#782: Kulissien takana

Ratsastus ei mene aina kuin elokuvissa. Tai siis lajityypillisemmin sanottuna kuin Dujarinin maailmanennätysradalla. Oikeastaan se ei mene koskaan niin, jos puhutaan asioista ihan suorilla termeillä. Homman suola taitaakin piillä juuri siinä - täydellisyyttä on kiva tavoitella, vaikkei sinne voi koskaan ylettää. Outoja nuo hevosihmiset.

Internetin ihanalla aikakaudella täydellisyyden tavoittelemisesta on tullut eräänlainen normi. Jos otat itsestäsi kuvan, muokkaat sitä tavalla tai toisella ennen julkaisemista. Kuvaa käännetään, värejä säädellään ja päälle tungetaan filtteri jos toinenkin. Tai jos filtterien käyttö on vielä vierasta, tehdään valinta kuvasta ainakin jollain tasolla: valitaan se paras, juuri edustavin otos itsestä. Ja jos sellaista ei juuri sillä hetkellä ole mahdollista saada, kuvataan hevostarvikeliikkeen myymälää, kädestä löytyvää Starbucksin frappuccinoa tai laskevaa aurinkoa lenkkimäen päällä. Enkä edes vitsaile, koska tuolta näytti oma my storyni Snapchatissa eilen. 

Cogito, ergo sum. Ajattelen, siis olen - näin kuuluu René Descartesin filosofinen lausuma, joka on sittemmin muodostunut yhdeksi länsimaisen rationalismin kulmakivistä. Kirjoitin tuon lausahduksen hieman muunneltuna blogiini jo joulukuussa 2013, mutta lainaan itseäni uudelleen hieman erilaisessa valossa. Descartesin lausahduksen voisi kääntää nykyajalle myös muotoon "julkaisen, siis olen". Nimenomaan sosiaalisessa mediassa. Kuvia, tekstejä, videoita. Ja mikäli mahdollista, vain parhaita puolia korostaen ja tietynlaista kuvaa luoden. Ei kukaan halua julkaista itsestään tarkoituksenmukaisesti juuri niitä huonoimpia otoksia tai päästää suustaan puoliksi valmiita lauseita. Ei aikakaudella, jossa virheistä voidaan sakottaa rankasti - vaikka ne virheet olisivatkin inhimillinen osa meitä itseämme.

Ja näin meillä ratsastetaan. Champ oli eri mieltä raipasta.. Teatraalinen? :D

Täydellinen käynti, etten sanoisi!

Takaosa loistavasti alla ja liike suoraan ylämäkeen. Mallisuoritus!

Jos ratsastukseen olisi olemassa filtteri, käytettäisiin sitä varmasti ihan koko ajan. Sellainen, joka saisi suorajalkaisimmankin kipittäjän näyttämään Valegrolta kuvissa ja videoissa. Ajatus on tällaisenaan korni, mutta se on oikeasti täysin sama asia kuin selfieiden kanssa. Kyllähän me kaunistelemme itseämme niissäkin milloin minkäkin tehosteen kera. Kuvia muokataan, koska haluamme muodostaa itsestämme tietyn kuvan muille ja samalla muokata omaa identiteettiämme. Kauniit kuvat saavat aina enemmän tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa. Ja ne tykkäykset tuntuvat olevan nykyään elinehto, monessakin asiassa. 

Mitäpä jos laitettaisiin elämä risaiseksi. Ei mietittäisi filttereitä tai sitä, miltä näytetään kuvissa ja videoissa. Tai miten se hevonen liikkuu kuvassa, onko sen viimeinenkin häntäjouhi oikeassa kulmassa taustan valkoiseen lankkuaitaan nähden. Mä voin ainakin rohkeasti todeta, että olen vain ihminen ja mulle sattuu virheitä niin ratsastuksen aikana kuin muutenkin elämässä. Välillä se hevonen ei kulje yhtään, kuten toivoisin ja toisinaan naama on kaikkea muuta kuin kuvauksellinen. Ja mä haluan painottaa, ettei niitä epäonnistumisia pidä hävetä tai yrittää piilotella. Oikeastaan, eiväthän ne edes ole epäonnistumisia! Ne ovat tavallisia hetkiä ihan jokaisen elämästä, sillä kenenkään, ei kenenkään elämä voi olla pelkkää täydellisyyttä sekunnista toiseen. Se, jos joku, on illuusiota.

Suorastaan hallittua laukkaa.

Ja se takaosa on edelleen hyvin alla :)

No, onnistutaan me olemaan epäedustavia myös ihan paikallaan seistenkin. Vinossa seisten.

Joskus vuosia sitten olin melko tarkka siitä, mitä julkaisen nettiin. En halunnut julkaista videoita, joissa hevonen kieltää esteelle tai ei kulje niska nyökyssä. En halunnut julkaista kuvia, joissa mulla ei ollut meikkiä naamallani. Nytkin Tuurin videopostausta tehdessäni pohdin parin pätkän aikana, haluanko julkaista sellaista materiaalia itsesäni, missä en omasta mielestäni ollut parhaimmillani. Naurahdin ääneen, kun tajusin jutun koomisuuden. Sehän olen minä, juuri sellaisena kuin ihmiset mut näkevät päivästä toiseen! Miksi ihmeessä mun edes pitäisi yrittää muodostaa jotain muuta kuvaa netissä. Olen päässyt yllättävän hyvin eroon pelosta julkaista epätäydellisiä hetkiä, sillä meikittömänä esiintyminen ja ne virheet ratsastuksessa välittyvät nykyään myös tänne blogin puolelle. Ehkä se kertoo aikuistumisesta tai siitä, että olen kasvattanut itsetuntoani. Ja hyväksynyt sen tosiasian, ettei kukaan voi olla täydellinen. Mun uusi hashtag taitaa olla #NoShame.

Voin luvata, että jokaiselta ratsastuskerraltani saa ainakin sata epäonnistunutta kuvaa. Sellaisia kuvia, joita katsellessa voisi kuvitella, etten ole koskaan aiemmin hevosen selässä istunut. Samalta ratsastuskerralta saa myös ainakin sata onnistunutta kuvaa, joiden perusteella näytän tietävän edes jotenkin, mitä olen tekemässä. Videoilta näkee toki enemmän kuin kuvista, mutta yhtä lailla kuvat osaavat vangita niitä hetkiä, joista voimme oppia. 

Niin kantaa itseään hevonen. Kuskikin näyttää nauttivan tilanteesta.

Tässä kyllä on kaikki kohdallaan: ratsastajan asento ja hevosen liikkeet :D

Ja vähän lisää mielipiteitä raipasta.

Superelastinen kouluratsu vai etupainoisena lyllertävä laidunponi?

Mä en halua kannustaa ketään julkaisemaan itsestään materiaalia, joiden kanssa ei ole sinut. Internetissä on ja tulee aina olemaan ihmisiä, jotka haluavat väkisinkin kritisoida muiden tekemisiä, vaikka he itsekin tajuaisivat kuvien olevan vain pätkiä sieltä täältä. Sen sijaan kirjoitin tämän postauksen ja julkaisen nämä kuvat ihan siksi, että jokainen voisi mielessään pohtia näitä aiheita. Mä haluan näyttää esimerkkiä siihen, että niitä epäonnistuneitakin kuvia voi julkaista, sillä ne kuuluvat ratsastukseen samalla tavoin kuin ne onnistuneetkin. Jos epäonnistunut kuva olisi otettu sekunnin murto-osa myöhemmin, olisi siitä voinut tulla ihan eri näköinen hevosen ja ratsastajan osalta. Itseään kohtaan ei tule olla tuomitseva, vaan terve itsekritiikki antaa sijaa myös kehittymiselle. Ja siihen tarvitaan aikaa.

Tämä postaus oli todella sekava, mutta toivottavasti se herätti ajattelemaan asioita jollain tasolla. Jakakaa ihmeessä mielipiteitä, jos niitä teillä on aiheeseen liittyen tai sen vierestä! Mä jatkan epäonnistuneiden kuvien kanssa elämistä, samalla ihaillen niitä mahdollisia onnistuneita otoksia. Jokaisella on hetkensä, niin hyvässä kuin pahassa ;)