tiistai 4. maaliskuuta 2014

#312: Ypäjä Arctic Show - päivä 1/3

Moni toivoi jokaisesta päivästä postausta erikseen, joten päätin sen näin toteuttaa. Kerrottavaa on paljon ja kuvia hieman vähänlaisesti, mutta toivottavasti jaksatte silti kahlata läpi nämä kisapostaukset. Kahden viikon kuluttua yritän sitten tehdä yhden koostepostauksen, johon tulee vähän vähemmän asiaa. Näin kisakauden aloituksen kunniaksi menköön tämä ensimmäinen kisaselostus nyt hieman laajemmin!
 
Tarkoituksenamme oli kuvata Susannan kanssa teille videopostaus koko viikonlopusta. Idea ei onnistunut, sillä meillä riitti tekemistä joka hetkelle, eikä videokamera kädessä kulkeminen olisi onnistunut järkevästi. Voin yrittää joskus tulevaisuudessa tehdä yksipäiväisistä kisoista jotakin koostetta, kun kovasti sitä olette toivoneet.
 
Perjantaina tosiaan alkoi operaatio "ensimmäiset yöpymisen sisältävät kisat". Kävin aamulla seitsemältä kampaajalla, josta matkasin töihin ennen Susannan noutamista läheiseltä juna-asemalta. Kun olin saanut Susannan autoni kyytiin, käväisimme nopeasti kotona ja lähdimme sitten tallille hoitamaan Champin. Kello oli vähän yli neljä, kun pääsin hevosen selkään: ratsastin ruunalla paljon taivutuksia ja avoja sekä väistöjä hakien rentoa, mutta kuuliaista hevosta. Edellisenä päivänä olimme hypänneet, joten halusin tehdä paljon myös irrottavaa työskentelyä ennen rankempaa viikonloppua.

 
Olin pakannut torstaina kaiken mahdollisen valmiiksi kisakaappiin ja muihin pusseihin, joten jäljellä oli enää pakollisten käyttötavaroiden pakkaaminen sekä heinien pussittaminen. En oikein osannut arvioida, paljonko heinää tulisin tarvitsemaan, joten otimme varmuuden vuoksi hieman ylimääräistä. Pakkaaminen olikin aika stressaavaa, sillä vaikka olen pakannut paljon kisoja varten kamppeita muille pitkillekin kisamatkoille, on itse tehdessä homma aina vähän erilaista. Onneksi tällä kertaa mitään ei jäänyt matkasta ja ensi kertaa varten mulla onkin jo valmis lista mukaan otettavista tavaroista!
 
Kun olin ratsastanut Champin, hoidimme sen kuljetuskuntoon ja kävimme nopeasti kotona vaihtamassa vaatteet. Syödä emme kerenneet, mutta äitini lämmitti meille ruokaa mukaan automatkalle. Nälkäisinä kerkesimme tosin vetäistä ruoat suihimme jo ennen tallille saapumista.. Tallilla pakkasimme nopeasti kaikki tavarat kyytiin ja lastasimme hevosen koppiin. Alkuperäisestä aikataulusta olimme myöhässä vajaan puolen tunnin verran, mutta se ei onneksi menoa haitannut.

 
Automatka sujui enemmän tai vähemmän koomassa, sillä olin nukkunut edellisenä yönä vain viisi tuntia. Väsymys oli suuri! Yritin nukkua vähän, mutta eihän siitä oikeastaan mitään tullut. Vähän yli kahdeksalta traileri kurvasi Ypäjän Opistohallin viereen ja pääsimme purkamaan hevosen ulos autosta. Meille oli varattu karsinapaikka maneesitalliin ja ensitöikseni kuskasin karsinaan turvetta. Kun hevonen oli saatu majapaikkaansa, pääsimme kantamaan tavarat karsinan eteen ja antamaan hevoselle heiniä sekä huolehtimaan juomispuolesta. Champ tajusi onneksi hyvin automaattijuomisen, joten ongelmia sen suhteen ei ollut.
 
Kun olimme saaneet hevosen asettumaan ja tavarat purettua autosta, suuntasimme Härkätalliin syömään iltapalaa ja viettämään hetkeksi aikaa muiden työntekijöiden kanssa. Sovimme seuraavan päivän aikatauluja ja työtehtäviä sekä juttelimme tuttujen kanssa. Joskus kymmenen jälkeen lähdimme takaisin talliin antamaan Champille yöheinät ja siitä kohti majoitustamme. Illalla surffailimme vielä hetken koneella karkkia syöden, joskin väsymys painoi jo sen verran silmiä, että ennen yhtätoista jokaisella taisi olla pää tyynyssä.

 
Melko vaivattomasti sujui siis ensimmäinen päivä ennen varsinaista kisarupeaman alkua. Vaikken ole mikään jännittäjä, stressaan helposti aikatauluista ja kaikesta mahdollisesta (onko hevosella kaikki hyvin, kerkeänkö tekemään sitä ja tätä oikeaan aikaan ja niin edelleen), joten odotin mielenkiinnolla viikonlopun kulkua. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin!
 
Pian luvassa selostusta lauantaina, enemmän kuvia ja tietysti ratavideoita! Hyvää alkanutta viikkoa kaikille :)

17 kommenttia

  1. Hah mäkää en melkee koskaa jaksa sulkee tota päitsie lukkoo :DD

    VastaaPoista
  2. ei millään pahalla enkä halua nipottaa tai mitään mutta kannattais sulkee aina johonkin kii se riimun leukahihna tai mikä onkaa koska sit ku hevone heilauttaa päänsä ni se lukko voi osuu silmää ja sit ei hyvä heilu :( ja toi ei vielkää ollu mitenkää valituksena tai silllee xd mut kiva postaus ja ihana toi pusuttelu video :D :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä tiedän itseasiassa yhden hevosen, jolle noin on valitettavasti käynyt. Yleensä laitankin sen kiinni sinne alimpana olevaan rinkulaan, mutta nyt en saanut aikaiseksi tyhmyyttäni.. :/

      kiitti :)

      Poista
  3. Ihana pusuttelu videoo!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  4. Oi oi! Hevonen niin halusi mamilta pusun...tosi söpö!

    VastaaPoista
  5. Oii ku champ oli sulonen ku se halus sulta pusun!:33 niin käsittämättömän sulonen!

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus :) Mikä toi "hyvä biisi" videoilla on?

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat