torstai 20. helmikuuta 2014

#308: Millainen hevosenomistaja olen?

Koska en itse ole nyt ratsastamassa kotona, ei hevosaiheista kirjoitettavaa ole. Löysin kuitenkin tällaisen vanhan, mutta mielestäni kivan haasteen, jonka halusin tehdä tähän väliin. "Homman nimi on siis se, että sinun täytyy kertoa millainen hevosenomistaja olet. Mitä haluaisit itsessäsi parantaa ja mistä asioista olet ylpeä. Muistattehan olla rehellisiä, muuten tästä menee kokonaan maku."
 
Luetellaan ensin niitä hyviä puolia. Ensimmäisenä mieleen tuli se, että pidän todella hyvää huolta omista ja hevoseni varusteista. Putsaan jokaisen käyttökerran jälkeen suitset, satulan, satulavyön ja suojat saippuan kera niin, että ne on mukava ottaa käyttöön seuraavalla kerralla. Pyrin rasvaamaan suitset ja muut nahkavarusteet tasaisin väliajoin, mutta siinä lipsun välillä. Suojat ja muut pienet tavarat pesen pesukoneessamme aina vähintään kerran kuussa tai silloin, kun ne ovat menneet liian likaisiksi.
 
Hyvänä puolena näen myös ehdottomasti sen, että uskallan ja tajuan pyytää apua kokeneemmilta ihmisiltä silloin, kun en itse tiedä jotakin. Tiedän, etten ole lähelläkään ammattilaisten tietotaitotasoa ja haluan taata hevoselleni ehdottomasti mahdollisimman hyvän hoidon. Kysynkin aktiivisesti asioita valmentajiltani ja muilta tallilaisiltamme, mikäli jokin asia mietityttää esimerkiksi ruokinnan suhteen. Nöyryys on ehto oppimiselle ja todella janoan tietoa, sillä sitä kautta pystyn kehittymään hevosenomistajana koko ajan.
 
 
 
Kolmas hyvä puoli onkin hankalampi keksiä.. Ehkäpä se, että haluan itse huolehtia hevosestani mahdollisimman pitkälle ja pystyn käyttämään talleiluun päivittäin riittävästi aikaa ilman, että se tuntuisi millään tasolla työltä tai pakkopullalta. En voisi kuvitellakaan ottavani Champille tällä hetkellä tuntematonta vuokraajaa, sillä en halua jättää hevostani tuntemattomien ihmisten vastuulle "vapaaehtoisesti". Koen olevani itse vastuussa hevosesta, sillä olenhan sen itse halunnutkin. Toki ymmärrän, että monilla hevosenomistajilla aika on kortilla perheen, töiden tai muiden seikkojen vuoksi. Varmasti joudun joskus itsekin hankkimaan Champille jonkinlaisen hoitajan, jotta saan itselleni yhden vapaapäivän tallilta opiskeluja varten. Aika näyttää!
 
Sitten huonoihin puoliin. Päällimmäisenä nousi heti se, että ratsastaessa saatan jäädä helposti vain pyörimään ympyröillä ilman, että teen mitään sen ihmeellisempää, tai sitten teen jotakin asiaa aina vain hetken, jonka jälkeen vaihdan toiseen. Onneksi olen päässyt tästä tavasta vähitellen eroon ja osaan suunnitella ratsastukseni paremmin. Yllätys yllätys, hevosenkin ratsastettavuus on parantunut sitä mukaan..!
 


Olen ehkä myös vähän liian tarkka, mikä voidaan laskea huonoksi puoleksi niin halutessa. Juurikin tuo tavaroiden jokapäiväinen putsaaminen tai vaikka se, etten uskalla päästää Champin selkään ketä vaan ratsastajaa.
 
Kolmas huono puoli voisi olla vaikka se, että olen vähän liian luottavainen Champin kanssa. Kuljen sen takaa esimerkiksi harjatessa, jätän sen käytävälle vapaaksi hakiessani jotakin tavaroita tai pidän karsinan ovea auki esimerkiksi satulaa hakiessani. Champ ei tähän mennessä ole kertaakaan paikaltaan lähtenyt ja juuri siksi siihen olenkin luottanut, mutta tiedostan toki, että aina - syystä tai toisesta - voi jotakin sattua ja totutuista tavoista poiketa.
 
Tässäpä siis tällainen postaus, toivottavasti tykkäsitte! Viikonloppuna on jälleen luvassa postauksia ja lupaan ottaa teille ainakin ennen ja jälkeen -kuvat Champista klippauksen suhteen. Toivoisitteko muuten videopostausta ensi viikonlopun Ypäjän reissusta? Sellainen voisi olla suunnitteilla Susannan kanssa yhteistyössä ;)

24 kommenttia

  1. Tosi kiva postaus!!:) Videopostaus ois kiva!:)

    VastaaPoista
  2. Nahkavarusteista voi myös pitää huolta liikaa, jolloin -yli huoltaminen- on huonosta.
    Varusteet menevät niljakan nihkeäksi yök

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, onneksi omani eivät ole nihkeitä, kun ne säilytetään oikein :)

      Poista
  3. Voi tää oli tosi kiva postaus :)

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Aika jännä, itse olin satulansovituskurssilla ja siellä sanottiin, että nahkavarusteet saadaan helpommin pilalle ylihuoltamalla kun sillä että niiden antaa olla. Tämä oli uutta itselleni. Toki likaiset varusteet pestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo on aivan totta, esim nahkasaappaita ei saisi pestä saippualla päivittäin, koska se kuluttaa. mä mieluumin kuitenkin käytän puhtaita kamppeita kuin ihraisia ja likaisia, joten kuluminen on sitten pakollinen paha. pitää vain plankata useammin :)

      Poista
  5. Videopostausta vaan ensi viikonlopusta! :)

    VastaaPoista
  6. Mulla meni vaikka kuinka kauan hahmottaa toiseksi eka kuva. Pitkään katsoin että olit myös loimen alla makaamassa :D

    VastaaPoista
  7. tää oli tosi kiva ja hyvin kirjoitettu, tykkäsin! :-)

    VastaaPoista
  8. Kirjoitat aina niiin kivoja postauksia. :) ja Olisi todella mukava jos tekisit videopostauksen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eiköhän sellainen jossakin vaiheessa tule! kiitti :)

      Poista
  9. Videopostausta ois kiva saada !:)

    VastaaPoista
  10. Mä menen aina hevosen takaa harjatessa minusta se on ihan luonnollista vai onko champ ''villi'' tms? kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei ole, mutta on kuitenkin elävä eläin joka voi pelästyessään olla arvaamaton :)

      Poista
  11. Kiva postaus ja ihana ulkoasu! :)
    tarkkanakuinporkkana.blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. Tää oli tosi kiva postaus:)) Sopivan lyhyt mun makuun :3

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat