tiistai 12. helmikuuta 2013

#154: Ensimmäinen estevalmennus

Nyt on blogilla vihdoin uusi ulkoasu, joka on tosin vielä melko keskeneräinen.. Luvassa on vielä uudet sivupalkkikuvat ja päivitetyt esittelysivut sekä uusi esittelysivu Champista. Banneri on nyt vähän tuollainen kesäinen, mutta ehkä sen kestää.. Siitä ei tullut ihan sellainen kuin halusin, joten jos jollakulla on inspiraatiota ja aikaa kokella tehdä blogille vähän talvisempaa versiota, eikun hihat heilumaan!
 
Mutta sitten kuluneeseen viikkoon Champin kanssa. Kaikki on sujunut erittäin hyvin ja ruuna on kotiutunut Suomeen paremmin kuin odotin. Se on tosin esitellyt tarhassa ollessaan vinkumista ja ninjaloikkia rikkoen tällä tavoin etujalkojensa tarhasuojat, mutta luulen menon tasoittuvan tarhailun tullessa rutiiniksi.
 
Ratsastuksien osalta olen ottanut ensimmäisen viikon rauhallisesti. Kävin keskiviikkona kevyellä tunnilla, jossa harjoittelimme käynnissä pohkeenväistöjä, muuten olenkin mennyt itsenäisesti rasittamatta hevosta turhaan. Champ totuttelee vasta uuteen väkirehuun, joten se saa sitä niin pieniä määriä, ettei energiaa juuri ratsastaessa ole. Nostimme määrän viime viikon loppupuolella ½-½-½ litraan ja tämän viikon loppupuolella määrä on noin 1-½-1 ja sitä rataa ylöspäin niin pitkään kuin tarve vaatii.
 
Sunnuntaina tosiaan menin ilman satulaa ja viime viikolla kokeilin myös maastoilua - kaikkeen Champ suhtautui todella lunkisti ja totesi homman olevan "täysin okei". Korkeassa lumihangessa raveillessani ruuna tosin kyllästyi puuhaan tyystin ja pysähtyi keskelle peltoa suostumatta sen innokkaammin lähtemään uudelleen liikkeelle :D Taitaa olla vähän erilaista ja rankempaa tuollainen peltoratsastelu, jos vertaa maneesissa tapahtuvaan parikymmentäminuuttiseen kiertelyyn.
 

Uusia kuvia mulla ei ole, joten tässä sunnuntailta muutama otos :)
Tänään Piude tuli pitämään mulle valmennustuntia eli vuorossa oli ensimmäinen estevalmennus Champin kanssa. Minkki eli Equstomin yksi ratsastuksenopettaja tuli tunnille yhdellä yksityishevosella, joten saimme todellakin yksilöllistä opetusta eikä mikään virhe jäänyt Piudelta huomaamatta. Touhu oli todellista säätämistä aluksi: olen ollut viimeksi estetunnilla noin kolme kuukautta sitten marraskuussa ennen ensimmäistä Hollanninmatkaa, joten aloitimme työskentelyn ihan perustehtävien, kavalettien ja puomien avulla. Tunti oli oikein onnistunut harjoitustensa puolesta ja sain taas paljon uutta pohdittavaa (tai vanha nousi jälleen tauon jälkeen mieleen) esteratsastukseen liittyen. Ja vaikkei kaikki aina sujunutkaan täydellisesti, tuli tunnin jälkeen niin iloinen fiilis, että muistin jälleen miksi haluankaan olla esteratsastaja!
 
Tosiaan, aloitimme työskentelyn alkuverryttelyn jälkeen ravipuomeilla diagonaalilla. Champ ei ole Hollannissa varmaankaan puomeja juuri mennyt, sillä se meni ihan matalaksi puomien päällä, mikä oli aika hassun tuntuista. Selkeästi ruuna katsoi mihin jalat kuuluu asettaa, eikä se onneksi pelännyt puomeja tai yrittänyt hypätä niitä kerralla yli (kuten monet tuntemani estehevoset, joiden mielestä maapuomit ilman tolppia ovat jotain todella käsittämätöntä!). Laukassa tulimme samat puomit puomikasoina, haimme rytmiä ja tempoa sekä suoruutta molempien ohjien ja pohkeiden väliin. Tämän jälkeen puomit nostettiin kannattimille, jolloin tulimme pystyjä kahdeksikolla samaa teemaa toistaen.
 
Alkuhyppelyiden jälkeen aloimme tulemaan kolmen kavaletin suoraa linjaa, joiden väliin askelia mahtui neljästä viiteen riippuen laukasta. Aluksi tulin välejä neljällä, eikä siinä ollut mitään suurempia ongelmia. Mulla on ollut Champilla suussa aivan tavalliset, paksuhkot kolmipalat, mitkä olivat hieman liian paksut esteille - välillä ruuna jäi kavaletin jälkeen vahvaksi ja pidättäessäni ylävartaloni siirtyi välillä liian taakse, mistä ruuna sai vaan lisää kimmoketta mennä kovempaa. Yleisimmät ongelmani olivatkin tänään seuraavat: muista pitää jalat rentona paikoillaan niin, ettet töki hevosta kylkiin mutta kuitenkin niin, että hevonen on pohkeiden välissä; muista pitää ylävartalo vakaana, älä dyykkaa esteiden päällä liikaa tai välissä ajaudu senttiäkään takanojaan; säilytä molempien ohjien tuntuma tasaisena, ei omaan kehoon nähden, vaan hevosen suuhun nähden; laske laukan rytmiä esteiden välissä ja säilytä sopiva laukka kaarteiden aikana; esteiden jälkeen organisoidu tarpeeksi ajoissa, ei vasta hypyn jälkeen vaan jo ennen hyppyä. Pitkä lista, mutta kaikki aivan perusasioita, jotka joutuu kertaamaan päähän tällaisten harjoitusten avulla päästäkseen sisään uuden hevosen asetuksiin.
 

 
Vaikka saatan kuulostaa siltä, ettei tunnilla sujunut oikeastaan mikään, oli seassa todella kivoja pätkiä. Kun muistin olla paineistamatta hevosta liikaa ja pitämään jalan vakaana, pystyin organisoitumaan ja olemaan heti esteen jälkeen valmis seuraavaan tehtävään, esimerkiksi kääntämään kaarevaa neljän askeleen linjaa ongelmitta, jota teimme lopputunnista. Champ on todella rehellinen hevonen, mutta se kertoo heti, kun olen tehnyt jotain väärin - esimerkiksi osuessani hypyn aikana kantapäällä ruunan kylkeen avaa se hypyssä kunnolla takaa ja yrittää lähteä esteen jälkeen kovempaa eteen. Tämä on kyllä hyvin opettavaa, sillä tavallinen tuntihevonen ei ratsastajan pienistä virheistä piittaa ja antaa paljon anteeksi - nyt joudun kiinnittämään kokonaisvaltaisesti huomiota omaan kehonhallintaani myös esteillä.
 
Huh, tulipahan tekstiä! Tosiaan tuo kolmen kavaletin linja tuli sujuvasti rauhallista laukkaa (välillä jopa liiankin rauhallista, hups) viidellä askeleella, kunhan palaset loksahtivat paikalleen ja pääsin hevoseen paremmin sisään. Seuraavan kerran estevalmennus on vasta suunnilleen kahden viikon kuluttua, sillä Piude on stewardihommissa ulkomailla eikä pääse hypyttämään mua aikaisemmin. Sain kotiläksyksi ottaa jokaiselle ratsastuskerralle edes yhden puomin tai kavaletin ja tehdä kontrollitehtäviä niiden avulla. Champ on sinäänsä ristiriitainen, sillä koulua tuupatessa mulla on pitkä raippa ja kannukset eikä ruuna niistä tippaakaan välitä, kun taas esteillä ilman niitä on välillä turhan vauhdikasta :D No, kyllä se kauhun tasapaino kohta löytyy..
 
Olen katsellut kisakalenteria ja suunnitellut kauheasti tulevaa vuotta! Onko jollain muulla samanlainen syndrooma? Mikäli kaikki menee hyvin, ajattelin aloittaa kisakauden maaliskuussa seurakilpailuiden merkeissä ja katsoa, miten Champ reagoi uuden ratsastajan kanssa kisatilanteissa. Siitä eteenpäin suunnitteilla on monia erilaisia aluekilpailuja keväälle ja kesälle, toivottavasti myös kansallisia startteja ajan kanssa. Haluaisin kisaamaan ainakin Team Eurohorsesin kisoihin Ypäjälle ja Laaksolle, SWH:iin Hankoon, Kemiöön ja vaikka mihin muualle.. Tänään lupauduin myös töihin PM-kisoihin, jotka TeHo järjestää muistaakseni kesäkuussa (saattoi olla toukokuukin, tällä muistilla en osaa varmaksi sanoa) Laaksolla. Paljon on kaikkea luvassa, tästä tulee kyllä yksi parhaista vuosista ikinä! :)
 
Huomenna menen Champin jo heti aamuseitsemän jälkeen ja aloitan tallityöt kymmeneltä. Iltapäivällä on luvassa penkkarihaalareiden koristelua ja pakkaamista torstain abiristeilyä varten, illalla harjoittelemme torstain show-ohjelmaa koululla. Torstaina vietämme koko koulun voimin abien päivää ja ajamme rekoilla ympäri lähiseutua, mistä suuntaamme kohti satamaa ja risteilyä! Matkalta kotiudutaan vasta perjantaina, jolloin Champilla on varmaankin kävelypäivä (sattuneista syistä..), torstaina Ronja liikuttaa herran. Seuraava postaus tuleekin siis vasta perjantaina tai lauantaina, siihen asti adios!
 
Loppuun vielä kuva Champin isästä, Couleur Rubinista ja sen ratsastajasta Ludger Beerbaumista.
Ratsukko sijoittui useasti world cup-tasolla 160cm esteillä, kerran mm. Las Vegasin WC-finaalissa!
 

14 kommenttia

  1. teho ei järjestä yksin niitä pm:ejä

    VastaaPoista
  2. Champ on niin söpö ja onnea kisoihin kun sittenkun niitä on.

    VastaaPoista
  3. missä koulussa oot? (:

    VastaaPoista
  4. jee vihdoin tuli postaus!:D harmi vaan, että seuraavaa pitää odottaa noin kauan..:D

    VastaaPoista
  5. haha sama juttu kun mulla toi suunnittelu!! :D suunnittelen aina moneen kertaan uudestaan ja uudestaan... varo vaan siitä ei pääse eroon :D

    VastaaPoista
  6. heei tuutteks isoniittuu penkkareil? :D

    VastaaPoista
  7. Ihana Champ, niin hurmaava!
    Pidähän kunnon penkkarit, ehkä hauskin asia koko lukion aikana :D

    VastaaPoista
  8. Champ näyttää vähän mun hoitsulta! ja on muös tosi söpö

    VastaaPoista
  9. Aivan täydellinen hevonen, ei voi muuta sanoa :)

    VastaaPoista
  10. Toi vaa on nii sulonen! Ja tosi kiva ulkoasu :)

    VastaaPoista
  11. onko champilla vielä lempinimeä

    VastaaPoista
  12. www.saranheppaelamaa.blogspot.com :)

    VastaaPoista
  13. Champ on kyllä todella hurmaavan näköinen :)
    Ja hieno uus ulkoasu! Banneri ei ole yhtään liian kesäinen ;)

    VastaaPoista
  14. Menny maku koko blogista kun et kirjoittele.. :/

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat