perjantai 21. maaliskuuta 2014

#319: Voihan irtokenkä..

Joku varmaan ihmettelee, miksi olen välillä ylihysteerinen kavioiden suhteen. Eihän se ole mikään katastrofi, jos hevoselta irtoaa kenkä nätisti tai jos vähän joku kohta lohkeaa.. Eihän? Vanhemmat lukijat varmasti muistavat koko viime vuoden, kun kamppailimme Champin kavio-ongelmien kanssa ja oikeastaan koko kesä meni sen vuoksi enemmän tai vähemmän pieleen - hevonen oli (liioitellusti) yhtä monta päivää ilman kenkää kuin ratsastuskuntoinen.
 
Lyhyesti tiivistettynä koko kaviorumba meni näin: viime maaliskuussa Champin kaviot rupesivat lohkeilemaan hieman reunoista. Meillä kävi kengittäjä x, joka oli toiminut todella hienosti edellisen ylläpitohevoseni kanssa. Jostakin syystä kengitysjälki huononi muutaman kerran aikana niin, että lopulta kengät irtoilivat huonon kengityksen johdosta ja hevonen jopa ontui liian lyhyiksi vuoltuja kavioita, mikä korjautui vasta toisen kengittäjän asettaman alumiinipohjallisen jälkeen. Kavioiden reunat olivat jatkuvasti kovalla rasituksella kenkien irtoamisen vuoksi, eikä kavioaineskaan ollut tuolloin kehuttavaa.
 
Sain kuvia, vaikka luulinkin joutuvani tyytymään pelkkiin videoihin. Iso kiitos! Kaikki kuvat lauantain 110cm luokasta.
c Amanda Ristimäki
Mussa on vielä sitä jotain sisäistä kouluratsastajaa, kun välttämättä letitin hepan joka aamu kuuden jälkeen.. Tosin toi esteratsastajakönötys pilaa sen vaikutelman sitten lopullisesti :D c Amanda Ristimäki
Champilla on ihan loistava ilme, kun toin sen liian lähelle okseria: "I can handle this, don't worry mom" :D
c Amanda Ristimäki
Kesäkuussa takakaviot olivat niin huonossa kunnossa, ettei kenkää enää saanut kunnolla kiinni. Seinämät olivat todella lohjenneet ja kavio äärimmäisen pieni. Kokeilimme uuden kengittäjän kanssa vaikka mitä aina paikka-aineista lähtien, mutta mikään ei tuntunut toimivan. Lopulta kengittäjä päätti laittaa kavioiden ympärille kipsit, joihin naulat saatiin lyötyä ja kenkä näin pysymään jalassa (ainakin käytännössä, todellisuudessa myös kipsit irtosivat n. 1kpl/vk ja lopulta niitä ruuvattiin kiinni kavioon). Kesän lopulla Champin jokaisessa kaviossa oli kipsit.
 
Tämä jatkuva kengitysongelma oli tietysti suuri rasite kukkarolle (voitte vain kuvitella, miten kalliita tuon kipsin kanssa kengittäminen oli), mutta vaikeaa aikaa myös henkisesti itselleni. Hevosta ei päässyt treenaamaan kunnolla, eikä sitä voinut päästää esimerkiksi laitumelle ollenkaan, koska riehuessaan siltä irtosi poikkeuksetta kenkä. Tämän vuoksi emme käyneet kisoissakaan - kenkien kiinni pysymisestä ei ollut aina varmuutta. Onneksi meillä oli ihana kengittäjä, joka pääsi lyhyelläkin varoitusajalla lyömään irronneet kengät jalkaan aina uudestaan ja uudestaan.
 
c Amanda Ristimäki
c Amanda Ristimäki
Toissapäivänä menin tallille aikomuksenani ratsastaa palauttelevasti kisojen jälkeen. Hoidin Champin normaalisti ja kun otin kaviokoukun esille, nosti ruuna oikean etujalkansa ilmaan välittömästi. Menin tietysti ensimmäisenä sen jalan luo ja meinasin hajota siihen paikkaan - kenkä oli lähtenyt irti toiselta puolelta niin, että käänne oli uponnut kavion sisälle. Samalla tavallahan meille kävi muutama kuukausi sitten, mutta nyt käänne oli repinyt ikävän lohkeaman kavion sisäreunaan. Onneksi käänne oli uponnut ihan kavion reunaan, joten heitin totuttuun tapaan siihen hauteen ja pehmustetta (voisin tehdä sitä työkseni, oikeasti, viime kesänä tuli sen verran monesti tehtyä..) ja soitin yhdelle lähikengittäjälle, josko hän pääsisi lyömään kengän paikalleen joku päivä.
 
Me käymme nykyään Hyvinkään klinikalla Jaskan kengityksessä ja sillä tavoin Champin kaviot ovat olleet nyt jo lähes puoli vuotta todella paljon paremmat - ne kasvavat hitaasti, mutta ne ovat niin vahvat, ettei kesän haperoisuutta voisi mitenkään uskoa. Champ riehuu tarhassa ja vaikka sillä on jalassa bootsit, tulee irtokenkiä näköjään silti aina silloin tällöin (viimeksi tosin juoksuttaessa, hups). Onneksi tämän kertainen halkeama oli lopulta melko pieni, joskin olen tässä melkoisen jännän äärellä seuraavat kuukaudet odottamassa, lähtevätkö kaviot viime vuotiseen tapaan lohkeilemaan kesää kohden vai olisiko oikeasta kengityksestä ja ruokinnasta jotakin apua. Kengittäjämme arvioi, että viime vuoden kavioiden huono kunto on saattanut johtua esimerkiksi jostakin muutaman vuoden takaisesta imeytymishäiriöstä, jolloin tarvittavat ravintoaineet eivät ole päässeet kavioihin, mikä on näkynyt tuolloin kavion kasvettua tiettyyn vaiheeseen. Toivottavasti näin!
 
Tämä kuva on metrin luokasta, c Heli Alkio
c Amanda Ristimäki
Kiva munamies-asento mulla.. En kestä!! c Amanda Ristimäki
Onneksi kenkä saatiin takaisin jalkaan ja hevonen liikkui puhtaasti. En vain millään jaksaisi toista kesää tavalla, jolla edellinen vietettiin! Nyt kaikkien sormet ja varpaat ristiin, ettei kavioiden tai minkään muunkaan kanssa tule vastaan ongelmia :)
 
Sitten hieman muita aiheita: sunnuntaina meillä on kotona rataharjoitukset, joissa luvassa on taitoarvostelua kahdella eri korkeudella. Yritän saada jonkun kuvaamaan videot radoistani ja myös tuon suullisen palautteen, jotta teille olisi hieman materiaalia. Viime viikon estevalmennus on myös videolla, jos haluatte sen nähtäväksi - mitä mieltä tästä? Ilmoittauduin nyt myös kesäkuussa järjestettävään Hattel Riders @ Forstén-Pentti valmennus- ja kilpailutapahtumaan, josta lisää voi lukea täältä. Onko joku muukin tulossa paikalle?

33 kommenttia

  1. Ootko miettiny, et ostaisit semmoset bootsit "hätävaraksi" että jos kenkä irtoaa eikä heti saa kengittäjää lyömään takaisin voisi töppösen pistää pariksi päiväksi... Ehkäisisi varmaan sitä lohkeamisen riskiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aadalla on sellaiset :)

      Poista
    2. Jep, mulla on semmoset, tosin ne on jo liian pienet Champille :(

      Poista
    3. Kannattaa tilata horzelta :) taino miten ny kirjotetaankaan :D Mutta ihan tyhmää toi kenkä juttu :'(

      Poista
  2. Syötätkö Champille biotiinia? Se auttaa yllättävän hyvin olan hevosen kavioiden hyvinvointiin, meillä myös oli paljon ongelmia kaksi kesää sitten. Viime kesällä syötettiin sitten tuota ja laitoin kaviorasvaa joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jotkut biotiinit ei vaan todellakaan auta, päin vastoin :/ mulle tuli heppa pari vuotta sitten belgiasta ja sillä alkoi samalla tavalla kaviot halkeilla. Päätettiinpä syöttää biotiinia ja vuoden käytön jälkeen todettiin se aivan turhaksi. Mutta heti tuon biotiinin syötön jälkeen kaviot alkoikin kasvaa paljon paremmiksi, eli eipä noista purnukoista ollut meille kuin haittaa..

      Poista
    2. Mä syötän eläinlääkärin suosittelemaa Formula4feetiä, joka on siis tutkitusti paras kavioiden kanssa. Syötin aiemmin pelkkää biotiinia, mutta vaihdettiin tuohon kesällä. Vaikutukset tosin näkee vasta puolen vuoden tai reilun päästä :)

      Poista
    3. Meillä kengittäjä sanoo että semmoiset rasvat on turhia ja että ne vain heikentävät kavioita.

      Poista
    4. Rasvat? Käsittääkseni nyt ei ollut kyse kaviorasvoista, vaan lisäravinteista. Kannattaa katsoa täältä http://www.equilife.co.uk/formula4feet.htm

      Poista
  3. Voi mä niin tiedän nuo kavio-ongelmien kanssa painiskelun ilot! Viime kesä meni myös haperoisuutta vastaan taistellessa, mutta onneksi suunta on ollut parempaan. Täähän on vain spekulointia, mutta oletettavasti oman hevosen riekaleisuus johtui useamman päivän mittaisessa kuljetuksessa kuivumisesta, josta oli tullut mahaongelmia. Hyvällä ruokinnalla ja stressittömyydellä on ollut ihan valtavan merkittävä vaikutus, joten jos teillä on ollut nyt kaikki muuten kunnossa niin turhaan murehdit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti meilläkin on nyt kaikki haperoisuus takana päin ja hyvät kaviot edessä ;) tsemppiä myös sinne!!

      Poista
  4. Me ollaan tulossa tuonne tapahtumaan! :)

    VastaaPoista
  5. toivottavasti tuo nyt oli vaan huonoa sattumaa! Olisi niin kiva että saisitte ehjän kisakauden:)

    VastaaPoista
  6. Kuva jossa olet mielestäsi "munamies" asennossa, on itseasiassa ainoa kuva jossa et dyykkaa ylilyövästi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monissa kuvissa aadan asento on "dyykkaamisen" osalta ihan sama kuin tuossa missä mielestäsi hän ei dyykkaa.. aada ei kyllä mielestäni dyykkaa vaan hänellä on hyvä esteistunta ja oikeanlainen myötäys. Sinulla on vähän outo käsitys ylilyövästä dyykkauksesta

      Poista
    2. Ensimmäiselle anonyymille: tuossa munamies-kuvassa istun melkeen takapuoli satulassa, mikä EI ole se, mitä esteratsastukselta halutaan. Toki ylävartalo pitäisi olla mulla paremmin pystyssä etenkin pystyesteillä, mutta siihen auttaa vaan treenaaminen. Viime kesästä on jo paljon parannusta tapahtunut, eikö se ole tärkeintä? ;) ja ps. "Ylilyövästi" ei ole suomea.

      Toinen anonyymi: kiitos, vaikka toki ylävartalo saisi olla pystymmässä aina paikoitellen :)

      Poista
  7. Korjaan: Ei ihan ainut, mutta tiedät varmaankin itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että uskalsit laittaa tämän toisen kommentin omalla nimelläsi :)

      Poista
  8. Ottiko Amanda muistakin kuvia. Olin itse samoissa luokissa kuin sinä ja haluisin kuvia mutten ole löytänyt mistään:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, kannattaa kysellä häneltä itseltään :)

      Poista
  9. Ei oo kivaa, kun kaikil "kuuluisilla" bloggaajilla on jotain ongelmia. Sinä ja Champ, Kaktu ja Futura, Susanna ja Nuutti =( jne. Teillä nuo kaviot, kaktul futun yskä ja Susannalla se ku nuutti yö alusia. ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, toivottavasti kenenkään hevoselle ei tule mitään tänä kesänä :(

      Poista
  10. Kivoja kuvia (: Toivottavasti selviätte tällä kertaa tuosta kaviorumbasta, niin ei mene sitten kisakausikaan ihan plörinäksi. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  11. mistä saan yhteyden Amandaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa googlata, jos hänellä olisi esim. kuvasivuja? :)

      Poista
  12. Vastasin, kiva että joku tutkii asiaa!

    VastaaPoista
  13. Ainiin, mistähän tuon opinnäytetyön pystyisi joskus tulevaisuudessa lukemaan? :) olisi mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  14. Hei, oletko tulossa jyväskylään kansallisiin 29.3 ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en ole, seuraavat kisat vasta huhtikuun lopulla :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat