Oletteko jo huomanneet, että Helsinki International Horse Shown ohjelma julkaistiin vähän aikaa sitten? 30-vuotis juhlavuottaan viettävä HIHS viedään tänä vuonna ensimmäistä kertaa läpi Helsingin jäähallilla, mikä on aika suuri muutos entiseen. Odotan itse innolla tapahtumaa ja uusia tuulia, sillä olen tänäkin vuonna menossa tapahtumaan töihin samoissa merkeissä kuin kahtena edellisenä vuonna. Paljon kaikkea mielenkiintoista on luvassa ihan kaikella saralla, niin uutta kuin vanhaa tuttuakin. Lipunmyynti alkaa torstaina 15.5. eli ihan kohta!
Aiotteko mennä tänä vuonna HIHSiin tai oletteko aiemmin käyneet?
Viime vuoden Horse Shown kansliakuva! Kuvassa Erja ja Steffi poseeraavat edustavina ja itse hillun kameran takana. |
Tämäkin kuva viime vuoden HIHSistä! |
Reilu viikko takaperin kävimme Champin kanssa Vermon klinikalla kuvaamassa vatsan hiekkatilanteen kartoittamiseksi. Kannattaa siis vilkaista kyseinen postaus, jos sitä ei ole vielä lukenut - silloin tämäkin postaus aukeaa vähän paremmin :)
Champ on nyt syönyt reilun viikon ajan psylliumia isomman annostusohjeen mukaan. Sekoitan sen aina isoon saavilliseen melassivettä, jonka tarjoan sille ratsastuksen jälkeen. Yleensä ruuna juo pelkän veden ja jättää turvonneet siemenet pohjalle, jolloin kippaan ne iltapuuron joukkoon ja sekoitan koko komeuden yhdeksi isoksi mössöksi. Yön aikana ruokakuppi on kummasti tyhjentynyt, niin se nirsompikin hevonen saa kaiken alas ilman mukinoita!
Psylliumin lisäksi olen antanut Champille myös kuivaa heinää kahdessa ruokinnassa. Se on mielenosoituksellisesti heitellyt joka kerta kuivaheinät ympäri karsinaansa ja imuroinut vähäiset säilöheinät viimeistä kortta myöten karsinan pohjalta.. Onneksi loppuviikosta ruuna söi kuitenkin edes osan kuivasta heinästään. Olen nyt hakenut tuota heinää valmentajaltani, mutta yritän saada sitä jostain ostettua lisää. Kuiva heinä on vain niin kovin kiven alla!
Uusien kuvien puutteessa saatte tyytyä vanhoihin kuviin menneen talven/viime syksyn ajalta. Tässä ollaan Nina Fagerströmin valmennuksessa joulukuussa 2013. |
Aada: "ollaan silleen söpösti et halaan sua ja sit äiti ottaa kuvan?" Champ: "mulla on nälkä söpöillään myöhemmin" |
Yhtä kaikki, jo viime viikon puolessa välissä hevosen vatsa toimi huomattavasti paljon paremmin. Kurapierut olivat melkein kokonaan poissa, eikä lanta ollut kovin paljon normaalia löysempää. Joku voisi sanoa, että vatsa on jo nyt ihan täysin normaali, koska vetisyyttä on enää ihan minimaalisesti ja se vastaa varmasti monen muun hevosen normaalitilaa. Champia reilun vuoden seuranneena voin kuitenkin sanoa, että ihan normaalia lanta ei vielä kuitenkaan ole - uskon kuitenkin, että ihan muutamassa päivässä olemme tätä vauhtia takaisin "normaalissa".
Ratsastaessa hevonen on ollut nyt ihan samanlainen kuin ennenkin, koska merkittävää eroa en huomannut sileällä juuri muutenkaan vatsan ollessa huonompana. Meiltä hajosi vähän aikaa sitten suitsien niskahihna, joka oli muotoiltu hevoselle mukavammaksi. Olen nyt käyttänyt ns. ihan tavallista niskahihnaa - johtuuko siitä vai jostain muusta, mutta Champ on ollut hieman epätasaisempi suustaan ja heittänyt kieltään vähän normaalia enemmän ulos. Hankinnassa on siis uusi niskahihna tai oikeastaan kokonaan uudet suitset! Ajattelin vihdoin ostaa ne talvella himoitsemani Micklemit, jos saan rahat kokoon.
Hippolan kouluratsastusklinikka joulukuussa 2013 |
"Olenpas mä komea, tai no kyl mä sen tiesinkin jo...!" |
Laamaratsu luuli olevansa villiponi :D |
Viime viikolla otin Champin kanssa vähän rauhallisemmin, emmekä käyneet valmennuksissa. Tältä viikolta kouluvalmennus jää väliin aikatauluongelmien vuoksi, mutta torstaina olisi tarkoitus käydä hyppäämässä jotain, mikäli vatsa on siihen mennessä ok. Voisin hyvin lähteä jo nykyisenkin tilanteen puitteissa hyppäämään, mutta parempi katsoa tilanne uudestaan vielä lähempänä.
Ypäjän kisat jätän tällä kertaa väliin kisaamisen osalta ja suuntaan sinne toimihenkilötehtäviin. Siitä seuraavalla viikolla onkin helatorstai ja kisat Riihimäellä, joissa olisi tarkoitus hypätä kaksi luokkaa. Mulla alkaa ensi viikolla loma, joka kestää kolme viikkoa! Ensimmäinen viikko tästä kuluu viimehetkien pänttäämisiin, mutta kesäkuun 4. päivä lähtien otan rennosti miltei kaksi viikkoa ja nautin alkukesästä. Jes!
Liityin vähän aikaa sitte Harjun Hurjat ratsastusseuraan ja tullaan tonne syksyllä. Aion sitten ottaa bloggaajien kanssa yhteiskuvia :3 Ihana Champ! <3
VastaaPoistaKiva että tulet paikalle. :)
PoistaHyvä postaus :) Mitä kautta voisi päästä tonne HIHSsiin töihin?
VastaaPoistaLaita järjestäjille viestiä, sitä kautta varmaan helpoin :)
PoistaOlin viime vuonna horse show:ssa. Oli todella mahtava tapahtuma niin on tänäkin vuonna pakko olla paikan päällä :) Tällä kertaa on ostoksiakij listalla, kun sain tammikuussa ensimmäisen ponini :)
VastaaPoistaJes, kiva kuulla! Siellä nähdään :)
PoistaOooo! Jos vaan on kelejä, niin tulen kuvaamaan Riihimäelle :) Olisi kyllä niin superia nähdä teidät livenä hyppäämässä :)
VastaaPoistaTuu ihmeessä! :)
PoistaTosi kiva postaus :) Olis kiva jos tekisit taas normitallipäivästä videoo! Tässä pari kysymystä:
VastaaPoistaMiten saat hevoset muotoon?
Miten vaihdat laukan?
Miten laitat hevosen menemään askeleenpidennystä?
Varmaan joskus teen, kunhan kerkeän :) kannattaa kysyä noita valmentajalta, joka osaa selittää asiat oikein ja sut ratsastajana tuntien!
PoistaHeh oltiin eilen samoissa pääsykokeissa, samassa salissa jopa :)
VastaaPoistaAijaa haha :D mä en hakenut Tampereelle silleen ykkösenä, kun panostan Helsinkiin enemmän, niin en ollut lukenut niitä artikkeleita juuri ollenkaan (silmäilin kerran läpi) nii en osannu vastata niiden pohjalta ollenkaan niihin kolmeen tehtävään... Hups :D sovelsin sitten vaan jotain omaa..
PoistaMäkään en ollu niitä pahemmin lukenu, menin nyt lähinnä kattoo millaset ne kokeet on ja ens vuonna haen sit tosissani. Tsemppii helsinkiin, itekin tuun vielä sinne! :D
Poista