keskiviikko 24. helmikuuta 2016

#697: Videopostaus Ypäjältä

Lupailin teille videoita Ypäjän kisaviikonlopulta ja toden totta, niitä tuli kuvattua enemmän kuin tarpeeksi. Videokoosteen sijaan saattekin nyt katsella parikymmenminuuttista videopostausta! 

Videopostaukset ovat sellaisia, joita multa toivotaan todella usein: jos ei täällä blogin kommenttikentässä, niin muiden sosiaalisen median palveluiden puolella. Oikeasti hyvän videopostauksen tekeminen vie yleensä aika paljon aikaa, joten sellaisten toteuttaminen on hieman liian työlästä normaalissa arjessa. Pyörittelen päivittäin mielessäni paljon ideoita mitä erilaisimmista videoista, joita haluaisin joskus taikoa esille internetiin. Tässä kohden vastaan tulee paitsi käytettävissä oleva aika, myös oma osaamiseni. Siksipä joudutte jälleen tyytymään videoon, joka koostuu toistensa perään lätkityistä klipeistä ja kaikkea muuta kuin taiteellisesta toteutuksesta. Ehkä joskus jotain muuta ;)

Musta on hauskaa huomata, miten olen muuttunut ihmisenä viimeisen parin vuoden aikana. Vielä reilu vuosi sitten en mielelläni esiintynyt videoilla ilman meikkiä ja jos tällaisia videoita julkaisin, yritin edes vähän katsoa miltä niissä näytän. Tällä videolla olen kyllä kaikkea muuta kuin edustava, sillä vedin Ypäjällä suhteellisen räjähtäneen näköisenä aamusta iltaan. Hetken verran piti miettiä, kehtaanko edes julkaista näitä videoita, mutta mitäpä sitä totuutta kaunistelemaan! Eipä jokaisen tarvitse näyttää huippumallilta ilman ehostusta..

Toivottavasti jaksatte katsoa videon alusta loppuun! Kertokaa ihmeessä, oliko video liian pitkä ja miellyttikö sisältö kokonaisuudessaan. Mitä siinä olisi voinut olla enemmän tai mitä olisin voinut jättää pois? Mutta pitemmittä puheitta, eikun videon pariin!


Linkki videoon. 

Kirsikkana kakun päälle muutamia kuvia Ypäjältä. Mulla on tosi paljon kuvia koneella, saatte nähdä niitä joskus tulevaisuudessa! Kaikki tämän postauksen kuvat c. Vaasan urheilukuvaus.



45 kommenttia

  1. Kiva video:). Oot paras bloggaaja<3

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva video :) ei haittaa vaikka oli vähän pitkä koska näitä on kiva katsoa!

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä video, mä tykkään kattoa sun videopostauksia, varsinkin pitkistä videopostauksista tykkään. Tää oli hyvän pituinen video.

    VastaaPoista
  4. Tosi ihana video ja kiva että näet vaivaa ♡♡ oot paras bloggaaja kaikista♡ Nää sun videopostaukset on parhaita ja pitkät Mmm;);)
    -Sofia

    VastaaPoista
  5. Oot kyllä tosi hyvä tekemään näitä videoita, vaikka muistaakseni joskus mainitsitkin ettei kameran edessä esiintyminen ole sinulle kaikkein luontaisimman tuntuista hommaa? Ja mitä tulee ihmisenä muuttumiseen nin blogin pitkäaikaisena seuraajana olen huomannut muuttumista myös, ehdottomasti positiivisempaan suuntaan, ehkä tätä voi kutsua myös nimellä aikuistuminen. ;) Aiemmin olit ehkä vähän pikkuvanhan ja koppavamman oloinen, mutta älä ota tätä kritiikkinä, koska se kuuluu kehitykseen ja niin pitääkin olla! :) Etkä ole todellakaan ollut nuorison edustaja pahimmasta päästä, allekirjoittanut on ollut jotain aivan kamalaa. :D Kaikkein hienointa on, että olet itsekin reflektoinut kasvamistasi avoimesti! Tämän takia pitkäikäiset blogit ovatkin niin kiehtovia kun ne ovat samalla myös omaelämäkerrallisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nykyään on vähän helpompaa jo puhua kameralle, mutta vieläkin se on vähän väkinäistä :) Ja sanos muuta, kyllä sen aikuistumisen huomaa ihan siitä kun lukee noita vanhempia tekstejä ja vastauksia.. Tosin en juurikaan niitä lue, ettei rupea hävettämään :D

      Poista
  6. Hei! Onko champ myynnissä? Vai miksi löydän tori.fi palvelusta tämmöisen ilmoituksen? http://m.tori.fi/vi/25100442.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, siellä tosiaan on Champ myynnissä! :D Selvästi ei ole Aada laittanut, myyjäkin on joku ihan eri... D:

      Poista
    2. Juu ei ole myynnissä, tuosta on tehty ilmoitus viranomaisille :)

      Poista
  7. Joku on tehnyt tori.fi Champista myynti-ilmoituksen...?

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Tori.fi:ssä oleva myynti ilmoitus ilmiannettu! Kannattaa selvittää kuka ilmoittaja todellisuudessa on. Vaikuttaa tekstinsä perusteella nuorelta henkilöltä ja ei ehkä ymmärrä syyllistyneensä rikokseen ilmoituksensa ja esim. kuvien luvattoman kopioinnin takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri, harmittavaahan se on, että tod.näk. leikkimielessä tehty ilmoitus on todellisuudessa vähän isompi juttu, jos asiaa vie eteenpäin :/

      Poista


  10. Ei tosiaan ole varmasti sinun ilmoitus?

    VastaaPoista
  11. Olet paras bloggaaja maailmassa ja Champ on söpö!!! :) Onko Champ muuten myytävänä kun siitä on myynti ilmotus torissa? :0

    VastaaPoista
  12. Tosi kiva katsoa videopostauksiasi. Varsinkin sellaiset kohdat joissa kerrot talli- ja kisapäivistä ovat kiinnostavia. Hyvä video ja pituus oli juuri sopiva, kyseessä oli kuitenkin useampi päivä. 10-30 minuuttia on minusta paras videopostauksen pituus. Onnea sijoituksista! :)

    etenemisentempo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  13. Teidän täytyy olla jotain 10- vuotiaita jotka kyselette onko Champ oikeasti myynnissä. Voi hyvää päivää ei tietenkään ole myynnissä vaan joku lapsi on jonkun päähänpiston saanut ja tehnyt tuon ilmoituksen. Vain idiootit myyvät hevosia jossain Torissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuosta palvelusta myyntipaikkana en tiedä, mutta eiköhän tuon ilmoituksen kieliasusta ja hinnasta voi päätellä, ettei ihan todenmukainen ilmoitus ole :)

      Poista
  14. Champ tosiaan "myynnissä" mm-tason hevosena.. Ilmiantaisin jos osaisin käyttää tota tori.fi:tä

    VastaaPoista
  15. Ilmiannoin sen myynti-ilmoituksen

    VastaaPoista
  16. http://tori.fi/vi/25100442.htm

    VastaaPoista
  17. Super kiva postausvideo! Musta on aina hauskaa ku sinun ystäväsi aina myös esiintyvät videoissa ja ovat 'menossa mukana' :D Mikä Sarina on ammatiltaan? Onko hänellä nyt tai onko ollut omaa hevosta? Millä tasolla hän kilpailee jos kilpailee? :) Kerro hälle terveisiä et hienot sykeröt kyllä teki! ;)

    Tämmönen aika random kysymys, mut huuteleeko Champ koskaan kisareissuilla tai ihan vaan kotioloissa muille hevosille? :)

    Musta nää kaikki videopostaukset ja äänivideot on parhaita, sua on kiva kuunnella ja ainaki mun mielestä oot just tosi luonnollisesti kameran eessä!

    Ootko koskaan käyny uimassa Champin kanssa? :) Jos et, miksi?

    Onnea vielä sijoituksista! Näytitte super hyvältä radalla, ois kiva joskus päästä livenä näkee teidän suorituksianne ja ottamaan kuvia.. harmi että asun niin kaukana pk-seudulta..

    Ihanaa loppuviikkoa sulle & Champille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Sarinalla on ollut poni, jonka kanssa hän kilpaili esteillä. Nykyään hän on hevoshommissa mukana muuten :)

      En ole kuullut Champin hirnuvan koskaan toiselle hevoselle! Joskus se on hörissyt mulle, jos se haluaa ruokaa. Hirveän hiljainen tapaus siis. Uittaa en ole päässyt, sillä täällä lähellä ei ole paikkoja :(

      Mukavaa viikonjatkoa myös sulle :)

      Poista
  18. Olisi kiva nähdä tarkemmin miten pakkaat hevosen ruuat mukaan pidemmille kisareissuille! Ja oli kyllä taas kiva videopostaus, teidän matkustelu ja toimiminen kisapaikoilla näyttää aina niin helpolta ja vaivattomalta (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voisin joskus koittaa kuvailla :) kiva kun pidit!

      Poista
  19. Sulta löytyy kyllä ihan superkiva blogi! En oo vielä pitkään kerenny seurailemaan, mutta ihanan asialliselta ja vastuuntuntoiselta ihmiseltä vaikutat - ja se heijastuu myös blogiteksteihin ja videoihin. Plussat myös ääniraidallisista, niitä on aina yhtä mukava kattoa! Videopostaus oli aika pitkä, muttei käynyt tylsäksi missään vaiheessa :) Siitä mieleen tulleena, olen hetken seuranneena ymmärtänyt että Champilla on jossain vaiheessa ollut mahahaava (?), niin ihan uteliaisuudesta kyselisin että mitä ruokintaan kuuluu tällä hetkellä, stressaako heppa kisamatkoista/uusista paikoista millään tavoin ja miten olette pyrkineet ennaltaehkäisemään? :) Silmiin pisti myös se, että teillä vissiin kuljetuksessa käytössä jännesuojat kuljetussuojien sijaan (tai sitten video eri tilanteesta), miksi näin, vai eikö Champ siedä kuljetussuojia?

    Ihanaa jatkoa teille ja tsemppiä kevään kisoihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon ja kiva, että olet löytänyt tänne blogiin :)

      Champilla on tosiaan ollut mahahaava, joka todettiin sille noin vuosi sitten melkoisen pahana ja parantuneeksi se tähystettiin kesäkuun alussa. Pitkä prosessi siis.. Se syö nykyään jatkuvalla syötöllä egykardia ja kisoissa gastrogardia, matkojen tai muuten stressaavien juttujen jälkeen pari päivää antepsinia 30tb/päivä. Ruokinta on suunniteltu ell kanssa: mahdollisimman vähän tärkkelystä eli viljaton täysrehu, runsaasti heinää ja lyhyet ruokintavälit. Tällä kombolla on ainakin toistaiseksi (kopkop) saatu maha pysymään hyvänä!

      Champ ei näytä stressiä ulospäin, se on kokenut reissaaja. Pitkillä kisaviikonlopuilla se syö vähän huonommin heinää, mikä on tietysti yksi merkki jonkinasteisesta stressistä. Olemukseltaan heppa on kuitenkin oma utelias itsensä, se tykkää seurata tapahtumia ja hengata muiden seurana!

      Kuljetuksessa meillä on tosiaan etujaloissa jännesuojat ja bootsit, takana w-healing lämpösuojat. Kuljetimme Champia kuljetussuojilla toista vuotta, mutta se ei viihtynyt ne jalassa. Se matkustaa tosi rauhassa ja hyvin, joten tuo viritys on ajanut asiansa paremmin kuin hyvin :)

      Poista
  20. Kulkeeko Champ kisoihin traikulla, vai autossa? Jos Champ kulkee traikussa, mihin laitat tuon sun kisakaapin matkanajaksi, kun ilmeisesti vetoautona on henkilöauto? Mielenkiinnosta vain kyselen, koska minulla on ollut aikaisempina vuosina käytössä iso paku vetoautona, mutta nyt enää "vain henkilöauto". Minulla on vain yksi hevonen, joten traikkuun se mahtuisi, mutta miten sen saisi sidottua hyvin sinne? :D t. Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trailerissa se kulkee, kisakaappi menee toisen hevosen paikalla kiinnitettynä etupuomiin. Meidän kisakaappi on sen kokoinen, että se mahtuu siihen juuri sopivasti :)

      Poista
  21. Onko sulla nykyään siniset jalustimet vai näyttääkö vaan :D

    VastaaPoista
  22. Ois kiva saada postaus letityksestä, niin hienot letit sarina tehny :) kunnon ohjeet näin kisakauden alkamisen kunniaksi ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kysyä, jos Sarina haluaa tulla tekemään letit tätä varten ;)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat