tiistai 26. maaliskuuta 2013

#167: Eilen oli superhyvä päivä!

MUOKATTU: Video lisätty!

Tai siis toissapäivänä, koska nyt on jo tiistai. Periaatteessa maanantai, koska oon vielä hereillä (eikö vaan, että päivä vaihtuu teilläkin vasta sitten kun ootte heränneet?). Okei, nyt asiaan tältä väsyneeltä selitykseltäni: olette varmaankin huomanneet, ettei mua ole blogissa paljoa näkynyt sitten viime tiistain. Nyt kun ylioppilaskirjoitukset ovat virallisesti ohi, olen ottanut totaallisen rennosti opiskelun suhteen (ts. en ole avannut ainoatakaan pääsykoekirjaa) enkä liiemmin stressannut blogistakaan. Toisaalta teitä ei varmaankaan olisi kiinnostanut mun ja Champin kävelymatkat, joita kertyi viime viikon aikana lähemmäs 30 kilometriä - molemmat jalkaisin!
 
Otsikon mukaan sunnuntai oli harvinaisen onnistunut päivä, vaikkakin olo oli kipeähkö ja päähän särki. Sellainen olo mulla on ollut itseasiassa nyt muutaman päivän ajan, liekkö kipeäksi tulossa.. Kaikki on kuitenkin itseaiheutettua: kun nukkuu vähän, syö huonosti ja pukee töihin liian vähän vaatteita, ei tulos oikeastaan voi olla hyvä. Mutta takaisin sunnuntaihin; ratsastin Champin jälleen ensimmäistä kertaa viikkoon kunnolla, huonosti kiinni olleen kengän vuoksi kun käveltiin. Lauantain kevyt hölkkäily ei ollut sen kummempaa, mutta sunnuntaina hevonen tuntui loppuratsastuksen aikana todella hyvältä - oikeasti, se ei ole kertaakaan ollut niin miellyttävä ratsastaa! Pystyin jopa nostamaan ruunan muotoa hieman ylemmäs, niin että niska oli paikoittain korkeimpana kohtana. Tällä tavoin Champ ei jaksa työskennellä pitkään, sillä sen on raskasta käyttää tällöin takaosaansa kunnolla, voimaton kun vielä on. Paula kuvasi mun puhelimeen hieman pätkiä, jotka aion ladata koneelle heti, kunhan saan jonkin piuhan sopimaan puhelimeen.
 
Pakko oli ottaa sunnuntaina kuva: maneesissa oli todistetusti yhdeksän ratsukkoa kerralla! Kuvassa tosin näkyy vain 7..
Sunnuntain auringonpaiste!

Ihanaan sunnuntaihin vaikutti tietysti myös kaunis sää ja kiireettömyys. Nyt tallilla on tullut vietettyä turhankin paljon aikaa, oikeastaan kaikki liikenevä aika. Olenkin saanut kuulla eri tahoilta kommenttia asian suhteen, "en tajuu miten voit tehä kaiken noin hitaasti!" erästäkin lainaten. Tallilla on kuitenkin vaan niin ihana tehdä kaikki jutut rauhassa, puuhata oman rakkaan karvakorvan kanssa ja nautiskella kevään saapumisesta - vaikkakin koko pihamaa joko lainehtii kymmenen sentin vesikerroksessa tai on luistinratana. Onko jollakin lukijalla samanlainen fiilis? :)
 
Tänään Janita tuli kuvaamaan hieman videoita, jotta saan teille lukijoille edes jotakin esille. Menin siis samalla teemalla kuin sunnuntaina ja ajattelin, josko Champ olisi tänään yhtä kiva kuin edellisenä päivänä. Alku vaikutti lupaavalta, mutta kootessani sitä ylemmäs, ei ruuna toiminut yhtä hyvin. Se oli edestä paljon epätasaisempi, mikä näkyi muun muassa kielen ulostyöntämisellä ja ajoittaisella tyhjäksi tulemisella. Ravissa ongelma oli suurin, laukassa hevonen tukeutui ohjaan paremmin. En kuitenkaan ottanut asiasta sen kummemmin stressiä, vaan pyrin ratsastamaan ruunan mahdollisimman aktiiviseksi - tahdin kustannuksella. Tahti siis oli hieman liian nopea, mutta halusin kuitenkin hevosen työskentelevän koko kroppansa läpi, jolloin vaihtoehtona tämä oli tässä tilanteessa hevoselle helpoin.
 
Laatuja vaan :) Champpi luuli kahden sekunnin ajan olevansa hieno kouluhevonen kunnes tajusi tilanteen oikean laidan...


Tein ratsastuksen aikana oikeastaan vain ympyröitä, suoria linjoja, väistöjä, avoja ja muutamia vaihtoja. Huomenna menen iltapäivällä Sannan koulutunnille, jonka jälkeen suuntaan katsomaan serkkuni ratsastusta Hyvinkäälle. Keskiviikkona hyppään Piuden tunnilla aamupäivällä ja yritän saada jonkun kavereistani innostumaan kuvaajan roolista myös tuolloin, sillä luonnollisesti estevalmennuksesta olisi ihanaa saada materiaalia esille.
 
Tuo tämänpäiväinen video on latautumassa youtubeen, mutta lisään sen tänne blogiin vasta aamulla. Nopeimmat lukijat voivat kuitenkin bongata koosteen kanavaltani jo aikaisemmin! Ypäjä-koostevideo on myös tekeillä, tosin se saattaa ilmestyä vasta loppuviikosta.
 
Suunnittelin muuten jonkinlaista yhteistyötä jonkin hevosbloggaajan kanssa, tästä saatte kuulla varmaankin lisää keväämmällä! Päivittelin myös viime viikolla välilehtitietoja, sieltä löytyy nyt Champille oma sivu sekä kisakalenteri + muokattu UKK ja oma sivuni. Toivottavasti auttaa uusia lukijoita pääsemään mukaan blogin elämään.
 
Mutta nyt, hyvää yötä! :) Loppuun vielä pari päivää sitten tekemäni kuvakooste, joka kertoo rakkaan lajimme todellisen luonteen:
 
 

6 kommenttia

  1. voi kuulostaa aika tyhmältä, mutta omalla hevosella käytän vanhaa pidennysharjaani hännän selvittämiseen. Se ei katko jouhia.

    VastaaPoista
  2. Vitsi mul on iha sama fiilis! :D kaikki täytyy tehä rauhakseen ja nautiskellen keväästä :DKivalta näyttää taas teijän meno :) Champilta löytii niin paljon tota kaulaa, Vähä on eroo pikku pulla poniin :D
    Country Girl and PONIES

    VastaaPoista
  3. Mulle sanotaan aina ihan samaa, "oot niiiiin hidas". Tallilla on kuitenkin niin mukavaa ja rentoa olla, eikä siellä halua pitää kiirettä jotta talleilusta voi nauttia ja hoitaa hevosen mahdollisimman hyvin :-) ! Tsemppiä teille kevääseen!

    VastaaPoista
  4. Voi miten hieno Champ ! Ja ihan sika hyvä toi viimenen kuva...... :D

    Ja hyvä että joku muuki on tallilla hidas, mulleki aina huomautellaan tosta ! Jään vaa rapsuttelee Nuuttii ja sit huomaan et oho mua ootetaan :D

    VastaaPoista
  5. hah hyvä toi vika kuva! ja muutenkin huippukiva postaus!!!:)

    VastaaPoista
  6. Toi vika kuva on tosi hyvä :D Todella kiva postaus ja hienoa menoa!:)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat