torstai 4. lokakuuta 2012

#94: Tahko kutsuu!

Istun tällä hetkellä junassa kohti Kuopiota, josta matka jatkuu autolla Tahkolle. Taas on vierähtänyt hyvä tovi viime vierailustani ja tähän saumaan sopi hyvin torstaista sunnuntaihin kestävä vierailu Itä-Suomessa. Luvassa on varmasti paljon tallitöitä ja ratsastamista, mutta myös valokuvia ja mukavaa seuraa! Yritän päivitellä teille mahdollisimman paljon kuulumisia, mutta voi olla, että teen isomman koosteen kuvista ja viikonlopusta vasta myöhemmin ensi viikolla.
 
Lähetin blogin valokuvauskilpailun palkinnon tänään, joten sen pitäisi olla perillä huomenna tai vaihtoehtoisesti maanantaina. Toivottavasti löytää perille asti ja Tiia saa kannusremminsä :)
 
Tein tällaisen tönkön ja erittäin nopeasti suhaistun kuvakoosteen tylsyyttäni tässä junassa istuessani.. Kuvat vuodelta 2011.
Tämä viikko on sujunut melko normaalisti, eikä mitään sen kummempia ole tapahtunut. Maanantaina kävin ratsastamassa Jonnan tallilla Mörrillä ja sen kanssa työskentelimme paljon vastalaukkojen kanssa. Liike on ruunalle vaikea, mutta se jumppaa hevosta sen verran paljon, että sitä kannattaa työstää vaikka "läpi harmaan kiven". Aluksi Mörri tarjosi aina laukanvaihtoja, mutta loppujen lopuksi saimme muutamat siedettävät pätkät vastalaukkaa ja ruuna paljon taputuksia.
 
Tiistaina kävin ratsastamassa Uotilassa tunnilla normaaliin tiistaiseen tapaan. Menin jälleen pikkuruisella ja aivan älyttömän suloisella Jade-ponilla. Tämä poni oli mulle uusi tuttavuus, mutta täytyy myöntää, että olipa kiva kokemus ratsastaa tällä ponilla! Nuorehkosta iästään johtuen kaikki avut piti tietysti antaa todella selkeästi ja rauhassa. Jade oli todella herkkä istunnalle ja toimi lähes kokonaan sen avulla. Aluksi mulla oli vaikeuksia löytää itseni tarpeeksi tasaiseksi, mutta kun tämän sai kohdalleen, toimi tamma hyvin.
 
Keskiviikkona oli vuorossa Equstomin tunti Konstalla. Janita oli kuvaamassa, mutta hän ei saanut kamerani asetuksia kunnollisiksi ja sen takia kuvista yksikään ei ollut kunnollisesti julkaisukelposia. Laitan tuonne alemmas yhden esimerkiksi, mutta se oli toisaalta todella taiteellinen versio :D Koska kameran asetukset eivät suostuneet yhteistyöhön otti Janita kännykällään videoita, mutta ne ovat vielä kyseisessä laitteessa enkä niitä ole omalle koneelleni vielä saanut. Sen vuoksi latasin pätkän 22.10 kisoista Konstan kanssa. Koska olen junassa, en viitsinyt koko rataa alkaa odottelemaan, joten pätkäisin vähän alkua ja hieman laukkaohjelmaa. Äänistä mulla ei ole mitään tietoa (kone äänettömällä), joten älkää ihmetelkö, jos siinä joku vaikka huutaa jotain..
 
Tällaisia kuvia tuli siis keskiviikon tunnilta :D Aika taiteellinen, eikö?
 
Tässä nyt tällainen lyhyt ja ytimekäs tilannekatsaus. Löysin muuten netistä joiltakin kuvasivuilta aivan älyttömän ihania kuvia musta ja Kaprista viime kesän alusta, mutten tiedä viitsinkö niitä tänne julkaista. Muutenkin kaikkia muistoja herättäviä kuvia vuodesta 2010 alkaen on tullut nyt esille etsiskellessäni kivoja kuvia tuohonkin postauksen ylimpään "kollaasiin" ja tekisi mieli julkaista ne kaikki tänne.
 
Hevostelun suhteen tapahtuu kaikkea jännittävää koko ajan. Toivon, että mulla olisi teille jotain kerrottavaa jo mahdollisesti ensi viikolla. Tahkolle mennessä on tunnetusti tapahtunut aina kaikenlaista.. Viime syksynä, kun olin junassa matkalla Tahkolle, sain kuulla että Kapri tulisi seuraavana tiistaina. Tuolloin en ollut nähnyt hevosesta kuin yhden yli vuoden vanhan kuvan! Niin ne asiat tuppaa järjestymään.. Ja sitä edellisellä Tahkoilu-kerralla Nina soitti ilmoittaakseen, että oli sopinut puolestani ylläpitomahdollisuudesta Eeva-Liisa Penttilän kanssa. Maaginen paikka tuo Tahko, vai mitä? :)

13 kommenttia

  1. Minkä niminen hevonen on toi jolla hyppäät tota muuria tossa kuvakoosteessa?:)

    VastaaPoista
  2. Ihana blogi sulla!! Ootko aatellu Konstasta tehdä tarkempaa esittelyä sitten kun kerkeet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) En ole ajatellut, koska en varmaankaan enää pitkään sitä aktiivisesti vuokraa. Saa nähdä :)

      Poista
  3. Ihan näin btw, ehkä mä joskus vielä uskallan tulla juttelemaan sulle, kun oon sua tuola Jonnalla nähnyt ;D
    Uteliaana kysyn, että miks käyt kolmella tallilla ? :o (Uotila, Equstom ja Jonnan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tule ihmeessä vaan :) Käyn kolmella tallilla siksi, että Piude pitää tunteja Uotilassa, Jonna valmentanut mua Kaprin kanssa ja tykkään hänen tunneistaa paljon ja Equstom on mulle muuten niin tärkeä paikka ja pidän opettajista ja tunneista paljon!

      Poista
  4. Kuinka paljon sun ratsastusharrastus maksaa suunnilleen viikossa? Kun oon lukenu et käyt monella tallilla ja useammalla tunnilla viikossa niin olisi mielenkiintoista tietää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkoja summia en kerro julkisesti, mutta sanotaan, että tällä hetkellä noin 100-150€, tässä siis perustunnit. Jos valmennuksia tai kisoja, hinta tietysti nousee :)

      Poista
  5. heippa! tavitsetko uutta banneria? mä voisin tehdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tee ihmeessä, jos haluat! Joku syksyinen olis tosi kiva :)

      Poista
    2. okei, teen sen vklppuna (:

      Poista
  6. (\ /)
    ( . .)
    c(”)(”)
    Keep in touch with Italy’s n°1 show-jumping blog: www.iconadeironchi.com

    VastaaPoista
  7. Olen sama ano kun toinen, ja täytyy sanoa että jonnan tunnit on tosi hyviä! :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat