perjantai 11. maaliskuuta 2016

#705: Sata syytä rakastaa kevättä

Ensi viikolle on luvattu miltei kymmenen astetta lämmintä. Vaikea uskoa, mutta kyllä se kevät taitaa vihdoin ja viimein kurkistaa kulman takaa! Tosin nyt, kun tästä ääneen iloitsen, tulee tänne eteläiseen Suomeen varmasti jonkinlainen vuosisadan lumimyrsky.

Ensimmäisen kerran iloitsin talven loppumisesta jo helmikuun alussa. Lumet sulivat pois, linnut lauloivat keväisiä säveliään ja kirkas aurinko valaisi maailmaa pilvettömältä taivaalta. Hehkutin aikaista kevättä kavereilleni sydänlasit nenälläni, mutta sain takaisin lähinnä murahduksia siitä, ettei kevään tulisi olla vielä ovella. No ei kalenterin mukaan, mutta eipä lumien lähteminen haitannut yhtään! Mutta kuten vanha sananlaskukin kuuluu, ei olisi kannattanut nuolaista ennen kuin tipahti - seuraavalla viikolla saimme uudet lumikinokset ja hankikelit jatkuivat.

Mulla ei ole mitään talvea vastaan, sillä rakastan kaikkia vuodenaikoja. Jostain syystä tämä vuosi on ollut enemmän ja vähemmän rikkonainen lumitilanteen osalta ja näin ollen esimerkiksi hankitreeniä ei ole juuri päässyt hyödyntämään. Milloin on ollut liian kosteaa, milloin liian vähän lunta, milloin liian kova hanki ja mitä vielä. Toki mukaan on mahtunut päiviä, jolloin pellolla on päässyt nauttimaan ihan mahtavasta säästä ja oikein kunnon hankijumpasta sen parhaan nelijalkaisen silkkiturvan kanssa. Niissä hetkissä maailma on pysähtynyt ja elämä on tuntunut täydelliseltä. Siitäkin huolimatta odotan tulevaa kevättä enemmän kuin koskaan ennen.


Tässä postauksessa hevoskuvia viime keväältä :)
Jouduin oikein pysähtymään ja miettimään, miksi tuleva kevät on mulle tänä vuonna niin iso juttu. En ole koskaan mieltänyt itseäni kevätihmiseksi sen enempää kuin muidenkaan vuodenaikojen. Alkaessani pohtia syitä innokkuudelleni tajusin muutaman seikan, jotka todennäköisesti vaikuttavat käsitykseeni tulevasta neljänneksestä. Koska itsetutkiskelu on hauskaa ja tulokset omalla tavallaan myös hevosiin liittyviä, halusin jakaa nämä pohdinnat teille ja samalla haastaa teitä miettimään asiaa omalta kannaltanne. Onko elämässänne luvassa jotain erityisen kivaa kevään aikana? 

1. EI PÄÄSYKOELUKEMISTA
Uskomatonta. Tämä on ensimmäinen vuosi sitten lukion loppumisen, kun mun ei tarvitse hukuttautua pääsykoekirjojen maailmaan. Mun ei tarvitse stressata itseäni hengiltä siitä, saanko ikinä opiskelupaikkaa ja joudunko oikeasti nöyrtymään hakemalla jollekin toiselle alalle, jonne on helpompi päästä sisälle. Ei tarvitse! Elämällä on selkeä suunta ja mä opiselen alaa, josta voin todella sanoa nauttivani. 

Pääsykoelukeminen on oikeasti ihan oma juttunsa. Itse aloitin valmistautumisen miltei puoli vuotta aiemmin jaksottaen kaikki viikottaisella ohjelmalla ja suunnitellen jokaiselle päivälleni minuuttiaikataulut. Monelta herään, milloin olen tallilla, missä välissä ehdin nähdä ystäviäni ja minkä ajan pyhitän lukemiselle. Jollain sairaalla tavalla nautin tuosta kaikesta, mutta toisaalta olen iloinen siitä, ettei sama rumba ole tällä hetkellä menossa. Tsemppiä kaikille teille, joilla pääsykokeet ovat tänä keväänä edessä!



2. KISAKAUSI
Edellisinä vuosina mun kisakausi on alkanut kunnolla vasta kesällä, sillä olen joutunut panostamaan enemmän juuri pääsykoelukemiseen. Viime kaudella ongelmaksi muodostui myös Champin mahahaava, jonka vuoksi ensimmäinen kisastartti otettiin vasta toukokuussa. Tänä vuonna meidän kausi alkoi jo helmikuussa, eikä ainakaan toistaiseksi näy syytä, miksei se jatkuisi yhtä aktiivisesti läpi kevään ja toivottavasti koko vuoden. 

Koska tänä vuonna mulla on mahdollisuus kilpailla enemmän jo heti alkuvuodesta, en halua lähteä kiirehtimään ja nostamaan luokkatasoa turhan nopeasti ylös. Esimerkiksi tulevana sunnuntaina hyppään Ainossa edelleen 100cm ja 110cm, vaikka tuo pienempi korkeus tuntuu oikeasti pieneltä. Haluan, että mulla on täysi varmuus noilla korkeuksilla, jotta voin hyvillä mielin siirtyä seuraavalle tasolle ja tehdä siellä yhtä varmaa tulosta tietäen, että kykenen siihen itse. 

Työt tulevat toki verottamaan muutamia mahdollisia kilpailuviikonloppuja, mutta siitäkin huolimatta odotan tulevia kisoja enemmän kuin koskaan ennen. Täytyy vain suunnitella kisakalenteria järkevästi niin, että pääsisimme korkkaamaan myös jotkin koulu- ja kenttäkisat ;)



3. IHANAT YSTÄVÄT
Vaikka tämä kuulostaa melkoisen kliseiseltä, en voi liiaksi painottaa ystävien merkitystä elämässäni. Tänä keväänä mulla on niinkin hyvä tilanne, että lähes kaikki parhaimmat ystäväni ovat muuttaneet takaisin Suomeen. Lisäksi sain viime vuonna aivan ihanan uuden ystävän, jonka ansiosta elämästäni on tullut entistä hulvattomampaa. En malta odottaa niitä kaikkia seikkailuja, joihin päädymme kavereideni kanssa tulevan kevään aikana: mukana on kaikkea teemabileistä jäähallikeikkoihin, hevoshommia unohtamatta. Olemmepa päättäneet myös majoittuvamme juhannusfestarit hevosrekassa ja suuntaavamme syksyllä Ibizalle lomailemaan..

4. EDISTYVÄT OPINNOT
Päästessäni sisälle yliopistoon ajattelin, että suorittaisin kandiopinnot kolmessa vuodessa huolimatta siitä, että mulla oli takana kerrytettynä ennestään opintopisteitä avoimen yliopiston puolelta. Olin kuullut hurjia tarinoita siitä, miten rankkaa opiskelu olisi jo ihan opiskelun osalta ja kun itselläni tulisi mukaan kuvioihin vielä hevonen, blogi ja arkityö, en halunnut ottaa asiasta sen enempää stressiä. 

En siis todellakaan olisi uskaltanut ajatella, että suorittaisin opintoja melkoisen reippaalla tahdilla. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että tulen suorittamaan tämän opintovuoden aikana noin sata opintopistettä. Näin ollen mulle jää ensi syksylle ihan muutama hassu kurssi sekä itse kandiseminaari, joten siirtyisin maisterivaiheeseen jo viimeistään ensi vuoden tammikuussa. En todellakaan osaa sanoa, miten tässä näin kävi, mutta en valita! Nyt keväällä mulla tulee olemaan aika vähän varsinaisia luentoja, mutta kirjatenttejä ja laajoja esseitä sitäkin enemmän. 



5. ERILAISET TAPAHTUMAT
Koska en ole kahlittuna pääsykoekirjojen pariin, pääsen tekemään tänä keväänä yhtä jos toista edellisvuosia enemmän. Olen esimerkiksi lähdössä juuri Tampereen hevosmessujen aikaan Brysseliin vierailemaan muun muassa Euroopan parlamentissa, mutta yritän silti tulla käymään hevosmessuilla lauantaina. Hevosmessut eivät liene ainoa hevostapahtuma, johon haluan kulkuni suunnata, sillä yritän päästä vierailemaan erilaisilla klinikoilla ja toki viettää aikaani toimihenkilönä kisoissa Ypäjällä. 

Yliopiston puolesta keväällä on luvassa mitä erilaisimpia tapahtumia aina teemasitseistä vappurientoihin, mutta yksi odotuksen aihe lienee Helsinginkadun Appro. Saatammepa vielä isäni kanssa lennähtää (kirjaimellisesti) valkoisin siivin naapurimaahamme seuraamaan Josh Grobanin esiintymistä toukokuussa, jos vain saan työkuvioni järjestettyä suotuisaksi sen osalta. 

Tähän kevääseen mahtuu paljon ja vielä enemmän on luvassa! Olen oikeasti tällä hetkellä niin onnellinen kaikesta, etten osaa edes pukea tätä kaikkea sanoiksi. Tässä postauksessa ei ollut sen enempää päätä eikä häntää, mutta toivottavasti tekin saitte jonkinlaista inspiraatiota kevään odotukseen :)

25 kommenttia

  1. Selasin just sun instaa ja 51 viikkoa sun hiustenleikkuusta eli vuosi aika tarkalleen, ootko leikannu yhtää sen jälkee? Katoin vaa videolta että aika paljon kasvanut! Ootko aatellu uudestaa leikata vähän lyhyemmiksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on näitä leikattu tässä jo noin 7-10cm :) kasvaa aika nopeesti nimittäin! En oo nyt ajatellut, mutta mä käyn yleensä kerran puolessa vuodessa kampaajalla ja saan silloin jonkun inspiksen :P

      Poista
  2. Heihei talvi ja tervetuloa kevät♥ Ihanaa kun asfaltti näkyy ja linnut laulaa. Aprillipäiväkin lähestyy kovaa vauhtia, jolloin saan yhden numeron lisää ikämittariin :) Suunnitelmia keväälle, kesälle saati koko elämälle ei ole mutta päivä kerrallaan!

    VastaaPoista
  3. Mikset käytä kuvissasi tekijänoikeusmerkintöjä? Vähän hei krediittiä niille jotka sinuakin kuvaa kentän laidalla ja käyttää aikaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä postauksessa on yksi kuva, joka on ulkopuolisen valokuvaajan ottama ja senkin olen kuvaajan nimen kanssa julkaissut aikoinaan. Toki se olisi pitänyt laittaa nytkin, mutta kiireessä en ehtinyt nimeä kaivaa, pahoittelut siitä! Nuo kotikuvaajani eivät halua nimeään kuvien yhteyteen :)

      Poista
  4. Mä samaistun kyllä tuohon mitä kirjoitit pääsykoelukemisesta :D Itse olen hakenut lukion päätyttyä jo kolme kertaa yliopistoon opiskelemaan sosiaalityötä, mutten ole päässyt :/ Nyt on siis neljäs hakukerta (ja neljäs vuosi) menossa, ja luen taas hiki päässä... Kuitenkin tiedän mitä halua opiskella, joten on vaikea kuvitella että hakisin toiselle alalle, vaikka sisäänpääsy onkin osoittautunut vaikeaksi. Lisäksi tiesin kyllä, että alalle on paljon hakijoita ja opiskelupaikkoja suhteessa hakijoiden määrään vähän. Kyllä mä vielä joku kerta pääsen opiskelemaan ;) Jos en nyt niin tulevaisuudessa sitten! Välivuosina olen tietysti tehnyt töitä, ja onhan sekin ihan hyvä että työkokemus karttuu... Koen kyllä vahvasti, että haluaisin jo vihdoinkin opiskelemaan työnteon sijaan.

    Kiva kuitenkin, että sä olet jo päässyt haluamallesi alalle, onnitellut siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että pääset tänä vuonna opiskelemaan! Tuolla panostuksella olisit sen varmasti jo ansainnut :)

      Poista
  5. Ou my god mitkä nopat oot tehny vielä tän kaiken lisäksi! Sulla on kyllä terävä pää ��

    VastaaPoista
  6. Oi kuulostaa hyvältä sun suunnitelmat keväälle! Itsekin odotan kevättä jo hurjasti, on ihana nytkin kuunnella kuina linnut laulaa ja lumet sulaa tiputtaen vettä katolta. Itselle kaiken lisäksi vielä kaikkea kivaa suunnitteilla oman hepan kanssa. Yhtenä mainitsemisenarvoisena meidän ja minun ensimmäiset kisat koskaan, kauhulla mutta samalla innolla odotan tätä kokemusta! :)

    VastaaPoista
  7. Vau,ihan uskomattoman palbon noppia! Oot selvästi lukemassaoikeeta alaa, ei sitä muuten jaksais :)

    Kun oot kova Champpia klippaamaan, niin leikkaatko turpakarvatkin pois? Jotenkin näissä kuvissa kiinnitin huomiota, etten semmosia Champilla nää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tuo on kivaa :) klippaan vähän vaihdellen turpakarvat pois, yleensä jätän kyllä parin sentin verran mutta pitkiä ne eivät missään nimessä siis ole :)

      Poista
    2. Mm. Hevostietokeskus suosittelee, että tuntokarvoja ei klipata pois:"Jokainen yksittäinen tuntokarva on siten hevoselle erittäin tärkeä aistinelin, eikä niitä saa poistaa kosmeettisista syistä." (http://www.hevostietokeskus.fi/index.php?tid=296). Myös Hippos sanoo Hyvän hevosenpidon oppaassa, että tuntokarvoja ei tule leikata. Ei siis kaikki mikä ei ole kiellettyä, ole hyväksi. Ei se Saksakaan muuten vaan tuntokarvojen klippaamista kieltänyt...

      Poista
  8. Moikka. Tää ei oikeestaan liity tähän postaukseen mutta minkä merkkinen sun enkkuviltti on? :) Ootko tykännyt siitä? Oon miettinyt että onko olemassa jotain hyviä feikkejä vai kantsiiko vaan satsata aitoon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan se aito ja oon kyllä tykännyt, se on käynyt pesunkin kärsimättä sen enempää :)

      Poista
  9. Tartuin tuhon ypäjän toimihenkilö juttuun Miten olet päässyt ytoimihenkilöksi ja osaatko sanoa mitä vaatii, jos haluaisi päästä kisoihin hommiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun vaan viestiä kisajärjestäjälle ja sitä kautta hommiin! Tarvitsee osata nostaa puomeja maasta ja olla reipas tekemään ulkona hommia, jos esim radalle lähtee. Ei siinä muuta tarvita kuin talkoohenkeä :)

      Poista
    2. Ihanaa, kiitos vastauksesta:)

      Poista
  10. Aika mieletön suorittaja olet!

    Tyhmä kysymys, mutta mitä kanditutkinto tarkoittaa? Entä maisteri? Mitä töitä voit siis tulevaisuudessa tehdä? :') koska valmistujaiset?

    Onko sulla koskaan huonoa päivää? :D sun blogi on niin positiivinen, että mietin onko sulla lainkaan "vittuuntumis"päiviä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D http://www.helsinki.fi/viestinta/opiskelu/parakenne.html tuon linkin takaa löytyy sekä kandi- että maisteritutkinnon tutkintorakenteet. Kandi on siis ennen maisteria suoritettava koulutus. Maisterin jälkeen voi väitellä tohtoriksi jos haluaa ja jaksaa :) mun pitäisi valmistua kandiksi ensi syksyn aikana ja maisteriksi sitten toivottavasti 2018 tai 2019, jos menen vaihtoon!

      http://www.helsinki.fi/viestinta/opiskelu/viestintaoppiaineena.html tuon linkin takaa taas löytyy enemmän tietoa viestinnästä. Mä haluaisin painottua organisaatioviestinnän pariin, ehkä julkisen hallinnon puolelle :)

      On mullakin huonoja päiviä, yleensä vaan jos mua väsyttää paljon. Enkä mä silloin ole mitenkään vihainen, enemmänkin surullinen tai sellainen vähän "tyhjä" :D

      Poista
  11. Pakko kysyä, mitkä ratsastussaappaat sulla on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mountain horsen supreme high rider :) käytän kyllä parlantin chapseja suurimman osan vuodesta!

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat