewardeja) ja pressiin (eli saan kuvata kentällä). Kortit ovat kuvallisia ja nimettyjä sekä joka vuodelle omanlaisensa, joten niitä ei voi käyttää helposti väärin.

Aamupäivällä auttelin kilpailun stewardeja ja otin kuvia ratsastajista. Päivä oli todella rauhallinen kokonaisuudessaan, sillä stewardeja oli paikalla monta ja mitään järisyttävää ei tapahtunut. Kerkesin siis jutella tuttujen kanssa, tutustua sekä este- että koulupuoleen ja tehdä sivussa vähän ostoksia. Ei ollenkaan huono, varsinkaan kun sää ei ollut sateinen kuin hetken :)

Tällaiset tarttui mukaan ensimmäiseltä PM-päivältä. MH:n kengät 199€, -20%!
Näitä varten ostin kengät.. Parlantin chapsit tilasin Englannista :)
Tällainen esteponiori kuuluu norjalaisten tiimiin. Keskiviikon flat workista :)
Ruotsin kouluponijoukkuuen aika kiva kouluponi ;) Keskiviikolta.
Tää poni (myös ylin kuva) otti puomit vähän tosissaan.. heh :D
Suomalaiseen ponikoulutiimin nätein! Keskiviikon vet check.
Tanskan hieno kouluheppa. Keskiviikon vet checkistä.
Tanskalta löytyy hienoja kouluheppoja. Tämä siis ravaa tässä normaalia raviaan :D
Tanskan ponien PM-joukkueen edustaja tervetuliaisluokassa 115cm.
Suomen edustaja koulujoukkueesta.
Suomen PM-joukkue tervetuliaisseremoniassa :)
Tanskan hieno PM-poni :)
Tyytyväisenä radan jälkeen.. Tanskan kouluedustaja!
Suomen Viivi Monto nuorten tervetuliaisluokassa 135cm tasolla.
Tanskalainen nuorten PM-edustaja liitelee.
Suomen PM-joukkuekisat kouluponi :)
Tässä vähän kuvia tältä päivältä. Huomenna laitan lisää kuvia ja tunnelmia niin, että kerron tarkemmin päivän ohjelmasta. Tämä päivä oli Ypäjällä vielä hiljainen, sillä katsojia ei vielä ollut paljoakaan. Viikonloppuna sitten! Expo-alueesta voin todeta, että hyvältä näyttää :)

11 kommenttia

  1. Kiva tällainen sneak peak kun ei itse ole paikalla! Ja vielä laadukkailla kuvilla :-)

    VastaaPoista
  2. tosi hienot kuvat niin myös ponit ja hevoset ! <;

    VastaaPoista
  3. Hienoja, kuvia, ja laadukkaita, olis kiva itekkin päästä paikan päälle mutta kun on muuta menoa

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! :) Linkitätkö sivun josta tilasit nuo parlantit? :)

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia ja kiva postaus! =)

    VastaaPoista
  6. Tosi hienoja kuvia ja hienoja hevosia. Oisinpa itekin päässy tuonne! :)

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia ja hevosia todellakin! (: Ja nuo kengät ovat ihan mahtavat, sellaiset kuin olen etsinyt... :D

    VastaaPoista
  8. Haastoin siut
    http://enni-heppoilu.blogspot.fi/2012/06/haaste_30.html

    VastaaPoista
  9. Todella hienoja kuvia :) rupeaa nyt kyllä oikein toden teolla harmittamaan etten tänä vuonna paikalle päässyt

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat