sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

#176: Kesä tuli!

VIDEOT LISÄTTY (loppuun)

... tai ainakin melkein. Eilen ratsastin ensimmäistä kertaa tänä vuonna ulkokentällä (ja samalla ensimmäistä kertaa Champin kanssa siellä meidän yhteisen taipaleemme aikana) ja voitte uskoa, kuinka ihanaa se oli! Elämän pieniä iloja, vaikkakaan sää ei suosinut ja vettä tihutteli välillä enemmänkin. Tänään "kesäsää" tuli niin vahvasti esille, että ratsastin ensimmäisen kerran t-paidalla! Haha, moni varmaan kauhistelee tätä, mutta tallin lämpömittari kohosi melkein kymmeneen asteeseen ja  maneesissa ei tuuli käynyt, joten pelkästään t-paidalla tuli todella kuuma.. Huomiseksi ennusteet ovat luvanneet jopa +15 astetta ja uhosinkin, että aion ottaa bikineissä aurinkoa. Lupaus on kai pakko pitää - saa siis nähdä, olenko maanantaina kuumeessa :D
 
Oletteko te ratsastaneet jo kesäisemmissä vaatteissa? Millainen sää teidän paikkakunnallanne on ollut? Joko odotatte kesän lämpöä?
 
KESÄ TULEE! Tai ainakin kevät, ensimmäiset leskenlehdet bongattu :)
Olen itseasiassa todella, todella väsynyt tällä hetkellä. Heräsin aamulla 4:30 ja suuntasin heittämään porukat Helsingin länsiterminaaliin, jonka jälkeen kurvasin suoraan aamuvuoroon seitsemäksi. Tein työpäivää aina iltapäivään asti, josta menin suoraan Luhtajoelle kuvaamaan erään valmentajan estekurssia. Kaverini hypättyä oman osuutensa jatkoin matkaa kotiin ja syömään pientä purtavaa, jonka jälkeen oli mun lähdettävä tallille estevalmennusta varten. Tallilta päästyäni lähdin hakemaan matkalaiset laivalta ja tulin kotiin yhdentoista maissa, aika kiireinen päivä siis takana. Huomenna aion todellakin vain levätä (ellei opiskelua ja ratsastusta, siivoamista ja valmennuksien kuvaamista oteta lukuun..)!
 
Mennyt viikko on sujunut oikein kivasti niin hevospuolella kuin opiskelujen suhteen. Heh, en ole kyllä kerennyt lukea pääsykokeisiin valmennuskurssijuttuja enempää juuri mitään. Tai oikeastaan yhtään mitään. No, kerkeää sitä ensi vuonnakin, mikäli nyt en pääse sisään (vahvasti siltä näyttää). Saanpahan hieman tietoa siitä, millainen tuo pääsykoe on ja mistä tässä viestinnässä ylipäänsä on kysymys.
 
Maanantaina olin Sannan tunnilla ja haimme paljon ulko-ohjan tuntumaa ympyröillä sekä suorilla urilla. Emme tehneet juuri mitään "tehtäviä", sillä tuossa tasaisen ohjastuntuman saamisessa oli tarpeeksi haastetta. Tiistaina Piude kävi pitämässä puomitunnin, jossa tehtävänä oli maneesin keskelle rakennettu iso kahdeksankulmio (aivan kuin stop-merkki tms.). Tykkään tästä tehtävästä todella paljon, sillä kun kahdeksankulmion reunat ovat puomeja/kavaletteja, pystyy erilaisia reittivaihtoehtoja (joko kolme tai kaksi laukka-askelta) tekemään kymmeniä erilaisia. Menin jälleen ilman jalustimia, sekä hevonen että kuski olivat tunnin jälkeen aivan kuolleita! Suosittelen tätä tehtävää kaikille, sitä pystyy tekemään ihan vaikka ravissa, jos ei laukkaaminen puomien yli kiinnosta. Tehtävästä saa säädettyä helposti sopivan tasoisen ja se vahtii jatkuvasti hevosen suoruutta, reittien ratsastamista ja ratsastajan tarkkuutta. Jos et keskity sataprosenttisesti, voit olla varma, ettei tehtävästä tule mitään..
 
Champilta jäi korvat pois kuvasta, kun kuvaaja ei kiireessä kerennyt hipsimään kauemmaksi.. :(

Tässä näätte kuukauden sponsorituotteet (etujalkojen bootsit ja suojat), joista enemmän
juttua huomisessa postauksessa. Tässä vaiheessa sanon, että todettu toimiviksi ja SUPERkivoiksi!
Keskiviikkona kävin kävelyttämässä Champin aamulla ennen yhdeksää (äiti kävi uudelleen illalla) ja suuntasin sitten Hööksiin, josta ostin biotiinia, martingaalistopparit sekä gramaanit. Piude ehdotti, että mun kannattaisi kokeilla gramaaneita aina silloin tällöin ja nimenomaan sivuille kiinnitettyinä, ei siis vatsan alle kiinnitettyinä. Näin siis esimerkiksi kavaleteilla, jolloin gramaanit tukisivat paremmin hevosen kääntymistä. Kokeilin torstaina ratsastusta gramaanien kanssa, mutten ollut täysin tyytyväinen tulokseen. Hevonen oli kyllä pätkittäin todella hyvä, mutta alkoi lopussa painamaan kädelle. Pidin gramaaneita pääosin niin löysällä, ettei niistä ollut oikeastaan mitään hyötyä, mutta "testivaiheessa" otin ne normaalille tuntumalle. Tein tällä tavoin pientä volttikahdeksikkoa ja volttien vaihtumiskohtaan aluksi vaihdot, sitten vaihdot käynnin kautta. Voi olla, että Champ väsyi tehtävästä, mutta kädelle painaminen alkoi tämän jälkeen. Työstin ruunan vielä hyväksi ja lopettelin sen jälkeen, olinhan mennyt kävelyineen päivineen reilun puolentoista tunnin ajan..
 
Perjantaina ratsastin siis kentällä, vuorossa oli kevyehkö päivä, jolloin halusin vain hakea hevosen taipuisaksi ja avuille ennen lauantain hyppäriä. Sain tänään (lauantaina, vaikka nyt onkin jo sunnuntain puolella) Niinan kuvaamaan tuntiani, joten tein teille videokoosteen. Jätin tähän nyt äänet päälle ja läiskin kaikki otetut videot yhteen putkeen ilman karsimista, joten luvassa on todenmukainen kooste kaikista kuvatuista hetkistä. Iso kiitos Niinalle tästä!
 

Auringonlaskun sankari odottelee näläisenä iltapalaa :)
Menimme estevalmennuksessa samantyyppistä tehtävää kuin viimeksi, joskin välit olivst hieman erilaiset. Kavalettien tilalla oli todella ahdas n. 5 metrin pysty-pysty sarja, josta piti laukata rytmillä hieman ahtaat kuusi laukkaa (riippuen miten tuli sisään sarjalle) okserille. Tulin tätä tosin aluksi seitsemällä askeleella, kun esteet olivat kavalettikokoisia. Näiden jälkeen jatkettiin s-kaarelle, jossa oli kaksi pystyä. Videolta näätte ja kuulette kaiken tarpeellisen, joten selostuksesta ei liene hyötyä. Viimeinen kerta sujui kaiken puolin hyvin ja mulle tuli sellainen tunne, että kerkesin reagoimaan kaikkeen rauhassa, enkä tehnyt liikaa. Siihen oli hyvä lopettaa!

Ensimmäinen video on pelkkä yksi tehtävä niille, jotka eivät jaksa koko 10 minuuttista alempaa videota katsoa :) Eli tuo ylempi video on myös tuon pidemmän videokoosteen lopussa, jos ihmettelette, miksi se on tässä kaksi kertaa!
 

 

13 kommenttia

  1. Kiva postaus!:)
    Itse olen ratsastanut kesäratsastushousuissa ja t-paidassa + hupparissa, ja kyseisellä tallilla jossa käyn on ulkokenttä!:D

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus:)
    Lounais-Suomessa on ollut päivisin n. +15 astetta. Olen ratsastanut jo hupparilla ratsastushousuilla ja saappailla.

    PS: sulla on tosi hieno hevonen ja tosi kiva blogi:)

    olgaja-aleksi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. oon menny jo pitkähihasella ja kesä ratsastushanskoilla ja -housuilla. Oon ottanu jo käyttöön myös ratsastuskengät ja chapsit.

    VastaaPoista
  4. Lapissa ei oo vielä kenttäkään sulanut, ja lunta on vielä :D Aurinko kyllä paistaa mutta tuulee ja välillä tihuuttaa vettä :D Oi että Champ on niiin ihana!!

    VastaaPoista
  5. meillä on niin kuuma maneesi kans, että jos aurinko paistaa niin siellä voi ratsastaa t-paidalla, niin että hiki virtaa :D Me ollaan maaliskuun lopusta asti jo ratsastettu t-paidalla, kun maneesi on niin hikinen :D

    VastaaPoista
  6. Saako kysyä mistä Champin ihana ruskea huopa on ostettu? :) On kyllä kivaa, että kesä vihdoin tulee! Itse en ole kylläkään vielä t-paidalla uskaltautunut ratsastamaan - huppari oli jo rohkea veto itseni kohdalla! :D

    VastaaPoista
  7. Mikä on sun YouTube kanavan nimi?

    VastaaPoista
  8. Onks noi suojat Lami-Cellin Elite Pro ? Mun ponilla on nimittäin sellatteet, mutta takajalansuojat on erilaiset :) http://www.tanjanratsutila.com/product_info.php?cPath=10_37_258&products_id=7410
    tämmötteet siis!

    Kivoja kuvia ja kiva postaus :)

    VastaaPoista
  9. Kivat ratsastushousut sulla, minkä merkkiset/malliset? :) Ihana blogi ja teijän menoa on kiva katella!

    VastaaPoista
  10. Hienosti olette edistyneet! Laukan laatu ja voima parantuneet paljon! Esteistunnasta olisi kiva saada oma postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. + kysymys vielä: mikä sulla oli sarjaväli tässä harjoituksessa & suhteutettu sarjan jälkeen?

      Poista
  11. onks ton hevosen nimi nova kenen kans olit samalla tunnilla? kivasti meni!!:))

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat