maanantai 29. heinäkuuta 2013

#212: Laakson aluekansalliset

Lauantaina Laaksolla järjestettiin kisat alue- ja kansallisella tasolla, joissa kävin hyppäämässä kaksi alueluokkaa. Olimme varanneet kisapäivälle hyvin aikaa, loistavaa seuraa, eväitä sekä tietysti lämpimän sään - kaikki ainekset hyvää kisapäivää varten siis! Champ käyttäytyi jälleen todella hyvin koko kisareissun ajan ja voin olla vain onnellinen siitä, että omistan hevosen, joka ei stressaa kisoissa tai käyttäydy muuten kuin aasi. Vaikka ruuna on rauhallinen, on se jatkuvan kiinnostunut aivan kaikesta kisapaikalla ja seuraa alueen tapahtumia tiiviisti. Kotona ilmenevä ylimääräinen sähläys jää kokonaan ja hevonen näyttää siltä kuin se ajattelisi "vihdoin te toitte mut kisoihin!".
 
Heräilimme Sarinan kanssa kotona ajoissa ja lähdimme aamulla letittämään Champpia (sen tukka on ihan kauhea, oli pakko..). Tavarat olin pakannut valmiiksi jo edellisenä päivänä, joten muuta hommaa tallilla ei ollutkaan. Olimme kisapaikalla ajoissa, sillä vaikka luokka alkoi vasta 11:15, oli rokotustodistusta näytettävä kansliassa tuntia ennen luokan arvioitua alkamisaikaa. Olin molemmissa luokissani viimeinen lähtijä, joten aikaa oli vaikka muille jakaa! Tyyliarvostelun vuoksi 90cm eteni todella hitaasti ja pääsinkin starttaamaan ensimmäisen luokan vasta joskus vaille yksi. Olin arvoinut hieman väärin tuon ajan kulumisen, joten jouduin seisoskelemaan satuloidun hevosen kanssa käsihevosalueella vaikka kuinka pitkään..
 








 
90cm-luokan verryttelyssä Champ tuntui ihan hyvältä, se teki hyviä hyppyjä ja oli melko lailla eteenpäinpyrkivä. Menin ilman kannuksia ja alkuverkkojen jälkeen luovuin raipastakin, jolloin jouduin herättelemään ruunaa hieman enemmän. Ensimmäisten hyppyjen jälkeen Champ onneksi innostui ja tuli paremmin ohjan ja pohkeen väliin. Sarinalla oli hauskaa esteiden välissä ottaessani ensimmäisen verkkahypyn okserille - Champpimaiseen tapaansa ruuna hyppäsi jäätävän loikan vinkaisten samalla kuin kissa. Naurettiin sen touhuille hetki ja jatkettiin sitten "aktiivista urheilemista".
 
Ensimmäinen luokkani oli siis tyyliarvostelu. Jos joku ei tiedä tuosta arvostelusta tarpeeksi, kannattaa googlettaa tai lukea esim. SRL:n sivuilta löytyvästä estesääntökirjasesta kohdasta "tyyliarvostelu" sen perusperiaatteet. Lyhyesti sanottuna tyyliarvostelussa arvostellaan kohdat 'ratsastajan istunta ja vaikutus hevoseen esteen päällä', 'ratsastajan istunta ja vaikutus hevoseen esteiden välissä', 'rytmi, tempo ja tahti', 'tiet' sekä 'yleisvaikutelma'. Miinuspisteitä saa puomien pudotuksista (-2), kiellosta (-3), aikavirheistä, liian epäsiististä hevosesta, liiallisesta raipan/kannuksien/ääniapujen/tms käytöstä ja niin edelleen. Kyse ei kuitenkaan ole kauneuskisasta, eli esim. hevosen varusteet tai ulkonäkö eivät saa vaikuttaa millään tavoin suorituksen arviointiin.
 







 
Champ tuntui koko radan ajan vähän tahmealta, se periaatteessa hieman kyttäili kaikkea, muttei kuitenkaan yrittänyt pysähtyä mihinkään. Sarjan jälkeen jouduin ratsastamaan aika paljon eteen ennen viidettä estettä, jolloin se jäi viidennen jälkeen vahvaksi edestä. Liian hitaan oman reagoinnin vuoksi jäin killumaan kyytiin ja lähinnä pidin vastaan, jolloin en ratsastanut kuudennelle esteelle ollenkaan ja kiivettiin siitä yli melkoisen erikoisella taktiikalla. Kuutoselta seiskalle olisi ollut normaalilla hypyllä sujuvat viisi laukkaa, mutta koska sössin kuudennen esteen hypyn, jouduin ratsastamaan väliin yhden ylimääräisen askeleen. Näin tämän vaihtoehdon paremmaksi kuin sen, että olisin lähtenyt baanaamaan hulluna eteenpäin. Tuon virheen lisäksi dyykkasin aivan kauheasti, tuolla ylävartalotekniikalla pitäisi hypätä metrin verran isompia esteitä.. :D
 
 
 
Onneksi kukaan ei ole täydellinen ja yllätyinkin, että loppujen lopuksi voitin koko luokan. Tuomari totesi palkintojenjaossa, että ansaitsin joka pisteellä voittoni. Pisteethän kuuluivat seuraavasti: kaikesta muusta sain kahdeksikon, mutta rytmi/tahti oli seitsemän juurikin tuon kuudennen esteen sössimisen vuoksi. Palkinnoksi sain ruusukkeen ja voittoloimen lisäksi nahkariimun, jolle tuleekin tulevaisuudessa paljon käyttöä! Jouduin myös kuvattavaksi jotakin Hööksin juttua varten, saas nähdä näkyykö Champin turpa jossakin mainoskäytössä tulevaisuudessa. Tähän piti mainita vielä ihan paras juttu: kunniakierroksella YRITIN tosissani ratsastaa hevosta eteenpäin, mutta ilman kannuksia ja raippaa loimen läpi paukuttaminen 30 asteen helteessä ei vaan onnistunut ja Champ ei edennyt ollenkaan! Kauhea laiskimusheppa.
 
Palkintojenjaon jälkeen otettiin hevoselta varusteet pois reippaasti, pyyhittiin ja viilennettiin hevosta sekä laitettiin se traikkuun syömään ja lepäämään ennen toista starttia. Ruuna mussutteli tyytyväisenä eväitään sillä välin, kun kävimme hakemassa juotavaa ja chillailimme kisapaikalla. Kohta tajusin, että radankävely oli ollut käynnissä jo pitkään ja vesitykit kastelivat kenttää paraikaa. Kiirehdimme Sarinan kanssa kentälle ja tutustuessamme rataan saimme samalla virkistäviä suihkuja.. Onneksi siitä oli enemmänkin hyötyä kuin haittaa!
 
rentoa alkuverkkailua metrin luokkaan







 



 
Metrin arvosteluna oli A.2.0 eli kymmenen esteen rata ratsastettiin aikaa ja virhepisteitä vastaan. Normaalin arvostelun vuoksi luokka eteni tavallista tahtia ja näin ollen meni melko nopeasti eteenpäin. Päätin, etten verryttelisi pitkään, sillä kuumuuden vuoksi Champ ei ollut virkeimmillään ja meillä oli jo yksi luokka takana. Jossain kahdennenkymmenennen ratsukon kohdalla otimme hevosen ulos trailerista ja kolmannenkymmenennen maissa menin vasta verryttelyalueelle. Ravasin ja laukkasin molempiin suuntiin rennosti pari kierrosta, jonka jälkeen otin lyhyemmät ohjat ja tein hieman temponvaihteluita. Hyppyjä otin alle vain muutaman molempiin suuntiin, viimeisenä kerran 110cm okserin ja toisen kerran saman, mutta normaalia leveämpänä. Ai että, millaisia hyppyjä ruuna teki! En meinannut pysyä kyydissäkään.. No, ainakaan hyppyvoimasta ja korkeudesta ei jää kiinni meidän tulevaisuuden kisaamiset.
 
Tarkoitus oli ratsastaa sujuva ja siisti rata hieman normaalia reippaammassa tempossa, sillä aikaahan vastaan siinä mentiin. Ykkösen jälkeen jäin ajelehtimaan ja tajusin noin viisi askelta esteen jälkeen, että "hei, tässähän tosiaan piti ratsastaa aikaa!". No eikun laukkaa sujumaan. Radalla ei ollut juurikaan vaihtoehtoisia lähestymisiä, joten aikaa sai vähennettyä tekemällä mahdollisimman tiukat tiet ja baanaamalla kovaa. En halunnut tehdä mitään itsemurhakäännöksiä tai tykittää hulluna päin esteitä, joten mitenkään ihmeellisen hyvää aikaa emme saaneet. Viimeisen esteen jälkeen tosin yritin baanata maalilinjan yli, mikä näytti varmaan aika huvittavalta. Puhtaalla radalla sijoituttiin silti sijalle kahdeksan ja saatiin ruusuke sekä 30€.
 
 
 
 
Metrin kunniakierroksella Champ olisi halunnut mennä täysiä muiden ohi, muttei valitettavasti saanut. Tuon energian olisi voinut koordinoida sinne edelliselle kunniakierrokselle!
 
Pakkasimme varusteet ja hevosen autoon suunnaten keulan kohden kotia. Heitimme isälle ehdotuksen McDonaldsiin menemisestä ja niinhän sitä sitten mentiin - tosin rokkimäkkiin eli siihen Laakson vieressä olevaan pienenpieneen mäkkäriin, jonka parkkipaikalle mahtuu ehkä kymmenen autoa. Aiheutettiin melkoinen naurukohtaus parille työntekijälle, kun isä meinasi ajaa autokaistalle (huusin vieressä "ET SÄ VOI SIIHEN AJAA!!"I), jouduttiin pyytämään rekkakuskia nostamaan takasiltaansa, jotta mahduimme rekasta ohi ja lopulta päädyttiin hevosilta haisevina, likaisina ja hysteerisinä jonottamaan Happy Meal -ateriaa ja paria jäätelöä. Myyjä nauroi Sarinalle niin pahasti, kun pyydettiin saada lelu mukaan. Se minion-lelu on ihan loistava, naurettiin hulluna tälle videolle. Käykää oikeasti katsomassa tuo, ihan loistava! Tai sitten mulla on vaan outo huumorintaju.
 
Tästä päivästä vielä hieman: aamulla mulla oli kouluvalmennus ja ai että, miten kivaa olikaan! Haimme Champin kanssa rentoutta ja selän aktiivista työskentelyä ja se oli taas todella paljon parempi kuin edellisellä tunnilla. Sanna sanoi, ettei ruuna näytä enää yhtään niin vinolta kuin viimeksi ja omassa istunnassanikaan ei ollut suurempia korjauskohtia. Olin jo odottanut saavani kauheaa huutia siitä, miten könötän tai annan Champin juosta selättömänä ratsastajan apuja vastaan. No, ehkä tosiaan tsemppaan aina valvovan silmän alla ja olemme jonkun verran tässä puolen vuoden aikana kehittyneetkin. Katsoin vertailun vuoksi ensimmäisiltä hyppykerroiltamme videoita 27.2. eli tasan viisi kuukautta takaperin ennen kisoja, ja voin kyllä itsekin myöntää, että hieman hirvitti katsoa sitä menoa. Odotan innolla ensi kesää ja toivottavasti ensimmäistä kunnon kisakauttamme, saa nähdä millaista meno on silloin!
 
Loppuun vielä kuvia, joissa Champ joko a) näyttää epämääräiseltä olennolta, jolla on hullunkiilto silmissä tai b) esittelee omaperäisiä ratkaisujaan esteiden ylitystä koskien. Kuvien rajaukset ovat ihan pielessä, mutta toivottavasti nämä huvittavat teitä yhtä paljon kuin minua!
 
"I believe I can flyy"
Champ ei halunnut myöntää hyppäävänsä kisoissa luokissa 90cm ja 100cm. Tuolla oli oikeesti jo haastavaa pysyä kyydissä!
"oon ihan varma et mun jalat osuu tohon puomiin jos en vedä niitä tälleen kerälle taakse!!"
Ninja-sammakko-style..!
Toi häntä xD Champin ilme "hei me lennetään!"
"MUN ON PAKKO PÄÄSTÄ MENEE KOVEMPAA eksä tajuu IHAN PAKKO!!!!"
en oo enää varma, onko toi normaali ilme hevoselle.. se näyttää niin vajaalta :D

53 kommenttia

  1. Ihania kuvia ja toosi kiva postaus :) Videot voisit laittaa isompana (upottaa)! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa, sori :( laittasin kyllä jos taitoa olisi!

      Poista
    2. sun pitää kopioida youtuben html koodi(pitäis kai löytyä videon alta?) blogitekstin html koodiin (tekstilaatikon vasen yläreuna) ja muuttaa siitä leveyttä ja korkeutta suuremmaksi (esim jos leveys 310 niin vaihdat vaikka 500) :)

      Poista
    3. ja onnee! Champ on kyllä tosi kivan näkönen ja ruusukehai ;) ookko ajatellu meneväs joskus sillä koulukisoihin? :p

      Poista
    4. http://kuldaponi.blogspot.fi/2013/07/nain-lisaat-videon-blogiisi-helposti.html :)

      Poista
  2. Tosi kiva postaus kun tässä oli enemmän kuvia ja vähän vähemmän tekstiä :)

    VastaaPoista
  3. ootte tosi hyvä pari champin kanssa! :) teidän meno tuolla esteradalla videosta päätellen näyttää niin sulavalta ja vaivattomalta! :))

    VastaaPoista
  4. Mahtava postaus jälleen kerran!! Sopivasti tekstiä, hyvät selostukset, laadukkaat kuvat+videot päälle! :) Tää sun blogi on niin hyvä♥ Toi banana-song on ihan paras, varsinki se loppu :D ;) Repesin tolle vikalle kuvalle :D
    Mutta tosi hyvin meni kisat, hienot radat ja muutenkin näytti niin sujuvalta! Piristi kyllä päivää tosi paljon. Kiitos siitä!! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti superkivasta kommentista!! Sai tosi iloiseksi :)

      Poista
  5. Nauroin noille kahdelle vikalle kuvalle ääneen :D Etenkin toi vika on tosi muikea.

    VastaaPoista
  6. ootko varma et champpia ei ole ikinä barrattu? Aika rajulta näyttää toi takapää ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mistähän mä voisin tietää, onko vai ei? :D luulen että 90-99% kaikista keski-Euroopan kantturoista on joskus saaneet kepeistä tms jaloilleen, sitä näkee ihan jokaisella tallilla siellä.

      Poista
  7. Voi kuinka ihania kuvia! :D Sulla on tosi upea heppa, mahtavaa että vihdoin pääsette kisakentille! Onnea voitosta ja sijoituksesta, ratsastat ihan superhyvin!:)

    VastaaPoista
  8. Ihana Champ:3
    Hyvä siellä pysyä, kun on noin hyvä kuski kyydissä:)

    VastaaPoista
  9. Sä ratsastat kyllä ihan törkeen hyvin!! :) Hieno Champ! Ja paljon onnea, ansaitsit kyllä voiton :)

    VastaaPoista
  10. Hahhah nauroin niin noille lopun kuville!! :D Hauska tyyppi tuo Champ :D Onnea voitosta ja sijoituksesta, ootte hyvä pari!

    VastaaPoista
  11. Onneksi olkoon! :) Kyllä se hevonen on aina siistimmän ja tyylikkäämmän näköinen letitettynä kilpailuissa, saisi tulla yleisemmäksi estepuolella. Hauskoja noi viimeiset kuvat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta tuo letitys! pitänee jatkossakin letittää ;)

      Poista
  12. hah noi vikat kuvat, mun pikkuponi tekee kans tolleen kisois, ainoo vaan et kisataa n. 60 cm nii ei se tunnu kovin pahalta :D ootte tosi hienoja! :)

    VastaaPoista
  13. Eiikä ihan huippuja noi vikat kuvat:D ja super postaus taas kerran! Rakastan sun blogia ja tätä on niin kiva lukea kun on paljon kuvia, videoita ja tekstiä! Plussaa myös se kun te meette Champin kanssa niin hienosti:) Paljon onnea sijoituksista!

    VastaaPoista
  14. Tosi kiva ja hyvälaatuset kuvat mutta ois kiva jos oisit viittiny leikata videoita sen verran että alkaa hyppääminen koska tossa oli melkein 2min pelkkää kävelyä. :)

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Onnea! Todella tyylikästä menoa ja ratsastat tosi siististi :)

    VastaaPoista
  17. Todella kivannäköistä menoa :)!

    VastaaPoista
  18. Sulla on ihana kypärä

    VastaaPoista
  19. Ratsastat kyllä tosi eleettömästi ja siististi ! Ja Champilla on tosi "ilmavan" näköinen laukka ! :D nauroin nuille sen pompuille välissä

    VastaaPoista
  20. Tunnetko tessa Niemisen? Omistaa ponin uhi/ihku nimisen. Ratsastaa luhtajoenratsutilalla. Tessan blogissa oli kuvia joita olit kai ottanut. Kuvat näytti olevan Luhtikselta. Mä käyn myös Luhtiksella. Olis kiva tietää tuutko joskus kuvaamaan sinne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä mä tunnen Tessan, käyn aina silloin tällöin siellä kuvaamassa. Nyt tosin harvemmin, kun mun hyvä ystävä ei enää siellä käy. Pitää taas joskus mennä käväisemään! :)

      Poista
  21. Hyvä te!!!! :) kai mekin täältä joskus noustaan, kun kuski oppii pitään hermonsa kurissa.... :)

    VastaaPoista
  22. noi vikat kuvat :DD ja hyvä te! :)

    VastaaPoista
  23. Mikä on barrattu? Sori oon tietämätön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. barraamista on monenlaista: voidaan lyödä/napauttaa hevosta esteen päällä etusiin tai takasiin jollain kepillä/raipalla/tms tai sitten este voi olla barraamista varten eli joko päällimmäinen puomi on rautainen/kulmikas/piikkejä täynnä tai vaihtoehtoisesti värikkääseen ja massiiviseen esteeseen laitetaan päälle todella hiekanvärinen puomi, joka ei siis erotu hevoselle selvästi. Näitä kaikkia olen nähnyt ihan livenä, valitettavasti.. :/ Barraaminenhan on kiellettyä FEI:n sääntöjen mukaan.

      Poista
  24. Vitsit sulla on upee hevonen! Nappaa kaikista kisoista ruusukkeet kotiin ;D millaisia kuolaimia käytät champilla? Ja kuinka vahva siitä tulee esteillä? :) ootte kyllä upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha no toivottavasti meno jatkuu samanlaisena ;D mulla on sillä ihan perus kolmipalat sekä esteillä että sileällä. Se tulee vahvaksi esteillä, jos en itse ole tarpeeksi nopea reagoimaan ja jos jään matkustelemaan kyytiin tekemättä mitään :)

      Poista
  25. Onneksi olkoon teidän voitosta! Oli kyllä tosi siistit radat, Champ sopii sulle ihan tosi hyvin :)

    http://possssus.blogspot.com/

    VastaaPoista
  26. ratsastat ihan tajuttoman siististi ja tarkasti! ootte Champin kans kyllä mahtava pari:) Ihana tossa ensimmäisen kunniakierroksen "lähikuvassa" toi Champin kieli:D!

    VastaaPoista
  27. ihania kuvia, onnea voitosta! mielummin niin että takapää nousee korkealle, meilläpäin taas ongelmana kun on huolimaton takajaloistaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) onneksi takapään tekniikka on korjattavissa hyvällä ratsastuksella, ainakin suurimmaksi osaksi!

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat