Joulukalenterin 17. luukku - Champ äänessä

Apua! Champ oli murtautunut tietokoneelleni ja päättänyt kirjoittaa blogini seuraavan postauksen. Annetaan siis Champin kaviokäsialalle vuoro - nyt luvassa Joulukalenterin 17. luukku!

________________

 

"Heissulivei, täällä kirjoittelee tällä kertaa Champ, charmikas puoliveriruuna.. Oho, aika hyvin, kun charmikkaassa ja mun nimessä on sama alkukirjain - ei voi olla sattumaa! Mä oon yhdeksänvuotias rautias estehevonen ja mä.. tai eihän mun tarvitsekaan kertoa, koska jokainen teistä Aadan blogin lukijoista varmaan tietääkin mut pallomerkkeineni päässä!
 

Päätin tässä Joulun kunniaksi hakkeroitua bloggeriin ja hieman oikaista käsityksiä itsestäni, kun olette joutuneet kestämään Aadan selityksiä ihan turhanpäiväisistä asioista jo vaikka miten pitkään! Eihän ketään kiinnosta jotkut faktat Aadasta, kun samoja voisi kertoa hieman kiinnostavammastakin yksilöstä, kuten esimerkiksi musta?! Mutta eipä toi kaksijalkainen sitä tajua..
 

 

Mä olen siis asunut Suomessa nyt vajaan vuoden ajan, jota ennen olin suuri kisahevonen tuolla vähän etelämmässä. Kisasin kuulkaa vaikka miten isoissa tapahtumissa, joissa oli oikeen kansainvälinen meininki ja hienoja hevosia (tai siis ei tietenkään yhtä hienoja kuin mä). Sitten mun omistaja päätti laittaa mut myyntiin, kun en kuulemma ollut tarpeeksi hyvä voittajahevonen isommille radoille kuin 140cm.. Just joo, ne kepit oli vaan aina laitettu vääriin paikkoihin, eihän niistä kukaan täysjärkinen päässyt yli tyylillä!
 

Muistan hyvin sen päivän, kun Aada näki mut ensimmäisen kerran. Se oli silloin yhden toisen hepan selässä, mutta ei keskittynyt enää olleskaan siihen, kun näki mut! Tietysti Aada halusi kokeilla mulla ratsastamista, sehän oli selvää. Vähänkö ihmettelin, että mitä ihmettä toi tyttö keikkuu mun selässä tekemättä mitään oikein.. Yritin kuitenkin parhaani mukaan auttaa sitä, vähän kuin Mikki Hiiri merihädässä, jos tiedätte..?
 

 

Kului viikko ja mut pakattiin autoon, tällä kertaa kohti Suomea - niin mulle kerrottiin. En tosiaan tiennyt, missä Suomi on.. Ja kolmen päivän jälkeen saavuinkin perille lumiseen ja kylmään paikkaan. Mun entinen omistaja oli laittanut mut hienoksi ja klipannut kokonaan, joten voitte kuvitella, millanen totutteleminen oli plussakeleistä -20 asteen pakkaseen! En kyllä tajua, ketkä hullut asuu näillä leveysasteilla! Kävisitte joskus etelämmässä, siellä ei oo tosiaan tämmönen sää. Ainakaan kovin usein.
 

Mua pidetään tyhmänä ja Aada nimitteleekin mua aina Juntiksi. Se on kuulemma mun lempinimi, mutta en tiiä mistä se on sen keksinyt - oon nimittäin aivan järkyttävän viisas! Aadan valmentaja on ainoa, kuka sen on ilmeisesti ymmärtänyt.. Mulle aina nauretaan, kun teen jotain "mukamas hauskaa", mikä on mun mielestä ihan normaalia. Esimerkiksi semmonen asia kuin lumihanki: kuka täysjärkinen kävelee ylipäänsä sellasessa? Tiiättekö, varmaan metri jotain valkoista ainetta ja siinä pitäisi tarpoa menemään? Olin pikkasen ihmeissäni ensimmäisen kerran, kun mut laitettiin ulkoilemaan tarhaan Suomessa. Yritin syödä lunta ja kuovin sitä, kun ajattelin sen olevan jotain hyvää. No, pettymys oli luonnollisesti aika suuri.
 

 

Puuhakkuus on ehkä mun suurin tuntomerkki näiden päämerkkien jälkeen. Mä rakastan puuhata koko ajan, tai siis silloin, kun en torku tai syö. Aada viritti mun karsinaan jonkun ihmeellisen purkin seinään ja sitä on kiva pureskella ja vedellä seiniä pitkin. Yritin myös tehdä vähän putkiremonttia mun karsinassa ja söin vesikuppini putkea, mutta siihen viritettiin päälle joku ihmeellinen muovi, niin se projekti jäi sitten kesken. Mä myös aina koitan auttaa Aadaa riisumalla loimia pois mun päältä - yritän availla valmiiksi solkia ja esimerkiksi filtin vedän aina silloin tällöin pois. Avaan myös usein mun tarhan portin ylimmän langan valmiiksi, jos joku ei tajua hakea mua tarpeeksi ajoissa sisälle.

 

Esteratsastus on se mun juttu, en mä kouluratsastuksesta niin välitä. Tiettekö miten tylsää on vaan kiertää maneesia ympäri ilman esteitä! Mulla menisi pää pyörälle, jos olisin kuskina kyydissä. Mutta esteet on huisin hauskoja ja oonkin vähän pettynyt, kun en pääse hyppäämään Aadan kanssa vielä niin isoja kuin mitä aikasemmin hyppelin. Yritän kyllä parhaani mukaan hypätä aina vähän korkeemmalle, niin saisin vähän haastetta tohon hommaan.. Kyllä siinä haastetta välillä riittääkin, kun Aada sössii kaiken, eikä anna mun hoitaa asioita helposti!

 

Oho, meidän tallityöntekijä lähestyy ruokakärrien kanssa. Mun pitää nyt alkaa tsekkaamaan, josko se toisi mulle jotain hyvää sapuskaa näin aamun kunniaksi. Mut eikö ollut kiva, että mä tulin vähän piristään tätä tylsää blogia vähän omin sanoin? Jos teillä on jotain kysyttävää multa, niin kysykää - mä vastaan! Aada ei saa puuttua tän postauksen kommentteihin millään tavoin, pidän siitä huolen ;)"