tiistai 9. heinäkuuta 2013

#203: Olisinpa kirjoittanut teille eilen..

Jep, otsikko kertoo enemmän kuin hyvin tämän hetkiset fiilikseni. Eilen oli siis vuorossa ensimmäinen estevalmennus moneen viikkoon - meillä oli niin kivaa ja kaikki meni tosi kivasti! Aloitimme tunnin ensin puomitehtävillä, jonka jälkeen jatkoimme puomi-ristikko -tehtävää molempiin suuntiin. Itse hypyt otimme aluksi todella pienillä kavaleteilla (noin 60cm), jonka jälkeen esteet nousivat vähitellen noin 90cm korkeudelle. Päätimme lopettaa siltä kerralta, jottei Champ kipeytyisi turhaan pidemmän hyppytauon jälkeen. Mulla on latautumassa muutamia videoita koneelle, sillä sain paikalle kuvaajan ja näin ollen materiaaliakin esitettäväksi. Huomisen aikaisen herätyksen vuoksi latailen niitä teille kuitenkin varmaan vasta keskiviikkona. edit - video esillä!
 
Champin ensimmäinen "okserin" ylitys.. Sen mielestä tämä oli HURJAN hauskaa! Ennen estettä sen ilme oli "O.O!!!" ja esteen päällä se siis hieman liitoitteli, laskeutuessaan potkaisi takajaloilla sammakko-stylen ja vinkui kuin kissa. Tästä todiste videolla, joka on tuossa tämän alla :D
 

Videon alussa pudotan raipan maahan, siksi Champ väistää oikealle ja on "pelästyvinään" - jos joku tätä ihmettelee!

Olen siis pystynyt ratsastamaan Champilla nyt reilun viikon verran. Toissaviikolla maastoilin keskiviikosta sunnuntaihin rennosti hakien hevoselle kivaa fiilistä töihin palaamisesta, eteen-alas treenejä ja laukkaspurtteja vaihdellen. Viime viikon alussa menin maneesissa ratsastusvyön kanssa hakien tuntumaa hevoseen: Champ oli oikeasti todella miellyttävä ja kiva ratsastaa, vaikkakin todella laiska ja vino. Keskiviikkona olimme satulansovituksessa Hipposportissa ja sieltä mukaan tarttui Prestigen Versailles, jonka käyn maksamassa tulevana keskiviikkona. Prestige oli sovituksessa kaikista vaihtoehdoista parhain ja sain sen kokeiltavaksi kotiin torstaista maanantaihin. Satula oli hyvä myös tallityöntekijämme Reetan ja valmentajani Piuden mielestä, jonka lisäksi hevonen tietysti työskenteli satulan kanssa mielellään. Vanha Kiefferini jää siis Hipposportiin myyntiin.
 
Torstaina Champ oli kevyemmällä taluttelupäivällä, sillä se oli joutunut töihin edellisen päivän satulansovituksessa (no, olin itsekin hieman väsynyt 8h työpäivän ja edellisen illan baareilun jäljiltä..). Perjantaina ratsastin sillä melko rankasti, lauantaina ajatuksena enemmänkin eteen-alas ja eteenpäin. Sunnuntaina siis hyppelimme esteitä! Sovimme uuden hyppykerran keskiviikoksi ja suunnittelimme jo tulevia kisoja: 16.7. olisi mahdollisesti vuorossa Laakson seuraestekisat ja 27.-28.7. Laakson Amazing Race -kisat.
 
Mutta mitä sitten kävikään. Sain tänään töihin viestin, että Champilta on irronnut toinen takakenkä. Ensimmäinen ajatus oli, etten tiennyt itkeäkkö vai nauraa. En tiennyt, lähtikö jalasta vain pelkkä kenkä vai myös koko kipsi, joten kauhulla odottelin iltaa ja sitä, kuinka repaleinen kavio minua vastassa olisi. Tallille päästyäni totesin, että koko  kipsiviritys oli lähtenyt pois hevosen kavion ympäriltä, joskin todella siististi - kaikki naulat olivat edelleen omilla paikoillaan, eikä kaviota ollut revennyt mukana kuin nimellinen määrä. Se ei kuitenkaan paljoa lohduttanut, kun vastassa oli todella pieneksi kulunut kavio, johon tuskin saa kenkää kiinni moneen kuukauteen. Kavio on siis pituudeltaan vielä siedettävissä mitoissa, mutta se on lohjennut sivuilta todella kapeaksi näyttäen lähinnä joltain pitkulaiselta monolta.. Champ ei aristanut jalkaa tai kaviota ollenkaan, joten vedin siihen jesarilla ja pehmusteilla kunnon virityksen ja työnsin jalan vielä töppöseen, jonka jälkeen lähdimme kävelyttämään herraa maneesiin.
 
Kännykkäkuva. Tämänpäiväinen potilas töppösineen.. On se vaan niin suloinen <3
Kännykkäkuva, mutta olipahan pakko laittaa. Tähän liittyen tulossa videota, sillä tää herra ei vaan suostunut liikkumaan, kun hän ihaili itseään peilistä.. :D
 Milloinkohan meidän alamäki loppuu? Pelko on siitä, ettei tuohon kavioon saada kenkää kiinni ennen syksyä, mutta sen päättää kengittäjä keskiviikkona. Toisaalta olisi hyvä antaa kavioiden kasvaa rauhassa ja näin säästää myös hevosen niveliä ja jänteitä turhalta rasitukselta, kun jalka-asennot eivät noiden kavioiden kanssa ole ne optimaalisimmat. Toisaalta, mikäli kavioon saadaan laitettua uusi kipsi ja kenkä, olisi turha seisottaa periaatteessa täysin ratsastuskuntoista hevosta. Mutta kuinka pitkään  uusi kipsi pysyisi jalassa - kaksi viikkoa, kuten nytkin? Kaksi kuukautta, kuten toivottiin? Tämän epätoivoisemmaksi ei touhu enää mene. Laitumelle täysin ilman kenkiä en voi Champia laittaa, sillä se tarvitsee töppöset jalkoihinsa jatkuvasti kävellessään, sillä kaviot ovat kuluneet niin lyhyiksi takajaloista. Toisaalta täyspäiväistä laidunmahdollisuutta meillä ei muutenkaan ole, eikä ruuna viihdy laitumella kahta tuntia pidempään ötököiden vuoksi.
 
Nina kyseli pari päivää sitten, haluaisinko tulla hänen valmennukseensa ensi viikolla. Lupasin lähteä, jos hevosella olisi kengät jalassa. Tänään totesin Ninalle, että tulen, jos hevonen on ratsastuskunnossa. Ärsyttävää, mutta tähän on nyt alistuttava. Ensi viikolla alkaa muutenkin lomani ja kaikki on aivan avoinna. Viikonloppuna vaihtoehtona on lähteä Metsämäen kisoihin viettämään aikaa kavereiden kanssa tai suunnata ImRan kansallisiin kisoihin virallisen kuvaajan roolissa. Lomalla (kaksi huimaa viikkoa) mun pitäisi lähteä käymään Itä-Suomessa, Jumping Ypäjä/Kemiössä sekä mahdollisesti Virossa ystäväni Sarinan kanssa. Jos Champ on poissa kunnon liikutuksesta, onnistuu kaikki hyvin, sillä silloin pystyn hajauttamaan kaiken kahden viikon ajalle. Jos Champ on mukana kuvioissa ratsastuksellisesti, jätän kaiken todennäköisesti pois tai suuntaan korkeintaan pikavisiitille Itä-Suomeen. Viron reissu tulisi kuitenkin käyttää tämän kuun loppuun mennessä, enkä todellakaan haluaisi luopua siitä. Miksi kaikki tuntuu olevan nyt niin vaikeaa? Milloin asiat voisivat oikeasti sujua täysin mutkattomasti? Milloin..?
 
Äh, nyt lopetan tämän itsesäälissä pyörimisen ja suuntaan nukkumaan. Onhan mulla todella ihana hevonen, josta sain tänäänkin hauskoja videopätkiä (tulossa esille, koska aivan hulvaton otus). Ja ihana perhe, joka jaksaa tukea harrastuksessani ja elämässäni. Ja ne kaikki sukulaiset ja ystävät, jotka ymmärtävät, etten kerkeä repeytymään kaikkialle yhtä aikaa! Ja te lukijat, joiden vuoksi kirjoita tätäkin blogia. Kiitos siis aivan kaikille, olette ihania :) Ehkä se kirkkainkin aurinko paistaa tänne risukasaan jokin päivä.
 
Eilen rannalla, oli ihanan lämmintä :)
KYSYMYS TEILLE LUKIJOILLE! Sain tarjouksen liittyä mukaan Indiedays Inspiration -blogiyhteisöön, kuten muutama muukin hevosblogi on tässä lähipäivinä saanut. Olen jutellut asiasta vanhempieni ja toisen tarjouksen saaneen bloggaajan kanssa, mutten ole ihan varma siitä, otanko tarjousta vastaan. Toisaalta olen innokas kokeilemaan Indiedayksen systeemiä, mutta toisaalta sen mukana tuleva mainospalkki blogin yläosaan mietityttää. En haluaisi blogistani yhtään tämän "mainostäyteisempää", joten vaikka blogini liittyisikin Inspiration-blogiyhteisöön, ei mainospostauksia tulisi nykyistä enempää - ainakaan näillä näkymin. Toivon kuitenkin, että te blogin lukijat kertoisitte oman mielipiteenne, sillä teitä vartenhan tätä blogia ylläpidän. Liittyäkkö vai jättää tilaisuus käyttämättä?

70 kommenttia

  1. Pliis jätä käyttämättä! Indiedays pilaa kaikki hyvät blogit...

    VastaaPoista
  2. Haluaisitko selittää vähän tarkemmin mikä tämä Inspiration/Indiedays juttu onkaan kun en ole tajunnut?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä lukemassa Indiedayksen sivuilta tai esim. Susannan blogista tietoa lisää :)

      Poista
  3. Mäkin sain kutsun tonne, ja olen samaa miettinyt, ääh ?!?! Ois tosi mielenkiintoista, mutta mua huolestuttaa just noi mainokset et tulviiko ne sit joka paikasta? :D

    Mutta siis voi vitsi noiden heppojen kanssa ! Tuntuu että kaikille sattuu aina heti alkuunsa hirveesti vastoinkäymisiä ärh ! Toivottavasti teidänkin epäonnikiintiö ois aikalailla täynnä kohta, ja pääsisitte mahdollisimman pian nauttimaan huolettomammasta elämästä... :) peukut pystyssä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MEISTÄ TULEE ROBOTTEJA NYT !!!!! Omg okei rauhotun xD

      Poista
  4. Äh älä liity inhottavaa kun avaa blogin että naaman eteen ylös pongahtaa iso mainos.Että en suosittele että liityt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mainos ärsyttäisi, voisi sen estää adblockerilla :)

      Poista
    2. mulla on adblock mutta silti se iso ylhäällä oleva indiedays-banneri näkyy..

      Poista
  5. Voi harmi, toivottavasti Champ paranee kunnolla ja pääsette treenin pariin :)

    Tämä nyt ei liity aiheeseen, muttakun ennen olet kuvannut Canon EOS 60D:llä, suositteletko kameraa? että millanen on jne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on tosi kiva kamera! Tykkäsin siitä kääntyvästä näytöstä ja muutenkin ominaisuuksista, olihan se ihan luksusta vanhan 450D:n jälkeen :)

      Eiköhän se parane pian, kaviot vaativat vain pitkän kasvuajan... :)

      Poista
  6. Mun mielestä Indiedays on jotenkin hankalakäyttöinen ja epäselvä. Ja mainokset on kyllä ihan vihoviimeisiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itsehän en ollut ko sivustolla vieraillut ennen tätä :D mutta mainoksia tulisi vain yksi, blogin yläreunaan, ja sekin vain kampanja-aikaan. Senkin saisi piiloon adblockerilla :)

      Poista
  7. älä liity. en oo ees koskaa kuullukkaa sellaisesta jutusta ja näin mitä nyt oon päivän sisällä lukenut/kuullut muista blogeista, niin ei ole hyvä juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin vain tiesin tuosta, en ollut käynyt tarkemmin tutustumassa. Musta olisi kiva kokeilla esim kuukauden ajan, miten mainos vaikuttaa blogissa. Onneksi siitä pääsee halutessaan eroon vaikka heti, mikäli ei tuntuisi omalta jutulta. Mutta katsellaan :)

      Poista
  8. älä liity D: saatko jotain rahallista korvausta? Yleensä sinne liittyvät bloggaajat ns julkistuvat ja tulevat yhä vaan kuuluisammiksi, mikä etäännyttää lukijoista ja vaikkei kirjoittaja niin tietoisesti itse tekisi tai muuttaisi muuten bloginsa tyyliä niin silti koko blogin fiilis muuttuu pelkästä leimasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä saa rahaa. Tiesitkö, että melkein kaikki kuuluisat bloggaajat ovat joko Indiedaysillä, kuuluvat Inspirationiin tai bloggaavat jonkun muun alaisena. Sanoppa joku tunnettu joka ei kuulu mihinkään noista?

      Poista
    2. Silja Sundberg...

      Poista
    3. Anonyymi hän on siinä mukana, käyppä katsomassa blogin sivupalkki ;)

      Poista
    4. itse en haluaisi, että blogin status muuttuisi etäisemmäksi lukijoista - teidän takiahan tätä teen! Toisaalta haluaisin kokeilla, miten homma lähtee pyörimään. Olemme jutelleet Susannan ja Tiian kanssa tästä ja selvittäneet asioita paljon, joten ihan pelkästä "päähänpistosta" ei ole enää kysymys :)
      Rahallisen korvauksen suuruus riippuu ihan siitä, miten paljon mainoksia ja kampanjoita bloggaaja blogiinsa ottaisi. Itse olen aina pitänyt todella minimaalisen linjan tässä asiassa ja näin tulisi olemaan jatkossakin. Toki kaikki ylimääräinen raha on kaltaiselleni hevosenomistaja/opiskelijalle aina kotiin päin :)

      Poista
  9. liity ihmeessä! Mahtava tilaisuus(lisäksi rahallinen korvaus ja näkyvyys olivat oman blogini kohdalla ainakin yllättävän suuret..) nuo pari lukijaa taisi luulla, että muutat ihan IDlle mutta niinhän en inspirationissa käy:)

    VastaaPoista
  10. Liity vaan, ei mua ainakaan haittaa, tiedän että monet vastustaa mutta jos oikeesti pitää blogista, miksi lopettaisi sen takia että tulisi ylös mainos? Rullaa sivun vaikka alemmas :) miks champ muuten tekee tollasen äänen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, hyvä huomio :) champ on vaan niin innoissaan :D

      Poista
  11. Mua ärsyttää, kun joissain blogeissa on se mainosjuttu, joten siltä kannalta ei. Mutta eihän se mitään vaikka se täällä olisikin,eihän vaikuttaisi näihin teksteihin

    VastaaPoista
  12. Kannattaa liittyä ja muista kanssa itte miettiä tarpeeksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, mietintämyssy on ollut päässä nyt kaksi päivää :D

      Poista
  13. älä liity...
    kautta rantain olen kuullut, että indiedays vetää bloggaajia kuin pässiä narussa ja sinne siirtyneet jo pidemmän aikaa seuraamani blogit ovatkin muuttuneet tosi kaupallisiksi ja mielenkiinnottomiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en siirtyisi IDn puolelle, vaan liittyisin inspiration-bloggajayhteisöön. Blogi pysyisi yhtä mainosta lukuunottamatta aivan samanlaisena kuin nytkin :)

      Poista
  14. Kurkkaa ehdottomasti tämä, kun mietit Indiedaysiin liittymistä :)

    http://www.lily.fi/blogit/white-trash-disease/tuhat-ja-yksi-syyta-blogimuuttoon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta Aadaa (eikä meitä muita heppabloggaajia) ei ole kutsuttu tuolle puolelle mistä Nata oli lähtöisin, vaan juurikin sille puolelle minkä Nata kertoi vieneen alkuperäisten bloggaajien huomion :)

      Poista
    2. Kiitos Anna tuosta, luin ajatuksella ja oli tosi mielenkiintoinen. Kuten Tiia sanoi, emme olisi kuitenkaan menossa tuonne puolelle eli muutoksia blogin sisältöön, postaistahtiin tai muuhun ei tulisi. Eikä meitä painostettaisi kirjoittamaan "dramaattisemmin" tms, mikä olisi mielestäni jopa naurettava ajatus :)

      Poista
  15. Toi toinen video on muuten yksityinen, ainakaan mä en näe sitä :)

    Ja en usko että se mainos nyt blogin pilaisi, eli sen puoleen liity vaan. Ite en kuitenkaan pätkän vertaa ymmärrä koko höskästä mitään niin paha sanoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho, korjaan :) ja mulla on ihan sama fiilis, oon vielä yhtä pihalla kuin lumiukko! (no en vissiin, mutta tunne on sellainen)

      Poista
    2. oho, korjaan :) ja mulla on ihan sama fiilis, oon vielä yhtä pihalla kuin lumiukko! (no en vissiin, mutta tunne on sellainen)

      Poista
  16. Tuo toinen video ei näy, lukee vaan että se on yksityinen? :o
    Ja hauska tuo Champin hyppu, mutta harmi kun teille ei nyt mene nin hyvin :( Toivottavasti kaviot saataisiin kuntoon ja voisitte palata normaaliin arkeen, jos noin voi sanoa :D

    Liity vaan ihmeessä, ei yksi mainos tuolla ylhäällä haittaa, vaikka saattaa alussa olla hieman hassun näkoinen! Mutta oma päätös, minä kannatan liittymistä (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, huono tuuri kavioiden kanssa jatkuu ja jatkuu.. Toivottavasti syksyllä jo hyvinä ja pääsisimme kunnolla treeniin! Korjaan videon, kiitos :)

      Ja kiitos mielipiteestäsi, se on tärkeä :)

      Poista
  17. Älä liity. Se mainos jutska on ärsyttävä. Toki se olisi hienoa blogin kannalta. Mieti toki itse mutta itse en liittyisi! :) Toivottavasti Champ paranee! Tai siis, silleen.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. adblockerin avulla mainoksia ei näkyisi ollenkaan koneellasi :) eiköhän se kohta ole taas iskussa ja päästä treenaamaan! Kiitos :)

      Poista
  18. En tiedä mitä hyödyt itse liittymisestä, mutta lukijoiden kannalta olisi mukavampaa ettet liittyisi. :) Teet kuitenkin niin kuin itsestä tuntuu!

    Toivottavasti saisitte ratkaistua kavio-ongelman. Omalla hevosellani oli talvella sama ongelma, mutta nyt kaviot ovat jo hyvät. Tsemppiä, kyllä asiat aina ratkeaa!

    Ps. Voisitko laittaa nuo videot isompina, ei tarvitsisi aina katsoa youtubessa, kun tuosta pienestä ruudusta näkee niin huonosti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän takia haluaisin mennä mukaan ja kokeilla, miten homma alkaa pyörimään :) lukijoidenkin kannalta tosi kaksipiippuinen juttu, sillä vaikka yksi mainos blogiin tulisikin, tulisi mukana myös mahdollisesti aimo annos lisääntyvää bloggausintoa. Ehkä? En osaa sanoa ja siksi tätä mielestäni kannattaisi kokeilla :) tottahan se on, että kun blogin kautta saa rahallista/materialistista korvausta, tulee blogista kulutustuote. Siinä mielessä muutosta ei siis tapahtusi :)

      Kiva kuulla, että teillä kaviot ovat nyt hyvät - meilläkin siis on toivoa!

      En osaa muuttaa videon leveyksiä, pitäisi varmaan opetella. Olen nimittöin huomannut itse saman :D

      Poista
  19. Kyllä siitä kivasti rahaa saa yms ja aika paljon juttuja yhteistyön kautta mut musta se on niin outoa että indiedays + hepat ja niitä mainoksia on ihan sairaasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mainoksien määrä riippuu bloggaajan omasta tahdosta, itse olen hyvin kriittinen runsaisiin mainoksiin. Olisi hauska nähdä, miten nuo kaksi yhdistyy :)

      Poista
  20. Indiedays + hevoset on jotenkin outo yhdistelmä. Ja tosiaan noita mainoksia on paljon. Mutta tee miten itse parhaaksi näet :)

    VastaaPoista
  21. liity ihmeessä, ainahan voit erota jos siltä tuntuu, luulenpahan että indiedayskin haluaa laajentaa blogi valikoimaa, kun siellä nyt vaan on noita lifestyle ja muotiblogeja!:) eikä ne mainokset nyt hirveästi tiellä ole minusta:)

    VastaaPoista
  22. Siis mikä noissa Champin jaloissa on tai siis kavioissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lue edellisistä ja seuraavista postauksista.. :)

      Poista
  23. älä liiity! Kone junttaa ja sit se häippäsee koko netistä.. Indiedayssillä on tosi kiva bloggaaja annika-o.indiedays.com ssen blogi meni ihan pilalle, koska siwl häipyy aina ja puhelin ja kone junttaa puolekstunniks!! ps. KÄytkö kurkkaa: ringettelife.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. okei :o tosin tää koskee varmaan indiedaystä, ei inspirationia?

      Poista
  24. joo et todellakaa liity !!!

    VastaaPoista
  25. Liitty vaa!!:) ei se ainakaan mua haittaa:)

    VastaaPoista
  26. Multa on jäänyt kokonaan blogien lukeminen, jotka on muuttaneet indiedaysiin. Tosin bloggaukseen saisi varmaan vähän erilaisia ulottuvuuksia ja jos hyödyt on haittoja (mainoksia tässä tapauksessa?) suuremmat niin tartu tilaisuuteen ihmeessä. :)

    VastaaPoista
  27. Musta sun ehottomasti pitäs tarttua tohon tilaisuuteen! siitä on sulle itelles enemmän etua, ja musta tosi lapsellista että lukijat valittaa blogin menevän pilalle siitä tai että mainospalkit häiritsee? hei c'moon, siel on silti se sama hyvä bloggaaja ja ne kuvat.. ja vaikka sulta karsiutuski lukijakuntaa sen myötä kun liittysit indiedayssiin, sen kautta sais varmasti iha huikeesti niitä lisää. mut tää on mun mielipide ja jokanen tekee niinku parhaaks näkee! :--D

    // tositositosi harmi toi champin tilanne, toivottavasti se sais nopeesti uuden kipsin ja kavio sais lähtee kasvuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai liityty! Samaa mieltä ylemmän kanssa. :) Eikä niitä lukijoita lähde todellakaan muita ku ne valittajat (y)

      Poista
  28. Ehdoton ei liittyä tohon... Jos aattelet yhtää lukijoitas ni jätät välii sen, se kertois paljon susta bloggaana joka välittää lukijoistaan. Olemalla itsekäs tietysti liityt siihen... Jää lukematta siihen liittyneet blogit näköjään muilla sama juttu...

    VastaaPoista
  29. mulla ei näy toi toinen video et väittää että on yksityinen?

    VastaaPoista
  30. Älä liity, Indiedays on nyt hamunnut useampia "suosittuja" bloggaajia edellisten lähdettyä pois huonojen "diilien" takia. Blogit tulee nousee pintaan entistä enemmän nykypäivinä ja niillä aikovat rahastaa kaikki mahdolliset yritykse, onhan blogittietysti paras mahdollinen tapa mainostaa nykyään. Mitä itse Indiedaysin sääntöopuksesta olen kuullut, se rajoittaa aika paljon omaa bloggaamista sekä aikamoista riistoa, kuulemma.

    Ei mulla muuta kun teki mieli kertoa kun useampaa tuttuvapiiristä on lähestynyt kyseinen firma ja keskustelleet, tulleet tähän tulokseen. Loppujen lopuksi päätös on kuitenkin sinun. Itse sanoisin että ei tule olemaan sinulle hirveän hyödyllinen. :--)

    Ja ainiin Champ on niin komea aina!

    VastaaPoista
  31. Ihana Champ! ja harmi kun taas on kavio huonossa kunnossa.. Toivottavasti saatte sen hoidettua hyvin ja nopeasti!
    Ite en osaa vastata tuohon Indiedays juttuun monelta on tullut hyviä perusteluita. Tee niinkuin itsestä tuntuu! :)

    VastaaPoista
  32. Kannattaa kokeilla jos sen saa sitten pois:) ei siitä ainakaan haittaa pitäisi olla! paranemisia champille!!

    VastaaPoista
  33. Kyllähän sen mainoksen saaa ruksista pois...? Mun mielestä viosit ihan hyvin liitty :)

    VastaaPoista
  34. Tottakai liityt ! Tämä on hieno tilaisuus, joka ei ihan kaikille (etenkään hevosbloggaajille) tule eteen koskaan. ;) Ja kerta siitä voi vaikka heti erota, niin ei varmaan kannata jättää ainakaan kokeilematta. :)

    Ja sitä en tajua, miksi monet luulevat blogin jotenkin muuttuvan. Mä en kyllä sitä usko! :D Ainoa muutos on ehkä se mainos, joka ei ilmeisesti kuitenkaan ole näkyvillä koko ajan?

    VastaaPoista
  35. Liity ihmeessä:) huonosta bligosta se tekee joskus huonomman mutta hyvisssä blogeissa sitä ei melkein huomaa kun keskittyy postauksiin:)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat