maanantai 1. lokakuuta 2012

#93: Viikonlopun kuulumisia

Teksti on kirjoitettu tänään päivällä, mutten saanut siihen silloin kaikkia kuvia ja julkaisen siksi vasta nyt.

Tajusin ihan vasta viime viikon lopulla, että nyt on todellakin tullut jo syksy! En tiedä miksi sitä on niin vaikeaa sisäistää, mutta talvi todella tekee tuloaan. Puiden lehdet ovat jo ihan keltaisia ja osa on tippunut maahan. Kaksi vuotta sitten Helsinki International Horse Show:n aikaan torstaina satoi ensilumet maahan Etelä-Suomessa - saa nähdä, miten tänä vuonna käy! Olisi kyllä kieltämättä ihanaa, jos tulisi oikein luminen ja kuiva talvi niin, että pelloille pääsisi ratsastamaan eikä sitä viimevuotista loska-aikaa olisi ollenkaan.
 
Viikonloppu sujui oikein leppoisissa tunnelmissa ja kieltämättä se oli yksi tapahtumarikkaimmista taas vähään aikaan. Sain kuulla pari loistavaa uutista hevostulevaisuutta ajatellen ja pääsin viettämään aikaa kavereiden ja sukulaisten parissa niin hevosten kanssa kuin ilman. Ja mikä parasta, koulusta ei tarvinnut stressata ollenkaan! Mulla on vielä tämä maanantai vapaata ja huomenna alkaa uusi jakso, joka on itseasiassa oikea loma-aika: maanantaina ja torstaina koulua on yksi tunti, tiistai ja keskiviikko sisältää kaksi oppituntia ja perjantait ovat aina vapaapäiviä. Pitää vähän miettiä sitä vaihtoehtoa, josko nyt etsisin jostain kunnollisia töitä koulun ohelle, kun aikaa on enemmän kuin normaalisti. Toisaalta hevosteluun jää myös entistä enemmän aikaa ja kerkeän alkaa suorittamaan autokoulua :)
 
Kertailen lyhyesti teille viikonlopun kuulumiset. Perjantaina alkuillasta meillä oli muutamia sukulaisia pienimuotoisesti juhlistamassa syntymäpäiviäni ja oli kiva jutella paremmin heidänkin kanssaan. Lähdettiin tuon valokuvauskilpailu-postauksen teon jälkeen Janitan kanssa Helsingin Namu-yökerhoon ja meillä oli oikein hauskaa. Kotiin saavuttiin vasta aamuyöllä, joten lauantaina nukuin pitkään ja tein kaiken rennosti ja kiireettömästi koko päivän ajan. Kävin mm. auttelemassa Neaa erikoisesteiden kanssa ja hienosti tyttö hyppäsikin ponillaan ensimmäistä kertaa vesimattoa!

Laava-tamma. Näiden kuvien laatu on nyt sitä maneesitasoa, joten älkää odottako suuria.
Anka ja kuskin istunta- ja ilmevamma :D
Anka
Aluksi suunnitelmana oli lähteä jo lauantaina Kouvolaan, mutta koska en saanut kyytejä fiksusti järjestettyä, siirtyi lähtö sunnuntaiaamuun. Suuntana oli siis kaverini Miljan omistama Suursuon Ratsastuskoulu, josta olenkin joskus viime keväänä täällä blogissa kertonut. Tarkoitus oli ratsastaa muutamalla hevosella, vaihtaa kuulumisia ja viettää mukavaa tallipäivää. Siinä kyllä onnistuttiin!
 
Aamuisen junamatkan jälkeen siivottiin Miljan kanssa muutamat karsinat vielä puhtaiksi ja sen jälkeen laitettiin Anka-niminen tuntiratsu kuntoon ja suunnattiin maneesiin. Osa Suursuon tuntiratsuista on mulle ennestään tuttuja, sillä ne asuivat aikoinaan Tahkolla, joten olin niillä päässyt ratsastamaan. Anka on tästä hyvä esimerkki - kilpailin sillä itseasiassa kahdet kilpailut viime syksynä ja taisinpa kerran sijoittuakkin? Kerkesin ratsastamaan tammalla puolisen tuntia ennen ratsastuskoulun tuntien alkamista ja vaihdoinkin hevosen Laavaan sen jälkeen. Tälläkin tammalla kisasin yhdet kilpailut viime syksynä. Nykyään se toimii Miljan toisena kilpahevosena tuntiratsun tehtävien ohella ja pari onkin kehittynyt huimasti viimeisen puolen vuoden aikana! Viime vuoden lopussa tamma hyppäsi hädin tuskin hallinnassa 90cm rataa ja viime kuussa ratsukko teki hienon debyytin aluemestaruuskisoissa.
 
Roope
Roope
Tää poni on kyllä niin kiva!
Roope ja taustalla näkyy peilistä Milja Sukan kanssa.
Roope pomppaa. Ei viitsitty tämän enemoää nostaa ponilla esteitä, sillä se väsyi loppua kohden.
Laavalla ratsastamisen jälkeen vietettiin hetki aikaa tallin kerhohuoneessa (ihanaa muuten, että tällaisia paikkoja on vielä talleilla!) ja suunnattiin sen jälkeen Mc Donaldsiin syömään ja siitä katsomaan Miljan perheen nelivuotiasta tammaa, joka on toisella tallilla väliaikaisesti. Käynti siellä jäi lyhyeksi, sillä meillä oli jo kiire rakentamaan esteitä maneesiin ja laittamaan seuraavia hevosia kuntoon.
 
Loppuilta menikin hypätessä: itse menin aivan mahtavalla Roope-ponilla ja Milja kuusivuotialla Damaskus-ruunallaan. Roope oli kuulemma ollut villi ja pudotellut pikkulapsia alkeistunneilla hypätessä/pelästyessään, mutta vaikka ruunalta olisi vauhtia riittänyt, oli se todella kiva ratsastaa. Se toimi niin kuin pyysi ja sopii sen vuoksi varmasti loistavasti ratsastuskouluun hyväksi opetusponiksi vähän kokeneemmille ratsastajille. Rakennettiin maneesiin innaritehtäviä: ristikko-okseri sekä pienempi pysty-isompi pysty-pienempi pysty-isompi pysty-pienempi pysty -linja. Näiden lisäksi diagonaalilla oli yksi verryttelyesteenä toiminut pysty.

Laava
Anka
Anka
 
Roope. Tässä näkyy tää viiden innarin linja, jossa joka toinen oli isompi ja joka toinen pienempi.
Roope, on kyllä maailman suloisin poni!
Milja hyppää Sukalla ristikko-okseri-innaria.
Roope ihmettelee pienempää kaveriaan. Eikö ookkin hieno tuo huopa ;)
Kauhee selittäminen. Kun lopetin Roopen kanssa, pääsi Milja vasta kunnolla hyppäämään Sukalla. Tässä kuvassa
varmaan neuvon jotain tai havainnollistan jotakin Miljan tekemää asiaa, kun kerta sillä on niin hyvä ilme :D
Roopelle ei nostettu esteitä juuri 90-100cm isommiksi, sillä poni ei ollut luultavasti tottunut tällaisiin tehtäviin ja muutenkin vähän liian ison ratsastajan kanssa ne olivat sille varmasti tarpeeksi haastavia ilman turhaa nostamista. Ponilla oli aluksi vaikeuksia tulla ensimmäiselle esteelle sopivaan kohtaan, sillä se on kuulemma tottunut lähtemään hyppyihin vähän mistä sattuu. Kun sopiva ponnistuspaikka löytyi, helpottuivat tehtävät luonnollisesti. Tällainen innarijumppa on siinä mielessä myös hyvä, että se pakottaa hevosen ponnistamaan oikeasta paikasta aina seuraavaan hyppyyn ja säilyttää yleensä tasaisen rytmin. Milja sen sijaan hyppäsi okseria lopuksi 130cm korkuisena ja Sukka-ruuna sai hyvää jumppaa.
 
Olin kotona vasta puoli kahdentoista aikaan, sillä Kouvolassa venähti aika odotettua pidemmäksi ja junamatka vei vielä puolisentoista tuntia. En selitä sen enempää, sillä mulla on kiire ratsatsamaan Jonnan Mörri-hevonen. Yritän saada jotain syksyisiä hevoskuvia teille jossain vaiheessa tätä viikkoa, katsotaan miten onnistun! :)
Lue lisää

perjantai 28. syyskuuta 2012

#92: Valokuvauskilpailun voittaja!

Pitkän odotuksen jälkeen on aika julkistaa valokuvauskilpailun voittaja! Sain viimeinkin aikaiseksi lähettää Ninalle finaalikuvat arvosteltaviksi ja hän vastasikin heti. Kilpailuun osallistui joukko toinen toistaan hienompia kuvia ja kiitän vielä kerran kaikkia osallistuneita! Uusi kilpailu/arvonta tms järjestetään, kun 800 lukijaa on täynnä.
 
Mutta pidemmittä puheitta, nyt käydään käsiksi tähän kilpailuun!
 
Löysin vihdoin hienon palkinnon kilpailuun. Ainakin itse pidän kyseisestä ratsastusvarusteesta kovin, ja meinasin ostaa itselleni samanlaiset!  Kyseessä on Hipposportista ostetut kannusremmit, joissa on kivana yksityiskohtana timanttiset tähtikuviot. Remmit ovat laadukasta mustaa nahkaa. Jätin remmeihin kiinni hintalapun ja ne ovat juuri kaupasta ostetut. Tässä alla kuvia palkinnosta:
 






 
Ja nyt vuorossa kilpailun voittajan julistaminen. Tadadaa! Kuvakilpailun voittaja on Tiia Suomalainen liike-sarjan kuvallaan. Kuvakilpailun päätuomarina toimi siis Nina Fagerström ja lähetin kuvat hänelle sähköpostilla niin, ettei niissä ollut kuvaajien nimiä, joten kaikin puolin tulos on tasapuolinen eikä sitä tarvitse täällä negatiiviseen sävyyn puida :)
 
Ninan perustelut kuvakilpailun voittajasta olivat seuraavat: "Se eka kuva shettiksestä oli kivoin! Siinä oli sellasta vauhtia ja siitä tuli hyvä mieli, kun sitä katsoi :)".
 
Laitathan Tiia mulle tänne blogiin tai sähköpostiin (aadanomainen@gmail.com) viestillä kommenttia, että tiedän sinun huomanneen tämän tuloksen! Jätäthän myös osoitteesi, jotta voin laittaa kannusremmit postilla tulemaan.
 
Tässä vielä kertaalleen kuva voittajasta. Onnea vielä kerran ja kiitokset kaikille äänestäjille ja osallistuneille!
 
Tiia Suomalaisen ottama voittajakuva.
 
Lue lisää

tiistai 25. syyskuuta 2012

#91: Kisoista ja muuta sekalaista

Heippa taas, pitkästa aikaa! Viikko on vierähtänyt edellisestä postauksesta ja nyt on jälleen aika kirjoitella teille jotain kuulumisia. Viikkoon on mahtunut kaikenlaista kisoista synttäreihin ja koulunkäynnistä hevosteluun. Tuleva viikko on ihanan rento, nimittäin maanantaista keskiviikkoon mulla on vapaata ja kahtena viimeisenä koulupäivänä kokeet, jonka jälkeen taas maanantai-iltaan asti täydellinen vapaus koulunkäynnistä - tiistaina alkaa uusi jakso.
 
Mistäs sitä aloittaisi. Viime keskiviikkona menin pitkästä aikaa Rokilla tunnilla ja tunti sujui vähän niin ja näin. Periaatteessa Rokki oli todella kiva ratsastaa, mutta toisaalta se ei kuitenkaan ollut aivan pohkeen ja ohjan välissä, joten jotkin tunnin tehtävistä tuottivat meille ongelmia. Esimerkiksi lopuksi treenasimme viikonlopun kisoja varten pysähdyksiä laukasta käyntiin keskihalkaisijalla ja tuntui, että joko kokosin laukkaa liikaa ennen pysähdystä tai sitten hevonen vaihtoi laukan ennen pysähdystä oikeasta vasempaan. Konstalla en mennyt keskiviikkona ollenkaan, sillä en olisi millään kerennyt yhteiskuntaopin ylioppilaskirjoitusten jälkeen ratsastamaan illalla sitä vielä Rokin tunnin lisäksi (ratsastus olisi pitänyt tehdä ennen tuntien alkua, ts. ennen viittä, ja yo loppui vasta 15:00).
 
Torstaina vietimme mun 18-vuotis syntymäpäiviä perheen ja parin kaverin kesken. Mitään kakkukahveja ja shamppanjalaseja suurempia kestejä ei kuitenkaan järjestetty silloin, sillä perjantaina oli vuorossa viimeiset kirjoitukset. Ruotsi oli siis kyseessä, enkä stressannut tulevaa koitosta yhtään, sillä kuuntelut olivat menneet niin huonosti, ettei loppuarvosanalla olisi oikeastaan mitään väliä. Tein koetta viitisen tuntia ja lähdettyäni ulos salista olisi tehnyt mieli kiljua riemusta - jes, ohi on tältä syksyltä! En osaa yhtään arvioida, miten mahtoi mennä, mutta esseiden alustavat pisteet olemme jo saaneet: toisesta 31/33 ja toisesta 50/66.. Yhteiskuntaopin alustavat tulokset tulivat myös eilen ja se lähtee YTL:ään laudaturina, mutta koska on ihan rajalla ja monella oli hyviä pisteitä, tippunee E:hen. Onko teillä vielä edessä jotain kirjoitettavaa tälle syksylle, kuten keskiviikon reaalia tai perjantain matikkaa? Tsemppiä kauheasti kaikille, joilla vielä on! :)
 
Perjantaina kävin ratsastamassa Konstan ja treenasin rataa seuraavan päivän kisoja varten. Konsta tuntui hyvältä ja pyöreältä, joten ratsastelin aika paljon vain pysähdyksiä sekä vastalaukkaa ja keskiraveja. Työskentelin mahdollisimman vähän aikaa sen kanssa ylempänä ja lopuksi ratsastinkin ruunan eteen-alas ja paljon eteenpäin. Konsta pärski tyytyväisenä, kun pääsi laukkaamaan kunnolla eteen ja viskaisi jopa kerran "villinä" päätään. Hurja poni! Illalla ystäväni Janita ja Sanni tulivat meille yöksi ja katsoimme yhden elokuvan ja juttelimme niitä näitä, pienimuotoiset synttärinvietot siis.
 
Lauantaina oli kisapäivä. Onneksi ensimmäinen luokka alkoi vasta iltapäivällä, joten suuntasin tallille vasta yhden jälkeen. En vaivautunut kaivamaan valkoisia housuja esille, sillä kyseessä ei ollut mikään aluekilpailu, joten vetäisin normaalit tallikamppeet niskaan. Päätös olikin ihan hyvä, sillä sateiden vuoksi joka paikka oli ihan kurassa.. Syksy on siis tullut!
 
Menin sekä Rokilla että Konstalla pitkän radan ohjelman luokassa helppo B:2 (klikkaa linkkiä niin pääset SRL:n materiaalisalkkuun, josta voit katsoa kouluohjelman). Tavoitteena oli saada arvostelupaperi, josta näkisi pitkästä aikaa muidenkin kuin omien opettajien kommentteja ratsastuksestani. Aloitin Konstan kanssa starttaamalla luokassa ensimmäisenä. Ruunalla on tapana jäädä ihan pohkeen taakse aitojen sisällä ja niin kävi nytkin. Koko ohjelman ajan teki mieli vain nauraa, sillä tuntui, ettei koko roskasta tule yhtään mitään. Alkutervehdyksessä Konsta pysähtyi vinoon, jonka jouduin korjaamaan ja missään keskiraveissa se ei vaan yksinkertaisesti liikkunut eteenpäin.
 
Rokki ja minä Messilässä 2011 kesällä. Palkintojenjako luokassa he A juniorimestaruus.
Roketti! Kesällä 2011.
 
Rokki radalla. Yksi niistä harvoista hevosista, joilla mulla voi olla oikeasti koulujalustimet ilman, että jalka menee
hevosen vatsalinjan yli! Sillä on niin iso maha :)

Loppuvettyrrelyjä.. Vähän alamäkeen :D
Ehdottomasti paras osuus ohjelmassa oli laukka, sillä pääsin ratsastamaan mielestäni sujuvat kolmikaariset vastalaukkoineen ja keskilaukat eivät menneet rikki - vaikkeivät olleetkaan mitään järin rohkeasti ratsastettuja. Pisteitä tuli jokaisesta kohdasta 5-7,5, käynneistä, pysähdyksistä ja keskiraveista kaikista huonoimmat ja muista sitten parempia. Yleisvaikutelman pisteet hämmästyttivät: askellajit 7,5 - lennokkuus 7 - kuuliaisuus 7 - ratsastajan asento, istunta ja apujenkäyttöjen moitteettomuus 7,5! Ei huono ollenkaan :) Prosentteja tuli kaiken kaikkiaan 64,6 ja tällä irtosi voitto. En ymmärrä miten, sillä luokassa oli vaikka millä mitalla todella hyviä ratsukoita, jotka ovat kilpailleet yhdessä vuosikaudet helppo A-tasolla asti. Varsinkin, kun radan jälkeen totesin, että ollaan varmasti viimeisiä. Kommenttina paperissa luki lopuksi "siististi ratsastettu, miellyttävän näköistä yhteistyötä hevosen kanssa".
 
Rokin kanssa samalla radalla mentiin vain fiilistelemään vanhoja muistoja, joten tuloskin oli sen mukainen. Nyt pysähdykset sentään onnistuivat paremmin ja niistä tulikin pisteitä 6. Muuten pisteet vaihtelivat 5 ja 6,5 välillä lukuunottamatta yhtä vaihtoa vastalaukassa, joka oli sitten 3,5. Rokki oli ihan hyvä, ei tietenkään parhaimmillaan, sillä en saanut sitä aivan pohkeen ja ohjan väliin enkä näin ollen tietenkään saanut siitä parhaimpia puolia esiin. Verryttelyssäkin kävelin puolet ajasta pitkin ohjin, sillä tamma oli mennyt alle jo yhden radan toisella ratsastajalla edellisessä luokassa, enkä nähnyt tarpeelliseksi hiitata sitä varttia pidempään, sillä ei se siinä olisi paremmaksi tullut vaikka tunnin olisin körötellyt menemään :D Prosentteja tuli kaiken kaikkiaan 57,3 ja sija oli jossain luokan puolivälissä.
 
Mulla on näistä molemmista radoista videot, Konstan on isäni puhelimessa ja Rokin rata tuossa kamerassa, mutta laitan tähän postaukseen vain kuvakaappauksia, sillä en rupea tappelemaan youtuben kanssa tähän hätään. Laitoin tuonne ylle jotain vanhoja kuvia noiden uusien kaappausten lisäksi, ettei niitä olisi niin vähän.
 
Kisoissa töissä, Laaksolla Jumping Helsinki joskus kesällä 2011.
Kisojen jälkeen suunnattiin Ypäjälle, jossa oli käynnissä Team Eurohorsesin järjestämät kolmipäiväiset kansalliset estekisat kahdessa hallissa. Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa tuttuja ja vaihtaa kuulumisia! Sunnuntain vietin verryttelyvalvojana Opistohallin veryttelyssä, jossa ratkottiin mm. joukkueiden hallimestaruudet (110/120cm) ja Polaris GP:n (140cm) yksi osakilpailu. Illalla purettuamme esteet pois areenalta ja saatuamme hommat valmiiksi lähdimme ajamaan takaisin kotiin, väsyneenä mutta tyytyväisinä. Aioa miinuspuoli oli koko sunnuntain kestänyt sade ja siitä johtunut kylmä sää. Pipo olisi ollut tarpeellinen!
 
Eilen muuten selvisi, että menemme Sarinan ja Steffin kanssa Helsinki Horse Showhun töihin keskiviikosta sunnuntaihin lokakuussa. Näin ollen ratkesi sekin ongelma, että mistä hommaisi liput tähän tapahtumaan tänä vuonna. Ketkä kaikki ovat menossa HIHS:iin ja mihin näytökseen? Onko teillä tavoitteena pysytellä pois exposta vai onko jo suunnitteilla jotain, mitä on jälleen pakko saada? Näitä asioita yleensä löytyy, vaikka mitään tarpeellista se ei olisikaan :D
 
Taas tuli yksi uusi vähäkuvainen postaus. No, koetan saada joskus jotain kuvattavaa aikaiseksi, jolloin saisin vähän väriä tänne blogiin!
Lue lisää

tiistai 18. syyskuuta 2012

#90: Vastaukset kysymyksiin

Tänään olen valmistautunut koko aamupäivän huomisiin ylioppilaskirjoituksiin, joten nyt on luvassa pieni hengähdystauko ja vastailen teidän lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Kysymyksiä tulikin ihan kiitettävästi - kiitos siitä teille! Pyrin vastailemaan niihin kaikkiin, ellei joukossa ole monia samanlaisia tai samantyyppisiä. Kysymyksiä oli kuitenkin sen verran paljon, että osaan vastaan kattavammin ja osaan suppeammin :)
 
K: Onko sinulla ollut omaa hevosta?
V: Mulla ei ole ikinä ollut omaa hevosta, tosin ylläpidossa on ollut yksi hevonen puolen vuoden ajan.

K: (jatkoa ylläolevaan) Jos ei saatko milloin oman?
V: Tulen varmasti hankkimaan jossain vaiheessa elämääni oman hevosen, mikäli siihen on sopiva tilanne niin rahallisesti kuin fyysisesti. Ajankohdasta en tiedä tarkemmin, se jää nähtäväksi :)

K: Tavoitteesi ratsastuksessa?
V: Tavoitteeni ratsastuksessa on yksinkertainen: kehittyä niin hyväksi kuin itselleni on mahdollista ja oppia toimimaan erilaisten hevosten kanssa erilaisissa tilanteissa mahdollisimman hyvin.

K: Kuinka paljon kuukaudessa menee tällä hetkellä rahaa hevosiin?
V: Tällä hetkellä ratsastukseen ei mene kovinkaan paljon rahaa (vrt. oman hevosen kanssa), perusratsastuksiin oma summansa ja siihen päälle ylimääräiset valmennukset, kisat, matkakustannukset, tarvikkeet jne. Tarkkoja määriä en osaa sanoa tai lähde niitä tänne laskemaan.

K: Mitä teet vapaa-ajalla muuta kuin olet tallilla?
V: Sitä vapaa-aikaa jää todella vähän :D Yleensä katson televisiota, kirjoitan blogia tai luen muiden blogeja, olen kavereiden kanssa tai valokuvaan.
 
Tää kuva on otettu webcameralla, joten laatu on sen mukainen.. Mutta siis tuohon ylempään kysymykseen liittyen
kavereiden kanssa illanviettoa, vasemmalta oikeelle mä, Janita ja Sanni:)
K: Jos et harrastaisi ratsastusta mitä luulisit harrastavasi?
V: Harrastaisin ehdottomasti valokuvausta, sillä harrastan sitä nytkin (tosin kisakuvaus jäänyt ylläpitohevosen tuomien kiireiden takia ja nyt koulun kiireiden vuoksi olemattomaksi). Muista harrastuksista en osaa sanoa, luulisin kuitenkin sen olevan jotain liikunnallista.

K: Mihin aijot lukion jälkeen?
V: Suunnitelmissa olisi hakea johonkin yliopistoon lukemaan viestintää. Se, pääsenkö sinne sisään, onkin sitten eri asia :) Luultavasti pidän välivuoden pakollisena/omasta tahdosta, jolloin saatan hyvinkin lähteä ulkomaille töihin, riippuen sen hetkisestä elämäntilanteesta.

K: Haluatko hevosista ammattia?
V: Halusin joskus ratsastuksenopettajaksi, mutta nyt en usko saavani hevosista ammattia. Olisi tietysti hienoa kilpailla maailman huipulla ja ansaita rahansa pelkällä ratsastamisella, mutta en usko sen olevan kohdallani mahdollista. Haluan kuitenkin pitää hevoset ja kilpailemisen tiiviisti elämässäni. Ei sitä tosin tiedä, mitä elämä tuo tullessaan ja päädynkö kuitenkin esimerkiksi tallinpitäjäksi tai ratsastelemaan muiden hevosia - saa nähdä mihin omat taidot riittävät!

K: Seurusteletko/oletko seurustellut?
V: En seurustele nyt.

K: Lemmikkejä?
V: Ei ainuttakaan :)

K: Kuinka monta kertaa viikossa olet tallilla?
V: Yleensä joka päivä, välillä parillakin eri tallilla päivässä. Nyt kirjoitusten aikaan olen vähentänyt näiksi kahdeksi viikoksi minimiin eli 4 x viikko.
 
K: Miten pääsit Fagerströmille töihin? Suhteilla? Onko sinne (tai jollekin muulle, jossa suomalaisiakin) mitään mahdollisuutta päästä ilman suhteita?
V: Belgiaan vai Hollantiin? Belgiaan (Stephexille) pääsin töihin suhteilla, kun ratsastuksenopettajani tunsi Ninan ja kysyi, jos pääsisin töihin. Hollantiin pääsin töihin periaatteessa suhteilla ja periaatteessa ilman, sillä Nina itse kysyi, voisinko tulla kesällä hommiin. Kaikkialle on varmasti mahdollista päästä ihan omalla aktiivisuudella - rohkeasti vaan kyselemään, eiköhän kaikki tallit kaipaa ahkeria hevosenhoitajia töihin!
 
Belgia, Stephex Stables 2011 - Uruquay
 
Hollanti, Guttecoven 2012 - Viljo
K: Miten saat kätesi pysymään noin nätisti? Mulla on aika pitkät kädet (niinkun kai sullakin?) ja tuntuu että ne aina vääntyilee miten sattuu, varsinkin ranteista...
V: Tälle kysymykselle naurahdin hieman, sillä mulle on monien vuosien ajan valitettu nimen omaan "oravakäsistä" eli kun ranteet taipuvat vinoon. Nyt kun mietin, ei tästä asiasta ole huomautettu juurikaan pitkään aikaan, eli varmaankin olen kiinnittänyt siihen itse huomiota ratsastessani ja korjannut virhettä sitä kautta. Ratsastuksenopettajani on sanonut tähän loistavan ohjeen: kaiken korjauksen on lähdettävä ratsastajasta itsestään, kukaan muu ei pysty niitä käsiä/jalkoja/tms laittamaan oikeaan asentoon kuin ratsastaja itse!
 
Jos jotain konkreettista apua haluaa koittaa, niin kokeiltiin joskus vuoden 2010 kankikurssilla teipata sellaisia paistinlastoja käteen, se auttoi ainakin ranteen taittumiseen :D
 
K: Ratsastatko usein ilman kypärää?
V: En ratsasta. Suomessa olen ratsastanut ilman kypärää kaikkineensa alle kymmenen kertaa (jos mukaan lasketaan laitumella ilman varusteita hevosen selässä köpöttelyt jne), ulkomailla kypärän käyttö on jäänyt vähemmälle. En kuitenkaan suosittele kenenkään jättävän kypärää pois päästä!
 
K: Otatko sen jotenki kohteliaisuutena että sinua luullaan joka päivä on karkkipäivä- blogin Jutan isosiskoksi?
V: Luettuani tämän kysymyksen ilmeeni oli kutakuinkin erittäin hämmästynyt. Pakko myöntää, en ollut ikinä käynyt katsomassa tuota kyseistä blogia ennen kuin päätin sen kysymyksen luettuani googlata. En siis tiennyt tästä yhtäläisyydestä, eli en myöskään osaa vastata kysymykseen mitään :)

K: Sekoitetaanko sua muutenkaa muiksi ihmisiksi yleensä?
V: Mieleeni ei tule yhtään kertaa, jolloin mut olisi toiseksi ihmiseksi sekoitettu, eli varmaankaan ei.

Keravan aluekisoista viime keväältä
Kuolaava eläin :D Porvoon aluekisat viime keväältä.
K: Mikä on sun tasosi?
V: Ratsastuksessa? Vaikea arvioida, olen startannut estepuolella 115cm-luokissa viime syksynä ja koulupuolella helppoa A:ta. Toisaalta treeneissä olen estepuolella hypännyt 130cm teknisiä tehtäviä ja ratoja, yksittäisenä 145cm ja koulupuolella päässyt testaamaan piffit, paffit ja sarjavaihdot jokaisella. En osaa sanoa yhtään :)

K: Kuinka sulla riittää aika yo-kirjoitusten ohella heppailuun? Siis niinkun monelta meet kouluun, monelta pääset..
V: Tämän kysymyksen pitäisi olla pikemminkin, että miten mulla riittää heppailun ohella aika yo-kirjoituksiin :D Ei mutta, mulla on nyt abivuonna todella helpot päivät ja useimmiten menen vasta 11.15 kouluun (välillä vasta 12:45) ja pääsen yleensä 12:30 tai 14:00. Eli päivät eivät ole pitkiä ja sen vuoksi kerkeän hyvin käydä tallilla iltapäivisin/iltaisin. Lukea tosin voisin vähän enemmän.
 
K: Kuinka kauan oot ratsastanut?
V: Nyt lähti kolmastoista vuosi käyntiin eli tovin verran jo.
 
K: Millä ohjelmalla teet nämä kuvanmuokkaukset?
V: Mulla on tässä koneella Photoshop CS5.1 suomenkielisenä ja Corel PaintShop Pro X4 myös suomeksi, eli niillä teen. Yleensä muokkaan värit Corelilla ja Photoshopilla teen konkreettiset muokkaukset.

Asenteella :D Itävalta ja Alpit 2012!
K: Mistä oot ostanu ihanan kypäräs?
V: Ostin tämän (Charles Owen Wellington Professional) muistaakseni 2010 syksyllä ja Horzesta. En tiedä myydäänkö näitä siellä enää, silloin classicia myytiin myös.
 
K: Mitä aineita kirjoitat yo-kirjoituksissa? Kuinka hyvin valmistaudut niihin?
V: Kirjoitin viime keväänä psykologian (laudatur), tänä syksynä ruotsin ja yhteiskuntaopin ja ensi keväänä äidinkielen, englannin ja mahdollisesti pitkän matikan. Psykologiaan valmistauduin hyvin, ruotsiin huonosti ja yhteiskuntaoppiin ihan ok. Ensi kevään kirjoituksiin aion valmistautua hyvin :D

K: Keskiarvosi koulussa?
V: Viimeisin keskiarvo oli tasan 9 lukion kakkosvuoden viimeisessä todistuksessa (keskiarvot: seitsemän 10, seitsemän 9 ja kolme 7).

K: Osaatko sanoa mikä on paras muistosi hevosten parissa?
V: Parhaita muistoja on ollut niin paljon, etten osaa sanoa yhtä. Parhaimpia on ollut ehdottomasti ulkomaanreissut, Kaprin ylläpito, tuntiratsastajien SM-kisoissa pronssimitalin saaminen ja muut isommat kisasijoitukset. Ihania muistoja on myös kaikki kesät mummolan viereisellä maalaistallilla ja hyvin menneet valmennukset jne.
 
Kapri <3 tätä hevosta ei hevillä unohdeta! (kauhee kun mun kädet näyttää isoilta..)
Laatukuva.. Mutta idean näkee, Tahkolla estekisoissa 115cm viime syksynä.
K: Mikä hevonen on antanut sulle eniten? Vai osaatko mainita vain yhtä?
V: Tämä on vaikea! Eniten vastuuta ja päättäväisyyttä on opettanut entinen ylläpitohevoseni Kapri. Jokainen hevonen on antanut omalla tavallaan jotain :)

K: Onko suurinosa sun ystävistä hevosihmisiä?
V: Suurin osa kyllä, mutta mulla on myös paljon kavereita, jotka eivät ole hevosten parissa millään tavalla.
 
K: Meinaatko mennä ens kesän jonnekin ulkomaille töihin?
V: En kyllä yhtään osaa sanoa. Ihanaa olisi lähteä, mutta riippuu hevostilanteesta/elämäntilanteesta muutenkin ja siitä, pääsenkö yliopistoon vai en. Jossain vaiheessa lähtö on kyllä edessä!
 
K: Ratsastaako sun vanhemmat?
V: Äiti on käynyt alkeiskurssin pari vuotta sitten, muuten ei.

K: Onko sulla paljon kavereita?
V: On mulla melko paljon, olen nimittäin tosi sosiaalinen ihminen sille päälle sattuessani :D Kaikkien kanssa ei todella kerkeä olemaan, vaikka niin haluaisinkin.. Ja moni asuu niin kaukana, ettei välttämättä nähdä useammin kuin kerran vuodessa! Onneksi on puhelimet ja facebook..
 
Finnderby 2012 ja Miljan kanssa chillailua :)
K: Mikä kypärä sulla on?
V: Tähän vastasinkin jo ylempänä.

K: Mikä on sun lempiaine koulussa? ja mitä aineita luet?
V: Lempiaine on.. ehkä varovaisesti sanottuna yhteiskuntaoppi? Luen ylimääräisenä yhteiskuntaoppia, ruotsia, matikkaa ja psykologiaa. Onkohan niitä vielä? Sitten päälle kaikki pakolliset ja mitä on tullut jo suoritettua.

K: Ootko asunu aina samassa paikassa?
V: En ole, olen asunut neljässä eri paikassa.

K: Pidätkö 18v synttärit?
V: Pidän! Tarkemmin ei kyllä ole vielä tietoa, mutta ensi viikonloppuna en ainakaan kun lähden Ypäjälle kansallisiin estekisoihin töihin. Tosin eiköhän me siellä Steffin ja muiden kanssa asiaa jotenkin juhlisteta sielläkin :)

K: Ootko esim uotilassa parhaimpia ratsastajia?
V: En yhtään tiedä, minkä tasoisia Uotilan muiden päivien ratsastajat ovat, joten en osaa sanoa tähän mitään.

K: Mikä on sun lempivaatekauppa ratsastusvaatteissa ja 'normi' vaatteissa?
V: Ratsastusvaatteissa ehdottomasti Helsingin fredalta löytyvä Horse&Hound sekä Espoon Hipposport! Tavallisissa vaatteissa lempikauppoja on monia, esimerkkinä Only, Vero Moda, Cubus.. mitähän näitä nyt on.
 
K: Käytäks aina kannuksia kun ratsastat?
V: Jep, ellei hevosella ole erikseen kielletty niiden käyttö. Tai jos ratsastan ilman ratsastusvaatteita (ts. normaalit kengät jalassa), niin silloin en.

Gucci on ihana merkki ja myös ihanan kallis.. Pariisissa 2011 joulukuussa.


Gucci Masters Pariisissa joulukuussa 2011 :)
K: Kumpi sujuu paremmin, este vai koulu?
V: Vaikea verrata, omalla tavallaan kumpikin sujuu. Omasta puolesta ei ole mitään rajoitetta, miksei sujuisi (esimerkiksi että pelkäisin hyppäämistä tai en jaksaisi keskittyä kouluratsastukseen).

K: Kummasta pidät enemmän?
V: Pidän molemmista paljon, mutta kilpailumielessä enemmän esteratsastastuksesta. Tällä hetkellä tulee mentyä enemmän koulupainotteisesti.

K: Aiotko ostaa joskus oman hevosen?
V: Tähänkin vastasin jo ylempänä.

K: Minkä tasoinen ratsastaja olet?
V: Tähän vastasin myös ylempänä.
 
K: Mikä on ollu paras hetki elämässäs hevosten kanssa?
V: Tähän myös vastattu jo :D
 
K: Kuka on ollut tähän mennessä kivoin uusi hevos/ponituttavuus Uotilassa?
V: Kaikista kivoin on ollut Floppe-poni, se oli semmoinen ihanan pirtsakka ja näpsäkkä poni.
 
K: Kuinka vanhana aloitit ratsastuksen?
V: Aloitin ratsastuksen vähän ennen kuin täytin kuusi eli nyt pyörähti käyntiin kolmastoista vuosi. Jos sitä nyt ratsastukseksi voi kutsua sen ikäisenä, maastossahan me köpöteltiin taluttajan kanssa.
 
HAHA :D Tää on joku kauheen vanha kuva joltain vuodelta 2004 ja mun ensimmäisistä kisoisa :D
K: Miten saat pidettyä kantapäät alhaalla?
V: Mulla ei ole ikinä ollut ongelmaa kantapäiden kanssa, joten en osaa antaa tähän mitään vinkkejä. Yleensä kantapäiden ylös nouseminen johtuu puristavasta polvesta tai reidestä, joten kannattaa kiinnittää huomiota oman jalan rentouteen. Harjoittelemalla se alkaa pikku hiljaa sujumaan :)
 
K: Mikset siis lue kuin kahta blogia?
V: Itseasiassa luen joka päivä kuutta eri hevosblogia ja seuraan satunnaisesti noin kymmentä muuta. Jostain syystä en ole vaan liittynyt näihin blogeihin virallisiksi lukijoiksi, minkä kyllä voisin tehdä heti muistaessani!
 
K: Miten saan hevosen kulkemaan peräänannossa? (periaatteessa)
V: Hevonen kulkee peräänannossa, kun se polkee alleen ja käyttää selkää. Tähän vaaditaan riittävä kokemus niin ratsastajalta kuin hevoselta. Peräänantoon "saamisessa" ei ole mitään tiettyä tapaa tai oikotietä, se tulee automaattisesti sitten kun palaset loksahtavat paikoilleen.

K: Mikä on sinun esteennätyksesi? (korkeus, okserilla ja pystyllä)
V: Korkein hyppäämäni okseri on viime syksynä pompattu 145cm ja korkein pysty 135cm.
 
Melkeen oon keskellä estettäkin..
K: Oletko enemmän este, vai kouluratsastaja?
V: Tähänkin taisin jo vastata ylempänä :)
 
K: Minkälaisia suunnitelmia sinulla on tulevaisuuden varalle (koulun jälkeen)?
V: Tähän vastasin osittain jo ylempänä.. Mutta lukion jälkeen suunnitelmissa on hakea yliopistoon lukemaan viestintää ja valmistuttuani päästä töihin. Samalla haluan pitää hevoset tiiviisti osana elämääni ja kilpailla mahdollisuuksien mukaan sillä tasolla, millä sillä hetkellä mahdollista. Jossain vaiheessa lähden todennäköisesti myös ulkomaille hommiin, mutta tarkemmin en tiedä.
 
K: Vietät niin paljon aikaa tallilla, että olet aivan satavarmasti joutunut jossain määrin tekemään myönnytyksiä koulun suhteen, harmittaako se vai onko tämä selvä valinta?
V: Jep, jonkun verran olen joutunut myönnytyksiä tekemään. Periaatteessa pärjään koulussa ihan hyvin (viime keväänä lukion 2. vuoden lopussa ka 9 ja stipendi koulumenestyksestä), mutta tällä hetkellä harmittaa vähän, etten lukenut ruotsin ylioppilaskirjoituksiin riittävästi.. Toisaalta eihän se elämä yhteen kokeeseen kaadu :)
 
K: Vaikka en sinua tunnekaan, niin silti: käyttäisit kypärää myös silloin kuin muut eivät sitä tee - seuraukset voivat olla tosi tosi pahat, jos ratsastaa ilman... nykyään löytyy vaikka minkälaisia, hyvännäköisiä ja ilmastoituja kevytkypäriä.
V: Olen tehnyt päätökseni kypärän käytöstä itse ja vastaan sen seurauksista näin ollen myös itse, mutta nyt olen myös päättänyt pitää kypärän päässä aina ratsastaessa. Valmentajani nimittäin loukkasi päänsä vakavasti ja sivusta seuranneena voin todeta, etten vastaavaa tilannetta itselleni halua. On tietysti ikävää, että tarvitsee nähdä konkreettinen esimerkki aiheesta, ennen kuin tajuaa asian vakavuuden.
 
K: Kuinka saan hevosen menemään muodossa?
V: Tähän vastasin myös jo ylempänä.

Kaveruskuva tältä vuodelta Jokelantallilta Janitan kanssa..

Ja sama vuodelta 2011 ja samassa paikassa! :)
K: Mitä oot tykännyt uudesta ratsastuskoulu Uotilasta?:) Kannattaisiko esim minun itse tulla myös sinne?
V: Nämä neljä kertaa mitä olen Uotilassa nyt käynyt, voin todeta sen olevan sellainen normaali suomalainen ratsastuskoulu. Ei mitään erityistä mainittavaa, ihan kiva paikka! Riippuu ihan tasostasi ja kriteereistäsi, millaiseen ratsastuskouluun sinun kannataa mennä.
 
K: Kuinka toimit itseksesi ratsastaessa? Tarkoitan tällä sitä, että onko sinulla olemassa jokin tietty peruskaava, jota toteutat esimerkiksi alkuverkassa (esimerkiksi itse huomaan pinttyneeni kevyttä ravia ympyröillä, avoja pitkällä sivulla, vähän väistättelyä laukassa ja vastalaukkaa -kaavaan lähes poikkeuksetta) vai etenetkö täysin fiiliksen pohjalta ilman etukäteisajatusta siitä, mitä seuraavaksi teet? Ja saman aiheen tiimoilta kyselisin vielä suunnitteletko yleensäkään ratsastusta etukäteen ("tänään treenataan sulkutaivutuksia") vai fiilisteletkö vasta ratsastuksen aikana sitä, mitä tänään teet?
V: Haha, lukiessani kirjoittamaasi kuvausta alkuverkasta tunnistin itseni melkolailla juuri tuollaiseksi :D Riippuen tietysti ihan päivästä, suunnitelmasta ja hevosesta, mutta 60% alkuverryttelyistä menen oikeastaan juuri tuollaisen kaavan mukaan. Välillä ratsastan ilman mitään etukäteisajatusta ja fiilistelen koko ratsastuksen ajan tekemiseni ja välillä suunnittelen tarkaan kaiken tekemiseni. Yleensä suunnitelmat muuttuu myös sen mukaan, miltä hevonen alkuverryttelyssä tuntuu.

K: Millaisia tavoitteita sinulla on ratsastuksessa lyhyemmällä ja pidemmällä aikavälillä? Ovatko tavoitteesi nimenomaan kilparatsastuksessa vai kenties jollakin muulla hevosalan osa-alueella (nuorten laittelu, valmentaminen)? 
V: Joitain tavoitteita listailinkin tuonne ylemmäs. Lyhyellä aikavälillä on tarkoitus nyt löytää sopiva hevonen ratsastettavaksi ja pidemmällä kehittyä niin hyväksi kuin mahdollista. Haluaisin toki kilpailla paljon, mutta myös nuorien kanssa työskenteleminen olisi mahtavaa ja pidän myös hyvin paljon opettamisesta, joten miksei valmentaminenkin tulisi kysymykseen jossain vaiheessa elämää. Saa nähdä :)
 
K: Haluaisitko työskennellä joskus alalla täysipäiväisesti?
V: Tähän vastasinkin jo ylempänä.

Kansallisissa ja kansainvälisissäkin kisoissa olen ollut töissä vuodesta 2007 asti :) Nämä kaksi kuvaa otin tän vuoden Finnderbystä (PM), kuvassa Viivi Monto.
.. ja tässä Tanskan kouluedustaja, nuorten PM kultamitalisti.
 K: Jos ajattelet omaa kehittymistäsi ratsastuksessa siihen pisteeseen, jossa nyt olet, mitä asioita pidät merkittävimpinä? 
V: Merkittävimpinä ehdottomasti Equstomissa aikanaan tunneilla aloittaminen. Merkittävää on ollut myös kaikki kilpailukokemus ja muu hevoskokemus, jota Tahko Areenalta olen saanut. Yksi merkittävimmistä asioista on ollut myös keski-Euroopassa vietetyt kesät ja Kaprin ylläpito puolen vuoden ajan. Ja tietysti kaikki kokemus, mitä olen saanut seuraamalla kansallisia kisoja niissä työskennellessäni! Estepuolella myös kaikki ratsastuksenopettajani Piuden opit.. Näitä on paljon!
 
K: Oletko ollut vapaa-ajalla innokas teoriakirjojen lukija tai videoiden katselija, kuluttanut maneesin penkkiä valmennustuntien aikaan katsomossa, ratsastanut paljon erilaisilla hevosilla, ratsastanut hyvien opettajien silmän alla tai jotakin muuta sellaista?
V: Pienempänä luin todella paljon teoriakirjoja ja sittemmin selailin internetissä hevostietosivuja ja luin lehtiä. Olen myös seurannut todella paljon ratsastusta livenä ja teen sitä edelleen, joten sitäkin kautta olen oppinut paljon. Olen myös ratsastanut todella monilla erilaisilla hevosilla ja poneilla (mistä kertoo jo se, että viime syksynä yhden kisaviikonlopun aikana starttasin kahdeksalla eri hevosella) ja oppinut niiltä valtavasti sekä erilaisia taitoja että eläinrakkautta.
 
Hyvien opettajien silmien alla on tullut käytyä myös, koulupuolella mm: Håkan Wahlman (kuuluttaa HIHS:ssa), Kikko Kalliokoski, Ville Vaurio sekä "kotiopettajat" Minkki Peltonen, Sanna Siekkinen, Jonna Aaltonen jne.. Estepuolella: Nina Fagerström, Terhi Toikka, Urmas Raag, Henrik Ehnrooth, Pinja Immonen & Sanna Backlund (näistä kolmesta tosin jo aikaa), Tahkon Päivi Merikari ja "kotiopettajana" Pia "Piude" Myrskog. Ei tule muita mieleen.. Tietysti vaikka kenen muun opettajan tunneilla on tullut käytyä, mutta tuossa sellaisia, joita ehkä parhaiten tunnetaan?

Valokuvausta olen harrastanut nyt myös monen vuoden ajan ja ihan lähiaikoina
edessä on Canonin 7D-rungon hankinta!
Tässä Fernet Hauholla kesällä 2012.
Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Satisfaction samaiselta tallilta.
K: Onko sinulla jotain tiettyjä koulu- tai esteratsastajia joiden tyylistä pidät erityisen paljon? Tai valmentajia?
V: Tykkään tietysti Ninan tyylistä, mutta myös sveitsiläiset Pius Schwizer ja Steve Guerdat ratsastavat todella siististi. Tähän listaan vielä kanadalainen Erik Lamaze (Hicksteadin kanssa olivat ehdottomasti suosikkiratsukkoni), jonka kanssa olen muuten ollut samassa porukassa viettämässä iltaa :D Koulupuolella Edward Galin ja Totilaksen yhteistyö oli sellaista, jota en ole muilla vielä nähnyt.

K: Mikäli ostaisit nyt hevosen, minkälaista etsisit? Nuorta vai iäkkäämpää opetusmestaria? Allrounderia, koulu- vai estehevosta? Hevosta, joka liikkuu isosti ja näyttävästi vai ehkä hieman vaatimattomampaa ja helpommin läjättävää? Olettaen, että budjetti ei olisi ongelma ja elämäntilanne olisi sellainen, että hevosen ostaminen olisi järkevää.
V: Ostaisin kolme hevosta. Ensimmäinen olisi kokenut ja kaiken nähnyt, mutta parhaassa iässä oleva isojen ratojen estetykki, jonka kanssa pystyisin kehittymään niin pitkälle kuin oma tasoni vain riittäisi - eikä hevoselta loppuisi kapasiteetti kesken! Se olisi ketterä, pienikokoinen, tuulennopea ja ehdottomasti tarkka hyppääjä. Toinen hevonen olisi upea kouluratsu, joka olisi kuin edellinen, mutta kouluversiona: lihaksikas, isoliikkeinen, kaiken jo osaava, näyttävä ja yksinkertaisesti vaan upea! Kolmas hevonen olisi sitten nuori ja hyväsukuinen projekti, jolla olisi kapasiteettia, muttei juurikaan kokemusta. Sen kanssa pääsisin testaamaan, kuinka hyvin saisin rakennettua itselleni kisatykin tulevaisuuden varalle. Nuori olisi sellainen 4-6-vuotias vähän ilkikurinen ja varsamainen hevonen, jolla olisi kuitenkin suuri sydän ja halua opetella uutta.
 
Jos pitäisi valita vain yksi noista, ottaisin kolmosen tai ykkösen :)
 
K: Saako sinne Stephexiin anoa minkä ikäinen vain ? Miten se anomus lähetetään ja mitä siihen kuuluisi kirjoittaa ?
V: Luulisin, etteivät ota alle 16-vuotiaita töihin, sillä työ on raskasta (uskokaa tai älkää) ja vaatii kestävyyttä enemmänkin henkisesti kuin fyysisesti. Työhakemuksen voi lähettää Stephexin sihteerille Ellenille tai soittamalla heille suoraan. Osoitteet ja numerot löytyy Stephexin kotisivuilta. Kirjoitat hakemukseen syyt miksi haluat töihin, millaiseksi ajanjaksoksi, jotain itsestäsi ja mitä nyt ikinä mieleen tuleekaan :)
Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat