076: Muistakaa kiittä perhettänne!

Haluan nyt ottaa puheeksi läheisten ihmisten merkityksen ratsastusurheilussa. Tästä tekstistä voi tulla melko pitkä ja sekava, mutta yrittäkää ottaa siitä selvää ja kommentoikaa mielipiteitänne asiaa koskien, mikäli siltä tuntuu :)

Ratsastusurheilu on laji, joka vaatii harrastajaltaan paljon - uhrauksia paitsi ajallisesti, myös rahallisesti. Varsinkin tavoitteellisesti kilpailuihin treenaavat ratsastajat joutuvat tekemään elämässään valintoja ja luopumaan monesta asiasta, jotka ovat muille "ei-ratsastaville" ihmisille arkipäivää. Jokainen ratsastava tai hevosten parissa aktiivisesti aikaansa viettävä ihminen tietää, kuinka ihanasta lajista on kyse ja kuinka paljon se meille antaa. Sen takia jaksamme yleensä kaikkista vastoinkäymisistä huolimatta panostaa siihen aina entistä enemmän ja nauttia niistä pienistäkin onnistumisita. Harva kuitenkaan ymmärtää, kuinka suuren uhrauksen harrastuksemme vaatii myös perheeltämme, sukulaisiltamme ja ystäviltämme.

Varsinkin Suomessa ratsastus "huippu-urheiluna" (jos sitä sellaiseksi tässä maassa voi parhaimmillaan edes kutsua) on valitettavasti luokiteltu eräänlaiseksi eliittilajiksi. Menestyäkseen harrastaja tarvitsee hyvän hevosen, valmentajan, riittävät tilat harjoittelulle, kuljetusvälineistön ja kaiken muun tarpeellisen vitamiinipurkeista hevoshierojaan. Koska lista on loputon ja sitä voisi kasvattaa halutessaan kuinka pitkäksi tahansa, vie se hankkijaltaan rahaa.

Kilpailumaailmaan olen päässyt tutustumaan aina kun siihen on hevospuolelta
ollut mahdollisuus!

Olen päässyt seuramaan hevoskisoja Pariisiinkin asti, tämä viime joulusuulta.

Harva alaikäinen tajuaa, miten suuren uhrauksen hänen perheensä tekee lapsensa harrastuksen eteen. On tietysti olemassa vanhempia, joita ei voisi vähempää kiinnostaa lastensa tekemiset, mutta otetaan nyt tarkasteluun normaali ja tasapainoinen perhetilanne. Ratsastusurheilu on kallis harrastus - yksi ratsastustunti maksaa keskimäärin Etelä-Suomessa noin 20-35€. Vaikka ratsastaisit vain yhden viikkotunnin, tulee siihen päälle kulut varusteista (joista pakollisena yleensä kypärä, hanskat ja ratsastukseen soveltuvat housut) sekä mahdolliset kuljetuskustannukset ja Suomen Ratsastajainliiton hyväksymillä talleilla seura- tai green gard-jäsenyysmaksut. Normaalituloiselle perheelle, jossa lapsia on monta, on tämä yksikin viikkotunti merkittävä kustannus.

Yllättävän monet nuoret valittavat, kun eivät saa niitä uusimpia ratsastusmerkkivaatteita tai niitä hienoja uusia saappaita, joiden hintalapussa komeilee nelinumeroinen summa. Ratsastustunteja viikossa on varmasti useampia ja lisäksi mukaan tulee valmennukset, kausittain ostettavat uutuustuotteet itselle ja omalle hevoselle sekä kilpailukustannukset toiselle puolelle Suomea, koska "mun kaverikin lähti sinne niin haluun kans ite". Samaan aikaan naapurissa tyttö on vihdoin onnellinen, kun hän pääsi kokeilemaan puolen tunnin mittaista talutusratsastusta monen kuukauden anelun jälkeen.

Itse saan olla kiitollinen, että mulla on ollut mahdollisuus harrastaa ratsastusta edes tällä tasolla, jolla itse nyt olen. Ennen ylläpitohevosta kävin neljällä viikkotunnilla kahdella eri tallilla ja lisäksi päälle valmennukset, kilpailut ja muut kustannukset. Pienenä halusin palavasti kesällä ratsastusleirille, mutta meillä ei olisi ollut varaa leiriin millään. Äiti kertoi, kuinka jostain oli kuitenkin pakko supistaa, jotta tyttö saatiin viettämään leiriviikkoa hevosten parissa. No, olihan se ensimmäinen leiri ikimuistoinen ja vain vahvisti omaa hevosteluintoani. Tällaisten asioiden kuuleminen vetää itse kunkin hiljaiseksi ja panee miettimään asioita niiden oikeissa tärkeysjärjestyksissä.

Viime kesänä pääsin Stephexille tutustumaan maailmanluokan hevospiireihin,
enkä tarvinnut mennä oikeaan kesätyöhön tienaamaan kunnolla rahaa.

Kapri on ollut parasta, mitä hevosharrastuksessani on käynyt :)

Valmennukset ovat olleet hintavia, mutta niihinkin ollaan aina päästy. Tosin
tämä Tampereen klinikka oli ilmainen.

Raha ei kuitenkaan ole ainoa asia, josta perheemme joutuvat luopumaan harrastaessamme ratsastusta. Toinen yhtä merkittävä, ellei merkittävämpikin tekijä on aika ja sen kautta yhdessäolo. Tämä ei koske pelkästään omia perheitämme, vaan myös ystäviämme ja sukulaisiamme.

Ratsastus vie aikaa, sillä poiketen monesta muusta harrastuksesta siinä ollaan vaikutuksessa toisen elävän olennon kanssa, joka vaatii huolenpitoa. Harrastaessasi piirtämistä et välttämättä edes poistu kotoasi, mutta monella hevosharrastajalla tallille on jopa monen kymmenen kilometrin mittainen matka. Koululaisena tai opiskelijana meidän ensisijainen tehtävämme koulutyö vie päivässä keskimäärin kuutisen tuntia aikaa, johon päälle lasketaan tallilla vietetty aika. Ratsastuskouluoppilailla se ei ole yhtä pitkä kuin oman tai sitä vastaavan hevosen omistavilla, mutta silti se ottaa aikaamme arkipäivisin muutamasta tunnista jopa koko iltaan.

Koulusta saavuttuani teen yleensä läksyt, jonka jälkeen lähden tallille. Koska pääsen koulusta yleensä kahden aikaan, ei kukaan ole vielä silloin kotona. Pitkät tallipäivät venyvät iltakymmeneen, jonka jälkeen raahaudun kotiin väsyneenä ja menen nukkumaan tai teen jotain koneella sitä ennen. Kotona vitsaillaan, että käyn siellä vain nukkumassa ja syömässä, pääsääntöisesti asun tallilla. Viikonloput vietän yleensä kisoissa, tallilla töissä, valmennuksissa tai jossain muualla hevoshommissa. Aikaa perheelle jää aivan liian vähän.

Erilaisissa hevoskilpailuissa työskenteleminen on ollut opettavaista ja täytyy olla
tosi onnellinnen, että olen niihin pystynyt lähtemään! :)



Koskaan ei olisi tarvinnut olla huolissaan, ettei ehjiä ratsastusvarusteita ole.
Tarvittavat on hankittu ja välillä jotain ylimääräistäkin.

 Tässä esiin astuvat ymmärtävät vanhemmat, jotka tukevat lapsiensa harrastusta ja ymmärtävät ajankäytön yleensä suhteellisen hyvin. Monesti olen saanut kuulla siitä, kuinka kotona pitäisi auttaa enemmän ja tallityöt saisivat jäädä vähemmälle.Veljeni oli keväällä todella suurena apuna yo-kirjoituksien aikaan: lähes kaiken kotona viettämäni ajan luin ja muun ajan olin tallilla tai koulussa. Tällöin hän teki kotona töitä viikossa suunnilleen enemmän kuin minä koko ajanjaksona yhteensä.

Sukulaisten ja ystävien tapaaminen on jäänyt monelle hevostelevalle nuorelle ja miksei vanhemmallekin ihmiselle taka-alalle. Monesti mummoni on kysynyt, että milloin tulen käymään Itä-Suomessa häntä tervehtimässä. Monesti olen jättänyt sukulaisjuhlat väliin mitä erikoisempien hevostapahtumien takia: kisoja, valmennuksia, kuvausreissuja.. Ja aina sukulaiset ovat silti muistaneet onnitella merkkipäivinä, vaikka itsestä välillä tuntuukin, etten kohta ole heille enää edes olemassa - eihän mua ikinä näy missään. Jos pystyisin, ottaisin vuoteen muutaman kuukauden lisää aikaa ja kuluttaisin sen pelkästään viettämällä aikaa läheisten ihmisten kanssa. Sen takia täytyy olla kiitollinen kaikista näistä hetkistä, joita ystävien ja sukulaisten kanssa pystyy viettämään.

Muistakaa siis olla kiitollisia kaikesta tuesta, niin henkisestä kuin rahallisesta, jota perheenne, ystävänne ja sukulaisenne teille antavat tämän upean lajin parissa! Välillä on hyvä sanoa ääneen kiitos, sillä se voi olla todella merkittävä sana monelle läheisellenne :)