#937: Elämäni paras vuosi

Vuosi takaperin mietin, että mennyt vuosi 2016 oli yksi elämäni parhaista. Se vuosi oli hyvin erilainen verrattu aiempiin, mutta tuona aikana olin kasvanut ihmisenä valtavasti monien muuttujen, kuten kotoa pois muuttamisen ja parisuhteen myötä. Vuoden lopussa olin ehkä vähän allapäin, sillä tiesin Champin lähtevän Saksaan. Samalla elämässä tapahtui muitakin fiilistä alentavia asioita. En antanut sen häiritä, vaan totesin, että vuosi oli ehdottomasti muistamisen arvoinen. Samalla asetin vuodelle 2017 entistä korkeamman riman, sillä musta tuntui, ettei sitä ylemmäs olisi mahdollista päästä. Toisin kävi, koska viime vuosi oli jälleen ollut unohtumaton - se paras kaikista.

Tässä postausessa olisi tarkoitus käydä läpi kuukausi kerrallaan mun vuosi 2017. Varoitan jo etukäteen, että postauksesta tulee varmasti ihan superpitkä, mutta ei anneta sen häiritä! Jos sulla tulee matkan varrella kommentteja mieleen, kuulisin niitä mielelläni. Ja samalla voitte kertoa, miten teidän vuosi on mennyt, sillä niitä on ihana lukea. Ylipäänsä vanhojen asioiden muistelu on mulle aina tärkeää, koska tulen niin onnelliseksi kaikista hyvistä hetkistä. Niin sitä muistaa, miten paljon on saanut kokea, vaikka välillä muulta tuntuisikin.

Linkkaan jokaiselle kuulle postauksia, jotta voitte halutessanne palata ajassa taaksepäin ja selata vanhoja kuvia, videoita ja tekstejä blogistani. Nostoja tulee myös mun muista sosiaalisen median kanavista!

TAMMIKUU

Kuten ylempänä kerroin, alkoi vuosi vähän haikeissa merkeissä. Vaikka julkaisin Champin lähdön kaikille vasta tammikuun 9. päivä, olin tehnyt päätöksen jo joulukuun puolessa välissä. Halusin viettää kuun alussa mahdollisimman paljon aikaa tallilla, joten teimme Champin kanssa vaikka mitä kivaa yhdessä: laukkasimme pellolla, pidimme pitkiä rapsutteluhetkiä ja teimme asioita, mistä molemmat pitivät. Hyppäsin Champilla viimeisen kerran tammikuun toinen päivä. Katselin tätä postausta tehdessä kuvia, joissa laukkasimme pakkaspäivänä pellolla. Mun kasvoilta näkee sen onnellisuuden, mikä pienellä ihmisellä voi olla. Muistan, kun nauroin ääneen, mutta loppukäyntien aikana itkin. Tiesin, että se oli meidän viimeinen peltolaukka. 

9. tammikuuta lastasin Champin rekkaan kohti Saksaa. En ole eläessäni itkenyt niin paljon, kuin tuona päivänä. Vaikka ikävä hellitti ajan myötä, itken nytkin tätä kirjoittaessani. Kuten olen monesi sanonut, en katunut päätöstäni hetkeäkään, mutta toki kaikkien vanhojen kuvien ja videoiden muisteleminen tuo haikean fiiliksen. Päällimmäisenä on tietysti onni ja kiitollisuus siitä, mitä kaikkea saimme kokea yhdessä. Nyt saan seurata Pämppiksen elämää Suomessa opetusmestarina, missä se on sulattanut sydämiä omalla persoonallaan. 

Champin lähtö muutti elämäni kokonaan. Enää en ollut vastuussa eläimestä päivittäin, mutta ratsastin silti lähes joka päivä. Ratsastusta kertyikin enemmän kuin koskaan! Tammikuusta eteenpäin ratsuinani toimivat lähes viikottain Vilho, Kalle, Acsu, Lukke ja vaihtelun mukaan moni muukin. Hyppäsin Vilholla ja Lukella, valmentauduin koulupuolella Acsulla ja muilla meninkin itsenäisesti. Tämä teki todella hyvää mun omalle ratsastukselle, koska voin sanoa kehittyneeni tämän vuoden aikana ratsastuksessa taas valovuoden eteenpäin. Koska omaa hevosta ei ollut, en päässyt Niken treeneihin, mutta kävin seuraamassa niitä Erikan apukätenä Tampereella. 

Tammikuussa avasin teille myös hieman sitä, millaisella fiiliksellä lopettelin edellisen vuoteni. Julkaisin Petran ottamia kuvia musta ja Champista, koska niitä oli kymmeniä toinen toistaan hienompia. Loppukuusta kerroin teille saliohjelmasta, jonka personal trainer Chrysanthi Spinou suunnitteli juuri mun ratsastusta ja kroppaa ajatellen. Se keräsi teiltä todella paljon positiivista kommenttia ja samalla innosti mut kohti salitreenin elämää. Treenithän olin aloittanut jo edellisen vuoden lopulla, mutta sali on pysynyt mukana kuvioissa siitä asti pientä kesätaukoa lukuunottamatta.

HELMIKUU

Helmikuussa palasin kunnolla valmennuksien pariin sekä koulu-, että estepuolella. Elämä ei mennyt turhan vakavaksi, vaan pääsin myös yhtä lailla rallittelemaan pellolla lainahevosten kanssa pakkassäissä. Sain käyttöön mun uudet saappaat, jotka ovat tällä hetkellä yksi ehdoton suosikkivarusteeni. En vaihtaisi!

Vilhon kanssa estetreenit sujuivat nousujohteisesti. Ensimmäisellä valmennuskerralla emme päässeet hallitusti edes puomien yli, mutta loppukuuta kohden hehkutin fiiliksen olevan jo aivan erilainen. Esteet olivat edelleen pieniä, mutta tunne selkään jo erilainen. Jouduin myös toteamaan, että mun neljän vuoden tippumattomuus rikkoontui, kun tipuin noin kuukauden sisään kolme kertaa - kaikki tosin eri hevosilta. Kyllä me naurettiin tallilla, koska olin hehkuttanut loppuvuodesta niin suuresti sitä, etten koskaan tipu hevosen kyydistä.

Siinä, missä tammikuu meni pitkälti totutellessa hevosettoman elämään, oli helmikuu jo paljon helpompaa monella tavalla. Vietin tavallista enemmän aikaa monien kavereideni kanssa, milloin ravintolaillallisella tai muuten vain leffoja sohvalla katsellen. Lähdimme Erikan ja Nellin kanssa Saksaan helmikuun alussa, joten pääsin moikkaamaan Champia jo kolmen viikon erossa olon jälkeen. Matka oli todella hauska ja siitä tulikin lopulta neljä videota - jokainen omasta päivästään. 

MAALISKUU

Maaliskuussa kuvasin paljon muiden hevosia sekä kisoja ja julkaisin niitä jonkun verran myös blogissani. Ehdoton kuvaussuosikki oli miniatyyrihevonen Fille! Videoita tuli myös noilta Saksan reissun päiviltä, sillä en halunnut julkaista kaikkia videoita kerralla. Pääsitte siis fiilistelemään tuota matkaa pidemmän ajanjakson verran!

Treenit muiden hevosten kanssa jatkuivat ja Vilholle löydettiin uutta kontrollia. Sain ihan uusia ajatuksia kouluvalmennuksissa, kun Acsun kaltaisella hevosellä pääsin treenaamaan ihan eri juttuja, mitä olimme Champin kanssa neljän vuoden aikana tehneet. Se oli iso plussa omaa ratsastustani ajatellen. Kuuhun mahtui myös kahdet kansainväliset kisat, kun olin kaksi viikkoa putkeen töissä esteratsastuksen parissa. Otin lopputilin silloisista töistäni maaliskuussa, joten pääsin viettämään ensin viikon verran yötä päivää tallivahtina Horse Fairin yhden tähden kisoissa Messukeskuksessa, ja sitten vajaan viikon kuvaajana Aino Mastersissa kahden tähden kisoissa. Otin pelkästään Ainon kisoista yli viisi tuhatta kuvaa. Ne kyllä saivatkin kiitosta kisaajilta. Kuun lopussa aloitin työskentelemään pankissa.

HUHTIKUU

Aprillipila on huhtikuun paras asia, joten tuttuun tapaan yritin huijata ihmisiä kaikissa sosiaalisen median kanavissani. Blogissa väitin, etten aio enää ostaa uutta hevosta, Facebookissa kerroin saaneeni harjoittelupaikan Euroopan Unionista ja Instagramissa väitin, että myin Champin sirkushevoseksi. Ketään ei varmasti yllätä, että Facebookin pila meni kaikista parhaiten läpi. Mulle tuli ihan paha mieli muiden puolesta, koska sain niin paljon onnitteluviestejä. Siksi julkaisin kuvan, joka paljasti päivitykseni todellisen luonteen. 

Huhtikuussa avasin teille myös hieman Vilhon taustaa itse treenien ohella. Hyppääminen ruunan kanssa sujui kerta kerralta paremmin ja siitä alkoi kuoriutumaan oikea estehirmu! Samalla kävin ensimmäisen kerran valmennuksessa Hämpsin kanssa. Tuo ihana pikkutamma sulatti kyllä jokaisen lukijan sydämen, tai siltä se ainakin vaikutti! Tammaa olin kyllä ratsastanut jo tovin ennen valmennukseen päätymistä. Tuo taisi jäädä meidän ainoaksi valmennukseksi, sillä muutoin hyppäsin ja ratsastin tammalla itsenäisesti. Pohdin samalla sitä, miten suuri rikkaus usealla eri hevosella ratstaminen olikaan. 

Kuun lopulla tipuin taas vähän pahemmin, jolloin päätin jättää ratsastuksesta pois yhden nuoren hevosen. Tämä oli osittain äitini pyyntö, sillä hän sanoi, ettei hän auta uuden hevosen ostossa, jos riskeeraan terveyteni tahallani. Samalla  moni lukija arvasi, että olin lähdössä etsimään uutta hevosta. Huhtikuuhun mahtui myös muuta, sillä kerroin esimerkiksi tavastani ratsastaa itsenäisesti, jonka lisäksi Sarina kirjoitti postauksen heppahommistaan ulkomailla. Vietimme aikaa paljon ratsastajaporukalla milloin missäkin päin Helsinkiä, olin töissä Hevosmessuilla ja valitin siitä, etten saanut ostettua simaa kaupasta sääntö-Suomen takia. Kävin Turussa moikkaamassa kavereita, Robinin keikalla ja loppukuusta juhlittiinkin vappua kahden päivän ajan.

TOUKOKUU

Koska edellisen kuun aikana päästiin korkkaamaan ulkokenttäkausi, oli sitä tietysti pakko jatkaa myös toukokuussa. Samalla pohdin sitä, mitä haluan hevosrintamalta tulevaisuudessa. Kerroin, että olen lähdössä ihan piakkoin Saksaan etsimään uutta hevosta. Kuvailin taas kisoissa ja muutenkin kaverieni hevosia, joita sitten julkaisin blogissa kaikkien nähtäville.

Nuorten kokema epävarmuus sosiaalisessa mediassa oli pinnalla oleva aihe, joten otin siihen itse kantaa yhden postauksen verran. Samalla valmistauduin henkisesti uuden hevosen tuloon, sillä siivosin tallilla kaikki varusteeni priimakuntoon. Olin vienyt Champin lähdön jälkeen lähes kaikki tavarani muualle, joten ne oli nyt hyvä ottaa esiin. Julkaisin tuossa postauksessa videoita Saksan hevosenetsintäreissulta. Sen enempää en kuitenkaan ottanut vielä kantaa reissumme lopputulokseen, vaikka olin jo päättänyt, että Marocco tulee olemaan seuraava hevoseni. Pääsin kuitenkin rastastamaan Champilla!

Toukokuu oli todella tapahtumarikas, sillä Saksan reissun lisäksi pääsin pitkästä aikaa kisaamaan. Ratsuna toimi Hämpsi, jonka kanssa treenit olivat sujuneet oikeinkin kivasti. Menimme ensimmäiset yhteiset kisamme luokilla 90cm ja 100cm, molemmista tuli voitto. Sain paljon uusia huopia ja vaatteita Equestrian Stockholmilta, jotka pääsivät toki esiin lähes kaikkien ratsastamieni hevosten päällä. Kuun lopussa kerroin tarkemmin viiden kuukauden odotuksesta eli siitä, että blogini tekisi myös tänä vuonna yhteistyötä Horse Show'n kanssa. Ratsasti myös muita hevosia ja välillä näköjään todella aikaisin, ainakin kuvien perusteella. Facebookissa vastaan tuli kuva, joka on otettu 6.38 hevosen selästä. Huh.

KESÄKUU

Jos alkuvuosi oli tapahtumarikas, oli sitä myös kesä. Ja syksy, mutta siihen päästään myöhemmin! Heti ensimmäinen postaus kesältä alkoikin paljastuksella uuden hevosen saapumisesta. Tuossa postauksessa kerroin reissustamme Saksaan. Marocco tuli Suomeen kesäkuun 6. päivä, jolta kuvasin myös pitkän MyDayn. Mä olin oikeasti niin onnellinen uudesta hevosta, vaikken ollut tiedostanut, miten paljon omaa hevosta kaipasin. Vielä ennen Macon saapumista hyppäsin kertaalleen Vilholla treenit, jotka menivät ihan superhyvin. Myöhemmin heinäkuussa hyppäsin ruunalla vielä kerran, sen jälkeen meille tulikin pitkä hyppytauko.

Macon kanssa kaikki meni alusta asti kivuttomasti. Se osoittautui todella lungiksi tapaukseksi, joka tuli hyvin juttuun tarhakaverinsa Acsun kanssa. Pääsimme myös pian ensimmäiseen kouluvalmennukseemme, josta olemme tulleet jo valovuoden verran eteenpäin. Alku meni toki tutustuessa uuteen hevoseen, mistä johtuen myös bloggasin vähemmän kesällä. Halusin viettää aikaa uuden hevoseni kanssa niin paljon kuin mahdollista.

Kesäkuussa kävimme Hämpsin kanssa kisoissa Stall Solbackassa, josta mukaan tuli kolmas sija. Juhlimme kaverini valmistujaisia ja vietin juhannuksen mökillä Juankoskella Itä-Suomessa.

HEINÄKUU

Kesän kuumin kuukausi oli totuttelemista elämään uuden hevosen kanssa. Maco osoittautui aivan ihanaksi persoonaksi, joka toimi kaikissa tilanteissa paremmin kuin olin osannut unelmoida. Kävimme ensimmäisessä estevalmennuksessa virallisesti kesäkuun puolella, mutta julkaisin tästä postauksen vasta heinäkuussa. Kokeilimme uusia varusteita ja teimme perinteisiä hoitotoimenpiteitä, kuten raspauksen.

Hyppäsin Vilholla kertaalleen ennen pidempää hyppytaukoa, josta tulikin isompi postaus blogin puolelle. Heinäkuuhun mahtui paljon hyppäämistä noin muutenkin, sillä kävin Macon kanssa ensimmäistä kertaa Niclaksen valmennuksessa Huittisissa, ja osallistuin ensimmäisiin estekisoihin Macon kanssa Riders Innissa. Kisoista en tehnyt postausta kuin vasta myöhemmin, koska ehdimme osallistumaan sitä ennen Macon ja Hämpsin kanssa kisoihin Stall Solbackassa. Menin siellä molemmilla hevosilla luokat 100cm ja 110cm, josta kotiintuomisina oli kolmas ja neljäs sija kolmella nollaradalla. Nuo kisat jäivät mun ja Hämpsin viimeisiksi. Näin jälkikäteen muistelen pelkällä lämmöllä sitä kaikkea, mitä Hämpsin kanssa sain kokea. Kahdella hevosella kisaaminen oli rikkaus, jonka haluaisin kokea vielä joskus uudelleen.

Heinäkuuhun kuuluivat festarit. Oli The Weekndin keikkaa ja Ruisrockia. Elämä oli ihanaa, koska ulkona oli aurinkoista ja töissä mahtava porukka. Kyllä se kesä on ihan erilaista aikaa ihmisen elämässä, silloin on väkisinkin hyvällä tuulella. Uusi hevonen toi tietysti oman lisänsä arkeen.

ELOKUU

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, mutta sitä ennen juhlistettiin kesää Hangon Sea Horse Weekin merkeissä. Julkaisin postauksen vasta elokuun puolella, jonka jälkeen päivittelin blogiin hieman kuulumisia siitä, mitä meillä Macon kanssa nyt oikeastaan meneekään. Pohdin sitä, miten erilainen hevonen Maco on verrattuna Champiin, mutta näin jälkikäteen katsottuna ruuna oli myös tuossa vaiheessa vasta sopeutumassa elämäänsä Suomessa. Nykyään se on jo todella erilainen verrattuna elokuuhun, jolloin se oli vielä aavistuksen verran "sulkeutuneen" oloinen.

Elokuussa treenasimme jälleen Niklaksen valvovan silmän alla Huittisissa. Edelliseen valmennukseen verraten ero oli jo huima, mutta tekemistä omassa ratsastuksessa oli silti paljon - ja on toki edelleen. Kävimme hyppäämässä Ainossa kilpaa saaden sijoituksen, jonka lisäksi tein esteratsastuksen GP-sarjan finaalissa tallivastaavan hommia. Jännitysnäytelmää loi myrsky, joka heitti kaikki telttatallit pois paikoiltaan.. Onnistuin myös hommaamaan itselleni tikkauksen kämmeneen, kun vedin veitsellä ruokaa tehdessäni haavan käteen. Elokuu huipentui meidän ensimmäiseen yhteideen 120cm-luokkaan, kun hypättiin Stall Solbackassa 110cm ja 120cm-luokat.

SYYSKUU

Vuoden paras kuukausi, ainakin jos multa kysellään! Täytin syyskuussa 23 vuotta, joten juhlistin syntymäpäiviäni vuotuiseen tapaan. Käytin Macon klikikalla tsekkauksessa, jossa sille annettiin täysin puhtaat paperit. Laakson GP-finaalien jälkeen tein tallimestarin hommat myös Ainossa järjestetyissä Suomen Mestaruus -kilpailuissa, joten kisahommia tuli tehtyä omien starttienkin ohella. Aloitin hallikauden naapuritallimme maneesin treeneillä, sillä meidän kotimaneesi oli ollut remontissa jo tovin, eikä sinne vieläkään päässyt ratsastamaan. Pakko oli treenata kohti hallikautta, kun ulkokisoja ei enää ollut.

Just Dressage sponsoroi mulle maailman hienoimman kisatakin, jonka suunnittelusta tein oman postauksensa.Tuota kisatakkia en vielä päässyt käyttämään Ypäjän kansallisissa kisoissa, joissa hyppäsin kaksi luokkaa saaden kaksi ruusuketta 110cm tasolta. Ne olivat meidän ensimmäiset yhteiset hallikisat ja samalla ensimmäinen yhteinen reissu pois kotoa yön yli kestäen. Hienoja muistoja nämäkin, sillä Maco oli oikein lungi matkustaja ja sen kanssa oli helppo olla reissun päällä yksin. Tuo oli ensimmäinen kerta, kun en ollut yöpymisreissulla töissä kisoissa, joten ehdin tekemään hevosen kanssa enemmän itse. Toki auttelin illalla radan kanssa. Syyskuussa pohdin myös, miksi ostin Macon ja kävin kummityttöni ristiäisissä Joensuussa. Aloitin opiskelut jälleen kunnolla kesätauon jälkeen tehden maisteriopintoja ja graduani.

LOKAKUU

Kummitytön ristiäisviikonloppuna vaihtui myös kuukausi, joten lokakuu aloitettiin lenkkeilemällä Kolin maisemissa. Alkukuun rauhoittuminen vaihtui nopeasti kaikkeen muuhun hässäkkään, sillä lokakuussa vietin kaksi viikkoa kansainvälisten kisojen tiimellyksessä: ensin viikon verran Ainon kansainvälisissä kisoissa Järvenpäässä tallimestarina ja sen jälkeen tuttuakin tutumpaan tapaan Helsinki International Horse Show'n parissa Jäähallilla bloggaajana. Ensimmäistä kertaa moniin vuosiin en ollut paikalla toimistotyöläisenä, vaan pyhitin ajan puhtaasti bloggaamiselle. Kivaa, mutta erilaista! Kuun vaihteessa aloitin uudet työt viestinnän hommissa pankissa.

Maco ei jäänyt omista reissuistani huolimatta ihan heitteille, vaan ehdimme treenaamaan kuun alkupuolella ihan kiitettävästi valmennuksissa niin kotitallilla kuin muuallakin majoittuen. Samalla pohdin blogin puolella työn, opiskeluiden ja hevosenomistajan arjen yhdistämisen yhtälöä. Tuo postaus on edelleen yksitämän vuoden luetuimmista, joten se kannattaa jokaisen vilkaista, jos aihe kiinnostaa! Kuvasimme myös aika paljon Vilman kanssa, joten kuvia oli esillä esimerkiksi tämän postauksen yhteydessä. Vuosi 2017 oli siitä erikoinen, että mulla oli tallilla usein joku oikea kuvaaja, enkä enää ulkoiluttanut omaa kameraani kuin satunnaisesti. Viimeksi olen kuvannut omaa hevostani ihan ajatuksen kanssa kesäkuussa. Huh. Julkaisin myös pitkästä aikaa videopostauksen tallilta.

MARRASKUU

Lokakuun lopun odotetuin asia ainakin nuorempien seuraajien osalta oli marraskuussa julkaistu videopostaus Horse Show'sta. Sen jälkeen olikin hyvä vaihtaa uusi vaihde päälle ja suunnata tarmolla kohti loppuvuotta! Kuvailimme Vilman kanssa aika moneenkin otteeseen, sekä hevosten kanssa että ilman. Aloitin herkkulakon, joka on nyt kestänyt reilun kahden kuukauden ajan, eikä loppua näy. Julkasin lisäksi todella toivotun videon siitä, miten laitan hiukseni kypärän sisään. Tässä postauksessa oli mukana hieman huumoriakin ;) Käväisinpä myös katsomassa Suomenhevosen tarinan Järvenpäässä.

Marraskuussa oli hyvä pohtia hieman kulunutta kautta valmentajien osalta ja päättää koko kausi lopulta kisaharjoituksiin 110cm ja 120cm -tasolla Stall Solbackassa. Voin sanoa, että 120cm kokoiset esteet tuntuvat edelleen itselleni isoilta, mutta Macon kanssa en epäröi silti hypätä sen kokoista rataa. Luotan siihen, että me selviämme tehtävistä sen vaatimalla tavalla. Puolen vuoden aikana olen saanut uuden hevosen myötä ihan uuden luottamuksen hyppäämiseen, mikä on tietysti hieno asia.

Kuun lopussa päivitimme vihdoin blogin ulkoasun ikuisuuden vanhasta vaaleanpunaisesta tähän talvisempaan ja ajattomampaan harmaaseen malliin. Mä tykkään kauheasti, toivottavasti tekin! Samalla julkaisin muutaman videopostauksen, joita alkoi syksyn loppumetreillä tipahdella YouTubeen runsaasti. Se ilahdutti monia seuraajiani, sillä videomateriaalit ovat nykyään kovin suosittua tavaraa.

JOULUKUU

Viimeistä viedään! Joulukuu oli todella tapahtumarikas ja siihen oli hyvä päättää kulunut vuosi. Kuun alussa pidimme hauskaa, kun osallistuin monien vastoinkäymisten jälkeen pukuratsastuskisaan Ainossa yhdessä Danielan Goldi-tiimin kanssa. Meillä oli niin hauskaa yhdessä, ja nappasimme kisasta kolmannen tilan. Kisaan oli alun perin pitänyt osallistua oman hevosen kanssa, mutta Maco oli poissa pelistä tallilla olleen flunssan takia, joten lähdin matkaan ratsastuskoulun lainahevosella.

Macon kanssa treenasimme kotona vuoden viimeisissä valmennuksissa. Aluksi meno oli vähän villiä, mutta loppua kohden hommaan alkoi löytymään oikeasti jo rytmi ja joku tolkku. Pakko sanoa, että olin enemmän kuin tytyyväinen siihen, mihin pisteeseen pääsimme kehittymään yhdessä puolen vuoden aikana. Toki tämän voi joku kääntää itsekehuksi, mutta kyllä - olen iloinen. Se ei tietystikään tarkoita, etteikö matkaa olisi vielä valovuoden verran joka suuntaan hyvää ratsastusta mietittäessä. Treenasimme niin kouluvalmennuksissa kuin ihan esteillä, kotona ja esimerkiksi Riders Innissa.

Joulukuussa pohdin Macon ruokintaa, joka oli pitkään pysynyt samana ja todettu hyväksi. Erikoispostauksia tuli joulukuussa useampi, esimerkiksi varusteiden huoltamista koskien. Tuo aihe jakaa monien mielipiteet! Yksi erikoisempi tapahtuma oli Danielan vierailu tallillamme, jolloin hän pääsi ratsastamaan Macolla. Olin taas vaihteeksi mallina kameran etupuolella, joka oli täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolella.

Jouluaattona toivottelin kaikille hyvät joulut, vaikka olinkin silloin Thaimaan lämmössä Krabilla perheeni kanssa. Tuolta reissulta saatan julkaista vielä jonkun hassun kuvan, koska kuvia jäi niin paljon julkaisematta. Suomeen palasin juuri pari tuntia ennen vuoden vaihtumista, joten sitä päästiin viettämään kavereiden kanssa yhdessä. Hyvä päätös kuluneelle vuodelle!



Kaiken kaikkiaan vuodesta 2017 jäi päällimmäiseksi mieleen syvä kiitollisuus. Vuosi alkoi ikävissä tunnelmissa, muttei koskaan vailla toivoa valoisammasta huomisesta. Koin hetket, jolloin oma hevonen ei ollut päivittäisessä elämässä, mutta toisaalta sain olla jälleen täyspäiväinen hevosenomistaja puolen vuoden ajan. Rakastin vuodessani jokaista sekuntia - myös niitä, jolloin kyyneleet eivät tuntuneet loppuvan millään. Opin paljon uusia asioita, paljon enemmän kuin olisin uskonut koskaan oppivani. Tapasin uusia ihmisiä, tutustuin paremmin vanhoihin kavereihini ja inspiroiduin henkilöistä, jotka tekivät vaikutuksen omalla olemisellaan.

Tällä vuodella on paljon näytettävää. Edellisen vuoden loppupuolella en uskonut, että seuraava voisi olla parempi. En usko nytkään, että vuotta 2017 pystyy päihittämään mikään. Uskoni oli viimeksi väärä, toivottavasti se on myös tällä kertaa. Pitkälti vuoden mielikuvat ovat asenteesta kiinni. Jos jaksaa painaa väsyneenäkin positiivisella mielellä, on elämä paljon valoisampaa.

Kiitos. Se on asia, mitä haluan sanoa sinulle kuluneesta vuodesta. 

Sä olit osa elämäni parasta vuotta.