perjantai 7. huhtikuuta 2017

#865: Uusi hevonen valmennuksissa

HUOM! Postaus kirjoitettu pari tuntia ennen
julkaisua, joten osa aikasuhteista on pielessä.

Terkkuja junasta! Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi matkustanut junalla pidempää matkaa - tällä kertaa suuntana on odotetusti Tampere ja hevosmessut. Mä vietän siellä koko viikonlopun varmasti melko lailla koko messujen aukioloajan puitteissa, joten pitkät päivät tiedossa. Tänään aion rentoutua ja suunnata kulkuni hotellin salille, ilman sen kummempia suunnitelmia. Jos sitä ehtisi vielä lukemaan pari kappaletta ensi viikon tenttejä varten, olisi päivän kulku enemmän kuin onnistunut..

Itse Tampereen hevosmessuista saatte varmasti paljon juttua tulevien päivien aikana ihan tavallisten postauksien ja videoiden merkeissä. En siis syvenny näihin juttuihin sen enempää vielä tässä vaiheessa, vaan otan kurkistuksen kuluneeseen viikkoon. Tähän viikkoon kun on mahtunut jälleen yhtä jos toista tapahtumaa hevosrintamalla, kun olen ratsastellut paitsi valmennuksissa eri hevosilla, myös itsenäisesti vähän siellä sun täällä. Harmikseni mulla ei tietenkään ole mitään kuvia mukana tällä koneella, kun jätin tietoisesti ulkoisen kovalevyn kotiin pienentämään matkakuormaa. Mennään siis puhelimesta löytyvien kuvien ja jo valmiiksi Youtubeen ladatun videon merkein eteenpäin!

Postauksen kuvissa on Ipsu, nuori connemaraponitamma :)




Voidaan palata ajassa taaksepäin aina sunnuntaihin asti, jolloin ratsastin kahden hevosen kanssa valmennuksissa. Toinen hevonen on teillekin tuttu Vilho, mutta toista hevosta ei ole tainnut täällä blogissa sen kummemmin esiintyä ihan yksittäisiä videopätkiä lukuunottamatta. Sunnuntaina meillä oli tämän tamman kanssa ensimmäinen yhteinen valmennustunti, joten sen puolesta on kai aika esitellä tätäkin tuttavuutta enemmän myös teille lukijoille. Kyseessä on kahdeksanvuotias Suomessa syntynyt puoliveritamma Hämpsi, joka on kilpaillut niin este-, kenttä- kuin kouluratsastuksenkin parissa. Melkoinen liikkuja, jolla riittää virtaa varmasti sinne kuuluisaan maailman tappiin asti. Tällä hevosella on todellakin motivaatiota tehdä töitä! Meidän tiemme ristesivät joskus talvella, kun hevosen omistaja kaipasi tammalle estekuskia edellisen muutettua ulkomaille. Sen jälkeen olenkin hypännyt sillä säännöllisen epäsäännöllisesti ja aina silloin tällöin ratsastanut myös sileällä. Tamma on myynnissä, mutta jos sitä ei myydä ihan heti pois, olisi sen kanssa tarkoitus ilmeisesti startata joissakin kisoissa tulevaisuudessa.

Tuolla ääniraidallisella videolla kerronkin aika pitkälti siitä, miten meidän valmennus sujui. Hämpsi on melko virkeä tapaus, jolla ei ole nyt talven aikana hypätty kovinkaan paljon kentän kunnon vuoksi. Sitä se on elämä maneesittomilla talleilla täällä Etelä-Suomessa, kun puolet vuodesta kenttä on enemmän tai vähemmän siinä kunnossa, ettei siinä voi kovinkaan tavoitteellisesti treenata ainakaan esteratsastusta ajatellen. Onneksi traileri toimii ja hevosta voi tarvittaessa siirtää valmennusta tai muuta treeniä varten lähimaneesille! Ja nythän mennään kovaa vauhtia kohti kesää, jolloin ulkona treenaaminen onnistuu taas paljon paremmin. Ainoana esteenä taitavat olla ne kuuluisat vesisateet, mutta eihän me hevosihmiset olla sokerista ;)


Linkki videeon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Tosiaan, pienen aktiivisen treenitauon jäljiltä Hämpsissä on enemmän innokkuttaa kuin pienessä kylässä. Meidän koko valmennuksen teemana olikin pyrkiä kohti tasaisuutta ja rauhallisuutta siten, ettei tamma ylihyppäisi niin valtavasti pienillä esteillä tai reagoisi esimerkiksi laukannostoihin voimakkaasti. Joku saattaisi pitää tuon valmennuksen seuraamista todella tylsänä - eihän siinä tapahtunut oikeastaan mitään kovin ihmeellistä - mutta toisaalta juuri tuollainen perustyöskentely on aina kaiken a ja o. Jos homma toimii pienillä esteillä, on siitä helppo jatkaa kohti vaativampia harjoituksia. Kaiken kaikkiaan olin todella tyytyväinen valmennukseen, sillä sain paljon vinkkejä juuri tämän hevosen ratsastukseen ja muutenkin siihen, mitä tuon tyyppisellä hevosella kannattaa lähteä tekemään hyppytreenien eri vaiheissa. Videolta kuulette paremmin ajatuksiani sitä, millaisia tehtäviä me oikeastaan tehtiin.

Sunnuntai ei rajoittunut vain yhteen hevoseen, vaan seuraavaksi oli vuorossa Vilhon valmennus heti Hämpsin perään. Tästä mä teen erillisen postauksensa, sillä mulla on ruunasta niin paljon kuvia ja videomateriaalia, etten halua laittaa kaikkea yhteen postaukseen. Uusi viikko alkoi maanantaina, jolloin kävin ratsastamassa vain yhden hevosen kotitallillamme. Mä en voinut tuolloin kovin hyvin, mutta ratsastin urhoollisesti pienestä huimauksesta huolimatta Acsun mukavan tuntuiseksi ja lähdin kotiin nukkumaan. Tiistaina mulla oli onneksi tallivapaa, tosin käytin senkin hyödyksi lähtemällä töiden jälkeen salille. Minkäs sille mahtaa, kun liikunta saa aikaan niin hyvän olon!





Keskiviikkona ratsastin kaksi hevosta kotitallillamme, enkä olisi voinut toivoa parempaa tekemistä työpäivän päätteeksi. Meidän ulkokenttämme oli nimittäin ihan superhyvässä kunnossa, joka johti siihen, että mä fiilistelin Kallen ja Acsun kanssa ulkona aina yhdeksään asti illalla. Ja voi että, miten iloiseksi siinä tulikaan, kun ulkona oli vielä siihen aikaan valoisaa ja melko lämmintä (ainakin kuluneen talven lämpötiloihin verrattuna)! Molemmat pojat olivat todella innoissaan, enkä lopulta osannut päättää, oliko hevoset vai ratsastaja enemmän fiiliksissä tämän hallikauden päättymisestä. Talvi tuntuu niin kamalan pitkältä, kun pitää ratsastaa neljän seinän sisällä. Vaikka meillä on iso ja hyvä maneesi, on se silti ihan eri juttu ratsastaa ulkokentällä, jossa tilaa on vieläkin enemmän, eivätkä seinät kaadu päälle. Onni on hyvät ratsastustilat, en vaihtaisi talliltamme pois mistään hinnasta.

Eilen torstaina oli jälleen kahden hevosen päivä, kun ajoin töiden jälkeen ensin Hyvinkäälle ja sitten Nurmijärvelle hyppäämään eri hevosilla. Totta puhuttaessa ensimmäinen nelijalkainen oli poni, täällä blogissakin jo aiemmin esiintynyt kuusivuotias connemaratamma Ipsu. Ensimmäisen kerran hyppäsin kyseisellä ponilla joskus vuosi sitten, eikä sen hyppykertoja ole ehtinyt tässä vuoden aikana kertyä kamalasti kymmentä enempää. Näin kevään tullen olisi ilmeisesti tarkoitus taas aloittaa säännöllisempi hyppytreeni ja annoinkin ponin omaisille ohjeeksi treenata ihan viikottain puomeja ja kavaletteja, jotta ne tulisivat paremmin tutuiksi ja poni vahvistuisi samalla esimerkiksi laukan suhteen. Paljonhan se on kehittynyt siitä, kun sillä ensimmäisen kerran ratsastin! Nuoren ponin kanssa matka on toki pitkä, varsinkin silloin, kun myös siellä selässä oleva ratsastaja kehittyy samaa tahtia. Sen mä olen kokenut itsekin ja voin siis puhua ihan kokemuksesta. 



Mä vaan nauroin tuolla selässä, kun oli hauskaa :D
Mentiin me vähän bankettiakin ;)

Torstain toinen ratsu oli tuttuun tapaan Hämpsi, jonka kanssa otin viikottaiset hypyt tällä kertaa sen kotitallilla. Alkuun tamma oli todella menossa, mutta se rauhoittui koko ajan tullen yhä tasaisemmaksi. Suurin ongelma oli kolmen askeleen suhteutetulla linjalla, johon emme meinanneet mahtua järkevästi. Hämpsi saattaa hypätä lähes kolme metriä esteen taakse eli ihan valtavan isoilla hypyillä, jolloin väli toiselle esteelle tulee luonnollisesti todella ahtaaksi. Vaatikin muutamia toistoja, että sain tamman malttamaan ensimmäiselle esteelle sen verran, ettei toinen este tullut ihan syliin. Rohkeahan tuo on, sillä huonoista hyppypaikoista huolimatta se ei kysellyt kertaakaan, pitikö esteistä mennä yli, saati koskenut puomeihin. Vähän oli kuskilla selässä pysymistä sen hypyissä muutenkin, varsinkin esteiden noustessa hieman isommiksi. Viimeinen rata oli kuitenkin jo oikein tasainen ja hyvä, joten lopetimme treenit siihen ja siirryimme talliin putsaamaan märän hiekan peittämiä varusteita ja itse hevosta.

Tämä viikonloppu kuluukin ilman ratsastusta, vaikka hevosia tulee nähtyä taas joka päivä. Pieni ratsastustauko tekee varmasti ihan hyvää, sillä mä olen onnistunut hankkimaan itselleni kevätflunssan. Liekö syynä liian vähäinen vaatetus vai mikä, mutta tänään mun nenä on ollut tukossa ja ääni meinaa lähteä koko ajan kurkun ollessa kovin kipeä. Toivon todella, ettei tauti ylly tämän pahemmaksi, sillä messuilla on ikävä viettää aikaa kipeänä. Nyt siis sormet ja varpaat ristiin, jotta välttyisin pahemmilta taudeilta! Eihän tässä ole aikaa sairastaa, kun on niin paljon hommia ;)

Oletko sä tulossa Tampereen messuille?

17 kommenttia

  1. Mikä ton tamman oikee nimi on? =)

    VastaaPoista
  2. Äkkiä sinkkiä ja inkiväärillä ja sitruunalla maustettua vettä ja vielä beroccaa päälle!

    VastaaPoista
  3. Mun ei pitänyt katsella myytäviä hevosia ennen syksyä, mutta osaatko sanoa tuon Hämpsin hintaluokkaa? (ja eihän tätä lasketa myytävien hevosten katseluksi :D eihän?)

    VastaaPoista
  4. Hei mulla olis aiheeseen liittymätön kysymys :D Pitääkö 2-tason estekisoissa käyttää kisatakkia tai -paitaa? Jos joo niin enstäs pitääkö 2-tason kisoissa olla jomkikumpi 1-tason luokassa?
    Muistelisin asian olevan niin että pitäisi, mutta en ole ihan varma, joten olis kiva jos sinä Aada tai joku muu osaisi jeesiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2-tasolla alle metrin luokissa ei tarvitse olla takkia, mutta siisti paita käsittääkseni. Kannattaa tsekata nuo säännöistä, siellä lukee kyllä selvästi miten asia on :)

      Poista
  5. Kivoja kuvia, söpö toi poni <3 <3 Tosi hyvä taas toi valmennusvideo, sporttisen oloinen tamma! :D

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat