sunnuntai 3. helmikuuta 2013

#151: Champ kotiutui Suomeen!

Tämä päivä on tullut oltua yhtä hymyä! Aamulla heräilin kuplivaan odotukseen puoli yhdeksän aikoihin ja suuntasimme kymmenen jälkeen tallille kaverini Janitan kanssa. Vielä eilen elin uskossa, että hevoseni majoittuisi sisätalliin, mutta muutoksia olikin tehty ja kaksi yksityishevosta vaihtoi ulkokarsinoista sisälle ja Windy sekä Champ saivat paikat ulkokarsinoista. Kerkesin roudaamaan tavarani perjantaina ylös, joten nyt vaihdoimme tavaroiden paikkoja ja siivosimme ruunan tulevan karsinan kunnolla odotellessamme. Kahdentoista maissa hevosauto kurvasi Equstomin pihaan - tunne oli sillä hetkellä lähinnä sekoitus halua räjähtää onnesta sekä huokausta "vihdoin"!
 
Saatuamme ruunan ulos autosta veimme sen heti karsinaansa ja vaihdoimme sille lämpimät loimet päälle (vaikka Champ olikin ihan lämmin sen hetkisen loimensa alta) ja tarjosimme vettä sekä heinää. Champ oli kuulemma juonut koko matkan ajan hyvin, eikä sen suhteen ollut ongelmaa nytkään - tosin liian kuumaa vettä poika ei suostunut juomaan, mikä ei sinänsä yllättänyt. Myös heinä maistui hyvin! Aluksi Champ saa sekaisin sekä kuivaa että säilöheinää, myöhemmin katsotaan tilanne uudelleen.
 


 
Ihasteltuamme hetken uutta hevostani jätimme ruunan rauhaan ja suuntasimme tekemään kaikkea muuta tarpeellista liittyen tavaroiden kantamiseen, yleiseen panikointiin ja hehkuttamiseen sekä rauhoittumiseen. Tiedättehän sen tunteen, kun haluaisi vain juosta ympäriinsä ihan vain silkasta ilosta? Tämän lähemmäs sitä ei varmaankaan ole mahdollista päästä! :)
 
Parin tunnin päästä veimme hevosen hoitotilaan, eikä Champ sanonut asiasta mitään! Minkki kommentoikin, että miten voi olla niin selväpäinen hevonen. Hoidimme ruunan kunnolla: harjaus, hännän ja harjan selvittäminen sekä tasaus sekä hokit kenkiin kiinni. Hollantilaiseen talvikengitykseen ei selvästi kuullu hokkeja, tilsakumit sen sijaan kyllä. Sovitimme myös kaikki loimet ja ne olivat sopivia - mainiota! Myös satula sopi yllättävän hyvin ja kokeilenkin nyt muutaman päivän ratsastaa sillä. Kun Champ saa enemmän massaa (se oli hieman kuiva pitkän matkan jälkeen) kylkiin ja selkään, pitää satulaa varmaankin leventää. Huomenna ostoslistalla on kuitenkin sentin pidemmät kuolaimet (13,5cm oli liian pieni) sekä koon pienemmät bootsit..
 


Mulkosilmämuuli <3
Kävelytimme Champia maneesissa ja vaihdoimme sille sen jälkeen tarhavermeet. Ajattelin, että ruuna saattaisi vetää rallia tarhassa (ties milloin ollut viimeksi tarhaamassa?), mutta se lähinnä kummasteli lunta ja pelkäsi kuusenoksaa. Olipa hauska näky, kun ensimmäiset askeleet hangessa muistuttivat lähinnä räpiköintiä ja yksi kuusenoksa oli niin kaamea, ettei sen lähelle voinut mennä ja sitä piti haistella muutaman metrin päästä samalla puhisten :D Kaikella tapaa ruuna oli todella rauhallinen ja käyttäytyi fiksusti.
 
Hihi, nyt mun on pakko alkaa tekemään autokoulutehtäviä.. En millään malttaisi, sillä huomenna on taas niin paljon uutta tekemistä hevosen kanssa! Käyn hieman selässä keventelemässä rennosti ja tutustun paremmin uuteen ystävääni.

60 kommenttia

  1. Wau, Champ on tosi ihana ! Onnea hevosen omistajalle =)

    VastaaPoista
  2. Aivan upea tämä sinun uusi hevosesi! Onnea! Muistuttaa komeampaa versiota minun kisahevosesta :D

    VastaaPoista
  3. on kyllä tosi hienon näkönen ja fiksun olonen kaveri!:)

    VastaaPoista
  4. Oi onnea! Niin nätti hevonen:) varsinkin toi pään merkki on tosi hauska!

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis hevonen ja varmasti teillä lähtee yhteistyö hyvin käyntiin! Onnea ja menestystä uuden kavioliiton johdosta! :)

    VastaaPoista
  6. Oivoi, kuinka koko illan odotinkaan tätä postausta, enkä turhaan! Mahtavan näköinen nelijalkainen sulla, Onnea!(: Lempinimen julkaisua odotellessa!;)

    VastaaPoista
  7. Onpas se niin nätti! Onnea ja menestystä teille! :)

    VastaaPoista
  8. Voi, miten hienon hevosen oletkaan saanut! Ja onnea vielä, toivottavasti kaikki lähtee hyvin käyntiin ! (:

    VastaaPoista
  9. Onnea uuden hevosesi johdosta! Champ on todella upean näköinen hevonen! :)

    VastaaPoista
  10. ompa ihanan näkönen hevonen kyllä! :) ja onnea uuden hevosen kanssa :)

    VastaaPoista
  11. miten hieno hevonen! ihan älyttömän hieno! onnea :)

    VastaaPoista
  12. Onnea ja menestystä uuden hevosen kanssa! :) On kyllä tosi komea kaveri!

    VastaaPoista
  13. Hitsin hieno heppa! Ei vissiin mikään jättiläinen vaan ihan passelin kokoinen? Onnea uuden kaverin kanssa! :-)

    VastaaPoista
  14. Onnea hevosesta! Todella sievä tapaus! :)

    VastaaPoista
  15. Oi muistan miten ihanaa oli kun heppa tuli kotiin:) Onnea vielä, tuo on kyllä niin kaunis!

    VastaaPoista
  16. oi tosi hienon näköinen, ihana merkki (:

    VastaaPoista
  17. Näytät jotenkin niin onnelliselts noissa kuvissa! :)

    VastaaPoista
  18. hienon hepan oot kyllä saannu! Onnea!:)
    Minkä kokonen tää on?

    VastaaPoista
  19. Suosittelen Champille tuon turvan vähän bigmentin takia turpaverkkoa (sillä estät ettei sille tule iho sairauksia yms.).Puhun kokemuksella asiasta ja näin oli minulle ell suositellut oman hevosen kohdalla.

    VastaaPoista
  20. Paljon onnea! Ihana lukea teidän tarinaa ihan alusta asti, toivottavasti teillä menee kaikki hyvin!

    VastaaPoista
  21. Onnea uudelle kavioliitolle! Tuo tunne, jota kuvailit "voisi vain juosta ympäriinsä" on niin kuvaava :)

    VastaaPoista
  22. onnea hepasta :) se on tosi söpö!

    VastaaPoista
  23. Hih, luin tämän postauksen ja lähdin heti koirien kanssa aamupissalle. Hymyilytti aika lailla kun ohitsemme ajoi täysperävaunurekka, jonka kyljissä luki kissan kokoisin kirjaimin Champ ;)

    Onnea uudesta komeasta hevosesta!

    VastaaPoista
  24. Onnea hirveesti, on se vaan niin komea poika! :)) Toivottavasti se tottuu tähän pelottavaan Suomen talveen (:

    VastaaPoista
  25. onnea paljon! :) On kyllä todella söpö tapaus.

    VastaaPoista
  26. Kunnon postausta hevosesta odotellessa!!!

    VastaaPoista
  27. Kaunis heppa!:) Onnea hevosen omistajalle!(:

    VastaaPoista
  28. Kummallisen näköne toi pään merkki o: mut on kyl hieno heppa! onnee teil! :-)

    VastaaPoista
  29. Aika saman tapainen merkki päässä kuin Karkilla : http://jokapaivaonkarkkipaiva.blogspot.fi/?m=0 :) Onnea vielä kerran !!!

    VastaaPoista
  30. Onnea uudelle hevosenomistajalle! Niin kaunis heppa:)

    VastaaPoista
  31. Onnea munkin puolseta. Toi pikku otus on kyllä ihan järjettömän sulonen <3

    VastaaPoista
  32. Ihana heppa sulla :)! Saat olla onnellinen ;)

    VastaaPoista
  33. apua ihana hevonen, aivan täydellinen! mikä sen lempinimeksi nyt sitten tuli?

    VastaaPoista
  34. On kyllä hieno! Ihanaa, että sait oman hevosen ;) toivon, että minullekkin tapahtuisi vielä joskus samoin! Onnea uudesta karvakorvasta! Oletko päättänyt sille jo lempinimen? :)

    VastaaPoista
  35. Upea hevonen!! Onnee ku sait vihdoin uuden hevosen, on kyll tosi hieno((;

    VastaaPoista
  36. Onnea uuden hevosen johdosta! Ihana toi sen päänmerkki! ; )

    VastaaPoista
  37. Aivan superihana heppa! Ja söpö toi pää!:3 Onnea uudesta hevosesta Aada!:)

    VastaaPoista
  38. Ihan älyttömän suloinen polle! (: Onnea uudelle omistajalle ! (:

    VastaaPoista
  39. Upea hevonen sulla ! Onnea Aada :)

    VastaaPoista
  40. Onnea! Komea hevonen :) Se ei vissiin ole kovin korkea?

    VastaaPoista
  41. Ihana hevonen :) Onnea! Pitkillä kuljetuksilla yleensä otetaan hokit pois turvallisuus syistä, ole vain onnellinen ettei niitä ollut ;)

    VastaaPoista
  42. HIrveesti onnea! Champ on kyllä yksi kauneimmista hevosista, mitä olen nähnyt. Tuo päämerkki on aivan syötävän suloinen :)<3 Toivottavasti teillä lähtee hyvin käyntiin yhteinen taival!

    VastaaPoista
  43. paljon onnee kun sait champin suomeen on toi kyl tosi söpö poika toi champ.

    VastaaPoista
  44. Pakko sanoa että tosi komea tuo Champ on!:)
    Se on kyllä huikee tunne kun vihdoin ja viimein saa hevosen sieltä autosta ulos ja odotus on viimein palkittu:) Onnea nyt sitten !:))

    VastaaPoista
  45. Sun ilos oikein paistaa noista kuvista! :D Ja Champilla on kyllä niin hauska tuo naamavärkki, se on ihanannäköinen otus kertakaikkiaan c:

    VastaaPoista
  46. Paljonpaljon onnea!! :-) itsekkin odotan innolla sitä aikaa kun aletaan etsiä uutta hevosta ja sen tuloa kotiin! :D

    VastaaPoista
  47. Eikö teillä ole oma talli ja hevosia?:)

    VastaaPoista
  48. on kyllä todella komea hevonen! mitä tämä maksoi?hevonen siis, mikä sen hinta oli? onko nyt kivaa!?(: oon kateellinen aada!

    VastaaPoista
  49. Tämä ei liity tähän postaukseen mitenkään, mutta pyytäisin sinulta vähän vinkkejä. Jalkani hölskyy jalassa ratsastaessani lähes koko ajan ja irtoaa jalastani pohkeita annettaessa kokonaan. Minulle on sanottu että jännitän reittä ja käsketään rentouttamaan se. No kun olen näin tehnyt, jalka hölskyy silti tai heiluu aika pahasti. Ja kun käsketään kantapäät alas, jalka jännittyy taas ja hölskyminen alkaa :( osaatko neuvoa miten pääsen tästä vaivasta eroon? Jotain vinkkejä asian korjaukseen? Olet mielestäni todella hyvä ratsastamaan ja siksi kysynkin juuri sinulta. Minulla on varaa vain yhteen tuntiin viikossa eli lisätunnit eivät ole mahdollisia. En myöskään ole koskaan saanut ratsastettua hevosta oikein päin ja olen ratsastanut jo 8 vuotta... Muut osaavat ja minä en, se alkaa jo ärsyttää. On käsketty tehdä pidätteitä ja muita, mutta ei onnistu. Miten opin ratsastamaan hyvin? Koskaan en ole saanut hevosta "kaula kaarelle"... Onko vinkkejä joilla saisin ratsastettua hevosen oikein päin? Hirvee stoori tuli :D kiitos jos vastaat!

    VastaaPoista
  50. ompas Champ ihanan näköinen! kaunis kuin mikä! :)

    VastaaPoista
  51. Mikä kamera sulla on? :)

    VastaaPoista
  52. onnea, mahtavan näköisen hepan olet ostanut!:)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat