sunnuntai 4. elokuuta 2013

#215: Puoli vuotta yhteiseloa takana!

Maailman pisimmin vastauspostauksen jälkeen vuorossa on jälleen enemmän kuvapainotteista postausta. Toivottavasti teksinpaljouteen hukkuneet lukijat saavat tästä hieman vaihtelua, eikä edellisestä postauksesta jäänyt huono maku suuhun!
 
Muutaman päivän kestäneen sateisemman sääjakson jälkeen meitä suomalaisia hellii jälleen ihana ja lämmin auringonpaiste. Tälläkin hetkellä nautiskelen rauhassa sunnuntaiaamun tunnelmasta istuskelemalla meidän terassilla ja kirjoitellen tätä postausta. Kohta suuntaan katseen kohti lenkkipolkua ja puolen päivän jälkeen menen tekemään lyhyehkön työvuoron. Illalla luvassa on ratsastusta oikein kunnon valmennuksen merkeissä, sillä ajamme Champin Piuden luokse ja hyppäämme siellä pitkästä aikaa kunnolla. Viimeksi olenkin ollut Piuden valmennuksessa monen monta viikkoa sitten, sillä hän piti lomaa ja olin itse muualla ennen tätä. Superhuippukiva päivä siis tulossa!
 
Tähän alkuun pakollisia irvistyskuvia Champista. Se on kyllä vähän juntti, kun katsoo aina toisella silmällään kameraan...?
"äitiii nääksä mitä mä TEEN!! oonko vähän taitava..?!"


Hmm.. Tää oli joku niistä sen loikista, jolloin joka jalka irtosi maasta :D
"OON NIIN HURJA!! kai sä sait ton sinne kameraan hei?"
"APUAAA mistä sä siihen eteen ilmestyit tajuuksä mä juoksen sun päälle kohta......!"


Tämä on Champin mielipide askellajista nimeltä ravi.. :D
 Tämän postauksen sisältö kertoo tarkemmin viime perjantaipäivästä, jolloin mulla oli iltapäivä vapaata. Kävin aamuvuorossa ja sen jälkeen ajoin kaikessa rauhassa tallille tarkoituksenani ratsastaa Champ kevyesti läpi rokotusloman jälkeen. Ruuna tosiaan käveli tiistain ja keskiviikon, torstaina teimme maastossa kaikkea kivaa. Matkatessani tallille päädyin soittamaan isälleni kertoakseni mahdollisuudesta lähteä sunnuntaina Piuden valmennukseen. Puhelun aikana selvisi, että isäni oli pyöräillyt Keravalta Hyvinkäälle ja voisi jatkaa matkaa vielä Equstomiinkin asti. Huh, mikäpäs siinä! Olin kaikeksi onneksi varustautunut kameralla, joten päivästä oli luvassa kuvia.
 
Koska isälläni meni matkoihin aikaa, päätin puunata Champin kunnolla puhtaaksi ja ottaa siitä muutamia poseerauskuvia tarhassa. Ajattelin, että ruuna seisoisi nätisti paikallaan ja saisin siitä kivoja kuvia kivaa taustaa vasten, mutta Champ oli ilmeisesti eri mieltä asiasta. Päästettyäni sen vapaaksi tarhaan, ampaisi se samantien ninjapukkilaukkaan ja jatkoi tätä riekkumista vaikka kuinka pitkään. Välillä se pysähtyi pörheänä tuijottamaan jotakin, välillä se kävi juomassa ja jatkoi sitten taas loikkimistaan. Tuosta hevosesta kyllä tasan näkee sen, että se suorastaan rakastaa liikkumista ja riehumista vapaana! Voin vain kuvitella, miten se riekkuisi kaverin kanssa, kun se yrittää saada jo pelkästään aidan läpi kavereita mukaan pelleilyynsä. Tai jos se saisi olla laitumella ja baanata siellä pitkiä suoria niin kovaa kuin kavioistaan pääsee, tekisi se sitä varmasti enemmän kuin mielellään. Valitettavasti tämänhetkinen kaviotilanne ei kuitenkaan anna myöden kummallekaan edellisistä vaihtoehdoista, sillä riski kenkien tippumiselle tuollaisessa riekkumisessa on aina valitettavan suuri. Nytkin annoin Champin juosta ja hyppelehtiä hetken aikaa, kunnes otin sen kiinni ja vein talliin.
 
"Tää kiihtyy nollasta sataan millisekunnissa!!" Tosiaan, Champ seisoi paikallaan, kunnes yht'äkkiä kääntyi näin ja ampaisi matkaan.. Tietysti vinkumalla samalla minkä kerkesi!

"tää maa vaan sutii tää ei niinku ollenkaan oo tarkotettu kiihdyttämiseen....!!"


Pakollinen juomatauko, sitten jatkuu!
 


"heeei KÄÄK mikä möykky mun reitille eksy?!! oho se onkin mun jalasta no ei se mitään, hyppään tälleen yli heheh..."
Joitakin kivoja otoksia sain Champin hyppelemisestä, vaikka keskityinkin lähinnä väistelemään ruunan päättömiä syöksähtelyitä suuntaan jos toiseen. Kun rupesin pyydystämään herraa kiinni, se oikein tahallaan näytti, ettei halunnut vielä lähteä: aina tullessaan mun kohdalle (joko ravissa tai käynnissä) se vinkaisi, viskaisi päätään ja välillä etujalkojaan ja käännähti ympäri lähtien hirveää sekametelilaukkaa toiseen suuntaan. Raukka olisi halunnut leikkiä, mutta itse panikoin kenkien puolesta.. Loppujen lopuksi kiinnisaamisessa ei ollut mitään ongelmaa - seisoin vain paikallani ja Champ tuli ihmettelemään, miksen seuraa sen touhuja.
 
Laitoin sille päähän Laakson kisoista voittamani nahkariimun, joka sopi väriltään mielestäni hyvin rautiaalle hevoselle! Riimu on vielä vähän jäykkä, joten se ei oikein mukaillut hevosen pään muotoja ja näyttää kuvissa sen vuoksi melko tönköltä. No, jos se ajan kanssa pehmenisi. Rasvaatteko te muuten nahkavarusteita ennen käyttöönottoa? Millä rasvoilla/öljyllä?
 


Eilen tuli kuluneeksi puoli vuotta siitä, kun Champ tuli Suomeen <3
Otettiin Lucianna ja Victor-poni mukaan kuviin :)


"Saaksä kuvan jos mä syön vähän Viken naamaa..?"



Kun isäni tuli paikalle, olin juuri varustanut Champin ja kävelin sen kanssa tallipihaa ympäri. Halusin, että meistä otettaisiin muutama kesäinen poseerauskuva, joten jätin päähäni aurinkolasit ja lippiksen. Kuvista tuli ihan kivoja, joskin suurimmassa osassa hevoselta puuttui kaviot tai Champ näytti "ei-kiinnosta-pätkääkään"-ilmeensä. Kaiken kaikkiaan ratsastuskuvat mukaan luettuina otoksia tallentui muistikortille 978 kappaletta, joista lopulta säästin edes osittain käyttökelpoisina noin 150. Vaikka isäni osaa käyttää järjestelmäkameroita omistaessaan itsekin sellaisen, ei hevosvalokuvaus (varsinkaan liikkuvan hevosen) ole vielä ihan hallussa. Se kohta, jossa hevonen näyttää edustavimmalta, on hevosista sen kummemmin tietämättömämmän vaikea hahmottaa ja varsinkaan vangita kuvaan. Onneksi harjoittelu tekee mestarin myös tässä asiassa. Iso kiitos silti ihanalle isälleni, joka jaksoi polkea pyörällä lähes 120km matkan ja vielä napsia hienoja kuvia meistä!
 
Champ ei ollut perjantaina mikään loistava ratsastaa, muttei toisaalta huonokaan. Sanotaan näin, että tullessaan hyväksi oli se ihan super, mutta huonojakin pätkiä mahtui väliin. Maanantaisen Sannan tunnin jälkeen mulle vihdoin valkeni se, mitä tämän hevosen kohdalla tarkoittaa "tasainen käsi". Kyllähän minä sen tiesin teoriassa, mutten ollut saanut sellaista ahaa-elämystä aiemmin. Nyt mennessäni lauantaina ruunan kanssa hieman kavaletteja ja eteen-alas-työskentelyä pystyin vain toteamaan, ettei hevonen ollut koskaan ollut niin hyvä! Se oikeasti tukeutui molempiin ohjiin täysin tasaisesti, mitä se ei ole tehnyt kuin erimittaisia pätkiä aikaisemmin. Ratsastuksesta jäi niin hyvä fiilis, etten tiennyt, olisinko itkenyt onnesta! Kyllä me saadaan vielä  tämä perusratsastuskin kuntoon, vähitellen, mutta varmasti silti.
 
Millaisia ahaa-elämyksiä te olette kokeneet ratsastuksessa?
 
 
Tässä näkyy hyvin Champin yksi yleinen ongelma: se pakenee tuntumaa mielellään joko kuolaimen yläpuolelle tai alapuolelle, kuten kuvassa. Ja itsehän könötän kuin mikäkin apina, mutta se nyt ei ollut pointti.. :D


Champ asettuu ja taipuu vasemmalle huonommin, joten teen välillä reilumpia asetuksia sisälle vasemmassa kierroksessa.
Ja tässä toinen ongelmakohta! Kun Champ jännittyy, se nyppäisee päätään hieman taaksepäin, jolloin aiemmin "sopivan mittaiset" ohjat löystyvät ja joudun viemään omia käsiäni taaksepäin - ranteet vääntyvät. Jännittyessä kielikin tulee ulos, joskin paljon harvemmin kuin ennen!


Tässä kuvassa Champ taasen ravaa hieman lapojensa päällä eli on etupainoinen.



Loppua kohden ravikin tuli paremmaksi :)

Mutta nyt lopetan jaarittelemisen ja päästän teidät syventymään paremmin kuviin. Tästähän piti tulla kuvapainotteisempi postaus, mutta jostain syystä innostuin kirjoittamaan jälleen pitkästi. Toivottavasti ei haittaa! Oikein ihanaa, lämmintä ja iloista sunnuntaita ja seuraavan viikon alkua jokaiselle ihanalle lukijalle - nauttikaa täysin rinnoin loppukesästä! :)
 

49 kommenttia

  1. Alun kuvat ihan parhaita :D Ja lopussa tosiaan ravi näyttää hyvältä. Söpö Champ.

    kynsisakset.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Ihana Champ noissa riehumiskuvissa:D

    VastaaPoista
  3. Minkä merkkiset ratsastushousut sulla on? Ne on aivan ihanat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on Euro-Starin jotkut viime syksynä ostetut, Hipposportista. Tykkään itekin ihan älyttömästi, joka sentin arvoiset :)

      Poista
  4. Oi, aivan ihania kuvia ja champ <3 ja tietysti myös sinä ! :)
    Miten champin nimi muuten lausutaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Champin nimi lausutaan joko 'tsamp' (joskus 'tsämp') tai englannin sanan 'jump' mukaan, ei siis 'shamp' tai 'khamp', kuten jotkut tuota C:tä vääntävät :)

      Poista
  5. Ihania kuvia ja Champ söpönä!(:

    VastaaPoista
  6. jee 10 joukossa:)))) mut hienoja nuo riehumiskuvat:D

    VastaaPoista
  7. Ihana Champ:3 ja ihana postaus Aada!

    VastaaPoista
  8. Minä ainakin rasvaan aina nahkavarusteet ennen käyttää yleen 2-3 kertaa:) eli ihan kunnolla rasvaa eka ja antaa yön yli kuivuu ja sitten seen saman vielä uudestaan ellei jo yhen yön rasvaus oo auttanut ja sitten rasvaan vielä kerran annan kuivua ja joskus pistän vielä sellasta agrista joskus ostettu nahka balsamia nii ei lika tartu nii nopeesti niihin eikä tarviii heti olla uudestana putsaa ja yleensä noiden käsittelyjen jälkeen nahka on paljon notkeempaa eikä tuu samalla tavalla hiertymiä sitten päähän::)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi olisi kyllä ihan tuiki tarpeellista! Varmasti nahka kestääkin pidempään tuollaisen käsittelyn jälkeen, eikä esimerkiksi kulu niin herkästi muodottomaksi tai rikki. Kiitos hyvistä vinkeistä :)

      Poista
  9. Voi kun ihania kuvia :---)))) joku neuvoi joskus että rasvaa oikeen kunnolla ja sulloo muovipussiin ja seuraavana päivänä pyyhkii ylimääräset rasvat pois. En tiiä miten toimii kun mulla ei oikeen oo ollu niin tönkköjä varusteita. :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi hyvinkin toimia, pitänee kokeilla joskus! :)

      Poista
  10. Champ näyttää ihan varsalta joissain kuvissa.. :D Oot ostanut ihanan ja hassun hevosen :3

    VastaaPoista
  11. ihana toi Champin huopa ;) ja söpöt noi riehumiskuvat :D

    VastaaPoista
  12. Ihania nuo hillumis kuvat :D ja muutenkin kivoja kuvia, on sulla aika hassu mutta hieno hevonen ♥ kiva postaus ja ihania kuvatekstejä! :)

    VastaaPoista
  13. Camp on ihana noissa ekoissa kuvissa. :D

    VastaaPoista
  14. Haha Champ on kyllä tosi hauska hevonen;D

    VastaaPoista
  15. rypsiöljy on kaikista paras, varsinkin jos jättää yön yli likoamaan. Tulee notkeita ja kiiltäviä :)

    VastaaPoista
  16. Champista vois tulla pelle hevonen:)

    VastaaPoista
  17. Etkö yleensä käytä kypärää ratsasessa? Ei siinä oo mitää hienoo, jos uskaltaa olla käyttämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häh? onhan mulla tämänkin postauksen ratsastuskuvissa jokaisessa kypärä päässä... Montakohan kuvaa oot nähnyt tässä blogissa, joissa menen Champilla ilman kypärää? Aivan, nolla, sillä en ole koskaan mennyt. Paikallaan seisomista kuvaustilannetta varten en laskisi ratsastukseksi... :D eikä kypärän käyttämättömyydessä oo mielestäni mitenkään kyse uskaltamisesta - se on joko päässä tai ei. Jokainen täysi-ikäinen vastaa itse pääkopastaan :)

      Poista
  18. Mun on pakko myöntää et oon jo pitemmän aikaa luullut et oot se Emmi Eskelisen kaveri, se Adalotta Lehtinen. Mut tänään selasin facebookkia ja selvitin asian :DD Ootteki kaks saman näköstä Aadaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei :D joskus joku muukin on vissiin luullut! onneksi selvisi kuitenkin :)

      Poista
  19. Luin ekaa kertaa blogiasi ja jäinkin istumaan pariksi tunniksi lukien myös sinun vanhoja kirjoituksia. Mielenkiintoinen ja osaat hyvin kirjoittaa, ehdoton suosikki!:)

    VastaaPoista
  20. klippasitko champilta myös pään, vai posket vai miten? :) mäkin klippaan mun hepan huomenna kun on karva kasvanut niin paljon ja pähkäilen miten kannattaisi tehdä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en klipannut päätä ollenkaan, sillä en rauhoittanut ja herra ei malttanut enää seistä paikallaan.. Viimeksi rauhoituksen alaisena klippasin myös posket ja kun Champ tuli Suomeen, oli sillä klipattu pää kokonaan. Poskiklippaus on mun mielestä tosi siisti ja sopii hyvin, onneksi Champin kesäkarva ei ole pitkää, joten pään klippaamatta jättäminen ei näy juurikaan :)

      Poista
  21. Kiva postaus ! Lisää tämmösiä :D !;)

    VastaaPoista
  22. Siis sun isä pyröräili oikeesti 120km kuvaamaa sua?? :D

    VastaaPoista
  23. vooooiiiii eiiiiiii miten ihana kuva tuo ylhäältä kolmas XDDDD MIKÄ ILME! Olisit tuolla kuvalla varmasti voittanut jonkun hassut-kuvakilpailun :D kiva blogi :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat