#803: Valtavasti itsevarmuutta estevalmennusesta

Mikään ei tuo samaa euforian tunnetta kuin onnistunut estevalmennus. Kouluvalmennukset ovat toki ihan älyttömän opettavaisia ja voin ehkä sanoa nauttivani niistä jopa estevalmennuksia enemmän, mutta esteiden ylittämisen riemu tuo mukaan oman suolansa. Vaikken jännitä hyppäämistä, sekoittuu mukaan kuitenkin aina pieni lisämauste epäonnistumisen pelosta. Kouluvalmennuksessa kun ei niin haittaa, jos se avotaivutus ei yhdellä pitkällä sivulla mennytkään ihan tavoitellun mukaisesti. Jos teet ratkaisevan virheen esteradalla, saattaa seuraus olla radikaali.

Onnistunut estevalmennus antaa valtavasti itseluottamusta. Mä osaan, mä pystyn tähän. Sellaisen fiiliksen sain viime viikon maanantaina Niclas Aromaan valmennuksessa, kun hän saapui Saksasta asti tuomaan neuvojaan meidän kotitallille. Niclas on ihan mun suosikkivalmentaja, joku hänen neuvoissaan sopii omaan tyyliini ja varsinkin tuolle hevoselleni. Yhden tunnin aikana ero voi olla ihan valtava, varsinkin takavuosina. Näin kesän jälkeen fiksattavaa oli ehkä aavistuksen vähemmän. Kotivalmentajan kanssa tehdyt asiat ovat siis tuottaneet tulosta, joskin parannettavaa löytyy aina ja ikuisesti. Nikke ei koskaan päästä meitä helpolla, vaan hän korjaa aktiivisesti tekemistämme niin kauan, että on tyytyväinen lopputulokseen. Kun kerroin kaverilleni meneväni Niken tunnille, heitti tämä vitsillä perään "varo, ettei Nikke ole liian Ankara". Heh, hauska vitsi, mutta ihan totta!

Valmennuspäivä alkoi aikaisin, sillä olimme Erikan kanssa ensimmäisessä ryhmässä ja meidän piti sitä ennen rakentaa esterata maneesiin valmiiksi. Aamulla tallille saapuessani meinasi usko loppua, kun tajusin, ettei maneesissa ollut valmiiksi esteen estettä. Siinä sitä sitten mallailtiin piirrustuksen mukaan esteitä paikoilleen hiki hatussa, koristelimpa vielä esteiden vierustat kukkalaitteilla. Valmennusta ennen ehdin verrytellä rauhassa ja kun Niclas saapui paikalle, aloitimme ravaamaan ja laukkaamaan hänen ohjeistuksessa milloin suoralla uralla, milloin puomien yli, milloin kiinni ja enemmän eteen. Champ tuntui selkään ihan hyvältä, joskin se oli ehkä hieman huonosti apujen välissä.

Kuvat videokaappauksia, pahoittelut kuvien puutteesta :)

Esteillä tai oikeastaan koko ratsastuksessahan on ideana se, että hevonen toimii reaktiivisesti, samalla tavalla riippumatta siitä, millaisessa tempossa sitä ratsastaa tai mitä tehtävää sillä tekee. Champ on helposti hevonen, joka on ihan kiva mennessään sellaista normaalia ravia tai laukkaa. Jos sitä pyytää reilusti eteen tai vaihtoehtoisesti kokoaa, tulee tekeminen sille hankalammaksi ja siitä tulee heti epätasaisempi. Tällainen pitäisi tietysti jäädä pois, sillä hevosen tulisi toimia samalla tavalla kaikissa ratsastuksen vaiheissa. Niclas neuvoikin mua ratsastamaan temponvaihteluita, jotta saisin hevosen paremmin avuille: kun ratsastan eteen, hevonen ei saa jäädä vahvaksi kaulastaan ja sen pitää tulla nopeasti takaisin, valumatta etupainoiseksi. 

Itse esteiden ylitys aloitettiin kaarteesta ulos ratsastettavalle pystylle ja myöhemmin okserille. Tulimme monta toistoa putkeen, sillä Nikke halusi mun rentouttavan kättä. Vähemmän kättä, enemmän istuntaa. Jään helposti kaarteesta ratsastamaan kädellä askelta, jolloin hevonen jää heti esteen jälkeen vahvaksi kädelle ja "juoksee" mun alta pois. Kun pystyn rentouttamaan käden estettä kohden, jää Champ myös esteen jälkeen rauhallisemmaksi. Simple as that, mutta toteutus on hieman ontuvaa. Ei se ole helppoa, ei todellakaan! Suurimmat ongelmat tulivat esille juurikin kaarteessa, sillä Champ nojasi sisälapansa päälle, eikä taipunut kunnolla, jolloin jäin keskittymään liikaa sisäohjaan. Se taas heijastui esteen jälkeen, kun hevonen kaatui hieman vasemmalle. Toistojen kautta tätäkin saatiin pois, mikä näkyy hyvin videolla. Meinasin muuten hieman jännittää tuota hyppäämistä, kun Nikke nosti heti alkuverryttelyssä pystyn kertaalleen noin 150cm korkeudelle. Huh!

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Ennen varsinaista ratatreeniä tulimme muutamat pätkät radasta pienillä korkeuksilla. Rata oli osittain kinkkinen, sillä siinä oli monta kohtaa, joissa olisin voinut töpeksiä omien heikkouksieni takia. Heti ensimmäiselle esteelle oli pitkä lähestyminen, josta kaarrettiin u-käännöksellä pystylle. Siinä kompastuskiveni oli se, että mulla on tapana jäädä ratsastamaan kaarteessa taaksepäin sen sijaan, että osaisin edetä sujuvasti esteelle. Tältä pystyltä jatkettiin jälleen pitkällä linjalla pystylle, jossa hevonen saattoi jäädä pitkäksi. Siitä kaarteen kautta okserille, jossa oli jälleen sama kaarteen ratsastuksen ongelma. Okserilta jatkettiin todella pitkä tie pystylle, jonka aikana hevonen saattoi jälleen jäädä pitkäksi ja ratsastaja unohtua matkustelemaan. Pystyltä oli viisi laukkaa okseri-okseri -sarjalle, joka oli kahden askeleen välillä. Tuossa ei ollut muuta kuin se, että sun piti muistaa ratsastaa pystyltä tarpeeksi kaarretta, jotta mahduit sarjan a-osalle. Sarjalta jatkettiin kulmassa oleva okseri, joka on mulle ehkä kaikista vaikein ratsastettava - en vain ole aiemmin osunut tuollaisille esteille, en näe niille paikkaa. Okserilta piti jatkaa isosti eteen, jotta sai ratsastettua 27 metrin välin kuudella pysty-pysty -sarjalle, joka oli ahdas yhden askeleen väli. Tuossa viimeisessä linjassa oli tosiaan tekemistä, sillä kaarteesta piti saada okserille hyvä hyppy, jotta pystyi jatkamaan isossa laukassa kohti sarjaa ja tasapainottaa hevonen ennen sitä. Muuten sarjan b-osa tuli auttamatta liian nopeasti vastaan,

Mutta kappas. Esteet nousivat ja olivat lopulta reilussa 120cm korkeudessa, enkä tehnyt elämää suurempia virheitä. Etenin, koska Niclas halusi mun laukkaavan enemmän eteen. Ja kaikki oli jotenkin niin helppoa! Toki radat paranivat kerta kerralta, mutta varsinkin viimeiset radat olivat sellaisia, joihin olin äärimmäisen tyytyväinen. Hevonen hyppäsi hyvin, josta se sai vielä erikseen kehuja. Mulla oli itsevarma olo, sillä ero alkutunnin säheltämiseen oli valtava. Tuli fiilis siitä, että hei, mä tiedän, mitä olen tekemässä. Ainakin hetkittäin. Ja se jos joku on jotain! Mun on ehkä turha selittää tarkemmin sitä, mitä missäkin välissä tapahtui, sillä näette sen hyvin videolta. 

Evening workout with my star 🌟 #training #showjumping #equestrian

Video, jonka Aada Lätti (@aadalatti) julkaisi 16. 10ta 2016 klo 12.46 PDT

Lyhyesti todettuna olin siis enemmän kuin tyytyväinen valmennukseen. Kehitystä pelkän yhden tunnin aikana oli niin valtavasti, että se antoi todella paljon uskoa tulevaan. Sunnuntaina hyppäsinkin sitten itsekseni jumppasarjaa (video yllä), sillä tästä päivästä eteenpäin Champ on kaksi viikkoa kevyellä käytöllä mun ollessa poissa tallilta Horse Show'n ja Maltan loman takia. Tallityöntekijämme ratsastaa sillä varmaankin pariin otteeseen, muuten se kävelee kävelytyskoneessa. Marraskuussa aloitamme jälleen treenit kunnolla, tähdäten talven kisoihin ja muihin valmennuksiin. En malta odottaa!

Postauksien kirjoittamisessa onkin ollut nyt pientä taukoa. Se ei todellakaan ollut tarkoituksenmukaista, mutta mä olen keskittynyt haalimaan elämääni viime aikoina yhtä jos toista tekemistä. Jopa opinnot ovat saaneet jäädä taka-alalle, kun olen viettänyt aikaa kavereideni kanssa talleilla, töissä ja valvoen muutamaankin päivää putkeen. Tätäkin postausta kirjoitin pienessä kiireessä, sillä seuraavaksi suuntaan Helsingin keskustaan Westerbackille, jossa järjestetään Horse Show'n etkotilaisuus ja Longines-kellojen esittely. Huomenna keskiviikkona onkin sitten varsinaisen urakan aloituspäivä, kun linnottaudumme Jäähallin kansliaan loppuviikoksi Horse Show'n merkeissä. Sieltä on luvassa vaikka joka päivä postauksia, nyt siis kiritään menetetty aika umpeen! 

Kumpi tuo teille enemmän itsevarmuutta: onnistunut koulu- vai estevalmennus? :)