tiistai 22. tammikuuta 2013

#147: Matkaan valmistautumista

Viime päivät ovat olleet melkoisen kiireisiä, sillä olen tehnyt tallihommia ahkerasti ja sivussa ratsastanut joka päivä. Tämä postaus on melko lyhyt, mutta sisältää paljon materiaalia eri päiviltä. En kirjoita nyt hirveän pitkästi sen takia, että huomenna herätys on kolmen jälkeen ja suuntaamme ratsastuksenopettajani Piuden kanssa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja Amsterdamia. Nukkumaan on siis mentävä ajoissa, varsinkin kun univelkaa on kertynyt enemmän kuin tarpeeksi ja pakkaaminen on vasta suunnitteilla..!
 
Sunnuntaina olin Equstomin omistajan Sannan suomenhevosruunalla Kunkulla tunnilla, jonka Sanna piti mulle ja Luciannalle. Tunnin tarkoitus oli, että pääsisin sisään siihen, miten Kunkulla pitää ratsastaa: menen sillä koko tämän viikon (lukuunottamatta seuraavaa kahta päivää) Sannan ollessa poissa, enkä ole sen selässä ikinä aiemmin istunut. Kunkku on nyt kuusivuotiaaksi kääntynyt herrasmies, hieman juro, mutta todella symppis. Mulle on aikojen saatossa muodostunut suomenhevosista melko vahva mielikuva, ja Kunkku on todellakin kaukana siitä. Se on todella herkkä istunnalle, mikä tekee ratsastuksesta haastavaa - jos istut väärin, edes sen sentin verran takakenossa, ei ruuna ole parhaimmillaan vaan painaa kädelle. Aluksi olikin hieman hakemista siinä, miten kyydissä tuli olla ja vaikuttaa!
 
Äiti oli kuvaamassa sunnuntain tuntia ja alla siitä pieni videokooste. Jätin Sannan selostukset tarkoituksella taustalle, joten voitte kuunnella siitä itse hänen kommenttejaan. Kamerasta loppui akku juuri laukkaa aloitellessamme, joten nuo kaksi pätkää jäivät laukasta ainoiksi kuvamateriaaleiksi. Huomasin tässä äsken, että videon häivytykset ovat liian pitkiä, mutta toivottavasti saatte silti selvää :)
 
 
 
Maanantaina ratsastimme Luciannan kanssa yhtä aikaa ja kävimme lopuksi maastolenkillä. Ennen hevosten kanssa puuhastelua otin Luciannasta muutamia kuvia, joten pääsin vihdoin testailemaan "kunnolla" uuden kamerani asetuksia ja toimintoja valon ollessa haastavahko laskevan auringon ja siitä seuranneen pimeyden vuoksi. Tässä uudessa kamerassa ei enää ole niitä turvallisia automaattivaihtoehtoja, ja vaikka käytin ennenkin puoliautomaattia, olen nyt päättänyt opetella kunnolla manuaaliasetuksien hallinnan. Pikkuhiljaa palaset alkavat loksahtelemaan kohdilleen..
 
Alla siis muutama kuva Luciannasta ja hänen ponistaan Victorista. Kuvia tuli otettua yhteensä noin kuusisataa, mutta suurin osa näistä oli samantyyppisiä ja näin ollen kuvien lajittelu helpottui huomattavasti.



 

 
Tänään menin Kunkulla tallitöiden jälkeen vain maastossa. Sillä on kuulemma ollut taipumusta ryöstää maastossa (tai ei varsinaisesti ryöstää, mutta muuttua kuuroksi pidätteille ja jatkaa päättäväisesti matkaa tallin seinään asti), joten olin aluksi hieman tarkempi oman olemiseni kanssa. En kadottanut tarkkaavaisuuttani hetkeksikään ja pidin hieman tavallista lyhyemmät ohjat, yleensä kun maastoilen löysin ohjin. Puolen tunnin hiittaamisen jälkeen totesin, että ei ruuna jaksa minnekään hötkyä ja hölläsin hieman menoa. Mitään ei tapahtunut, joten loppuaika mentiinkin rennosti kaikki askellajit läpi Equstomin metsälenkkiä pitkin ylä- ja alamäissä. Hyvää hankitreeniä hevoselle, sillä oli kaikki klippaamattomat kohdat aivan litimärät!
 
Huomenna tosiaan lähden Hollantiin ja palaan sieltä torstaina. Lento saapuu perjantain puolella torstain ja perjantain välisenä yönä noin kello yksi Suomen aikaa, ja aamulla herätys olisi puoli kuudelta tallitöihin. Yöunet jäävät vähäisiksi ja olen lauantaihin asti tallilla, joten seuraava postaus tulee varmaankin vasta silloin. Toivon kuitenkin, että reissu olisi hintansa ja "vaivansa" arvoinen ja pääsisin kokeilemaan siellä useampaa kiinnostavaa hevosta, joista joku olisi mulla sopiva kaveri. Saas nähdä! Tavoitteena on kuitenkin tällä kertaa pysyä pystyssä kaikkien hevosten kanssa ;)

6 kommenttia

  1. Toi lucianna oli joskus munkaa samalla leirillä :D

    VastaaPoista
  2. ratstastat superkauniisti! sulonen toi poni viimesissä kuvissa (:

    VastaaPoista
  3. kivoja kuvia! ei nyt pahalla tai mitään, mutta mun mielestä sovit paremmin puolveristen tai tällästen korkeimpien ja hentosempien hevosten selkään, mitä suomenhevonen on. siis näytät paremmalta puoliveristen selässä kuin suokin :D

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia ja toi Lucianna on kyl tosi kaunis ! :) Tuu oikeesti joskus meitäki kuvaamaan ku oot Itä-Suomi hoodeilla ;)

    VastaaPoista
  5. Sun ratsastus on tosi kivaa katsottavaa! Ratsastat niin siististi ja muutenki taidokkaasti ja tosi kivoja kuvia oot ottanu :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat