keskiviikko 27. helmikuuta 2013

#160: Piuden estevalmennus

HUOM! Teksti on kirjoitettu alunperin iltapäivällä, joten siksi sen aikamuoto on väärä joiltain osin. Julkaisin sen vasta nyt illalla, jotta sain siihen videon mukaan :)

Uskomaton sää! Ulkona on muutama aste lämmintä, aurinko paahtaa täysin pilvettömältä taivaalta ja ilmassa on todella kevään tuntua. Olipa ihana ajaa autolla aurinkolasit nenällä kuunnellen samalla hyvää musiikkia radiosta. Tällaisia päiviä lisää, kiitos! Nyt kun vielä jaksaisin panostaa ylioppilaskirjoituksiin lukemiseen, olisi kaikki suorastaan loistavasti.
 
Tosiaan, tällaiseen postausajankohtaan on syynsä. Heräilin aamulla ja suuntasin tallille heti yhdeksän jälkeen, sillä Champille tuli aamulla tunnistaja Suomen hevosjalostusliitosta. Hevonen todettiin samaksi kuin papereissa lukee ja rekisteröinti Suomeen on nyt vireillä. Noin kuukauden kuluttua kaiken pitäisi olla valmista ja meillä lupa alue- ja kansallisiin kisoihin osallistumiselle rekisteröinnin puolesta. Tunnistusta ennen kannoimme maneesiin estetolppia ja puomeja, joista Piude rakensi meille (Minkki oli mukana hyppäämässä) tehtäviä tunnistuksen aikana. Kun tunnistuksesta selvittiin, piti Piude meille estevalmennuksen, josta kerron tässä postauksessa lisää.
 
Nyt olen siis kotona ja lähden uudelleen reissuun reilun tunnin päästä, sillä viemme illalla Champin Vermon hevosklinikalle raspattavaksi. Sitä ennen käyn Piuden luona etsimässä muutamaa kuolainta ja jatkan siitä tallille tekemään päivällä jääneet hommat loppuun ennen klinikalle lähtöä.

EDIT: Klinikalla käyty ja Champin hampaat raspattu. Sillä on lievää yläpurentaa etuhampaissa, jonka takia sen taaimmaiset takahampaat eivät pääse kulumaan "normaalisti" ja niihin muodostuu tämän vuoksi herkemmin hammaspiikkejä. Myös oikealla puolella ylätakahampaissa oli pientä sanomista. Kaikki saatiin kuitenkin hoidettua normaalisti ja Champ käyttäytyi koko reissun ajan todella hyvin (lastaus, klinikalla olo Vermon ravien aikaan jne. kaikki ilman ongelman ongelmaa!). Huomenna on luvassa kuolaimeton päivä ja lauantaina maastoillaan.
 
Mutta sitten estevalmennukseen. Aloitin itsenäisellä verryttelyllä käyden kaikki askellajit läpi. Kuten olen aiemmissa postauksissa kertonut, haimme koko viikon vain rentoutta hevoseen, joten tämänpäiväinen erosi menneen viikon ratsastuksista suuresti. Piude halusi, että hevonen on reaktiivinen ja aktiivinen, joka on esteratsastusta ajatellen tietysti välttämätöntä. Mulla ei ole hypätessä ollenkaan kannuksia, joten otin alkuverkan ajaksi pitkän raipan, jotta sain Champin kunnolla pohkeen eteen. Se on vähän "mies" ratsastaa, sellainen mukavuudenhaluinen ja löysähkö. Tämän vuoksi kannuksia tekisi todella mieli käyttää myös hypätessä, mutta silloin itse hyppytyöskentelyissä niistä olisi enemmän haittaa.



Eka hyppy okserille: tultiin pienessä laukassa, vähän lähelle - kuski dyykkaa ja hevonen varmistelee.. :D
Aloitimme hyppäämisen kavalettilinjalla, jossa oli kaksi kavalettia pitkällä sivulla. Haimme tässä rentoa, paineistamatonta lähestymistä ja tahdissa jatkamista kavalettien välillä. Champ ei oikein jaksanut ottaa niin pieniä "esteitä" tosissaan, joten jouduin todella ratsastamaan sitä eteenpäin ennen ensimmäistä kavalettia huolehtien kuitenkin siitä, etten itse puristanut esim. polvilla ollenkaan. Saimme kavaleteille rentoja ja tasaisia suorituksia, joten jatkoimme pian eteenpäin tehtävissä. Tällä kertaa tuli hypätä yksi kavaletti, josta jatkaa joko pystylle (tai toisesta suunnasta okserille) kaarevalla linjalla hyppy. Nämäkin sujuivat hyvin, kunhan muistin itse kääntyä ylävartalostani tulevan laukan suuntaisesti ja olla roikkumatta peppu vasemmalla, ylävartalo oikealla. Muutaman kerran hieman turhan paineistamisen vuoksi hyppy tuli lähelle pystyä, jolloin Champ varmisteli takasiensa aseman liioitellen potkaisemalla jalkansa korkeuksiin.

Näiden tehtävien jälkeen tulimme pari kertaa kapea-kapea-linjaa, jossa piti säilyttää paitsi suoruus, myös tahti. Linja oli keskellä maneesia, joten jo sille lähestyminen oli haaste sinänsä - hevosen tuli olla suora ennen ensimmäistä hyppyä, eikä aikaa suoristamiselle ollut kaarteen jälkeen juurikaan. Tässä tuli havaittua hyvin se, istuuko kuski keskellä penkkiä paino molemmilla jalustimilla, vai roikkuiko paino sittenkin jommallakummalla puolella. Hyppäsimme peiliä kohden, joten omaa olemista pystyi tarkkailemaan koko ajan.

Suoran linjan jälkeen tulimme tehtävää, jossa hypättiin ensin kapea - 21m kaareva linja - pysty - kaarre - kapea - 21m kaareva linja - okseri. Pystyn ja kapean väliin sai tehdä voltin, mikäli tarve siihen oli. Tämän näätte videolta, joten siitä en kerro sen tarkemmin. Kuskin muistaessa ratsastaa kunnolla oli tehtävä helppo, mutta monessa kohtaa jäin itse ratsastamaan liikaa kaarretta (jolloin ponnistuspaikka jäi vähän liian kauas) tai en saanut pidätettä kunnolla läpi (tai tarpeeksi aikaisin), jolloin paikka tuli hieman lähelle.

Viimeisenä tulimme samoja kaarevia linjoja yksittäisenä, mutta niin, että ensin hypättiin joko okseri tai pysty ja sitten vasta kapea. Nämä sujuivat itseasiassa todella kivasti, kunhan muistin ratsastaa laukkaa ennen ensimmäistä estettä, enkä halvaantunut toivomaan parasta ja heittänyt ohjia pois. Okei, vähän ehkä liioitellusti sanottu, mutta välillä mulla oli niin alkeiskurssilaisen olo. Raspausloman jälkeen alan kyllä kunnolla panostamaan myös tähän estepuoleen, tämä ensimmäinen kuukausi kun on mennyt vähän fiilistellessä.


Millaisia puomi/kavalettiharjoituksia te teette hevostenne kanssa? Antakaahan vinkkejä, sillä oma ideavarastoni on tyhjentymässä tämän suhteen. Olisi kiva saada mahdollisimman monipuolisia tehtäviä, joten kaikkien ehdotukset otetaan ilomielin vastaan!

Piude kysyi tänään, millon aion mennä ensimmäisiin kisoihin. Totesin hänelle, että heti, kunhan hän antaa mulle luvan lähteä. Vastaus tuli ykskantaan "no eikun kisoihin vaan", joten ajateltiin 9.3. lauantaita. Tuolloin sopivia seurakisoja olisi esimerkiksi Lohjalla ja Eholla. Menen ensimmäisissä kisoissa pohjaluokiksi 80cm ja 90cm, jotta näämme, miten hevonen suhtautuu kisatilanteeseen kanssani ja jotta saan taas pitkän kisatauon jälkeen alle ensin tällaiset pienet luokat. Mikäli nuo kisat sujuvat hyvin, päästään seuraavissa jo isompien luokkien pariin. Seuraava estevalmennus on ensi tiistaina, sitä ennen teen kavalettiharjoituksia itsenäisesti :)

28 kommenttia

  1. teen mm. ravissa sellasia puomiharjotuksia että laitan puomeja yhdelle sivulle melko paljon niin että välit ovat alkupäässä suht lyhyet ja pitenevät loppua kohti, joten tehtävän aikana täytyy kasvattaa ravia

    VastaaPoista
  2. Tosi kivasti menitte! :) Oli kiva kuulla mitä opettaja sanoi! Tällaisia videoita lisää :)

    VastaaPoista
  3. Tulkaa Lohjalle 9.3! :D ja hienosti menitte :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi! Oon seurannu sun blogii niin kauan ja itekki tulos töihin sinne kisoihin, LoR:ilainen ku oon :D Ja olis kiva nähä sut ja Champ ihan irl kun teidän ekat kisat kyseessä :)

      Poista
  4. Mitä tarkottaa että ratsastaja dyykkaa? Kun tuolla yhessä kuvatekstissä luki niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tarkoittaa, että ratsastaja liioittelee ylävartalollaan hypyissä. Sama asia kuin esim. sukeltaminen :)

      Poista
  5. kivan näköistä menoa! Itse treenaan hevoseni kanssa paljon puomeja kaarevilla urilla ja 'puomisarjoilla', myöskin niin että joudun vaihtelemaan suht paljon laukkoja koska laukanvaihdot eivät meillä vielä sujuneet kovin mallikkaasti. Ja kavaleteilla jumppasarjaa, jotta saisin sen aktiivisemmaksi ym.

    Champ ja sinä näytätte hieman kokeneemmilta kylläkin kun me... Täällä vielä harjoitellaan perusasioita kuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Ja kyllä meilläkin vielä perusasioita hiotaan :)

      Poista
  6. Champ on kyllä ihanan näkönen heppa! :)

    Ite tykkään toisinaan heitellä puomeja "sikin sokin" ja mennä niitä eri suunnista, säädellä laukkaa välissä pidentäen ja lyhentäen. On ihan hyödyllistä toisinaan tehdä jotain vähän vähemmän symmetristä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta, pitääkin joskus kokeilla :)

      Poista
  7. Mikä champin säkä on ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tarkasti, jotain se on 165-168cm välillä :)

      Poista
  8. Kiva postaus :) Champ menee kivan näköisesti, ja hyppäätte tosi hyvin!

    VastaaPoista
  9. Oman heppani kanssa teen usein kavaljetti sarjan, jossa tulee hyvää jumppaa ja kontrollia, sekä hevonen hieman huolellisemmaksi jalkojen suhteen.
    Sitten kavaljetteja esim.kahdeksikolla, jolla on helppo treenata esim.laukanvaihtoja, myös ympyröillä kavaljetit on käteviä :)
    Kolmikaariseen kiemurauraan kavaljetit saa myös sisällytettyä hienosti !

    VastaaPoista
  10. jos tuutte lohjalle ni laakspohjaanko? luultavasti itekki sielä kaverin kisa-avustajana!

    t. pitkäaikeinen blogisi seuraaja bloglovinin kautta!

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva postaus! Ihana oot ku jaksat laittaa niin usein videoita, niistä oppii itekkin aina jotain kun opettaja antaa sulle vinkkejä :D Mistä sun KL ruskee toppaliivi on ostettu? :)

    Ite teen sellasii, että pistän pitkälle sivulle puomeja ravi -tai laukkavälein, niin että loppuakohden heppa joutuu pidentää askelia eli toisin sanoen pidennän välejä loppua kohden :D ja sitte joskus kasaan kolmesta puomista puomirykelmiä sikin sokin ja hyppelen niitä eri temmoilla/tempoilla? (miten se sanotaan? :D) Jokatapaukses, ootte Champin kanssa tosi hyvä pari, tsemppiä jatkoon ja ekoihin kisoihin!! :)

    VastaaPoista
  12. Itse tykkään tehdä paljon laukansäätämisiä eli esim. 20m väli ja kuudella, viidellä ja neljällä. Yksi suosikki on kolme puomia ja molemmissa väleissä 16m (tai mikä onkaan hyvä niin, että se on pitkähkö neljällä ja lyhyehkö viidellä) ja sitten ensin viisi ja viisi, sitten neljä ja neljä, sitten viisi ja neljä ja lopuksi neljä ja viisi.

    Aika kiva harjoitus, tosin ehkä ennemmin nuorille hevosille, mutta miksei muillekin, on tulla kavaletti, siirtyä raviin linjalla ja sitten ravipuomit. Alussa voi olla myös innari/sarja/jumppasarja tms.

    Usein itsekseni menen myös yhtä puomia/kavalettia/estettä, joka on keskihalkaisijalla pitkän sivun suuntaisesti. Siinä voi hypätä kahdeksikkoa, ympyrällä, vinolinjoja jne.

    VastaaPoista
  13. ooo mä asun lohjalla!! tuu tänne :D olisko ne kisat laakspohajassa?

    VastaaPoista
  14. Hieno blogi! Ite entisen hevoseni kanssa tein paljon kontrolli ja kääntämis harjoituksia laittamalla kolme kavalettia noin 3-4 laukan väleillä ja joko kavaletin päälle voltit tai kavalettejen väliin.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat