perjantai 19. lokakuuta 2018

#1021: Juuli tähtää World Cupin finaaliin

Jäähallin katsomossa istuvat ihmiset taputtavat ja osoittavat suosiotaan selvästi innokkaammin vaaleatukkaisen suomalaisratsastajan tervehtiessä tuomareita. Nuori, mutta jo paljon urallaan saavuttanut nainen nostaa laukan ja suuntaa hevosensa Nellin Helsinki Horse Show'n perjantaina ratsastettavan ensimmäisen viiden tähden kansainvälisen esteluokan radalle. Jokainen vähänkään kilparatsastusta seuraava suomalainen tunnistaa ratsastajan jo kaukaa: kyseessä on 27-vuotias esteratsastaja Anna-Julia Kontio, tutummin Juuli.

Lämmittelyluokkana toimineen, 140cm korkeudella hypätyn radan jälkeen Juuli kävelee tummanruunikon tamman kanssa takaisin verryttelyalueelle. Hevonen saa kävellä pitkin ohjin samalla, kun Juuli seuraa muiden ratsukoiden suorituksia alueelta löytyvästä screenistä. Sopivan kävelytyksen jälkeen Nelli jää hevosenhoitajan huomiin ja saa päällensä lämpimän loimen. Seuraavaksi vuorossa on hieman pidempi tauko ennen illan kansainvälistä esteratsastusluokkaa Fardonin kanssa 150cm korkeudella.

Ornellaia eli Nelli on toiminut Juulin ratsuna nyt neljän kuukauden ajan. Vaikka se tuntuu monen mielestä varmasti pitkähköltä ajalta, on ratsukon yhteistyö vielä alkutekijöissään.

"Vaikka meillä on neljä kuukautta takana, ei kuitenkaan vielä tunneta toisiamme Nellin kanssa täydellisesti. Se on muuttunut jokaisessa kisassa hieman ja siinä on sellaisia asioita, joita en vielä ole päässyt oppimaan. Uskon, että vuoden jälkeen me tunnetaan toisemme hyvin", Juuli pohtii. Vuoden aikana ratsukko ehtii käymään kaikenlaisia tilanteita läpi niin kisojen kuin treenienkin osalta, jolloin asioita on helpompi ennakoida. Se on tärkeää, kun halutaan kilpailla maailman parhaimpia ratsastajia ja hevosia vastaan 160cm esteillä. Tänä viikonloppuna Juulin tavoitteena on hypätä Nellin kanssa molemmat isot luokat: lauantain Grand Prix ja sunnuntain World Cup -osakilpailu. 


Kaikki postauksen kuvat vuoden 2016 Horse Show'sta.

Muut Juulin mukana olevat hevoset hyppäävät vähän pienempiä luokkia, sillä ratsastajat saavat valita vain yhden hevosen viikonlopun isoimpiin luokkiin. Yhteensä hevosia on Helsingissä mukana kolme, ja kotona odottaa lisäksi neljä muuta hevosta. 13-vuotiaan Nellin lisäksi Helsingin jäähallilla Juulin ratsuina nähdään monelle tuttu 17-vuotias kimo ruuna Fardon, sekä vasta vähitellen kansainväliselle viiden tähden radoille nouseva 8-vuotias tamma Antoinette Manciaise eli Antoinette.

"Antoinette on täällä opintomatkalla, ja se saa hypätä pienempiä 140cm luokkia. Se on vielä kokemattomampi kuin muut kaksi mukanani olevaa hevosta, joten en ole pettynyt tai huolissani, jos se tekee jotakin virheitä. Matkan tarkoitus on vain kerätä sille lisää kokemusta, sillä se ei ole vielä tehnyt kovinkaan montaa 140cm luokkaa", Juuli kertoo ja lisää, ettei oikeastaan osaa sanoa, millainen tamma tulee olemaan radalla.

Vaikka Antoinette ja Nelli ovat vielä tuoreita tuttavuuksia Juulille, on mukana yksi jo pidemmän aikaa kuvioissa mukana ollut luottoratsu - Fardon. Ratsukko on saavuttanut yhdessä kisakokemusta jo useiden vuosien takaa aina 160cm esteiltä asti. Moni tuntee heidän tarinansa, joka on kuin suoraan satukirjasta: Fardon jäi entiselle omistajalleen Juulin vaihtaessa työpaikkaa, mutta myöhemmin hevonen saapui yllätyksenä takaisin Juulille, ja tällä kertaa hänen omistukseensa. Helsingissä Fardon kilpailee heti perjantai-iltana 150cm kansainvälisessä luokassa, ja jatkaa sillä linjalla koko viikonlopun.


Juulin kannustusjoukkoja!

"Fardon on tehnyt ja nähnyt kaiken, mitä olen ikinä halunnut sen kanssa saavuttaa. Nyt sen kanssa kilpaileminen on nauttimista: ruuna saa kilpailla niin pitkään kuin se siitä nauttii", Juuli hymyilee. 

Kilpailemisesta ja kilpailuissa olemisesta Fardon tosiaan nauttii! Juulin mukaan se on isoissa kisoissa kuin kotonaan, ja käyttäytyy jopa paljon kotioloja paremin. Kotona ollessaan Fardon saattaa nimittäin esittää ihmettelevänsä vaikkapa maapuomeja tai olla muuten säikky, kun taas kisoissa ruuna on elementissään, eikä kyttäile mitään. Se on tärkeä elementti kilpahevosen luonteessa. Niiden on nautittava siitä, mitä ne tekevät monena viikonloppuna vuoden ympäri.

"Nelli ja Fardon ovat vähän samanlaisia. Ne molemmat ovat vähän vanhempia hevosia, ja ne tietävät hommansa tosi hyvin. Molemmat hevoset ovat ehdottomasti parempia kisoissa kuin kotona. En huolestu siitä, jos ne eivät esimerkiksi tunnu kotona hypätessä niin hyviltä, vaan pidän ne vain notkeana ja ratsastettavuudeltaan hyvinä. Ne kyllä suorittavat kisoissa hyvin."

Ja sitä koko Suomen hevoskansa todella toivoo! Viime viikonlopun sijoitus Oslon World Cupin osakilpailussa Nellin kanssa lupaa hyvää myös tälle viikonlopulle. Jos sama hyvä vire jatkuu, on tamman kanssa tavoitteena osallistua myös World Cupin finaaliin. Viimeksi suomalaisväriä on nähty samoissa merkeissä vuosia sitten. Pidetään siis peukut pystyssä, että saamme tänä vuonna jännittää kotikatsomoissa tai paikan päällä Juulin ja Nellin suorituksia ihan finaalissa asti! 

6 kommenttia

  1. Mukava postaus, kun kuuli Juulin fiiliksiä!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Voisitko tehä enemmän ns. "erikoispostauksia" (jos nyt niin voisi sanoa) kuten Macon ruokinnasta, teiän rutiinista ennen kisoja (niiku et mitä teet yleensä esim. edeltävänä iltana tai kisa-aamuna), ja et mitkä ois sun mielestä hevosenhoitajan/omistajan tärkeimmät ominaisuudet yms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitokset myös ehdotuksista, pistän nämä toiveet korvan taakse :)

      Poista
  3. Munkin mielestä tää oli kiva postaus ja tosi hienoja kuvia :) Kisaamiseen liittyvät jutut kiinnostaa aina. Muuten, ne sun HIHS-videot on ihan huippuja!!

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat