#569: Paras kisatulos ikinä!

Heh heh, otsikko on silkkaa sarkasmia. Olimme viime viikonloppuna Tuomarinkylässä hyppäämässä ensimmäistä kertaa Este-Jussi -aluekisoissa ja odotukset olivat kyllä korkealla: kiva kisapaikka, hyvää seuraa ja kaunis sää. Otimme kuitenkin Champin kanssa molemmista luokistamme (110cm ja 110-120cm) tulokseksi hylätyn, sillä emme päässeet lähtölinjan, saati ensimmäisen esteen yli. Hupsista!

 

Aamu alkoi oikein leppoisasti, sillä mun ensimmäinen luokka alkoi vasta puoli viideltä ja kerkesin siksi nukkua miltei puoleen päivään asti - ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin. Olin aivan hermona kotona, enkä saanut syötyä kuin pari haarukallista makaronia. Oikeastaan täytyy myöntää, että olin hermoillut koko edeltävän viikon ja itse kisapäivänä olin suorastaan paniikissa. Meinasin oksentaa jo pelkästä ajatuksesta, että joudun pukemaan kisavaatteet päälleni ja yrittää selvitä hengissä maaliin asti. Hyppääminen itsessään ei tietenkään pelottanut, mutta se kisatilanne ja kaikki siihen liittyvä olivat mulle suoranainen musta vaate.

 

Tässä postauksessa on tuhat ja yksi kuvaa! Kaikista kuvista kiitokset Sallalle :)

 

Lähtökohdat eivät siis olleet kovin kummoiset. En muutenkaan ole kilpailijatyyppiä ja tällainen kahdeksan kuukauden kisatauko (jos ei lasketa Riders Innin seurakisoja toukokuussa) ei varsinaisesti ole auttanut asiaa.. Valitukset eivät kuitenkaan auttaneet, joten rauhallisin mielin täydellisesti halvaantuneena letitin hevosen ja pakkasin varusteet kisakaappiin. Eikun menoksi!

 

Kisapaikalla kaikki oli onneksi kovin rentoa ja mukavaa. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja löysin heti kourallisen tuttuja, joiden kanssa vaihtelin kuulumisia ja seurasin hetken ratoja. Esteet olivat simppeleitä, ei mitään ihmeellistä missään. Oman luokan lähestyessä varustimme hevosen ja lähdin kohti verryttelyä. Pikainen radankävely ja siitä sitten selkään. Veryttelyssä kova yritys saada hevonen kahden ohjan ja pohkeen väliin, tuloksen ollessa heikohko. Champ oli kyllä varsin kiva ratsastaa, eikä tuntunut ollenkaan jännittyneeltä, mutta oman jännittämiseni vuoksi jäin lähinnä seilailemaan edestakaisin verryttelyaluetta antaen hevosen kulkea kilometrin mittaisena valtamerialuksena. Se hyppäsi nätisti, vaikka tulin välillä vähän lähelle tai kauas. Tämän kaiken näette videolta, johon latasin verryttelyn materiaalit mukaan ratavideoiden puuttuessa.

 

 

Jokainen ratsukko pääsi ennen omaa suoritustaan edellisen ratsukon ajaksi tutustumaan areenaan. Kävelin, ravasin ja laukkasin odotellessani omaa vuoroani kiertäen kenttää joka suunnasta ympäri. Champ oli ihan kiva, joissain kohden hieman jännittynyt, muttei kuitenkaan vastahakoinen. Lähtömerkin soidessa nostin laukan ja lähestyin kohti ensimmäistä estettä, joka oli pysty verryttelystä pois päin. Ennen lähtölinjaa Champ pysähtyi ja kääntyi ympäri, joten otin uuden lähestymisen samalla tuloksella. Lopulta ruuna jäi pomppimaan verryttelyn laidan viereen, eikä suostunut menemään lähellekään estettä. Tarpeeksi pitkään pompittuamme tasajalkaa, vihelsi tuomari meidät ulos. Käänsin Champin tietysti vielä uudelleen estettä kohden, tarkoituksena ratsastaa esteen vierestä ja tällä kertaa Champ laukkasi nätisti sen ohi. Katsomossa oli kuulunut kommentteja tyylillä "mä en katsoisi tuollaista sikailua yhtään" ja "jos mun hevonen tekisi noin, kyllä veri lentäisi".

 

Kehuin tietysti hevosta heti, kun se meni sinne, minne halusin. Pohdimme Millan, Sallan, Idden ja parin muun ratsastajan kanssa, miksi hevonen teki niin. Verryttelyssä se oli hyvä, eikä se jännittynyt ennen rataa kuin vasta ratsastaessani kohti ensimmäistä estettä. Tiedostin sen, että muutin ratsastustani paljon aggressiivisemmaksi lähtömerkin saatuani ja päätimme siis kokeilla seuraavaan luokkaan erilaista tekniikkaa. Sain kaikilta moitteita siitä, että kehuin hevosta radalta tullessani. Mun olisi kuulemma pitänyt antaa porkkanoiden sijaan keppiä. Noh, Champ oli liian söpö sellaiseen ;)

 

Radankävelyssä Millan kanssa. Nuo esteet alkavat olemaan jo esteen kokoisia :D

 

Uusi yritys siis! 110-120cm luokan verryttelyssä Champ oli ihan mahtava. Milla laittoi mut todella töihin, eikä katsonut hetkeäkään sitä, että menin ohjat liian pitkänä ja päästin hevosen yhtään pohkeen taakse. Hypyt olivat isommilla esteillä teräviä, ilmavia ja pyöreitä. Vaikka olin hypännyt yhden luokan - tai siis yrittänyt hypätä - ja epäonnistunut siinä surkeasti, ei jännitys silti hellittänyt. Kokeilin radalle uutta taktiikkaa: heti portista sisälle päästyäni nostin laukan ja laukkasin koko edellisen ratsukon suorituksen ajan siirtämättä hevosta kertaakaan käyntiin. Tein vähän temponvaihteluita ja yritin pitää hevosen avuilla, pohkeen edessä. Tervehdin laukasta pysähtymättä kertaakaan ja suuntasin kohden ensimmäistä estettä, joka oli ihan kentän toisessa päässä. Yritin ratsastaa estettä kohden muuttamatta mitään. Jälleen sama homma, Champ veti esteen ohi, eikä halunnut mennä sen lähelle. Toisella yrittämällä toistin saman virheen.

 

Hevonen oli ollut tosi kivan tuntuinen valmistautuessani, eikä siis oikeasti yhtään jännittänyt. Champista huomaa todella sen, milloin se on jännittynyt ja siksi käpertyy itseensä tai sen, jolloin se oikeasti sikailee ja nostaa keskisormen pystyyn. Ratsastusta pitää muuttaa sen mukaan: ensimmäiseksi mainitussa tapauksessa en saa paineistaa yhtään, vaan yritän antaa hevoselle tilaa kuitenkin tukien sitä tarvittavan määrän. Kun Champ jännittyy, sen hypyistä tulee selättömiä ja se ei halua edetä. Ja ennen kaikkea, siitä tulee äärettömän herkkä ihan kaikelle. Silloin tärkeintä on saada hevonen hengittämään ja luottamaan itseensä.

 

 

Tuolla Este-Jusseissa kyse oli kuitenkin silkasta sikailusta, sillä Champ ei todellakaan ollut jännittynyt, eikä kytännyt esteitä. Saimme ihanilta tuomareilta ja ratamestarilta luvan hypätä rata kerran palkintojenjaon jälkeen Millan ja Heidin avustamana, jolloin Champ kielsi samalla tavalla ensimmäiselle esteelle. Tai ei sitä varsinaisesti kielloksi voi kutsua, kun se ei mennyt lähellekään estettä. Possuilu sai riittää ja komensin herraa kerran kunnolla. Se riitti, ja sen jälkeen kaikki sujuikin "ongelmitta". Ensimmäiselle esteelle ratsastin todella aggressiivisesti eteen, jonka vuoksi hevonen tuli lähelle ja otti puomin. Toiselle en antanut hevoselle yhtään tilaa tulla hyppyyn itse, mistä se hämmentyi ja otti tästäkin puomin mukaan. Kolmas, neljäs ja viides este menivätkin sujuvasti ja tuudittauduin tunteeseen vähän liikaakin, mikä kostautui viidennelle. Lopetin ratsastamisen kokonaan ja ajauduimme ihan puolikkaaseen askeleeseen, jonka vuoksi esteelle tuli stoppi. Fiksu hevonen, sillä eihän se halunnut hypätä 120cm korkeaa viuhkaestettä suoraan ylöspäin esteen sekaan.. Uudella yrittämällä rata loppuun hyvin: toisiksi viimeiselle Champ meinasi kiemurrella (se oli ensimmäinen este 110cm radalla), mutta viimeinen hyppy oli todella magea!

 

Muutamia katsojia oli jäänyt seuraamaan suoritustamme ja saimmekin aplodit päästyämme vihdoin maaliin. En osannut olla pettynyt tuloksiin, sillä en varsinaisesti edes päässyt radoille. Jollain sairaalla tavalla olin ehkä jopa hieman helpottunut siitä, etten joutunut itse kisaradalle, vaan sain mahdollisuuden hypätä radan kisojen jälkeen normaalissa korkeudessaan. Siis ihan oikeasti - tämä oli kauheaa tunnistaa itsestään! Mua vaan jännitti niin hirveän paljon, että lamaannuin täysin ja hevonen käytti sitä tilaisuutta häikäilemättä hyväkseen. Kun sain apujoukkoja kentälle tsemppaamaan ja kertomaan mitä tehdä, selvisin suurimman osan esteistä edes välttävästi. Jännityksen määrästä kertoi sekin, että söin ensimmäisen kerran kunnolla vasta yöllä - sitä ennen pelkkä ajatuskin ruoasta sai mut voimaan pahoin.

 

 

Loppujen lopuksi olin onnellinen, tuloksista huolimatta. Champ hyppäsi verryttelyssä ja harjoitusradalla muutamia älyttömän hienoja hyppyjä mun sähellyksestä välittämättä ja sain kerran jopa vastata kysymykseen, onko tämän hevosen hypyissä vaikeaa pysyä kyydissä, kun se avaa niin paljon takaa. Ja kun hevonen suorittaa älyttömän hyvin kotona ja paranee sileän treeneissä kerta kerralta, ei ainakaan tässä vaiheessa kannata huolestua siitä, onko hevonen esimerkiksi kipeä jostain. Toki menemme perinteisesti jossain vaiheessa vuotta rutiinitarkastukseen tutkituttamaan hevosen läpikotaisin, mutta ajankohta lienee syksymmällä.

 

Mitä tästä opimme? Kuskille paremmat kisahermot ja valtavasti startteja alle! Eihän se jännitys lähde kuin kisoja kiertämällä, niin karulta kuin se tässä kohden kuulostaakin. Harmittavasti työt haittaavat harrastusta ja pääsen seuraavan kerran kisoihin vasta heinäkuun loppupuolella. Juttelin myös valmentajieni, kavereideni, kokeneiden hevosihmisten ja vanhempieni kanssa ideasta lähettää Champ joksikin aikaa ammattilaisen ratsastettavaksi ja kisattavaksi, jotta se saisi itseluottamuksensa takaisin ja lopettaisi pelleilyn kisaradoilla. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että se ei olisi pitkäaikainen apu: kyllähän ruuna hyppää vaikka talojen yli osaavan kuskin kanssa, joka ei anna sille vaihtoehtoja ja laittaa selkeät rajat. Todennäköisesti ongelma palautuisi kuitenkin pian, sillä en olisi taaskaan päässyt itse kisaamaan ja jännitys olisi kahta kauheampaa hevosen mahdollisesti pärjättyä toisen ratsastajan kanssa. Siitä se vasta oravanpyörä syntyisi!

 

 

Linkki videoon. 

 

Nyt on lakaistava viimeiset ylpeyden rippeet maton alle ja suunnattava leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä. Heh, ei oikeasti! Onneksi tämä laji ja ennen kaikkea kisaaminen ovat mulle pelkkää kivaa harrastamista, joten mun ei todellakaan pidä masentua vastoinkäymisistä. Itsesäälissä vellomisen sijaan yritän sisuuntua ja todeta, että ensi kerralla ei voi ainakaan mennä huonommin! Loppujen lopuksi saan olla äärettömän onnellinen, että mulla on ollut varsinainen tätikuljetin vajaan kahden ensimmäisen vuoden ajan: sen jälkeen olen joutunut opettelemaan ratsastusta. Kaikille ratsukoille tulee epäonnistumisen kausia, eikä niistä kannata tehdä suurta numeroa. Eiköhän me tästä vielä joskus nousta :)

 

Jos joku tietää, mistä voi ostaa paremmat kisahermot, kertokaa ihmeessä!