torstai 2. elokuuta 2012

077: Blogille uusi ulkoasu!

Kuten kaikista tarkkasilmäisimmät lukijat saattoivat huomata, on tälle blogille tullut uusi ulkoasu. Tai ei todellakaan vielä valmis sellainen, sillä tappelin tämän kanssa koko illan enkä enää jaksa vaivautua muuttamaan mitään. Luvassa on vielä uusi otsikkokuva, mahdollisesti vähän muutoksia sivupalkkiin ja sen semmoista pientä. Mutta tämä on kuitenkin esimakua, ja mielestäni ihan hyvin onnistunut!

Kaikessa tässä ulkoasunvaihdoksessa mun henkisenä tukena toimi Riikka, joka tosin suunnitteli koko kokonaisuuden ja niin ystävällisesti auttoi "asentamaan" sen tähän blogiin. Tuolla oikeassa reunassa näätte kuvan, jota painamalla pääsette tutustumaan Riikan blogiin, tosin sinne pääsette myös tästä. Kiitos Riikalle ihan miljoonasti! Tosiaan, Riikka teki myös mun entisen otsikkokuvan. Aika näppärä :)

Yksi uudistus on myös, että pitkään jatkuneen hartaan kyselyn ansiosta laitan teille nyt kuvat postauksiin isompina. Toivottavasti tykkäätte!

Kertokaa te lukijat mielipiteenne: kumpi otsikkokuva on kivempi (entinen vai tämä uusi) eli kumpaa pidän ennen lopullisen valmistumista? Entä kumpi tausta on teidän mielestä parempi? Tässä alla siis nämä molemmat.

Uusi otsikko
Vanha otsikko



Tämä päivä on mennyt Guttecovenissa melko leppoisasti, sillä uusi työntekijä Minna helpottaa meidän muiden urakkaa valtavasti. Ratsastin tänään kolmella hevosella, Citalla, Luzylla, Italolla ja juoksutin lisäksi kaksi. Tämän lisäksi karsinoita oli siivottavana mulla vain viisi (!!). Cita oli tänään vähän tahmea ja hidas pohkeelle, mutta se on vaan muuten niin ihana ratsastaa, että siitä tulee aina hyvä fiilis. Miettikää, viisivuotias (jolla on todella isot liikkeet, varsinkin laukka) joka törttöilee joka suuntaan niin halutessaan, voi saada pelkästään hyvälle tuulelle? Tänäänkin kentältä oli siirretty esteet sivuun lanauksen takia ja tamma kyttäsi aluksi kaikkea ja hyppi pystyyn, niin mua alkoi vaan naurattamaan koko touhu. Sen voi hallita vielä niin hyvin, kun kaikki tapahtuu ennalta-arvattavasti ja tarpeeksi hitaalla vauhdilla. Ja minuutin päästä kaikki onkin jo ihan normaalisti ja loput alkukäynneistä voidaan kävellä rauhassa ja yrittää joka toisella askeleella syödä pensasta kentän laidalta..

 Kerettiin katsoa olympialaisia ja kannustaa Suomea kouluratsastuksessa. Hyvin näyttivät tekevän ohjelmat, mutta harmillisia pikkurikkeitä ja vähän isompiakin tuli molempiin suorituksiin. Toivotaan, että molemmat edustajamme pääsisivät jatkoon!

Ketä te veikkaatte mitaleille este- ja kouluratsastuksessa Lontoossa? Täytyy myöntää, että itse en osaa sanoa mitään tähän. Tuntuu, että tänä vuonna ei ole selkeitä "voittajia" tai menestyjiä, kuten oli esimerkiksi Kentuckyn MM-kisoissa (Totilas jne.). Saa nähdä, jännittäväksi menee!

En ole teille muuten tainnut kertoa, mutta sain hypätä Funnyllä yksi päivä täällä. Oli aika erilaista kuin Kaprilla meno, saati verrattuna kehenkään tuntihevoseen. Olen sitä muutenkin nyt ratsastanut jonkin verran ja tähän postaukseen laitan kuvia eiliseltä, kun tytöt kuvasivat ratsastustani maneesissa.





Loppuraveja



Hiustenlaittoa, pakollinen :D
Tänään oon ollut todella, todella laiska tekemään ruokaa ja en ole syönyt mitään kunnollista koko päivänä. Eipä sen kummemmin ole nälkä ollutkaan :D Nytkin teen parhaillani toasteja (mitenköhän kirjoitetaan?) ja katson nettitelevisiosta kouluratsastusta vaikka pitäisi olla lukemassa yhteiskuntaoppia..

Aika täällä on mennyt ihan kauhean nopeasti, outoa että enää reilu viikko jäljellä! Vastahan mä tänne tulin. Ja tällä lyhyellä aikavälillä Suomessakin on tapahtunut niin paljon kaikkea lähipiirissä, etten edes malta odottaa kaiken sen näkemistä ja takaisin paluuta. Toisaalta en millään haluaisi lähteä täältäkään, sillä kun tähän työhön on tottunut ja päässyt sisään, ei tätä parempaa voisi olla. Kun tilanteestani miinustettaisiin pois koulutyöt, olisi tämä ehdottomasti paras ajanjakso ikinä!

48 kommenttia

  1. miks sul on nois vikoissa kuvissa iha törkeen korkeella noi kannukset? :o näyttää semi ilkeelt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nii ja muuten tää uus on kivempi, ei niin synkkä

      Poista
    2. Kannukset nousee tossa mun kenkä+chapsi-yhdistelmässä välillä ylös/alas jos en oo hirttänyt niitä mun jalkaan kiinni. Nyt en ollut ja siksi välillä liikkui, siirsin aina paikoilleen kun huomasin :) ja ei satuta hevosta mitenkään, kun osaa pitää rauhallisen jalan ja käyttää sitä ensisijaisesti yläpohkeella, kuten oikeaoppisesti kuuluu. En viitsinyt sen takia että kannus noussut liialti jättää näitä kuvia julkaisematta :) ja kiitos mielipiteestäsi!

      Poista
  2. Tää uus ulkoasu on musta kivempi! :)

    VastaaPoista
  3. Uus ulkoasu on parempi :) ja oot tosi hyvä ratsastaa :o :) ! Kauan olit siellä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) oon täällä viis viikkoa, noin kuukauden jo ollut.. kauheen nopeesti menny aika :(

      Poista
  4. Tiiäkkö milt kanavalt täällä Suomessa olympialaisten koulu ja esteratsastus tulee? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku sano että Yle fst tulis, mutta koska en oo ite katsonut niin en pysty varmaksi sanomaan :)

      Poista
    2. Tietäisitkö koska tulisi tv:stä esteratsastusta? :) Kun pelkkää koulua on nyt tullut, mitä itse olen seuraillut. :D

      Poista
    3. Pienellä omalla aktiivisuudella löytää tuonkin tiedon varmasti helposti. Aadahan ei itse edes Suomessa ja sen kanavien ääressä ole.
      Koittakaapa vaikka osoitteita www.ratsastus.fi (sieltä Lontoo 2012 etusivulla) ja www.yle.fi/urheilu, voi päästä jo aika pitkälle.. (Lisäksi telkku.com jne).
      Kisathan näkyy livenä netti-tv:stäkin.

      Poista
    4. tuolta löytyy koko olyppialaisten jalta ratsastus aikataulut. ja yle fst:ltä ne on tullut ainakin tähän asti :D

      http://www.ksml.fi/urheilu/kesaolympialaiset/ratsastus/1200641

      Poista
    5. Joo tässähän tää taiskin tulla jo selväksi :)

      Poista
  5. ns. otsikko kuvaa sanotaan banneriksi, voi olla helpompi ja lyhyempi kirjottaa jne:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä tiiän ;) en kyllä tiiä miks tässä postauksessa käytin 'otsikkokuvaa' 'bannerin' sijasta..

      Poista
  6. Toi tausta ei oo tarpeeksi iso, loppuu kesken. Muuten oikein kivan oloinen ulkoasu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, en itte edes tajunnut :) pitää korjata!

      Poista
  7. Tää uus on kivempi. Oikeasti molemmat on tosi hienoja, mutta vaihtelun vuoks pitäisin tätä :)

    Ja onpas tuolla hepalla hauskat kuolaimet :)

    Miten muuten meet niillä hevosilla, millä meet? Siis tarkotan, että saatko päättää ite mitä harjottelet? Jos siis meet koulua, niin saatko ite päättää, mitä asiaa työstät? Ihanaa, jos ehdit/jaksat vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sillä on nelirengaskuolaimet eli ihan hauskat joo :)

      Jos meen ittekseni (eli lähes aina) saan päättä ite mitä teen. Yleensä teen siirtymisiä ja väistöjä, laukanvaihtoja ja temponmuutoksia (varsinkin laukassa). Alkuun ja loppuun aina enemmän eteen-alas. Ja tietysti riippuen hevosesta, miten sillä voi tehdä mitäkin. Toisilla harjoitellaan enemmän suoristamista ja toisilla taas muuta :)

      Poista
  8. Eiköhän kouluratsastuksen vie nimiinsä Charlotte Dujarin ja Valegro. :) Muiksi mitalisteiksi veikkaisin Parzivalia ja ehkäpä Uthopiaa tai miksei myös Ravelia. Yllätyn, jos britit eivät voita joukkuekultaa. Jännittävää kyllä seurata!

    Hyvältä näytätte! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ainakin mainitsemasi nimet ovat vahvoilla kaikki :) Estepuolella yllätyin tänään kun Pius otti kaksi alas ja näin kokonaan pois mitalitaistosta... Harmi!

      Ja kiitos :)

      Poista
  9. minustakin tämä uusi ulkoasu&banneri on parempi! muuten miksi et pidä sitä luin/tykkäsin nappia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! En tiiä miksen pidä, vaihtoehtoja on ehkä kaksi: 1) en oo tullut edes ajatelleeksi 2) en tiedä mistä sellasen saa :D

      Poista
  10. Tämä uusi ulkoasu on paljon parempi kuin se edellinen vaikka tykkäsin myös siitä edellisestä :)

    VastaaPoista
  11. tykkään tosi paljon tästä uudesta ulkoasusta, ihanan raikas :'D

    VastaaPoista
  12. tämän hetkinen banneri on kivempi, mutta nuista taustoista en osaa päättää, kummatkin on kivoja! :)

    VastaaPoista
  13. tää uus banneri on mun mielestä kivempi, vaikka oli toi vanhaki tosi hieno ! :) ja vähä oot hyvä ratsastaa ;)

    VastaaPoista
  14. Bannerista en tykkää ehkä kauheesti, tai siis molemmat on hienoja (joo tosi selvää ;DD), mut vanha oli kivempi :) Taustoja en osaa päättää

    VastaaPoista
  15. Uus ulkoasu on kivempi, kun se on pirteämpi! ((: Itteä vaan ärsyttää toi bannerissa oleva heppa, jonka selässä oot. Tai siis ei se heppa, vaan kun osa turvasta jää piiloon, näyttää ainakin mun silmään aika hassulta. Mutta muutoin tää on ehdottomasti parempi. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haha joo, Riikka tekee uutta nyt että katon minkä laitan loppujen lopuksi :) mä näytän itte vaan ihan idiootilta tossa.. :D

      Poista
  16. mistä noi taustat on tehty tai siis otettu vai ekikö riikka nekin:)?

    VastaaPoista
  17. kuinka tonne paikkaan pääsee ns. töihin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne vai ylipäänsä mihinkään ulkomaille? No suhteilla pääsee pitkälle ja sitten loput omalla aktiivisuudella ja pienellä onnenkantamoisella :)

      Poista
  18. Kummatkin bannerit on tosi kivoja. :) Ja oikein kivoja kuvia, ratsastat vaan niin hyvin! :D
    Miten mustakin tuntuu, että oot ollu kauheen vähän aikaa siellä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :D joo, mustakin tuntuu nyt siltä, vaikka kuukauden oon täällä jo ollut.. kauheen nopee menee aika! :o

      Poista
  19. mä tykkään nykyisestä bannerista enemmän, vaikkakin eka oli myös tosi kiva :) taustoista tuo sininen!

    VastaaPoista
  20. mikä kuolain tolla hevosella on, josta on noita ratsastuskuvia ? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelirengaskuolain tai millä nimellä sitä nyt ikinä kutsutaankaan.. teen tänään myöhemmin kuolainpostauksen mihin voin laittaa siitä kuvan ja selittää tarkemmin sen käyttötarkoitusta :)

      Poista
  21. Heippa , kiva ulkoasu tuo uusi (: Olisiko missään vaiheessa sinulla aikaa tehdä mullle bannerin vai ilmotteletko jos ylipäätään teet ?(:

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat