maanantai 22. lokakuuta 2018

#1022: Viiden videon viikko - HIHS 2018

Onko olemassa Horse Show'n jälkeistä elämää? Sitä kysyn minä, ja varmasti moni muukin paikalla ollut henkilö. Kuten edellisessä postauksessa totesin, eletään Horse Show'n aikaan ihan omassa maailmassa, pienessä kuplassa kaukana kaikesta normaalista arjesta. Päivän aikana en ainakaan itse ehdi seuraamaan uutiskanavia normaaliin tapaan, joten edellisen päivän tapahtumat kertaantuvat vasta aamulla kuunnellessani edellisen illan puoli yhdeksän uutisia Yle Areenasta meikkaamisen ohessa. Näin maanantaina olo onkin vähän hämmentynyt: nytkö se viikko onkin ohi, jota me ollaan kaveriporukan kanssa odotettu enemmän ja vähemmän koko vuoden ajan.

Paluu arkeen on kuitenkin sujunut yllättävän kivuttomasti. Otin tänä vuonna tuttuun tapaan töistä lomaa keskiviikosta perjantaihin päästäkseni jäähallille ihan ensimmäisen ratsukon suorituksesta alkaen, joten työsähköpostilaatikkooni oli ehtinyt kertymään lähemmäs sata viestiä vastausta odottaen. Tähän päälle kun yhdistetään vielä kaikki päivän palaverit heti aamusta alkaen, niin voitte kuvitella, että istuin työpöytäni ääressä ilman sen kummempaa ruokataukoa aina kuuteen asti illalla. Onneksi nyt on vielä luvassa kahden hevosen ratsastus, kunhan pääsen lähtemään tallille. Onneksi töissä on aina kivaa, joten talli-ilta on vain huipennus muutenkin varsin positiiviselle maanantaille. 

Aiemmin kertomani mukaan kuvasin viime viikosta viisi videota: yhden kultakin Horse Show'n päivältä. Julkaisin näistä ensimmäisen fiiliksien kera tässä postauksessa, mutta loput jo julkaistut videot odottivat tähän hetkeen asti YouTubessa sitä hetkeä, että pääsisin ne tännekin asti linkittelemään. Nyt on siis luvassa varsinaista herkkua kaikille niille, jotka videoita tykkäävät seurata! Jokainen video on noin kymmenen minuuttia pitkä, joten tässä riittää katsottavaa vähän pidemmäksikin aikaa, jos nuo kaikki meinaa katsoa esimerkiksi yhteen putkeen. Videoita oli oikein mukava kuvata, ja musta tuntuu siltä, että alan pikkuhiljaa oppimaan myös siihen videolla olemiseen. Joku ehkä muistaakin, että vielä pari vuotta sitten kuvasin videopostauksia aika vähän juurikin siitä syystä, etten kokenut viihtyväni kameran edessä. Tämä kuitenkin opettaa, ja ehkäpä siitäkin syystä voin nykyään hyödyntää tätä roolia myös työelämässä.

Liput tapahtumaan saatu Helsinki Horse Show'lta.

Kuva c. Kultahippuja



Osaltani ehdoton suosikkiosio koko Horse Show'sta oli sunnuntain World Cup, jota seurasimme ystäväni kanssa katsomosta ihan jokaisen ratsukon ajan. On uskomatonta, miten helpon näköistä ratsastus voi olla silloin, kun sen todellakin osaa. Ihailimme monia toistaan parempia ratsukoita, joiden suoritus oli niin saumatonta kuin yhteistyö voi hevosen ja ihmisen välillä olla. Jo vuosikausia ehdottomana suosikkinani toiminut Christian Ahlmann vakuutti myös tänä vuonna, ja esitti World Cup -luokassa niin hienoa ratsastusta upealla kimolla Clintrexo Z -orillaan, että sydän meinasi pakahtua. Ihan totta, sitä katsellessa jäin sanattomaksi. Jaksoin vielä veikata, ettei ori ehkä pärjäisi uusinnassa nopealaukkaisille ja sirommille vastustajilleen, mutta jouduin silti yllättymään: ratsukko suoritti tasaisen, mutta nopean uusinnan päätyen lopulta kuudennelle sijalle. Voiton nappasi oikeutetusti ja monen iloksi Gudrun Patteet, joten Horse Show huipentui naisvoittoon.

Vielä myöhemmin tällä viikolla on luvassa viides ja viimeinen video Horse Show'sta, joka on kuvattu torstaina. Tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivatkin, että tuo video on jäänyt välistä. Tälle on hyvä syynsä, sillä en ollut torstaina ollenkaan jäähallilla, vaan vietin päivän tallilla Macon ja muiden hevosten kanssa. Tuolle päivälle kuitenkin mahtui ohjelmaa niin klinikkareissusta koulusatulalla ratsastamiseen, joten kuvasin päivästä oman "HIHS-videonsa". Lisäksi luvassa on vielä yksi video, jossa muutamia tapahtumaan osallistuneita kansainvälisen ja kansallisen tason ratsastajia, hevosenhoitajia ja toimihenkilöitä sekä katsojia kertoo omia fiiliksiään tapahtumasta. Oikein videopainotteinen viikko siis oli takana. Kuvista kiinnostuneet joutuvat odottelemaan siihen saakka, kunnes kamerani on taas ehjä ja kuvauskuntoinen. Mutta välillä näin ;)

Ihanaa alkanutta viikkoa sulle - jatketaan hyvää fiilistä myös lokakuun lopussa!


Linkki videoon (perjantain HIHS-video)


Linkki videoon (lauantain HIHS-video)


Linkki videoon (sunnuntain HIHS-video)

13 kommenttia

  1. Mitä mieltä olet siitä vaaratilanteesta mikä tapahtui radalla? Siis että rataa ei oltu saatu valmiiksi vaikka lähtölupa annettiin ja ratahenkilökunnan jäsen työskenteli esteen takana (onneksi aika sivussa!) vielä kun ratsukko lähestyi jo estettä muutaman askeleen päässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillinen tapaus, mutta valitettavasti näitä sattuu, kun ihmiset tekevät töitä. Onneksi kenellekään ei käynyt mitään! Tuossa syy oli vähän jokaisella: ratahenkilökunta ei ollut tarpeeksi tarkkaavainen/reagoinut nopeasti siihen, että tuomarit antoivat lähtöluvan, vaikka esteen kannatin oli hajonnut. Toisaalta tuomarit eivät huomanneet, ettei rata ollut valmis. Ratsastaja taas keskittyi varmasti niin paljon omaan suoritukseensa, ettei ehtinyt ajatella muuta. Tuomarit kilauttivat kelloa juuri ennen kuin Moneta hyppäsi tuon okserin, mutta kello oli todella vaimea - en tiedä, kuuliko ratsastaja tuota vai päättikö vain ratsastaa esteelle. Olisihan se ollut tylsää hevosta kohtaan kääntää se pois kaksi askelta ennen hyppyä.

      Kysyin tuomaritornista, voisiko Moneta tehdä tuosta protestin ja jos tekisi, miten toimittaisiin. Nämä on aina vähän kinkkisiä juttuja, kun katsoo monelta kannalta. :)

      Poista
  2. Katsoin Ahlmannin verkkaa ja hevosen turpa oli koko ajan luotiviivan takana ja suurimman osan ajasta kiinni ryntäissä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän en ota kantaa sen enempää, koska en ole ollut katsomassa verryttelyä tuossa luokassa. Verryttelyä valvoo kuitenkin stewardien joukkio eri maista, jokainen FEIn statuksella varustettuna. He pitävät huolen, että kaikki tapahtuu säänyöjen puitteissa. Eli sen sijaan, että kritisoisin sallittua toimintatapaa, keskittäisin kritiikin sen sijaan voimassa oleviin sääntöihin. :)

      Niin tai näin, Ahlmanin ratsastus on hirmuisen taitavaa ja yhteistyö hevosen kanssa uskomattoman hienoa seurattavaa!

      Poista
  3. Ihan mahtavia videoita, tee ehdottomasti samanlaisia ensi vuonna jos vaan ehdit! :) Olin itsekin paikalla katsomassa ja huh että ne isoimmat esteet oli hurjan näköisiä :o Tai siis ei muuten hurjan näköisiä mutta kokonsa puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit, kiitos! Ja sanos muuta, ne on valtavia! :D

      Poista
  4. Fiilistelin Horse Show'ta Yleareenan ja sun videoiden kautta, kun en itse päässyt paikalle. Ehdottomasti sama ensivuonna! :)

    VastaaPoista
  5. Mä odotin tänä vuonna innokkaammin melkeinpä näitä sun videokoosteita kuin varsinaista tapahtumaa! En itse kisaa ja esteratsastus on mulle niin vierasta, että tapahtuman eläminen videoiden ja Havenin lähetysten ohella oli oikein oivallinen vaihtoehto. Kiitos mahtavista videoista ja tunnelman välittämisestä!

    Aiemmilta kerroilta, kun olen ollut paikan päällä, olen huomannut saman kuin yllä oleva anonyymi hevosten verkkailusta. Maailman parhaat ratsastajat tietävät varmasti meitä paremmin, miten verkassa kannattaa kulkea, mutta onhan apuohjien määrä välillä aika huikea ja moni tosiaan kulkee turpa aivan ryntäissä kiinni. Radalla sitten päästellään menemään vapaammassa muodossa - kuin kahta eri lajia katsoisi. :)

    Johtuuko verkkailun erilainen ratsastustapa ihan vain siitä, että riskejä vältetään: hevosia on kuitenkin niin paljon pienessä tilassa ja kisaratsut tuppaavat olemaan varmasti kuumia ja reaktiivisia? Enkä tosiaan siis tuomitse, ihan aidosti tämä vaan kiinnostaa enkä oikein tiedä, keneltä tällaista kysyä kuulostamatta heti tuomitsevalta kukkahatulta. :) Se kun ei missään nimessä ole tarkoitus, kiinnostava ilmiö vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. empä usko että selättömänä ratsastaminen luotiviivan takana on turvallisuuskysymys, hevonenhan on paljon paremmin hallittavissa jos se liikkuu oikein ja on avuilla. valitettavasti esteratsastuksessa tyyli on vapaa mutta pakollinen.

      Poista
  6. Onpas Macon tilanne todella harmillinen, toivottavasti se tulee kuntoon!
    Itse jouduin juuri lopettamaan uuden hevoseni jalkavaivan takia. Sillä oli aivan samanlainen tilanne, kuin Macolla. Puuduttamalla kavio se saatiin täysin puhtaaksi. Valitettavasti mun hevosen kanssa ei ollut asialle mitään tehtävissä, vaan sillä oli todennäköisesti nivelrusto jo niin kulunut, että alkoi olla kipeä kipulääkkeestä huolimatta. Magneettikuvausta tähänkin ehdoteltiin, mutten siihen ruvennut ja se olisikin meidän tilanteessa tuonut vain diagnoosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella harmi, että sun hevonen jouduttiin lopettamaan :( toivotaan todella, että meillä ongelma ratkeaa! Tsemppiä sulle ja ihanaa alkavaa talvea <3

      Poista
  7. Haha, toi hihs-kuplassa eläminen kuulostaa ihan liian tutulta ja se fiilis, et onko hihsin jälkeen elämää... :D Sit purussa kun kupla alkaa pikku hiljaa rikkoutuun, nii huomaa kuin väsyny onkaan kun nukuttuja tunteja ei ihan hirveesti oo kertyny

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat