#226: Ilkeä hammaspeikko iski!

Nyt en oikein tiedä, kirjoittaisinko ensin positiivisen postauksen Etelä-Suomen aluemestaruuskisoista vai ikävämmän postauksen kisojen jälkeen tapahtuneista sattumista. Päädyin lyhyen mietinnän jälkeen kirjoittamaan ensin ikävämmistä tapahtumista, mutta tähän joukkoon sekoittuu väkisinkin hieman selostusta kisoista, sillä muuten juttua olisi hieman hankalaa avata.

 

Huom! Luvassa on erittäin pitkä ja kuvaton postaus... 

(en vain osaa tiivistää tätä asiaa lyhyemmäksi)

 

Lyhyesti tiivistettynä: eilinen päivä oli kaikkinensa sekä yhtä hymyä kuin myös sitä tunnetta, jolloin hevoseton on jälleen huoleton. Miten meillä aina sattuu niin, että juuri kisojen aikaan ilmenee jotakin poikkeavaa! Suurin osa kesän kisoistahan on jäänyt välistä irronneiden kenkien, kaviopaiseen tai epäsopivan satulan vuoksi - viimeksi irtosi kisoissa kenkä - mutta tämä vie kyllä voitn kaikista! Champin pää nimittäin turposi kisapaikalla oudosti ja homma selvisi vasta tänään klinikalla.

 

Sunnuntaiaamulla olin tallilla laittamassa hevosta kuntoon seitsemän jälkeen, eikä Champissa ollut ulkoisesti havaittavissa mitään ihmeellistä. Se söi aamuruokansa oikein hyvällä ruokahalulla ja oli oikein energinen ja innoissaan tajutessaan kisoihin lähtemisen. Matka kisapaikalle sujui ongelmitta ja olimme asentaneet traikkukamerankin vielä matkaan ihan kiinnostuksen vuoksi, vaikka Champ onkin maailman helpoin kuljetettava.

Radan jälkeisiä fiiliksiä. Heppa ja kuski tyytyväisinä, vaikka kipeää teki ilmeisesti jo tuolloin!

Kisapaikalla meillä oli todella paljon aikaa ennen oman suoritukseni alkamista, joten hevonen sai syödä kopissa heiniä taka"verhon" ja sivuoven ollessa auki ilman vaihtumisen takaamiseksi. Paikalla oli koko ajan joku, joka sitä vahti. Ruuna oli todella rauhallinen, jopa vähän normaalia väsyneemmän oloinen. Se söi ja joi kuitenkin normaalisti, joten ajattelimme sen olevan kuumuudesta johtuvaa normaalia väsymystä - asteita kun oli jälleen reippaasti yli 20!

 

Joskus yhdentoista maissa kävin kopissa jälleen itse moikkaamassa herraa ja huomasin sitä rapsutellessani, että sen vasemmanpuoleisen suupielen alle oli ilmestynyt outo nesteinen patti, joskaan ei iso tai lämmin. Tämän lisäksi leukaperien alta, ns. heti turvan vierestä (ei siis kaulanliittymän kohdalta) oli havaittavissa pientä turvotusta. Etsin alueelta haavaa tai pistosta, mutta mitään ei löytynyt. Alue ei ollut merkittävän arka eikä haitannut hevosen syömistä, mutta huolestuin tietysti heti. Epäiltiin jonkin ötökän pistosta, mahdollisesti suun sisälle. Kyselin tutuilta kanssakilpailijoiltani, soitin Piudelle ja konsultoin tuntemattomampia ihmisiä ja jokainen heistä veikkasi joko kuulemansa tai näkemänsä perusteella allergista reaktiota, sillä imusolmukkeet olivat selkeästi turvonneen oloiset. Käskynä oli seuraavaa: eikun selkään vaan, jos turpahihna ei paina ja hevonen ei ole kipeä.

 

Seurasimme turvotusta ja koska se ei lisääntynyt tai hevonen ei arkonut sitä juuri ollenkaan, kiipesin kyytiin ja verryttelyn jälkeen hyppäsin ratani. Champ oli verryttelyssä hieman outo suustaan, mutten ottanut siihen samalla tavalla painettakaan kuin normaalisti, sillä varoin hieman vasenta puolta. Hevonen oli kuitenkin innoissaan, joskin heiman löysä ja pitkä. Rata meni älyttömän hyvin ja Champ oli koko ajan muutenkin kilpa-alueella innostuneen ja ympäristöstään kiinnostuneen oloinen, kuten kisoissa yleensäkin.

Champ tänään kotona. Tästä näkee tuon suupielen alapuolen turvotuksen, joka ei enää tässä vaiheessa kyllä ollut järkyttävää.
Kaikki postauksen kuvat tästä eteenpäin ovat muuten kännykkälaatuisia, pahoitteluni!

Lähdimme kotiin iltapäivällä. Kotona hetken oltuamme turvotus oli lisääntynyt niin, että hevonen arkoi päänsä aluetta vasemmalta ajoittain jopa rajusti. Tässä vaiheessa oli kulunut noin kuusi tuntia siitä, kun turvotus oli alkanut. Näytimme erittäin ammattitaitoiselle tallityöntekijällemme Champia ja hän suositteli antamaan pakkauksen allergialääkettä, joka sisältäisi kortisonia. Annoimme lääkkeet Champille ja soitimme samalla Viikkiin päivystävälle eläinlääkärille, joka veikkasi kyseessä olevan allerginen reaktio tai virus ja suositteli soittamista kunnaneläinlääkärille, sillä Viikkiin emme päässeet lähtemään ilman eläinlääkärin lähetettä. Kunnaneläinlääkäri lupasi tulla tunnin kuluessa ja tuolloin kello oli noin seitsemän. Jäimme sitten Janitan kanssa odottelemaan tallille ja muut kisoissa mukana olleet apujoukot häipyivät kotiin odottelemaan tarkempaa diagnoosia: tuleekö lähtö Viikkiin vai selviääkö tilanne.

 

Odotellessamme totesin Janitalle, että tästä hetkestä pitäisi kyllä kuvata dokumentti! Olin kuolemanväsynyt ja kylmissäni, istuin ulkona pimeässä kipeän hevosen karsinan edessä likaisissa vaatteissa ja hiuksetkin likaisina vuorautuneena mahdollisimman peittäviin vaatteisiin, jotteivät miljoonat polttiaiset olisi syöneet mua hengiltä. Eläinlääkäri tuli vielä tunnin luvattua myöhemmin, joten kaksi tuntia odottelimme yhteensä. Tuolla hetkellä hevoseton oli kyllä huoleton!

 

Ennen lääkärin saapumista olimme itse diagnosoineet seuraavaa: hevosen imusolmukkeet olivat paikallisesti turvonneet vasemmalta puolelta päätä, se oli erittäin kosketusarka ja selkeästi näytti olevansa kipeä. Se hankasi päänsä vasenta puolta kaikkeen mahdolliseen ja sai siinä samalla ikävän vekin silmäkulmaansa. Kun saimme katsottua sen suuhun (mikä oli tappelun takana), oli vasemmanpuoleinen ien punainen ja ärtynyt. Oikealle puolelle sen sijaan sai katsoa ja koskea melko normaalisti. Hevonen söi, mutta vaikean näköisesti. Vaihtoehdot meillä olivat seuraavat: allerginen reaktio (oudon voimakas ja hitaasti kehittynyt?), murtunut leukaluu (syö?) tai hammasongelma (puhkeaako noin yllättäen?).

 

Eläinlääkärin tullessa kerroimme päätelmiämme ja hän antoi Champille kortisonipiikin lihakseen. Koska vaiva ei ollut akuutti, joskin kivulias, ei hän suositellut tekemään muuta siihen hätään. Turvotus ei kuulemma lisääntyisi enää pidemmälle kaulaa kohden, joten vaaraa hengitysteiden tukkeutumisesta ei ollut. Lähdimme siis ajamaan kotia kohden joskus kymmenen jälkeen.

 

Maanantaina eli tänään heräsin kuuden maissa ja suuntasin heti tallille. Tarkoituksenani oli käydä tarkistamassa hevosen tilanne ennen töihin menemistä, mutta koska hevonen oli edelleen turvonnut päästään (jopa eilistä enemmän) ja arkoi aluetta vielä voimakkaammin, soittelin pari puhelua isälleni, esimiehelleni ja Hyvinkään klinikalle. Kohta olimmekin jo matkalla klinikalle, kiitos kuuluu kyllä ihanalle isälleni ja erittäin suuri kiitos myös esimiehelleni, joka ymmärsi tilanteen!

Champ rauhoitettuna hammastutkimusta varten.. haha :D

Klinikalla meidät vastaanotettiin eristyspuolelle, mutta kun virusmahdollisuus suljettiin pois, saimme siirtyä normaalille klinikkapuolelle. Champ rauhoitettiin ja sen suu tutkittiin ensin katsomalla, sitten kuvaamalla röntgenissä ja sen jälkeen taas katsomalla. Hevosesta otettiin verikokeet ja se tutkittiin muutenkin vähän tarkemmin. Koska leukaluukin arkoi, veikkasi eläinlääkäri joko murtumaa tai hammastulehdusta.

 

Lopulta saimme diagnoosin: hammasjuuren ja hammastukikudoksen tulehdus caninus-hampaassa vasemmalla alaleuassa. Normaalisti hevosen fibrinogeeniarvot (tulehdusarvot) ovat noin tai alle 2, mutta Champilla vastaava arvo oli verikokeiden perusteella 6,7! Sain itsekin katsoa hammasta kliinisen tutkimuksen yhteidessä ja se oli selkeästi sinertävä ja "mätä" hampaan juuresta ja koko suu myös haisi pahalle sen ollessa auki. Koska hevosen hammasjuuret menevät luun sisässä, oli koko leukaluu turvonneempi ja röntgenissä luussa näkyi siksi reaktiota.

 

Ei siis ihme, että hevonen oli todella kipeä! Se oli tsempannut älyttömän hyvin kisapaikalla, vaikka kipu oli jo tuolloin varmasti inhottava. Ihmettelin kovasti, miten tällainen tulehdus pystyi ilmestymään niin äkkiä ja mistä sellaiset yleensä johtuvat, mutta eläinlääkäri totesi syitä olevan monia ja tällaisen olevan ihan normaalia. Kun aloin miettimään asiaa tarkemmin, oli Champ lauantaina outo suustaan ratsastaessa: se roikotti kieltään koko ajan vasemmalla, vaikkei ole tehnyt sitä pitkään aikaan juuri ollenkaan. Viime viikon lopulla myös esimerkiksi omenanpalojen syönti oli sille hankalaa, eikä se halunnut pureksia omenaa ihan normaalisti. Menneellä viikolla se myös otti välillä ratsastaessa vasemmasta kuolaimesta kiinni ja nykäisi päätään oikealle, joskin pienen huomattamisen jälkeen ei tehnyt tätä enää saman ratsastuskerran aikana. En tiedä, voisivatko nuo merkit pitää paikkaansa vähitellen kipeytyneestä hampaasta - jälkiviisaus on parasta!

 

Hoidoksi saimme kymmenen päivän antibiottikuurin kahdesti päivässä ja kipulääkettä kerran päivään. Hevonen sai jo tänään kävellä normaalisti ja normaalin liikutuksen saa aloittaa kuolaimetta heti turvotuksen laskettua, eli todennäköisesti muutaman päivän sisällä. Ensi viikon perjantaina (ihanasti omana syntymäpäivänäni) meillä on 8:30 kontrolliaika Hyvinkäälle ja siellä katsotaan, miten antibiotit ovat vaikuttaneet. Varasin myös Vermoon Jutille ajan 30.9., sillä Champ pitää taas raspata ja haluan näyttää tuon hammasongelman Suomen ehdottomasti parhaimalle hammasgurulle.

Tänään illalla pieni shetlanninponi oli ruunan mielestä ihan liikaa.. Ilme oli järkyttynyt!

Tässä kuvassa oikelta puolelta näkyy tuo vasemman puolen turvotus tuossa ihan alhaalla pienenä "pattina". Tuon verran tuli siis tälle oikealle puolelle vasemmalta puolelta.

Mikäli antibiotit eivät auttaisi, olisi mahdollisuutena esimerkiksi juurihoito, jota hevosille ei Suomessa ole vielä kauaakaan tehty. Toisena vaihtoehtona on esimerkiksi hampaan poistattaminen. Nämä hoidot ovat kalliita ja niihin sisältyy ilmeisen korkea komplikaatioriski, joten yleensä tulehdukset pyritään hoitamaan ensisijaisesti antibioteilla. Mietin kyllä sitäkin tässä illalla, että onkohan Champilla ollut aiemmin tuon saman hampaan kanssa ongelmia ja tästä johtuen se roikottaisi kieltään aina jännittyessään vasemmalla puolella - kieli olisi tällöin ns. traumaperäinen reaktio. Hammasongelmat kun yleensä tuppaavat uusimaan herkästi, mikäli niitä ei hoideta kunnolla..

 

Että tällaista tällä kertaa! Illalla mulla oli kyllä jälleen iloinen ja selkeästi elämäänsä jälleen tyytyväinen herra, joka söi kuin ei olisi ruokaa koskaan nähnytkään ja kummasteli tuttuun tapaansa shetlanninponia, joka kehtasi kävellä sen karsinan ohi iltaruokien aikaan. Turvotus oli myös selkeästi laskenut, joskin edelleen helposti havaittavissa. Tulevat päivät ratsastelemme siis joko hackamoreilla tai kuolaimettomilla, joista LG:t ovat ensimmäisinä kokeilussa tallikaverini tarjotessa niitä lainaan.

 

Tulipas tästä jälleen pitkä ja kuvaton postaus! Huomenna saatte paljon kuvia ja videoita Keravan kisoista, joten silloin siirrytään jälleen iloisempiin tunnelmiin. Champ oli kipeänä ollessaan muuten ihan raasu, se vain tunki päätään syliini ja näytti kamalan kärsivältä.. Sitten kun rapsuttelin sitä, yritti se rapsuttaa takaisin, muttei kipeällä turvallaan saanut aikaiseksi kuin pienenpientä hipsutusta! Aika lutunen kaveri..