#410: KERRA alue-estekisat

Pitkästä aikaa kisapostausta! Tai itseasiassa viimeksi olin kunnolla kisoissa Hangossa, joten ei siitä reilua kuukautta pidempään olekaan ollut, vaikka tuntuukin ikuisuudelta. Ja tietysti tässä välissä ne Lohjan seurakisat, joista tuloksena olikin vesimatolle tulleet ongelmat ja kasa kehitettävää kotiläksyiksi.

 

Kerroin aikaisemmin kesällä, miten kilpaileminen on mulle nykyään lähinnä niin sanottu henkinen ongelma. Bloggaaminen tuo kilpailemiseen oman lisäjännityksensä, kun tuntuu, että kaikki voivat vapaasti seurata suoritustasi ja haluavat tietysti lukea jälkikäteen blogista, miten kilpailut ovat menneet ja mitä mieltä suorituksista olin itse. Lisäksi välillä mulla on tunne, että kun satun omistamaan oikein kivan estehevosen, jolla on kilpailutaustaa isommiltakin radoilta, olettavat jotkut ulkopuoliset, että mun pitäisi menestyä sillä kilpailuista toisiin. Niinhän siinä kävi aina viime kevääseen asti, kunnes meidän "alamäki" alkoi.

 

Isäni otti kuvia verryttelystä sekä metrin radalta.

 

Ne muutamat epäonnistumiset söivät omaa itseluottamustani sen verran paljon, että aloin jännittämään kilpailemista enemmän. En suoranaisesti jännittämällä jännittänyt, vaan kyse oli enemmänkin sellaisista ulkoisista suorituspaineista. Matkustaessamme sunnuntaina Keravalle tuli radiosta joltakin Ylen kanavalta haastattelu, jossa sanottiin mun mielestä erittäin fiksusti: "sun ei pidä mennä sinne radalle näyttämään muille, mitä osaat, vaan itsellesi, mitä osaat". Tämä lause jäi mieleeni todella vahvasti ja se olikin se, millä sain tsempattua itseni sunnuntain suorituksiin.

 

Hyppäsin luokissa neljä ja viisi, joten aamulla herätys ei ollut kovinkaan aikaisin. Päätin letittää Champin, jotta se näyttäisi huolitellummalta - olinhan klipannut sen samalla viikolla muuten siistiksi. Mukaan pakkasin normaalit kisavermeet sekä itselleni, että hevoselle. Olimme siis päiväreissulla, joten mitään pidempien matkojen tarvikkeita ei onneksi tarvinnut haalia mukaan!

 

110cm-radalta kuvia otti Pinja Puhakka, kiitos!

Keravalle saavuimme hyvissä ajoin, sillä oman luokkani alkamiseen oli reilu tunti alkaa. Lähdin numerolla 24, joten kerkesin seuraamaan pari rataa ennen oman hevosen kuntoonlaittoa ja verryttelyä. Maneesi oli varattu puoliksi sileäverryttelyyn, joten otin siellä ravin lisäksi muutamia laukannostoja idealla saada hevonen kyljistä hereille. Kymmenisen ratsukkoa ennen vaihdoin ulkoverryttelyyn, jossa tein ensin vähän töitä sileällä ja jatkoin sitten esteille: kolme pystyä, kolme okseria ja vielä viimeinen pysty ennen rataa. Hevonen hyppäsi kivasti ja tuntui varmalta, joten lähdin hyvillä mielin radalle.

 

Metrin rata oli aika simppeli: siinä sai halutessaan tehdä lyhyet tiet ja ratsastaa aikaa (arvostelu oli A.2.0) tai vaihtoehtoisesti mennä pidemmän kaavan mukaan. Mukana oli muutamia suhteutettuja linjoja sekä pari kaarevaa tietä, ei oikeastaan yhtään "yksittäistä estettä" esimerkiksi suunnan vaihtajina. Kinkkisiä paikkoja olivat ehkä neljänneltä viidennelle sekä kuudennelta seitsemännelle tulevat tiet, sillä seitsemäs este oli lyhyehkö okseri-pysty -sarja ja sille piti kuitenkin päästä etenemään, jotta väli ei jäänyt liian pitkäksi.

 

Meille tuli kompastuskivi tuon kolmannen esteen jälkeen. Ratsastin ehkä vähän liian pienessä tempossa alkuradasta ja otin kolmannelle vähän pienemmän hypyn, josta jatkoin liikaa taaksepäin ajatellen lyhemmällä tiellä nelosen, jolloin mun olisi pitänyt reagoida heti esteen jälkeen reilusti eteen kohti viidettä okseria. Näin en kuitenkaan tehnyt, vaan vasta kaksi askelta ennen ratsastin eteen samalla vähän heittäen ohjaa pois. Vaikka paikka olisi ollut hyvä, sanoi Champ, ettei hyppää ja siksi saimme kiellon. Toisella kertaa otin varman päälle ja käytin raippaa ennen ponnistusta, mikä teki hevosen vähän hätäiseksi ja puomi tuli mukaan. Loppurata virheittä, mutta ei ehkä niin kauhean siististi.

 

C. Pinja Puhakka

C. Pinja Puhakka

Palkintojenjaossa äidin piti ottaa kuvia, mutta hän ei osannut käyttää kameraa ("miks tää ei toimi?" no kun siinä on linssisuojus vielä..). Joku avulias katsoja olikin tarjoutunut ottamaan kuvat kamerallani, iso kiitos siis sinne! :)

Tää on vissiin se hallittu kaaos? :D "en haluu olla jonon vika!!"

Radan jälkeen kävelin hevosen kanssa, otin varusteet pois ja lastasin sen autoon syömään päiväheiniä. Päivä oli kuuma, joten seurailin odottaessani kisoja ja torkuin autossa. Paikalla ei juuri ollut tuttuja, joten tällä kertaa kisojen sosiaalinen anti jäi laihaksi. No, joskus näin! 110cm-luokassa starttasin vasta numerolla 43, joten kerkesimme hevosen kanssa hengähtää välissä hyvin.

 

Seuraavaan luokkaan otin lyhemmän verryttelyn ja suuntasin suoraan ulkoverryttelyyn kymmenen ratsukkoa ennen omaa vuoroani, toki hyvin kävelleenä. Tein aika samanlaisen verryttelyn ja hevonen tuntui ihan superhyvältä. Se teki verryttelyssä todella hienoja hyppyjä ja oli kuulemma saanut kehuja paikallaolijoilta. Viimeisenä hyppäsin 120cm pystyn, johon hain  tarkoituksellisesti paikkaa vähän lähelle, jotta hevonen olisi varovainen radalla - vitsi, miten hienon hypyn ruuna tekikään! Harmi, ettei tätä verryttelyä saatu videolle tai kuviin..

 

Radalle mentäessä mulla oli aika itsevarma fiilis. Lähtömerkin soidessa totesin hevoselle ääneen, että nyt mennään näyttämään, mitä me ollaan opittu. Siis itselleni. Rata oli aika kiva: ykköseltä kolmoselle oli tuo metrissä ollut kolmen esteen linja, josta sain silloin kiellon ja muutenkin kaikki tehtävät olivat melkein samat kuin metrissä, vähän eri suunnista vain. Radalla oli myös yksi vaihtoehtoeste: joko lyhemmällä tiellä matala vesihauta (ja näin ollen nopeampi aika) tai pidemmällä tiellä isompi pysty. En halunnut kerjätä verta nenästä, joten valitsin tuon pidemmän tien.

 

 

Videolta näette tarkemmin rataa, joten en analysoi sitä sen enempää tässä. Kolmannelle varmistelin ehkä vähän liikaa ja seitsemännelle ratkaisin eteen vähän liian myöhään, mutta muuten rata oli aika sujuva. Ennen kahdeksatta estettä en ollut uskoa, että tein edelleen puhdasta suoritusta. Kun pääsin maaliin virheittä, olin niin onnellinen! Jes, vihdoin se onnistuminen, jota olen kaivannut niin pitkään. Ja ihanaa oli myös se, että korjasin ne kaikki virheet, joita tein tuossa metrissä: ratsasin ykköselle paremmin sisään ja isomman kaarteen, jolloin sain kakkoselle paremman hypyn ja pystyin jatkamaan kolmoselle (edellisen luokan viidennelle) parempaa laukkaa.

 

Luokassa oli yhteensä noin 50 lähtijää, joten loppuravien jälkeen lähdin kävelemään lähimaastoon ja odottelin tuloksia. Lopulta sijoituin kuudenneksi ja pääsin palkintojenjakoon! Champ oli hirveän tärkeänä ja seisoi suurimman osan ajasta jalat levällään ihan sen näköisenä, että se pelkäsi kaatuvansa.. Tollo! Palkintojenjakaja kysyi, uskaltaako hevoselle laittaa ruusuketta, kun se oli kuulemma näyttänyt niin järkyttyneeltä. Sanoinkin siihen, että ei se ruusukkeita tai tätä tilannetta pelkää, se vaan haluaa herkkuja jokaiselta ohikulkijalta.

 

Nyt on siis parempi fiilis lähteä kohti Hyvinkään aluemestaruuksia ensi sunnuntaina. Onnistuminen tässä kohdassa oli tärkeää ainakin oman henkisen puoleni kannalta, sillä tiedän, että pystyn suoriutumaan noista radoista, kunhan vain ratsastan loppuun asti. Aluemestaruuksissa nuorten luokassa (115cm, arv. AM5) kilpailee kuitenkin monia itseäni paljon taitavampia ratsastajia, joten sinne lähden lähinnä hakemaan hyvää suoritusta ja lisää ratoja alle.

 

 

Linkki 110cm videoon - Linkki 100cm videoon - Linkki palkintojenjakovideoon.