maanantai 29. syyskuuta 2014

#420: Ypäjä Horse Show

Varoitus - tämä postaus on aika pitkä! Meinasin ensin tehdä jokaisen päivän erillisenä postauksena, mutta koska kuvamateriaalia on melko vähän, tyydyin tiivistämään tekstin minimiin ja toteuttamaan tämän näin.
 
Lähdimme perjantaina yhdeksän jälkeen aamulla kohti Ypäjää ja kauden ensimmäisiä hallikisoja. Olin pakannut edellisenä päivänä tavarat melko hyvin kasaan, joten perjantaina lähinnä laitoin heinät säkkiin ja tavarat autoon. Isäni ajoi traileria ja tulin itse perässä omalla autollani, sillä en saa vielä itse vetää traileria BE-kortin puuttuessa. Olimme Ypäjällä hyvissä ajoin, joten kerkesin rauhassa järjestellä kaiken paikoilleen tallissa ja kävelyttää Champia matkan jälkeen tallialueella ennen kuin kisajärjestäjä saapui paikalle.
 
Noin kahdentoista maissa rupesimme purkamaan konteista tavaraa maneesiin. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta noiden kaikkien estemateriaalien ja koristeiden raahaaminen konteista maneesiin ja takaisin kontteihin on melko suuri urakka - varsinkin, kun meitä oli paikalla vain neljä. Kahden aikaan kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa, jossa sain kokea uuden makuelämyksen: söin nimittäin hevosenlihaa! Oli oikeasti todella hyvää, varsinkin, kun alkuruokana oli paprika-chilikeittoa ja jälkiruokana lattemoussea.
 
Mulla on kuvia tähän hätään vain lauantain 110cm luokasta sekä kännykällä räpsittyjä otoksia sieltä täältä. Videokin löytyy vain lauantain 115cm luokasta, kun muita luokkia kukaan ei kuvannut (tai yritti kyllä, mutta videokameralla ei lopulta ollut mitään materiaalia, heh.. :D). Tosi harmi, mutta välillä näin! C. Amanda Ristimäki (http://amandajaponit.blogspot.fi)
Champin kanssa kävelyllä perjantaina aamupäivällä, kun saavuttiin kisapaikalle.

Olin kaikissa luokissa paikalla hyvissä ajoin, joten jouduin odottelemaan vuoroani verryttelyyn ulkona.

Kolmen aikaan kisojen ratamestari Johku saapui paikalle, jolloin pääsimme rakentamaan radan valmiiksi. Joskus neljän jälkeen rupesin sitten vähitellen laittamaan hevosta kuntoon ja suuntaamaan kohti Ypäjä-hallia, jossa verryteltiin warm up-luokkia varten. Hevonen tuntui ihan hyvältä, en ainakaan muista, että mitään suurempia ongelmia olisi ollut.
 
Warm up-luokkien idea on, että ratsukolla on 80 sekuntia aikaa hypätä maneesin esteitä haluamassaan järjestyksessä tai sitten maneesin rakennetun radan mukaisesti. Näistä ei tule tuloksia minnekään. Itse menin tuon radan, sillä se oli ammattilaisen suunnittelema ja siksi hyvin looginen. Champ oli Opistohallissa (kisamaneesi) vähän jännittynyt, mikä  näkyi siinä, ettei hevonen ollut pohkeen edessä ja se jäi tyhjäksi/kovaksi kädelle. Kolmannelle esteelle ratsastin itse kaarteen huonosti (hevonen jäi vain juoksemaan kaarteen läpi apuja vasten), minkä vuoksi tuloksena oli stoppi, mutta tulin esteen uudelleen ilman mitään ongelmaa. Radan toisiksi viimeisenä oli vesimattoeste, jolle lähestyttiin kaarteesta. Olin ihan varma, että Champ jäisi kulmaan pomppimaan peläten vesimattoa, joten käytin raippaa kahdesti ennen estettä ja näin ollen yli ilman kieltoa, joskin kiemurrellen ja ei kovinkaan tyylikkäästi.
 
Radan jälkeen soitin valmentajalleni ja totesimme, että voisin hyvin hypätä seuraavan aamun amatöörisarjan finaalin 115cm-korkeudella, koska hevonen oli ollut ihan ok. Perjantaihin mahtui vielä illalla Haimi-hallin ja Opistohallin radan rakennusta, varusteiden putsaamista, hevosen ruokintaa ja hoitoa sekä tietysti toimihenkilöiden kanssa ajanviettoa.

Tälle kuvalle nauroin niin paljon! Miten voi olla hevonen ja varsinkin kuski niin vinossa.. La 110cm luokka, C. Amanda Ristimäki (http://amandajaponit.blogspot.fi)
Ja tässä tultiin vähän isolla hypyllä sarjan a-osalle. Hevosenkin ilmeestä näkee, että oho, meinaa jäädä väli vähän ahtaaksi, kun edessä on yhden laukan päässä pysty. C. Amanda Ristimäki (http://amandajaponit.blogspot.fi)
C. Amanda Ristimäki (http://amandajaponit.blogspot.fi)
Lauantaina kisat alkoivat kahdeksalta aamulla ja olin päivän ensimmäinen lähtijä omasta toiveestani. Heräsin kuudelta ruokkimaan hevosen ja raahauduin sitten umpiväsyneenä radankävelyn jälkeen verryttelymaneesiin. Champ tuntui samanlaiselta kuin edellisenä päivänä, teki hyviä hyppyjä verryttelyssä ja oli pirteä. Rata oli jo vähän haastavampi 115cm-radaksi, sillä kyseessä oli finaali. Lähdin ratsastamaan ehkä vähän liian luottavaisena, sillä heti ykköselle hevonen kielsi ilman mitään suurempaa syytä. Se yritti jarruttaa jo kaarteessa ja uudestaan lähestyessäni jäi pomppimaan kauas esteestä. Jonkin ajan kuluttua sain potkittua sen ykkösestä yli, minkä jälkeen laukka jäi vähän pitkäksi ja matalaksi, tämän vuoksi kakkosesteen puomi putosi. Neljännelle esteelle Champ yritti kiemurrella, mutta sain sen siitä yli ja loppurata olikin sitten ihan ok.
 
Monet paikallaolevista kavereistani tai tutuistani sanoivat, että Champ oli ihan possu. Sain käskyn mennä hyppäämään iltapäivän 110cm luokka Haimi-halliin, joten kävin jälki-ilmoittautumassa siihen. Luokkien välissä olin verryttelyvalvojana, hoidin hevosta, rakensin ratoja ja mietin, pystynkö ratsastamaan toista rataa, koska meinasin nukahtaa pystyyn ja olo oli kuumeinen.
 
Haimi-hallin 110cm luokka oli kaikille avoin A.2.0 arvostelulla, eli nopeimmin ja vähimmillä virhepisteillä ratsastanut voittaa. Lähdin ajatuksella, että yhtään kieltoa ei tule. Verryttely oli oikea katastrofi: ensimmäiset kerran lähestyessäni 60cm pystyä jäimme kulmaan pomppimaan ja tätä jatkui muutaman minuutin verran. Vaikka miten potkin ulkopohkeella, ei hevonen yksinkertaisesti suostunut menemään kavaletin yli, vaan meni korvat hörössä sinne, minne itse tahtoi. Lopulta sain kuin sainkin työvoiton ja hevonen ylitti tuon pystyn pienenä, minkä jälkeen se ei yrittänyt kieltää kertaakaan. Verryttely sujuikin muuten oikein kivasti ja hevonen oli rento, vaikka aluksi sikailikin.



Tässä ollaan sunnuntaiaamuna seitsemän jälkeen aamukävelyllä metsässä, missä riitti vaikka mitä hämmästeltävää.
Radalle lähdin sellaisella apinanraivolla, ettei toista ole! En ole varmaan koskaan ratsastanut niin päättäväisesti. Champ ei yrittänyt kieltää, mutta ratsastin kyllä itsekin niin voimakkaasti hevosen apujen väliin, ettei sillä olisi kauheasti ollut mahdollisuuksia. Jopa "pelottava" vesimatto-okseri ylitettiin ilman ongelmia. Radan jälkeen olin niin iloinen, etten tiennyt mitä sanoa. Tosin olin myös aivan loppu, lähinnä tärisin pelkästään siksi, että olin niin loppu fyysisesti. En ratsastanut aikaa, mutta sijoituimme lopulta viidensiksi ja pääsimme palkintojenjakoon. Champ oli oikein onnellinen ja ylpeä itsestään saadessaan rusetin ja päästessään laukkaamaan kunniakierrokselle musiikin tahdissa..
 
Sunnuntaina olin pirteä, sillä olin saanut nukuttua edellisen yön paremmin. Oma starttini 110cm-luokassa oli vasta iltapäivällä, joten aamulla kävin kuuden jälkeen ruokkimassa hevosen ja siivoamassa karsinan, minkä jälkeen kävelyttelimme hevosia ja menimme aamupalalle. Kisat alkoivat vasta yhdeksältä, joten kävin sitä ennen pakkaamassa omat tavarani ja toimin sitten verryttelyvalvojana sekä radanrakennuksessa.
 
Olimme sanonut, että jos Champ yrittää vielä sikailla, saa Valtteri Reilin mennä sillä 120cm-luokan kurinpalautuksena. No, uhkaus kannatti, sillä hevonen oli ihan Super! Valmentajani käski pyytää joltakin lainaan erilaiset kannukset, sillä mulla oli mukana vain pehmeät ja lyhyet kannukset, joilla hyppään kotona. Lainasin sitten Antilta hänen 2,5cm pitkiä vasarakannuksia. Ratsastaessa mun piti ihan varoa, etten kannus osu kylkeen, sillä hevonen oli niin pohkeen edessä, ettei varmaan koskaan ole ollut. Se oli oikeasti älyttömän miellyttävä ratsastaa ja teki kaikkensa päästäkseen esteistä yli, vaikka itse tein virheitä.
 
La 110cm luokka, C. Amanda Ristimäki (http://amandajaponit.blogspot.fi)
Lauantain iltakävely!
 
Linkki lauantain 115cm videoon (muita ratoja ei valitettavasti kuvattu)
 
Radalle lähdin samalla asenteella kuin lauantain toiseen luokkaan: ei kieltoja. Ensimmäinen vaihe meni puhtaasti ja päätin ratsastaa aikaa toisessa vaiheessa, sillä hevonen tuntui niin hyvältä. Champ oli ihan Super! Se pelasti tilanteet, joissa itse ratkaisin huonosti ja yritti oikeasti kaikkensa, jotta pääsi esteitä puhtaasti yli. Tuollaiselta sen pitäisi tuntua aina, nimittäin se oikeasti taisteli puolestani esteistä yli. Kymmenennelle esteelle olin itse aivan liian ahne ja käänsin huolimattomasti liian pienellä tiellä, jolloin hevosella ei ollut mahdollisuuksia päästä okserin takapuomista yli ilman kosketusta, joten tuloksena oli sitten 0-4vp. Olin niin tyytyväinen hevoseen, vaikka oma ratsastukseni ei niin kehuttavaa ollutkaan.
 
Champ sai paljon taputuksia ja kehuja, pitkät loppukäynnit ja pääsi sitten talliin lepäämään. Pääsimme lähtemään kotiin vasta seitsemältä, sillä olin loppuun asti töissä, minkä jälkeen purimme kaikki esteet pois maneeseista. Hevonen oli syystäkin väsynyt kotiin päästyään, sillä viikonloppu oli rankka paitsi fyysisesti, myös varmasti henkisestikin. Onnekseni Champin vatsa toimi koko ajan täysin moitteetta!
 
Lyhyesti tiivistettynä voisin sanoa, että viikonloppu oli oikea "vaikeuksien kautta voittoon". Nyt sain sen fiiliksen, millaiselta ratsastuksen pitää tuntua radalla. Se sunnuntai rata oli oikeasti fiilikseltään sellainen, millaisella voisin ratsastaa isompia luokkia. Muutenkin nuo 110cm radat tuntuivat jo pieniltä korkeuksilta, vaikka suurin osa esteistä olikin maksimikorkeudessaan. Saa nähdä, milloin pääsen menemään ensimmäisen 120cm-luokan esimerkiksi koulutusluokkana, jolloin radat ovat vielä helpotettuja.
 
Tästä on hyvä jatkaa kohti hallikautta! Tällä viikolla hevonen saa paljon jumppaa ja rennompaa menoa, sillä pitkä viikonloppu rasittaa aina hevosta vähän eri tavoin kuin yhden päivän kisat. Seuraavia kisoja en ole edes vielä miettinyt, mutta parin viikon päästä olisi mahdollisuus osallistua esimerkiksi Järvenpään aluekisoihin tai vaihtoehtoisesti joihinkin seurakisoihin. Mutta niitä kerkeää miettiä myöhemminkin :)

28 kommenttia

  1. Onnea sijoituksesta ja hyvin tsempattu! Kielloista ja vaikeuksista huolimatta tykkän sun ratsastustyylistä ihan älyttömästi, sitä on todella kiva katsoa! :)

    VastaaPoista
  2. Ai ai toi videon rata :d

    VastaaPoista
  3. Kiva että meni hyvin! Vähän vaan mietityttää sun kannuksen käyttö, että hevonen kieltää jos ei ole pitkiä kannuksia.. Vaikka pitäisi toimia moitteettomasti ihan ilman kannustakin. Onnea silti sijoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos itse kilpailisit tavoitteellisesti, tietäisit, että joskus on oikeasti turvauduttava kovempiin keinoihin. Tekstistä ei saanut kuvaa, että champ kieltää heti jos ei ole pidempiä kannuksia vaan pidemmät kannukset olivat _tällä kertaa_ apukeino champin sikailuun. Sikailua tuollainen nimenomaan on eikä mitään muuta. Kun hevonen kysyy, että onko aivan pakko mennä eikä usko pienempää kehotusta, on vain keinolla millä hyvänsä sanottava että kyllä on. En tarkoita suunnatonta hakkaamista raipalla ym. Tuollainen sikailu esteradalla voi olla vaarallista (hevonen menee sen yhden kohtalokkaan kerran esteen sekaan tai keulii ympäri ym) joten jos sen voi jollain tavalla estää, on pienempi paha laittaa kerran pidemmät kannukset jalkaan.

      Poista
    2. Kuten toinen anonyymi sanoi, tuollainen voisi muuttua vaaralliseksi, jos hevonen päättäisi vaikka keulia ympäri, jos en saa sitä eteen kunnolla. Onneksi se ei tee muuta kuin "hypi" vähän etujaloilla ilmaan, ei varsinaisesti keuli :)

      Poista
  4. Kuka se valtteri oli?miksi just sen olisi pitänyt mennä obks se minkä tasonen rodaaja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtteri mm. kisasi kuluvalla kaudella LähiTapiola GP:tä (150cm) nousujohteisella menestyksellä. Hangon osakilpailussa teki ainoan puhtaan perusradan mutta toisella kierroksella kohtalokkaat kaksi puomia veivät mahdollisuudet voittoon. Eli sanottakoon nyt, että Valtteri kuuluu suomen ehdottomaan kansalliseen huippuun.

      Poista
    2. Kuten toinen anonyymi sanoi :)

      Poista
  5. Tosi kiva lukea hyvin kirjoitettuja postauksia ratsastuskisoista, kun itse en ole seurakisoja isommissa kisoissa ikinä käynyt kun harrastan raviurheilua vaan :)
    Onneksi teillä meni toiset radat sitten paremmin! Tsemppiä jatkoon ja postausintoa - täältä löytyy yksi joka on lukenut kaikki postauksesi siitä asti kun Champin sait ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Ihanaa, että joku on pysynyt mukana noinkin pitkään :)

      Poista
  6. Työvoitto, hyvä sä! Kyllä se Champ varmaan pian taas tajuaa, ettei pelleily onnistukaan =)

    VastaaPoista
  7. Aada hei! Tee postaus champin loimituksesta :) Siis ihan kokonaisvaltaisesti! Mikä loimi/loimet milläkin säällä. Olis myös kiva kuulla klippauksesta lisää. Esim. miten teet sen satulankohdan tai siis minkä muotouseksi jätät sen karvan.. Jos siis jätät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin vaikka tehdäkin, tosin tiedän jo etukäteen, että tämä olisi melkoinen mielipiteiden jakaja ja saisin varmasti paljon kritiikkiä osakseni :D

      Poista
    2. Jep se on kyllä totta.. Loimitus kuuluu samaan kategoriaan kentän pohja-keskustelun kanssa :D

      Poista
  8. Champ, senkin possu! Hyvä että sait korjattua kuitenkin ton ekan radan possuilut pois siinä kympissä :)

    VastaaPoista
  9. Olen itse sitä mieltä että hevosella on jokin syy "sikailu" käytökseen! Kivut joita se ei näytä päällepäin esim. Kosketuksella. Tai jokin muu vastaava, ei se tarkoita että hevonen ei vain jaksaisi tai "onko mun nyt pakko", hevosen epänormaalille käytökselle on aina jokin syy. Se voi olla jokin sellainenkin mitä et voisi kuvitellakkaan! Olen kumminkin ymmärtänyt että champ on rehellinen eikä kiellä läheskään noin paljoa kuin nykyään, uskon kyllä että tälle on jokin selitys mikä haittaa hevosta ja siitä syystä ei hyppää enään niin mieluusti ja antoisasta kuin aikaisemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Champ ei kiellä koskaan kotona (paitsi silloin joskus vesimatolle, mitä ei ole tehnyt enää syksyllä) ja kisoissakin vain silloin, kun en itse ratsasta kunnolla.

      Totta kai mäkin ensin ajattelin, että hevonen on kipeä, kun se alkoi sikailemaan kesän alussa. Siksi me kävimme hiekkakuvissa, kuvautimme hevosen selän, kaikki jalat jne yhteensä kaikkinensa yli 20 röntgenkuvaa. Kuvissa ei mitään sanomista.

      En mä ole niin tyhmä, ettenkö olisi miettinyt valmentajien kanssa läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot, joita mieleen tulee. Kaikkien mielestä tilanne kuitenkin näyttää siltä, että hevonen oikeasti vain testaa välillä, koska se hyppää äärettömän hyvin ja rehellisesti kun itse ratsastan kunnolla. Tullessaan mulle se oli vielä "vanhoilla säädöillä" eli meni mistä vaan, vaikka miten sössin. Kun tuo "kuherruskuukausi" loppui, pitää mun vain opetella ratsastamaan.

      Enkä vältä, etteikö joskus voisi löytyäkin jotain syytä, miksi hevonen on ollut herkempi kieltämään. Meidän luottohierojan mukaan Champ oli parempi kuin koskaan viimeksi viikko sitten hieronnassa, ell ei löydä hevosesta mitään konkreettista vikaa, valmentajat ja muut ympärillä olevat ammattilaiset näkevät hevosen kotona ja kisoissa ja selkään champ tuntuu ratsastaessa paremmalta kuin koskaan.

      En ole ennustaja, joten en osaa sanoa, jos hevosesta joskus löytyy jotain vai löytyykö koskaan mitään. Toivon todella, että ei, sillä hevosen terveys on mulle kaikki kaikessa :) Ymmärrät varmaan, että teen kaikkeni, jotta Champilla on mahdollisimman hyvä olla ja jotta se saa kaiken tarvitsemansa erikoisemmanhoidon, jos se joskus sellaista tarvitsee. Teidän lukijoiden ei tarvitse huolehtia Champin hyvinvoinnista, sillä se on kyllä hyvässä valvonnassa mun ympärillä olevien ihmisten ansiosta :)

      Poista
  10. Minuakin on mietityttänyt vähän sama kuin edellistä: tuntuu että nykyään champ aina "sikailee" kisoissa ym. Eihän siinä ole mitään järkeä että 140-luokkia kisannut hevonen ei suostu menemään pienen kavaletin yli verryttelyssä??? Tuntuu vain että aiemmin champ työskenteli tyytyväisemmin kun varsinkin nyt kesällä joka kisapostauksessa joudut selittämään champin sikailua?

    VastaaPoista
  11. Sama vastaus kuin ylempään:

    Champ ei kiellä koskaan kotona (paitsi silloin joskus vesimatolle, mitä ei ole tehnyt enää syksyllä) ja kisoissakin vain silloin, kun en itse ratsasta kunnolla.

    Totta kai mäkin ensin ajattelin, että hevonen on kipeä, kun se alkoi sikailemaan kesän alussa. Siksi me kävimme hiekkakuvissa, kuvautimme hevosen selän, kaikki jalat jne yhteensä kaikkinensa yli 20 röntgenkuvaa. Kuvissa ei mitään sanomista.

    En mä ole niin tyhmä, ettenkö olisi miettinyt valmentajien kanssa läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot, joita mieleen tulee. Kaikkien mielestä tilanne kuitenkin näyttää siltä, että hevonen oikeasti vain testaa välillä, koska se hyppää äärettömän hyvin ja rehellisesti kun itse ratsastan kunnolla. Tullessaan mulle se oli vielä "vanhoilla säädöillä" eli meni mistä vaan, vaikka miten sössin. Kun tuo "kuherruskuukausi" loppui, pitää mun vain opetella ratsastamaan.

    Enkä vältä, etteikö joskus voisi löytyäkin jotain syytä, miksi hevonen on ollut herkempi kieltämään. Meidän luottohierojan mukaan Champ oli parempi kuin koskaan viimeksi viikko sitten hieronnassa, ell ei löydä hevosesta mitään konkreettista vikaa, valmentajat ja muut ympärillä olevat ammattilaiset näkevät hevosen kotona ja kisoissa ja selkään champ tuntuu ratsastaessa paremmalta kuin koskaan.

    En ole ennustaja, joten en osaa sanoa, jos hevosesta joskus löytyy jotain vai löytyykö koskaan mitään. Toivon todella, että ei, sillä hevosen terveys on mulle kaikki kaikessa :) Ymmärrät varmaan, että teen kaikkeni, jotta Champilla on mahdollisimman hyvä olla ja jotta se saa kaiken tarvitsemansa erikoisemmanhoidon, jos se joskus sellaista tarvitsee. Teidän lukijoiden ei tarvitse huolehtia Champin hyvinvoinnista, sillä se on kyllä hyvässä valvonnassa mun ympärillä olevien ihmisten ansiosta :)

    VastaaPoista
  12. Nyt piimää pyttyyn anonyymit!
    Kuten Aadakin sanoi, on ammattilaisia hevosta säännöllisesti näkemässä LIVENÄ - toisin kuin täällä tekstien ja videoiden perusteella alatte analysoimaan hevosesta vikoja.
    Kyllä ne hevosetkin osaa ja oppii "sikailemaan" tietyissä tilanteissa. Ei Champ ole ainoa joka on nyt keksinyt viilata ratsastajaa linssiin kun kotoa lähdetään.
    Ihan samanlainen tapaus löytyy kaveriltani - vielä viime kausi moitteetta 120-luokkia sijoituksin mutta tällä kaudella ei ole kehdannut sitä kevään jälkeen viedä mihinkään kun hevonen jumittaa ja loikkii metrin radoillakin kisapaikalla pitkin nurkkia vaikka kotona leijuu 130-ratoja ja tehtäviä treeneissä täysin ongelmitta eikä ell/hierojat tms. löydä mitään vikaakaan eikä ongelma ole missään muualla kuin kisatilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne kaikki "ammattilaiset" tunne hevosta kokonaan vai voiko ne lukea hevosen ajatuksia? Eikö se teistä kerro yhtään mitään jos hevonen yhtäkkiä alkaa käyttäytyä tuollain? Minusta se kertoo ja aika paljon siitä ettei hevosella ole kaikki kunnossa! Ei se automaattisesti tarkoita että se vaan "sikailee" tai testaa, jos nyt ihan maalaisjärjelläkin ajattelee niin eikö jo pitäisi alkaa raksuttamaan? Hyvin mahdollista että hevosen henkisellä puolella ei kaikki olekaan hyvin! Toivottavasti Saatte asian ratkaistua!

      Poista
    2. Kiitos ensimmäiselle anonyymille! :) Toivottavasti kaverisi hevonen "oppii taas tavoille" mahdollisimman pian.

      Ja toinen anonyymi: luitko ollenkaan, mitä kirjoitin ylempänä? Jos luit, lue uudelleen ja tällä kertaa ajatuksen kanssa. Jos sulla on sisälukutaito kunnossa, ymmärrät kyllä, että "on jo raksuttanut" aika moneen otteeseen. :)

      Poista
  13. Kuten Aada sanoi; "Tullessaan mulle se oli vielä "vanhoilla säädöillä" eli meni mistä vaan, vaikka miten sössin. Kun tuo "kuherruskuukausi" loppui, pitää mun vain opetella ratsastamaan"
    Näin käy oikeasti lähes aina, kun hevonen siirtyy kokemattomammalle ratsastajalle. Ainoastaan ylisuorittaja tyyppinen hevonen ei ala luistaa hommista "huonommalla" ratsastuksella (enkä nyt todella tarkoita, että Aada ratsastaisit huonosti, ymmärrät varmasti pointin :)
    Champ on tutkittu ja viedään varmasti tutkittavaksi uudelleen, jos siihen on syytä, joten lopettakaa Aadan syyllistäminen hyvät ihmiset oikeesti. Nyt vaan Aada ratsasta hyvillä mielin, äläkä huolehdi, kaikille tulee ylä ja alamäkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, ratsastan paljon paljon huonommin kuin Champin edelliset ratsastajat, joten ihan suoraan voi sanoa huonoksi ratsastukseksi :D

      Ja kiitos tsemppaavasta kommentista! :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat