keskiviikko 6. helmikuuta 2019

#1045: Arvonta - piristystä talven keskelle

Vaikka lunta tuntuu tulevan täällä Etelä-Suomessakin vaakatasossa naamaan päivästä toiseen, ei meidän ole silti syytä vaipua epätoivoon. Helmikuun käynnistyttyä on lupa ilmoittaa, että kevään alkuun on virallisesti kuukausi aikaa. Nyt siis kääritään ne kuuluisat hihat ja lapioidaan lunta oikein urakalla, jotta pääsemme nauttimaan kevään loistosta ehdin nahoin!

Kevään saapuminen tarkoittaa paitsi valoisampia päiviä ja luonnon heräämistä, myös monia valonpilkahduksia hevosihmisen arkeen. Ulkona ratsastaessa ei välttämättä tarvitse kärsiä enää jäätyvistä sormista ja varpaista, eikä tarhan vesikuppeja pidä lämmittää vuorokauden ympäri juomakelpoista vettä hevosille tarjotakseen. Rohkeimmat uskaltavat alkaa unelmoimaan ulkokauden starttaamisesta ja siitä, että pohjoisimmassakin Suomessa päästäisiin vielä kesän aikana ratsastamaan hyväpohjaisella kentällä maneesin sijaan. Voi, miten paljon kirjoittamattomia toiveita tuohon yhteen sanaan mahtuukaan. Ja siinä, missä talvi tai syksy jakavat ihmisten mielipiteitä, ei kukaan taida rehellisesti vihata kevättä. Eihän sitä voi. Ei edes karvanvaihdon vuoksi.

Postauksen arvonta toteutettu yhdessä sponsorini Equestrian Stockholmin kanssa.





Monien itsestäänselvien, kevääseen kiinteästi liittyvien seikkojen lisäksi lisääntyvän auringonpaisteen läheneminen tarkoittaa myös hevostarvikevalmistajien uutuusmallistojen lanseerauksia. Näin kävi myös sponsorimme Equestrian Stockholmin kohdalla, joka julkaisi kevään uutuusmallistonsa kuun vaihteessa niin Ruotsissa kuin muuallakin jälleenmyyvissä maissa. Sain viime viikolla postissa yhteistyömme puitteissa paketin, joka sisälsi mallistosta löytyviä tuotteita niin Macolle kuin mullekin. Ja kuten tiedät, oli talven viimaa pakko piristää heti kättelyssä laittamalla näitä ratsuni päälle jo heti ensitöikseen valmennukseen ja ihan itsenäiseenkin ratsastukseen. Kyllä vain, luit oikein - olimme tosiaan Macon kanssa estevalmennuksessa ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun, jos välin kahta yksittäistä kertaa maaliskuussa ja syyskuussa ei lasketa. Mutta tästä lisää myöhemmin tällä viikolla, sillä juttua todellakin riittää. Olen niin innoissani, kun olemme päässeet takaisin treenin pariin!

Equestrian Stockholm on toiminut Macon ja mun sponsorina jo useamman vuoden ajan, ja sitä ennen jo Champ pääsi edustamaan niin kotona kuin kisoissa tämän ruotsalaismerkin tarjoamissa varusteissa. Bloggaaminen ja myöhemmin muu sosiaalisen median sisällöntuotanto on aina ollut mulle pelkkä harrastus (vaikkakin teen sitä nykyään myös ihan ammatikseni päivätöissäni, joten jollain tapaa allekirjoittanutta voisi kai nykyään nimittää viestinnän ammattilaiseksi - hurjaa), joten on ollut hienoa saada mukaan kuvioihin pitkäaikaisia yhteistyökuvioita. En liioittele kertoessani, että saan viikottain sähköpostiini useita yhteistyöpyyntöjä niin hevosiin kuin muihinkin teemoihin liittyen. Lähtökohtaisesti kiitän ja kieltäydyn kohteliaasti kaikista, sillä en halua kaupallistaa blogiani yhtään sen enempää tai tehdä siitä muuta kuin harrastusta.





Kun aloitin kirjoittamaan Aadan hevoselämää -blogia vuonna 2011, en olisi rehellisesti sanottuna koskaan uskonut jatkavani hommaa näinkin kauan. Monesti olenkin kertonut, kuinka kuvittelin lopettavani bloggaamisen yhtä nopeasti kuin aikoinaan perustin uusia virtuaalitalleja. Jostain syystä tähän on jäänyt jonkinlaiseen koukkuun ja monikanavaisesta sisällöntuotannosta on tullut osa omaa identiteettiä. Siksi koen, että pitkäaikaiset sponsorit ja yhteistyökumppanit ovat tärkeä osa blogiani ja sen historiaa. Ensimmäisenä mukaan tuli Veljekset Wahlsten, joka on nyt ollut matkassamme jo seitsemän vuoden ajan. Sittemmin aloitimme yhteistyön Helsinki Horse Show'n kanssa, joka on puolestaan toiminut blogini yhteistyökumppanina vuodesta 2014 asti. Jo kahden vuoden päästä mukaan tulikin Equestrian Stockholm, ja tällä kokoonpanolla olemme matkanneet aina tänne asti. Voin siis hyvällä omalla tunnolla seistä sanojeni takana suositellessani mitä tahansa näistä kolmesta yrityksestä, sillä kokemuksia on ehtinyt kertymään vuosien varsilta runsaasti.

Jotta homma ei menisi ihan pelkäksi historian havinaksi ja korulauseiksi, ajattelin ilahduttaa myös teidän viimeisiä talvikuukausia pistämällä arvonnan pystyyn yhdessä Equestrian Stockholmin kanssa. Arvonnan kohteena on mikäs muukaan kuin näissäkin kuvissa esiintynyt Equestrian Stockholmin estehuopa ja siihen sointuva huppu nimenomaisesti Grenadine-sävyssä, joka piristää varmasti itse kunkin pimeitä päiviä. En tiedä teistä, mutta ainakin mun mielestä tuo oranssiin taittava punainen sopii Macolle älyttömän hyvin! Ja voin kuvitella, miten hyvin se kävisi oikeasti tummalle tai jopa mustalle hevoselle. 

Jos tällainen huopa ja huppu -setti kuulostaa hyvältä idealta, kannattaa ehdottomasti osallistua. Se jos jokin on helppoa: riittää, kun kirjoitat tämän postauksen kommenttiosioon oman sähköpostiosoitteesi, nimesi/nimimerkkisi ja kommentin siitä, mitä odotat tulevalta keväältä. Se voi olla hevosiin liittyvää, ulkomaanmatka tai vaikka koulun päättyminen! Arvonta suoritetaan ensi viikon keskiviikkona, joten osallistumisaikaa on keskiviikkoon 13.2. klo 21 saakka. Palkinnon arvo on 129,00 euroa. Voitosta ilmoitetaan onnekkaalle henkilökohtaisesti, ja jos viestiin ei vastata kahden päivän kuluessa, arvon uuden voittajan. Palkinto toimitetaan voittajalle postitse.

Hirmuisesti arpaonnea ja ihanaa alkanutta viikkoa! :)

367 kommenttia

  1. Eniten keväältä odotan tällä hetkellä koulun päättymistä ja valmistumista eläintenhoitajaksi vaikka samalla se myös tuo tressiä siitä mitä sen jälkeen mutta niinhän se menee että asioilla on tapana järjestyä :)

    hanna.tanskanen00@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Eniten keväältä odotan ehdottomasti aurinkoisia päiviä ja ihania issikkamaastoja <3 :)

    mimmi.posio@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Eniten odotan kevään aurinkoa ja kauniita pakkaspäiviä :)

    anna.tuom@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kuinka paljon olenkaan odottanut sitä että päivät pitenee ja jossain vaiheessa ei tarvitse enää pukea itseään michelinukoksi kun lähtee talliin 💙

    Anniina, anniina.gullans@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kyllähän sitä odottaa, että valoa tulisi lisää, aurinko lämmittäisi ja hevonen pysyisi terveenä :)

    heppamaalle14@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Odotan eniten kevään lämpöä ja kirkkautta. Keväällä pääsee myös starttaamaan kisakauden, jota odotan tosi paljon!
    Ida, ida.laine9@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Eniten odotan vain lämpöä ja auringon paistetta. elli.ronkainen@outlook.com

    VastaaPoista
  8. Eniten kesältä odotan lämpöä ja aurinkoa, mutta myös kenttäkauden alkamista! vkloim@utu.fi

    VastaaPoista
  9. Kyllä mä eniten ootan alkavaa kisakautta ja mitä se tuo tullessaan. Kovat on meillä suunnitelmat ja kaikkea ihan uutta olis tulossa. Toivotaan ettei tuu suurempia esteitä!

    Anniina L.
    anniina.lamponen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Odotan eniten sitä, että valmistun ammattiin. Tottakai kevätaurinkoa ja lämpöä on myös ikävä. :) jaxejoo@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Odotan,että aurinko alkaa lämmittää ��
    Heidi.lavikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kisoja ja aurinkoa :)

    tiia.huuskonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Odotan kevään alukua,ja kun luonto herää

    janikasoyring@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Odotan eniten keväältä tietty lumien sulamista, aurinkoisia päiviä ja lämpöä!

    viiviannukkaa@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Eniten odotan kesältä aikaa olla yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Yleensä siihen liittyy vahvasti myös hevoset. Toivottavasti päästään pitkille maaatoille, joiden muistelu näin talven keskellä luo piristystä pimeisiin ja kylmiin päiviin. harle_5@hotmail.com / -Laura

    VastaaPoista
  16. Eniten ootan keväältä mun ja vuokrahevosen kisoja ne on meijän ekat kisat koskaan. Tietty myös koulun päättymistä ja kesää.
    palokas.susanna@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Eniten odotan lämpöä ja aurinkoa. Myös kesän kisoja odotan innolla!
    peppiina.holm@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Odotan keväältä eniten tulevia kilpailuja hevosten ja ponien kanssa sekä peruskoulun päättymistä!

    riia03@hotmail.fi

    VastaaPoista
  19. Eniten ootan keväästä lumien sulamisia ja lämpöä.
    Aada.kontkanen06@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Lämpöä ja kevään ratsastuksia ulkokentällä :)
    elina-leinonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Odotan sitä, että pääsisin takaisin hevosen selkään ja kunnolla takaisin ratsastuksen pariin. Mulla leikattiin lonkka joulukuussa ja ratsastuskieltoa on sen jälkeen 3 kk, joten mun pitäisi päästä takaisin selkään heti siinä kevään korvilla. Mitään kummempaa en uskalla toivoa - kunhan leikkaus olisi sujunut hyvin, ja pääsisin kivutta ratsastamaan.

    Sofia, sofiakoivunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  22. Odotan eniten lumisateen loppumista ja kevään ja kesän saapumista!

    soffe.kerstinen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Odotan lämpimämpiä kelejä:D

    llind2005@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Odotan lämpöä ja aurinkoisia treenipäiviä ponin kanssa. Sekä kisaamista estekentällä ja kouluaitojen sisällä !
    - Sara
    -slehtinen72@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Odotan ylioppilaaksi pääsyä ja mahdollisesti uuteen kouluun pääsyä! Lisäksi kesää uuden vuokrahevosen kanssa, meille se olisi ensimmäinen yhteinen. Toivon monia valmennuksia ja haluaisin kisoihinkin päästä, en tiedä, onko se vielä tänä vuonna tapahtuva asia, mutta kuitenkin!

    Vera Latvala
    vera.latvala@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Odotan, että peruskoulu päättyy sekä että vuokrahevoseni varsa syntyy�� Haluan myös kehittyä ratsastaja lisää varsinkin nyt, kun motivaatiota löytyy!

    Julia.lepojl@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Eniten odotan, että miten hevoseni kuntoutuu ja mitä kaikkea pääsemme yhdessä kesällä tekemään. Olisi ihanaa päästä jälleen nauttimaan ratsastuksesta meressä, sitä varmaan odotan eniten.

    hennak@hennak.fi

    VastaaPoista
  28. Odotan keväältä huhtikuussa syntyvää varsaa joka on kuudes kasvattini �� Anni M
    anni.mantyharju@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Odotan keväältä sitä, kun auringon säteet alkavat vihdoin tuntua lämpimiltä iholla ja ensimmäiset vihreät tulevat esiin! Myös uusia mahdollisia heppakuvioita odotan aika innolla :)

    -Mette S
    mettesavolainen@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Odotan keväältä onnistumisia hevosten kanssa ja pirteänväriset varusteet olisi hieno lisä varustekokoelmaan.
    Erika
    erikaneaa@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Keväälle toivoisin terveyttä, että saisi suorittaa hevosen kanssa ehjän kauden. Lisääntyvää valoa ja lämpöä, kevätaurinkoa. Karvanlähtöä, tinttien viserrystä ja kevään tuoksua.

    Hyvää kevään odotusta myös sinulle!

    sonjapurho@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Odotan keväältä ehdottomasti hyviä treenejä valmennus hevosen kanssa, kisoja ja lämpimiä kelejä!☀️ Henna.k.raatikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Odotan keväältä kovasti ulkokisojen alkamista sekä aurinkoa maastopäiviin.
    Taskinenlaura1@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Odotan tulevalta keväältä sitä, että lumet sulaisi, jotta ulkotreenikausi ja sitä kautta kohta jo kisakausi pääsisi jo starttaamaan!

    saara.lepisto@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Hevosen marraskuussa alkanut sairasloma selkäongelmien vuoksi loppui hiljattain ja päästään pikkuhiljaa treenailemaan. Harmittavasti hevosen kunto on romahtanut hurjasti ja oma motivaatio lähes nollassa lähteä taas "pohjamudista" liikkeelle.
    Tavoitteena olis päästä hyppäämään hyviä, sujuvia ja puhtaita 80cm ratoja ja odotan ulkokautta eniten :)
    -Krista
    krista.reijonen@outlook.com

    VastaaPoista
  36. Odotan kunnon treenikautta ulkona ja koulun loppumista, saa viettää enemmän aikaa tallilla!������ Jemina , j_ahtola@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Odotan töiden saamista :)
    sanskiii@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  39. Odotan eniten ylioppilaaksi valmistumista, kevät aurinkoa ja kentällä ratsastamista!

    Jenna Hänninen / jenna.haenninen@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Odotan, että aurinko alkaa paistaa kunnolla - hevosteluunkin on silloin ihan erilainen motivaatio!

    Siiri
    siirimarkkanen@yahoo.com

    VastaaPoista
  41. Valoisuutta, ulkotreenejä ja alkavaa kisakautta��

    Heini K
    heini-k@windowslive.com

    VastaaPoista
  42. Eniten odotan hevostelun kannalta kentän sulamista, jotta pääsee taas kunnon treeniin ja hyppäämään!

    Roosa
    Roosarautamies@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Odotan keväältä ihanan aurinkoisia ilmoja!☀️
    Emmi Rosling
    emmi.rosling@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Odotan kevättä kun pääsee takaisin hevosen selkään raskauden jälkeen
    Jenna
    jennamerilainen1@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Odotan kovasti kevään tuomaa valoisuutta. On ihanaa ku pikku hiljaa päivä pitenee ja töiden jälkeenkin kerkiää nauttimaan valosta ja sen tuomasta energiasta. �� Myös haaveena olisi osallistua kesällä koulukisoihin, saisi vain jostain rohkeutta ilmottautua. ��
    Riina, riinalamminniemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Eniten ootan tulevia kisoja ja kesälomaa ja lämpöä. jessicabackman444@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Odotan, ehkä eniten vaikka kevät onkin ihanaa aikaan niin kummiskin sitä. Että päästäisiin korkkaamaan kisakausi tulevan vuokraheposen kanssa ja muutenkin viettämään tallilla enemmän aikaa kunhan vähän kelit lämpenee<3

    Oona Meskus,
    oonameskus7@gmail.com

    VastaaPoista
  48. odotan keväältä että koulut päättyy ja alkaa heppakesä!

    Laura, laura.niskanen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  49. Keväältä odotan eniten Espanjan matkaa ja uusia heppa juttuja!

    jennajumilia@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Eniten odotan sitä että saadaan poni kuntoon ja se pääsee muuttamaan mua lähemmäs ja tulee mulle yp��
    milla.ollila@outlook.com

    VastaaPoista
  51. Kevättä, lumien sulamista ja parin viikon lomaa duunista ��

    Krista T
    kristamariatiitta@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Eniten odotan kesälle suunniteltua Helsinki -viikkoa, mutta plussana valoisan ajan lisääntyminen (pääsee hevosen kaa ulos) ja näiden -25 pakkasten loppuminen...
    Sonja
    fsaanikuva@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  54. Sitä että ehtii ratsastamaan päivänvalossa myös arkisin työpäivän jälkeen!

    Elina, elina.marttinen@outlook.com

    VastaaPoista
  55. Odotan ensi kesältä ehdottomasti lämpimä , aurinkoisia päiviä. �� Toivottavasti myös päästäisiin myös kesällä Yyteriin heppojen kanssa uimaan. ����

    Laura Osmonen
    laura.osmonen@luukku.com

    VastaaPoista
  56. Kesän kisat on ihan parhaita :D

    eveliina.salonenn@gmail.com /Eveliina Salonen

    VastaaPoista
  57. Odotan keväältä hyviä säitä ja tulevia kisoja!
    noorayk3@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Odotan keväältä iloista tunnelmaa, auringon paistetta ja kevään tuoksua. Hepan kanssa toivon että saadaan hyviä treenejä aikaan ja päästäisiin kisailemaankin vähän!
    Vilma, vilma.vainionpaa@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Keväältä odotan sitä, että täytän 18 ja saan ajokortin. Haluan päästä myös touhuamaan heppojen kanssa enemmän.
    venla.laivo@gmail.com

    VastaaPoista
  60. ootan lämpimii päiviä ja ihania kesämaastoja�� reassm23@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Odotan että murtumat paranee ja pääsisin viimein ratsaille.

    VastaaPoista
  62. Eniten ootan kesältä kisoja ja mahdollisesti loppu kesästä 120cm luokkia ja sitä että pääsee uittamaan pitkästäaikaa:) kiia.koskinen@outlook.com

    VastaaPoista
  63. Odotan, että päästään palailemaan takaisin normaaliin treeniin ja etenkin hyppäämään hevosen kanssa. Nyt pidetty kevyempää/saikkua yskän takia. Myös ihana saada lisää valoa, niin jaksaa paremmin.

    Katri Pekkarinen
    katripekarinen@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Odotan keväältä paljon hyviä treenejä ja iloisia hetkiä hevoseni kanssa. Kimo-tammalle tuo väri olisi ihan täydellinen <3

    Sanna
    leandrager@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Kesän kisoja��

    Henna.maula@ciderberg.fi

    VastaaPoista
  66. Odotan kevättä, valoa ja lämpöä! Toki tuleva kisakausikin siintää edessä ja odotan sitä innolla.

    Reetta.ahtila@gmail.com /Reetta

    VastaaPoista
  67. Odotan päivän pidentymistä, kunnollisia pohjia ulkotreeneihin, ja kisakauden alkua!
    Iines, iinesmak@gmail.com

    VastaaPoista
  68. odotan kesän kilpailuja ja varsinkin tuntsareita!

    olivia.malkki@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Toivon että saisin kropan kuntoon viime syksyisen toipumisen jäljiltä ja pääsisin taas ratsastamaan jotain muutakin kuin käyntiä ilman kipua... Sara T. sartza00@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Odotan keväältä hyviä ilmoja ulkona ratsastamiseen ja töiden vähenemistä koulun ohella, kun saan yhden projektin päätökseen.

    Terveisin: Tiia, ainainen ulkoratsastaja ja työnarkomaani.
    tiia.niskanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Eniten keväällä odotan hyvissä säissä treenaamista, sekä tulevaa kisakautta.

    Aada, aada.e.heikkinen@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Odotan keväältä energisiä hevosia ja luonnon heräämistä eloon :)

    Joanna
    jofa.2000@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Odotan sitä mitä tulee tapahtumaan hevosten parissa, saanko uuden hevosen ja luovun vanhasta ja pääsenkö sille linjalle koulussa mille haluaisin, eli ratsastuksen ohjaajaksi, kevään tavotteita on jo saavutettu, pääsyt kisaamaan esteillä sekä ratsastamaan kangilla sekä oon ollut pellolla ratsastamassa.

    karpkata@gmail.com , Katariina

    VastaaPoista
  74. Odotan lämpimiä ratsastus kelejä!

    lehtojonna@outlook.com

    VastaaPoista
  75. Odotan sitä että tulis jo lämpimät kelit ja lumi sulais.

    Jerita
    jerita.hietarinne@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Kiva postaus! Onneksi oot jatkanu blogia, koska tää on ehottomasti mun lemppari. Ootan sitä, että päästään kunnolla puoliyp hepan kanssa työstämään talven pohjaongelmien jälkeen laukkaa taas kuosiin ja sen myötä hyppäämään.
    Elina, elina.greus@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Odotan että lumet sulaa ja päästään taas kisakentille�� helvi.mikkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Odotan että pääsen 5 vuotiaaksi kääntyvällä suokillani starttaamaan ensimmäiset yhteiset kisat ja samalla myös hevosen elämän ensimmäiset kilpailut. Tavoitteena suomenhevosten kuninkaallisissa järjestettävä 5v luokka.
    melika.makinen@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Kesältä odotan lomaa töistä, lämpimiä kelejä,rakkautta,kavereita ja festareita.


    jonnafi@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Eniten ootan keväältä sitä, että lumet sulaa ja omat hevoset alkais pysyyn taas tarhoissaan. Loppuis se omistajan (ja virkavallan) kiusaaminen.

    henrietta.holopainen@outlook.com

    VastaaPoista
  81. anne.turunen91@gmail.com
    Anne Turunen

    Odotan, että pääsen enemmän ratsastamaan kevään ja kesän aikana. Nyt kun ei ole omaa hevosta, niin tallilla ei tule pyörittyä päivittäin, saati edes kerran kuukaudessa.. Ajattelin jopa osallistuvani kesän aikana jollekkin ratsastusvkl kurssille ��

    VastaaPoista
  82. Eniten odotan että päästään taas hyppäämään suomiputen kanssa ja maastoilemaan 😍
    emma.jaske@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Odotan ihania kesäisiä maastolenkkejä��
    Johanna, johanna.stockmakari@lappee.fi

    VastaaPoista
  84. Odotan eniten, että lumet sulaa ja päästään ulos treenaamaan maastoesteitä!

    josefiina.kuusisto@outlook.com

    VastaaPoista
  85. Eniten odotan maaliskuussa saapuvaa ylläpitohevosta ja kaikkea mitä se tuo tullessaan. Muutenkin elämässä on nyt kaikki niin hyvin, että iltaisinkin saatan vaan hyppelehtiä ympäriinsä�� eli odotan vain elämäni parasta kevättä❤️

    - Jenna Veteli/ jensba1@hotmail.com

    VastaaPoista
  86. Elisa Ikkala
    elisaikkala0@gmail.com
    Keväältä odotan edistymistä hevoseni kanssa, niin koulussa kuin esteillä. Esteet jääneet vähän vähälle, joten varsinkin sitä.

    VastaaPoista
  87. Keväältä odotan eniten aurinkoa ja suomenhevosten laatuarvostelukarsintoja :)

    pallurablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Odotan kevättä että päästäisiin kunnolla treenamaan. Kenttäkin nyt kevääksi tulossa! Tietenkin lämpöä ootellaan myös kovasti. Myös ensimmäiset kisat kyseisen hepan kanssa alkaa lähestyä!
    -Ida

    ida.vuorinen0@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Odotan että hevoseni terveydentilassa tulisi toivottua muutosta ja myöskin lämpimiä ratsastuskelejä.
    niinakaisa.piippo@hotmail.com

    VastaaPoista
  90. Odotan eniten lämpimiä säitä ja ulko kisoja ja treenejä :)

    Noora/ nopa.vilkman@gmail.com

    VastaaPoista
  91. Eniten odotan kevään lämmintä auringonpaistetta!

    Elina
    elina.kola@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  92. Odotan keväältä lämpöä ja hyviä treenikelejä!
    sanni.tiainen00@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Kevät on lempi vuodenaika, ei oo liian kylmä, eikä kuuma - ihan mahtavaa!
    Luonto herää, laktumet alkaa kasvaa, tiet sulaa ja treenissä ei varpaat palellu alkukäyntien aikana.
    Nyt myös eka oma nuori. Innolla sen kasvun ja kehityksen seuraaminen! Treenataan myös kyvyt esiin kilpailuihin.


    2002ja1999@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Odotan lämpöä ja pitkiä maastoja, kesän kisareissuja ja että pysyttäis terveenä ❤

    jatta.vettenranta@netikka.fi

    VastaaPoista
  95. Toivon saavani hyvän harkkapaikan Helsingistä kesäksi!

    Lotta.valtanen@gmail.com
    Lotta Valtanen

    VastaaPoista
  96. Aurinkoa, opintojen päättymistä ja kouluvalmennuksia! :)

    Jenni / jenni.naukkarinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  97. Odotan ilmojen lämpiämistä ja hyviä ratsastuskelejä

    ivlip.97@hotmail.com

    VastaaPoista
  98. Odotan keväässä eniten aurinkoa ja lämpotilojen inhimillistymistä muutamaan pakkasasteeseen��️
    Senni, senni.tolonen@tiedenorssi.fi

    VastaaPoista
  99. Jasmin Salminen, jasmin.salminen33@gmail.com

    Odotan innolla ensi viikolla alkavaa kisakautta ja kesän pitkiä kisareissuja!

    VastaaPoista
  100. Odotan hyviä treenejä ja sujuvia kisasuorituksia, ja tietty aurinkoisia ja lämpöisiä treenikelejä!

    Heidi
    hexxuuu@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Aurinkoa ja maastoretkiä :) razajenni@gmail.com

    VastaaPoista
  102. Odotan kesältä ehdottomasti aurinkoisia kisapäiviä, jolloin päästään ulkokentällä näyttämään mitä ollaan talvi maneesissa treenattu! :)

    milluska199@gmail.com

    VastaaPoista
  103. Odotan keväältä sitä, että rakas esteruunani paranee hankkarivammastaan, ja pääsisimme sitten toteuttamaan pitkään haaveilemani ulkomaan treenireissun! Sillä aikaa parannamme luottamustamme maasta käsin ja pidämme hauskaa!

    Emma
    emma.kallioniemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  104. Odotan ylioppilasjuhlia, kisakauden alkua ja lämpimiä kelejä��
    Venla/Venla.noppis@gmail.com

    VastaaPoista
  105. Lämpöä ja tulevaa kisakautta
    marika.hietanen97@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Odotan lämpöä ja hyviä ratsastuskelejä
    Karkkainen.venla310@gmail.com

    VastaaPoista
  107. Odotan sitä, että pääsykokeet ovat ohi!

    elli.soini@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Odotan kesän kisoja ja hauskanpitoa kavereiden kanssa.
    nymancharlotte7@gmail.com

    VastaaPoista
  109. Odotan keväältä eniten koulun loppumista ja lämpimiä päiviä!

    seela.kylanpaa@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Kesän kilpailuja ja ennen kaikkea pääsykokeiden ohi olemista :)

    liisatiitola@gmail.com

    VastaaPoista
  111. Odotan keväältä kisoja, jotta päästään korkkaamaan mun ja uuden ylläpito hepan eka kisakausi�� Samalla päätän peruskoulun ja siirryn lukioon.
    Sähköposti: roosa.y@luukku.com
    Nimi: Roosa Ylikotila

    VastaaPoista
  112. Odotan eniten valmistumistani ja hevoseni kanssa treenaamista kohti toisia kilpailujamme.

    Emmi/piiroinen.emmi@gmail.com

    VastaaPoista
  113. maria.raisanen@hotmail.com

    Keväältä odotan eniten valon lisääntymistä ja kelien lämpenemistä ja sen myötä ulkona ratsastamista ��

    VastaaPoista
  114. lotanhevoselamaa@gmail.com / Lotta
    Odotan kevään kisoja ����

    VastaaPoista
  115. Noh aiemmin odotin innoissani oman hevosen kanssa tulevaa ensimmäistä kevättä/kesää, mutta kun sellaista ei tulekaan niin sitä, että asiat vielä järjestyisivät jotenkin.
    essialander@hotmail.com

    VastaaPoista
  116. Odotan ennen kaikkea hauskanpitoa mun parhaan ystävän kanssa ja mahdollista kisaamista hänen kanssaan kenttäratsastuksessa.

    kaisu.toivonen112@gmail.com

    VastaaPoista
  117. Suurimmalla innolla odotan valmistumistani hevosurheilumanageriksi ja sitä saisinko ainakin osittain itseni työllistettyä sillä.

    markkanen.tanja@gmail.com

    VastaaPoista
  118. Keväältä odotan eniten lämpöä ja kelin tuomaa pirteyttä kaikkiin. Sitä, että treenatessa ei tarvitse laittaa miljoonaa vaatekerrosta ylleen ja pyörällä pääsee liikkumaan mielellään. Koulun arjen helpottumista ja kisakauden alkua.

    Riikka Koliseva
    riikka.koliseva@outlook.com

    VastaaPoista
  119. Odotan, että keväällä pääsee kunnolla reenaamaan ponin kanssa. Nyt on jo liikaa lunta, mikä vaikeuttaa etenemistä.

    essi.ahonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  120. Tulevalta keväältä odotan mitä parhaimpia maastoiluja tuntureiden kupeesta!
    Tuuliliina@gmail.com /inga

    VastaaPoista
  121. Odotan koulujen alkua sekä lämpimiä säitä ja muuttoa Helsinkiin!

    riikka.jaakkola@hotmail.com

    VastaaPoista
  122. ansku.alasalmi@gmail.com

    Odotan keväisiä ja aurinkoisia päiviä ☀️ sekä valmennuksia ja kisoja!

    VastaaPoista
  123. Odotan yhteishakua, mahdollisesti pääsykokeita ja tietoa koulupaikan saamisesta. Lisäksi keväisiä maastolenkkejä hevosen kanssa!

    tikka.linnea@live.fi

    VastaaPoista
  124. Eniten keväältä odotan sitä, josko nyt aukeis jo paikka koulusta ja pääsisin opiskelee omaan unelma-ammattiin eli eläinlääkäriksi! Ja myös sitä, että kevään jälkeen tulee kesä ��

    Elli Räsänen
    elli.rasanen10@gmail.com

    VastaaPoista
  125. Kevään tuloa, aurinkoa ja että pääsee oma hevonen pääsee starttaamaan raveissa.
    hakkarainenheidi3@gmail.com

    VastaaPoista
  126. olivia.brannare@icloud.com

    Odotan keväältä tulevaa lomamatkaa, ratsastusleiriäni ja lämpimiä säitä!☀️��

    VastaaPoista
  127. Odotan, että valmistun huomenna hierojakoulusta ja hevosrintamalla sitä, että pääsen uuden projektihepan kanssa kohottamaan sen kuntoa erilaisilla tehtävillä :) Aloitetaan ihan perus maastakäsittelyllä ja kävelylenkeillä maastakäsin.

    Reetta, reetta.ma@luukku.com

    VastaaPoista
  128. Keväässä ehdottomasti odotan eniten sitä kun aurinko paistaa ja sen lämmön voi tuntea ja räystäistä tippuu sulavaa lunta pisaroina. Siinä on vaan joku semmoinen oma toiveikas ja onnellinen fiilis. Puhumattakaan siitä kevään tuoksusta tai siitä kun jossain pääsee ensimmäistä kertaa kävelemään tai autoilemaan sulalla ja kuivalla asfaltilla.☀️ Lisäksi odotan, että saan etsinnät päätökseen ja löydän jonkun hyvän hevosen itselleni ja mun varsan seuraksi ja vihdoin ne pääsee muuttamaan kotiin. ❤️

    Kati / Honkarannan@gmail.com

    VastaaPoista
  129. Odotan uuteen, omaan asuntoon muuttamista :)
    meiju.penttinen@gmail.com

    VastaaPoista
  130. Lisää valoa ja lämpöä!
    Emmi/ emmieronen@gmail.com

    VastaaPoista
  131. Lumien sulamista ja kisoja!

    hevoset1@hotmail.com

    VastaaPoista
  132. Eniten odotan aurinkoisia kevätpäiviä! ☀️

    Iida / iidatiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  133. Villiponien_tahdissa7. helmikuuta 2019 klo 11.18

    Toivoisin pääseväni kisaa ponilla melkeen vuoden työskentelyn jälkeen, kun vihdoin poni rupee olee valmis ja saisin lämppärini koulutettu
    kaulanarulle.
    manmia004@gmail.com / Mia

    VastaaPoista
  134. Ehdottomasti kesäkisoja ja kisamatkoja!
    lottapul@gmail.com
    Lotta

    VastaaPoista
  135. Keväässä odotan eniten kivoja sää päiviä ja aurinkoa :D
    Laheanni@gmail.com
    Karoliina

    VastaaPoista
  136. Kevätaurinkoa ja pidentyneitä päiviä!

    Janette / janettesinisalo@gmail.com

    VastaaPoista
  137. Odotan lämpimämpää säätä ja tottakai kesän ja kevään heppailuja!

    saaga.auvinen@gmail.com / Saaga

    VastaaPoista
  138. Odotan aurinkoa ja opettavaisia ratsastuskertoja��

    Sanni, sanni.oikari@hotmail.fi

    VastaaPoista
  139. Odotan kesältä oman tallin valmistumista jolloin pitkäaikainen haave hevosesta kotipihassa toteutuu!

    karoliina.sulkava@gmail.com / Karoliina

    VastaaPoista
  140. Keväästä toivon eniten, ettei vaikuta mielialaan masentavasti. Niin se tuppaa mulla monesti tekemään, mut jos nyt jaksais liikkua auringonpaisteessa ja touhuta. :)

    S-posti: jankku.joensuu@gmail.con

    VastaaPoista
  141. Ehdottomasti Ainon ulkokisoja ja pyörällä koulumatkan polkemista!��
    Mira/ miraaalisa@gmail.com

    VastaaPoista
  142. Eniten odotan että pääsee maastoileman ja ottamaan kivoja niitty kuvia.

    Maija kerttunen ig:matojenmatkassa ja sähkö posti on omakhthevosenkengat.gmail.com

    VastaaPoista
  143. Koulusta valmistumista, aurinkoa ja lämpöä!
    emilia00_@hotmail.com
    Emilia

    VastaaPoista
  144. Eniten odotan päivien pidentymistä, valoisia maastoja myös arkisin, kisakauden alkamista ja kivoja treenikertoja heppojen kanssa

    Venla
    venla.gliti@gmail.com

    VastaaPoista
  145. Odotan keväältä lapin kauneuden avautumista itselleni ensimmäistä kertaa, ensimmäisen yliopistolukuvuoden päättymistä ja hyviä ulkoratsastuskelejä!

    Meri / mertsuu@hotmail.fi

    VastaaPoista
  146. Anne

    Eniten odotan kisakauden aloitusta uuden hevosystäväni kanssa. Nyt ollaan talvi ahkerasti treenattu ja se on alkanut tuottamaan tulosta, joten kiva päästä kisakentille näyttämään sitä

    anne.tuomaala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  147. Keväältä odotan muuttoa Kuopioon ja hevostelujen aloittamista uudelleen parin vuoden tauon jälkeen ��
    @elppi
    elppi.hyvarinen @ gmail.com

    VastaaPoista
  148. Lämpöä, kisakautta vaihtuneen lajin parissa ja 2 viikon kesälomaa :) Niin pitkää, yhtenäistä lomaa ei olekaan ollut vuosiin!


    hennnin@gmail.com

    VastaaPoista
  149. Keväältä odotan eniten lumien sulamista ja ensimmäisiä treenejä ulkokentällä!

    Viivi
    viivi.riikonenn@gmail.com

    VastaaPoista
  150. Eniten odotan näiden pakkasten loppumista, että tarkenisi touhuta ja treenata kunnolla.

    miiia96-@hotmail.com

    VastaaPoista
  151. Keväältä odotan eniten auringon lämpöä ja valoa! Vaikka tämä talvikin on ollut kerrankin kunnollinen, en malta odottaa että päästään lumesta eroon ��

    Julia, julia.kotro@suomi24.fi

    VastaaPoista
  152. Odotan ulkokisoja ja muutenkin ulkokauden alkua�� ja tietysti valoisia iltoja!

    eepz epi.joro@hotmail.com

    VastaaPoista
  153. Keväältä odotan hevosten pörrökarvan vaihtumista kevyempään lookkiin, kun kyseessä on suomenhevoset. ;)

    VastaaPoista
  154. Valoa, lämpöä ja mahdollisesti uuden hevosen etsintää ��
    niina.linervo(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  155. Heippa!

    Paluu Australian auringon alta koittaa keväällä, ja odotan ehdottomasti kaunista kevättä ilmojen puolesta, mutta myös uuden heppakamun kanssa treenien aloittamista sekä uusia tuulia työrintamalla!

    Terkuin, Sanni

    sasnuaaltonen@gmail.com

    VastaaPoista
  156. Odotan keväältä (ja kesältä) kouluratsastus kisoja��
    -Aino,aino.panula@gmail.com

    VastaaPoista
  157. Odotan eniten keväältä kisoja, lämpöä, ajamista ja tottakai kesälomaa!
    Henna, henskuli3@gmail.com

    VastaaPoista
  158. Odotan peruskoulun päättymistä sekä sitä, että pääsee ratsastamaan taas enemmän! - Tinka halmeenmaatinka@gmail.com

    VastaaPoista
  159. Odotan lämpimiä kevät päiviä ja valoa. pauliinam@hotmail.com

    VastaaPoista
  160. Pinja Komulainen
    pinja.komulainen@gmail.com
    Keväältä odotan että löydettäis uus hevonen ja sen kanssa yhteistyön aloittamista��

    VastaaPoista
  161. Odotan, että täytän 18 ja miten heppakuviot muodostuu kesälle. Ja että pääsen hyppäämään maastoesteitä ekaa kertaa!
    Reetta
    r.ahokas01@gmail.com

    VastaaPoista
  162. Odotan, että kentältä sulaa lumi ja pääsee taas treenaamaan kunnolla!
    minttukarta@gmail.com
    Minttu

    VastaaPoista
  163. Odotan keväältä lämpimiä ilmoja (en niiden seurauksena tulevaa karvanlähtöäaikaa...) ja kevät auringon täyteisiä maastolenkkejä.
    Emma Kanervo
    emma.kanervo@gmail.com

    VastaaPoista
  164. Keväältä odotan ekoja maastoestetreenejä ja kisakauden alkua ��
    ida.haapasalo@hotmail.com

    VastaaPoista
  165. Odotan lämpimiä päiviä, hevosten syöttelyä ja maastossa täysillä laukkaamista aurinkoisessa ja lämpimässä ilmassa, ratsastusleiriä ja odotan myös sitä että päästään kisaamaan 1 tason kisoihin tänä keväänä ekaa kertaa ikinä��

    tuuli.helina.kiviniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  166. Keväältä odotan eniten aurinkoa ja lumisateen loppumista. Myös ulkomaan reissu on tiedossa. :)
    jenniluukkonen@outlook.com

    VastaaPoista
  167. Eniten keväältä odotan, kun viimein Toukokuussa omalle tammalle syntyy varsa<3 ja odotan myös, että vihdoin päästää kunnolla valmentautumaan toisella hepallani. Lisäksi odotan innolla kesää ja tulevia kesätyökuvioita :)

    susanna.alakoski@live.fi

    VastaaPoista
  168. Heippa!
    Keväältä odotan valoisuutta, lämpöä ja aurinkoisia kelejä jonka myötä pääsisi pian siirtymään ulos maastotreeneihin!
    - merili.kalberg@gmail.com

    VastaaPoista
  169. Eniten odotan takaisin treeneihin pääsemistä hevosen saikun jälkeen!
    laura.a.paaskynen@gmail.com

    t. Laura

    VastaaPoista
  170. Keväältä odotan paljon! Mutta jos muutaman nyt mainitsen niin hyviä kelejä ja että pääsisi pian ulos treenaamaan kunnolla! ��
    - siljatiainen12@gmail.com

    VastaaPoista
  171. Keväältä odotan, että päästäisiin oman hevosen kanssa enemmän treenaamaan kouluvalmennuksiin ja kehittymään. Sekä, ettei kummallekkaan tule mitään vaivoja��

    kiiaa.laitinen@gmail.com

    -Kiia

    VastaaPoista
  172. Kesältä odotan meidän ensimmäistä kisaviikkoa ja ensimmäisiä kenttäkisoja! ella.kokko@hotmail.fi

    VastaaPoista
  173. Anna aro
    Odotan keväässä eniten aurinkoa ja pitkiä maastoja!
    anna.aro1@gmail.com

    VastaaPoista
  174. Keväältä odotan sulaa kenttää ja aurinkoisia kelejä!

    Heidi, heidisaar03@gmail.com

    VastaaPoista
  175. Odotan erityisesti peruskoulun päättymistä ja hevosten kanssa kehittymistä! :)
    siiri.ojapalo@gmail.com

    VastaaPoista
  176. Ootan tulevalta keväältä onnistuneita ridatunteja ja öö onnistuneita kisaratoi xd
    Lauraturunen10@gmail.com
    Nimimerkki omena��������

    VastaaPoista
  177. odotan tulevalta keväältä lämpimiä kelejä ja koulun päättymistä�� Emilia, emilia.hulkkonen2005@gmail.com

    VastaaPoista
  178. Odotan tulevalta keväältä treenejä vuokrahevoseni kanssa! Nimimerkki Emilia W

    emiliawahlstrom0704@gmail.com

    VastaaPoista
  179. Odotan kevään kisoja, erityisesti seuramestaruuksia.

    filippa.westerlund3@gmail.com

    VastaaPoista
  180. Odotan keväältä hyviä 80 cm ratoja ponini kanssa. Ja tietty koulun loppumista ja tulevaa kesää. Ja myös pitkiä maasto retkiä ponien ja kavereiden kanssa. 🦄 Nimimerkillä Jonna jonnailona4porri@gmail.com

    VastaaPoista
  181. Keväältä odotan, ehkä eniten odotan sitä kevättä. Aurinkoa, leskenlehtiä hiirenkorvia nurmikoiden sulamista ja sitä kuinka asvaltti alkaa näkyä jään alta Se on se kevään tuntu mitä mä odotan.

    sannakaukonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  182. Voi kuinka paljon ootankaan kevään aurinkoa ja päivän pitenemistä.

    kia.koskinen99@gmail.com

    VastaaPoista
  183. Keväältä odotan piteneviä päiviä ja valoisuutta! Ja tietenkin treeneistä ratsuni kanssa :) Varmaan eniten kuitenkin odotan sitä että pääsisi taas pois maneesista viilettämään kentälle <3

    sara.katarina.akerlund@gmail.com

    VastaaPoista
  184. Keväältä odotan harrastuksen puolesta sitä, että päästäisiin vihdoin hevosen kanssa kunnolla treenailun makuun ja kehittymään eteenpäin sairaslomien ja muiden käänteiden jälkeen. Kevätaurinko, sulat tiet ja pastellivärit ovat listalla myös kärkipäässä. :)

    Tanja K.
    tanja.kukkonen@outlook.com

    VastaaPoista
  185. Lumen sulamista ja aurinkoisia kelejä :)
    Annika Karjalainen karjalainenemiliaannika@gmail.con

    VastaaPoista
  186. Odotan keväältä hallimaastoestetreenejä, kisakausi alkua ja hyviä onnistumisen hetkiä hevoseni kanssa.

    heidimanttari@outlook.com

    VastaaPoista
  187. Odotan eniten varmaankin kisoja ja lumen sulamista.

    nella.hukkanen@meili.fi

    VastaaPoista
  188. Ootan kaikista eniten vaan sitä lämpöä ja valoa��
    tiiamaria.hamalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  189. Ihanaa, että et ole bloggaamista lopettanut!
    Vuosien ajan sinun tekstejä on ollu mukava lukea ja viimeksi tänään aamukahvin kanssa katsoin tuoreimman videon tubesta!

    Mutta varsinaiseen kysymyksen;
    Täällä pohjoisessa on paukkunut 30 asteen pakkaset jo jonkin aikaa, eli kevättä todellakin odotan kovasti! :D
    Kevättalvi on meillä ehkä sitä parhainta aikaa. Meillä ei ole maneesia, ja liikutaan pappahepa kanssa pääsääntöisesti maastossa. Kevättalven auringossa on ihaninta maastoilla! Keväältä odotan eniten kaikkea! Ilmojen lämpenemistä, lumien sulamista, ensimmäisiä vihreitä, linnun laulua, .. Kaikkea!
    -Nepa
    neamariakernen@gmail.com

    VastaaPoista
  190. Eniten odotan sitä, että illat valoistuvat ja voi huoletta ratsastaa ihan mihin aikaan päivästä, eikä vaihtoehdot ole joko kiireellä keskellä päivää tai pilkkopimeässä otsalampun valossa! harhe@live.fi

    VastaaPoista
  191. Kevättä odotellaan suurella innolla, sillä toukokuun alussa syntyy mun ensimmäinen kasvatti mun ensimmäisestä omasta hevosesta :)

    s.leskinen@outlook.com

    VastaaPoista
  192. Eniten odotan aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, ensimmäisiä kisoja ja ihan kaikkea mahdollista talleilua! Ja sitä valoa mikä on myös illalla! Mutta ehdottomasti odotan innolla mun ensimmäisiä ekoja ulkopuolisia kisoja!

    VastaaPoista
  193. Odotan innolla, että lumet sulavat ja päästäisiin maneesin sijaan 3-vuotiaan kanssa pihalle auringonpaisteeseen harjoittelemaan ratsun alkeita!

    vapolaf@gmail.com

    VastaaPoista
  194. Eniten odotan keväältä auringon paistetta, lämpöä ja pakkasten loppumista! :)

    eeva.linnala (at) gmail.com

    VastaaPoista
  195. Odotan että päivät pitenevät. Myös ulkokisat ovat kiikarissa��

    iida.kettunen1@gmail.com

    VastaaPoista
  196. Odotan ensimmäistä kisakautta nuoren hevoseni kanssa

    lakaikkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  197. Eniten varmaan odotan kevään tullessa uuden kisakauden aloittamista ja ulkona hevosten kanssa sekä uusien varsojen kanssa touhuilua. Kivoin juttuhan varmaan on koulun loppu kun saa paljon enemmän aikaa ponien kanssa oloon ja kun ei ole niin pimeätä niin pystyy illemmallakin tallilla olemaan ulkona ja kun on viekä lämmintä��! Tässä tuli enemmän kun yksi mutta näitä voisi vaikka listata tuntikausia joten ehkä tämä riittää.

    Melissalindstrom05@gmail.com

    -melissa

    VastaaPoista
  198. Odotan keväältä lämpöä ja hyviä ratsastus treenejä.
    Iidaeveliina_@hotmail.com

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat