#330: Dream Big

Näin se vaan on, että joka ikinen kevät tämä sama fiilis valtaa mielen ja alan ajattelemaan väkisinkin aikoja, kun olin hevosenhoitajana Belgiassa ja Hollannissa. Tällä kertaa laukaiseva tekijä oli eräs ihminen, joka pyysi vinkkejäni ulkomaille hevosenhoitajaksi lähtemisen suhteen ja äskettäin myös varmistui, että hän paikan tosiaan sai! Olen niin iloinen, että saan auttaa jotenkin - jos ei muuten, niin kokemusten jakamisten suhteen - toisia toteuttamaan unelmansa, kuten itse tein aikoinaan.

 

Mieleen palaavat ne muistot, kun olin kuusitoistavuotiaana jännityksestä pakahtumaisillani nousemassa yksin lentokoneeseen kohti Brysseliä. Se, kun kävelin valtavan lentokentän läpi matkatavaroideni luokse ja luulin eksyväni matkan varrella tuhat kertaa. Se, kun näin Inkun ja Ionutin pitävän "Stephex"-lappua kädessään vastaanottopaikalla ja tajusin, että kaikki on tosiaan totta.. Ne kaikki raadetut työtunnit, kun teki mieli itkeä väsymyksestä, ne kaikki upeat maisemat ja olosuhteet, ne tunteet, kun sait ratsastaa maailman hienoimmilla kisahevosilla. Ja toki myös ne kaikki ihmiset, joiden kanssa pääsin tekemään töitä ja viettämään ikimuistoisia hetkiä.

 

Stephex 2011 ja Erppi-ori

Stephex 2011

 

Nuo kaksi kesää antoivat mulle aivan valtavasti niin ihmisenä kuin hevosharrastajana. Pääsin sisälle todelliseen kilpaurheiluun ja opin valtavasti uutta - toki myös hevosista, mutta ennen kaikkea asenteesta kilpaurheilua kohtaan: kurinalaisuutta, periksiantamattomuutta, perfektionismia ja sitä, että hommaa tehdään täydellä sydämellä tai se ei toimi.

 

Mietin säännöllisin väliajoin lähtöä hevoshommiin Keski-Eurooppaan takaisin. Palattuani Hollannista Suomeen olen saanutkin kahdesti pyynnön palata takaisin, mutta molempina kertoina olen kieltäytynyt hevosen ja opiskelujen vuoksi. Niin monet kerrat olen myös miettinyt, josko lähtisin tekemään hevosenhoitajan töitä ulkomaille ja ottaisin Champin mukaan treenattavaksi ja kilpailtavaksi. Ja joka ikinen kerta olen lopulta päätynyt vastaukseen, joka on hyvin yksiselitteinen:

 

En halua olla ammatiltani hevosenhoitaja ja toisaalta omat taitoni tai resurssini eivät tule koskaan riittämään kilpaurheilussa pärjäämiseen sillä tasolla, jossa haluaisin sitä tehdä, mikäli se olisi ammattini. Vaikka nuo kaksi kesää olivat ehdottomasti yhdet elämäni parhaimmista kokemuksista, opettivat ne myös sen, että haluan opiskella itselleni kunnollisen ammatin, jonka avulla pystyn harrastamaan ratsastusta laadukkaasti tulevaisuudessa ja kilpailla sillä tasolla, jolle taitoni tulevat riittämään.

 

Guttecoven 2012. Haluaisin niin olla samassa fyysisessä kunnossa kuin tällöin! Kun teki reilu 10 karsinaa kahdesti päivässä, ratsasti monta hevosta ja kaikki muu tallityö + hevoshomma siihen päälle päivittäin, pystyi kyllä syömään ihan mitä vaan :D

Guttecoven 2012

Guttecoven 2012

Guttecoven 2012

Jos jostain putkahtaisi esiin ohittamaton tarjous hevoshommissa ulkomailla, en tietystikään kiellä, ettenkö joskus saattaisi lähteä uudelleen määrittelemättömäksi ajaksi muistelemaan vanhoja. Tällä hetkellä mulla on kuitenkin kaikki täällä Suomessa niin hyvin, ettei kaipuuta takaisin kilpaurheilun mekkaan ole, näitä yksittäisiä pilkahduksia lukuun ottamatta. Aika kultaa muistot, se taitaa olla totuus kaikessa.

 

Muistakaa jokainen pitää unelmistanne kiinni, tuntuivatpa ne miten kaukaisilta tahansa! En minäkään olisi vielä vuoden 2011 talvella voinut koskaan edes kuvitella istuvani joskus Talentin kyydissä tai saavani edes sen vertaa vastuuta ihmisiltä, joita arvostetaan ympäri maailmaa. Unelmoikaa, sillä se on edellytys sille, että haaveet voivat toteutua :)